fbpx

Warning: count(): Parameter must be an array or an object that implements Countable in /home/satakuul/kreetanmaku/wp-content/themes/mollie/archive.php on line 28

Kreetan lähihistoriaa – agentit kirjailijoina

Kreetan historiaa tutkiessa ei materiaalista todellakaan ole puutetta, se vain painottuu kovin pitkälle menneisyyteen. Minolaista aikaa on tutkittu joka toisessa Euroopan ylipistossa, antiikkia samoin mutta bysantin  kohdalla on jo hiljaisempaa.

1800-luvun romantiikan innoittamana Robert Pashley sekä muutamat ranskalaiset ja saksalaiset kiertelivät saarella, lähinnä etsimässä jälkiä muinaisesta loistosta mutta joutuivat pettymään. Saaren elämä oli kovin alkukantaista ja köyhyys oli silmiinpistävää. 1900-luvun historiasta ei sitten paljoa löydykään, turkkilaisen miehityksen jäljiltä saari tuntui jääneen kehityksessään pysähtyneeseen tilaan, Venizeloksen edesottamukset Kreikan yhdistämisessä kyllä ovat tuttuja vuosisadan alun eurooppalaisesta historiasta mutta englanniksi käännettyä kirjallisuutta ei hevin löydy, puhumattakaan suomenkielisestä.

Moneen kertaan olen tankannut Toista Maailmansotaa käsitteleviä teoksia, aluksi kiinnostuin vain sodan tapahtumista mutta pian huomasin kahden kirjailijan kohdalla hyviä huomioita saaren ihmisistä, heidän luonteestaan ja elinympäristöstään sekä historian vaikutuksesta saarelaisten elämään.

Liittoutuneiden jätettyä Kreetan saksalaisille kesäkuussa 1941, lähetettiin jo syksyllä englantilaisia agentteja organisoimaan vastarintaa miehittäjille.  Kiireellisempi tavoite oli kuitenkin saarelle jääneet harhailevat sotilaat, jotka pikimmin piti saada evakuoitua Egyptiin.

Englannin siirtomaahallinnosta tehtävää suorittamaan löytyi kyllä väkeä, mutta nopeasti selvisi ettei siirtomaaherruuden näivettämistä virkamiehistä ollut paljon apua. He eivät puhuneet kreikkaa, eivät tunteneet saaren historiaa (Ovatko alkuasukkaat ystävällismielisiä?), pitivät palvelijoita kantamassa tarvikkeitaan ja käyttäytyivät  kaikin tavoin ylimielisesti, joten mitään yhteistoimintaa paikallisten sissipäälliköiden kanssa ei syntynyt.

Nopeasti päämaja Kairossa ymmärsi ongelman ja ryhtyi rekrytoimaan väkeä joka tunsi saarta ja sen historiaa sekä ennen kaikkea hallitsi kielen, toiset jopa Kreetan murteen.Paikalle haluttiin toiminnan miehiä joilta ei mene sormi suuhun alkeellisissa oloissa ja ovat valmiita tarvittaessa koviinkin otteisiin.  Vakiokysymys rekrytointihaastattelussa esimerkiksi oli :  ’Onko Teillä henkilökohtaista  ongelmaa ihmisten tappamisen suhteen?’

Kaksi merkittävintä agenttia mielestäni olivat Patrick Leigh Fermor ja Xan Fielding, varsinkin kirjallisilta ansioiltaan.

Herrat eivät tunteneet toisiaan ennen komennustaan Kreetalle mutta siellä tavatessaan he huomasivat omaavansa paljon yhtäläisyyksiä.  Kummankin opinnot olivat jääneet kesken kurittomuuden ja sopeutumisvaikeuksien takia, kumpikin oli opiskellut kirjallisuutta ja kumpikin oli jo poikasena matkustanut laajasti, puhuivat Kreikkaa ja olivat intomielisiä filhelleenejä. Perinteinen brittiläinen sotilaskuri oli kummallekin kammotus, kunnon boheemi ei sellaisen taivu.

Sekä kreetalainen laulu että tanssi luonnistui, tukka ja viikset värjättiin ja asusteina käytettiin lammaspaimenten rääsyjä, ei univormuja. Yksikään saksalainen ei erottanut heitä paikallisista.

Sekä Fermor että Fielding kirjoittivat sodan jälkeen kokemuksistaan Kreetalla.

Fermorin ’Abducting a General’ ja Fieldingin ’Hide and Seek’ kuuluvat molemmat sotakirjallisuuden  klassikoihin, mutta operatiivisten asioiden lisäksi kummastakin löytyy pitkiä osia joissa kuvataan heitä auttaneita ihmisiä, heidän elinolosuhteitaan, urheuttaan ja tapoja. Uskomattoman yksityiskohtaista luonnon kuvausta löytyy osioista joissa pakoillaan saksalaisia vuoristossa ja nautitaan kyläläisten tuomaa illallista kuunvalossa. Ruokalajit kuvataan tarkasti, yleensä linssejä, juustoa, korppua ja munia. Juhlapäivinä tietysti teurastettiin lammas. Ja viiniä sekä rakia joka päivä, sitä oli aina saatavilla! Välillä jouduttiin yöpymään lammaspaimenten vieraana mitatoissa (paimenten suojat vuoristossa), lukutaidottomien huumori ja elämänviisaus on jatkuva kummastelun aihe.

Kreetalaisten rohkeus ja uhrimieli oman turvallisuuden kustannuksella teki kaveruksiin lähtemättömän vaikutuksen, jota he eivät ikinä unohtaneet. Kairossa sijainneen päämajan komentaja, Jack Smith-Hughes kirjoittikin sodan jälkeen etteivät agentit olisi selvinneet hengissä edes 24 tuntia ilman paikallisten apua.

Fermor jatkoi sodan jälkeen lupaavasti alkanutta uraansa matkakirjailijana. Hän kirjoitti useita teoksia, sekä Kreikan matkoiltaan että muualta maailmasta. Fermoria pidettiin Englannissa aikansa parhaana matkakirjailijana ja hänet aateloitiin 2004. Kaikki hänen kirjansa antavat mielenkiintoisen kuvan menneestä maailmasta, varsinkin ’A time of Gifts’illä alkava trilogia 18- vuotiaan kokemuksista 30-luvun Euroopasta nousevan natsismin muuttuvassa maailmassa.

Fielding palasi Kreetalle vuodeksi 1951, koska halusi tavata kaikki ystävänsä rauhan oloissa.  Tästä ajasta synty merkkiteos ’Stronghold’, jossa vain paikoitellen viitataan sodan tapahtumiin mutta sitäkin enemmän käsitellään eri alueita, kyliä ja ihmisiä sekä historiaa. Kuvaukset esimerkiksi Koustojerakosta ja Sougiasta tuntuvat kovin tutulta.

Vaikka tuhotut kylät ovat vielä puoliksi raunioina, on jälleenrakennus käynnissä ja uudistuksia on tiedossa. Sougiaankin ollaan ehkä rakentamassa tietä, Loutroon ei koska se on mahdotonta. Vieraanvaraisuus on voimissaan, hetkeäkään ei saa olla rauhassa. Häät kestävät viikon ja mukaan otettu valokuvaajavaimo joutuu välillä pakenemaan Englantiin lepäämään. Koko ajan liikutaan jalan, yli vuorten ja rotkoja pitkin, rikkumattomassa luonnon rauhassa.

Eri alueiden ihmisistä Fielding antaa pistämättömän tarkan kuvan, eroavaisuudet sfakialaisten ja retymnolaisten välillä ovat selkeitä .

Näiden herrojen teokset olen lukenut useaan kertaan. Teksti on niin värikästä ja sanasto niin monipuolista, ettei englanninkielellä tunnu olevan juurikaan mitään yhteistä nykyisen populaarikirjallisuuden kanssa. Kieli on muuttunut 50 vuodessa aivan toisenlaiseksi.

Siitä vaan syventämään Kreetan tuntemustaan ja englannin kielen taitoa!

Hyvinsyöntikurssi

HYVINSYÖNTIMATKA KREETALLE 16-23.10.2019

Kreetan Maku Oy järjestää hyvästä Kreetan ruoasta kiinnostuneille kulinaristeille viikon matkan Länsi-Kreetan ruokaparatiiseihin. Tarkoitus on perehdyttää ryhmä perinteiseen kreetalaiseen ruokakulttuuriin sen alkulähteillä, joten tavalliset turistipyydykset kierrämme kaukaa.

Majoitumme House Kastriin ja läheisiin hotelleihin Plataniaksessa ryhmän koosta riippuen ja kierrämme eri ravintoloita kylissä, rannoilla ja vuorilla minibussilla. Suunniteltu ryhmäkoko on 8 henkilöä, joka mahdollistaa kiinteän ryhmähengen ja helpottaa pienten tavernojen varaamista.
Oheinen matkasuunnitelma on alustava, mutta taso säilytetään joka tapauksessa korkeana. Muutoksia saattaa
tulla meistä riippumattomista syistä tai ryhmän toiveiden mukaisesti.

Matkan hinta on Eur 1150,- per henkilö, josta veloitetaan varausmaksu Eur 250,- ja loput kuukautta ennen matkan alkua.

Hinta sisältää:
– Päivittäin sekä lounas että päivällinen, paitsi saapumispäivänä kattava myöhäinen pitkä lounas.
– Kohtuulliset ruokajuomat; aperitiivi/olut/talonviini. Ruokaviineinä suosimme paikallisia tuotteita.
– Kahvittelut ja tipit.
– Lentokenttäkuljetukset ja kaikki muut yhteiskuljetukset
– Majoitus House Kastrissa tai läheisessä hotellissa 2 hengen huoneissa. Lisämaksu 1 hengen huoneesta Eur 25,- per yö.
– Kaikki verot ja lakisääteiset maksut.
Hintaan ei sisälly:
– Lentomatkoja; suosittelemme matkan varaamista mahdollisimman ajoissa Norwegianilta.
– Aamiaisia jotka kukin valmistaa huoneessaan. Tuore leipä toimitetaan huoneeseen.
– Henkilökohtaista matkavakuutusta, ystävällisesti varmistakaa voimassaolo ja kattavuus.
– Omaa juoma- ja ruokakulutusta aterioiden ulkopuolella

Tervetuloa mukaan suureen ruokaseikkailuun kulinarismin lähteille!

Varaukset ja tiedustelut

Kim Andersson
puh: +35840407572

e-mail: kimande56(at)gmail.com

Alustava kurssiohjelma  

Ke 16.10. Saapuminen Hanian Lentoasemalle 09:50 ja siirtyminen Plataniakseen jossa majoittuminen. Irroitteleva 45 min kävely appelsiinilehtojen kautta Taverna Drakianaan, jossa täysipainoinen
lounas joen varrella. Perhetaverna on paikallisten suosima juhlalounaspaikka ja merkkipäiväjuhlien
ammattilainen. Talon viininä tietysti paikallinen romeiko mutta myös tutumpia viinejä saatavilla.
Päivälepo ja ostoksilla käynti lähinnä aamiaistarvikkeita varten. Omakustanteinen, vapaaehtoinen
iltapala.

To 17.10. kuuluisassa ’Ntounias’ Slow Food-ravintolassa noin tunnin ajomatkan päässä
Therisson lähellä Drakonaksessa. Kyseessä on erittäin perinteinen ravintola vuorilla, jossa käytetään
miltei poikkeuksetta vain omia raaka-aineita. Ruoka valmistetaan osin ulkona saviastioissa tulen päällä
ja uuneissa keittiössä, jossa saa tutustua ruokiin ennen tilausta. Kokonaisuus on kasvispainotteinen jota
lopuksi ryyditetään liha-annoksilla, erikoisuutena erittäin muheva vuohenliha.
Viineistä tarjolla omaa romeikoa ja valkoviiniä, oluena paikallinen suodattamaton, pastöroimaton ’Charma’.
Päivällisellä tutustumme kreetalaiseen pikaruokakulttuuriin Plataniaksen ’Yaourtoplimmira’ snack barissa.
Vaihtoehdot kattavat täyden illallisen, paikka tarjoaa hyvän näköalan hampurilaisketjujen torjuntaan

Pe 18.10. nautitaan yhdistettynä vierailulle Manousakis-viinitilalle, jossa maistelemme meze-pöydän herkkuja ja alueen ehkä kuuluisimpia viinejä, joista parhaat ovat tutuista rypäleistä ja varsin länsimaisen makuisia. Iltapäivällä siirrymme Hanian keskustan ’Tamam’-ravintolaan, joka toimii vanhan kaupungin entisessä turkkilaisessa kylpylässä. Huolimatta keskeisestä sijainnista turistialueella, ravintola on säilyttänyt alkuperäisen tyylinsä vuosikymmeniä. Erikoisuutena moitteeton palvelu.

La 19.10. ajamme Episkopin kylään Rethimnonin lähelle. Tarinan mukaan ’Arcudena’ on ainoana Kreetan
ravintolana ollut ehdolla yhdelle Michelin tähdelle. Projekti luultavasti kaatui askeettiseen ympäristöön
jossa ankat ja kanat kaakattavat ja valkoinen hevonen saattaa tunkea turpansa olkapääsi yli. Eikä isäntäkään
ehkä vastaa yleistä käsitystä peristeisestä Michelin-kokista. Ruoka on ikimuistettavaa, erikoisuus on talon salaatti jossa käytetään 40 eri raaka-ainetta. Viinilista suhteellisen rajoitettu, onneksi saa Charma-olutta.
Illanvietto kotikylan Agioklima-tavernassa, jossa Dimitra-emäntä valmistaa perinteisen juhla-aterian, pilahvin. Monimutkainen valmistusprosessi tehdään alusta lähtien itse, suurella huolellisuudella ja perinteitä
noudattaen. Viinivalikoima on kattava, tarjolla ehkä alueen jykevintä romeikoa joka jo lähentelee sherryä.

Su 20.10. lounas nautitaan Cretan Brewery -olutpanimolla, jossa on mahdollisuus myös tutustua valmistusprosessiin. Olutmaistelun yhteydessä tarjotaan meze-tyyppinen kevytlounas. Illalla taas syödään antaumuksella. Ajamme Vamoksen kuuluisaan kulinaristi- ja agroturismikylään, jossa aluksi tutustumme Nikos ja Lola Franzeskakiksen farmihotelliin ja sitten siirrymme ’Sterna tou Bloumosifi’-
tavernaan (Tumman Sifiksen kaivo). Tarjoilija taannoin selitti herkullisen ruoan taustat: valitse parhaat lihat,
parhaat vihannekset ja kokki joka rakastaa työtään.’

Ma 21.10.Kalaravintoloita edustaa lounaspaikkamme, ’Argentina’ Kolimvarin kalastajakylässä noin 40 min ajomatkan päässä Plataniaksesta. Tarjolla on kalojen ohella perinteistä kreetalaista kalakeittoa, joka on varsin ainutlaatuinen kokemus. Toki kaikkia mereneläviä merilevästä ja hummerista lähtien on saatavilla.
Kevyen kalakokemuksen jälkeen syömme ehkä Länsi-Kreetan parasta lammasta Mesklan kylässä, Halariksen
tavernassa ison plataanipuun alla kirkon vieressä.

Ti 22.10 tutustumme kylän vege-tarjontaan. Tarjolla sesongin kasvisruokaan moderniin tyyliin ’Belvedere’-tavernassa. Menu on yhdistelmä perinteisiä reseptejä mutta myös mielenkiintoisia kokeiluja.
Illalla kompensoimme eläinrasvan puutteen yhdessä valmistettavalla grilli-illallisella. Käymme ostoksilla
upeassa lihakaupassa ja viiniliikkeessä ja valmistamme ruoan kiireettä House Kastrin kattoterassilla ja
nautimme aterian auringon laskiessa Rodopoun niemimaan taakse.

KE 23.10. kuljetus lentoasemalle ja valmistautuminen painonpudotustoimenpiteisiin.

Ateriat nautitaan kreetalaiseen tapaan yhteisinä eli kaikki annokset asetellaan keskelle pöytää josta jokainen
maistelee kaikkea ja lisää tilataan jos on tarvis. Aterian viimeistelee tuju makea pala sekä raki ruoansulatuksen
helpottamiseksi.

Varauskyselyt ja ilmottautumiset allekirjoittaneelle 30.6.2019 mennessä.

Mikäli suunniteltu ajankohta ei sinulle sovi, voit tiedustella seuraavaa matkaa joka on suunniteltu

viikoille 19-20 toukokuussa 2020.

Kim Andersson
+358400407572
kimande56@gmail.com

Bluesia Kreetalla ?

BLUEZUKI

Kreeta on mielestäni aika sininen. Saarelaisten, toisaalta vaatimaton, toisaalta ylpeä, intohimo omaan melankoliseen musiikkiin on aina viitannut minun fiiliksissäni bluesiin. Miltei kaikki tuntemani ihmiset pitävät bluesista ja hyvin usein perinteisessä bouzuki-illassa tulee myös blues-osio, varsinkin jos ulkomaalaisia on paikalla.

Kerran ihmettelin vanhemmalle kanadankreikkalaiselle kitaristille miten rebetika niin helposti kääntyi bluesiksi? Hän totesi ettei musiikkilajin muuttaminen ole teknisesti ollenkaan vaikeaa (varsinkin jos hallitsee esimerkiksi paikallisen musiikin 11/12 tahtilajit ja muut kummallisuudet) vaan kyse on tulkinnasta; ellei sitä ole, ei soittoon eikä lauluun saa sitä oikeaa tunnelmaa. Mietin jo silloin että ei bluesiakaan varmaan voi hallita ellei mennä historiassa pitkälle taaksepäin, Deltalle ja ehkä Afrikkaan asti.

Löysin Fb’stä syksyllä vanhan kaverini Käpylän ajoilta, Tumppi Ahjokankaan, nuoruuden kitaraidolini. Kyllä soi Clapton upeasti jo vuonna -73 Hykkylän bileissä. Nykyään Tumppi, jo eläkkeellä, tekee pubikeikkaa Suomessa ja Espanjassa mutta myös esim. vankiloissa. Esittelin hänelle ideani, nyttemmin päähänpinttymän, että Vamoksen luoviin kursseihin sopisi oikein hyvin bluesteema, onhan meillä hyviä kokemuksia Heikki Salon biisintekoleireistäkin (linkit niihinkin alla). Sama konsepti toimii vähän varioituna.

Tumppi ei tietenkään ole mielestään tarpeeksi pätevä vetämään tällaista koulutusta, mutta lupasi kysyä apuja yksityisopettajaltaan, Kullovaaran Jonnelta, tavattiin ja niin Jonnekin innostui yrittämään. Jonne vakuutti minut lopullisesti soittokyvyistään Storyvillen keikalla Helge Tallqvistin ja Emilia Siscon kanssa.

Myös yhteistyökumppanimme Vamoksessa, Nikos, innostui ajatuksesta kovasti; tuollainen leiri sopisi farmin ympäristöön ja kylän kultturilliseen perinteeseen todella hienosti. Bluesjengi tulisi saamaan Vamoksessa erittäin lämpimän vastaanoton.

Nyt projekti alkaa olla suunniteltu. Jonne ja Tumppi opettavat ja ohjaavat kimpassa ja me muut kreetanmakulaiset hoidamme fasiliteetit ja oheistoiminnot kuntoon. Leiri järjestetään 9-16.10.2019 jos saamme 10 osallistujaa mukaan tällaiseen kummajaiseen. Kohderyhmää mietimme pitkään mutta heti ensimmäinen ajatus Tumpin kanssa pysyi päällimmäisenä: 60- ja 70-luvuilla nuoriso alkoi innolla soitella bluesin ja rockin vallatessa musiikkimarkkinat mutta ruuhkavuodet varmaan vei monen harrastuksen vaikka se vanha kitara ja perustaidot ovatkin jäljellä. Oletamme, että monet, nyt kun on aikaa, haluaisivat päivittää taitonsa tai aloittaa uudelleen, myös niin että se kattaa mahdollisimman paljon historiaa ja eli tyylilajeja, jollaiseen ei ehkä 50 vuotta sitten ollut niin paljon mahdollisuuksia tai aikaa. Tottakai nuoremmatkin ovat lämpimästi tervetulleita, jos rapilta ehtivät… En tiedä kuinka moni Kreetan Maun tai omista kavereistani innostuvat, mutta viestiä saa tietysti levittää kavereille jotka voisivat sopia tällaiseen porukkaan.

Itse en soita kitaraa mutta nautin jo etukäteen uusista ystävistä, auringonpaisteesta ja kylän vieraanvaraisuudesta.

Uskon että homma tulee toimimaan. Uskotteko te?

Bluesleiri

Matkaohjelmat

Elämäsi laulu 2019

Kummituksia metsästämässä

Kreetalla(kin) kummittelee, Frangokastellossa ainakin, sinne siis.

Perimätiedon mukaan drossuliitit heräävät henkiin joka vuosi ja vaeltavat toukokuun puolen välin paikkeilta jopa kesäkuun alkupäiviin saakka, tasangolla. Eli Frangokastellon taistelun muistopäivän aikoihin. Tarinan juuret juontavat aikaan, jolloin kreikkalaiset taistelivat alueella turkkilaisia vastaan, sekä taisteluun joka päätyi 17.5.1828 linnan suojissa olleiden 350 kreikkalaisen sotilaan teurastukseen seitsemän päivän piirityksen jälkeen. Siitä lähtien nämä sotilaat johtajanaan Hatzimihalis Dalianis ovat marssineet takaisin taistelutantereelle vuosittain. Kuulemma.

Silminnäkijäkertomusten mukaan mustiin pukeutuneet, aseistetut sotilaat – osa marssien, osa ratsain – kulkevat Agios Haralambosin luostarista Frangokastellon linnaan. Paikalliset ristivät aikanaan nämä vaeltajat drossuliiteiksi (”aamukasteen kansa”) syystä että tämä ilmiö on nähtävissä kun ilmasto-olosuhteet ja vuorokaudenaika ovat oikeat; meri on tyyni, ilma riittävän kostea, ja juuri ennen auringon nousua. Ilmiön sanotaan kestävän kymmenisen minuuttia. Ilmeisen todentuntuisia nämä ”vaeltajat” ovat kun Turkin armeijan kerrotaan paenneet niitä 1890 taistelujen tuoksinassa ja jopa toisen maailmansodan aikaan saksalaiset avasivat tulen niitä kohden, kun ihan kuulivat aseiden kolkkaavan jo lähellä.

Keväälle sattui kaksikin reissua etelärannikolle. Juuri toukokuun puolenvälin paikkeilla majoituimme kahdeksi yöksi Frangokastelloon. Mistä kysellä kummitusten perään? No paikallisesta tavernasta tietenkin! Istuimme illalla tavernassa lähes ainoina asiakkaina joten oli hyvä aika jututtaa tavernan omistajaa. ”Tottakai tiedän drossuliitit!” Ja sitten tunnustus: ”Olen viimeinen joka niitä tiettävästi on nähnyt. Siitä on vuosikymmeniä aikaa, olin silloin vasta poikanen, siinä kymmenisen vuotta. Isoisän kanssa oltiin läheisellä kukkulalla lampaiden luona kun ne näin. Mitä nuo ovat? Drossuliitteja, vastasi isoisä olkiaan kohauttaen. Ei siinä sen kummempaa ihmettelyä ollut.” Pikaisen laskennan mukaan siis noin 40-50 vuotta sitten viimeinen tai viimeisin havainto. Hieman toivottomalta tuntui tuo kummitusjahti. Sen verran kuitenkin aihe aamulla kutkutti että jo kukonlaulun aikaan olimme pihalla tihrustamassa ihan liian kirkasta ja kuivaa aamua. Ei kummituksen kummitusta. Eikä seuraavanakaan aamuna. Aamut toki olivat hurmaavan kauniita ja raikkaita, joten ei juuri jaksanut harmittaakaan. No, hypättiin autonrattiin ja ajeltiin pitkin tasankoa, ja kun ei muutakaan keksitty niin edestakaisin se hemmetin kippurainen tie tasangolta ylös Kallikratisiin, se josta aina varoitellaan, ja takaisin myös. Kyllä se sen verran värinää aiheutti kuin kummituksetkin.

Seuraavan kerran saaren toiselle puolelle tuli retki tuossa kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Keli näytti vähintäänkin suotuisalta mutta kello oli tikittänyt lähelle puolta päivää joten kummituksista ei toivoakaan, maisemat sen sijaan olivat aavemaiset. Valitettavasti pikku kamerani ei kaikkea taltioi eikä kovin kaukaa kumminkaan, mutta enpä yhtään ihmettele miten tarinat saivat muotonsa kun tuossa sumussa tasangolla kierteli. Että voi sumu lojua niin paksuna mattona ihan maassa kiinni. Se tuli mereltä ja sen todella tunsi ihollaan, hrrr. Frangokastellon linnan tornit olivat ihan kirkkaasti näkyvissä mutta linna muuten näkymättömissä, kun Hora Sfakionin tien varrelta sinne suuntaan katselimme. Tiedä sitten oliko sotajoukot marssineet aamutuimaan sinä aamuna mutta tunti tulomme jälkeen sumu oli kadonnut kokonaan.

Huippujuttu

Huippujuttu

Koska Kreetalla on kaikki mantereen tunnusmerkit, kuten jokia, järviä, merta,rantoja ja vuoria on se siis manner eikä mikään saari (ainakin paikallisten mielestä). Kaikki muut tunnusmerkit ovat jo tulleet tutuiksi vuosien saatossa mutta yhtäkään oikeata vuorta emme ole vielä valloittaneet. Joten Pachnekselle vaikka se ei olekaan saaren korkein vaan peräti 3 metriä matalampi kuin Psiloritis.
Suunnitelma tuntui toteuttamiskelpoiselta meidän ikäisille ja kuntoisille: Ensin ajoimme Anopoliin josta maasturin lavalla runsaan tunnin röykytys Roussies-solaan, jossa jalkauduimme ja jatkoimme neljän porukalla kohti huippua hyvin merkittyä polkua pitkin. Onneksi huippua ei vielä näkynyt, olis saattanut iskeä uskon puute vailla tiedossa oli että kävely kestää noin 1,5 tuntia suuntaansa ja nousua tulee noin 500 metriä (1950-2453m).
Polku oli heti alusta pitäen kivikkoinen ja vaihtelevasti nouseva joten vauhti ei päätä huimannut. Puolen tunnin kohdalla näimme mitatan (paimenien kivistä kyhätty suojatila) missä tankkasimme sekä nestettä että välipalaa ja sitten innolla taas ylämäkeen kunnes kohta näimme huipun jossa oli jokin rakennelma. Niin kuin yleensä, matka jotenkin tyssää kun kohde onnäkyvissä mutta ei lähesty. Luntakin ilmestyi polulle noin 2100 metrissä ja ilma oheni sen verran että intorykäisyt jäivät vähemmälle.
Noin puolentoista tunnin jälkeen olimme huipulla, jossa näkymät ovat melko lähellä kuumaisemaa. Kasvillisuutta ei juuri näy lukuunottamatta aivan pieniä kirkkaansinisiä kukkia joiden merkistä emme päässeet selville.
Etelässä näkyy Libyan meri ja pohjoisessa erotimme jopa Aiga Theodorin saaren ja sen edessä ehkä Plataniaksen yläkylän. Viileää tuulta oli sen verran että välipalan jälkeen lähdimme alamäkeen kun loppuporukkakin odotteli Roussieksessa.
Alamäki meni jo rutiinilla vartin nopeammin kuin ylöspäin, vaikka kuulalaakerin lailla toimivat pikkukivet hillitsivätkin vauhtia.
Reittiä ei voi suositella liikuntarajoitteisille tai huonokuntoisille mutta aktiivisen liikujan se kyllä palkitsee, on taas niin täysin erilaista Kreetaa.

Palveluyhteiskunnan olemus

 

Eikö se mennyt niin että teollistumisen jälkeen tulee jälkiteollinen yhteiskunta ja sitten palveluyhteiskunta, johon Suomikin taitaa olla siirtymässä. Kreetakin on siirtynyt jo aikaa sitten, koska se jätti väliin nuo teollistumisvaiheet, on ollut vain alkutuotantoa ja palveluja iät ja ajat.

Toki ymmärrän näiden kahden maan yhteiskunta- ja kehityserot, mutta verrataanpa vähän lopputulosta muutamilla esimerkeillä:

-Rengas puhkeaa lauantaina klo 18. Vararengas alle ja huoltoasemalle kysymään milloin seuraavalla viikolla löytyisi aikaa paikkaukseen, näinhän Suomessa tehdään paitsi että se rengaspuoli ei ole enää siihen aikaan auki.

‘Miten niin ensi viikolla, mä voin tehdä sen heti’ tulee kommentti. 20 minuuttia myöhemmin on paikattu rengas taas alla, vararengas matkatavaratilan alla telineessään ja kaikki rengaspaineet mitattuna. Kundi kysyi mitä tämä maksaisi Suomessa johan vastasin että vitosen. No siihen hän ei pystynyt vaan pyysi 15. Kirveli kyllä moinen riisto mutta ei voi mitään…

-Rouvaporukasta yksi teloi vähän nilkkaansa Vamosissa ja kaikki neljä meni Tavernaan Pizzalle. Lähdön hetkellä osoittautui ettei tämä loukkaantunut oikein pystyisi kävelemään majapaikkaan. Taksia kysellessä ei pikkukylästä löytynyt lähistöltä vapaita paitsi tämän tavernan pikkuinen pizzataksi. Koko porukka ahtautui sinne pizzalaatikoiden ja lastenistuimen sekaan, kuski vain iloisena huikkasi että ‘you made it’. Rouvat kotiin eikä tietenkään maksua.

-Viime vuonna kävelimme Kandanoksen historiallisen tien (9 km) alas kylään. Ajattelin että otamme taksin takaisin autolle lounaan jälkeen. Maksettuani tiedustelin taksia mutta osoittautui että lähin oli Paleochorassa 20 km päässä. No entäs joku tarjoilijatytön kaveri, ehtiskö niistä kukaan tekemään pientä keikkaa. No ei löytynyt ketään vapaata automiestä mutta ravintolan johtaja lupasi hoitaa homman ennen siestaa kun asiakkaita ei varmaan enää tule. Matka  omalle autolle sujui leppoisasti jutellen nätin, kielitaitoisen rouvan kanssa ja perille päästyämme tarjosin kakskymppistä vaivan palkaksi. Rouvan silmissä välähti ja se tarttui tiukalla otteella mun ranteeseen todeten ettei tule kuuloonkaan. Ystävänpalveluksista ei oteta rahaa varsinkaan suoraan käteen vaan riittää että syö seuraavallakin kerralle hänen ravintolassaan. Jälkeenpäin kuulin että monet hoitaisivat tilanteen jättämällä vaivihkaa rahan ovitaskuun ilman sen suurempaa numeroa

-Naisporukka istuu hiukan väsähtäneena penkillä kylän keskustassa. Paikallisen tavernan tarjoilija ajaa ohi pyörällään, pysähtyy ja kysyy onko kaikki hyvin, maistuisko kahvit. No miksei jonka jälkeen hän kävelee  viereiseen kahvilaan ja tuo naisille kahvit, nousee pyörälleen ja katoaa ennen kuin edes ehtivät tajuta mitä oikein tapahtui.

Näitä esimerkkejä olisi vaikka kuinka paljon mutta oleellista lienee miksei ‘sivistysmaissa’ kuten Suomessa homma toimi näin? Yhteiskunnat on tietysti aivan erilaiset mutta sen lisäksi lienee niin että rikkaassa maailmassa suurin osa palveluista tuotetaan isojen yritysten kautta joissa porukka on työsopimusten puitteissa vain palkkatyössä. Kreetalla kylissä taas suurin osa on perheyrityksiä tai toimivat pienessä yhteisössä jossa kaikki tuntevat toisensa ja tarjoavat palveluitaan suunnilleen oravannahka-periaatteella.  Eikä tienistien tarvitse olla niin kummallisia, onhan elämässä muitakin iloja kuin raha. Kun palvelun hinta on kohdallaan ja kaikki toimii aidosti hymyssä suin ja hyvällä kreetalaisella huumorilla,niitä myös käytetään paljon runsaammin kuin meillä mikä työllistää ja pitää ympäristön elävänä.

Kuulostaa ristiriitaiselta, mutta toivottavasti Kreeta säilyy omanaan eikä ‘kehitys’ pääse pesiytymään liiaksi, muuten tämäkin saari on kohta täynnä ABC’eita , mäkkäreitä ja hennesmauritseja, joista ei jää käteen mitään tai sitten paha mieli.

 

Mielellään antakaa palautetta jos teoriani ovat puutteellisia, mutta ero on kuitenkin huima

 

 

 

 

PYÖRÄILYÄ PITKÄN KAAVAN MUKAAN

Eilen sunnuntaina pilatesporukka lensi kotiin ja Raila meni Vamokseen kirjailijoiden kanssa. Siis vapaapäivä, mitäs nyt?

En ole ehtinyt juurikaan pyöräillä milloin mistäkin tekosyystä mutta nyt päätin lähteä Manoussakiksen viinitilalle sopimaan syksyn viiniretken maksuista. Matkaa ehkä 15 km suuntaansa eikä mitään pahoja nousuja joten kuvittelin selviäväni 3 tunnissa takaisin, kun sääkin oli mitä parhain.

Takalistoa ja reisiä rupesi aristamaan jo Alikianoksen kohdalla, joten päätin käydä limulla paikallisessa. Kylän äijät heti kimppuun että mikä mies ja millä asialla? Heti alkoi tulla juttua kylän historiasta ja tapahtumista. Heidän huono englantinsa kompensoitui minun huonolla saksallani mutta selväksi tuli. Taisi mennä tunti jutustellessa ja siltaa ja muistomerkkiä toljotellessa ja tavaillessa.

Seuraava kylä oli Vatolakkos, jossa kirkon eteen on pystytetty valtava torni, jonka kiveen on kaiverrettu kaikkien niiden henkilöiden nimet, jotka olivat kaatuneet ja/tai teloitettu 2.6. tai 1.8.1941. Takaisinpäin tullessa pysähdyin kahville samaan Alikianoksen kahvilaan, jossa juttua taas tuli tunnin verran. Nämä toisen maailmansodan tapahtumat, varsinkin tällä eniten kärsineellä alueella, jolla vastarinta oli erityisen raivokasta, ovat koko ajan läsnä vanhemmalla ikäpolvella ja muistomerkeillä on aina tuoreita kukkia. Siis 77 vuoden jälkeen.

Kysellessäni millaista täällä oli sodan jälkeen, kommentit vastasivat mielikuvaa, jotka sain luettuani Xan Fieldingin kirjan ‘Stronghold’.  Fielding toimi sodan aikana saarella brittien SOE-agenttina ja tuli takaisin 1953 kiertelemään vuodeksi Kreetalle ja tapailemaan sodan aikaisina andarte-sissejä, joihin hän oli silloin ystävystynyt. Hän kuvailee sen aikaisia kyliä, jotka edelleen olivat melkein siinä tilassa mihin ne jätettiin tuhojen jälkeen: useimmissa tönöissä oli maapohja, savi/olkikatto joka piti korjata jokaisen rankkasateen jälkeen ja kylät olivat kovin eristyksissä teiden puuttumisen takia. Vieraanvaraisuuden Xan koki jopa häiritsevänä, koska jokaiseen kylään piti jäädä yöksi, kana ja vuohi teurastettiin ja rakia juotiin aamuun asti laulun ja tanssin kera. Brittivaimokin oli mukana, mutta kyllästyi muutaman viikon jälkeen ja lähti kotiin. Ihme muija.

Robert Pashley-niminen brittitutkija kierteli Kreetalla neljän kuukauden ajan vuonna 1833 ja kirjoitti 1837 klassikkokirjan kokemuksistaan. Fieldingin mukaan kylien olemus ja ihmisten tavat eivät juurikaan olleet muuttuneet 80 vuodessa.

Vieraanvaraisuus kylissä on vieläkin voimassa, mutta vaikka olot ovat vieläkin melko alkeelliset niin kehitystä toki on tapahtunut varsinkin infran kohdalla. Melkein joka kylään  pääsee nyt autolla.

Sitten pyörän selkään kotia kohti ilman pysähdyksiä ja jäykin jaloin peffan huutaessa hoosiannaa kiipesin kämpille. 7 tuntia siinä meni eikä kolme.

Ai niin, viinitilan Maria ei ollut paikalla koska oli sunnuntai…

Valokuvauksen Workshop Kreetalla

Viime vuonna meillä vieraili tosi kiva ryhmä. Ihmettelin yhtä tyyppiä, joka kuvasi joka välissä. Osoittautui että Kikka Niittynen on valokuvauksen opettaja Muurlan kansanopistossa ja loppuviikosta olikin sovittu että hän ja kolleegansa Mirka Both tulevat mielellään vetämään kyseistä kurssia.

Talven mittaan rakentui sekalainen seurakunta opinhaluisia. Mielestäni joukossa oli kolme lähes proota ja kaksi aivan näppäilijää. (toinen olen minä ja toista en mainitse jos vaikka loukkaantuu). Loput neljä ovat ‘edistyneitä’.

Eritasoisuus ei ainakaan viihtymistä haitannut vaan homma lähti lentoon heti ensimmäisestä illallisesta jossa nauru jo raikasi ja itse opinnoissa tietoviisaat auliisti auttoivat jos opeilla oli kiirettä.

Kurssi oli jaoteltu päivittäisiiin teemoihin, esim kaupunkikuvaus, ihminen ja ympäristö, luonto, maisema ja sokerina pohjalla hämärä- ja pimeäkuvaus. Aamu alkoi yleensä edellisen päivän kuva-arvioinneilla sekä briiffauksella päivän aiheeseen. Ja sitten baanalle, joko Hanian keskustaan tai luontokävelylle Rustican kukka-ja peltomaisemiin jne. Pimeäharjoitukset tehtiin House Kastrin oliivitarhassa valolamppujen kera. Aivan riemukasta, ulkopuolisetkin totesivat että nauru kaikui kylille asti.

Vapaapäivänä minulle oli kunnia opastaa lintukuvaajat Aradenan rotkolle etsimään hanhikorppikotkia ja sen jälkeen vielä Agia-järven muuttolintuapajille. Kumpikin kohde näytti (lievästi sanoen) tyydyttävän kuvaajia, matskua syntyi satamäärin eikä ne loppuviikosta paljon muusta puhuneetkaan.

Näppäilijän näkökulmasta antoisinta oli oppia asettelemaan kuvat järkevästi, käyttämään aukkoa terävyysalueen määrittämiseksi ja opetella pimeäkuvauksen alkeita. Luovuudestani en ole vielä ihan varma, mutta tulipahan selväksi mitä se tarkoittaa.

Läksiäisillallisella olo tuli oikeastaan jo vähän haikeaksi, toinen viikkokin olisi mennyt lentäen näin hauskassa porukassa. Harvoin saa olla sellaisessa ryhmässä jossa ei synny niin minkäänlaisia konflikteja. Aivan upea porukka, joten ei ihme  että jatkokurssille ensi vuonna tuli oitis useita innostuneita, sopiva viikko vain jäi pohdittavaksi.

Ja käsittääkseni meidän opettajatkin ovat tulossa ja hyvä niin koska he tämän hengen ja tunnelman loivat innostuksella, leppoisuudella ja loistavalla huumorilla. Täysi kymppi!

Jos blogibongareista löytyy kiinnostuneita niin nopsaan yhteyttä Kreetanmakuun.

Ensi vuoteen!