fbpx

PYÖRÄILYÄ PITKÄN KAAVAN MUKAAN

Eilen sunnuntaina pilatesporukka lensi kotiin ja Raila meni Vamokseen kirjailijoiden kanssa. Siis vapaapäivä, mitäs nyt?

En ole ehtinyt juurikaan pyöräillä milloin mistäkin tekosyystä mutta nyt päätin lähteä Manoussakiksen viinitilalle sopimaan syksyn viiniretken maksuista. Matkaa ehkä 15 km suuntaansa eikä mitään pahoja nousuja joten kuvittelin selviäväni 3 tunnissa takaisin, kun sääkin oli mitä parhain.

Takalistoa ja reisiä rupesi aristamaan jo Alikianoksen kohdalla, joten päätin käydä limulla paikallisessa. Kylän äijät heti kimppuun että mikä mies ja millä asialla? Heti alkoi tulla juttua kylän historiasta ja tapahtumista. Heidän huono englantinsa kompensoitui minun huonolla saksallani mutta selväksi tuli. Taisi mennä tunti jutustellessa ja siltaa ja muistomerkkiä toljotellessa ja tavaillessa.

Seuraava kylä oli Vatolakkos, jossa kirkon eteen on pystytetty valtava torni, jonka kiveen on kaiverrettu kaikkien niiden henkilöiden nimet, jotka olivat kaatuneet ja/tai teloitettu 2.6. tai 1.8.1941. Takaisinpäin tullessa pysähdyin kahville samaan Alikianoksen kahvilaan, jossa juttua taas tuli tunnin verran. Nämä toisen maailmansodan tapahtumat, varsinkin tällä eniten kärsineellä alueella, jolla vastarinta oli erityisen raivokasta, ovat koko ajan läsnä vanhemmalla ikäpolvella ja muistomerkeillä on aina tuoreita kukkia. Siis 77 vuoden jälkeen.

Kysellessäni millaista täällä oli sodan jälkeen, kommentit vastasivat mielikuvaa, jotka sain luettuani Xan Fieldingin kirjan ‘Stronghold’.  Fielding toimi sodan aikana saarella brittien SOE-agenttina ja tuli takaisin 1953 kiertelemään vuodeksi Kreetalle ja tapailemaan sodan aikaisina andarte-sissejä, joihin hän oli silloin ystävystynyt. Hän kuvailee sen aikaisia kyliä, jotka edelleen olivat melkein siinä tilassa mihin ne jätettiin tuhojen jälkeen: useimmissa tönöissä oli maapohja, savi/olkikatto joka piti korjata jokaisen rankkasateen jälkeen ja kylät olivat kovin eristyksissä teiden puuttumisen takia. Vieraanvaraisuuden Xan koki jopa häiritsevänä, koska jokaiseen kylään piti jäädä yöksi, kana ja vuohi teurastettiin ja rakia juotiin aamuun asti laulun ja tanssin kera. Brittivaimokin oli mukana, mutta kyllästyi muutaman viikon jälkeen ja lähti kotiin. Ihme muija.

Robert Pashley-niminen brittitutkija kierteli Kreetalla neljän kuukauden ajan vuonna 1833 ja kirjoitti 1837 klassikkokirjan kokemuksistaan. Fieldingin mukaan kylien olemus ja ihmisten tavat eivät juurikaan olleet muuttuneet 80 vuodessa.

Vieraanvaraisuus kylissä on vieläkin voimassa, mutta vaikka olot ovat vieläkin melko alkeelliset niin kehitystä toki on tapahtunut varsinkin infran kohdalla. Melkein joka kylään  pääsee nyt autolla.

Sitten pyörän selkään kotia kohti ilman pysähdyksiä ja jäykin jaloin peffan huutaessa hoosiannaa kiipesin kämpille. 7 tuntia siinä meni eikä kolme.

Ai niin, viinitilan Maria ei ollut paikalla koska oli sunnuntai…

Valokuvauksen Workshop Kreetalla

Viime vuonna meillä vieraili tosi kiva ryhmä. Ihmettelin yhtä tyyppiä, joka kuvasi joka välissä. Osoittautui että Kikka Niittynen on valokuvauksen opettaja Muurlan kansanopistossa ja loppuviikosta olikin sovittu että hän ja kolleegansa Mirka Both tulevat mielellään vetämään kyseistä kurssia.

Talven mittaan rakentui sekalainen seurakunta opinhaluisia. Mielestäni joukossa oli kolme lähes proota ja kaksi aivan näppäilijää. (toinen olen minä ja toista en mainitse jos vaikka loukkaantuu). Loput neljä ovat ‘edistyneitä’.

Eritasoisuus ei ainakaan viihtymistä haitannut vaan homma lähti lentoon heti ensimmäisestä illallisesta jossa nauru jo raikasi ja itse opinnoissa tietoviisaat auliisti auttoivat jos opeilla oli kiirettä.

Kurssi oli jaoteltu päivittäisiiin teemoihin, esim kaupunkikuvaus, ihminen ja ympäristö, luonto, maisema ja sokerina pohjalla hämärä- ja pimeäkuvaus. Aamu alkoi yleensä edellisen päivän kuva-arvioinneilla sekä briiffauksella päivän aiheeseen. Ja sitten baanalle, joko Hanian keskustaan tai luontokävelylle Rustican kukka-ja peltomaisemiin jne. Pimeäharjoitukset tehtiin House Kastrin oliivitarhassa valolamppujen kera. Aivan riemukasta, ulkopuolisetkin totesivat että nauru kaikui kylille asti.

Vapaapäivänä minulle oli kunnia opastaa lintukuvaajat Aradenan rotkolle etsimään hanhikorppikotkia ja sen jälkeen vielä Agia-järven muuttolintuapajille. Kumpikin kohde näytti (lievästi sanoen) tyydyttävän kuvaajia, matskua syntyi satamäärin eikä ne loppuviikosta paljon muusta puhuneetkaan.

Näppäilijän näkökulmasta antoisinta oli oppia asettelemaan kuvat järkevästi, käyttämään aukkoa terävyysalueen määrittämiseksi ja opetella pimeäkuvauksen alkeita. Luovuudestani en ole vielä ihan varma, mutta tulipahan selväksi mitä se tarkoittaa.

Läksiäisillallisella olo tuli oikeastaan jo vähän haikeaksi, toinen viikkokin olisi mennyt lentäen näin hauskassa porukassa. Harvoin saa olla sellaisessa ryhmässä jossa ei synny niin minkäänlaisia konflikteja. Aivan upea porukka, joten ei ihme  että jatkokurssille ensi vuonna tuli oitis useita innostuneita, sopiva viikko vain jäi pohdittavaksi.

Ja käsittääkseni meidän opettajatkin ovat tulossa ja hyvä niin koska he tämän hengen ja tunnelman loivat innostuksella, leppoisuudella ja loistavalla huumorilla. Täysi kymppi!

Jos blogibongareista löytyy kiinnostuneita niin nopsaan yhteyttä Kreetanmakuun.

Ensi vuoteen!

 

Antonis Sanudakis

Lauantaina tapasimme mielenkiintoisen herran. Antonis Sanudakis on eläköitynyt Iraklionin yliopiston professori joka on kirjoittanut 31 kirjaa Kreetan 2 maailmansodan ja sisällissodan historiasta. Uransa aikana Antonis on käynyt 5 oikeustaistelua ja hänet on yritetty kolmasti murhata johtuen liian liberaalisesta suhtautumisesta (lue vasemmistosympatioista) sodan ja sisällisodan tapahtumiin. Eli hän kirjoitti niistä. Kreikassa ei vielä ole edetty kovinkaan pitkälle sisällisodan traumojen selvittelyssä, kuten esim Suomessa.

Meidän tarkoituksemme  oli erityisesti laventaa ymmärrystä Kreetan vastarintaliikkeestä; itse valloitustaistelujen kulkua ja englantilaisten agenttien tekemisiä on käsitelty laajasti englanninkielisessä kirjallisuudessa, kuten myös saksalaisten edesottamuksia, mutta kattavammat selonteot vastarintaliikkeen toimista ovat kreikkalaisten kirjoittamia.

Antonis valotti ymmärrettävästi esim vastarintaliikkeen spontaania, nopeaa järjestäytymistä ja siviilien uhrautuvaa tukea sille. Vastarintamiesten synnyinseudut olivat pääasiassa vuorilla kylissä joita perinteisesti ei koskaan ole valloitettu ankaran vastarinnan ja vaikean saavutattevuuden takia. Saksalaisille tämä tuli aikamoisena yllätyksenä, propagandakoneisto oletti että kansa hyväksyisi saksalaisten miehityksen päästäkseen eroon brittimielisestä kuninkaasta ja pääministeri Metaxasin fasistihallinnosta (Natsitko halusivat auttaa kansaa pääsemään eroon diktatuurista???). Erehtyivät pahasti.

Barbaarisilla kostotoimenpiteillä haluttiin kitkeä vastarinta, mutta sitä mukaa kun siviileitä tapettiin ja kyliä poltettiin, saivat vastarintaryhmittymät lisää jäseniä. Liittoutuneiden lisättyä asetoimituksia sisseille kävi tilanne saksalaisille todella kuumaksi; vapaaehtoisten värvääminen vuoristo-operaatioihin kävi vaikeaksi koska sissit iskivät armottomasti vaikekulkuisilla poluilla jonne ns. yhteistyökumppanit ohjasivat saksalaisia partioita suoraan väijytyksiin. Siinä saattoi mennä hermot.

Laajimmillaan saksalaiset joutuivat pitämään saarella yli 100.000 miestä varmistaakseen kuljetukset Pohjois-Afrikkaan

Merkittävää oli myös vastarintaliikkeen poliittiset ryhmittymät. Mukana oli monenlaisia kommunisteja, rojalisteja ja oikeistolaisia jotka englantilaiset saivat toimimaan jonkinlaisessa yhteistyössä (toisin kuin Kreikan mantereella). Sodan päätyttyä Kreetalla tapahtui joitakin yhteenottoja em. ryhmien välillä kun Kreikasta yritettiin rakentaa kansandemokratiaa Itä-Euroopan mallin mukaan, mutta ne eivät johtaneet samanlaiseen karmeaan sisällissotaan joka nähtiin mantereella.

Saksalaisten pelkoa sissejä kohtaan kuvastaa että he linnoittautuivat taistelujen päätyttyä Chanian muurien sisään ja suostuivat antautumaan vasta 26.5.1945 kun liittoutuneet takasivat normaalin sotavankien kohtelun eivätkä saksalaiset joutuisi sissien käsiin. Saksalaiset itse asiassa salakuljetettiin pois Kreetalta paikallisten harmiksi, jotka olisivat halunneet sotarikolliset välittömästi tuomiolle.

Antonis neuvoi meitä menemään Retymnoniin sukulaisensa pitämään kirjakauppaan josta kuulemma löytyy suurinpiirtein kaikki käännetty kirjallisuus tästä aiheesta, ehkä myös hänen itsensä kirjoittamia. Eikun sinne ja matka jatkuu.

Rouvas Forest

Joskus vaan haluaa lähteä saaren toiselle puolelle tsekkaamaan että onko se paikka niin hieno kuin netissä kerrotaan ja aina ei voi onnistua.

Rouvaksen metsä on kuulemma ainutlaatuisen hieno paikka missä kasvaa valtavia Kreetan tammia ja muita ihmepuita, joten sinne.

Tässä tapauksessa ajettiin 3 tuntia kahden kaverin kanssa Ida-vuoren kaakkoiskulmaan ja yritettiin Gergerin  kylän kautta Rouvan tykö, kuten netissä neuvottiin. Ei ollut opasteita joten pieleen meni.

Löysimme itsemme Zaroksesta josta myös piti päästä menemään metsään. Päästiin vaan Rouvan rotkoon, mutta metsän löytyminen olisi vaatinut noin 10 kilometrin lenkin kivikossa, jota ei äänestyksessä puollettu.

Eikun kysymään ja löytyihän se metsän tienhaara (täysin merkitsemättömänä) alkuperäisestä Gergerin kylästä. Kauheeta siksakkia puoli tuntia ylämäkeen mutta muuta ei nähty kuin tavallisia vuoristokäkkyröitä. Ajetaanpa eteenpäin, ehkä ne massiiviset tammet ovat tuon vuoren takana. Ei ollut mutta ei enää ollut juuri tietäkään, ainoasta päänkokoisia kivenmurikoita sortuneina vuoren seinästä ja säärensyvyisiä koloja.

Urhea Duster auttoi eteenpäin ja vihdoin päästiin päällystetylle tielle (väitetyn) metsän pohjoispuolelle ja siitä Anogiaan. Sitten pimeys jo alkoikin laskeutua.

Retken luontoanti toi mieleen ensimmäisen kerran kun ystävämme veivät meidät katsomaan kreetalaista ihmettä eli järveä. Ei ollut häävin kokoinen eikä näköinen.

Tämä tammimetsäkään ei muistuttanut oikeata metsää suomalaisesta näkökulmasta mutta oli oikein kiva yritys tulla sellaiseksi.

Seikkailuoppaan uraan kuuluu joskus pettymyksiä mutta viis siitä kun kaverit olivat oikein otettuja mielenkiintoisesta päivästä, vaikka ne oli tuntitolkulla  aika hiljaa.

Natural Born Heroes

Tällainenkin kirja on olemassa liittyen Toisen Maailmansodan tapahtumiin Kreetalla. Kirjailija on aika kuuluisa fyysisen suorituskyvyn tutkija ja melkoinen triathlonisti. Aiheena tässä on englantilaisten agenttien ja kreetalaisten vastarintamiesten uskomattomat kestävyyssuoritukset ja miten ne olivat mahdollisia. Niin kuin nimestä voi päätellä, kyse on myös sankaruudesta

Tämä Kreetan historia pukkaa esiin mitä kummallisimmissa yhteyksissä