fbpx

Kun menee lähelle, pääsee kauas – Agia Irínin luostari

Luostarin oven edessä on mustista ja valkoisista kivistä tehty herkän kaunis mosaiikki kynnysmaton tilalla. Ei siihen raski jalkojaan pyyhkiä, niin kaunis se on. Helteisenä päivänä sisätilojen varjo ja viileys on helpotus, se on lahja, armo, siunaus, rakkaus, lempeys, se hellii kuumassa autossa istunutta. Saan oppaakseni nunna Prodromin. Hän kertoo, että luostari on hävitetty kahdesti eikä se enää toipunut vuoden 1866 tuhosta. Samalla kun turkkilaiset tuhosivat Arkadin luostarin, tuhottiin tämäkin.

Piha on kaunis ja henkii harmonia, silmät lepäsivät yksityiskohdissa. Muratti kiertyy kauniisti keljan kiviseiniin ja harmaan nukan peittämät juorun lehdet heijastavat valopisaroita iltapäivän varjossa. Kiven pinta on kauniisti harmaantunut vuosisatojen kuluessa ja kohta jo kiiltää. Kiveen kaivettu on ihmisen mittapuulla ikuinen.

Kun kuljet pihalla, katso tarkkaan. Kirkon seinä, allasi oleva piha ja viereinen seinä ovat samaa yhtenäistä kiveä. Kirkko on kaivettu kiveen, poistettu se mikä oli liikaa, kaiverrettu kirjaimellisesti. Pienessä keljassa asui 1600 luvulla erakkomunkki, nyt siihen on haudattu rakastettu mitropoliitta. Ennen tuhoa luostarissa asuivat munkit, nyt sen on nunnien hoidossa.

Mesaran tasangolta kotoisin oleva luostarin johtajatar, igumenia, kutsui aikanaan maanviljelijäisänsä avuksi, kun nunnat olivat ostaneet kaksi peltoa. Isä tuli traktorilla ja muokkasi pelloista oliivitarhat. Vuosia niistä saatiin öljyä ja se oli nunnien talouden tärkeä selkäranka. Mutta viime kevään sateissa osa puista ja pelloista vyöryi alas. Tänä vuonna ei tule öljyä, sitä ei ehkä saada jokuseen vuoteen. Lisäksi lyhin tie Retímnosta luostariin on poikki. Turisteja ja muita kävijöitä ei tule entiseen malliin. Alhaalla kaupungissa tien alkupäässä ei tien puuttumista kerrota, ja niin minäkin pääsin näköetäisyydelle mutten perille. Viimeisessä mutkassa oli rinne valahtanut tielle viime keväänä. Niissä on täytynyt kadota todella paljon oliivipuita ja rinnepeltoja, niin suuri on haava kukkulan kyljessä. Etsin kiertotien, joka kulki Milin rotkon reunaa ja kääntyi sitten Russóspitiin. Viiden kilometrin matka onkin nyt kymmenen ennen kuin tie taas on kunnossa.

Kirkossa odotti yllätys. Se oli täynnä hyvin kauniita ikoneita ja puuleikkauksia. Hartaudella valmistettuja. Osa holveistakin oli maalattu vastikään. Tyyli on tyystin erilainen kuin miesmaalareilla, nämä kuvat ovat herkkiä, pastellisia, selvästi naisellisia, keveästi soljuvia, kuin kevättuulen henkäys. Yksi nunnista on kirkkomaalari. Noita kattoja ei maalata tikapuilla seisten. Ne pitää maalata joko selällään tai kyljellään telineellä maaten tai ehkäpä joskus istuenkin. Kasvoille ja vaatteille putoaa maalia. Joka kerta pensseliä kastettaessa pitää nousta ja vaihtaa asentoa. Jokainen uusi värierä pitää sekoittaa ja hiertää ahtaassa tilassa, sen jälkeen keplotella uuteen makuuasentoon. Entä miten kaarevassa pinnassa toteuttaa perspektiivin niin, että se näyttää oikealta myös silloin kun lattialla seisten tähyää korkeuksiin pää kenossa? – Oi, hänen olkansa ja selkänsä ovatkin jatkuvasti kipeinä, tunnustaa nunna Prodromi.

Nunnat maalaavat myös ikoneita, jopa tilauksesta, ja heidän pienestä myymälästään voi vaikka tilata nimikkoikonin. Siellä on myös ihan oikeita käsinmaalattuja, mutta myös edullisempia nykytekniikoilla valmistettuja.

Nunnilla on myös muut kädentaidot hallussa. Myymälässä on kauniita liinoja, kangaspuissa kudottuja kuvioita reunoillaan. Pitsejä. Kirjailuja. Solmeiluja. Biologinunnan valmistamia shampoita, voiteita, tuoksuja sekä kirkkaanvihreää likööriä, jossa maistuu ja tuoksuu tuoksupelargonia.  Yöpöydälläni on nyt pullo rauhoittavaa öljyä, josta tipan sivelen nukkumaan mennessäni iholle. Näen unia matkoista kauas hieman outoihin maisemiin.

Annan vinkin: hyppää Rethimnossa Vageliksen kyytiin ja aja punaisella hop-in-hop-off-bussilla koko iso kierros. Se kestää puolitoista tuntia ja pysähtyy myös Agia Irinin luostarin portilla. Voit hypätä pois ja jatkaa matkaa seuraavalla vuorolla. Käy luostarin myymälässä ja ilahduta nunnia ostamalla pieni matkamuisto tai toinenkin. Jos puolentoista tunnin kierros luostarissa tuntuu liian pitkältä, voit palata kävellen pari kilometriä läheiseen Russóspitin kylään ja sen tavernaan, jonka edestä myös pääsee bussiin.

Huomaat samankuin minäkin. Ei tarvitse mennä kaus, kun on jo käynyt kaukana, aikojen takana, rauhoittavassa maailmassa.

Ja Johannes juhlii

Auton valot pyyhkivät pieneen kylään johtavaa kapeaa tietä ja sitä reunustavia kiviaitoja. Peräperään tien laitaan parkkeeratut autot viestivät kansanjuhlasta jo satoja metrejä ennen kylää. Raitin toisessa päässä kirkkaat valot ja musiikki kutsuvat. Kaskaat ovat vaienneet. Pään päällä linnunrata ja otava. Ilta on samettinen, lämmin ja pimeä. Aukion puiden alle on katettu pitkiä pöytiä, niiden ääressä istuu jo kolmisen sataa henkeä.

Ostamme liput kyläyhdistyksen kipsasta. Löydämme varaamamme paikat. Tanssilattia on vielä tyhjä, orkesteri lämmittelee yleisöä. Pöytäämme tuodaan favaa, jättipapuja, tsatsikia, salaattia ja ihanan mureaksi kypsennettyä porsaanpaistia, jossa viipyilee savun maku. Ja viiniä ja virvokkeita. 

Aukiota reunustavat mulperit ja johanneksenleipäpuut. Suurimman puun alla on orkesterin lava. Johannes Kastajan kerrotaan ravinneen itseään autiomaassa nimikkopuunsa paloilla neljäkymmentä päivää paastoten. Mistäpä sopivamman paikan orkesterille löytäisi.  Tänään juhlitaan Johannes Kastajan vapisevaa hahmoa, Johannes Rigologosta. Perimätiedon, kyläläisten kertoman mukaan, ei siis Uuden Testamentin, tarina menee jotenkin näin: Johannes oli tuotu Herodesin eteen. Tällä oli tytär, Salome, turhamainen itseään täynnä oleva hemmoteltu penikka, joka päätti vietellä Kastajan tanssillaan peittonaan seitsemän huntua. Kun Johannes ei edes katsonut päin, kimmastui tytär. Herodes kysyi mitä tytär halusi kiitokseksi tanssistaan ja tämä pyysi Johanneksen pään. Ja sai sen. Tarjottimella.

Tästä syystä tänään ei ole saanut veitsiä käytellä edes keittiössä, paastotaan ja pukeudutaan muihin väreihin kuin mustaan ja punaiseen, nekun muistuttavat verestä ja kuolemasta.

Niin me syömme ja tanssimme muistaen tätä päivää. Menneeseen aikaan, silloin kun juhlakansaa oli puolta vähemmän, kertoo vieressäni istuva Lola, pöytiin kannettiin paastoruokia, papuja, vihanneksia puoleen yöhön saakka, mutta kun kello löi 24 ja paasto päättyi, täyttyivät pöydät lihavadeista!

Seitsemää huntua en näe yhdelläkään, mutta aukiolla tanssii notkeita neitoja kuin ligariá ja miehet kuin sypressit suoraselkäisinä näyttävät mallia. Ja miten he tanssivatkaan! Näin huikeita esityksiä ei odottaisi valkotukkaisilta, vatsakkailta, viiksekkäiltä herroilta. Keski-ikä siinä 70 korvilla. Korkeita hyppyjä ja kiemuroita! Oman kylän miehiä suurin osa, kerrotaan, muutama naapurista lainattu. 

Lapset paiskovat ilmapalloja, juoksevat pöytien välissä, nukkuvat sylissä. Ja tanssi jatkuu aamuun. 

Johanneksenleipäpuun alla soittavaa kreetalainen neilimiehinen orkesteri tanssittaa yleisöä kitaran, liiran ja kahden luutun tahdeilla

Kokkikerho

Kokkikerho

Viime keväänä, eräänä sateisena päivänä Kreetalla, juttelin muutaman matkalaisemme kanssa, jotka kertoivat perustaneensa ryhmän kreetalaisen keittiön ympärille. He kokoontuvat toistensa luona ja laittavat yhdessä ruokaa ja kaivavat ohjeet minun keittokirjastani. Satuin sitten toivomaan, että voisimme vaikka kerran laittaa ruokaa yhdessä vaikka Nokialla. Noh, se päivä koitti, vaikka vain osa porukasta pääsi mukaan.

Kokoonnuimme Kuloveden rannalla sijaitsevassa iki-ihanassa Knuutilan kartanossa, paremminkin sen aittahotellissa, jonka tilava keittiö on majoittujien käytössä. Ruokasaliinkin mahtuisi varmaan parikymmentä. Knuutila on Nokian kaupungin omistama, Siuro-seuran hyvin hoitama kaupunkilaisten olohuone suurine puistomaisine pihoineen ja tilavine juhlahuoneistoineen. Aittahotellissa on kahdeksan huonetta.

Päätimme valmistaa kolme sellaista ruokaa, joissa kreetalaisen keittiön perusasiat tulisivat helposti opittua. Purjojahní opettaa vihannesmuhennosten perusasiat ja sen miten hienostuneen makeaa purjo voikaan olla! Paputsákia eli käännettynä pohjalliset neuvoo munakoison käsittelyn ja antaa perusreseptit sekä jauhelihakastikkeeseen että tomaattikastikkeeseen. Samalla jauhelihakastikkeen reseptillä hoitelee suvereenisti myöhemmin vaikka musakán tai sen voi kumota pastan päälle tai upottaa pastan kanssa makaronilaatikkoon tai täyttää paprikat. Ihan noin vaan muutaman käyttökohteen mainitakseni. Munakoisokääryleet taas opettivat jauhelihataikinan maustamisen. Samalla reseptillä voi valmistaa myös lihapullat tai murekkeen.

Kreetalainen keittiö on myös kustannustehokas. Ostoslistallamme oli purjo, muutama sipuli, perunoita, persiljaa, vähän fetaa, puoli kiloa jauhelihaa, kolme munakoisoa, tomaattimurskaa, juustoraastetta ja rasia kirsikkatomaatteja.  Tarvitaan toki jokaisen kreetalaisen keittiön perusvarustusta, eli oliiviöljyä, suolaa, pippuria, kanelia, tilkka romeikoa ja vähän rakia tuomaan kokeille uskallusta. Ja patoja ja pannuja.

Kaunis ja lämmin kesäilta houkutti kantamaan ruuat pihalle raskaassa lastissa olleiden omenapuiden alle. Jälkiruuaksi kumosimme kulhoihin hieman mysliä, sen päälle jugurttia, nurkan marjapensaasta muutama mustaherukan marja ja hunnutimme koko komeuden kreetalaisella hunajalla!

Knuutilan ovet ovat avoinna ottamaan vastaan muitakin ruuanlaittoporukoita!

Tästä sen kirjan saa…
Purjo hikistyy kattilassa makeaksi ja tomaattikastike porisee
Purjo hikistyy kattilassa makeaksi ja tomaattikastike porisee
Miten yksinkertainen voikin olla näin hyvää!
Täss ä on purjomuhennos valmiina
Pehmeiksi paistetut munakoisosiivut kääräistään jauhelihatangon ympäri rullaksi
Pehmeiksi paistetut munakoisosiivut kääräistään jauhelihatangon ympäri rullalle
Munakoisokääryleet valmiina
Ja tällaista siitä tuli
Nopea jälkiruoka myslistä, jugurtista, marjoista ja hunajasta
Nopea jälkiruoka myslistä, jogurtista, marjoista ja hunajasta
Yli satavuotias aitta on tyylikkäinä majoitustiloina
Aittahotellissa on kahdeksan huonetta
Kulovesi virtaa Knuutilan suuren piha-alueen reunalla ja muuttuu Kokemäenjoeksi
Knuutilan peltojen takana virtaa Kulovesi

Miriokefálan tien mutkassa

Istun pyöräilijöille rakennetulla levähdyspaikalla leveän laakson yläreunalla lähempänä Miriokefálan kylää kuin Argirúpolia. Kreetan pohjoispuolella vellova meri näkyy horisontissa, lampaankellot kilkattavat alapuolellani laskeutuvilla niityillä. Koira haukkuu, raskaasti lastattu auto nousee mäkeä ylös, viileä pohjantuuli saa hytisemään. On huhtikuun viimeinen päivä 2019.

Sana Miriokefála tarkoittaa tuhansia huippuja. Laakson vastapäisellä reunalla Kallikrátin yläpuolisilla vuorilla  Así Gonián yläpuolella on vielä lunta.  Juuri lukemassani kirjassa Stronghold joku sanoo, että jos Jumalalla on käyttämättä yksikin sadepilvi, paiskaa hän sen Así Gonián päälle. Varsin sateinen kylä.

Päivärytmi

Miriokefálan raitilla näkyy maidontuottajien pick-up-autoja, lavalla valkoisia muovisia maitotonkkia. Nyt on keskipäivä ja tauko. Aamulla lampurit ovat nousseet ylös vuorien poimuissa oleville lammastarhoilleen, lypsäneet emolampaat, ruokkineet ne, tarkistaneet karitsojen kunnon, täyttäneet juottoastiat, korjanneet aidat, huolehtineet pässeistä ja nuoresta karjasta viemällä niille lisäravintoa, täyttäneet niidenkin juottoastiat ja päästäneet kaikki ulos omille laitumilleen. Maito on tuotu kylän meijeriin, joka valmistaa sen juustoksi ja jugurtiksi. Lampaat laiduntavat usein oliivitarhoissa, ne syövät ruohon ja lannoittavat. Ne nyhtävät puiden alimmaiset versot ja pitävät alustat kulkukelpoisina. Vuohia ei oliivitarhaan päästetä, ne kun kiipeävät puuhun ja syövät lehdet ja raakileet.

Puolen päivän aikaan paimenia näkee kahviloissa. Raitille pysäköityjen isojen autojen lavalla päivystää koira. Lampurin univormuna on mustat tai maastokuvioiset pusero ja housut, saappaat sekä usein parta sekä puhelin. Etupenkillä saattaa olla haulikko puolihuolimattomasti kahvimukin, komboloin ja sinisen silmän lisäksi. Ei sillä villieläimiä karkoteta, ei surmata kollegaa, ei harjoiteta verikostoa. Silloin tällöin sillä saatetaan surmata tietty pässi tai lammas tai vuohi, joko loukkaantunut tai sitten teuraaksi tilattu.

Illan suussa auringon aletessa kaikki tämä toistuu takaperin. Lampaat tietävät lypsyajan lähenevän kun utareet täyttyvät maidosta. Ne hakeutuvat veräjän tuntumaan. Siitä ne noudetaan ja viedään lypsyaitaukseen.

Kun kohtaat lauman…

Vuoriston lammasalueilla kiemurtelevilla pikkuteillä kohtaa ilta-aikaan tämän tästä laumoja, joiden perässä ajaa paimen joko autolla tai mopolla. Nuoren nykycowboyn lava-auto on katumaasturin kokoinen, mutta vanhat äijät ajavat ikivanhoilla moneen kertaan paikatuilla toyotoilla.

Lampaat tiellä
Paimenen iltalypsy alkamassa

Jos haluat saada kuvia lampaista ja lähikosketusta lammastalouteen, hakeudu vuoristokylien takamaille illan suussa, siinä 17-19 välillä. Kun näet lauman tiellä, on kohteliasta pysähtyä kokonaan tien sivuun ja antaa lauman mennä. Jos olet ohittamassa, aja hitaasti, lampaat kyllä väistyvät. Älä kuitenkaan menee laumaa vastaan kävellen, älä avaa auton ovea äläkä varsinkaan laske jalkaasi autosta ulos!  Silloin saat päällesi sadatukset, sillä lauma ei tunne sinua vaan ensin epäröi, sitten panikoi. Eläimet poukkoilevat tielle ja tieltä pois, väliin muiden autojen eteen, rotkoon, rinteille, kuka minnekin.  Pysy siis autossa sisällä, kuvaa ikkunasta ja lähde liikkeelle vasta kun lauma on päässyt ohitsesi turvallisesti.

Mistä tiedät liikkuvasi alueella, jossa laumoja liikutellaan aamuin illoin? Katso asfalttia. Kun siinä näkyy tummia alaspäin valuvia pissajälkiä, olet jo lähellä. Jos tien pinnalla on papanoita, on siitä juuri mennyt lauma.

Omaloksen ylängöllä lampaat kansoittavat tien talvisaikaan, kuka sitä nyt jalkojaan kastelisi kun asfaltti on lämmin ja kuiva

Tien varsilla vapaana liikkuvat lampaat ja vuohet kuuluvat aina jollekulle. Jos mukana on karitsoita, ovat lampaat maitolampaita. Ne lypsetään aamuin illoin noin 6-9 kk poikimisesta. Lopun aikaa ne ovat tiineinä. Laumassa on usein pari pässiä komeine sarvineen. Kun uuhiemo tulee tiineeksi, vieroitetaan karitsat ja ne erotetaan omaksi laumakseen muiden saman ikäisten naaraiden kanssa. Poikien kohtalona on teurastus; laumassa ei voi olla montaa pässiä. Joskus lauman mukana kulkee kuohittu pässi eli oinas, joskus myös jokunen kuohittu vuohipukki. Ne ovat poikkeusyksilöitä. Ne ovat kaksospuolikkaita ja syntyneet emolle, jolta riitti maitoa vain toiselle kilille. Toinen on annettu uuhen hoitoon. Lampaaseen leimautunut vuohi käyttäytyy lammasmaisesti eikä se sopeudu enää omiensa joukkoon.

Jos lammaslaumassa niitä on useita, ryhmäytyvät ne omaksi joukokseen. Isokokoiselle lammaslaumassa kasvaneelle pukille saattaa siunaantua erityistehtävä: siitä voi tulla kellokas. Sen kaulaan sidotaan suurin kello ja se pitää lauman kasassa. Isossa laumassa voi olla useita kellokkaita. Kuuntele kelloja, saatat huomata, että ne soittavat eri säveliä, jotta paimen kykenee paikallistamaan niiden sijainnin.

Kun Suomi oli liittymässä EU:hun,

jossa Kreikka jo oli jonkun aikaa ollut, oli Hesari tekemässä koko kuukausiliitteen kokoista juttua EU:n reunoista. Minusta tuli Kreetalle saapuneen toimittajan ja kuvaajan apulainen. Yhdeksi haastateltavaksi tarvittiin paimen. Me löysimme sellaisen Mesarán tasangon laidalta, tienmutkasta, jossa tämä istui kliseemäiseen tapaan korkealla kivellä laskeva aurinko taustanaan paimenkeppiin nojaten kuorien appelsiinia.

Laumasi on siis tuolla alhaalla? Ja sinä täällä? Mikset ole siellä?

Siellä on koira, lähetin sen sinne.

Täh? Tarkoitatko että se paimentaa?

Se on tuomassa lampaita tänne.

Miten niin, miten se sen osaa. Miten sen tiedät?

No kun niin on.

Ai se koira tuo ne yksin, noitahan on satoja? Mistä se tietää, mihin se ne tuo? Eikö sun pidä laskeutua tuonne ajamaan?

Ei tarvitse, ne osaavat.

???

Ne ovat tässä kuusi yli viisi.

Älä naurata!

Ensimmäisen sorkka koskettaa asfalttia tässä kuusi yli viisi.

Ei vahingossakaan viisi yli?

Ei vahingossakaan.

Me piilouduimme viereisen kirkon nurkan taakse, vain kameran pitkä putki tähtäsi lampaisiin. Kuusi yli viisi ensimmäinen oli asfaltilla ja samassa koko lauma. Lampaat tuntevat kellon paremmin kuin kreetalaiset.

Juhannus kreetalaiseen tapaan

Tänä vuonna juhannuksen aikaan osuu tavallista useampia juhlia. Osa niistä seuraa pääsiäistä, joka oli vasta huhtikuun lopussa.

  • sunnuntaina 23.6. juhlitaan Kaikkia Pyhiä (Αγιον Παντον)
  • samana iltana tai seuraavana juhlitaan Klidonasta paikasta ja järjestäjistä riippuen
  • sunnuntaina on myös Johannes Kastajan juhlan aatto ( meidän vanha juhannusaatto). Useimmat panijirit ovat aattona.
  • maanantaina 24.6. on Johannes Kastajan syntymäpäivä, se juhla, jota me nimitämme juhannukseksi. Silloin juhlii nimipäiväänsä Panagiotis.

Klidonas-juhla on ikivanhaa pakanallista perua, muut kaksi ovat kirkollisia juhlia, vaikka niitä vietetäänkin hyvin maallisissa merkeissä. Vanhastaan Klidonasta juhlivat nuoret naimattomat, pääasiassa tytöt, mutta nykyisin Klidonas on koko kylän juhla.

Ennen vanhaan oli tärkeää naittaa tytöt aikaisin; siihen tarjosi apuaan Klidonas-seremonia, jossa tytöt saivat vihjeitä sulhasehdokkaista. Ensin valittiin talo, jossa juhla tulisi järjestettäväksi, sitten nuori tyttö, joka lähetettiin kaivolle noutamaan vettä olalla kuljetettavaan ruukkuun. Oli tärkeää noutaa vesi puhumatta vaikka tehtävää hankaloitti kaveripiiri, joka kiusoitteli vedennoutajaa yrittäen saada tämän puhumaan. Jos neito puhui, vaihdettiin tyttöä ja vedennouto alkoi alusta. Saatuun vesiruukkuun pudotti jokainen pienen esineen, jonka varmasti tunnisti omakseen, esim. sormuksen, napin, hedelmän tms. Ruukku  suljettiin (=onni lukittiin, klidóthike) punaisella liinalla ja vietiin yöksi katolle tähtien alle. Unessa nukkuvat neidot saattoivat jo nähdä sulhasensa…Ennen auringonnousua ruukku kannettiin sisälle, jottei taika rikkoutuisi.

Samana iltana tytöt ja paikoin pojatkin ja muut kiinnostuneet saapuivat juhlatalolle, jossa ruukku avattiin. Punainen liina solmittiin nyt yhden läsnäolijan päähän, joka sai tärkeän tehtävän: hänen tuli poimia ruukusta esine kerrallaan. Toinen osanottaja, nopeaälyinen ja jolla runosuoni sykki, sai tehtäväkseen keksiä värssyn kyseiselle esineelle tietämättä kuka sen omistaja oli. Muut saivat kommentoida ja lisätä huomioitaan ja jopa kiusoitella esineen omistajaa, joka lopuksi paljastui.

Tämän jälkeen ruukkun jäänyt vesi kaadettiin kaivoon, joka oli peitetty punaisella vaatteella. Nyt seurasi jännin vaihe: yksi tytöistä otti peilin ja ohjasi sillä taivaan valoa kaivon pohjalla välkehtivään veteen samalla kun kukin tyttö yksi kerrallaan pudotti kaivoon jo aiemmin vedessä lionneen esineensä. Valot ja varjot kaivon värehtivällä pinnalla ennustivat tulevan aviopuolison piirteet. Varmemmaksi vakuudeksi taikaan kuului, että päänsä kaivosta nostava neito sai ensimmäisenä lapsenaan pojan, jos silmät ensimmäiseksi sattuivat miespuoliseen henkilöön, tai jos miehen nimi oli vaikka Jannis, niin oli se oleva tulevan aviopuolisonkin nimi. Lopuksi soi musiikki ja tanssittiin, mikä tarjosi oivan mahdollisuuden nuorille tutustua toinen toisiinsa.

Me emme tiedä millaisin kääntein kyseistä seremoniaa vietettiin Mooseksen aikaan, mutta sen tiedämme, että Viides Mooseksen kirja varoittaa juutalaisia ottamasta osaa kyseiseen riettaaseen juhlaan, vaikka naapurikansat sellaista juhlivatkin.

Mooseksen kirjan varoituksista huolimatta otin osaa muutama kesä sitten Klidonas-juhlaan Vamosissa. Me kokoonnuimme vanhalle kyläaukiolle, jossa tuolit oli aseteltu ympyrään suuren plataanin alle. Yhdessä nurkassa keitettiin pilahvia, Kreetalla niin välttämätöntä juhlaruokaa. Pitkä puhvettipöytä täyttyi kyläläisten talkoovoimin monenlaisesta tarjottavasta, viiniä sai hakea yhdestä nurkkauksesta, valot oli ripustettu aukion poikki ja orkesterilava rakennettu. Tyhjä kapeasuinen vesiruukku kiersi yleisön joukossa, sinne sai pudottaa esineen, jonka varmasti omakseen tunsi. Minä pudotin firman kynän tietämättä mitä seuraisi. Kun se aikanaan ruukusta nostettiin, luettiin minulle lyhyt härnäävä mantináda, värssy, jota en edes kunnolla kuullut. Jotain siitä irvailtiin vaaleatukkaisista ulkomaalaisista. Puhvetin antimet tekivät hyvin kauppansa, mutta mieleen jäävin tapahtuma olivat kokot. Niitä oli useampi perättäin viereisellä kadulla. Nuoret juoksivat ja leiskauttivat itsensä korkealta tulien yli, yhä uudelleen ja uudelleen niin kauan kuin kokoissa poltettavaa riitti.

Vieressäni istunut vanhempi rouva kertoi, että hänen nuoruudessaan tytöt keräsivät useampaa sorttia kukkaa tyynynsä alle ja uskoivat unessa kohtaavansa tulevan sulhasensa. Ruispellossa he eivät sentään kierineet, ruista kun ei saarella viljellä, mutta nurmella kieriskely hiljaisuuden vallassa kyllä tunnettiin.

– Paljon on tähän aikaan nurmella jo kuivuneita takiaisia ja ohdakkeita, ei sinne kukaan muu kierimään mene kuin koira, nauroi naapurini.

Klidonasta juhlitaan mm. Vamosissa (vanhan kyläkeskustan alareunalla) ja Rethimnonin keskustassa sekä Nerokúrosin kylässä Hanian ulkopuolella. Jos olet saarella, seuraa lehti-ilmoituksia, tolppailmoituksia ja kysy kreetalaisilta tutuiltasi missä juhlia olisi ja mene mukaan!

Agion Panton (Agies Pantes) on kaikkien Pyhien päivä ja alun perin siis kaikkien marttyyrikuoleman kuolleiden Pyhien päivä. Silloin viettävät nimipäiväänsä kaikki ne, joiden nimiä ei ortodoksisesta kalenterista löydy, kuten Eveliina, Erikos, Violetta, Eurydike, Hektor, Venizelos, Isabella, Mirto, Hippokrates, Iro, Rea, Napoleon jne. Jumalanpalveluksia on Agion Panton-kirkoissa ja saman nimissä kylissä. Tietenkin palveluksia on myös Johannes Kastajalle (Joannis Prodromos) pyhitetyissä kirkoissa. Kreetalla Johannes on mehiläistarhaajien ja samalla hunajan suojelija. Juhlapaikkoja ovat mm: Damialisin luola Kissamosissa lähellä satamaa, Apopigádi huikea paikalla korkealla Semprónasin ja tuulivoimaloiden yläpuolella, Livadasin kylä Sujian läheisyydessä, korkealla sekin.

Greece All time Classics

Nimipäivät kreetalaisittain

Tulevaa Länsi-Kreetan  opaskirjaa varten olen koonnut juhlakalenteria, sellaista, jossa on paitsi kreetalaiset juhlapyhät, myös tärkeimmät panijírit. Nehän ovat pyhien henkilöiden nimipäiviä. Nimipäiville ovat kaikki tervetulleita. Ei tarvitse olla uskovainen tai harras kirkossa kävijä, ei suinkaan, uteliaisuus riittää. Näitä juhlia on ympäri vuoden, onhan nimipäiviäkin. Eivätkä pelkästään pyhät juhli, vaan ne kaikki, jotka ovat saaneet nimensä kyseisen pyhän mukaan. Kreetalaiset tuntevatkin pyhänsä hyvin ja siis nimipäivänsä myös. Esimerkiksi Pyhän Georgiosin päivänä juhlivat kaikki Jorgokset, Jorginat, Ginat, Jorjullat jne.

Syntymäpäiviä ei ole tapana juhlia, vain nimipäiviä.

Ortodoksinen kirkko osaa näissä nimipäiväjärjestelyissä olla hyvin maanläheinen, vai mitä sanot seuraavasta: maaliskuun 25. päivä juhlitaan Neitsyt Marian ilmestystä, jolloin Maria sai tietää olevansa raskaana. Siitä on yhdeksän kuukautta jouluun. Keväistä Marian-päivää maaliskuun 25. viettävät naimattomat Mariat, naineet vasta elokuun 15. päivänä, joka sekin on Marian päivä, tosin kuolonuneen nukkumisen päivä.

Panijírit vetävät minua puoleensa siksi, että jaksan edelleenkin hämmästellä kuinka hienoihin paikkoihin kirkkoja on rakennettu. Niitä on rotkoissa, kallionkielekkeillä, luolissa, tasapainoilemassa kahden kiven päällä, vuorten huipuilla, lähteiden nurkalla, ruusutiheikköjen suojassa, meren rannoilla, oudosti kasvavien plataanien alla, tammimetsiköissä…  Ne kertovat historiaa ja tapakulttuuria. Niitä kannattaa opetella lukemaan. Jos noista ajoista ei meille ole muuta konkreettista jäänyt kuin nuo kirkot, niin miksemme raottaisi niiden ovia ja samalla kurkkaisi menneisyyteen?

Kalivesin alueella, sen entisillä takamailla on yllättävän monta Johannes Rigologosin kirkkoa. Kukas hän sitten on? Rigologos on Johannes Kastaja, mutta hänen vapiseva hahmonsa, rigologos. Kun Johannes oli mestattu, kerrotaan, että hänen ruumiinsa jäi vapisemaan. Tästä vedettiin se johtopäätös, että Johannes Rigologos voisikin auttaa kaikkia niitä, jotka malarian kourissa vapisevat kovassa kuumeessa. Ja niin näitä kirkkoja löytyy kylistä, joissa malariaepidemioita esiintyi säännöllisesti. Johannes Rigologos on päivittänyt osaamisensa ja suojelee nykyään myös Parkinsoniin sairastuneita.

Kun ennen aikaan ei tauteihin ollut kummoisiakaan parannuskeinoja, ymmärtää hyvin, että kulkutaudit olivat pelättyjä ja kaikki mahdollinen apu otettiin vastaan. Lääkelaatikko ja annostelulusikka kourassa kuvattua Pyhää Panteleimonia on myös huudettu avuksi moneen rokkoon ja apuakin on saatu, sen kertoo jo pyhimyksen nimikin (pan+eleimon=kaikki armo). Ja sitten Haralambos! Hänkin on ollut suosittu ja hänelle pystytettiin kirkkoja eri puolille saarta aina ruttoepidemioiden jälkeen, Haralambos. kun suojelee rutolta ortodokseja. Saarta hallinneet venetsialaiset olivat roomalaiskatolisia ja he pystyttivät kirkkoja Santa Roccolle samasta syystä.

Helatorstaisin ja helluntaisin on tapana nousta kylien takamailla korkeilla huipuilla oleville kirkoille,  joiden nimenä on Krionerítis (kylmävetinen) tai Agion Pnevma (=Pyhä Henki) tai Analipsi (=Ylösnousemus; tapahtui helatorstaina). Huipuille kiivetään pick-upin lava täynnä nauravaa väkeä ja majoitustavaraa ja ruokaa, sillä aikomus on yöpyä ja juhlia! Juhla houkuttelee erityisesti nuorta väkeä.  Kirkon pihalla valmistetaan ruokaa nuotiolla tai grillissä, tarjotaan mukana olijoille, juodaan ja juhlitaan ja nukutaan hetki ennen kuin aurinko nousee. Sitä avitetaan sytyttämällä suuri tuli, jotta aurinko helposti hyppäisi horisontin yläpuolelle. Niin tehtiin jo muinaisina aikoina, silloin palvottiin aurinkojumala Heliosta samalla tavalla. Ja sytytettiinhän Suomessakin helatulia ja etsittiin heilaa helluntaiksi.

Kreikan helatorstai oli eilen, helluntaita (Pentíkosti ja  Ajon Pnevma), vietetään 50 päivää pääsiäisen jälkeen, tänä vuonna 16.-17.6.  esim. Strovlésin kylässä, Ammudarissa Askífun tasangolla, Vukoliésissa, Niposissa, Kallikrátiin kylässä samannimisellä ylängöllä ja useissa Ajon Pnevma-kappeleissa ympäri saarta. Niistä monet sijaitsevat vuorella tai huipulla, joka kantaa nimeä Krionerítis, esim. Lasíthissa Afentisvuorella ja Mundrosin eteläpuolisilla vuorilla. (Krionerítis=kylmä vesi, vettähän tarvitaan kasteessa…).

Mitäs sanot, alkaako pienten kirkkojen kutsu houkuttaa?

Lahjan antamisen ja vastaanottamisen jalo taito

 

Olet varmaan saanut Kreetalla lahjan, ihan odottamatta, henkilöltä, jolta et osannut lahjaa odottaa? Sait basilikan tai jasmiinin oksan haisteltavaksi, persikan tai appelsiinin suoraan puusta, naapuri koputti oveen ja toi sinulle lautasellisen appelsiinikakkua, antoi pullon rakia ja toisen oliiviöljyä. Tunnistatko jo ilmiön? Näitä lahjoja kreetalaiset jakelevat joka hetki eivätkä odota vastalahjaa. He osaavat tämänkaltaisen suhdetoiminnan ja liittävät sen vieraanvaraisuuteensa.

Kaikkina näinä kymmeninä Kreetalla vietettyinä vuosina erityisesti tämä tapa on saanut minut hiljaiseksi.  Siitä tuli käsin kosketeltavaa, kun muutin lasten kanssa takaisin Suomeen parikymmentä vuotta sitten. Nuorempi tytär törmäsi kulttuurimuuriin kolmannen luokan tyttöjen kesken.  Hän ojensi karamellipussia kavereilleen meidän pihassa. Tytöt tarttuivat innokkaasti tarjottuihin karamelleihin ja tyhjensivät pussin, mutta piilottivat omat pussinsa tiukasti taskuihinsa eivätkä tarjonneet vastavuoroisesti. Emmin ilme oli ällistynyt ja epäuskoinen. – Ei voi olla totta, ajattelin itsekin, ollaanpa sitä ahneita ja ymmärtämättömiä. Kyllä ´me´ Kreetalla sentään tällaiset sosiaaliset suhteet osaamme hoitaa´. Ja tarkoitin, että olimme oppineet kreetalaisen vaihdannaistalouden säännöt: tarjoa niin sinulle tarjotaan. Lahja luo vastalahjan. Anna niin saat. Kuitenkin ajatusteni takana möyri hahmoton möhkäle, josta en saanut otetta, jotain konkreettista oli minulta jäänyt tajuamatta. Jokin suurempi konteksti odotti löytämistään. Mutta mikä?

Olin alkuvuosina Kreetalla ollut häkeltynyt naapurien tuomista lahjoista. Milloin yläkerran Sotiría toi palan kakkua ´kun meillä nyt tänään leivottiin´ tai Marina poikkesi tuomaan annoksen kanipaistia. Vihannespeltoa kuokkiva, Stelioksen  mykkä isä ojensi ihmettelevälle naapurilleen pari sipulia ja nipun pinaattia. Eftimia, jolla oli kahvila ylämäen puolivälissä,  työnsi kahvilansa ohi hengästyneenä ylämäkeen kiipeävälle turistille pari luumua kouraan ´että jaksat kylään saakka.` Anni-täti ojensi aidan yli vielä lämpimän lautasellisen vastahyytynyttä viinirypälemehua, mustalevriaa, ja Nikos paiskasi kokonaisen jaloistaan sidotun kukon verannalleni autostaan edes vaivautumatta pysähtymään…Lautasta ei palauteta tyhjänä, sen käsitin. Jotain oli syytä antaa vastalahjana, mutta mitä? Ymmärsin kyllä, että useimmat lahjan antajat antoivat pieniä eriä oman vihannesmaansa tai keittiönsä tuotoksia, mutta mitä antaisin minä, kun en omistanut kasvimaata, hedelmäpuita eikä minulla alkuun ollut mukanani muuta kuin matkalaukullinen vaatteita.  Pitäisi antaa jotain, jota vastaanottaja osaisi arvostaa ja jonka päälle ymmärtäisi, ei siis kovin erikoista suomalaista, ei ruisleipää, ei lakritsia, ei kotimaan herkkuja, ehkä jotain itsetehtyä kuitenkin? Niinpä usein päädyin leipomaan sitten kun olin vihdoin saanut uunin. Korvapuustit, piparit ja kakunpalat olivat mainioita kiitoksia.

   Aterian jälkeen tarjottava kerasma on yksi esimerkki lahjasta, tässä saksanpähkinärakia ja kuluraa.

 

Järjestellessäni kirjahyllyäni tartuin vaatimattoman näköiseen kirjaan nimeltä Village on the plateau by Sonja Greger. Olen ostanut sen 1985 ja jättänyt silloin lukematta. Ensimmäinen lapseni syntyi tuolloin ja ruuhkavuodet alkoivat.

Jo ensimmäiset sivut tätä Gregerin antropologista tutkimusta veivät mennessään. Yhdessä humahduksessa olin 80-luvulla ja Lasíthissa, jossa noina vuosina kävin ahkerasti sekä turistina että oppaana että miehen sukulaisia ja tuttavia tapaamassa. Greger kuvaa Magulan kylää 1980-luvun alkuvuosina, jolloin muutos omavaraistaloudesta silloisen EEC:n markkinoista riippuvaiseksi yhteisöksi oli alkanut Kreikan juuri liityttyä yhteismarkkinoihin.

Muutos sekä kylässä että kyläläisten mielissä oli suuri ja nopea ja ongelmallinen. Omavaraistaloudella oli vuosituhantiset juuret, se oli homeerinen perintö, joka oli muokannut ajattelua ja mielikuvia ja joiden viimeisiä häntiä ja liepeitä vieläkin huomaa kuin katkenneita langanpätkiä suuressa punaisessa sängynpeitteessä, jollaisia Lasíthin naiset vielä tuolloin kangaspuillaan kolkuttivat. Jos meidän nykyiseen markkinatalouteemme kuuluu kapanteko ja voitontavoittelu olennaisena osana, oli se homeerisessa kulttuurissa tabu, se oli hävettävää ja alentavaa. Kauppaa toki käytiin, mutta vallitsevana periaatteena oli tasavertaisuus ja molemminpuolinen hyöty. Yksipuolinen hyötyminen toisen kustannuksella kuului toisenlaiseen kehykseen, sodankäyntiin ja ryöstöretkiin, mutta silloinkin voitot saavutettiin urheudella ja nokkeluudella eikä röyhkeydellä, manipuloinnilla tai tinkimällä. Kunnia ja kasvot piti säilyttää, selkäranka pitää suorana, piti seistä oman asiansa takana taipumatta.

Lasithilaiset Gregerin mukaan käyttäytyivät homeerisen kaavan mukaan, joka minullekin Kreetalle tuolloin juuri asettuneelle ulkomaalaiselle, tuli hyvinkin tutuksi. Oman kylän väen kanssa käydään tasavertaista kauppaa vaihtamalla tuotteita ja palveluita, mutta kauempaa tulleet saavat erilaisen kohtelun. Ulkopuolisen oletetaan hyötyvän enemmän kaupanteossa, siksi on syytä olla varuillaan ja pitää korkeampaa hintaa. Mitä kauempaa vieras tulee, sitä korkeampi on hinta, mitä tuntemattomammasta maailmankolkasta vieras saapuu sitä todennäköisemmin hän ei koskaan palaa takaisin.  Silloin pätevät jopa ryöstämisen lait, kunhan tekee sen ovelasti: neljä ouzoa Retimnon vanhassa satamassa neljälle suomalaiselle 80 eurolla! Ja todentotta, nämä asiakkaat eivät koskaan palanneet (tähän ravintolaan).

Kyläläisten keskeisessä vaihtotaseessa ei käytetä rahaa eikä numeroita, mutta lahjojen odotetaan aikanaan tuovan vastalahjan. Vaihdantatalouden aikana ennen markkinataloutta maatalouden ylijäämätuotteet annettiin lahjoina eteenpäin naapureille ja tällöin käytettiin paljon aikaa jakamisen oikeudenmukaiseen suunnitteluun ja arvon puntarointiin, olihan tarkoituksena saada vastalahjoina sellaisia hyödykkeitä, joista itsellä oli tarve. Samalla piti pitää yllä omaa mainettaan reiluna antajana ja suhteuttaa annetut lahjat harmoniseen tasapainoon saatujen vastalahjojen kanssa samalla kun suunniteltiin uusia tavaranvaihtokanavia sen mukaan, millaisia omat tarpeet olivat.

Ei ollut tarvetta vientiin tai myymiseen ulkopuolisille, oli vain tarve tuontiin, jotta saatiin vaihdantaan kelpaavia lahjoja. Liian runsaista lahjoista menetti maineensa samoin kuin ylenmääräisestä saituudesta. Tällaisen rauhallisesti laajenevan tai supistuvan vaihdantajärjestelmän ylläpito on yksi arvostetuimmista hyveistä edelleenkin Kreetalla. Tämä ei koske pelkästään maatalouden ylijäämää vaan se ulottuu koko yhteiskuntaan läpi sen jokaisen kerroksen aina maailmankylämme katoille saakka. Se, että sinä tai minä kylän ulkojäsenenä saa pieniä lahjoja, asettuu nyt omaan suurempaan lokeroon: vieraanvaraisuus luo ystävyyssuhteita, pieni lahja voi poikia odottamattomia tapahtumia, siitä saa hyvän mielen lisäksi hyvän jutun kerrottavaksi talvella kahvilassa kamiinan ääressä, kun tuuli vinkuu, sade piiskaa ikkunoita ja oliivihalot savuttavat. Samalla pieni lahja on homeerisen talouden näkökulmasta oiva kosiskelumuoto. Jos lahjan saaja lähtee leikkiin mukaan, voi vaihdantatalous nousta uudelle tasolle.

Tyttäreni koki karamellipussinsa joutuneen odottamattoman ryöstön kohteeksi, kun vaihdantajärjestelmä kohtasi markkinatalouden. Kun taas pian  pakkaan laukkujani  valmistautuessani lähtemään Kreetalle mietin millaisia henkisiä taitoja pakkaisin tuliaiskassiin savulohen lisäksi.

Mysteerien ja myyttien Kreeta 4.-11.9.2019

Kreeta on täynnä pyhiä paikkoja, niin minolaisten kuin ortodoksien ja muidenkin. Saari on myös eurooppalaisten myyttien tyyssija, kotisaari. Siitä riittää viikoksi ammentamista! Pyhät paikat ovat usein myös luonnonkauniita ja ja ne ovat valikoituneet pyhiksi juuri siksi, että niiden sijainti on erityisen sykähdyttävä.

OHJELMA

KE 4.9.

• nouto kentältä Norwegianin lennolta.
• Majoittuminen.
• Tuloateria huoneistoissa odottamassa. Lepoa ja asettumista.
• Noin klo 17 kokoontuminen farmilla, tarjotaan virvokkeet. (kahvia/yrttiteetä/ mehua/rakia+keksiä tms.) Tuloinfo, orientaatio viikkoon.
• Opastus kylän halki tavernaan, jossa yhteinen illallinen sintrofiá-tyyliin. Ateriat sisältyvät, ruokajuomat omaan laskuun.

TO 5.9. Planeettojen päivä

• aamiainen, joko omaehtoinen tai tavernassa etukäteisvalinnan mukaan.
• Erkin luento kokoustilassa tai amfiteatterissa: Planetaariset arkkityypit antiikissa ja nykyajassa.
• lounas omaehtoinen. Rannalle matkaa 7 km/taksiin 4 henkeä/hinta noin 12 €.
• klo 17-18 lähdetään retkelle Ahatsikas-vuorelle. Pysähdymme matkalla joko Karidin luostarissa (2 € sisäänpääsy) ja/tai Vafésin kylässä, jossa voimme nauttia kreetalaisia juustopiiraita. Nousemme ylös vuorelle ennen auringonlaskua. Isäntämme Nikos valmistaa meille illallisen tähtitaivaan alle ja saamme vieraaksemme Khristosin, astronomin, suuren kaukoputkensa kera. Tutkailemme tähtiä. Ateria ja ruokajuomat sisältyvät.
• liikumme pikkubusseilla.

PE 6.9. Kreetan pyhällä niemellä

• aamiainen oman valinnan mukaan.
• lähtö Akrotírin niemimaalle, joka vielä viisikymmentä vuotta sitten oli saaren pyhintä osaa. Sinne ovat aikanaan asettuneet erakot, munkit, pyhät miehet ja naiset, sekä perustaneet saaren vanhimpia luostareita ja lukuisia kirkkoja. Siellä on palvottu esiaikaisia jumalattaria, kuten Artemista ja hänen kreetalaista edeltäjäänsä Britomartista. Perjantain, paraskevin, kunniaksi teemme aluksi lyhyen vierailun Pyhän Paraskevan kappelilla. Hän oli torikauppiaiden suojelija ja myös silmän suojelija (sininen silmä/hyvä/paha silmä/Gaian silmä jne).
• ajamme Ajía Triádan luostarin ohi ylös Guvenéton luostariin, jonka lähelle bussi jää parkkiin. Voimme vierailla molemmissa tai jommassakummassa luostarissa, jonka jälkeen kävely Arkudiotissan luolaan. Halukkaat voivat laskeutua alas Katholikón luostariin asti.
• Poikkeamme Stavrosin rannalla (Zorbas) tai Marathin rannalla, jossa parhaat tavernat ja kalaa! Uimaranta valitaan tuulten mukaan. Marathi on rauhallinen tuulella kuin tuulella, muut ovat alttiita tuulille. Paluu takaisin Vamosiin noin klo 17. Ateria sisältyy.

LA 7.9. vapaapäivä

ostoksille/uimaan/omille retkille
• mahdollisuus tutustua myös kukkauutteiden tekoon Erkin ja Leenan johdolla.

SU 8.9. mennään tapaamaan Pyhää Anttia Patsoksen rotkoon.

• Päivä on myös Neitsyt Marian päivä ortodoksisessa kalenterissa.
• lyhyt rotkokävely ja sitten lounas rotkotavernassa, joka kuulu hyvästä ruuastaan.
• poikkeamme vielä Stefanoksen puutarhaan Spilissä ja palaamme takaisin reittiä, joka kaunis katsella. Lounas sisältyy.

MA 9.9. lyhyt retki vuorten yli etelään

• jo klo 8.30 matkaan. Halukkaat voivat kävellä Imbrosin rotkon, noin 2-3 h ja aterioida sen päätteeksi rotkon alapäässä olevassa kylässä. Muut ajavat bussilla alas Frankokastellon linnoituksen nurkalle. Paikka tunnetaan mm. drussuliteistaan, aamukasteen ratsastajista.
• uimatauko ja sen päätteeksi ateria hyvästä ruuastaan tunnetussa tavernassa. Paluumatkalla poimitaan Imbrosin kävelleet samaan kyytiin. Paluu klo 15 Vamosiin.
• ilta-aikaan Erkki luennoi kreikkalaisesta filosofiasta ja nykyajasta. Lounas ei sisälly!

TI 10.9. Dionyssoksen päivä

• osallistumme viininkorjuuseen. Aloitamme kello 9, poimimme ensin rypäleet, nautimme välipalan, piipahdamme uimassa, poljemme rypäleet ja istahdamme lopuksi pitkälle sadonkorjuuaterialle suurten tammien alle katettujen pitkien pöytien ääreen. Musiikki soi ja viini virtaa…Lopettelemme ajoissa (n. klo 17-18), jotta väki pääsee pakkamaan laukkunsa.. Ateriat sisältyvät ja pääosa ruokajuomista (viini, vesi, raki).

KE 11.9. bai bai…..

• aamiainen oman valinnan mukaan.
• Lähtö kentälle noin klo 9

MAJOITUSVAIHTOEHDOT JA KURSSIMAKSUT

Hinta määräytyy majoitusvaihtoehdon mukaan. Osallistujat majoittuvat vierastaloissa, joissa 2-3 makuuhuonetta, keittiönurkkaus ja oleskelutila, kylpyhuoneet, terassit ja/tai parvekkeet. Vierastalot sijaitsevat joko farmilla tai kylässä, max. n. 1 kilometrin etäisyydellä farmista. Katso majoitusvaihtoehtoja täältä: https://kreetanmaku.fi/vamosin-majoitustilat-ryhmille/• Kaksi henkilöä / jaettu kahden hengen huone 920€ / henkilö
• Yksi henkilö / oma makuuhuone huoneistossa 1050€ / henkilö;
huoneistossa 1-2 muuta makuuhuonetta ja 1-3 kylppäriä/vessaa + yht. tiloja.
• Yksi henkilö pienessä huoneistossa 1130€ / henkilö
• Pariskunta pienessä huoneistossa (parisänky) 1050€ / henkilöKurssimaksuun sisältyy:
• viikon ohjelma ja 4 retkeä
• lentokenttäkuljetukset Hania-Vamos-Hania
• majoitus
• ohjelmassa sisältyväksi mainitut ateriat retkien ja ohjelman yhteydessä (ruokajuomat ovat omakustanteisia)
• viininkorjuu ja sadonkorjuuateriaHintaan ei sisälly aamiaisia; aamiaispaketin voi kuitenkin varata etukäteen, 7 aamiaista = 50€. Aamiaiset tarjoillaan kylällä tavernassa.

HUOMIOITAVAA LENNOISTA

Jokainen ostaa ja varaa omat lentonsa sekä mahdolliset jatkokuljetukset kotimaassa. Suosittelemme Norwegianin aamulentoa klo 7.05 Helsingistä Haniaan. Se laskeutuu klo 11:45 ja olemme sitä vastassa. Lentoaikataulu 7.05 HKI-CHQ-11.45 CHQ-HKI. Muista noutamisista sovitaan erikseen.

ILMOITTAUTUMINEN

Ryhmäkoko 10-18 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä.Ilmoittaudu Leenalle info@smilingstars.fi tai tiedustele 0400 761 939.Kerro mahdollisista erikoisruokavalioista ilmoittautumisen yhteydessä (gluteeniton, laktoositon, lakto-ovo, vegaani).Virallinen matkanjärjestäjä on Kreetan Maku Oy, yhteistyössä Smiling Stars