fbpx

Teatteri-ilmaisun taikaa

Teatteri- ja lauluilmaisun viikko 14.-21.10.2020 Vamosissa

Tämä viikko on tarkoitettu ihan kaikille, joita teatterityö kiinnostaa ja kutkuttaa, erityisesti amatööreille. Evääksi kurssilta saat esiintymisvarmuutta, paljon naurua, uusia kavereita, ehkä aivan uuden harrastuksen. Jos yhtään mietit tätä, älä enää mieti, tule mukaan.

Tule tutkimaan viikoksi näyttelijäntyötä ja kokonaisvaltaista äänenkäyttöä puheessa ja laulussa. Näyttämönä vuoret, merenranta, kylän aukio, amfiteatteri, oliivilehdot jne.  Matkakumppaniksi tarvitset uteliaan mielen, me tarjoamme leikin ja laulun!  Ilmoittautuneille lähetämme dialogitekstin ja annamme tarkemmat ohjeet sähköpostitse.

Teatteri syntyi Kreikassa n.550 eaa. Dionysoksen, hedelmällisyyden ja viinin jumalan kunniaksi järjestestetyissä juhlissa. Rituaaleihin kuului kuoro, joka lauloi ja tanssi ja. Kuoron johtajasta tuli näyttelijä ja hänen ja kuoron vuoropuhelusta näytelmä. Myöhemmin lisättiin näyttelijöitä ja teatteri oli syntynyt.  

Viikon opettajina / ohjaajina Eija Orpana-Martin ja Svante Martin.  Svante Martin on työskennellyt vuodesta 1973 teatterissa, televisiossa ja elokuvissa sekä ohjannut ammattilaisia ja harrastajia mm. 15 vuotta Evitskogin revyyssä. Eija Orpana-Martin on ollut Teatterikorkeakoulun äänenkäytön ja laulunlehtori 1978-2017 ja erikoistunut musiikkiteatteriin. Kreeta on ollut 15 vuoden ajan vakituinen lomakohteemme.

VIIKON ALUSTAVA OHJELMA

Keskiviikko 20.10

Get together-tilaisuus lounaalla, aloitellaan tutustumisella kylän tavernassa. Sen jälkeen siesta. Kokoonnutaan uudelleen illan suussa farmin työtilassa ja sovitaan työtavoista ja ryhmäjaoista. Ensimmäinen workshop. Saapuminen ja majoittuminen puolilta päivin. Noudamme Hanian kentältä noin klo 10 saapuvilta lennoilta (Norwegian ja Finnair). Jos saavut aikaisemmin /muulla lennolla, niin kerro meille. Järjestämme sinulle tarvittavan kuljetuksen sopimuksen mukaan.

Torstai 21.10.

Aamiainen, joko itselaitettu tai tavernassa (noin 50 €/viikko). Ohjattuja harjoituksia 3x 45 min. Kaksi ryhmää, molemmat oman vetäjän johdolla. Lounas farmilla (klo 13-14). Opetus jatkuu, 3 x 45 min. Ryhmäjako. Illalla mennään yhdessä syömään naapurikylään (omakustanteinen, vapaaehtoinen)

Perjantai 22.10.

Aamiainen, joko itselaitettu tai tavernassa. Ohjattuja harjoituksia 3x 45 min. Lämmittelyt ja ryhmäjako. Lähdetään retkelle vuorille (etelärannikolle sään salliessa), jonka aikana opetus jatkuu, 3 x 45 min. Retken aikana myös aterioidaan. Ilta vapaa. Mahdollisuus yhteisen ateriaan.

Lauantai 23.10.

Aamiainen, joko itselaitettu tai tavernassa Ohjattuja harjoituksia 3x 45 min. Sovitaan iltapäivän tehtävistä. Lähdetään retkelle rannoille, jonka aikana opetus jatkuu, 3 x 45 min. Retken aikana myös aterioidaan. Ilta vapaa/voidaan lähteä yhdessä jonnekin syömään..

Sunnuntai 24.10.

vapaapäivä- aamiainen tavernassa (niille, joilla aamiaispaketti)

Maanantai 25.10.  

Aamiainen, joko itselaitettu tai tavernassa (noin 50 e/viikko). Ohjattuja harjoituksia 3x45min. Lähdetään retkelle lähialueelle ja syödään ateria retken aikana sekä nautitaan opetuksesta. Ilta vapaa/ vapaaehtoinen yhteinen ateriointi

Tiistai 26.10.

Aamiainen totuttuun tapaan. Ohjattuja harjoituksia. Lounas farmilla. Matinea kylän vanhalla poikakoululla, esim. klo 17. Esitetään se mitä on aikaan saatu…Voidaan kutsua vähän yleisöä, esim. alueen suomalaisia/kreikkalaisia yhteistyökumppaneita yms…  Päätösateriointi Sternassa (kylän tavernassa)

Keskiviikko 27.10.

Lähtö kentälle klo 8.00. Lennot (Norwegian ja Finnair) lähtevät Hanian kentältä Helsinkiin noin klo 11.

MATKAN HINTA

  • kun kaksi henkeä yhdessä huoneessa 795 €/henki (kyseessä huoneisto, jossa 2 makkaria ja kylppäriä ja yhteistilat, terassi/parveke tms.)
  • kun yksi henki/huone 895 €/henki (isossa huoneistossa, jossa ainakin 2 makkaria ja kylppäriä sekä yhteiset tilat, terassi/parveke tms.)
  • oma pieni huoneisto yhdelle á 980 €
  • jos pariskunta pienessä huoneistossa niin 865 €/henki

MATKAAN SISÄLTYY

  • lentokenttäkuljetukset Hanian kentältä ohjelmassa mainituilta aamulennoilta. Jos  saavut jollain muulla lennolla/eri aikaan, sovimme hinnan ja noudon erikseen.
  • ohjelmassa mainitut retket aterioineen
  • tulolounaan ja läksiäisillallisen
  • 2 x kertaa farmilla lounas
  • kerhotilan käytön ja matinea-tilan
  • pikkubussin ryhmälle viikon ajaksi
  • opetuksen ja Kreetan Maku-opastuksen viikon aikana
  • majoituksen valitussa majoitusmuodossa

ILMOITTAUTUMINEN ja TIEDUSTELUT


• Ryhmäkoko 10-12 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä, mieluiten toukokuun loppuun mennessä.
• Kun päätät ilmoittautua tai haluat lisätietoja, niin laita postia Eijalle eija.orpana@gmail.com ja kysy varaustilannetta. Jos taas haluat lisätietoja Vamosista, laita postia Merjalle merja@kreetanmaku.fi
• Kerro mahdollisista erikoisruokavalioista ilmoittautumisen yhteydessä (gluteeniton, laktoositon, lakto-ovo, vegaani).
• Virallinen matkanjärjestäjä on Kreetan Maku Oy.
• Varausmaksu 200 € maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä (Kreetan Maku); loppumaksu laskutetaan kahdessa erässä (Kreetan Maku) n. 1-1,5 kk ennen matkaa.

Hyvän elämän lähteillä

Mysteerien ja myyttien Kreeta 0.9.-7.10.2020

Erkki Lehtiranta – Leena Niemelä – Merja Tuominen-Gialitaki

Seikkaile kanssamme mysteerien ja pyhien paikkojen, kirkkaan tähtitaivaan, raikkaan vuoristoenergian, planetaaristen arkkityyppien ja kreikkalaisen filosofian parissa iloisella Kreetalla. Viikkomme teemana on hyvä elämä ja se sisältää syvällisiä luentoja ja upeita retkipäiviä hyvässä seurassa. Vierailemme pyhillä paikoilla ja eurooppalaisten myyttien tyyssijoilla, jotka ovat usein luonnonkauniita ja sijaitsevat erityisen sykähdyttävillä paikoilla.

Matkaseurana astrologi-kirjailija Erkki Lehtiranta & kumppaninsa Leena Niemelä sekä Kreetan maun ja saaren asiantuntija Merja Tuominen-Gialitaki. Majoitumme Vamosin kylässä.

Varaa pian lennot ja ilmoittaudu info@smilingstars.fi tai 0400 761939. Ks. tarkemmat tiedot lopusta

O H J E L M A

KE 30.09. – Saapuminen
• saapuminen keskiviikon aamulennoilla
• ryhmäkuljetus hintaan sisältyen
• erilliset kuljetukset kentältä/kentälle sopimuksen mukaan.
• mennään lounaalle Blumosifiin, viikon ohjelman esittely. Lounas sisältyy.
• kokoontuminen iltapalalle farmilla; iltapala sisältyy.

TO 1.10. – Kasvikunnan mysteereitä
• aamiainen klo 8-10 joko Sterna-tavernassa kylällä tai omaehtoisesti huoneistossa. Aamiaispaketin tavernassa voi varata etukäteen tai paikan päällä; aamiaiset eivät sisälly hintaan.
• Erkin luento farmilla: Kasvikunnan mysteerit
• kävelyretki Rubakián mystisessä metsässä tutkimassa kasvien mysteereitä ja ehkä jo näkyviin nousseita villivihanneksia.
• lounas joko Kefálan kylällä tai jo farmilla ennen retkeä; lounas sisältyy.
• Erkin luento: Hyvän elämän henkinen perusta.
• ilta vapaa

PE 2.10. – Mieleen jäävät luontoelementit
• aamiaisen jälkeen lähdemme etelärannikolle, nousemme aina Aradenaan saakka. Pyhän Katerinan kirkolta kurkimme huikaisevia näköaloja alas Lutroon.
• Lounas vuoristossa, sisältyy.
• Erkin luento ulkona luonnon helmassa: Hyvä elämä kreikkalaisen filosofian mukaan.

LA 3.10. – Paimenten päivä
• aamiaisen jälkeen vapaata tai
• lähtö paimenten luo joko klo 10 tai kello 16.30….
• paimenten kanssa keskustelutuokio hyvästä elämästä.
• syödään ateria paimenten luona, joko lounas tai illallinen. Ateria sisältyy.

SU 4.10. on pyhä vapaapäivä – ostoksille/uimaan/omille retkille

MA 5.10. – Tähtien mysteereitä
• Erkin aamuluento: Tähtitaivaan myytit ja mysteerit
• halukkaat syövät omakustanteisen lounaan Vamosissa.
• iltapäivällä lähtö yöretkelle tähtiä katsomaan Rodopon niemimaalle. Käydään Kolimbarin nurkalla Marathokefalan luolassa, jossa Johannes erakko asui 1600-luvulla…paikka on vaikuttava. Syödään Argentiina-tavernassa kalaa, noustaan kukkulalle tsiikaamaan tähtiä paikallisen astronomin opastuksella. Ateria sisältyy.

TI 6.10. – kuin viimeistä päivää
• aamiaisen jälkeen käydään rantakylissä ostoksilla, uimassa ja kenties piirakoilla.
• käymme Kefalasin kylässä entisen erakon luona ihailemassa hänen rakentamiaan upeita ekumeenisia kivisiä rauhantemppeleitä.
• puhutaan hyvästä elämästä
• ja sitten aikaisin syömään Ombrosjaloon, jossa em. mies ollut erakkona luolassaan ja rakentanut rantatavernan komeat kivirakennelmat… Ateria sisältyy.
• pakkaamaan, kun aamulla melko varhainen lähtö….

KE 7.10.
• aamiaisen jälkeen klo 9 lähtö kentälle, baibai! ♥

MAJOITUSVAIHTOEHDOT JA KURSSIMAKSUT
Hinta määräytyy majoitusvaihtoehdon mukaan. Osallistujat majoittuvat vierastaloissa, joissa 2-3 makuuhuonetta, keittiönurkkaus ja oleskelutila, kylpyhuoneet, terassit ja/tai parvekkeet. Vierastalot sijaitsevat joko farmilla (koulutuspaikka) tai kylässä, max. n. 1 kilometrin etäisyydellä farmista. Katso majoitusvaihtoehtoja: https://kreetanmaku.fi/vamosin-majoitustilat-ryhmille/

• Kaksi henkilöä jaetussa 2 h huoneessa 980€ / henkilö
• Oma huone jaetussa huoneistossa 1080€ / henkilö;
huoneistossa 1-2 muuta makuuhuonetta ja 1-3 kylppäriä/vessaa + yht. tiloja.
• Oma pieni huoneisto 1160€ / henkilö
• Pariskunta pienessä huoneistossa (parisänky) 1080€ / henkilö

Kurssimaksuun sisältyy:
• viikon ohjelma ja retket
• lentokenttäkuljetukset ryhmälle Hania-Vamos-Hania; erilliskuljetukset sopimuksen mukaan.
• majoitus
• ohjelmassa sisältyväksi mainitut ateriat retkien ja ohjelman yhteydessä (ruokajuomat
ovat omakustanteisia)

Hintaan ei sisälly aamiaisia; aamiaispaketin voi varata etukäteen tai paikalla, 7 aamiaista = 50€. Aamiaiset tarjoillaan kylällä Sterna-tavernassa, jonne on kävelymatkaa noin 1 km. Vaihtoehtona on omaehtoinen aamiainen huoneistossa tai kylän kahviloissa.

HUOMIOITAVAA LENNOISTA
Jokainen ostaa ja varaa omat lentonsa sekä mahdolliset jatkokuljetukset kotimaassa. Lentovaraukset kannattaa tehdä heti, jotta saat mahdollisimman edullisen hinnan. Suosittelemme Norwegianin aamulentoa klo 7.05 Helsingistä Haniaan. Se laskeutuu klo 11:00 ja olemme sitä vastassa. Muista noutamisista sovitaan erikseen. Myös muiden lento-/matkayhtiöiden pelkkien lentojen hintoja kannattaa vertailla (esim. Finnair, Aurinkomatkat, Tjäreborg, Finnmatkat, Detur sekä Aegean).

ILMOITTAUTUMINEN
• Ryhmäkoko 10-18 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä, mieluiten huhtikuun loppuun mennessä.
• ILMOITTAUDU Leenalle info@smilingstars.fi tai tiedustele 0400 761 939.
• Kerro mahdollisista erikoisruokavalioista ilmoittautumisen yhteydessä (gluteeniton, laktoositon, lakto-ovo, vegaani).
• Virallinen matkanjärjestäjä on Kreetan Maku Oy, yhteistyössä Smiling Stars.
• Varausmaksu 200 € ilmoittautumisen yhteydessä (Kreetan Maku); loppumaksu laskutetaan kahdessa erässä (Smiling Stars ja Kreetan Maku) n. 1-1,5 kk ennen matkaa.

Erkki ja Leena, ryhmän vetäjät

Oliivinkorjuuta ja rakinpolttoa 12.-19.10.2021

Tätä on pyydetty ja nyt vihdoin pääsemme sitä toteuttamaan! Sadonkorjuu on aikaistunut rannikkoalueilla, vihreä early harvest-öljy on nyt ´se juttu´. Nykyisin luomuöljypuiden sato korjataan jo lokakuussa merta lähellä olevilta rinteiltä. Rakinpoltto on toinen syksyn suurista tapahtumista, se on aina juhla! Nyt molemmat samalla viikolla!

Lokakuu on pruukannut olla ilmoiltaan hienoa, kesän kuumuus on lientynyt pohjoismaalaiselle sopivaksi lämmöksi, jos sataa, ovat ne kuuroja eivätkä matalapaineita ja sateiden myötä luontokin herää ja vuoden toinen kevät alkaa.

Saapumispäivänä tiistaina 12.10.

  • noudamme Hanian kentältä Vamosiin sekä Finnairin (n. klo 10) että Norwegianin koneilla (11.30) saapuneet
  • majoitumme farmille
  • menemme kunnon lounaalle ja sen jälkeen siestalle
  • illalla orientoidumme ja teemme kävelylenkin, joka päättynee tavernaan iltapalalle

Keskiviikkona 13.10.

  • omaehtoinen aamiainen omaan tahtiin tai isäntäväen aamiainen (50 e/viikko) jos riittävästi osanottajia
  • tutustumme ympäristöön, käymme Samonasin kylän ikivanhalla oliivipuulla, Karidin luostarin vanhassa oliivipuristamossa, Maherin yrttipakkaamossa ym.
  • syömme tukevan vuoristolounaan ja poikkeamme vielä Melissakisin oliiviöljyerottamossa, jossa täysi sadonkorjuutouhu menossa
  • kello 17 poimimme isoja oliiveja ja valmistamme itsellemme tuliaisiksi purkilliset kolimbades-ja tsakistés-pöytäoliiveja, jotka voi avata jouluksi!  

Torstaina 14.10.

  • korjaamme oliiveja noin kello 10 alkaen Nikon tarhalla
  • syömme välipalan eli kolatsón n. kello 12.30 ja juomme kaffeet
  • ja säkitämme poimitut ennen kuin pidämme
  • taukoa n. 14-18
  • viemme oliivit puristamoon, seuraamme hetken öljyn valmistumista
  • ja menemme kunnon illalliselle

Perjantaina 15.10.

  • lähdemme iltapäivällä Haniaan ja paluumatkalla poikkeamme
  • rakinpolttoon! Nautimme ilta-aterian rakinpannun kyljessä. Rakinpoltto on pääasiassa miesten juhlaa. Isäntänä on se, jonka mäskiä poltetaan. Hän kutsuu kavereitaan hauskaan illanviettoon. Syömme, juomme, maistelemme vastatippuvaa rakia, haistelemme savun tuoksua, seuraamme tähtien tuiketta, pimenevää iltaa…puolittain ulkona.

Lauantaina 16.10.

  • lähdemme koko päivän kestävälle retkelle etelärannikolle jylhien Valkoisten vuorten toiselle puolen Hora Sfakionin alueelle, Aradenan rotkon reunalle ja Anopoliin. Reilu lounas.
  • sään salliessa käymme uimassa Libyanmeressä ja suolaamassa kankkujamme Frankokastellon rantavesissä

Sunnuntaina 17.10.

  • vaihdamme tarhaa ja vietämme toista päivää kevyesti (n. 3-4 h) oliivinkorjuussa ja syömme piknik-aterian tarhan reunalla
  • tauko/siesta, uimaan jos sää sallii
  • iltaretkeilemme lähikylän tavernaan syömään ja tutustumaan uuteen paikkaan.

Maanantaina 18.10.

  • kello 14 aloitamme laderá-ruokien valmistamisen isäntäväen johdolla ja keräämme yrttejä ja hortaa, jos villivihanneksia on jo poimittavissa… (tämä extrana 25 €)
  • noin kello 17 aterioimme, jolloin ruokalistalla joitakin itse valmistamiamme ruokia sekä isännän ja emännän meille valmistamia bravuureita. Vietämme iltaa lähtöjuhlan merkeissä sisällä tai ulkona sään mukaan.

Tiistaina 19.10.

kotiinlähtö noin kello 10. Matkalaukussa on tuliasina tuoretta oliiviöljyä litran verran, kahdenlaisia itsevalmistettuja oliiveja, rakia, yrttejä ja kaikenlaista muuta herkkua, joihin olemme tutustuneet viikon aikana. Nämä eivät kulje käsimatkatavarassa vaan ruumaan menevässä laukussa.

Pukeutuminen ym. huomioitavaa

Huomaa, että sää saattaa tehdä meille temput ja joudumme silloin vaihtamaan ohjelmien järjestystä. Kaiken luvatun kyllä teemme, mutta ehkä hieman eri järjestyksessä. Oliivinkorjuuseen voi mennä vain hyvällä säällä, muutoin öljyn laatu laskee. Rakinpoltto ei säätä kysy. Uimaan mennään kun sää sallii ja halukkaita on. Kulkupelimme on minibussi ja se on allamme koko viikon. Voimme itse päättää retkien vaihtamisesta nopeasti ja venyttää olosuhteiden niin vaatiessa aikataulujamme.

Oliivinkorjuuseen pukeudutaan sään mukaan ja kerroksittain, mutta vaatteet saattavat likaantua ja jalkineet/vaatteet haista (oliiveja murskaantuu jalkineiden alla ja ne alkavat lemuta 2-3:na päivänä) ellei pohjia pese hyvin. Päälle teepaita, huppari tms., ohut tuulitakki jos sää sellainen on. Korjuuseen mennään vain kuivalla säällä, ei koskaan sateella eikä edes varhain aamulla; aamukasteen pitää kuivahtaa ensin. Päähän myssy, huivi, lippis tms.  Ota siis huonompi vaatekerta/puutarhatyöhön sopivat, mukaasi.. 

Rakinpoltto ei vaadi erikoispukeutumista. Mutta ulkona vietetään paljon aikaa ja illat saattavat olla viileitä/kylmiä/sateisia… joten kerrospukeutuminen valttia ja sään kestävät jalkineet.

Hinnat:

Minimi 7 henkeä

Aamiainen farmilla extrana 50 e/viikko

Jaettu huone 820 €

Oma huone 920 €

Oma hsto yhdelle 1010 €

Jaettu hsto pariskunnalle á 890 €

Hintaan sisältyy

koko matkapaketti

opastukset ja matkanjohtajan palvelut

ateriat, jotka tekstissä tummennettu

l litraa early harvest-oliiviöljyä

1/2 litraa rakia

Hintaan ei sisälly

  • vakuutuksia, jotka kannattaa ottaa varsinkin näin tautien jyllätessä. Matkan keskeytys? Sairastuminen? Matkan peruuntuminen sairastumisen takia? Harkitse millaista turvaa tarvitset.
  • lentoja. Nyt syksyllä on todellisia tarjouksia.
  • museoiden tms. sisäänpääsymaksuja
  • aamiaisia, mutta aamiaispaketin voi ostaa tai varata, 50 €/viikko
  • laderá-ruokien valmistus ja hortan keruu, á 25 €/hlö

Varatessasi matkan lähetämme laskun. Kerro siis majoitustoiveesi.  Lentoliput kannattaa hankkia heti.  Lähempänä matkaa saat vielä lisätietoja matkasta ja majoituksesta. Seuraa sekä nettisivujemme blogeja että Kreetan Makua Facessa.

Yleiset  matkaehdot

Yleistä matkoistamme

Kiinnostuitko? Tästä voit varata matkan tai kysellä lisää!

Haluatko valmistautua matkaan tutustumalla Kreetaan? Käy Merjan kirjapuodissa ja ole Pro!

Maalauksen matkassa 3.-10.5.2020

Kuvailmaisun iloa ja värien voimaa Vamosissa

Viikko kokoaa yhteen meidät kuvailmaisun ja taiteen ystävät. Voit tulla mukaan elämäsi ensimmäiselle maalauskurssille tai sitten ties kuinka monennelle. Löydät uutta, syvennät aikaisempaa kokemustasi ja ennen kaikkea – osaat ja onnistut varmasti.  Maalaamisen lisäksi pääsemme retkille ja seikkailemaan Vamosin kotifarmimme lähellä ja vähän kauempanakin oleviin kyliin ja niiden elämään. Nautimme kuuluisasta hyvästä kreetalaisesta ruuasta. Ja annamme sielun levätä saaren lämmössä keväisen kauniissa miljöössä.

Maalauspäivinä pääset tutustumaan ja kokeilemaan erilaisia helppoja tekniikoita ja innostavia tapoja tehdä kuvia. Löydät itsellesi luontaisen ilmaisun tavan ja kädenjäljen. Pidempään maalausta harrastaneena saat uusia tulokulmia ja sisältöjä omaan työskentelyyn. Ohjelmassa on kevyttä teoriaa, innostavia harjoituksia sekä aiheissa mukana ripaus Kreetan mytologiaa. Kurssia ohjaa taiteilija ja kuvailmaisun opettaja Kirsi Ryynänen.

Viikon ohjelma

Tulopäivä sunnuntai 3.5.2020. Saapuminen Hanian kentälle joko Norwegianin tai Finnairin aamulennolla noin klo 10.00. Kuljetus Vamosiin, jossa majoitumme.  Syömme tavernassa yhteisen lounaan, tutustumme toisiimme ja menemme siestalle. Illalla kokoonnumme farmilla, tutustumme työskentelytiloihin ja nautimme yhdessä iltapalaa.

Maanantai 4.5. Aamiainen omaan tahtiin tai tavernassa. Työskentelyä.  Lounas. Työskentelyä. Iltäkävely paikallishistorian valossa vanhankylän kujilla, mahdollisesti uimaretki sekä illallinen naapurikylässä.   

Tiistai 5.5. Aamiainen kuten yllä. Työskentelyä. Kevyt lounas. Työskentelyä. Illalla retki Paimenten luo vuorille ja siellä runsas ateria.

Keskiviikko 6.5. Aamiainen tuttuun tapaan. Työskentelyä. Lounas farmilla. Työskentelyä. Käydään illalla uimassa.

Torstai 7.5. Aamiainen tuttuun tapaan. Työskentelyä. Lounas farmilla. Työskentelyä. Iltaretki Surin naapurikylään, käydään ihmettelemässä sen kivestä kasvavia iäkkäitä ja graafisen kauniita oliivipuita, joita voimme luonnostella, ja sieltä uimaan ja syömään…

Perjantai vapaapäivä 8.5.

Lauantaina 9.5. retkipäivä. Lähdetään heti aamiaisen jälkeen ja suunnataan etelärannikolle. Noustaan Askífun ylängön kautta ylös Kallikratiin ylängölle, jossa käydään yrttikahvilassa, jaloitellaan tasangolla ja laskeudutaan Miriokefálan kautta Argirúpoliin ja syödään lopuksi värikkäässä Arkudenassa ´maailman paras ateria´. Sitten Vamosiin pakkaamaan…

Sunnuntaina 10.5. Aamiainen omaan tahtiin ja lähtö kentälle klo 8

Matkan hinta riippuu majoitusvaihtoehdosta:

   880 €  jaettu 2h huone  
   980 €  oma huone
1 070 €  oma pieni huoneisto
   940 € / hlö, oma pieni huoneisto kahdelle

Hintaan sisältyy
– majoitus valitussa huonetyypissä
– lentokenttäkuljetukset
– viikon ohjelma retkineen
– oppaan ja matkanjohtajan palvelut
– ohjelmassa tummennettuna merkatut ateriat – pruukaavat olla runsaita.. – opetus, 4 kurssipäivää  

Hintoihin eivät sisälly
– lennot, matkavakuutus, aamiainen

Lisämaksusta
50 € / vko, runsas maalaisaamiainen tavernassa

Farmillla majoitumme huoneistoihin, joissa on kaksi kahden vuoteen makuuhuonetta ja ne ovat kahdessa kerroksessa, makuuhuone/kerros ja kussakin oma kylpyhuone. Alakerrassa ovat terassi ja tupakeittiö ja
yläkerrassa parvekkeet. Jos haluaa majoittua omassa pienessä huoneistossa, se sijaitsee n. 700 – 800 metrin päässä alempana kylällä.

Kysythän tarvittaessa tarkennuksia!

HUOM!
Matkalle mahtuu 7 lähtijää ja matka toteutuu, jos lähtijöitä on vähintään 5.
Matkan peruutus- ja muut ehdot määräytyvät Finnairin ja Kreetan maku Oy:n yleisten ehtojen mukaan.

Maalaustarvikkeet ja välineet: Jokainen työskentelee kurssilla omilla väreillä ja välineillä. Suosittelen akryylivärejä, ne ovat helppo- ja monikäyttöiset. Mikäli väri-maailma on sinulle uusi, niin autan mielelläni hankinnoissa. Pienellä varustuksella pääsee hyvin alkuun ja nyt on hyvä varustautua ”matkapakkauksella”.

Siveltimiä erilevyisiä, palettiveitsi, pieni tela, kertakäyttölautasia, akvarellipaperia ja vaikka muutamia valmiiksi päällystettyjä kovapohjia ja muistiinpanovälineet voi olla mukana. Kurssipaikalla on astioita vedelle ja sivellin-huoltoon.

Otathan yhteyttä Kreetan Makuun, jos haluat lisää tietoa kohteesta tai majoittumisesta. Jos taas haluat lisää tietoa kurssin sisällöstä, ota yhteyttä kirsi@piitta.fi

Kukat ja kulttuuria 5.-12.4.20

Pyörimme viikon huhtikuisen Kreetan maisemissa, kukkuloilla, ylängöillä, vuorilla, laaksoissa, lehdoissa, niityillä, rannoilla, poluilla ja pihoilla. Huhtikuun alku on saarella hehkeintä aikaa, et uskoisi millaiseen villiin kukintaan tuo kesäisin niin korpunkuiva saari keväisin kykenee! Päivät ovat jo lämpimiä ja aurinkoisia mutta illat viileitä. Vuorten notkoissa ja huipuilla on vielä lunta. Saari on kuin paratiisi, liikkuminen lämpimässä ulkoilmassa on nautinto ja valon määrä kirvelee silmiä.

Tutkimme ja ihailemme kukkivan Kreetan väriloistoa, teemme retkiä, poimimme yrttejä, syömme hartaan nautinnollisesti hyvät kreetalaiset sapuskat ja siinä sivussa napostelemme kulttuuria ja kokoamme paikallishistorian palapeliä. Bysantti, venetsialaiset, turkkilaiset, doorit, minolaiset ja arabivaikutteet löytävät varmaan oman paikkansa.  Kaikkea sopivasti ja kiirehtimättä. Dioskurolaiseen tapaan.

Tulopäivä sunnuntai 5.04.

Noudamme Hanian kentältä aamupäivän Norwegianin ja Finnairin noin klo 10 laskeutuvilta lennoilta ja kuljetamme Vamosiin. Syömme lounaan kylätavernassa, tutustumme toisiimme ja orientoidumme viikkoon. Siesta. Illalla lyhyt kävely kylällä, kukat, puut, vanha kylä, palvelut ja tavat tutuiksi.

Ensimmäinen päivä ma 6.04.

Aloitamme aamiaisen jälkeen ja lähdemme päivän retkelle lähialueille Valkoisten vuorten reunakyliin.  Käymme tervehtimässä 2500-vuotiasta oliivipuuta, nousemme Apteran kukkuloille (Läntisen Kreetan tärkein muinaisalue) ja kävelemme kasvillisuuden alle hautautuneeseen amfiteatteriin, kuljemme vuoripuron reunaa appelsiinitarhassa ja poikkeamme Kiriakoselian bysanttilaisessa Pyhän Nikolaoksen kirkossa haistelemassa vanhoja ruusuja. Syömme perinteiseen tapaan valmistetun pitkän lounaan vuorilla olevassa mummon tavernassa ja käymme vielä ukkokuppilassa ilahduttamassa pappoja ja juomassa kreikkalaiset kahvit/rakit.

Villipäärynä kukkii Aradenassa taustanaan Valkoiset vuoret

Toinen päivä tiistai 7.04.

Aamiaiselta lähdemme ylängöille Valkoisten vuorten syliin. Nousemme Askifún ylängölle pitkin solaa, jossa turkkilaisaikaan aina kahinoitiin. Poikkeamme kyläkuppilaan sfakialaisille piiraille, sitten jatkamme nousua Kallikratin ylängölle runsaaseen tuhanteen metriin.  Kävelemme tasangolla, tutkimme kukkivaa luontoa ja käymme kaffella/virvokkeilla Janinan yrttipuodissa. Laskeudumme Miriokefalan juustokylän taitse alas Lappaan, jossa avokadotuotteita, luonnonkosmetiikkaa ja käsitöitä. Myöhäinen lounas.

Kolmas päivä keskiviikko 8.04.

Ensin Spiliin, jossa vierailemme yrttipuutarhassa. Sen kahvilassa saa yrtti-hedelmäsmootheja. Nousemme ylös Juuskambosille, ylätasangolle, joka on kuulu kukistaan. Kävelemme kukkivilla niityillä ja jatkamme Meronasin kylään, jossa syömme lounaan. Palaamme pohjoisrannikolle ja Vamosiin.

Neljäs päivä vapaata, torstai 9.04.

Viides päivä perjantai 10.04.

Aamiaisen jälkeen perjantaimarkkinoille Kolimváriin. Visiteeraamme Goniésin kauniissa merenrantaluostarissa, jolla monipolvinen historia. Luostarin ortodoksimuseo on näkemisen arvoinen. Aterioimme kalatavernassa ja voimme vaikka poiketa uimaan, jos siltä tuntuu.

Kuudes päivä la 11.04.

Aamukävely Rustikan kylän kautta Zuridaan. Matkalla etsimme niityiltä villivihanneksia, vahvaa ja vanhaa kreetalaista kulttuuria sekin. ….! Kävelemme Viiden neitsyen lähteen ja roomalaishautojen kautta Argirupoliin, jossa kallioseinämistä purkautuvat vedet kuohuvat. Syömme retkieväät matkalla ja haemme virtaa Pyhän Dynamon kappelista.. Syömme yhteisen lähtöaterian Vamosin tavernassa.

Seitsemäs päivä su 12.04.

aamulla klo 8 lähtö kentälle ja baibai.

Haluatko kysellä lisää tai varata matkan? Ota meihin yhteyttä

Ruusujen aikaan Rustikan kylässä
Huhtikuu on ruusujen aikaa Rustikassa

Tutustu Vamosin majoitustarjontaan tästä linkistä!

Hinnat

  • jaettu huone á 710 €/hlö
  • oma huone 810 €/hlö
  • oma pieni huoneisto (parisänky) á 890 €
  • oma pieni hsto pariskunnalle á 810 €

Hintaan sisältyy

  • koko matkapaketti
  • opastukset ja matkanjohtajan palvelut
  • ateriat, jotka tekstissä tummennettu

Hintaan ei sisälly

  • vakuutuksia
  • lentoja
  • museoiden tms. sisäänpääsymaksuja
  • aamiaisia, mutta aamiaispaketin voi ostaa tai varata, 50 €/viikko

Varatessasi matkan lähetämme varauslaskun á 200 €. Loppulasku erääntyy kuukautta ennen matkaa. Lentoliput kannattaa hankkia mahdollisimman aikaisin, sillä hinnat pruukaavat nousta mitä lähempänä lähtö on. Lähempänä matkaa saat lisätietoja matkasta ja majoituksesta. Seuraa sekä nettisivujemme blogeja että Kreetan Makua Facessa.

Yleiset  matkaehdot

Yleistä matkoistamme

Kiinnostuitko? Tästä voit varata matkan tai kysellä lisää!

Haluatko valmistautua matkaan tutustumalla Kreetaan? Käy Merjan kirjapuodissa ja ole Pro!

Kirjoittamisen iloa aarteiden saarella – löydä ilo ja vapaudu kirjoittamisen lukoista!

05. -12.10. 2021 Vamosissa

Kaipaatko aurinkoa ja inspiroivaa seuraa? Haluatko kehittyä kirjoittajana ja saada aikaa hyvää tekstiä Kreetalla, oliivipuiden alla? Kiinnostavatko Merjan järjestämät huikeat seikkailut Kreetan saarella?

Tule mukaan kurssillemme lokakuussa, tarkemmin 5.-12.10.2021. Olen kurssin kirjoittajakouluttaja ja lupaan, että kurssilla opit kirjoittamaan tarinaa, saat kannustavaa ohjausta ja opit toimivia NLP-menetelmiä, joiden avulla pääset irti kirjoittamisen lukoista ja  löydät aikaansaamisen avaimet.

Kiva ryhmä on tukenasi kirjoittamisessa ja ilonasi retkillä. Uimme meressä, syömme hyvää ruokaa, pääsemme Merjan (Kreetan-tuntija Tuominen-Gialitaki) kanssa paikkoihin, joihin normituristi ei eksy edes vahingossa.

Kreetalta saat matkalaukkuusi kaiken tämän lisäksi minun Hunajaa-kirjan (jossa on tarina myös Kreetalta) sekä Merjan kirjan Pyhä pässi ja muita faabeleita.

Tule mukaan, me takaamme, että et pety!

Viikon ohjelma Vamosissa, ekologisella tilalla

Kouluttajana toimittaja-kirjailija Terhi Friman. Elämyksiä tarjoilee Merja Tuominen-Gialitaki.

Tulopäivä tiistai 5.10.

  • Suosittelemme Norwegianin aamulentoa, joka lähtee Hgista klo 7.05. Se laskeutuu klo 11 ja olemme sitä vastassa. Muista noutamisista sovitaan erikseen.
  • Majoittuminen ja tuloateria tavernassa. Siesta.  
  • Kokoontuminen illansuussa farmilla, orientoidutaan ja saadaan jo yötehtävä.  Mahdollisuus yhteiseen illalliseen.

Keskiviikko 6.10.

  • Aamiainen klo 8.30-9.30 tavernassa tai omatekoinen.
  • Miten aloitan kirjoittajan päivän hyvin? Harjoitus. Kirjoittamisen lukot ja miten pääsen niistä yli? 
  • Kirjoitusharjoitus ja NLP-harjoitus (kirjoittamisen lukot ja esteet)
  • Valmistamme yhdessä illallisemme Lazy Evening

Kolmas päivä, 7.10. torstai

  • Aamiainen tavernassa/itse tehty.
  • Rajoittavat uskomukset kirjoittamisen esteenä. Kirjoitusharjoitus ja sen purku. 
  • Teemme kevyen lounaan farmilla.
  • Kävelykirjoittamista. Kuljetus lähikylään/rantakylään sään salliessa, jossa harjoitustehtävä ja sen purku, pulahdus mereen Jorjúpolissa ja lopuksi illallinen To mikró livádissa.  

Neljäs päivä, 8.10. perjantai

  • Aamiainen kuten edellä
  • Mistä iloa ja innostusta, kun kirjoittaminen tökkii? Mistä aikaa kirjoittamiseen?
  • Lähdemme retkelle Kallikratin ylätasangolle ottamaan asiasta selvää. Visiitti Janinan yrttikahvilaan sekä harjoituksia.
  • Myöhäinen pitkä lounas Arkudenassa.  

Viides päivä, 9.10. lauantai

  • vapaapäivä. Aamiainen. Rannat ja lähikylät odottavat tai Hania…

Kuudes päivä, 10.10. sunnuntai

  • Aamiainen
  • Kirjoitusharjoitus Vamosin kylällä. 
  • omakustanteinen lounas
  • Harjoituksen purku ja asiaa kirjoittamisesta. 
  • Uimaan. Illalla syödään yhdessä Kalivesin Kritiki Goniassa.

Seitsemäs päivä, 11.10. maanantai

  • Aamiainen
  • Yhteenveto viikosta. 
  • Yhteinen lähtöjuhla joko farmilla tai tavernassa.

Kahdeksas päivä, 12.10. tiistai

  • Aamiainen
  • Paluukuljetus kentälle  

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä Terhi Frimaniin, puh. +358 50 582 96 23 tai sähköpostitse terhi.friman@pispala.net. Ihan pieniäkin asioiat voit kysellä, rohkeesti vaan! Ilmoittautumiset suoraan Terhille, kiitos!

Kaikkiin kysymyksiin koskien Vamosia kurssipaikkana vastaa Merja.

Mikä tää on?
Saksanpähkinät ovat herkkua tuoreena, ylettyiskö?

Matkapaketti sisältää 

  • majoitukset Vamosin vierastaloissa
  • tuloateria ja lähtöjuhla
  • muut tummenetulla merkatut ateriat
  • transferit Hanian kenttä-Vamos-Hanian kenttä- Norwegianin lennoilta
  • ohjelman mukaiset retket kolmena päivänä

Matkapaketti ei sisällä

  • aamiaisia, mutta aamiaispaketin saa eri varauksella 60 €/viikko
  • lentoja
  • matkavakuutuksia, suosittelemme ottamaan sekä tavara- että henkilövahingoille

Matkapaketin hintaan vaikuttaa asumismuoto:

Yleiset  matkaehdot

Yleistä matkoistamme

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä Terhi Frimaniin, puh. +358 50 582 96 23 tai sähköpostitse terhi.friman@pispala.net. Ihan pieniäkin asioiyta voit kysellä, rohkeesti vaan! Ilmoittautumiset suoraan Terhille, kiitos! Ilmoittautuessa saat varauslaskun. Loppulaskun saat halutessasi kahdessa erässä, niin että koko matka on maksettu kuukautta ennen.

Haluatko valmistautua matkaan tutustumalla Kreetaan?

Käy Merjan kirjapuodissa ja ole Pro!

Kaikkiin kysymyksiin koskien Vamosia kurssipaikkana vastaa Merja.


Mysteerien ja myyttien Kreeta 4.-11.9.2019

Kreeta on täynnä pyhiä paikkoja, niin minolaisten kuin ortodoksien ja muidenkin. Saari on myös eurooppalaisten myyttien tyyssija, kotisaari. Siitä riittää viikoksi ammentamista! Pyhät paikat ovat usein myös luonnonkauniita ja ja ne ovat valikoituneet pyhiksi juuri siksi, että niiden sijainti on erityisen sykähdyttävä.

OHJELMA

KE 4.9.

• nouto kentältä Norwegianin lennolta.
• Majoittuminen.
• Tuloateria huoneistoissa odottamassa. Lepoa ja asettumista.
• Noin klo 17 kokoontuminen farmilla, tarjotaan virvokkeet. (kahvia/yrttiteetä/ mehua/rakia+keksiä tms.) Tuloinfo, orientaatio viikkoon.
• Opastus kylän halki tavernaan, jossa yhteinen illallinen sintrofiá-tyyliin. Ateriat sisältyvät, ruokajuomat omaan laskuun.

TO 5.9. Planeettojen päivä

• aamiainen, joko omaehtoinen tai tavernassa etukäteisvalinnan mukaan.
• Erkin luento kokoustilassa tai amfiteatterissa: Planetaariset arkkityypit antiikissa ja nykyajassa.
• lounas omaehtoinen. Rannalle matkaa 7 km/taksiin 4 henkeä/hinta noin 12 €.
• klo 17-18 lähdetään retkelle Ahatsikas-vuorelle. Pysähdymme matkalla joko Karidin luostarissa (2 € sisäänpääsy) ja/tai Vafésin kylässä, jossa voimme nauttia kreetalaisia juustopiiraita. Nousemme ylös vuorelle ennen auringonlaskua. Isäntämme Nikos valmistaa meille illallisen tähtitaivaan alle ja saamme vieraaksemme Khristosin, astronomin, suuren kaukoputkensa kera. Tutkailemme tähtiä. Ateria ja ruokajuomat sisältyvät.
• liikumme pikkubusseilla.

PE 6.9. Kreetan pyhällä niemellä

• aamiainen oman valinnan mukaan.
• lähtö Akrotírin niemimaalle, joka vielä viisikymmentä vuotta sitten oli saaren pyhintä osaa. Sinne ovat aikanaan asettuneet erakot, munkit, pyhät miehet ja naiset, sekä perustaneet saaren vanhimpia luostareita ja lukuisia kirkkoja. Siellä on palvottu esiaikaisia jumalattaria, kuten Artemista ja hänen kreetalaista edeltäjäänsä Britomartista. Perjantain, paraskevin, kunniaksi teemme aluksi lyhyen vierailun Pyhän Paraskevan kappelilla. Hän oli torikauppiaiden suojelija ja myös silmän suojelija (sininen silmä/hyvä/paha silmä/Gaian silmä jne).
• ajamme Ajía Triádan luostarin ohi ylös Guvenéton luostariin, jonka lähelle bussi jää parkkiin. Voimme vierailla molemmissa tai jommassakummassa luostarissa, jonka jälkeen kävely Arkudiotissan luolaan. Halukkaat voivat laskeutua alas Katholikón luostariin asti.
• Poikkeamme Stavrosin rannalla (Zorbas) tai Marathin rannalla, jossa parhaat tavernat ja kalaa! Uimaranta valitaan tuulten mukaan. Marathi on rauhallinen tuulella kuin tuulella, muut ovat alttiita tuulille. Paluu takaisin Vamosiin noin klo 17. Ateria sisältyy.

LA 7.9. vapaapäivä

ostoksille/uimaan/omille retkille
• mahdollisuus tutustua myös kukkauutteiden tekoon Erkin ja Leenan johdolla.

SU 8.9. mennään tapaamaan Pyhää Anttia Patsoksen rotkoon.

• Päivä on myös Neitsyt Marian päivä ortodoksisessa kalenterissa.
• lyhyt rotkokävely ja sitten lounas rotkotavernassa, joka kuulu hyvästä ruuastaan.
• poikkeamme vielä Stefanoksen puutarhaan Spilissä ja palaamme takaisin reittiä, joka kaunis katsella. Lounas sisältyy.

MA 9.9. lyhyt retki vuorten yli etelään

• jo klo 8.30 matkaan. Halukkaat voivat kävellä Imbrosin rotkon, noin 2-3 h ja aterioida sen päätteeksi rotkon alapäässä olevassa kylässä. Muut ajavat bussilla alas Frankokastellon linnoituksen nurkalle. Paikka tunnetaan mm. drussuliteistaan, aamukasteen ratsastajista.
• uimatauko ja sen päätteeksi ateria hyvästä ruuastaan tunnetussa tavernassa. Paluumatkalla poimitaan Imbrosin kävelleet samaan kyytiin. Paluu klo 15 Vamosiin.
• ilta-aikaan Erkki luennoi kreikkalaisesta filosofiasta ja nykyajasta. Lounas ei sisälly!

TI 10.9. Dionyssoksen päivä

• osallistumme viininkorjuuseen. Aloitamme kello 9, poimimme ensin rypäleet, nautimme välipalan, piipahdamme uimassa, poljemme rypäleet ja istahdamme lopuksi pitkälle sadonkorjuuaterialle suurten tammien alle katettujen pitkien pöytien ääreen. Musiikki soi ja viini virtaa…Lopettelemme ajoissa (n. klo 17-18), jotta väki pääsee pakkamaan laukkunsa.. Ateriat sisältyvät ja pääosa ruokajuomista (viini, vesi, raki).

KE 11.9. bai bai…..

• aamiainen oman valinnan mukaan.
• Lähtö kentälle noin klo 9

MAJOITUSVAIHTOEHDOT JA KURSSIMAKSUT

Hinta määräytyy majoitusvaihtoehdon mukaan. Osallistujat majoittuvat vierastaloissa, joissa 2-3 makuuhuonetta, keittiönurkkaus ja oleskelutila, kylpyhuoneet, terassit ja/tai parvekkeet. Vierastalot sijaitsevat joko farmilla tai kylässä, max. n. 1 kilometrin etäisyydellä farmista. Katso majoitusvaihtoehtoja täältä: https://kreetanmaku.fi/vamosin-majoitustilat-ryhmille/• Kaksi henkilöä / jaettu kahden hengen huone 920€ / henkilö
• Yksi henkilö / oma makuuhuone huoneistossa 1050€ / henkilö;
huoneistossa 1-2 muuta makuuhuonetta ja 1-3 kylppäriä/vessaa + yht. tiloja.
• Yksi henkilö pienessä huoneistossa 1130€ / henkilö
• Pariskunta pienessä huoneistossa (parisänky) 1050€ / henkilöKurssimaksuun sisältyy:
• viikon ohjelma ja 4 retkeä
• lentokenttäkuljetukset Hania-Vamos-Hania
• majoitus
• ohjelmassa sisältyväksi mainitut ateriat retkien ja ohjelman yhteydessä (ruokajuomat ovat omakustanteisia)
• viininkorjuu ja sadonkorjuuateriaHintaan ei sisälly aamiaisia; aamiaispaketin voi kuitenkin varata etukäteen, 7 aamiaista = 50€. Aamiaiset tarjoillaan kylällä tavernassa.

HUOMIOITAVAA LENNOISTA

Jokainen ostaa ja varaa omat lentonsa sekä mahdolliset jatkokuljetukset kotimaassa. Suosittelemme Norwegianin aamulentoa klo 7.05 Helsingistä Haniaan. Se laskeutuu klo 11:45 ja olemme sitä vastassa. Lentoaikataulu 7.05 HKI-CHQ-11.45 CHQ-HKI. Muista noutamisista sovitaan erikseen.

ILMOITTAUTUMINEN

Ryhmäkoko 10-18 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä.Ilmoittaudu Leenalle info@smilingstars.fi tai tiedustele 0400 761 939.Kerro mahdollisista erikoisruokavalioista ilmoittautumisen yhteydessä (gluteeniton, laktoositon, lakto-ovo, vegaani).Virallinen matkanjärjestäjä on Kreetan Maku Oy, yhteistyössä Smiling Stars

Maasta ja puusta 16-20.10.2019

Neljän päivän tiivis kurssi luovuuden parissa! Voit tulla Kreetalle miten mielit,  vaikka jo aikaisemmin, tai voit viipyä pidempään. Annamme kyllä vinkkejä majoittumisesta.

 

Käytämme ja työstämme paikallisen luonnon materiaaleja luovasti ja innostavasti, uutta kokeillen, kokien ja oppien!

Valmistamme ympäröivän luonnon materiaaleista kransseja, jotka kestävät kotioloissakin.  Työstämme Kreetan savesta kranssiin koristeita jotka poltamme ns. primitiivipoltolla. Veistämme ruokokynät, joilla piirrämme käyttäen itse valmistamaamme saksanpähkinämustetta. Valmistamme myös piirroshiiliä ja kokeilemme nokipainantaa. Teemme retkiä lähikyliin ja vierailemme museoissa. Nautimme loistavaa kreetalaista ruokaa ja sukellamme Merjan kreetalaisiin tarinoihin

Palaat kotiin ideavarasto ja matkalaukku pullollaan..

Ohjaajina VMT, tietokirjailija, matkailuyrittäjä Merja Tuominen-Gialitaki ja Luovien toimintojen AMK-sosionomi, taiteen perusopettaja, ammatillinen opettaja ja keraamikko Päivi Peltola. Paikkana Vamosin perinnekylä Kreetalla (Fabrika Farm ja lisäksi lähiseudun kylät).

16.10. keskiviikkona: Nouto Hanian kentältä, majoittuminen, tulolounas

  • tutustutaan toisiimme ja farmiin sekä kurssin ohjelmaan
  • kerätään materiaalia kransseihin, musteeseen ja piirroshiiliin
  • kauppa- ja kyläkierros, yhteinen omakustanteinen illallinen

17.10. torstaina

  • omatoimiaamiainen (farmin pihan yrteistä voi keittää aamuteen)
  • keitämme musteen ja valmistamme ruokokynät ja saventyöstövälineet
  • muotoilemme kransseihin punasavikoristeita, aiheet vaikka mytologiasta, Kreetan luonnosta jne.
  • omakustanteinen lounas farmilla, n. 10 €
  • iltapäivällä kaupunkiretki, museokäynti ja lopuksi omakustanteinen illallinen

18.10. perjantai

  • aamiainen omatoimisesti (kylän leipomo tarjoaa hyviä piiraita..)
  • piirtelemme itsetehdyllä musteella ja pullotamme loput kotiinviemisiksi,
  • poltamme primitiivipolttona savityöt, kiilotamme niitä ja siinä samalla valmistamme piirroshiiliä
  • syömme lounaan farmilla (n. 10 €) ja teemme
  • iltaretken Gavalohorin kylään, käymme kylämuseossa ja syömme illallisen kylän kahvila-tavernassa

19.10. Lauantaina

  • omatoimiaamiainen (pihan kanoilta saa munia..)
  • puretaan uunin anti ja
  • kasataan kranssit
  • ja kokeillaan nokipainantaa
  • luonnostellaan hiilellä/musteella ympäröivää luontoa, ja rauhoitutaan
  • kootaan töistämme näyttely ja reflektoidaan kurssin antia ja kokemuksia
  • päättäjäisillallinen Blumosifissä

20.10. Sunnuntaina

  • omatoimiaamiainen
  • lentokentälle

Kurssilaisilla mukana

  • kamera
  • luonnoslehtiöt ja muistiinpanojen tekemiseen kynät
  • puukot
  • pihdit

Voit tulla Kreetalle pidemmäksikin aikaa ja osallistua sen aikana ohjelmaamme. Autamme lisämajoituksen löytämisessä jos tarpeen.

Tarjoamaamme matkapakettiin sisältyy

  • ohjelman mukaiset kuljetukset Hanian lentokentältä lomakohteeseen ja takaisin
  • kaikki muut yhteiskuljetukset
  • tervetulotilaisuus
  • opastukset, opaspalvelut ja opetus sekä opetusmateriaalit
  • iltaretket
  • tulolounas ja lähtöillallinen
  • osallistujaminimi on 8 henkeä
  • majoitus

Matkapakettiin EI sisälly

  • lentoja. Ne voi ostaa vaikkapa Norwegianilta tai Finnairilta. Edestakaisen lipun hinta vaihtelee myyntipäivän ja varaustilanteen mukaan. Lennot kannattaa ostaa niin nopeasti kuin mahdollista, hinnat tapaavat nousta mitä lähempänä lentopäivä on …
  • matkavakuutuksia, mutta suosittelemme niiden ottamista aina.
  • aamiaisia

Majoitusmuoto määrittää matkan hinnan 

Majoitumme Vamosin kylän vierastaloissa. Ne ovat joko uusia, varta vasten maaseutumatkailua varten rakennettuja tai sitten vanhasta kauniisti uudistettuja. Kahta samanlaista vierastaloa ei ole, jokaisessa on oma viehätyksensä ja ne sijaitsevat eri puolilla kylää. Voit tutustua tarjontaan tästä. (Tässä on vain muutama, näitä on paljon lisää). Huomaat varmaan, että talot ovat huoneistoja. Isommissa on kaksi kerrosta, kummassakin oma makuuhuone ja kylpyhuone. Pienemmissä on yksi makuuhuone. Voit varata itsellesi joko jaetun huoneen tai oman huoneen tai pienen huoneiston. Oleskelutilat, keittiö ja terassit ovat yhteisiä. Katso lisää sivulta https://kreetanmaku.fi/category/majoitukset/

HUOM! Voit ehdottaa MATKAvarausta tehdessäsi itseäsi miellyttävää huoneistoa, mutta vahvistamme HUONEvarauksen vasta kun HUONEvarausten kokonaistilanne on selvillä, mikä tarkoittaa noin viikkoa ennen matkaa. Joka tapauksessa lupaamme, että saat sen mistä maksat. Siis jos varaat oman huoneen, saat sen, mutta et välttämättä juuri siitä talosta, josta pyysit.

Huom! Kaikissa majoitustiloissa on aamiaisen valmistamiseen soveltuva keittiö.

Matkapaketin hinta riippuu siitä, mitä valitset

  • jos jakaa makuuhuoneen (tuntemansa henkilön kanssa), silloin hinta on 495 €/hlö €. Silloin huoneiston toiseen makuuhuoneeseen saattaa myös tulla 1-2 matkalaista.
  • Kun varaat oman huoneen, on hinta 515 €/hlö. Huoneiston toiseen makuuhuoneeseen tulee 1-2 matkalaista.
  • Kun varaa pienen huoneiston kokonaan omaan käyttöön, silloin hinta on 575 €.
  • Kun esim. pariskunta jakaa pienen huoneiston, on hinta 495 €/hlö.

Majoitusta  ja ohjelmaa koskevat yhteydenotot merja@kreetanmaku.fi

Kiinnostuitko? Toimi  näin:
  • kysy onko tilaa ja kerro montako olisi tulossa.
  • kun vahvistamme mukaantulon, voit varata lennot. Huomaa, että mitä aikaisemmin ne varaat, sitä edullisemmin ne saat.
  • laitamme sinulle varausmaksulaskun ja sen maksettuasi varauksesi on voimassa
  • Kerro myös meille, millä lennolla saavut.
  • Olemme vastassa keskiviikon Norwegianin lentoa
  • Nyt voit jäädä odottelemaan matkan alkamista! Tilaa uutiskirjeemme niin pysyt ajan tasalla ja seuraa meitä vaikka facebookissa Kreetan Maku. Löydät ajankohtaista tietoa, vinkkejä ym.
  • Noin paria viikkoa ennen matkaa laitamme sinulle postia. Saat tarkempia ohjeita tulevasta viikostasi sekä tiedot matkan maksamisesta.
  • Voit ottaa meihin yhteyttä kun sinua askarruttaa jokin matkaasi liittyvä asia.
  • Vinkki. Voit saapua Kreetalle jo aiemmin ja majoittua vaikka Platanaikseen, Haniaan, Kalivesiin, Almiridaan tms. ja saapua Vamosiin kun tämä matka alkaa! Myös Vamosiin voi tulla ja majoittua jo aiemmin.
  • Tutustu Kreetaan lukemalla blogejamme
  • lue vielä https://kreetanmaku.fi/matkat-yleista/
  • www.kreetankirjat.fi tarjoaa matkalukemista
  • Kreetan maku Oy on matkatoimisto ja kuuluu valmismatkarekisteriin no 161/17/Mj