fbpx

VIIKKO PURJEHDUSTA KREIKAN SAARISTOSSA

Ja porukka tuli hyvällä tuulella takaisin.

Näkövammaiset Purjehtijat ry:n järjestämällä purjehduksen alkeiskurssilla kesällä -97 heräsi muutaman noviisin mielessä ajatus. Miltähän tuntuisi kulkea tuulivoimalla Kreikan saaresta toiseen.  –  Kokeillaan, sanoi Suorlahden Eki, kokenut purjehduksen opettaja. Kerätään porukka ja vuokrataan sieltä valmiiksi varustettu vene. Alla esitellyn purjehdusporukan tuntien tiedän, että moisia kommentteja ei voi heittää ilman että niistä joutuu vastuuseen. Juuri niinhän siinä sitten kävi.

Kahdeksan hengen porukka kasattiin osin tutuista ja osin tuntemattomista, mutta innokkaista seiloreista, joista seitsemällä oli kokemusta jo ennestään; vain minä olin täydellinen ummikko purjehduksen suhteen. Porukkaan pääsemisestä saan kiittää vanhaa ystävyyssuhdetta seurueen toiseen naispuoliseen gastiin, jonka mukana jo aiemminkin olin erinäisiin keitoksiin joutunut. Siispä luotin jo siihen että tulipa matkasta muuten mitä tahansa, niin ikävää siitä ei ainakaan tule. Talven mittaan kokoonnuimme niin purjehduskoulutuksen kuin ”kokin koeponnistuksenkin” merkeissä ja homma alkoi ummikollekin hahmottua.

Viikko ja 135 merimailia

Tällä (kirjoittamis-) hetkellä toukokuinen viikko ja 135 merimailia matkapurjehdusta Dodekanesian saaristossa on jo kaukana takana, vuosikymmenten takana. Kahdeksan henkilöä; kolme näkevää, viisi näkövammaista –  kuusi miestä ja ”kaksi helvetin hyvää jätkää” –  harjoitteli purjehduksen  taitoja niin hyvässä tuulessa, tyynessä, kuin myrskyssäkin. 

Matka alkoi lentäen Kosin saarelle, jossa odotti vuokravene valmiiksi huollettuna ja ennakkoon tilatuin ruokavaroin lastattuna. Atlantin kertaalleen ylipurjehtinut ”alipäällystö” Erkka tarkasti kippari Suorlahden kanssa veneen kunnon sillä välin kun muu joukkio tarkasti lähitavernan.  Ensimmäisen illallisen nautimme tavernassa Kosin satamassa, mutta yöksi majoituimme jo veneelle. Jokaiselle löytyi makuusija joskin vähän ahtaanlainen. Ensimmäisen yön nukuin omassa “kehdossani”, mutta muut yöt kannella tähtitaivaan alla. Siellä riitti happea ja sain nauttia auringonnousuista.

Saaria joihin ei massaturismi yllä

Porukkamme yhteisenä haaveena oli seilata paikkoihin joihin suuret turistilaumat eivät poikkea. Ensimmäisenä päivänä purjehdimme hyvässä tuulessa Turkin aluevesirajaa viistäen kohti pientä Agathonisin saarta. Saaren vakituinen asukasluku oli parin sadan paikkeilla. Vuohia saarella sensijaan on reippaasti enemmän kuin kaksijalkaisia. Etelän säkkipimeä yö yllätti, kun näkevien piti johdattaa joukkio takaisin veneelle. Otettiin siis näkövammaiset oppaiksi ja veneelle päädyttiin. Ei siitä toki puuttunut koomisiakaan piirteitä. 

Aamulla matkamme jatkui Heikin ja Vepun pitäessä lokikirjaa. Päivät purjehdimme, illat ja yöt vietimme satamissa. Samoksella poikkesimme täydentämässä makeavesivarastoamme, muuten saari oli mielestämme liiaksi turismin merkkaama ja matka jatkui. Arki-nimisen saaren nelisenkymmentä asukasta ja kolme tavernaa sen sijaan täyttivät toiveemme tutustua pienen kreikkalaisen saaren ilmapiiriin. Purjeveneiden runsas lukumäärä saaren pikkuisessa satamassa varmaankin selitti väkiluvun ja tavernoiden määrän edullisen suhdeluvun. Arkin saarella pääsimme myös seuraamaan ehkä aidointa paikallista iltaelämää spontaaneine soittoesityksineen ja tansseineen. Jotkut seiloreistamme ”pääsivät” jopa harjoittelemaan tanssia. Tiedättehän kreikkalaisen vieraanvaraisuuden.

Patmoksella löysimme ”rauhan” saaren luostarista, jonne kipusimme yhtenä kuumana aamupäivänä. Silloin nimittäin paistoi jo aurinko. Edellispäivän 20 metriä sekunnissa puhaltanut tuuli ja raekuurot olivat vielä hyvässä muistissa. Kiitos oikein valitun kurssin ja kokeneen kipparin me selvisimme hyvin. Toisenlaiset olivat tunnelmat muutaman tunnin myöhemmin viereemme rantautuneella ranskalaisella venekunnalla. Keulapurje oli revennyt, vene kaatunut ja haukannut melkoisesti vettä sisäänsä uudelleen pystyyn noustessaan. Kateeksi ei käynyt juuri lainkaan, kun he vieläkin hiukan kalpeina kanniskelivat patjojaan ulos kuivumaan.

Taatusti tuoretta !

Kokki pääsi kokeilemaan

Ruhtinaalliset aamiaiset ja päivän lounasvälipalat teimme veneellä itse, iltaisin tutustuimme tavernoissa kreikkalaiseen, tunnetusti herkulliseen ruokakulttuuriin. Kerran sentään kokkimme TImo pääsi kokeilemaan pastakastikkeen valmistusta keikkuvassa veneessä. Ruoka kyllä maistui, mutta hellan putsannut allekirjoittanut joutui lausumaan muutaman tarkoin valitun sanan miesten keittiösiisteydestä. 

Puuhaa riittää kaikille

Oliko tässä reissussa mitään järkeä? Ainakin venekunta oli matkan jälkeen tyytyväinen. Sosiaalisia yhdessäolotaitoja harjoiteltiin, eikä kenenkään varpaan asento ärsyttänyt toista liiaksi, vaikka kokeneet purjehtijat sellaisestakin vaarasta varoittivat. Purjeveneessä on paljon tehtävää, monesta niistä näkövammaiset selviytyvät vallan mainiosti. Mm. ohjaus hyvällä tuulella, purjeiden hoito ohjeiden mukaan, lokikirjan pito, ruuanlaitto. Ilman niitä ei vene kulje. Näkeviä ja kokeineta tarvitaan mukaan, mutta työtä riittää kaikille.

Merja oli saanut kanssasi ennakkotehtäväkseen sivistää muita alueen ja Kreikan kulttuurihistorialla. Apuna olivat Leroksella. –  jossa myös vierailimme. –  asuvan Göran Schiltin Kreikan saaristosta kertovat kirjat.  Niistä lohkesi tiedonmuruja aina sopivasti kansikeskusteluihin, joita Jukka ansiokkaasti inspiroi. Tilanne tosin ryöstäytyi Jukalla helposti lauluksi, mies kun on entinen teekkari, mieleltään kai ikiteekkari. 

Vaikka maisemia ei näkisikään, antaa toisenlainen ilmasto, kieli, ruoka, juoma ja kulttuuri uusia aistimuksia myös näkövammaisille. Purjehtiessa meren äänet eivät peity moottorin meluun. Matkan parhaita hetkiä kaikille olivat ne, kun tuulen viritessä moottorin saattoi sammuttaa ja nostaa purjeet venettä kuljettamaan. Puolen päivän tyvenen aikaan, pidimme lounas-ja uintitauon. Ummikon kyselyyn voiko veneestä sukeltaa, on vettä tarpeeksi, kuului kipparin lakooninen vastaus: anna mennä, vettä on veneen alla yli 80 metriä.

Itselleni viikko purjehduksen opettelua Kreikan saaristossa antoi kimmokkeen uuteen harrastukseen ja niinpä tähyilenkin jo kovasti ensi kevättä ja ”uusia tuulia”. Ja satunpa myös tietämään että Merja ja kokkinsa Timo ovat ostaneet reissun jälkeen oman H-veneensä, ja tarvitsevat myös näkeviä avustajia.

Jälkikirjoitus.

Tämä reissu siis tehtiin vuonna -98. Ja tarina on siltä ajalta. Valtaosa tämän purjehduksen seiloreista oli näkövammaisia kilpapurjehtijoita, minä pääsin mukaan ummikkona koska ”sä edes näät jotain”.  Heillä matka purjehduksen parissa jatkui, osalla ehkä vieläkin. Suorlahden Ekin tapasin viimeksi matkamessuilla, hän luotsaa edelleen purjehtijoita maailman merillä.

Kuvat on vanhoja, olen ottanut tätä blogia varten kuvat vanhoista paperikuvista, siksi laatu on mitä on.

Taverna Leroksella

Kreetan Maku nyt

Aika harvakseltaan olemme Merjan kanssa tavanneet kasvokkain tämän talven aikana, toki ”näköpuheluin” useinkin. Nyt kun oli vuotuisten tilinpäätösten aika, oli ihana syy istahtaa ihan nokakkain pariksi päiväksi. Tilinpäätöksetkin valmistui ja paljon, paljon pulinaa parin päivän ajan. Missä menee Kreetan Maku nyt?

Viime vuodesta ei paljon kerrottavaa jäänyt, kaikki vuoden matkat ja kurssit peruuntuivat. Meilläkin. Sen sijaan keskityimme olemaan näkyvillä facebookissa, kirjoittamalla blogeja ja uutiskirjeitäkin. Olemme yli vuoden ajan, pientä joulutaukoa lukuun ottamatta, joka päivä kirjoittaneet jotain fb-sivullemme. Välillä hippusia, välillä pidempiä stooreja, ruoka-ohjeita, vinkkejä käymistämme kohteista, joskus jotain ajankohtaistakin. Vinkkejä olemme saaneet myös teiltä, tahtomattannekin ehkä. Jokin teiltä tullut kommentti on herättänyt muiston joka jalostunut tarinaksi. Jatkakaa toki kommentointia. Itsestään nämä jutut eivät synny, se on kovaa työtä. Siksi olemme kovin kiitollisia, että olette jaksaneet seurata, antaa anteeksi pienet kirjoitusvirheet, pienet muotoseikat, pienet asiavirheetkin ehkä. Kirjoitamme asioista jotka olemme itse eläneet ja kokeneet. Siksi osa saarta on toistaiseksi jäänyt vähän varjoon. Se ei tee siitä osasta saarta yhtään vähäpätöisempää. Odottakaahan vaan kun pääsemme taas reissuun!

Kummipuutoiminnan uudet kuviot

Merkittävin asia ehkä oli kummipuutoiminnan siirtyminen uudelle yritykselle. Yritys nimeltä “Happy Olive” jatkaa, paitsi kummipuutoimintaa, niin oliiviöljyn ja muidenkin elintarvikkeiden maanhantuontia. Yhtiötä luotsaavat Merja ja yhtiökumppaninsa Joni Pyrstöjärvi. Happy Olive nimellä toimi aiemmin paitsi Kreetan Maun kummipuu-verkkokauppa, myös Merjan ja Jonin oliiviöljykauppa, jossa myös oli tarjolla meidän kummipuut. Tämä oli sekavaa meille ja varsinkin asiakkaille, joten selkiytimme työnjaon tältä osin. Oliiviöljyyn liittyvät asiat kuuluvat vastaisuudessa Happy Olive On:n toimenkuvaan. Joni Pyrstöjärvi on hurmaavan nuoresta iästään huolimatta jo muutaman vuoden elintarvikkeiden maanhantuontia harjoittanut yrittäjä, joten hänen saatiin lentävä lähtö.

Tämän muutoksen myötä Temenian kummipuutarha tulee jäämään valikoimasta pois. Temenia on upea tarha, mutta logistisesti hankalasti toispuol saarta. Jäljelle jäävät ja mahdolliset uudet tarhat sijaitsevat Apokoronoun alueella.  Näin kummiuteen kuuluvien öljyjen toimitus saadaan jouhevammaksi ja myös edullisemmaksi teille. Tarhoilla vierailut ovat helpompi järjestää myös asiakkaille. Kaikki tähän mennessä tänä vuonna tehdyt tilaukset Temenian tarhaan hoidetaan tietenkin loppuun. Puitakin voi käydä tämän vuoden ajan vielä mainiosti halailemassa. Uunituoreen Happy Olive yrityksen löydät täältä.

Verkkokauppatoimintaa myös Kreetan Maulle

Myös Kreetan Maku on kehittelemässä pienimuotoista verkkokauppaa matkojen ohella. Ajatuksia tästä on ollut jo aiemmin, samoin tuoteideoita, tuotteista ei ole pulaa. Suunnittelemme pienten spottierien tuontia, kun jotain kivaa löytyy minkä arvelemme teitä kiinnostavan. Ei elintarvikkeita, ne kulkevat siis Happy Oliven kautta, mutta kaikkea muuta kreetalaista/kreikkalaista on tulossa. Onko sinulla hyvä vinkki mitä haluaisit meidän etsivän sinulle, kerrohan!

Webinaarit

Toinen asian johon nyt on aikaa ollut tutustua, ja joka tulee vielä kevään aikana kommunikointikanavaksemme on webinaarit. Mikäli ehdimme oppia ja saada tekniikan toimimaan, ihka ensimmäinen olisi jo huhtikuun loppupuolella. Webinaarissa olemme molemmat “paikalla” ja kerromme mitä meille kuuluu, mitä meillä on tarjolla teille. Meille voi esittää myös kysymyksiä ja toiveita tulevista matkoistamme. Pyrimme tekemään webinaareista myös tallenteet, jotka ovat katsottavissa muutaman viikon, ellei alkuperäinen webinaariaika satu sopimaan. Paikalla tulee olemaan myös kurssiemme vetäjiä, joko ihan livenä tai videon välityksellä. Meistä tämä on vallan mainio tapa tarjota teille mahdollisuus “tavata” meidät ja jutella. Sitä oikeaa tapaamista odotellessa. 

Tampere26

Kovasti kurkotamme myös kaukaisempaan tulevaisuuteen. Tampere on hakemassa kulttuuripääkaupunkistatusta vuodelle 2026, yhtenä kolmesta suomalaisesta hakijasta. Tähän projektiin on valittu yhtenä osana myös sellainen aineeton tuote kuin ”Elämäsi Laulu”. Siis se Heikki Salon ja Tuija Rantalaisen kehittämä konsepti jossa jokainen joka haluaa voi synnyttää elämänsä laulun. Nämä workshopit on toteutettu Vamosissa Kreetalla Kreetan Maku Oy:n kanssa, tänäkin syksynä yksi kurssi 19-26.9. Tuon kurssinimen ovat Heikki ja Tuija rekisteröineet omaan käyttöönsä ja mikäli hanke toteutuu, se lisää kivasti kurssitoimintaa myös Vamosiin. Tästä projektista lisää myöhemmin. Ja unohdetaan nyt sellainen pikkujuttu, minkä ikäisiä me ollaan vuonna 2026.

Syksyn kursseja odottelemme kovasti ja uskomme että ne saadaan toteutettua

Kurssit aloittaa Vamosissa Heikki Salo

  • (12-19.9) Vamos Laulu Fabrica 2021 on workshop-tyyppinen elämyksellinen laululeiri kaikille laulun tekemisestä kiinnostuneille. Sanoittajat, säveltäjät, soittajat, sovittajat  –  kaikki ovat tervetulleita ! Biisileirin rakenne on yksinkertainen. Kokoonnumme joka päivä kirjoittamaan yhdessä tai erikseen, ihan kuinka kullekin sopii. Klinikoimme porukalla tuotoksiamme periaatteella ”kaikki auttavat kaikkia” ja simsalabim – hyviä lauluja syntyy! Kysy lisää Heikiltä vamos@heikkisalo.com

Siitä jatkaa Elämäsi Laulu Heikin ja Tuija Rantalaisen kera

  • (19-26.9.)Oletko pöytälaatikkorunoilija? Haluaisitko kerran elämässäsi tehdä laulun? Kepeän rallin, tai rakkauslaulun aviopuolisollesi, ystävillesi, lapsille? Pelkäätkö, ettet osaa? Älä huolehdi, sillä kauniissa Vamosin kylässä sinulla on oppaanasi ensiluokkaiset valmentajat, Heikki Salo ja Tuija Rantalainen. He takaavat, että kotimatkalla sinulla on matkalaukussasi oma biisi, jonka olet sanoittanut ja säveltänyt ihan itse, tai yhdessä ystäväsi kanssa. Sinun ei tarvitse osata laulaa tai soittaa mitään soitinta, voit silti tehdä laulun. PS. me ollaan Merjan kanssa tehty kans, me tiedetään

Matka myytteihin ja mysteereiden maailmaan astrologi-kirjailija Erkki Lehtirannan luotsaamana

  • (29.9-6.10.)Lähde kanssamme mysteerien ja pyhien paikkojen, kirkkaan tähtitaivaan, parantavan vuoristoenergian ja viininkorjuun täyttymysmatkalle iloiselle Kreetalle. Matkaa johdattelevat  Erkki astrologi-kirjailija Erkki Lehtiranta ja kumppaninsa Leena Niemelä sekä Kreetan maun ja saaren asiantuntija Merja Tuominen-Gialitaki. 

Kirjoittamisen maailmaan pääset joko Plataniaksessa …

  • (6-13.10.)Luova kirjoittaminen – omasta elämästä mielikuvituksen maailmoihin ! Tulehan tutustumaan luovan kirkoittamisen saloihin. Plataniaksen yläkylässä, kirkon kupeessa ja kukkuloissa voit päästää irti kaavoista ja antaa luovuutesi kukkia kilpaa syksy kukkien kanssa ! Luovan kirjoittamisen saloihin sinut opastaa ihana Taija Tuominen ! Yhteistyössä Hämeen Kesäyliopiston kanssa.

… tai Vamosissa

  • (6-13.10.) Viikko NLP-kirjoittamista, Kreetan ihmeitä ja hyvää ruokaa hyvässä seurassa, mikä sen parempaa! Rentoudut ja kirjoittaminen alkaa sujua ihan itsestään, tuotat tekstiä ja ihmettelet itsekin, miten minä tällaista nyt saan aikaan.. Kreeta osaa avata lukkoja, siinä on taikaa… Vetäjänä Terhi Friman

Ja kaksi ihan uutta juttua, tule meille pilottimatkalle kehittämään uutta 

  • (13-20.10.)Ensimmäinen oliivinpoimintamatka on ensi lokakuussa. Yhdistimme siihen myös syksyn toisen suuren tapahtuman, rakinpolton! Tarjolla on rentoa ulkonaoloa, oliivinpoimintaa, ihania yhteisiä ruokailuja. Jotain ihan muuta kuin turistirannalla köllöttelyä. Vaikkei sitäkään kukaan kiellä jos kelit sen sallivat, meri on vielä lämmin. Retkiä, tutustumista saareen, kaikki ilman kiirettä ja pönötystä..
  • (20-27.10.)Syksymme päättää Teatteri-ilmaisun taikaa. Tämä viikko on tarkoitettu ihan kaikille, joita teatterityö kiinnostaa ja kutkuttaa, erityisesti amatööreille. Evääksi kurssilta saat esiintymisvarmuutta, paljon naurua, uusia kavereita, ehkä aivan uuden harrastuksen. Vetäjinä Svante Martin ja Eija Orpana-Martin

Talvitauon jälkeen päästään kevääseen 2022

  • Suunnitteilla matka karnevaaliaikaan Kreetalle, noin 4-11.3., matkaan sisältyy Rethymnonin karneevaaleihin tutustuminen, puhtaan maanantain piknik rannalle leijoja lennättämään, paastonajan ruokiin tutustumista ja vierailu viinitilalla ja olutpanimolla, kelien mukaan tarjolla retkiä rannoille ja rotkoihin. Tästä tulee superkiva juttu, kevät on tuoreimmillaan tuolloin, vedet ovat vielä kylmät joten rantalomaa tästä ei tule. Tarkka ohjelma hintoineen julkaistaan myöhemmin.
  • Suunnitteilla : Keväät vihreät ja vehreät; villiyritit ja kukat ja kevään herääminen. Aistit hereille talviunesta, tuoksut mieleen ja maut kieleen. Perinteinen Vamospaketti. Tarkempi ohjelma ja hinnat myöhemmin. 
  • (10-17.4.)Lintuharrastajat Kreetalla; Kreetan keväinen vihreä ja vehreä luonto kutsuu. Niin sinua kuin lintujakin. Lintuharrastajan unelmaretki taas tarjolla, tule mukaan. Lintuoppaana Jarmo Koistinen (Tringa ry).
  • (17-24.4.) Valokuvauksen workshop Platanias. Kreetan keväinen, vehreä luonto, turkoosi Välimeri sekä viehättävät pikkukaupungit ja kylät tarjoavat hienot puitteet niin loman viettoon kuin valokuvaukseen. Opettajinamme Kikka Niittynen ja Mirka Both, Muurlan Opistolta.Tule  kanssamme kokemaan Kreeta kameran kautta!
  • (24.4.-1.5.) Repullinen kehonhuoltoa Kreetalla. “Viikon loma palautti tapaturmassa menettämäni luottamuksen kehoon. Riitan ja Pekan lempeä ohjaus sekä Kreetan luonto auttoi prosessissa.” Tule mukaan voimaan hyvin ja oppimaan omasta kehostasi mm. shindon ja TRE:n opein. Tällä matkalla kohti hyvinvointia teitä ohjaa Riitta Mursula-Innanen ja Pekka Innanen. Retkillä teitä luotsaavat Riitan ja Pekan lisäksi Raila ja Kim. Yhteistyössä Muurlan Opiston kanssa.
  • (1-8.5.) Maalauksen matkassa ! Mukaan kurssille ja matkalle voi tulla riippumatta aikaisemmasta maalauskokemuksesta. Avoin mieli riittää!  Aikaisemmin esim. Vedic Art-kursseilla olleet saavat uutta sisältöä omaan työskentelyyn. Jokaiselle löytyy oma ja sopiva kokonaisuus. Opettajana toimii taiteilija Kirsi Ryynänen eli Piitta
  •  

Eikös näillä jo pääse suunnittelemaan ! Kaikista näistä kursseista löytyy lisätietoa kotisivumme “Matkat”-osiosta.

Kurssit toteutetaan viileinä kausina, ei sitä kesäkuumalla kukaan jaksa. 

House Kastrissa, joka toimii kurssitilana ja majoitustilana Plataniaksessa, on vuokrattavissa huoneistoja kurssikauden ulkopuolellakin. Isot (2mh) hienosti varustetut huoneistot, joissa mm. ilmastointi, 4 parveketta, pyykinpesukone ja astianpesukone, yhteiskäytössä kattoterassi ja pieni uima-allasalue, muutama sata metriä rantakadulta mutta yläkylän rauhassa. Tämän blogin lukijoille tarjouksena 100€/vko alennus kesä-elokuun viikoista, jos varaus on maksettu 30.4.2021 mennessä. Ota yhteys raila@kreetanmaku.fi

Iloisena hienoista ideoista kohti kotia

Koronan kurimuksessa, osa 2

Enpä olisi uskonut vuosi sitten että joudun kirjoittamaan lähes saman sisältöisen tiedotteen toistamiseen.  Koronan kurimuksessa ollaan tukevasti, edelleen. 

Kreetan Maun vuosi 2020 meni ilman asiakkaita. Kevät meni Suomessa kun Kreetalle ei vaan mitenkään päässyt. Syksyn vietimme saarella vaikka ryhmiä ei ollutkaan. Syys- ja lokakuussa kiersimme saarta. Aikaa oli ihanasti katsella uusin silmin, ihan uusia kohteita etsien. Niitä meillä on nyt repullinen varastossa teitä varten kunhan kurssien pitäminen taas on mahdollista. Ei se ollut huono tapa viettää aikaa, ei ollenkaan. Saaren koluaminen loppui marraskuun alkupuolella, jolloin voimaan astui ulkonaliikkumiskielto. Joka  jatkuu edelleen.  Tällä hetkellä aina viikon – pari kerrallaan. Ulkonaliikkumiskielto tarkoittaa lyhyesti sitä, että kaupassa saa käydä, samoin apteekissa, noutoruokaa saa noutaa ja vanhukset huoltaa. Ja tunnin päivässä saa ulkoilla asuntonsa välittömässä läheisyydessä. 

Ulkonaliikkumiskielto eli lockdown

Kreetalla, niissä lääneissä missä tartuntaluvut ovat pieniä on myös pienet erikoisputiikit saaneet avata ovensa hiljan. Samoin kampaamot ja parturit jne. Kauppiailla on velvollisuus valvoa, että asiakkaiden määrä kaupassa ei ylitä neliömetrien mukaan laskettavaa sallittua asiakasmäärää.  Sanktiot ovat kovia, ellei määräyksiä noudateta. Kauppiaalle tai kahvilan yms. pitäjälle rapsahtaa 3000€:n sakko, lisäksi asiakkaat saavat oman 300€:n ”pikavoittonsa”. Pysyy kuri, kuulkaa.

Maskipakko on voimassa kaikkialla tietenkin. Tavernat ovat olleet kiinni marraskuun alkupuolelta saakka.  En edes uskalla ajatella mikä taloudellinen katastrofi se on heille. Viime vuonnakin ne ehtivät olla vain muutaman kuukauden auki joten puskurirahastoja ei taatusti ehtinyt kerääntyä. Asiakasmäärät vuonna 2020 saarella putosivat noin 80%. Majoitustilat ovat toistaiseksi kiinni. Aurinkomatkat peruutti tulevan huhtikuun pakettimatkansa, joka johti siihen että Finnair peruutti huhtikuun lentonsa. Aika monen pienen sopimushotellin on siis odoteltava suomalaisia vierailijoitaan pitkälle kevääseen tai jopa kesään saakka.  

Huhtikuu on peruttu … tai ainakin kurssit siirretty

Mekin olemme jo luopuneet toivosta huhtikuun kurssien suhteen. Finnairin päätös vei myös monelta meidän asiakkaaltamme lennot.  Ei niitä kursseja ole kuitenkaan lopullisesti peruutettu, ne on vain siirretty vuodella eteenpäin, taas. Lämmin, suoraan sydämestämme tuleva, kiitoksemme niin kurssiemme vetäjille kuin jo ilmoittautuneille kurssilaisillekin kärsivällisyydestä ja sitoutuneisuudesta. Kun aloitin huhtikuun kurssien tiimoilta kartoittamaan niiden siirtomahdollisuutta  –  peruutuksen sijaan – oli kaikkien opettajiemme kanta heti selvä, tietysti siirretään.  Samaa loistavaa asennetta osoitti valtaosa kurssilaisistamme: ”Kurssille tullaan kun se pidetään. Kiva, kun on joitain odotettavaa sitten kun …”  Toukokuun pilateskurssin kanssa vielä kuullostelemme tilanteen kehittymistä. Olemme aina valmiina uskomaan ihmeisiin.

Saapa nähdä pääseekö Kreetalle jo keväälle

Merja viettää kevään kotonaan Nokialla ja odottelee rokotuksiaan. Me yritämme Kimin kanssa saarelle kunhan ulkonaliikkumiskielto on ohi. House Kastrin keväthuollot odottaa. Tällä hetkellä ainakaan ei rokotustodistus ole pakollinen asiakirja, vain negatiivinen covid-testitulos ja PLF-lomake. Aikanaan kun rokotteita on saatu riittävästi annettua, tulee vaihtoehtoina olemaan joko rokotetodistus tai negat. testi. Tämä on siis suunnitelma tällä hetkellä. Tulevaisuudesta en uskalla arvailla mitään enempää. Jos joku matkalle mielii, niin kannattaa piipahtaa suurlähetystöjen sivuilla ja tarkastaa sen hetkinen tilanne sieltä.  Ja jos ja kun me sinne lähdemme kerron toki kokemukseni silloin.

Kylissä joka keväinen puunaus, kilkutus, kalkutus, naputus, naulaus, rappaus ja maalaus on  kuitenkin hiljalleen käynnistymässä.  Eli kovasti siellä uskotaan tulevaan. Sanomattakin on selvää kuinka iso asia saaren taloudelle on jokainen menetetty kuukausi turistikaudesta. 

Saari avautuu kun se on turvallista !

Olemme siis tyhjentäneet kurssikalenterimme, tässä vaiheessa, toukokuun puoleenväliin saakka. Seuraamme vielä toukokuun loppupuolen tilannetta hetken. Jäljellä keväällä on vielä ihana pilateskurssimme

Tämän kevään kursseista tulevaan syksyyn olemme siirtäneet 

  • 6-13.10.2021 Viikko NLP-kirjoittamista, Kreetan ihmeitä ja hyvää ruokaa hyvässä seurassa, mikä sen parempaa! Rentoudut ja kirjoittaminen alkaa sujua ihan itsestään, tuotat tekstiä ja ihmettelet itsekin, miten minä tällaista nyt saan aikaan. Kreeta osaa avata lukkoja, siinä on taikaa…Vetäjänä Terhi Friman, Vamos

Muut syksyn kurssimme ovat ennallaan, tarjolla on 

Vuodella eteenpäin olemme siirtäneet:

  • 10-17.4.2022 Lintuharrastajien matka Jarmo Kostisen (Tringa) johdolla, Platanias
  • 17-24.4.2022 Valokuvauksen Workshop (Kikka Niittynen ja Mirka Both, Muurlan Opistolta) , Platanias, ohjelma päivitetään pian
  • 24.4-1.5.2022 Repullinen kehonhuoltoa mm. shindon keinoin (Riitta Mursula-Innanen, Pekka Innanen, Muurlan Opisto), Platanias, ohjelma päivitetään pian
  • 1-8.5.2022 Maalauksen matkassa, ohjaajana Kirsi Ryynänen, eli taitelijanimeltään Piitta

Siirrettyjen kurssien uudet ajankohdat ja niiden mahdollisesti uusitut ohjelmat löytyvät  tarkemmin kotisivuillamme, osa jo nyt, osa ihan pian.  Piipahdathan siellä tai kysy meiltä lisätietoja. Ja me kyllä uskomme että tuleva syksy voidaan toteuttaa suunnitelmien mukaan ja turvallisesti. Ja ensi vuotta on aikaa suunnitella vielä, puuttuuko mieleisesi kurssi, kerro meille?

Myös oliivipuukummitoiminta on edelleen voimissaan.

Kaikki tarhat löytyvät osoitteessa   

  • https://happyolive.mycashflow.fi
  • Temenian tarhan kummit saavat öljynsä loppukeväästä, mikäli vain saarelle pääsemme, muiden tarhojen öljyt tulevat loppusyksystä.
  • mikäli haluat tuoretta oliiviöljyä ilman kummiutta, teemme yhteistyötä Jani Pystöjärvi-nimisen mainion nuorenmiehen kanssa ja voit tilata hänen  https://www.happyolive.fi – sivustolta kotiisi taatusti tuoretta Apokoronasin alueen öljyä. Sitä kautta löydät toki myös kummipuumme, nimellä nimikkopuut. Samasta osoitteesta löydät Myös Merjan kirjat.

Eli ei me olla teitä unohdettu vaikkei olla nähtykään ! Toivottavasti tämä pandemia menee ohi aikanaan, kaikki Kreeta fanit pääsevät vihdoin saarelle, ehkä mekin siellä tapaamme.

Voikaa hyvin, pysykää terveinä ja nähdään kun sen aika on !

Koronan kurimuksessa – kaikki eivät siitä piittaa

Keväinen linturetki Kreetalle

10-17.4.2022 Platanias, House Kastri

Tule tutustumaan Kreetan hurmaavaan keväiseen luontoon ja sen lintuihin mukavassa pienessä ryhmässä. Paikallisoppaana toimii Kim Andersson ja asiantuntijana lintuopas Jarmo Koistinen (ks. Tringa ry). Aiempi lintujen tuntemus ei ole välttämätön, innostus aiheeseen riittää.

Tämän julkaisun kuvat on ottanut kevään 2019 pilottimatkallemme osallistunut Henrik Sell, kiitos kun saimme käyttää upeita kuviasi.

VIIKON ALUSTAVA OHJELMA

Sunnuntai 10.4.

  • Saapuminen Hanian lentoasemalle noin 10.15. Siirtyminen House Kastriin Plataniaksen yläkylään.
  • Majoittuminen ja irroitteleva päiväkävely appelsiinilehtojen läpi Taverna Drakianaan. Taverna on joen varrella appelsiinilehtojen keskellä, joten kamera ja kiikarit mukaan heti vaan.
  • Päivälepo ja tarvikehankintoja, erityisesti aamiaisia varten. 
  • Iltapala jossakin kylän tavernassa.

Maanantai 11.4.

  • Aamiaisen jälkeen ajamme tunnin matkan Kalivianin kylään Gramvousan niemimaan kainaloon, josta ajamme tai kävelemme  kohti Balos Beachia. Niemi on vilkas pesimäalue, erityisesti välimeren haukalle.
  • Lounaan jälkeen palaamme Plataniakseen pitkin pohjoisrantaa pysähdellen tarpeen mukaan jokisuistoissa. 
  • Iltahuudon jälkeen tietysti ruokailemme ja vietämme iltaa yhdessä.

Tiistai 12.4.

  • Aamusta siirrymme Omaloksen ylängölle (ajoaika n. 1,5 tuntia), jossa samoilemme talven lumien synnyttämällä vesialtaalla ja Samarian rotkon suulla. Alue on tunnettu hanhi- ja partakorppikotkistaan. Paikka on myös muuttolintujen levähdysalue.
  • Lounas ylängön Tavernassa jonka jälkeen ajamme kohti Plataniasta pysähtyen Agia-järvellä, joka on ehkä Kreetan kuuluisin lintujen pesimäalue; sekä pesiviä että muuttolintuja on runsaasti.
  • Illalla taas syödään yhdessä ja pohditaan päivän kokemuksia.

Keskiviikko 13.4.

  • Lähdemme taas melko aikaisin etelärannikolle, Hora Sfakionin kautta Aradenan rotkolle. Kiertelemme rotkon ympäristössä, jossa puoliltapäivin näkyy runsaasti hanhikorppikotkia ja myös muita vuoristoalueiden lintuja. Lounastamme Anopolin kylässä jonka jälkeen siirrymme Agios Ioanniksen ikiaikaiseen kylään, jossa majoitumme viehättäviin majataloihin, agroturismia parhaimmillaan.
  • Teemme iltapäiväkävelyn jyrkänteelle, josta aukeavat huikaisevat näkymät Libyan merelle.
  • Illalla Maria-rouva valmistaa meille aidon sfakialaisen illallisen.

Torstai 14.4.

  • Aamiaisen jälkeen siirrymme etelärannikolle Frangokastellon linnan rantamaisemiin, jonka kosteikko on etelärannikon kuuluisin muuttolintualue. Sitten matkaamme saaren poikki Georgiopolin jokideltalle ja läheiselle Kournaksen luonnonjärvelle.
  • Lounastauko jonka jälkeen kohti kotia Moroniksen luonnonsuojelualueen kautta Soudanlahdella.
  • Illanvietto taas kotimaisemissa Plataniaksessa.

Perjantai 15.4.

  • Ajelemme Rethimnonin kautta Prevelin luostarin maisemiin ja Prevelin rantaan. Lounastauon jälkeen pysähdymme Plakiaksen rannalla ja lähdemme kohti pohjoista Kotsifoun rotkon kautta, jossa joskus voi nähdä jopa partakorppikotkan. 
  • Paluumatkalla illansuussa ruokailemme Rethimnonin liepeillä kuuluisassa Arkudena Garden tavernassa, jonka jälkeen iltapala ei liene enää tarpeellinen.

Lauantai 16.4.

  • Vapaapäivä ilman opasta. Voimme vielä jatkaa lintujen parissa tai tehdä jotain muuta mielenkiintoista ryhmän tahtotilan mukaan, esim tutustuen Hanian kaupunkiin tai alueen sotahistoriaan.
  • Yhteinen lähtöillallinen.

Sunnuntai 17.4.

  • Kotiin. Lähtö House Kastrista lentokentälle noin 08.00

Matkan  kokonaishinta

  • 910€/hlö jos valitset 2hh, saman huoneiston toiseen huoneeseen voi tulla 1-2 muuta henkilöä
  • 1050€/hlö jos valitset 1hh, saman huoneiston toiseen huoneeseen voi tulla 1-2 muuta henkilöä
  • 1110€/hlö oma pieni huoneisto läheisessä pikkuhotellissa
  • 910€/hlö, esim. pariskunta omassa pienessä huoneisto läh. hotelli
  • Varausmaksu 200€ ilmoittautumisen yhteydessä (7pv maksuaika)
  • Loppumaksun eräpäivä on 17.3.2022

Hinta sisältää

  • lentokenttäkuljetukset ja kaikki muut yhteiskuljetukset
  • majoitukset House Kastrissa tai läheisessä pikkuhotellissa valintasi mukaisesti
  • ohjelman mukaiset lounaat, kahvit ja illalliset normaaleilla ruokajuomilla, vesi tai talon viini
  • suomalaisen oppaan palvelukset
  • lintuoppaan opastukset
  • House Kastrin kokoustilan vapaan käytön

Hinta ei sisällä

  • lentoja, jotka jokainen varaa itse (mitä aiemmin, sitä edullisempi hinta), yhteiskuljetus järjestetään sunnuntain aamulennoilta
  • matkavakuutuksia, suosittelemme matkavakuutuksen hankkimista.
  • ruokailuja vapaapäivänä lauantaina eikä aamiaisia
  • Agios Ioanniksen majatalossa 1hh huoneen lisämaksu 20€
  • Hinta ei myöskään sisällä oluita, drinkkejä tai erikoisviinejä, jotka maksetaan paikanpäällä erikseen.

Tervetuloa huhtikuussa kokemaan Kreetan kevät ja sen linnut!

Kim Andersson

puh +358 40 0407572

  kim@kreetanmaku.fi

Naimisiin Kreetalla

Naimisiin Kreetalla  –  saimmepa kuitenkin Saijan ja Tuomaksen naimisiin 

Muutama vuosi sitten meille tuli hauska kysely jo tutuilta asiakkailtamme. ”Olemme tulossa kahdeksi viikoksi Kreetalle, tuli juuri mieleen että me voisimme mennä naimisiin Kreetalla. Miten onnistuisi? Siis vain pieni vihkiminen, pari todistajaa. Ihan salaa, suvulle järjestetään kirkolliset juhlat kotisuomessa myöhemmin.” Selvitetäänpä! Saija ja Tuomas eivät ole ortodokseja, eikä luterilaista pappia saarella ollut, vaihtoehdoksi jäi siviilivihkiminen. Ihana ajatus oli pälkähtänyt morsiusparin päähän vasta sen jälkeen kun matka oli jo tilattu. Koska avioliitto oli jo muutenkin suunnitteilla, niin mikseipä sitten Kreetalla, missä morsian oli ensi kerran tulevasta sulhosta kuullutkin, yhteiseltä ystävältä. Kreetalaisen byrokratian tuntien aikataulu oli todella, todella tiukka. Päätimme yrittää kuitenkin. 

Laitettiin sitten töpinäksi Rovaniemellä …

Kiireeksi se pistikin niin meillä kuin morsiusparillakin. Ensin piti pikapikaa hakea kuulutukset Suomessa. Kun kuulutukset olivat viralliset, piti esteettömyystodistukset käännättää Kreikan Suurlähetystön (Helsingissä) auktorisoimalla virallisella kielenkääntäjällä. Ne piti toimittaa Kreetalla vihkimisestä vastaaville viranomaisille vähintään kaksi viikkoa ennen vihkimistä. Ja Saija ja Tuomas asuivat Rovaniemellä. Siitä alkoi kiire! Loma ja matkan ajankohta kun oli päätetty eikä sitä voinut enää siirtää. Aikaa saada paperit Kreetan viskaaleille ajoissa oli noin … viikko.

… ja Helsingissä …

Todistukset toimitettiin suurlähetystöön, pikaiseen kääntämiseen suostui Evangelos Patouhas, jolla silloin onneksemme oli ravintola Helsingissä Ludviginkadulla. Varsin mainio ravintola Patouhasin El Greco olikin. Muuten käännöksen tekeminen ja toimittaminen Kreetalle viikossa olisi ollut mission imposible. Kun pariskunta ei siis asunut Helsingissä. Eikä sitä lomaakaan ollut rajattomasti, jotta olisi voinut odotella postinkulkua Kreetalle. Mobilisoitiin siis henkilökohtainen kuriiri. Kun käännös oli leimoineen valmiina suurlähetystössä, Patouhas otti sen mukaansa ravintolaansa. Se kun oli avoinna huomattavasti väljemmin kuin suurlähetystö.

Me olimme Merjan kanssa tuolloin Kreetalla, mutta onneksi poikani Matias oli tulossa sopivasti Kreetalla käymään ja onneksi kilttinä kaverina lupasi ja ehti hakea kirjekuoren ravintolasta ja toi sen mukanaan, nippanappa ajoissa. Lienee tuo ravintola ollut suurlähetystön ”noutopiste” muillekin, koska kirjekuoria oli siellä useampi ja niistä sitten piti arpoa mikä olikaan tulossa Kreetan suuntaan. Pakko oli avauttaa kuoret ja kilauttaa kaverille (ts. äidille) ja kysellä kenen nimellä nämä todistukset olikaan. Oikea onneksi löytyi. 

… ja Kreetalla

Merja nouti kirjeen suoraan lentokentältä ja toimitti samalla reissulla Vrissesin kunnantalon Rouva Viskaalille, juuri viimeisenä mahdollisena päivänä. Vihkimisen protokollasta kaikki käytiin taas kertaalleen läpi; mitä, missä ja milloin. Tähän mennessä olimme jo löytäneet vihkimisen suorittajan. Tottahan yhteistyökumppanimme Nikos Fabrika Farmilta tunsi Leonidas Limatzakiksen,  jolla apulaiskunnanjohtajana on vihkioikeus. Häntä avusti kirjuri, joka toimi myös kreikankielisen seremonian kääntäjänä, sekä kaksi todistajaa. Selvitimme myös alueen, jolla hänen vihkivaltuutensa riittivät. Valitettavasti alue ei ylettynyt ihan sinne missä vihkipari olisi toivonut vihkimisen toimitettavaksi. Löysimme heille kuitenkin mielestämme mukavan rauhallisen nimenkärjen Almiridasta. 

Yhdessä mietittiin kuka hoitaa kukat, kuka kuvaa, kuka on kuski, saako vaatteet silitettyä, hiukset föönattua, miten tavarat siirtyvät hääsuiteen, onko ohjelmaa vihkimisen jälkeen jne. Vihkiparin tehtäväksi jäi myös käydä Vrissesin kunnantalolla viemässä passinsa tarkistettavaksi sekä maksamassa toimitusmaksu, 200€, koska toimitus oli kunnantalon ulkopuolella. Kuten hyvin tavallista viskaalien englanninkielen taito oli olematon ja se aiheuttaa hieman enemmän kertoimia asioiden hoitoon. Kaiken piti kuitenkin olla esivalmisteltuna, Merjakin oli lähtenyt Suomeen piipahtamaan. 

kun kaikki keinot otetaan käyttöön

Saija ja Tuomas kävivät kunnantalolla vihkimistä edeltävä päivänä ja kaiken piti olla ok. Siis piti olla! Menin vihkipäivän aamuna noutamaan passeja ja toimittamaan vielä jotain pikkuasiaa ja tarkistin vielä kerran että kaikki on ok. Paitsi paikka. Ei ei, toimitus on täällä kunnantalolla, ei ole ollut MITÄÄN puhetta että se olisi jossain muualla. Vihkimiseen oli aikaa vajaa kaksi tuntia. Käytin kaikkia osaamiani kreikansanoja ja kerroin että hintakin oli maksettu sen ulkopuolisen toimituksen mukaan. Paitsi ettei ollut. Hän oli veloittanut vain 50€, näytti kuitin ja (käsinkirjoitetun) kalenterinsa, ei täällä ole mitään tälle päivälle muualla kuin täällä talolla.

Yritin selittää että voin maksaa sen puuttuvan maksun tässä ja nyt, mutta eihän se Rouva Viskaalille käynyt. Soitin Merjalle joka puhui Rouvan kanssa, ei auttanut. Merja soitti Nikokselle, joka puhui Rouvan kanssa, ei auttanut. Pyysin Rouvaa soittamaan vihkijälle, ei käynyt. Viereiset viskaalitkin puuttuivat peliin; ”eikö se nyt ole ihan yksinkertaista maksaa se loppumaksu kun vihkijäkin on jo matkalla vihkipaikalle”. Ihan niin kuin oli sovittu. Ei auttanut. Rouvan hennoille varpaille oli tallottu, tai hän oli päättänyt kyykyttää ulkomaalaisia. Tokkopa hän lahjuksia odotti, ympärillä kun istui kuuntelemassa puolenkymmentä muutakin viskaalia. 

Minä istuin tyrmistyneenä  paikallani, vuodatin kyyneleitä ja toistin että me emme vaan VOI pilata tämän nuorenparin vihkimistä nyt. Enkä hievahtanutkaan paikaltani. Nikos soitti vihkijälle joka soitti Rouva Viskaalille, alaiselleen siis. Puhelu oli kovin pitkä ja kovin kovaääninen, äänirekisteriä riitti falsettiin saakka. Toivoni heräsi. Lopuksi rouva paiskasi puhelimen kiinni ja komensi minut kassalle maksamaan puuttuvan summan. Laahustipa vielä itse selittämään kasöörskalle kuinka nämä turistit … ja hymyili minulle sitten valloittavasti ja taputti olkapäälle; eikö ole hienoa miten tämä asia saatiinkin niin hienosti hoidettua lopulta?” Olin ehdottomasti samaa mieltä ja kiittelin kovin, tyrmistykseltäni kun en ehtinyt tintata rouvaa. Oikeasti mieli kyllä teki !

Kohta mennään naimisiin Kreetalla, kun ensin selätettiin yks kerberos !

Menin autoon, pyyhin viimeisimmät kyyneleet, kiukusta, ilosta vai hysteriasta, en tiedä. Kokosin arvokkuuteni (if any), soitin Merjalle, soitin Nikokselle joka odotteli jo Almiridassa. Ajoin farmille jossa vihkipari asusteli, juuri ajallaan. Noukin vihkiparin kyytiin, juu kaikki hallussa, ei ongelmia. Kuulevat näistä nyt ensimmäisen kerran. Ajelimme Almiridaan ja saattelin parin niemelle odottelemaan. Vilkaisimme Nikoksen kanssa toisiamme, huokaisimme helpotuksesta, pyyhkäisimme hien otsalla ja nousimme niemelle mekin, vihkijä ja kirjuri seuranamme. Häämekossaan rannan läpi kulkeva morsian herätti ansaittua huomiota, mutta onneksi saimme pitää niemennokan itsellämme seremonian ajan.

Ihan kohta me mennään naimisiin Kreetalla

Vihkikaava oli lyhyt. Kun suomalaisessa vihkikaavassa pappi jaarittelee niitä näitä ennen tärkeää kysymysta, Kreikassa kysymys tehdään heti. Olin aistivinani sulhasesta pienoisen hämmennyksen ”siis nyt jo”?  Toki sen jälkeen luettiin pitkät ritirampsut, jossa käytiin läpi mitä tulikaan luvattua. Olin saanut kunniatehtävän toimia toisena todistajana Nikoksen ohella. Näin meistä oli, kuulemma, tullut myös vihkiparin ja toistemme  ”sukulaisia”. Tilaisuuden päätteeksi istuimme lähimmässä tavernassa hyvän tovin ja Nikos tarjosi erinomaisen meze-lounaan. Aloin jo uskoa, että taisin tästä pestistä selvitä ehjin nahoin. Ja taas yhtä kokemusta rikkaampana.

Pienenä vaan ei muuten vähäisenä yksityiskohtana  kerrottakoon että vihkimisen toimittanut Leonidas omistaa Vamosissa hotellin nimeltä Vamos Palace, jossa Saija ja Tuomas olivat vuotta aiemmin asuneet ollessaan biisintekoleirillä. Yllättävä, iloinen jälleennäkeminen !

Tää onnea on 

Byrokratia jatkui, tottakai

Eikä se byrokratia tähän loppunut, suomalaisia viranomaisia varten piti tietenkin olla todistus vihkimisestä Kreetalla. Sen piti olla lähes läpihuutojuttu, tiedättehän? Ensimmäisenä arkipäivänä pääsi noutamaan todistuksen vihkimisestä Vrissesin kunnantalolta ja toimittaa se vielä leimattavaksi Haniaan. No, sekin konttori oli sittemmin muualle muuttanut, muttei sitä vielä Vrissessissä tiedetty. Häämatkaa voi tietenkin viettää myös etsiskelemällä kyseistä toimistoa Hanian helteisillä kujilla. Niin kuin tuoreet herra ja rouva Aarnio yhdessä tekivätkin ja ilmeisen onnekkaasti. Ja kiire taisi jatkua vielä Suomessakin; kreikankielinen vihkitodistus kun piti saada suomennettua virallisesti taas ennen Suomessa tapahtunutta avioliittoon siunaamista. Viikossa !

Btw. jos saitte tästä kimmokkeen niin ihan vinkkinä; koittakaa saada näin hieno idea edes kuukautta ennen h-hetkeä, jooko. Eikä sitten ainakaan Vrissesin alueella. Vieläkin puistattaa kun ajelen Vrissesin kunnantalon ohi.

Kiitos Saija ja Tuomas että sain käyttää tarinaanne tähän blogiin, olkoon onni myötä edelleen !

toivoo kumbara Raila

Vuosi vaihtuu …

… sataa tai paistaa 

Vuosi vaihtuu joka tapauksessa, vuosi toisensa perään, se on varmaa. Katastrofin kanssa, sitä ilman – tai siitä huolimatta. Suomessa olen vuodenvaihdetta juhlistanut useimmin sisätiloissa. Vilukissa kun olen. Mitä nyt paukuteltu papatteja ja ammuttu rahaa – eikun raketteja – taivaalle, kun lapset olivat pieniä, hetken ulkona. Paukkupakkasilla todella lyhyen hetken.

Kyllä ne vaihtelevat kelit Kreetallakin. Kymmenkunta vuodenvaihdetta saarella on tarjonnut monenlaisia kelejä. Joskus Hanian kauppahallin, Agoran, vuodenvaihteen seremonioita on seurattu lähes t-paitakelissä, joskus kahlattu sääriä myöten vedessä ja tuulessa, joka pitää huolen siitä ettei tilkkuakaan kuivaa vaatetta ole päällä.

Mieluusti kuulisin paikallisten kertomuksia mikä on normaalia vuodenvaihteen viettoa. Omat paikalliset tuttavani eivät ole kovin tapaorientoituneita. Sen tiedän että aattona leikataan vasilopita-kakkua, lahjoja jaetaan aattona ja Uudenvuodenpäivänä, ainakin.  Ja korttia pelataan kuulemma. Alla muutamia omia, ehkä epäortodoksisia, seikkailuja vuosien varrelta. En tiedä onko edes Haniassa joka vuonna samanlainen ohjelma. Tämä vuodenvaihde menee Suomessa, joten kerron lisää joskus toiste. Tosin nykyisin olen alkanut uskoa että vuosi vaihtuu ilman että olen sitä valveilla vahtimassa.

Agorassa aattona

Uudenvuoden aattona Agorassa on juhlatunnelma korkealla jo päivällä. Käytäville on nostettu pitkiä pöytiä, täynnä paikallisia; herroja, rouvia ja kerrassaan huumaavaa ja hurmaavaa meteliä. Ja ruokaa ja juomaa. Joskus kreetaeloni alkuvuosina, tapoja tuntemattomana, päädyin sinne ostoksille ja johonkin pöydän kulmaan istumaan tietenkin. Ruokaa nosteltiin lautaselle, rakia kaadettiin, maljoja nosteltiin ja vierasta tentattiin. Käytin kaikki tuntemani kreikankielen fraasit ja sanat. Ei niitä kovin paljon ollut, mutta hilpeyttä ne herätti. Kun kyselin kainosti voinko jotenkin osallistua, esim. maksamalla jollekin, minulle tuhahdettiin ”ei tule kuuloonkaan, filoxenia (vieraanvaraisuus)”.

Olisihan siinä joutunut päivä mukavasti, elleivät omat muonitusvelvoitteet olisi kutsuneet. Jokusena vuonna tuon jälkeenkin olen sinne päätynyt, ihan tarkoituksella, turvahenkilöinä ja tapojen tulkkeina paikallisia ystäviäni. Silloinkin on pitänyt toimia salamannopeasti, jotta on päässyt itsekin jotenkin kiitollisuuttaan osoittamaan. 

Agoran ulkopuolellakin on elämää

Myös Agoran ulkopuolella tapahtuu aattona. Taannoin, ilonpidon vaiettua sisätiloissa alkoi hallin pääovien edessä, sinne rakennetulla esiintymislavalla, non-stop esitykset. Tanssiryhmiä esiintyi useita. Yksi toisensa jälkeen, ihan iki-ihanista pikkuisista taaperoista alkaen, välillä energisiä teinejä ja lopuksi pitkälle rutinoituneita ympäri maata esiintyvät ryhmät. Viglatoresin jatkuvuus on taattu. Välillä esiintyi paikallisia soittajakokoonpanoja, jopa pienimuotoista sirkusta. Tuntitolkulla, minusta tuntui.

Massojen täyttämät yleisötilaisuudet on minulle aina haastavia. Kun katselee maailmaa noin puolentoista metrin korkeudelta, niin aina jää jalkoihin.  Eteen parkkeeraa aina joku jenkkikaapin kokoinen toppatakkimies tai muhkea madame. Näkyvyys katoaa ja ahtaanpaikan kammo iskee, savu alkaa nousta korvista. Ellei sitten löydy jotain kiviaidan pätkää jonka päälle kiivetä. Silloin vie tietenkin paikan joltain lapsukaiselta ja aiheuttaa näin traumojen siirtymisen sukupolvelta toiselle. 

Vuodenvaihteen h-hetken lähestyessä tunnelma ja tungos Agoran pihalla vain tiivistyy. Niin maallisen kuin taivaallisen vallankin edustaja pääsevät ääneen, pitävät puheensa, yhteisesti lauletaan myös. Ja niin se vuosi vaihtuu, paikallisten toppatakkikansan pehmeässä puristuksessa, “hronia polla” (monia vuosia) – toivotusten kaikuessa. Skoolataan jos kädessä on jotain millä skoolata ja tunnelma oli vähintäänkin ”tiivis”.

Hyvä vasikka elää juomallakin – ellei ruokaa löydy

Kerran, tungoksen hiukan hälvettyä, tai kun ylipäänsä pystyi liikkumaan, lähdimme vaeltelemaan Hanian kujille. Ehkä jostain saisi jotain ruokaakin. Ruuan suhteen tilanne oli vaikea, mutta ”hyvä vasikka elää juomallakin”, tietää vanha kansa. Jokaisessa kuppilassa johon pääsimme ts. mahduimme sisään näet tarjottiin ensimmäinen kierros ilmaiseksi. Kuohuviiniä, joka meillä kuuluu vuodenvaihteen juomiin, emme juuri onnistuneet saamaan.

Ensimmäisessä paikassa saimme ihan kirjaimellisesti mukilliset viskiä sillä aikaa, kun tarjoilija lähti metsästämään meille kuohuviinipulloa. Ruokaa ei sielläkään saatanut, mutta sen sijaan päädyimme tanssimaan bulgarialaisia kansantansseja kanssajuhlijoiden kera. Vai olisiko ne olleet albanialaisia, en saanut selville. Baarimikko palasi kuoharin kanssa, jonka koimme velvollisuudeksemme maksaa ja juoda pois, vaikkei se ollutkaan kuohuviiniä, valkoviiniä se oli ja lisäksi makeaa. Hronia polla vaan ! Btw, tuota baaria en sen koomin ole onnistunut löytämään.

Pari seuraavaakin baaria veti vesiperän ruuan suhteen, mutta juomien suhteen onnisti aina. Ja se ensimmäinen kierros oli aina ilmainen, joten koimme että myös yksi maksullinen kierros piti ottaa. Se luterilainen kasvatus tiedättehän, ”ettei vaan jää kiitollisuudenvelkaa”. Neljän aikaan aamuyöstä vihdoin istuimme venetsialaisen sataman kupeessa pienessä baarissa jossa tarjoiltiin paahdettuja kastanjoita. Ne maistuivat taivaallisilta. No, kotiin Plataniakseen päästiin kuitenkin kunnialla. Aamulla aurinko paistoi vaikka juuri silloin suomalainen hämäränhyssy olisikin sopinut jotenkin valonherkille silmilleni paremmin. 

Aina ei kuitenkaan paista aurinko

Se toinen ääripää kelien suhteen oli vuonna 2014. Jouluna vielä säät olivat suosineet ja  joulupäivän retkellä kinkkuvoileivät syötiin Elafonissin rannalla +25 lämmössä. Juuri ennen vuodenvaihdetta, ja heti sen jälkeen kun saarelle houkuttelemamme vieraat olivat saapuneet, alkoi rankkasade. Eikä mikään pieni kuuro. Eikä lyhyt. Vettä tuli taivaan täydeltä kaksi vuorokautta. Olimme edellä kerrotusta muonanmetsästyskokemuksesta viisastuneina varanneet pöydän Agia Marinassa sijaitsevasta pikkuravintolasta. Aika harva paikka meitä lähellä on avoinna talvella ja vielä harvempi uudenvuodenaikaan.

Kävin tarkistamassa päivällä onko kaikki siellä ok. Ja totesin, että perille pääsee vain autolla. Jos jopa meidän yläkylän alamäessä virtaa vettä niin paljon että vaelluskengät ei riitä, niin voitte kuvitella paljonko sitä vettä tasaisella maalla oli. Autolla siis matkattiin tavernalle se muutama kilometri. Tilaaminen oli helppoa. Omistaja vilkaisi ryhmäänne ja totesi ”minä tuon teille ruokia niin kauan kuin teille maistuu, kaikkia erilaisia”. Ruoka oli erinomaista ja sitä oli riittävästi. 

Koska innokkaita autonkuljettajia – uudenvuodenyönä, outoa – ei ruuan päätteeksi ollut, tilasimme taksit viemään meidät Hanian keskustaan. Vettä tuli edelleen kaatamalla, mutta peruspositiivisena ihmisenä ajattelin, että jospa jokin pieni rakonen sateessa sattuisi vuoden vaihtumisen aikaan. Ei sattunut. Taksi tipautti meidät Everest-kahvilan kulmalle ja parkkeerasimme sinne sateensuojaan. Mutta eihän siellä nyt koko iltaa voi viettää.

Joukon urhein lähti tarkistamaan lenkkarit loiskuen kulmia josko joku taverna olisi auki. Seuratessaan iloista äänensorinaa ja vilkkuvaloja, hän päätyi johonkin yksityiseen tavernassa vietettävään illanviettoon, ”ei hätää, täällä on pöytä vapaana, tulkaa vain”. Sinne sitten päädyimme. Söimme, taas, nautimme kohtuulliset ruokajuomat ja poistuimme soveliaaksi katsomallamme hetkellä, muutamien tanssien jälkeen. Upeasti laittautuneiden paikallisrouvien joukossa olimme läpimärissä tamineissamme juuri kuin se kuuluisa hajuvesi lihapullissa. Laskua ei taaskaan saatu, mutta jätimme pöydälle toki reippaat ”tipit”. Että kiitos ja anteeksi !

Aamuyön extreme

 Kotimatka Plataniakseen osoittautuikin sitten tosi haasteelliseksi. Parin päivän rankkasateet olivat muuttaneet maaston mudaksi. Mudaksi vettynyt maa-aines valui teille ja Kato Staloksen kohdalla maanvyörymä oli katkaissut tien kokonaan. Rantatietä ei päässyt Plataniaksen suuntaan lainkaan. Taksi nousi siis kansallistielle, Galataksesta ei päässyt alas rantatielle. Plataniaksessa ei päässyt alas rantatielle. Ensimmäinen liittymä josta kansallistieltä pääsi rantatielle laskeutumaan oli Tavronitiksen kohdalla. Sieltä sitten ajeltiin tulvivaa rantatietä takaisin Plataniakseen. Kun meidän oma mäki alkoi näkyä jotain puuttui. Sähköt ! Koko mäki oli pilkkopimeänä. Eikä siellä ole lunta maisemaa valaisemassa. Kun siellä on pimeää, niin siellä on sitten todella pimeää. Kun taivas on vielä pilvessä, niin kenkien asennosta voi päätellä seisooko nenä kohti alamäkeä vai ylämäkeä.

Kännykän taskulampputoiminto oli kullanarvoinen kun etsittiin porttia, avaimenreikiä, kynttilöitä, tulitikkuja, otsalamppuja ja niiden pattereita, ja toisiamme. Kämpät saa onneksi lämpöä myös ”porinmateista”, ja valoakin tulee kun uunissa on lasiset luukut. Olisi se ollut kodikasta! Vessaa vaan ei voi käyttää, kun ei tullut vettä, kun pumput ei toimi ilman sähköä. Eipä hätää, etsitään ämpärit ja haetaan vettä uima-altaalta vessanpytyn viereen. Näinhän se vesivessa toimi. 

Otsalamppu päähän ja ämpärit käteen. Pohjakerroksessa odotti sitten illan viimeinen ekstiimielämys, tai aamun ensimmäinen, vettä puoleen sääreen. En nyt toista niitä sanoja mitä silloin ilmoille pääsi, mutta niitä oli paljon ja ne tulivat täydestä sydämestä. Kello oli viisi aamulla ja oli uudenvuoden päivän aamu. Juhlaseurue oli jo untenmailla. Laitoin tekstarin vt-talkkarille, joka asustelee seuraavalla mäellä; ”tervetuloa talkoisiin aamulla, omat ämpärit mukaan”. Vastaus tuli salamannopeasti, ”sorry, tiet poikki talon molemmilta puolilta, ei täältä pääse pois”.

Jepjep! Pari tuntia lepoa ja herätys ankeaan arkeen. Ämpärit mukaan ja vettä lappamaan. Vt-talkkari vahvistuksineen oli kuin olikin löytänyt jonkun oliivitarhatien jota pitkin saapui talkoisiin. Meneehän se uuden vuoden ensimmäinen aamu näinkin. Ei tullut mietittyä oliko jollain krapulaa vai ei. Onneksi sähköt olivat palanneet. Vedenpaisumuksen aiheutti nimittäin sähkökatkosta johtuva tyhjennyspumppujen toiminnan pysähtyminen. Tankki johon vesi kerääntyy poispumpattavaksi ”valtakunnan verkkoon” oli taas piripintaan täynnä kahden päivän tauottoman rankkasateen johdosta. 

Aurinkokin paistaa vaikkei sitä näy

Kun aurinko taas suvaitsi näyttäytyä päivää myöhemmin, kaikki talon parvekkeiden kaiteet olivat täynnä kuivuvia suomalaisia räsymattoja. Varsinaiset asunnot ovat toki maanpinnan yläpuolella joten ne säilyivät, mutta nuo pohjakerroksen varastotilat saivat kyllä peruspesun. Ja niissä säilytyksessä olleet räsymatot myös. Nykyisin olemme jo varautuneet tällaisiin vedenpaisumuksiinkin. Oppia ikä kaikki !

Meidän onnemme oli että vesi oli puhdasta. Nämä rankkasateet nimittäin aiheuttivat järkyttävää tuhoa Plataniaksen alakylässä. Kun meidän katastrofi oli selvitetty lähdimme tutkimaan mitä alakylälle kuuluu. Ja hakemaan rannan tuntumaan edellisenä iltana jäänyttä autoamme. Auto löytyi paikaltaan mutta muuten näky alakylässä oli lohduton. Vasilis  (Evropi-hotelli) kertoi heränneensä yöllä kylkeä kääntäessään siihen että käsi valahti sängyn ulkopuolelle. Ja upposi samalla jääkylmään mutavelliin. Asuvat hotellillaan pohjakerroksen asunnossa. Säkkipimeässä yössä sitten oli pitänyt etsiytyä ulos tulvivasta asunnosta, löytää vara-avaimet pojan pari kerrosta ylempänä olevaan, sillä hetkellä tyhjillään olevaan asuntoon. Onneksi sellainen oli olemassa!  Voitte kuvitella että jos mutavelliä on sängynlaidan tasolle, vahingot eivät ole vähäiset. Kun kävin ottamassa valokuvia heidän tuhoutuneista tiloistaan vakuutusyhtiötä varten, itketti.

Me pääsimme vähällä loppujen lopuksi. Sama lohduttomuus nimittäin jatkui ympäri kylää. Autotalleja jotka yleensä ovat juuri pohjakerroksissa, täynnä mutaa, autoineen. Rantakadun kuppilat ja turistikaupat olivat saaneet osansa mudasta myös. Pahiten taisi ”ottaa siipeensä” Porto Platanias -hotelli, jonka pohjakerros sai osansa sekä vuorilta tulvivasta mudasta että mereltä tulvivasta suolavedestä. Hotellin pohjakerroksessa sijaitsivat mm. leipomo, pesula, gym, sähköpääkeskus, jäähdytetyt muonavarastot (tosin hotelli oli kiinni talvella) jne. Kävelin ohi kuukauden päästä uudelleen ja edelleen pohjakerroksesta tuotiin mutaa ulos kottikärryillä. 

Rojun siivousta 2014 mutavyöryjen jälkeen

Mutta vuosi oli kuitenkin vaihtunut !

Näidenkin katastrofien jälkeen on seurannut Kreetalla jo uusia katastrofeja ja uusia tulvia. Niistäkin on pinnalle noustu.

Ehkä me voimme siis toivoa että viime vuoden katastrofin –  tiedättekylläminkä –  jälkeen, tästä taas noustaan. Ilmojen haltijoina emme kai voi toimia, mutta vuoden 2020 katastrofin tuhoja voimme loiventaa palaamalla saarelle, kun se taas on mahdollista. 

Ja vuosi on jälleen vaihtunut !

Tervetuloa 2021 ! Vaikeaa kuvitella että se voisi olla hankalampi kuin edeltäjänsä.  

Valkoiset vuoret on niin kauniit lumipeitteessään

Kotiin matkalla, jännitystä ja ilonpisaroita

Palasimme viime viikolla Kimin kanssa Suomeen. Paluu meni jännittäväksi. Kreetalla oli voimassa ulkonaliikkumiskielto ja lentoja peruttiin asiakkaiden puutteen vuoksi nopeaan tahtiin.

Juuri kun olimme saaneet oliivit poimittua ja öljyn kotiin, ja paluulennot tilattua, levisi huhu että tulossa on lennonjohtajien lakko. Juuri siksi päiväksi kun meillä oli lento. Pikainen soitto lentoyhtiöön, heillä ei ollut mitään tietoa kyseisestä lakosta. Jatkoimme lähtövalmisteluja, mutta aina kun puhelimeen kilahti jokin viesti, niin vatsassa vihlaisi. Vielä edellisenä päivänäkin liikkui ”varmaa tietoa” lakosta. Kun lentoyhtiöltäkin tuli viesti aikataulumuutoksesta, niin alkoi verenpaine kohota. Tieto aikataulumuutoksesta oli niin kryptinen, etten vieläkään tiedä mitä se oikein koski. Lähtöaikoja oli ainakin kolme eri versiota. Koska lentoa ei selkeästi peruttu, ja pääsimme myös tsekkaamaan itsemme lennoille, niin lähdimme kentälle sen aikaisimman lähtöajan mukaisesti.

Lentokenttien autiutta

Kentällä oli aavemaisen hiljaista, muutamia odottelijoita vain. Palvelutiskit olivat kiinni, infotaulut ammottivat pimeinä. Kuulutuksia tuli tuon tuostakin mutta niistä on todella hankalaa saada selvää kaikuvassa odotusaulassa, onpa kieli sitten kreikkaa tai englantia. Jossain vaiheessa olin erottavinani puhetulvasta sanat ”is cancelled” . Sydän kurkussa katsomaan kännykältä flight radarin tietoja ja sielläkin luki ”cancelled”. Virkailijoita ei näkynyt missään. Kim säntäsi lähimmän paikallisen luokse, liekö ollut siivooja; ”kyllä kone on tulossa ja lähdössä, se on vain hieman myöhässä”. Katsoin puhelintani uudelleen, se olikin seuraavan päivän lento joka oli peruutettu. Taisi olla hermot hiemat pinnassa .  

Pakkaamisen tosiasiat

Seuraava yllätys tuli, kun jätimme matkalaukkujamme. Ilmeisesti käsivaakamme kaipaa kalibrointia, koska meillä molemmilla oli muutama ylikilo. Siis matkatavaroissa. Matkalaukkujamme ei ollut täytetty millään turhalla kuten vaatteilla, vaan siellä oli oliiviöljyä, oliiveja, trahanaa, juustoja, romeikoa, rakia ja muuta tuiki tarpeellista. Kuten kinkku. Ja työpapereita kilotolkulla. Virkailija kysyi olenko maksanut ylikiloista? Ja jatkoi samantien ”sorry, my mistake, it’s ok.” Ei mitään käsitystä mitä tapahtui, mutta ylikiloista ei tarvinnut maksaa. Iloista ! Kone tuli aikanaan ja lähti, me mukana, melkein tunnin alkuperäisestä aikataulusta myöhässä. Tämä oli se keskimmäinen aika joka meille oli ilmoitettu. Ensimmäinen jännityksen paikka oli ohitettu, päästään siis ainakin Ateenaan.

Ateenassa meillä oli vaihto, vaihtoaikaa ensimmäisen aikataulun mukaan yli 3 tuntia, joka siis kutistui tunnilla tuon aikataulumuutoksen vuoksi. Toinen tunti kului jonottaessa jättämään matkatavaroita seuraaville lennoille. Ensimmäisen lennon (Olympic) ja kahden seuraavan lennon lentoyhtiö (KLM) eivät ole samassa poolissa, joten jouduimme tsekkaamaan matkatavarat Ateenassa uudelleen koneeseen. Ja jännittämään lisäkilojen kohtaloa. Ei sanaakaan lisäkiloista. Iloinen asiakaspalvelija tivasi sen sijaan koronatestin tulosta, joka kuulemma tarvitaan Suomeen menijöiltä.  Kerroimme olevamme suomen kansalaisia, niin ongelmaa siis.

Suunnittelemamme lounastauko Ateenan kentällä kutistui puoleksi tunniksi. Eipä silti, ei siellä ollut auki kuin yksi kahvila josta sai sämpylöitä. Portilla, koneeseen noustessamme, iloinen virkailija totesi ”hello again” ja Kimin kohdalla vielä lisäsi nimenkin. Mainio kasvomuisti. Kone Haniasta Ateenaan oli täynnä, samoin Amsterdamiin menevä. Tarjolla oli totutusti pussiruokailua koneessa; paperipussissa pikkuruinen sämpylä jonka sisältö jäi meille epäselväksi. Kuten edessämme istuvallekin ilmeisesti. Hänen kysymykseensä onko sämpylässä mahdollisesti kanaa, herra pursesi totesi ”ei ei, se on hyvin nuorta kanaa, eli siis kananmunaa”. Tällaiset letkautukset on mukavaa piristystä muuten ihan tappavan tylsässä lentomatkailussa.

Kuka muu tykkää vaan katsella ihmisvilinää?

On suuri sun rantas autius …

Olen ennen ollut innokas matkustaja, minusta on aina ollut mukavaa istua lentokentillä ja katsella ihmisiä, arvuutella heidän taustojaan, ammattejaan, onko lomalla vai työmatkalla, ekakertalainen, muka rutinoitunut, lentopelkoinen… ihan loputtomasti seurattavaa. Mutta nyt kentällä ei ole ketään, tai ainakin melkein ei ketään. Niin Hanian kuin Ateenankin kentät olivat aavemaisen hiljaisia. Amsterdamin kenttä oli vilkkaampi. Siellä ei ollut aikaa katsella yhtään mitään. Vaihtoaika oli 40 minuuttia, ja kaikki jotka tietävät sen kentän, tietävät että kilometrejä kertyy, jos lento tulee terminaalin eri siipeen, kuin mistä seuraava lähtee. Toki jo koneessa kippari kuulutti, että olemme ihan ajoissa perillä ja jatkolennoille kyllä ehtii ellei itse viivyttele matkalla. Ehdittiin.

Pikavauhtinen kävely ei välttämättä edes ole huono asia kahden lennon välissä, mutta hitaasti liikkuville ja shoppailua rakastaville en tätä vaihtoa suosittele. Kävelimme käytännössä suoraan koneesta koneeseen. Eipä ehtinyt olla yli vartin lähikontakteja silläkään kentällä. Hyvä niin. Amsterdamista lensimme pienemmällä Embraer-suihkukoneella Helsinkiin. Sellaisella missä on vain kaksi vierekkäin ja käytävän toisella puolella toiset kaksi. Vaikka vielä oli yksi jännityksen paikka jäljellä (ehtivätkö myös matkatavarat tähän koneeseen) niin tällä lennolla jo uskalsimme tilata punaviinit. Ihan sen kunniaksi että alkoi näyttää enemmän kuin todennäköiseltä, että pääsemme kotiin kaikkien epävarmuustekijöiden jälkeenkin. Lentoemo ilahtui viinitilauksestamme, “ihanaa, mitä te juhlistatte?” – no, vaikka kotiin pääsyä. Harvoinpa on emoilla aikaa jäädä jutustelemaan asiakkaiden kanssa. Aikaa tai edes kiinnostusta. Mukavaa. Lisää ilonpilkahduksia. 

Helsinki-Vantaa

Helsinki Vantaalle saavuimme aikataulun mukaisesti. Tämän pandemia tilanteen vuoksi jonottelimme hyvän tovin passintarkastuksessa. Toisaalta saman verran olisimme odotelleet matkatavararoitammekin. Iloinen yllätys taas, myös matkatavaramme olivat ehtineet mukaan. Kaikki tuntui vieläpä pysyneen ehjänä, ei mitään tuoksuvaa rakivanaa matkatavarahihnalla tai muuta ihmeellistä . Vielä yksi kohta jännitystä. Päätimme mennä vielä HUS:n ilmaiseen ja vapaaehtoiseen covid-testiin, se näytti olevan auki vielä keskiyölläkin. Riskit että meillä olisi covid, ovat pienet. Kreetalla tilanne on paremmalla tolalla kuin Suomessa. Koska siellä oli ulkonaliikkumiskielto viimeiset kolme viikkoa, lisäksi vielä maskipakko ulkonaliikkuessakin, niin eipä juuri riskipaikkoja syntynyt. Myös kotimatkan aikana ovelta ovelle oli maskipakko. Luottavaisin mielin tuloksia odotelleltiin.

Lentomatkailu on tänä vuonna aiheuttanut paljon keskustelua. Miksi sitten piti matkustaa Suomeen. Kuten aiemmin mainitsin, vahvat perhesyyt tulla (määräämättömäksi) hetkeksi Suomeen. Ja joulupukki, jos se vaikka ei osaakaan tulla Kreetalle.

Ja miksi sinne Kreetalle sitten ylipäänsä piti mennä tänä syksynä? Syksyllä meillä, Kreetan Maun väellä, oli erinomainen tilaisuus leikkiä itsekin turistia ja tutkia saarta uudet kujeet mielessä. Ihanat asiakkaamme kun eivät meitä päässeet häiritsemään lainkaan tänä vuonna. Teimme myös kartoitusta mahdollista talvimatkailua ajatellen. Löysimme uusia kyliä, kujia, rotkoja, paimenpolkuja, kirkkoja, luostareita, tavernoita, pikkupuoteja, maisemia ja tunnelmia joista haluamme teidänkin pääsevän nauttimaan. Koitukoon tämä siis iloksenne tulevaisuudessa. Olemme myös ehtineet vetää henkeä. Pandemian vaikutus ensi vuoteen on vielä epäselvää, mutta toivomme todella että saisimme ensi vuoden vietyä läpi tämänhetkisten suunnitelmien mukaan. Niin paljon on kaikkea kivaa odottamassa.

Toisten kokemukset – pureksittua ruokaa

Yleensäkin matkailusta on puhuttu paljon tämän pandemian aikana. Onko se ylipäänsä tarpeellista? Ehkä olen matkatoimistoyrittäjänä puolueellinen vastaamaan, mutta vanha sanonta ”matkailu avartaa” pitää kyllä edelleen paikkansa ihan sataprosenttisesti. Niin hienoa dokumenttia tai niin upeaa ja täydellistä matkakirjaa ei ole tehty etteikö se olisi aina jonkun muun kokemus. Parhaimmillaankin se on ”pureksittua ruokaa”. Omaan elämääni, jopa maailmankatsomukseeni, ovat aivan mielettömästi vaikuttaneet aikuistuvan poikani opiskelujen ”siivellä” tehdyt matkat Afrikkaan. Ne jos jotkin ovat avanneet silmiäni ja laajentaneet näkökulmaa maailman menoon enemmän kuin mitkään matkakirjat tai ulkoapäin tulleet tarinat. 

Jos tällä hetkellä tyydymmekin television tuottamiin matkaohjelmiin, kirjoihin ja vanhoihin valokuviin, niin jonain päivänä on aika taas omille elämyksille.

Ja tottahan on myös se, että sekä tämä Kreetan Maku että talomme House Kastri Plataniaksessa ovat hieman kuin lapsia, kun ne kerran on tullut hommattua, niin pitäähän niistä pitää huolta. Jos se vaatii matkustamista, niin sitten matkustetaan. Vastuullisesti.

Ei silti että meillä olisi ollut mitään hätää kotona Kreetalla, se tunne vain kun olet päättänyt palata kotiin Suomeen. Syyt olivat vahvasti perheeseen liittyvät … ja mehän olemme matkalla kotiin, lennämmepä kumpaan suuntaan tahansa.

Niin, ja ne covid-testit; ne olivat negatiivisia, kuten myös toinen muutamaa vuorokautta myöhemmin otettu testi.

Valoa tunnelin päässä

Gavdos – kymmenen vuotta myöhemmin

Kirjoitin muutama viikko sitten blogin Gavdos  –  Kalypson saari. Nyt pääsimme sinne vihdoin uudelleen. Kymmenen vuotta myöhemmin. Koska tällä kertaa ei ollut kiire pois, kuten edellisellä kerralla, varasimme majoituksen heti kolmeksi yöksi. Niin vain se Gavdos ja Kalypso taas meidän yllätti. Joitain makupaloja saarelta olemme jo teille tarjoilleet facebook – päivityksissämme, tässä vielä lisää tarinaa.

Miten sinne oikein mennään

Laivamatka saarelle sujui mutkan kautta. Hora Sfakionissa nousimme laivaan joka kieppasi ensin Loutron ja vielä Agia Roumelinkin kautta, ennen kuin kokka kääntyi kohden Gavdoksen saarta ja Karaven satamaa. Istuin sinnikkäästi kannella koko nelituntisen matkan delfiini- ja valasvahtina. Turhaan. Eivät merten kujeilijat sen paremmin kuin jättiläisetkään meille malttaneet näyttäytyä. Mikäpä siinä oli vahdissa istuskellessa, leppeässä tuulessa upean sinistä merta katsellessa. Toki saarelle pääsee vierailemaan sesonkina vaikka päiväseltään pikalaivoilla, mutta me halusimme oman auton mukaan. Siksi tuo reilu parinkymmenen kilometrin merimatka kesti noinkin kauan.

Ei se Karaven satama suuren suuri ole. Oikeanpuoleinen on ns. pikalaiva

Pientä draamaa majoittaessa

Edellisestä kerrasta tieverkko saarella oli kohentunut kovasti. Paitsi että muutaman päivän takaiset sateet olivat vieneet osia teistä mennessään, ja monenlaisten työkoneiden joukossa joutui välillä puikkelehtimaan. Liikenteen joustavuudessa meillä suomalaisilla on kyllä paljon opittavaa. Majoittumisen kanssa sensijaan oli hieman ”teknisiä” ongelmia kun yritimme löytää saman Kikin majatalon kuin edellisellä kerralla. Olimme varanneet huoneet puhelimitse ihan oikeasta paikasta, mutta kun reissuporukan pääluku muuttui, niin peruutus tuli tehtyä, auts, väärään numeroon. Manolis niminen kaveri tosin totesi puhelimessa että ”no problem, in Sarakiniko this is all same”. Ja varasi samalla meille huoneet omasta majatalostaan. No, draamaahan siinä syntyi kun totuus valkeni hänelle. Ei suostunut neuvotteluihin edes osakorvauksesta, joten ei auttanut kuin todeta tylysti ettei mustaa valkoisella varauksesta ole. Ja niin rullasimme pakaasimme tien toiselle puolelle siihen oikeaan Kikin majataloon.

Eipä kyllä aikaisemmin ole tullut sellaista oloa Kreikassa matkatessa,  että meitä yritetään vedättää. Alun harmistus huuhtoutui ouzolla ja viimeinenkin kiukkukireys jäi leppeisiin aaltoihin Sarakinikon rannalla. Harmillista vain että Manoliksella olisi ollut ihan kelpo kalataverna, joka ei tuon episodin jälkeen oikein houkuttanut. Ja sekin sitten selvisi että nämä asiakkaista taistelevat omistajat olivat keskenään sisar ja veli. ”Sister is sister and business is business” totesi Manolis. Tällä kertaa sisko veri pitemmän korren.

Gavdos, Sarakiniko

Gavdos ja sen aurinkonlasku

Tämänkin reissun ensimmäisenä iltana päädyimme katsomaan auringonlaskua Gadvoksen majakalle. Ensimmäisellä reissullamme olimme paikalla kesäpäivän seisauksen aikaan, niin tällä kertaa majakkavierailu osui syyspäivän tasaukseen. Majakanvartija oli sama, mutta vaimo ja poika olivat poissa. Olivat muuttaneet Kreetalle koulujen vuoksi. Jotenkin jäi sellainen kuva ettei se ihan ainoa syy ollut. Upea ranskatar, Gavdoksen eristäytyneisyys ja kreikkalainen mies, voi olla haasteellinen yhdistelmä. Majakka oli hienossa kunnossa. Alkuperäisen majakan toiminta päättyi saksalaisten pommittaessa sen ja ympäröivät asumukset maan tasalle vuonna 1942. Majakka rakennettiin uudelleen vanhojen piirrustusten mukaan vuonna 2003 josta lähtien se on toiminut siis vain museona. Auringonlaskun puolelle oli kerätty muutamia pöytäryhmiä ihailijoita varten, mutta niiden kunnossapito oli tainnut tyystin unohtua. Ikävää.

Illan hämärtyessä ja Kreetan silhuetin kadottua näkyvistä, ajelimme takaisin Sarakinikoon ja lähitavernaan iltapalalle. Kiki oli valitettavasti lopettanut oman mainion tavernansa ja perustanut sen tilalle pienen minimarketin. Iltapalaksi söimme “kevyesti” vuohta ja salaattia, ja mitä kaikkea siinä nyt sitten tuli mukana. Jopa kreetalaisten mukaan Gavdoksen vuohi on parasta vuohenlihaa. Sitten vain vatsan viereen unille. Huoneet olivat suurempia kuin muistin eikä niin järkyttävää kloriten tuoksua enää ollut kuten edellisellä kerralla. Yö oli pimeä ja ihan käsittämättömän hiljainen. Ei edes meri kohissut. Mitä nyt kissat tappelivat aamuyöstä. Tai saattoi ne olla kivinäätiäkin, niillä kuulemma alkaa olla paritteluaika.

Aurinko laskee

Tripiti, täältä tullaan

Tripiti tai Trypiti, Euroopan eteläisin kohta kutsui seuraavana päivänä. Hieman hitaasti käynnistynyt aamu oli koitua kohtalokkaaksi kun päivälämpötila ehti nousta vaeltamista ajatellen vähän liiakin korkeaksi. Tripitin niemellä seisoo yksinäinen tuoli, jonka venäläinen ryhmä on sinne pystyttänyt. Tuolilla istuessasi käännät selän Libyalle ja katse tähyää kohti Eurooppaa. Kannanottoko? Tripitiin vaeltamisesta tein facebook-päivityksen viime keskiviikkona, kurkatkaahan sieltä lisää.

Niin, se venäläinen ryhmä joka tuon Tripitin tuolin on rakentanut 

Tsernobylin räjähdyksestä (1986) selvinnyt ydinfyysikko Andrei Drozdov lähti Gavdoksen saarelle elpymään räjähdyksen jälkitöissä saamistaan vammoista. Mukaansa hän sai kuusi muutakin tiedemiestä, mm. psykoanalyytikon, avaruusrakettien kehittämiseen erikoistuneen insinöörin. Alussa ryhmä eli eristynyttä elämää omassa kommuunissaan julistautuen kuolemattomuutta tavoittelevaksi ryhmäksi. He halusivat myös profiloitua epäitsekkäinä ortodoksisen kirkon palvelijoina. Alussa paikalliset suhtautuivat heihin hyvin varautuneesti. Olivatko he mahdollisesti vakoojia? Vai jonkun oudon kultin edustajia? Erityisesti heidän toimintansa kiinnosti eurooppalaisia turvallisuusviranomaisia, joita myös saarella vieraili. Ryhmä kuitenkin keskittyi lähinnä maanviljelyyn, rakentamiseen ja oman utopiansa kehittämiseen. He aloittivat jopa Apollon temppelin rakentamisen tarkoituksenaan herättää henkiin Pythagoraan filosofia ja muinaiset kreikkalaiset mytologiat. Paikalliset eivät kuitenkaan hyväksyneet pakannallista temppeliä ja sen rakentaminen keskeytettiin. 

Internetin syövereistä löytyy hakusanalla ”Russian Scientists in Gavdos” paljonkin mielenkiintoista historiaa heistä. Tällä hetkellä paikalla on enää kaksi alkuperäistä jäsentä. Joukko on integroitunut saarelle, oppinut kielen ja eristyneisyys on muuttunut avuliaisuudeksi paikallisia kohtaan. ”Aina ovat auttamassa kun apua tarvitaan”, kertoi eräs kyläläinen. Ortodoksisuus lienee ollut se yhdistävä tekijä alusta alkaen.

Kesäsaarelaisia monenmoisia

Saaren kesäasujaimisto ei juurikaan ollut muuttunut. Reppureissaajat ja vaihtoehtoihmiset majoittuivat edelleen  teltoissaan tai pelkän sadesuojan alla seetripuskien suojissa.  Monet jopa kuukausia. Nudisteja näki edelleen jollain rannoilla, yksittäisiä henkilöitä, pariskuntia, jopa lapsiperheitä. Minimarketeissa, niitäkin nyt jo useampi, myytiin kalastustarvikkeita ja purkkimuonaa, leipää, jyviä, linssejä, papuja, kaikkea mahdollista mitä voi kuivattuna myydä, riisiä, jne. Vihanneksiakin jonkin verran. Ja saarelle oli ilmestynyt jopa leipomo, Stella’s Bakery, jonka piiraat olivat varsin maukkaita. Saarella on jopa oma sähkölaitos. Viime kerrasta muistan lähinnä aggregaattien jytkytyksen. Netti löytyi jo joka tavernasta, majapaikkamme huoneissa se ei oikein toiminut, ei oikein kännykkäkään. Oli pakko istua majatalon tavernassa, oivoi! Saarelta löytyi, ainakin teoriassa, yksi pankkiautomaattikin. Tosin se sijaitsi jonkin hotelliksi kuvittelemani alueen sisällä ja lukossa olevien porttien takana. Ehkä tämä kausi nyt oli tällainen.

Kesäasukkaiksi tosin voi kutsua myös valtaosaa tavernoiden ja majoitustilojen yrittäjistä. Kesäsesonkina työt tehdään Gavdoksella, talveksi palataan joko Kreetalle tai jopa Ateenaan töihin.

Terveydenhuolto kohdallaan

Viime kerralla varoin lähtemästä rantasandaaleilla vaelluspoluille nilkkojani tärvelemään, lääkäriä kun saarella ei ollut tuolloin. Toisin oli nyt. Saarella on kolme lääkäriä, joista yksi on kardiologi. “Sehän on enemmän kuin  Paleohorassa, jossa on asukkaita ainakin kymmenkertainen määrä” nauroi Gavdos Metohin ”Oi nostimies tis Eftihias” tavernan tarjoilija kertoessaan asiasta meille. Sen sijaan saarella päivysti edelleen vain yksi poliisi. Armeijan nuorukaisia näkyi laivalla mennen tullen, mutta  eipä niitä oikein siellä saarella näkynyt. Ei liioin alueita jotka olisivat olleet merkitty armeijan haltuun. Liekö päivystäneet mahdollisten pakolaisten varalta?

Pakolaisia ?

Viitisentoista vuotta sitten saarelle rantautui noin 70 henkilön pakolaisporukka, Tripitin rannalle. Saaren väestömäärä tuplaantui hetkessä ja mm. juomavesi loppui parissa päivässä. Ensiavuksi Kreetalta tuotiin vettä ja ruokaa helikoptereilla. Pakolaislaivan jäänteitä näkyy vielä rannalla, puuosat ovat joko lahonneet tai hyödynnetty uudelleen väliaikaisasumuksissa, rautaosat törröttövät syysmyrskyjen levittäminä siellä täällä. Senjälkeen pakolaisrintamalla onkin ollut hiljaista.

Vesille venhon mieli

Kolmannen päivän retkiohjelmaksi päätimme parin tunnin veneretken, jolla pääsimme tutustumaan saaren niihin nähtävyyksiin joita ei maista näe, eikä niihin maitse kaikkiin edes pääse. Kumiveneen kyytiin hypättiin Karaven satamassa, ja melkoista rytkytystä matka hetken olikin. “Are you ready?” huusi kippari ja väänsi hanat auki. Sitten olikin hetken kokka kohden taivasta, kunnes meno rauhoittui. Kun pääsimme lähelle Lakkoudin rantaa ja sen lähellä olevia jyrkänteitä meille paljastui aivan upeita pieniä luolia (Alargospilian alue), joihin kipparimme näppärästi venhon peruutteli, jotta pääsisimme ihan kosketusetäisyydelle niiden kivisistä, veden ja tuulen siloittelemista pinnoista. Näihin luoliin, oikeastaan luolan perukoilla oleviin kuiviin taskuihin tulevat hylkeet talvella synnyttämään. Tähän aikaan siellä vielä pystyi vierailemaan, mutta poikimisaikaan sinne ei ihmisiä viedä. Näihin luoliin pääsee vain veneellä. Ne sijaitsevat monikymmenmetristen jyrkänteiden alareunalla.

Hylkeiden synnytysluola

Dianan muistoa kunnioittaen

Luolien jälkeen matka jatkui Tripitin ohi ns. Dianan rannalle. Rannalla oli aiemmin ollut toki muukin nimi. Ranta sijaitsee, kuten nuo luolatkin, jyrkänteen juurella. Sinne ei näe maista mistään, eikä sinne pääse maateitse mistään. Vuoden 1997 kesällä rannan  tuntumassa vietti kuitenkin hulppea huvipursi aikaa kuukauden verran. Paikalliset sitä ihmettelivät, mutta laivasta tai sen matkustajista ei tietoja tihkunut. Ennen kuin viisi vuotta myöhemmin, kun muuan  kapteeni vieraili saarella ja kertoi oleensa tuon mystisen laivan kapteenina saarella viisi vuotta aikaisemmin. Matkustajina silloin olivat olleet Prinsessa Diana ja Dodi Al Fayed. Vain kuukautta myöhemmin prinsessa Diana ja Dodi menehtyivät auto-onnettomuudessa. Prinsessan muistoa kunnioittaen saarelaiset antoivat rannalle uuden nimen: Diana Beach .

Diana Beach

Dianan rannalta palasimme vielä Tripitin rantaan uimaan ennen paluutamme Karaven satamaan. Tuli siis nähtyä Tripiti myös merenpinnan tasolta. Huikea reissu. Jos sielläpäin liikutte niin yhteystiedot ovat tässä.

Tripiti ja se tuoli

Iltalenkin teimme muutaman kilometrin päässä olevalle Agios Joanniksen rannalle. Sen silmiinpistävin piirre oli huikeat dyynit jotka toimivat ilmeisen hyvinä kasvualustoina sankalle seetrimetsiköille.

Agios Joanniksen ranta

Kotimatkalle tai sitten ei

Seuraavana aamuna oli aika lähteä kotiin. Paitsi Kalypson mielestä. Meri mylläsi siihen malliin, ettei laivaa tullut. Tällä kertaa tieto kuitenkin otettiin vastaan taputuksin. Mikäs kiire sitä valmiissa maailmassa! Päiväohjelma kehittyi heti. Kimi kertoi facebookissa eilen hänen vaelluspäivästään. Me Merjan kanssa veimme pojat reitin alkupäähän ja jäimme fiilistelemään riippukeinuihin, ylimääräinen ”vapaapäivä” maistui. Reissun tarkoituksena oli myös tutustua saaren mahdollisiin talvimajoituspaikkoihin ja varsinkin aktiviteetteihin ja palveluihin. Ystävättäreni kun jaksaa hehkuttaa varsinkin niitä talvikuukausia, joita on Gavdoksella viettänyt. Saarella sataa noin viitenä päivänä vuodessa. Istuksimme siis lepopäivää kahviloissa, tavernoissa ja haastattelimme paikallisia Gavdoksen talvesta. Olisiko tämä sellainen paikka johon kyselyymme vastanneet eristäytyjät ihastuisivat. Minä ainakin ikävöin taas takaisin sinne. Ekstriimiporukalle sopiva paikka siis :-).

Lepopäivän ratoksi

Kaikki kiva loppuu aikanaan

Seuraava aamuna Kiki vahvisti jo varhain laivan saapuvan meitä noutamaan. Aamiaisen jälkeen ehti kuitenkin tehdä pienen kävelyreissun Lavrakas rannan suuntaan, ennen pitkää maittavaa lounasta satamatavernassa laivaa odotellessa. Viime kertainen vierailu saarella sijainneeseen vankilaan ei onnistunut. Nykyisin Aris Velouhiotis House -nimellä kulkeva rakennus näytti olevan kiinni. Paluumatka sujui samojen satamien kautta kuin menokin. Agia Roumelista saimme kyytiin muutama sata enemmän tai vähemmän väsynyttä Samarian vaeltajaa. Eikä delfiinejä tai valaita näkynyt vieläkään, liekö taruolentoja nekin. 

Mieluusti lähdemme teille saarta esittelemään, ehkä kuitenkin sesonkina, mutta varatkaapa aikaa sitten vähintään viikko lisää ennen paluulentoja, Kalypsosta kun ei koskaan tiedä .

Otetaan iisisti, jooko !