Koiran karvoihin katsomista

Tässä vuosien saatossa kymmeniä kertoja väliä Hania – Helsinki lentäneenä, olen joskus päätynyt lentokummiksi nelijalkaisille karvakavereille. Lentokummius tarkoittaa käytännössä sitä että kanssasi Suomeen lentää uuteen kotiin ”adoptoitu” karvakaveri, koira tai kissa, yksi tai joskus jopa useampi. Enimmäkseen ne ovat olleet rescue-tapauksia, joko kadulta löytyneitä tai paikallisilta, yksityisten tai yhdistysten ylläpitämiltä, löytöeläintarhoilta. He hoitavat puolestasi kaiken, mm. passin jonka saadakseen lemmikki on käytettävä eläinlääkärillä tarkastettavana, rokotettava, madotettava jne. He varaavat lemmikkipaikan lentokoneeseen, maksavat sen, toimittavat lemmikin kentälle ja ovat mukana kunnes se kuljetushäkkeineen katoaa matkatavaran mukana koneeseen siirrettäväksi. Lentokummin vaativin tehtävä on muistaa kotimaan kentällä vastaanottaa kuljetuslaatikko arvokkaine sisältöinen ja viedä se terminaalissa odottavalle vastaanottajalle.

Ottamatta sen enempää kantaa siihen kannattaako rescue-eläimiä tuoda ulkomailta kun niitä kodittomia on Suomessakin kuulemma ihan tarpeeksi, voisin todeta, näin vastaanottajia seuranneena, että ”kun se oikea löytyy” niin se on menoa, ei siinä mietitä järkevästi. Sen enempää kuin aviopuolisoa valitessakaan.

Ikimuistettavin kummikeikka kuitenkin oli astetta haastavampi. Kotikadun varrella Plataniaksessa istui muuan rouva koiranpentu sylissään ja katsoi anovasti; ”voisitteko auttaa?” Olemme lähdössä huomenna kotiin ja haluaisimme tämän koiran Suomeen, enää vaan ei ole aikaa hoitaa yhtään mitään asiaan liittyvää byrokratiaa. Olin toiminut lentokummina siihen mennessä muutaman kerran ja kuvittelin tietäväni miten toimitaan. Soitto paikalliseen järjestöön jossa silloin huseerasi suomalaisiakin mukana; voisivatko he ottaa koiran viikoksi ja hoitaa lentokuntoon, kulut korvaamme tietenkin ja itse voisin sen viedä Suomeen viikon kuluttua. Koiraa ei luvattu noutaa enää sinä iltana mutta seuraavan päivänä luvattiin olla yhteydessä. No apu siltä järjestöltä loppuikin sitten siihen. Joskus sitä kuvittelee että jos itse on jotakin auttanut niin se toimisi toisinkin päin. Ei toimi, aina. Yhtäkkiä meillä oli sitten huollettavana koiranpentu. Itselläni ei ole MITÄÄN kokemusta koirista, en osannut arvioida edes sen ikää, tai mitä koiranpentu syö, meillä ei ollut pantaa tai hihnaa jolla sitä ulkoiluttaa. Ei mitään. Ja tulossa asiakasryhmä jonka kanssa piti lähteä saaren toiselle puolelle vaelluksille. Jepjep ! Pentu oli kyllä hurmaava. Yhdestä naapurista löytyi panta  –  kissan – se riitti ja se sai kelvata, ja hihna. Pentu ei ollut juurikaan tyytyväinen pantavalintaamme mutta aikansa rimpuiltuaan totesi tilanteen toivottomuuden ja hyväksyi kohtalonsa ja pääsi ulkoilemaan. Penturuokaa haettiin kaupasta ja talossa asuvien vuokralaistemme myötämielisesti lupautuessa katsomaan pedon perään muutaman päivän tulevalla viikolla, päätimme ettei sitä ainakaan tarvitse takaisin kadulle heittää, tai viedä lopetettavaksi. Seuraavaksi aamuksi saimme eläinlääkäriajan ja pennun kanssa sitten sinne, ”kun löysimme tällaisen”. Lääkäri katsoi meitä hetken ja totesi, ”siis SE löysi teidät”. Puoli totuutta kun emme uskaltaneet kertoa ettei koira varsinaisesti ole meille tulossa. Ostimme pannan, remmin ja kuljetuslaatikon, jonkun lelun, pentu tarkastettiin ja hienoksi havaittiin, ikä arvioitiin riittäväksi rokotteisiin, rokotettiin, sirutettiin, lääkkeitä syötäväksi mukaan kipollinen ja sitten se passi. ”Mikäs tämän nimi on? Katsoimme mieheni kanssa toisiamme hölmistyneenä, nimi ? Aa … Afrodite, lääkäri hymähti, niinpä tietenkin.

Reissasimme muutaman päivän poissa kotoa ja vuokralaisemme ulkoiluttivat ja ruokkivat koiraa, vaihtelevalla menestyksellä, kaikista pikkuhaavereista huolimatta koira oli hengissä ja erinomaisen iloinen kun saavuimme takaisin kotiin.  Kovin oli oppivainen vaikken koirankoulutuksesta mitään tiedäkään, istui nätisti ovella kun irrotin hihnan ja pyyhin tassut, iltavilli sillä oli samanlainen kuin ihmislapsilla, täyttä höökää taloa ympäri kunnes viimeinenkin enegiahippunen on kulutettu. Sitten unille suurin piirtein kesken ilmalennon. Matkustuskoppaansa totutimme sen namipaloilla, ihan helposti sinne kotiutui. Matka lentokentällä sensijaan ei ihan sujunut suunnitelmien mukaan. Olin pakannut mukaan vanhoja pyyhkeitä kopin pehmusteeksi, ne tulivat tarpeeseen kun matkapahoinvointi yllätti pikkumatkailijan. Auton siivoaminen jäi varakuskillemme, joka ei sitten lainkaan ollut iloinen asiasta. Ei tarvinnut toista kertaa pyytää kuskiksi. Lentokenttärutiinit olivat tulleet tutuiksi joten se meni mutkitta, samoin lento.  Hieman ujona tuijotteli Afrodite kopista Suomen kamaralla. Onnellinen omistaja saapui paikalle ja meille, varsinkin miehelleni, jäi hieman tyhjä olo. Sen verran oli jo ehtinyt kiintyä tähän kainalossaan nukkuneeseen Afroditeen, jonka kuva säilyi duunin työkoneella näytönsäästäjässa kunnes lapsenlapsen kuva sen korvasi. Afrodite sai Suomessa uuden nimen, ja kodin Lohjan suunnalla jossa koirakaverit olivat jo valmiina odottelemassa. Joulukortilla se muistaa meitä joka vuosi.

Muutaman kerran myöhemminkin olen lentokummina toiminut. Välillä tuntuu vähän vastentahtoiselta, varsinkin jos kysytään kuljetusapua yhdelle pienelle koiralle, ja saat mukaasi kaksi vasikankokoista, molemmat omissa boxeissaan jotka ovat sen kokoisia että vain yksi mahtuu kerrallaan matkatavarakärryyn, ja niitä nostamaan tarvitaan kaksi ihmistä. Ja olet yksin liikkeellä. Siinä sitten yrität kotikentällä saada apua nihkeiltä virkailijoilta nostamaan boxit kärryyn. Ja saada ne kaksi kärryä lykittyä läpi tullin, omien matkatavaroidesi lisäksi siis.

Joka kerta on kuitenkin ollut hyvä mieli kun näkee kuinka liikuttavan onnellisia karvakaveriaan odottaneet vastaanottajat ovat, se jos mikä on paras palkka tästä hommasta.

Viime kerralla saatoin maahan tämän hellyttävän jo mummuikäisen harmaakuonon, jolla taitaa olla jo oma instagram-tilikin.

 

Ja kun nyt kotisivuillamme olette, käykäähän katsomassa mitä kivaa ensi vuonna on tarjolla, vielä on lentoja edullisesti saatavilla !

Koustogerakon Pyhä Katarina

 

Koustogerakon marttyyrikylä sijaitsee kymmenisen kilometriä Sougian rantakylästä pohjoiseen, Agia Irinin rotkon yläpuolella vuorilla (750m myp). Siis todella vuorilla, tie sinne on paikoin vain yhden auton levyinen kippura, ilman kaiteita tottakai. Kylä on nelinkertainen marttyyrikylä eli se on tuhottu neljästi, viimeksi sen tuhosivat saksalaiset toisen maailmansodan aikana. Sitä ennen venetsialaiset tuhosivat sen kahdesti ja turkkilaiset kerran. Joka kerran jälkeen kylä on uudelleen noussut tuhkasta. Samoin  –  ja syystä – on noussut kapinamieliala ulkopuolista vihollista vastaan.

Kylä osuu E4-vaellusreitistön varrelle, joka ylhäällä vuorilla kulkee huikeiden havumetsiköiden keskellä vielä huikeampien maisemien äärellä. Tuolla reitillä taatusti silmä lepää vaikka retkireidet huutaisivatkin hoosiannaa.  Allaoleva kuva on otettu kirkolta alas Koustogerakon kylään.

 

Tie tai oikeastaan kärrypolku jatkuu kylältä vielä ylöspäin vuorille Pyhän Katarinan  (Agia Ekaterini) kirkolle. Nelisen kilometriä ylämäkeen tietä, jonka luonnehtisin paikka paikoin kammottavaksi. Matalapohjaisella autolla en sinne lähtisi yrittämään ja korkeanpaikankammoisille laittaisin hupun päähän tai rakipullon kouraan. No, suosittelen käyntiä tuolla kirkolla joka tapauksessa, eihän se kävellenkään niin pitkä matka kylältä ole. Mainioissa maisemissa.

Pyhän Katarinan panijiri

Kirkon pystyttämisen takana on tarina toisen maailmansodan ajalta. Sodan aikana saksalaiset etsivät Paterakisin perheen organisoimaa kapinallisjoukkoa kylän yläpuolisten rinteiden luolasta. Eräällä kapinallisista kerrotaan olleen mukanaan Pyhän Katarinan ikoni, jonka äärellä rukoiltiin ja luvattiin että mikäli pako saksalaisilta ja varmalta kuolemalta onnistuu, niin paikalle rakennetaan kirkko. Vahvistaakseen lupauksensa kukin kapinallinen kirjoitti nimensä ikoniin. Paksu sumu laskeutui alueelle, saksalaiset joutuivat perääntymään ja kapinalliset pelastuivat. Pyhä Katerina sai kirkkonsa kukkulalle pian sodan jälkeen ja joka marraskuun 25 päivä, Katariinan päivänä, pidetään kirkolla panijiri. Praasniekka kai suomalaisittain. Kirkko on pieni kuten allaolevasta kuvasta näkyy, osa juhlaväestä kuunteli palveluksen ulkona auringossa.

 

Tämän tarinan innoittamina ja toisaalta Kimin luotsaamien sotahistoriaretkien pohjalta päätimme mekin tuonne pilvirajalle lähteä juhliin. Tiellä kohti kirkkoa huristeli enimmäkseen lava-autoja, mummot ja vaarit sisällä, nuorempi väki lavalla, uskaltauduimme kuitenkin meidän vähän reippaamman maavaran omaavalla Dusterilla ylämäkeen mekin. Parkkipaikalla oli vain yksi tavallinen pikkuauto, miten lie tien kuopat selvittänyt, Pyhän Katerinan avulla kai ? Palvelus kirkossa oli vielä käynnissä kun saavuimme kirkolle, mukanamme ollut ortodoksi ”edusti” meitä mallikkaasti kirkossa, itse piipahdin siellä vasta palveluksen loputtua. Katarinan lisäksi kunnioitettiin kylän vastarintaliikkeen jäseniä heidän muistomerkillään kirkon kupeessa. Kirkon kiertänyt ristisaatto päättyi muistomerkille.  Senjälkeen alkoi sitten perinteiset pidot, pöydät oli katettu ulos ja ruokalajeja toisensa perään kannettiin esiin. Meidätkin, ulkomaalaiset, sysittiin lempeästi joukkoon mukaan. Fasoladaa, suolakalaa, leipiä erilaisine päällysteineen, paahdettuja kastanjoita, jotain makeaa vielä jälkiruuaksi, viiniä ja rakia. Erikoisuutena sieniä, ihan siitä mäeltä löytyneitä metsäsieniä, kuulemma. Vähän grillattuina, rosmariinilla, merisuolalla ryyditettyinä, leivän päällä. Ensimmäinen kerta kun niitä pääsin maistamaan. Nam ! Kotitavernalla katsoivat meitä kauhuissaan kun kerroimme, uskalsitteko siis syödä niitä ? Hengissä ollaan.  Lämmin päivä helli juhlijoita jotka jäivät vielä vaihtamaan kuulumisiaan pöytien ääreen meidän vierailijoiden jo poistuessa, ”tou xronou” meille toivotettiin, ensi vuoteen siis. Kupponen kahvia vielä Sougiassa ennen kotimatkaa, aurinko lämmitti, meri oli tyyni, muutama auringonpalvoja vielä rannalla, paikalliset saapuivat kahvilleen mopoilla toppatakissa, pipo päässä ja hanskat käsissään, niin erilaiset ovat termostaatit meillä.

Saaren sotahistoriasta ja esim. e.m. Paterakisin perheen osuudesta Koustogerakossa voi Kimi tarinoida teille lisää sotahistoriaan keskittyvillä päiväretkillä, olkaahan yhteydessä.

Pilatesta ja spiraalistabilisaatiota Plataniaksessa

Pilatesta ja spiraalistabilisaatiota Plataniaksessa

KEVEYTTÄ KEHOON JA MIELEEN KREETAN KEVÄÄSSÄ

Kiristääkö hartianseudulla? Juiliiko alaselkä? Nousetko nitisten aamulla sängystä? Tuntuuko että paahdat päivästä toiseen autopilotilla?

Hengähdä hetki ja tule mukaan huoltamaan kehostasi ja mielestäsi keveämpi, liikkuvampi ja virkeämpi 15.-22.5.2019 Kreetan keväässä!

Käytämme kropan elävöittämiseen pilateksen, somatiikan, lempeän joogan, spiraalistabilaation ja lihaskalvojen vapautuksen menetelmiä. Välineinä meillä on erikokoisia palloja, kuminauhoja ja pilatesrullia. Ja tietenkin oma keho!

Teemme myös erilaisia hermostoa rauhoittavia keskittymis- ja rentoutusharjoituksia, joilla voit rakentaa omaan arkeesi miniloman tai pienen oman tilan vaikka joka päivä.

Nautimme myös keväisen luonnon vehreydestä, kävelyistä, Kreetan ihaniin pikkukyliin tutustumisesta, herkullisesta ruoasta ja mutkattomasta, lämminsydämisestä yhdessäolosta!

Ohjaajana Mimmi Koukkari :

Koulutus:

Somatic Pilates -, Stretching- ja laite-Pilates –ohjaaja, Slow Yoga – ja Mindfull Restorative Yoga –ohjaaja, lisensoitu kahvakuulaohjaaja ja loputtoman kiinnostunut oppimaan lisää.

Uskon, että koskaan ei ole liian myöhäistä muuttaa elämäänsä. Tein työurallani täyskäännöksen ja rakkaasta harrastuksestani tuli työni. Elämänikäinen tutkimusmatkani liikkeen maailmaan ja oman kehon ja mielen kehittämiseen oli alkanut jo aiemmin.

Opintomatkani käynnistyi Pilates- ja joogamatolla viime vuosituhannella ja virallistui Somatic Pilates-, Stretching- ja laite-Pilates -ohjaajakoulutuksessa. Olen myös Slow Yoga – ja Mindfull Restorative Yoga –ohjaaja sekä lisensoitu kahvakuulaohjaaja. Ja matka jatkuu…

Haluan opettamisessani olla läsnä sinulle ja ottaa sinut huomioon holistisesti – en tee töitä metodi, vaan ihminen edellä.

Haluan lempeästi töniä sinua astumaan pois tutuilta poluilta ja samalla oivaltamaan, että oppiminen ei lopu koskaan. Jokainen keho on omanlaisensa, ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa hoitaa ja pitää siitä huolta. Mutta kun sitoudut itsesi kehittämiseen ja antaudut liikkeen ilolle, huomaat että hereillä olevassa kehossa asuu virkeä mieli.

”Do not kill the instinct of the body for the glory of the pose. Don’t treat your body like a stranger, but adopt a friendly approach towards it. Watch it, listen to it, observe its needs, its requests, and even have fun. To be sensitive is to be alive.” – Vanda Scaravelli ”

 

Asumme House Kastrin laadukkaissa huoneistoissa Plataniaksen vanhassa yläkylässä, kirkon kupeessa tai lähellä sijaitsevassa pikkuhotellissa, jos haluat oman pienen huoneiston. Rantaan talolta on n. kilometri ja kaikki palvelut ovat kävelymatkan päässä. House Kastrin asunnot on kalustettu ja varustettu asumista varten suomalaisen tason mukaan ja kaikissa niistä on merinäköala ja myös makuuhuonessa omat parvekkeet.
Yhteiskäytössä on koko talon kokoinen kattoterassi sekä pieni sisäpiha uima-altaineen ja aurinkotuoleineen. Oppainamme meillä on House Kastrin ehtoisat ja railakkaat Raila ja Kim!

Lennot jokainen voi hankkia itse, sekä Finnair että Norwegian lentävät suoraan Haniaan ja nyt on vielä tarjolla edullisia lentoja.

Muut hinnat:

Kehon- ja mielenhuoltoharjoitteet: 200€/henkilö (lisätietoa mimmi@voimavaraaja.fi)
Asuminen, retket ja kuljetukset: 420€/2hh, 520€/1hh, 570€ oma huoneisto
(lisätietoa raila.jarvelainen@elisanet.fi)

Voimme myös tilata viikon aikana paikan päälle ihanan hierojamme Marian. Tämä palvelu maksetaan suoraan Marialle paikan päällä. !

Näytä vähemmän

Mutkan kautta Kreetalle !

NÄINKIN PÄÄSEE KREETALLE

Kimin kesäretki …

Vuonna 1975, kirjoitusten jälkeen kesällä päätimme Pikkarin ja Markun kanssa lähteä  Interrailille, se oli kova sana silloin. Matka oli hauska silloin, mutta olisiko se nyt, eläkeiässä, yhtä kivaa, kaikki kun on vanhoja naavapartoja.

Päätettiin Markun kanssa ottaa yhteyttä Pikkariin ja myös Rulleen, joka ei silloin ollut meidän matkassa mutta reilaamassa kuitenkin. Muistaakseni tavattiin Akropolin juurella. Kumpaakaan en ollut juuri tavannut 70-luvun jälkeen mutta puhelinnumerot selville ja kysymys perään että lähdetäänkö uudelleen, oletko messissä? Pikkari vastasi pikaisesti yhdellä sanalla ’Olen’, Topi sentään taisi kysellä vähän yksityiskohtaisemmin mistä on kyse ennen päätöstä, joka sekin tuli aika nopeasti.

Pari kertaa kokoonnuttiin suunnittelemaan ja aika pikaisesti kävi selväksi ettei ketään kiinnostanut Länsi-Euroopan metropolit vaan oltiin hakemassa jotain vähän erikoisempaa. Porukan ”nuoruuden vasemmistolaiset”, nyttemmin turvallisesti keskiluokkaistuneet tosin, innostuivat heti Itä-Euroopasta ja Balkanista, josta olisikin pikku juttu siirtyä Kreetalle elpymään matkan rasituksista.

Liettua

Lento 12 elokuuta Helsingistä Vilnaan, siellä ensimmäinen majapaikka varattiin etukäteen hostellista, sen jälkeen reititys jätettiin  avoimeksi, ainoana rajoituksena että kahden tyypin piti olla takaisin kotosalla syyskuun alussa.

Vilnasta jäi hienon vanhankaupungin lisäksi mieleen Uzupis-kaupunginosa, jonka asukkaat 1997 julistivat itsenäiseksi utopistiseksi valtioksi perustuslakineen ja rahoineen kaikkineen. Perustuslain pykälistä jäi mieleen mm. numero 15:  ’Jokaisella on oikeus kuolla mutta se ei ole velvollisuus’.   Tai että ’Koiralla on oikeus olla koira’. Alueelta löytyy myös Frank Zappan patsas, Zappaa pidetään siellä jonkinasteisena messiaana. Uzupisin suurlähetystö löytyy Pispalasta, Hirvitalon kulttuurikeskuksesta, joten sinne vaan yhteyttä jos kiinnostuit.

Ukraina  

Parissa yössä saimme aika kattavan kuvan kaupungista joten oli aika siirtyä seuraavaan kummallisuuksien kaupunkiin, Lviviin Ukrainassa. Sekä bussi- että junayhteydet olivat tosi hitaat, 600 km:n siirtymiseen olisi mennyt melkein kaksi päivää ja olisi pitänyt kiertää Puolan ja ehkä myös Unkarin kautta. Ei kiitos, niitä maita meidän tiedostava ryhmämme ei tule tukemaan edes matkailun välityksellä. Joten Ukrainan Air sai hoitaa siirtymisen, Kievin kautta.

Lvivistä varattiin reissun ainoa kunnon hotelli hintatason ollessa houkuttelevan halpa, kuten koko maa muutenkin. Oikein hävetti välillä hyväksyä naurettavia ravintolalaskuja.

Lviv on entisen Itävalta-Unkariin kuuluneen Galitsian pääkaupunki joka 1700-luvulla rakennettiin wieniläiseen tyyliin. Kaupunkia ei ole koskaan tuhottu, niinpä se onkin 800.000 tuhannen asukkaan ulko-ilmamuseo. Prahan ja Krakovan kuuluisat keskiaikaiset keskustat tuntuivat tosi pieniltä, täällä koko kaupunki oli yhtä arkkitehtuurin museota, ei tosi makeaksi kuorrutettuna turistirysänä vaan elävänä kaupunkina.

Toinen kummallisuus oli paikan kahvilakulttuuri joka aikanaan kopioitiin Wienistä eikä siitä ole koskaan luovuttu, edes Neuvostovalta ei sitä pystynyt lopettamaan. Joka kadunkulmassa oli ainakin yksi kahvila kakkuineen kaikkineen. Tuntui kummalliselta mennä aamukahville laitakaupungin rähjäisen näköiseen pikkuruiseen kahvilaan, jossa päätyi valitsemaan 11 erilaisesta papulaadusta mieleisensä. Pavut jauhettiin ja automaattisesti mukaan tuotiin pieni makea pala, lasku oli 40 senttiä.

Jos satutte matkustamaan joskus Lviviin, älkää unohtako hautausmaata. Aivan uskomattoman hieno paikka jossa paraatipaikalla kukkien keskellä on lukemattomia tuoreita hautoja vieläkin jatkuvasta sodasta.  En ollut koskaan käynytkään Ukrainassa joten minulle oli pieni yllätys ettei ukrainalainen edes oikein ymmärrä venäjää, ne ovat ihan eri kansoja. Vähän niin kuin Suomi ja Eesti. Sen siitä saa kun kasvoi Neuvostoliiton aikana.

Romania

Koska Puola ja Unkari, niiden kansallisintoilun takia, oli pakko jättää reitin ulkopuolelle, meillä oli visainen ongelma miten päästä Romaniaan, jota etukäteen pidimme ehkä reissun mielenkiintoisimpana kohteena. Matka Lvivistä Cluj-Napocaan on noin 520 kilometriä ja bussi tai juna olivat toivottoman hitaita. Yhtäkkiä välähti; mennäänpä Odessaan katsomaan niitä elokuvan Panssarilaiva Potjomkin’in kuuluisia portaita. Loistoidea mutta kun sieltä ei ole mitään yhteyttä Romaniaan johtuen Transnistrian levottomuuksista. Aiemmin oli laivayhteys Romanian Constanzaan mutta ei enää.

Ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin neuvotella Igorin kanssa paljonko kustantaisi taksilla 520km ja 11 tuntia kahdella rajanylityksellä Cluj’hin.  Pikku Dacialla 200€ ja minibussilla 300€, lukija saa arvata kumman valitsimme.

Valtavien mustan mullan viljapeltojen ja Ukrainan karpaattien kautta (jonne käsittääkseni varattiin Igorilta hiihtoloma ensi talveksi) tultiin Unkarin rajalle. Ensimmäisessä ylityspaikassa oli viiden tunnin jono, mutta Igor ammattimiehenä ei häkeltynyt vaan ajoi seuraavalle ylityspaikalle pikkutietä pitkin, siellä homma etenikin rivakasti. Joten nyt kuitenkin oltiin Unkarin maaperällä, tosin vain tunnin verran. Vähän luistettiin periaatteesta kun jouduimme käymään puskassa Unkarin maaperällä.

Seuraavana Romanian rajan helpohko ylitys ja suoraan Cluj-Napocaan missä Bogdan jo odottelikin varaamamme huoneiston liepeillä. Ulospäin keskustan asumus näytti olevan sortumispisteessä mutta sisältä tosi hieno kahden makuuhuoneen kämppä. Paperi-kivi-sakset-periaatteella jaettiin punkat, muuta keinoa ei ollut kun sängyt koko reissun ajan vaihtelivat Kingin, Queenin ja erillispunkkien välillä Booking.com-varauksista riippumatta. Älkää kysykö enempää miten yöt meni…

Cluj on viehättävä ja suorastaan komea kaupunki leveine bulevardeineen ja vanhakaupunki oli ihan viihtyisä. Mikähän meni pieleen kun Nokia ei viihtynyt täällä paria vuotta pidempään.

Seuraavana iltana mentiin katsomaan Cluj’n ja Dynamo Bukarestin ottelua. Dynamo on entinen kommunistihallinnon turvallisuusjoukkojen seura josta ei kuulemma muualla juuri pidetä. Taksi vei meidät noin kilometrin päähän stadionista josta alkoi kävely vierasjoukkueen fanaattisten ultrakannattajien mukana ylämäkeen mellakkapoliisien seuratessa tarkkaan tilanteen kehittymistä. Ei tehnyt mieli paljastua kotijoukkueen kannattajiksi, sen verran köriläiltä porukka näytti mölytessään ja sotilaallisia eleitä esitellessään. Aika natsimeininkiä, josta ahdistuneena yksi joukostamme sai tarpeekseen ja poistui lisäahdistuksen pelossa. Matsi meni oikein hyvin ja Cluj voitti eikä mitään välikohtauksia esiintynyt.

Ja sitten tutkimaan miten päästäisiin Transilvaniaan. Brasovin kaupunki ei ollut kuin 130 km:n päässä mutta jälleen kerran bussit ja junat veisivät koko päivän. Degeneroituneet reilaajat päätyivät taas autokyytiin, tällä kerralla ei taksilla vaan Bogdanin sukulaismiehen omalla Skodalla. Ei ollut kuulemma ollut  parempaakaan tekemistä. Äijä oli varmaan vanha rallikuski, sen verran oli hiveleviä ajolinjoja ja kuolemaa halveksivia ohituksia. Huh…

Brasovissa odotti ehkä reissun iloisin hotelli, mutkaton henkilökunta piti hyvää huolta ja Kristina pesi jopa pyykkimme. Keskusta, niin kuin muissakin Transilvanian kaupungeissa, oli selkeän saksalaistyylinen. Saksilaiset rakensivat alueen kaupungit 1300-luvulta eivätkä kaupungit koskaan ole joutuneet sotien tuhoamiksi, johtuen kai vuoristoisesta sijainnista. Ravintoloiden nimet ovat tyyliä ’Hofkeller’ ja ruokalistat ovenpielissä olivat usein saksankielisiä. Saksalainen, aika iso, vähemmistö häipyi alueelta takaisin Saksaan heti Ceausescun hallinnon kaaduttua.

Ensimmäisenä iltana valitsimme tosi hyvän italialaisen ravintolan jossa, kuinkas muuten, tarjoilija suunnilleen heti aluksi tiedusteli josko me ollaan Markun kanssa kaksosia. Aina tää vaan jatkuu. Ylipäänsä ruoka oli pieni pettymys Romaniassa, suurin syy taitaa olla että siellä käytetään yhtä paljon rasvaa kuin Kreetalla mutta ainoastaan auringonkukkaöljyä, jossa on kumman eltaantunut sivumaku kreetalaiseen oliiviöljyyn tottuneelle. Viinit sen sijaan ovat erittäin hyviä kunhan ei sorru Feteascan tyyppisiin makeisiin litkuihin joita on kaupassa esillä ensimmäisenä. Kuivat, erittäin hyvät olivat kyykkypuolella joten piti olla tarkkana.

Seuraavana päivänä teimme turistiliikkeen eli soitimme Gabrielille, joka toimi oppaana omalla autollaan. Ensin Pelesin linnaan, jonka Romanian kuningas Carol I rakennutti valmiiksi 1914. Paikka on upea, sitä pidetään Euroopan 10 hienoimman linnan listalla.  Sitten tunnin ajo Draculan linnaan Braniin. Tämä on Romanian ehdoton turistipyydys, nytkin paikka oli tupaten täynnä väkeä ja jonotus kesti yli tunnin. Hienohan se on vaikkei Vlad Seivästäjä tässä linnassa ikinä itse asunutkaan. Vlad Tepes tunnetaan maailmalla kauhistuttavana tyrannina mutta romanialaisille hän on edelleen suuri kansallissankari ja innoittaja. Ylipäänsä vahva kansallistunne on näissä Itä-Euroopan maissa hämmästyttävän voimakasta. Pakolaisia ja romaaneja ei siedetä, välillä oli pakko esimerkiksi taksissa katkaista liian innokkaat vuodatukset väärän veren sekoittumisesta jaloon alkuperäisväestöön. Aina ei vaan jaksa, varsinkin kun Unkarin ja Puolan sekoilua tulee joka tuutista.

Vielä yhden linnan rauniot piti käydä tutkimassa ja sitten takaisin Brasoviin hotelliin levähtämään. Illaksi oli sovittu tapaaminen paikallisten nuorten kanssa Markun tuttavan tyttären kautta. Käytiin ensin syömässä ja sitten sovittuun baariin kaljalle. Tosi fiksuja nuoria, melkein kaikki töissä ulkomailla. Ilmeni ettei juuri kukaan usko hallinnon paranemiseen ilman vallankumousta ja sitä odotellessa on pakko lähteä ulkomaille. Tosin kouluttamattomalla väestön osalla ei juuri näitä mahdollisuuksia ja aloitekykyä ole. Pikkari ehdotteli revoluution sijasta evoluutiota mutta hänet teilattiin aika tyystin. Ei kuulemma ole aikaa mihinkään evoluutioon, mehän ehditään kuolla ennen kuin evoluutio saa mitään kohennusta aikaiseksi. Taitaa olla vähän sama meininki koko Balkanilla, hallintokoneistolla ei ole minkäänlaista luottamusta. Erosimme kuitenkin ystävinä.

Vietimme vielä yhden päivän Brasovissa luuhaten pitkin kaupunkia eri kansanosien asuinalueilla (romanialaiset, unkarilaiset ja saksalaiset) sekä gondolin päässä olevalla huikealla näköalapaikalla.

Seuraavana aamuna päästiin vihdoin reilaamaan! Kohteena Transilvanian helmi Sibiu, jonne noin sadan kilometrin siirtymä vei vain nelisen tuntia. Rata on yksiraiteinen joten vuorten keskellä odoteltiin vastaantulevaa pikajunaa tunnin verran. Heti pysähdyksen jälkeen kuljettaja käveli määrätietoisesti lähimmälle päärynäpuulle ja puolet matkustajista seurasi esimerkkiä. Aika sujui rattoisasti kulkukoiria syötellessä kauniissa vuoristomaisemassa. Vihdoin päästiin liikkeelle ja Sibiun juna-asemalta sitten talsittiin lähellä keskustaa olevalla vaatimattomalle mutta OK hotellille.

Sibiu siis on yksi Transilvanian helmistä. Uskomattoman hienosti säilynyt keskiaikainen vanhakaupunki jonka keskellä 1300-luvulla rakennettu kirkko ja tori ja sen ympärillä korttelikaupalla 1400-1700-luvuilla rakennettua Sibiulle tyypillisiä rakennuksia. Kaupungissa ei juuri ole mitään ihmeellistä tekemistä mutta aika ei tullut ollenkaan pitkäksi kaupunkia ees taas tallustellessa ja viinibaareissa aikaa viettäen. Turisteja oli paljon mutta tunnelma oli rauhallinen, kaukana Länsi-Euroopan turistikeskusten kaupallisesta hälinästä.

Kaupungin ytimessä on Valehtelijoiden silta (ks yllä) joka on tietysti nykytyylin mukaisesti täynnä rakkauslukkoja. Suhtautuisin kyllä kyseisellä sillalla tehtyihin ikuisen rakkauden lupauksiin kriittisesti, niin kuin Rulle heti totesi. Monta upeaa kaupunkia jäi näkemättä Transilvaniassa mutta koko porukka on kyllä valmis suosittelemaan tätä aluetta. Uskomaton aarreaitta.

Syynä pikaiseen poistumiseen Sibiusta oli Romanian ja Suomen välinen lentopallo-ottelu Craiovassa, jonne oli ehdittävä 26.8. mennessä. Sinne siis ja taas junalla joka kerrankin tuntui sopivan aikatauluihin. Illan pimeydessä saavuimme tähän hiukan värittömään teollisuus- ja yliopistokaupunkiin jonka keskusta sinänsä oli vanha ja tyylikäs muttei vetänyt vertoja aiemmille ulkoilmamuseoille. Sitä paitsi hotelli oli aivan eri mitä Booking.comin kuva esitti. Se ei ollutkaan vanha kastelli vaan moderni kuutio jonka alakerrassa vielä vietettiin häitä. Jotkut puhuvat kreikkalaisesta kissantappomusiikista mutta tämä romanialainen juhlamusa on kyllä vain kaoottisesti metelöivää mustalaismeininkiä. Vähän niin kuin Serbiassa, torvet ja muut instrumentit tuntuvat kaikki soittavan ihan omiaan.

Seuraavana päivänä valmistauduimme huolella illan otteluun joka käytiin keskustan ulkopuolella olevassa komeassa 4000 katsojan hallissa. Paikalla oli ehkä sata lentopallofania, joten Suomen joukkue ei voinut erehtyä neljästä paikalle ilmestyneestä suomipojasta, jotka aloittivat villin kannustuksen jo lämmittelyvaiheessa. Pelaajat olivat vähän hölmistyneen näköisiä, mistä tämä jengi on ilmestynyt Craiovaan??? Kannustuksesta huolimatta tuli pataan 3-1 ja upotimme pettymyksemme paikallisessa tavernassa tutustumalla Romanian viiniteollisuuden koko tuotantoon.

Bulgaria

Aikataulu alkoi painaa päälle oli aika siirtyä kohti Bulgariaa, josta ei juurikaan ollut minkäänlaista ennakkokäsitystä. Ensinnäkin piti päättää mennäkö länsirajan yli Vidiniin vai itäreunalta Russeen, joka kuulemma on tosi komea paikka. Aikapulan ja yhteyksien takia päädyimme läntiseen vaihtoehtoon. Tuumasta toimeen ja lyhyt rykäisy taksilla Calafatiin johon kielitaidoton miekkonen meidät jätti ja elehti että Bulgaria on tuolla päin. Koomista muuten että kuski saapui aamulla omalla siviiliautollaan vaikka sovimme kuljetuksesta edellisenä iltana hänen duunitaksissaan. Hyvät keikat kannattaa hoidella ilman turhia välikäsiä…

Kuvittelimme että valitsemalla jonkun lukuisista busseista pääsee yli rajan, mutta ei. Sillan yli kuulemma pääsee turistiryhmäbussilla tai autolla, mutta taksit eivät suostu ylittämään siltaa Tonavan yli. Miksei, se selvisi vasta myöhemmin.

Kävelimme ehkä viiden kilometrin matkan raja-asemalle luottaen että kyllä sieltä kyyti löytyy. Paikka oli täynnä rekkoja mutta ystävällinen romanialainen tullivirkailija lupasi soittaa taksikaverilleen joka tulisi viemään meidät veden toiselle puolelle. Ei ollut kuulemma paikalla, joten päädyimme kävelemään Vidiniin päin (noin 10 km) luottaen että päästään kyllä johonkin kyytiin. Bulgarian puolella menimme vaihtamaan levoja ja kysäisimme mimmiltä miten helpoimmin pääsisimme kylille. Hän soittaisi kyllä tutulle taksille mutta reissu tulisi tosi kalliiksi koska sillalla on ylitysmaksu, kuulemma 40 levaa ja siihen vielä varsinainen taksimaksu päälle eli 50 levaa. Kysyimme miten paljon tuo on euroissa ja selvisi että puhumme 25 eurosta. Pyysimme häntä heti soittamaan kaverilleen, suomipoika kyllä maksaa.

Mukava taksikuski vei meidät suoraan hotelliin ja matkan aikana sovimme että hän tulee hakemaan meidät aamulla varhain ja vie meidät taksilla Sofiaan.

Vidin on pieni rajakaupunki josta ei paljon jutunaihetta löydy, hotellikin oli kummallinen mafian bailupaikka. Ai niin, kävimme illalla katsomassa Manun matsin paikallisessa sporttibaarissa.

Taksimatka Sofiaan kesti suunnilleen 4 tuntia joten kohtuullista englantia puhuvalla kuskilla oli kosolti aikaan selvittää Bulgarian maantiedettä ja yhteiskunnan tilaa ja ongelmia. Yritteliäs kaveri jolla oli vaikka mitä bisneksiä hunajantuotantoa myöten ja vaimo ja lapsetkin olivat kuvien perusteella kauniita ja lahjakkaita. Vuoristomaisemat ovat henkeäsalpaavia, sen lisäksi jäi mieleen romanikylä jonka läpi ajoimme. Tosi kurjan näköinen yhdyskunta täynnä romahtamispisteessä olevia hökkeleitä ja yksi ukko ja aasi. Kylä oli kuulemma ihan eläväinen kunnes yksi talo myytiin romanille, jonka jälkeen pihalle ilmestyi toinen asuntovaunuineen ja sitten kaikki alkuperäisasukkaat jo muuttivatkin pois. En tässä viitsi paljastaa kuskin mielipiteitä romanimiehen elämän rutiineista ja kohokohdista, totean vaan ja että kuuntelin tätä kaikkea hämmennyksissä ja murheellisena. En enää ihmettele Balkanin romanien monilukuisuutta Helsingissä.

Sofia on eläväinen ja nykyaikainen suurkaupunki jossa muun muassa nautimme kenties matkan parhaan aterian Georgialaisessa ravintolassa. Upeita makuja ja viinejä eikä maksanut juuri mitään. Aika sujui mukavasti, käytiin museoissa ja hengailtiin muuten vaan pitkin kaupunkia.

Kreikka

Kahden yön jälkeen tuli aika kokeilla bussia Sofiasta Thessalonikiin. Hienoissa maisemissa torkkuessa matka meni aika huomaamatta ja Thessalonikin bussiasemalta taksilla keskustaan yhdeksi yöksi ihan hienoon majapaikkaan. Illan luuhailimme kaupungilla ja kävimme nauttimassa kunnon kreikkalaisen aterian pitkästä aikaa. Pyysimme suosituksia turistialueen ulkopuolelta ja kyllä kannatti vähän kävellä. Erinomaista ruokaa ja hyvä tunnelma, vähän erilaista toki kuin kotona Kreetalla. Käyskentelimme rantabulevardilla ja vasta seuraavana päivänä junassa huomasin ettemme nähneet vilaustakaan kuuluisasta valkoisesta tornista. Täytynee mennä uudelleen…

Aamulla junalla Volokseen, josta en  tiennyt muuten paljon mitään, mutta sieltä lähtee laiva saarten kautta Eviaan, joka saattaisi olla kiva kokemus. Volos on ihan mukava perinteinen kaupunki, porukan muille osalle mieleen jäi varmaan elämän ensimmäinen gyrospita-annos katukioskissa. Näytti maistuvan.

Aamulla laivaan ja Skiathoksen sekä Skopeloksen kautta Mandoudiin Evian saarella. Odotimme näkevämme Mamma Mian maisemat Skopeloksella mutta ei se ihan onnistunut laivan kannelta. Nuo upeat pikkusaaret ovat kyllä etäisyydeltä katsoen ihan toistensa kopioita vaikka niissä kussakin on varmaan oma tunnelmansa. Aika pitkä laivamatka kun ei juuri mitään muuta ohjelmaa ole kuin sämpyläkioski ja pistävää aurinkoa.

Mandoudissa odotti bussikuljetus Halkidikiin läpi jyhkeiden vuoristomaisemien. Halkidiki on tosi tunnelmallinen ja kiva kaupunki, paljon hyviä ravintoloita ja hieno silta hulluine vesineen salmen yli. Jotenkin vain rupesi vähän matka painamaan 17 päivän jälkeen, ei vaan oikein enää jaksanut rykäistä kunnolla. Otettiin iisisti pari päivää ja sitten varasimme paikan express-bussiin suoraan Ateenan lentoasemalle.

Rulle ja minä jatkettiin Kreetalle Haniaan ja Pikkari ja Markku Stadiin joten tiet erosivat tässä kohdassa.

Kuten  kuvasta näkyy, oltiin hyvissä voimissa ja väleissä; koko matkan aikana ei pienintäkään erimielisyyttä tai riitaa. Kypsät miehet ovat joustavia joten kaikki sujuu hyvin.

Reissun opetukset:

  • Koko Eurooppa on mielenkiintoinen ja omaleimainen. Ihmiset, kunhan unohtaa stereotypiat, ovat ystävällisiä ja auttavaisia eikä ne huijaa Balkanilla sen enempää kuin muuallakaan. Pikemminkin päinvastoin, me kohtasimme ainoastaan yhden epäselvän taksiveloituksen eikä silloinkaan ollut kyse kuin muutamasta eurosta
  • Jos haluaa tehdä budjettiseikkailun, voin ehdottomasti suositella Itä-Eurooppaa. 22 päivän kulut oli kaikkine matkoineen, majoituksineen ja lentoineen kotiin Suomeen asti noin 1600€ eli 72€ per päivä. Arvelimme että sama reissu Länsi—Euroopan maissa olisi maksanut 4 kertaa enemmän, ainakin tällä freestyle meiningillä. Ja kun mikään ei maksa paljoa, pysyy tunnelma rentona kun ei koko ajan tarvitse miettiä kuinka kamala lasku tästäkin ilonpidosta seuraa.
  • Vanhat kaverit ei ulkonäköä lukuun ottamatta ole muuttuneet mihinkään 43 vuodessa. Ihan samat tunnistettavat jutut ja huumorintaju ja rennon älyllinen meininki joka oli tyypillistä jo silloin 70-luvulla. Meillä oli kyllä monia unohtumattomia hauskoja keskusteluja ja väittelyitä vaikka täytyy myöntää että särmät ovat kyllä tasoittuneet, varsinkin noilla radikaaleilla.

 

Hieno porukka ja unohtumaton matka, kiitos kundit!

Villiruoka ja uusi viini, Vamos 31.3-7.4.2019

Villiruoka ja uutta viiniä  

Varhain keväällä avataan edellisenä syksynä pantu viini, maistetaan, pruuvataan, sovitellaan mezeiden makuihin yhteensopivaksi ja hyväksi todetaan. Maalis-huhtikuussa villiruoankin tarjonta on runsasta, löytyy villivihanneksia, yrttejä, rohtokasveja, etanoita, kotiloita, sipuleita jne. Lähde kanssamme penkomaan Kreetan runsaudensarvea!

Aloituspäivä sunnuntai, maaliskuun 31.

Saavumme Vamosiin, majoitumme. Lounaslautanen odottamassa. Illan suussa kokoonnumme farmilla, juomme kaffeet, orientoidumme viikkoon ja kävelemme kylän läpi tavernaan nauttimaan yhteistä illallista sintrofiá-tyyliin.

Maanantaina 1.4. eli aprillipäivä

Virkeimmät ja varhain heränneet pääsevät keräämään aamun yrttiteen tarvikkeet pihalta opastetulla kierroksella. Aamiaisen jälkeen keräämme villiruokaa ja kesytämme ne pataan sopiviksi, esim. vuohen kylkeen. Valmistamme monipuolisen aterian ulkokeittiössä porukalla ja avaamme Nikon syyskuussa sulkeman viinitynnyrin.  Sovittelemme sen sisältöä ateriaamme ja nautiskelemme kukkivasta keväästä.

Tiistaina 2.4. Ihmeitätekevän Tiituksen päivänä

Aamupäivällä kävelemme alamäkeen upean reitin Mahérin kylään ja vierailemme paikallisessa yrttipajassa. Illalla käymme tutustumassa lähikylän viininvalmistajan viinikellareihin ja jatkamme kylätavernaan illalliselle.

Keskiviikkona 3.4. lähdemme vuoristoon

Luvassa seikkailu. Ajamme vuoria ylös ja alas ja taas ylös, kunnes saavumme Sfakian, Kreetan villeimmän osan, pääkyliin. Nousemme pick-upin lavalle ja lähdemme könyämään vielä ylemmäs. Syömme myöhäisen lounaan ja käymme vielä ihmettelemässä Aradenan rotkoa, paikkaa, jossa maa on haljennut kahtia aikoja sitten.

Torstaina 4.4. vapaata

Perjantaina 5.4. ostoksille

Aamupäivällä käymme ensin alueen luostarissa, sitten Dourakisin viinitilalla viinipruuvissa ja jatkamme Haniaan, jonka kauppahallissa nautimme lounaan. Pruuvaamme viinejä myös Miden Aganissa.

Ostosaikaa ja paluu Vamosiin. Ilta vapaa.

Lauantaina 6.4. Pyhän Eftihíksen päivänä juhlitaan

Ennen aamiaista äijät mäkeen Nikon kanssa keräämään villiruokaa! Aamiaisen jälkeen valmistamme oliiviöjy- ja hunajapohjaisia voiteita tuliaisiksi. Samaan aikaan isäntämme sytyttävät tulet suureen ulkouuniin ja alamme yhdessä valmistella juhlaamme vaikka kreikkalaisilla onkin menossa pääsiäispaaston neljäs viikko. Syömme pitkän kaavan mukaan läksiäisateriamme ulkona suurten tammien alla sään niin salliessa.

Sunnuntaina 7.4.

varhainen lähtö noin klo 8 kohden Hanian lentokenttää, hei hei!

Hinnat :

– 840€/hlö kun valitset jaetun huoneen, samaan huoneistoon saattaa tulla 1-2 muutakin kurssilaista

– 935€/hlö jos valitset oman huoneen, samaan huoneistoon saattaa tulla 1-2 muutakin kurssilaista

– 1035€/hlö jos valitse oman pienen huoneiston

– 935€/hlö jos jakaa pienen huoneiston matkaseuralaisen kanssa, huom ! parisänky

lisäviikko pienessä huoneistossa 350 € saattaa edellyttää huoneiston vaihtoa

lisävuorokausi Vamosissa 50 €. Saattaa edellyttää huoneiston vaihtoa.

Lisäviikko, kun isossa huoneistossa 2 henkeä, á 280 €

 

Hinnat sisältävät

  • majoittuminen valintasi mukaan
  • lentokenttäkuljetukset, retkikuljetukset
  • ohjelman mukaiset ateriat

Hintaan ei sisälly

  • aamiaisia, jos haluaa voi aamiaispaketin tilata etukäteen hintaan 50 €/vko, aamiainen on tarjolla taverna Blumosifissä joka aamu klo 8.30-10.00
  • lentoja Haniaan, toivomme teidän olevan Hanian kentällä sunnuntaina aamupäivällä (Norwegian ja Finnair saapuvat noin klo 10.00) jolloin olemme teitä odottelemassa kentällä
  • matkavakuutuksia, suosittelemme kaikille vakuutuksen hankkimista

Kysy lisää 

merja@kreetanmaku.fi

raila@kreetanmaku.fi

Kiinnostuitko? Toimi  näin:
  • kysy onko tilaa ja kerro montako olisi tulossa.
  • kun  vahvistamme varauksen, voit varata lennot. Huomaa, että mitä aikaisemmin ne varaat, sitä edullisemmin ne saat.
  • kerro meille, millä lennolla saavut.
  • Olemme vastassa aamulentoja.
  • Emme peri varausmaksuja! Matka maksetaan vasta sen toteuduttua.
  • Nyt voit jäädä odottelemaan matkan alkamista! Tilaa uutiskirjeemme niin pysyt ajan tasalla ja seuraa meitä vaikka facebookissa Kreetan Maku. Löydät ajankohtaista tietoa, vinkkejä ym.
  • Noin paria viikkoa ennen matkaa laitamme sinulle postia. Saat tarkempia ohjeita tulevasta viikostasi sekä tiedot matkan maksamisesta.
  • Voit ottaa meihin yhteyttä kun sinua askarruttaa jokin matkaasi liittyvä asia.
  • Vinkki. voit saapua Kreetalle jo aiemmin ja majoittua vaikka Platanaikseen, Haniaan, Kalivesiin, Almiridaan tms. ja saapua Vamosiin kun tämä matka alkaa! Myös Vamosiin voi tulla ja majoittua jo aiemmin. Tai voit ottaa vaikka jatkoviikon…
  • Tutustu Kreetaan lukemalla blogejamme
  • lue vielä https://kreetanmaku.fi/matkat-yleista/
  • www.kreetankirjat.fi tarjoaa matkalukemista
  • Kreetan maku Oy on matkatoimisto ja kuuluu valmismatkarekisteriin no 161/17/Mj

Huom ! alla olevan henkilökuvan on ottanut Kikka Niittynen, joka tulee pitämään taas valokuvauskurssia Plataniakseen

 

Valokuvauksen workshop Kreetalla 31.3.-7.4.2019

VALOKUVAUKSEN WORKSHOP KREETALLA 31.3-7.4.2019
 
 
Kreetan keväinen, vehreä luonto, turkoosi Välimeri sekä viehättävät pikkukaupungit ja kylät tarjoavat hienot puitteet niin loman viettoon kuin valokuvaukseen. Tule kanssamme kokemaan Kreeta kameran kautta, samalla kun kreikkalainen mytologia vie meidät tarustoonsa ja päästää luovuuteemme valloilleen.
 
Viikon mittaisen workshopin aikana keskitymme mm. henkilö- ja muotokuvaukseen sekä valon & ilmaisun merkitykseen valokuvauksessa, maisema- ja miljöökuvausta unohtamatta. Monipuolisten kuvausharjoitusten kautta tulevat tutuksi mm. valon merkitys valokuvassa sekä henkilökuvauksen salat.
 
Kurssipäivien aamuina pohjustamme päivän kuvaustehtävät, päivät vietämme valokuvauksen parissa erilaisissa inspiroivissa miljöissä retkeillen ja illalla käymme läpi päivän kuvat sekä annamme niistä palautteen. Useimmat illat päättyvät kreetalaisesta ruuasta nauttien jossain alueen useista ravintoloista.
 
Tämä Workshop sopii oman kameransa jo vähän hallitsevalle harrastajalle. Kuvausvälineenä toimii digijärjestelmäkamera (tai digipokkari). Ota mukaan myös oma kannettava tietokone kuvien käsittelyä varten.
 
Workshopin tukikohta ja majoittautuminen tapahtuu kotoisassa ja korkeatasoisessa House Kastrissa ja läheisessä hotellissa, viehättävässä Plataniaksen yläkylässä, lähellä Hanian kaupunkia.
 
Kurssin opettajina toimivat valokuvaaja Mirka Both ja valokuvauksen opettaja Kikka Niittynen Muurlan opistosta.
 
Kurssilaisten määrä max 10 hlöä.
 
Kurssin hinnat, opetus, henkilökohtain ohjaus, retken, majoitus ja lennot.
 
Alk. 890 € / 2hh
Alk 990€ / 1 hh
 
Kurssin hintaan kuuluu opetus, henkilökohtainen ohjaus, retket ja majoittuminen.
 
Varaamamme lennot sisältävät 2*20kg matkatavaraa/hlö. 
Toivomme teidän olevan paikalla su 31.3. aamupäivällä Hanian kentällä josta yhteiskuljetus Plataniakseen.
 
Varaustilanne ja kyselyt kurssin puitteista: Raila Järveläinen raila.jarvelainen@elisanet.fi +358 40 5003489
Kurssisisällöstä kyselyt: Kikka Niittynen kikka.niittynen@gmail.com, +358 505732662

 KREETA TOISESSA MAAILMANSODASSA 

Alla on tiivistelmä siitä mitä Kreetalla tapahtui toisen maailmansodan aikaan, vuosina 41-45. Näiden tapahtumien pohjalta järjestämme myös retkiä Kreetalla, päiväretkiä tai useamman päivän retkiä, aivan kuinka haluat !

Lisää retkistä täältä !

LÄHTÖASETELMAT

Kreikka monien muiden valtioiden tavoin halusi pysyä liittoutumattomana eikä sen takia ensin sallinut liittoutuneiden joukkoja alueelleen 1940. Sen aikaisen diktatuurihallituksen pääministerinä toimi Ioannis Metaxas, joka ei kuitenkaan ollut natsimielinen vaikkakin jyrkän kommunistivastainen.

Hitlerilläkään ei ollut aluksi mainittavaa kiinnostusta itäisen Välimeren valtatasapainoon vaan kohdisti kaiken tarmonsa jo loppuvuodesta 1940 tulevaan operaatio Barbarossan valmisteluihin.

Mussolinin epäonnistuttua Kreikan valloitusretkessä Albanian rintamalla syksyllä 1940, Hitlerin täytyi puuttua tilanteeseen säilyttääkseen akselivaltojen ja Mussolinin kasvot ja hän päätti pikaisesti valloittaa Jugoslavian ja Kreikan totutulla salamasotataktiikalla saavuttaakseen täyden hegemonian Balkanin alueella. Saksallahan oli jo joukkoja Romaniassa sekä Bulgarian hallituksen tuki. Alueen suurin strateginen merkitys oli Ploestin öljykentät Romaniassa, joista Saksa oli erittäin riippuvainen. Lisäksi Balkanin hallitseminen takaisi turvallisen lounaisrintaman tulevalle hyökkäykselle Neuvostoliittoon.

Saksan aikeiden selvittyä (englantilaisten onnistuttua murtamaan Enigma-salakoodauskieli) Kreikan hallitus myöntyi liittoutuneiden joukkojen lähettämiseen Egyptistä Kreikkaan turvaamaan puolustusta tulevaa saksalaishyökkäystä vastaan. Liittoutuneet lähettivät noin 57.000 sotilaan joukot, jotka koostuivat englantilaisista, australialaisista sekä uusiseelantilaisista.

Jugoslavian kukistuttua 6 päivässä Saksan joukot ylittivät Kreikan rajan 6.4.1941 murrettuaan kreikkalaisten ja liittoutuneiden puolustuslinjat ylivoimaisilla panssari- ja lentoaseilla. Yhdessä italialaisten kanssa joukkojen kokonaisvahvuus oli 1,2 miljoona miestä. Kreikkalaisten miesvahvuus oli noin 430.000 sotilasta. Ateena miehitettiin 23.4.1941, jonka jälkeen aloitettiin kuumeiset valmistelut Kreetan valloittamiseksi.

Saksalaisille Kreeta oli tärkeä Pohjois-Afrikan joukkojen huollon kannalta ja toisaalta Ploestin öljykentät olivat Kreetalta liittoutuneiden pommikoneiden ulottuvilla. Lisäksi saksalaisilla oli mahdollisuus kontrolloida Suezin kanavaa, jonka kautta englantilaiset laivasivat öljynsä Arabianlahdelta. Liittoutuneiden argumentit Kreetan puolustamiseksi viimeiseen mieheen olivat päinvastaiset.

Hitler myöntyi vastentahtoisesti kenraali Kurt Studentin suunnitelmaan valloittaa Kreeta ilmasta käyttämällä liitokoneilla laskeutuvia rynnäkköjoukkoja sekä laskuvarjojääkäreitä. Tästä yllätykseen perustuvasta äkkirynnäköstä oli hyviä kokemuksia Narvikista sekä Ebaelista (Belgia), toki huomattavasti pienimuotoisemmista operaatioista. Hitler piti suunnitelmaa erittäin riskialttiina mutta taipui lopulta asettaen ehdoksi että kaikkien voimavarojen piti olla käytössä operaatio Barbarossaa varten 21.6.1941. Kolmen lentokentän (Maleme, Rethimnon ja Iraklion) haltuunoton jälkeen oli kuljetuskoneilla sekä laivoilla määrä tuoda saarelle 14.000 miehen suuruinen vuoristojääkäridivisioona ja aseistusta vahvistukseksi. Käytössä oli noin 500 Junkers Ju 52 kuljetuskonetta sekä noin 70 hinattavaa liitokonetta sekä ilmatukea varten noin 500 pommituskonetta,hävittäjää ja Stukaa. Laskuvarjojääkäreiden sekä rynnäkköjoukkojen vahvuus oli noin 7000 miestä. Italialaisten oli määrä toimittaa laivoja vahvistuksia ja raskaita aseita varten mutta he suhtautuivat vastentahtoisesti yhteistyöhön koska noin puolet sen Välimeren laivastosta oli tuhottu Taranton iskussa 1940 joulukuussa.

Liittoutuneiden puolustus koostui noin 9000 kreetalaisesta erittäin heikosti aseistetusta santarmista ja sotilaasta, sekä noin 32.000 sotilaan vahvuisesta ANZAC-armeijasta, joka oli pääasiassa muodostettu Kreikasta paniikissa evakuoiduista joukoista, joita ei ehditty palauttaa Egyptiin.  Näiden joukkojen aseistus oli myös vaillinainen koostuen lähinnä italialaisilta Afrikassa vallatusta kenttätykistöstä sekä vaihtelevista käsiaseista,  konekivääreistä, muutamasta panssarista ja IT- ja Bofors tykistä sekä kymmeneswtä Whippet ja Matilda panssarista.  Liittoutuneiden johto Kreetalla raportoi että vain noin 10.000 sotilaalla oli asianmukainen varustus eikä ilma-asetta ollut lainkaan. ANZAC-joukkojen komentajaksi nimitettiin Bernard Freiberg (NZ) joka raportoi itäisen Välimeren komentajalle kenraali Wavellille (GBR) sekä myös suoraan Churchillille, jonka mielestä saaren puolustus oli hoidettava ”viimeiseen mieheen”.

TAISTELUT 20.5. – 1.6. 1941

Saksalaiset pommittivat aamupäivisin puolustajien asemia kaikissa kohteissa 7 päivän ajan ennen hyökkäystä tuhotakseen tykistön asemia. Tykistö ja muu materiaali oli kuitenkin taitavasti naamioitu joten tuhot jäivät melko vähäisiksi. Saksalaisten lentotiedustelu raportoi vielä päivää ennen hyökkäystä että saari vaikuttaa autiolta joten merkittävää vastarintaa ei olisi odotettavissa. Saksalaisten arviot puolustavista joukoista liikkuivat 4-10.000 miehessä joiden aseistus ja puolustustahto Manner-Kreikan tapahtumien jälkeen olisi vähäinen.

Hyökkääjien ensimmäinen aalto kohdistui Malemen kentälle ja sitä ympäröivään alueeseen aina Soudan satamaan asti. Saksalaiset eivät saavuttaneet ensimmäisenä päivänä tavoitteitaan minkään kohteen valloittamiseksi, koska puolustajilla oli melko helppo työ tuhota ilmatorjunnalla sekä muulla tykistöllä noin 30 Junkers-52 kuljetuskonetta ja niissä olevat laskuvarjojääkärit. Lisäksi suuri osa laskuvarjojääkäreistä sai surmansa jo ennen laskeutumistaan tai heti maassa yrittäessään selviytyä varjostaan tai etsiessään asekontteja. Teurastus oli silminnäkijöiden mukaan järkyttävä, mutta muutaman tunnin kuluessa saksalaiset onnistuivat varmistamaan Tavronitiksen sillan ja ryhmittäytymään hyökkäystä varten Kukkula 107 rinteille ja huipulle vallatakseen tykistöasemat siinä kuitenkaan onnistumatta. Aamulla 21.5. saksalaisten arvioiden mukaan 800 laskeutuneesta sotilaasta oli täydessä taistelukunnossa  enää 57 jäljellä.

Uusi-Seelantilaisten pataljoonat kärsivät ammusten puutteesta ja tuhotuista puhelinlinjoista sekä sekavasta organisoinnista. Kuva kokonaistilanteesta oli puutteellinen eikä pyydettyä vahvistusta toimitettu joten kukkulaa puolustavat yksiköt päättivät sekasorrossa vetäytyä. Yllättyneet saksalaisyksiköt, jotka olivat valmistautuneet kaiken ratkaisevaan vastahyökkäykseen aamun koittaessa havaitsivat vastustajan poistuneen kukkulalta, jonka he näin saivat haltuunsa ilman taistelua.

Suunnilleen yhtä suurella voimalla saksalaiset laskeutuivat myös ns. vankilalaaksoon kukkula 107 eteläpuolelle. Tappiot olivat vastaavanlaiset vaikka taisteluita ei ensimmäisen taistelun jälkeen käyty vaan hyökkääjät saivat rauhassa ryhmittäytyä vankilan suojaan.

Soudan sataman ympäristöön laskeutuneet liitokoneet ja niiden rynnäkköjoukot tuhottiin melkein viimeiseen mieheen. Liitokoneet laskeutuivat louhikkoiseen kivikkoon ja eloonjääneet jääkärit joko kaatuivat tai vangittiin.

Iltapäivällä toteutettiin toinen hyökkäysaalto Rethimnonin ja Iraklionin lentokenttien ympäristöön. Menestys oli, mikäli mahdollista, vieläkin heikompi; kummassakaan kohteessa joukot eivät päässeet edes lähelle lentokenttää tai kaupungin keskustaa vaan joutuivat vetäytymään ympäröiviin kyliin ja kukkuloille suojaan. Tappiot olivat samanlaatuisia ja vastaavaa luokkaa kuin Malemessa.

Saksalaisten komentokeskuksessa Ateenassa tunnelma oli epätoivoinen mutta kenraali Student päätti käyttää reservinsä ja lennätti ne keskitetysti Malemeen saadakseen edes yhden lentokentän hallintaansa. Vaikka nämä reservitkin kärsivät ankaria tappioita, saatiin lentokentän ja kukkulan tilanne tasapainotettua  21.5. iltaan mennessä. Yöllä uusiseelantilaiset yrittivät vastahyökkäyksellä saada saksalaiset perääntymään, mutta hyökkäyksen aloituksen viivästyttyä ei tavoitetta saavutettu yön aikana vaan hyökkääjät joutuivat päivän valjettua ilmahyökkäysten armoille ja joutuivat vetäytymään itään kohti Plataniasta.

Saksalaisten suunnitelma oli tuoda vahvistuksia meritse. Oman kaluston puuttuessa ja italialaisten kieltäydyttyä lisätappioiden pelossa, takavarikoitiin 4 pientä kreikkalaista kauppalaivaa ja 20  ’kaikia’ eli pieniä puisia moottoripurjehtijoita, jotka oli tarkoitettu saarten välisiin tavarakuljetuksiin. Brittiläiset sotalaivat tuhosivat armadan kokonaisuudessaan yön pimeydessä. Noin 3000 saksalaissotilaasta hukkui kuin ihmeen kaupalla vain 372, loput saatiin pelastettua seuraavana aamuna lentoveneillä ja pienaluksilla Luftwaffen suojatessa operaatiota.

Seuraavana päivänä brittiläiset havaitsivat toisen saattueen matkalla Iraklioniin. Syöksypommittajat hyökkäsivät Brittiläisten laivojen kimppuun jonka tuloksena upotettiin tai vaurioitettiin 2 taistelulaivaa, 4 risteilijää ja useita hävittäjiä. Brittien Välimeren laivasto oli kärsinyt murskaavat menetykset.

Taistelujen 3. päivänä saksalaisten painostus Malemen alueella johti lisävetäytymiseen rantaa pitkin itään kohti Haniaa. Vankilalaaksosta saksalaisjoukot yrittivät nousta kukkuloille kohti Galataksen kylää, jossa käytiin äärimmäisen verisiä taisteluita kolmen päivän ajan. Kaupunki vaihtoi 4 kertaa omistajaa 23-25.5.  ennen kuin liittoutuneiden joukot joutuivat antamaan periksi ankarien tappioiden ja ammusongelman takia. Näissä dramaattisissa taisteluissa siviileillä ja jopa naisilla sekä lapsilla oli merkittävä osa.

Sekä Rethymnonissa sekä Iraklionissa saksalaiset eivät koko taistelun aikana pystyneet miehittämään sen paremmin lentokenttiä kuin kaupunkejakaan, vaikka antautumista yritettiin määräämällä ilmavoimat tuhoamaan Iraklionin kaupunki kokonaisuudessaan.

VETÄYTYMINEN

Jatkuvien ilmaiskujen, materiaalipulan ja jatkuvien taistelujen uuvuttamat ANZAC-joukot joutuivat vetäytymään Haniasta Galataksen taistelujen jälkeen 27- 28.5. ja joukot päätettiin evakuoida saarelta. Iraklionista pystyttiin evakuoimaan laivoilla 3467 miestä, joista noin 700 sai surmansa ilmavoimien pommituksissa. Sen sijaan Haniassa ja Rethymnonissa olevien joukkojen käskettiin marssia etelärannikon Hora Sfakionin kalastajakylään, josta brittilaivasto noutaisi ne Egyptiin.

Noin 50 kilometrin marssi saaren poikki oli raastava kokemus. Ilman ruokaa ja vettä, usein jopa ilman jalkineita saappaiden hajottua kivisillä poluilla, noin 17.000 miestä raahusti öiseen aikaan kohti etelää. Päivisin jatkuvat ilmaiskut pakottivat joukot piiloutumaan. Ensimmäiset laivat saapuivat 28.5. mutta evakuointi kesti 3 päivää koska laivat pystyivät turvallisesti seilaamaan vain yöaikaan. Joukot odottivat maastossa Imbroksen rotkon suulla vuoroaan kunnes 30.5. ilmoitettiin että viimeinen laiva turvaan Egyptiin on lähtenyt. Laivat pääsivät turvallisesti määränpäähänsä koska ilmapommitukset olivat laantuneet saksalaisten siirtäessä mahdollisimman paljon kalustoa Saksaan operaation Barbarossaa varten.

Noin 12.000 rannalle jäänyttä sotilasta sai valita sotavankeuden tai vuorille karkaamisen väliltä. Arviolta 1000 valitsi karkaamisen ja loput kävelivät takaisin Haniaan sotavankileirille. Siviiliväestö sekä luostarit suojelivat karanneita joista suuri osa  siirrettiin asteittain etelärannikolta pienaluksilla Egyptiin mutta useat valitsivat liittymisen partisaanijoukkoihin ja englantilaisten vakoiluorganisaatioon (SOE – Special Operations Executive)

VASTARINTA JA AGENTIT

Kreetalaisten vastarinta oli ainutlaatuista siinäkin mielessä että se alkoi spontaanisti välittömästi laskuvarjojen ilmestyessä taivaalle.  Saksalaisten sotapropaganda antoi ymmärtää että saarelaiset tulisivat suhtautumaan myönteisesti tai ainakin neutraalisti miehitykseen. Tosiasiassa kreetalaisten ikiaikainen motto on ollut ’Vapaus tai kuolema’ jota on aina sovellettu valloittajia vastaan eikä kreetalaisella miehellä ole mitään arvokkaampaa kuin oma ja perheen kunnia.  Historijoitsijat ja filhelleenit Saksassa muistuttivat sodanjohtajia asiasta mutta ilman tulosta.

Kyläpäälliköt kokosivat nopeasti satojen miesten joukot lähialueelta. Liittoutuneet eivät ymmärtäneet aseistaa näitä siviilejä joten he joutuivat käyttämään ikivanhoja Turkin vallan aikaisia pyssyjä, suuri osa käytti aseenaan hakkuja, lapioita, veitsiä yms. Alikianoksen alueen kylistä kootut joukot hyökkäsivät Vankilalaaksoon laskeutuneiden saksalaisten selustaan aiheuttaen tappioita ja sekaannusta. Siviilit surmasivat useita eksyneitä ja puissa hihnoistaan riippuvia jääkäreitä. Saaliiksi saadulla saksalaisten aseilla oli suuri merkitys vastarinnalle.

Turhautuneet saksalaiset ryhtyivät heti taistelujen laannuttua ankariin kostotoimenpiteisiin kyliä vastaan polttamalla niitä ja teloittamalla kaikki miehet. Huhujen levitessä saksalaisten   toimenpiteistä, kylien miehet pakenivat nopeasti vuorille liittyäkseen organisoituihin partisaaniosastoihin (Andartes), joista sodan edetessä kasvoi vaikuttava noin 10.000 miehen voimavara joka jatkoi saksalaisten kiusaamista ja sabotaasia sodan loppuun asti. Siviilien suojelemat partisaanit piileskelivät vuoristojen luolissa ja tuhosivat armotta heitä etsimään lähetettyjä saksalaispartioita.

Jo syksyllä 1941 britit lähettivät ensimmäiset SOE agentit saarelle.  He eivät olleet kokeneita sotilaita tai vakoojia vaan tehtävään valjastettiin ennemminkin klassisia romanttisia seikkailijoita, jotka pystyisivät innovatiiviseen toimintaan saaren vastarintajoukkojen kanssa ja kykenivät asumaan luolissa ja lumisilla vuorilla pakoillen saksalaispartioita. He myös pääsääntöisesti puhuivat kreikkaa.

Agenttien ensisijaisena tarkoituksena oli organisoida vuorille jääneiden sotilaiden evakuoiminen etelärannikon kautta ja lisäksi lähettää tietoa saksalaisten joukkojen ja materiaalin siirroista Pohjois-Afrikkaan. Agentit liittyivät nopeasti myös sabotaasitoimintaan tuhoten yhteistyössä partisaanien kanssa lentokoneita, polttoainevarastoja, varikoita jne. Yhteistoiminta huipentui huhtikuussa 1944 ’Festung Kreta’n komentajan kenraali Heinrich Kreipen yltiöpäiseen kaappauksen virka-autoineen virka-asuntonsa läheltä ja evakuointiin kahden viikon seikkailun jälkeen etelärannikolta Egyptiin ja sotavankeuteen. Operaatioon osallistunut William Moss kirjoitti kaappauksesta best-seller kirjan (Ill met by moonlight) josta tehtiin myös elokuva 1955.

Saksalaiset rankaisivat armottomasti sissien ja englantilaisagenttien suojeluun ja muonittamiseen osallistuneita kyliä tuhoamalla ne täydellisesti lähinnä Sfakian alueella. Yhteensä lasketaan noin 4000 siviilin saaneen surmansa teloituksissa. Andartesien toiminta sodan aikana on tärkeä osa Kreetan itsetuntoa joka ilmenee mm. musiikissa ja kreetalaisessa mielenlaadussa.

LOPPUNÄYTÖS

Syksyllä 1944 saksalaiset alkoivat asteittain keskittää vielä saarella olevat noin 10.000 sotilasta Hanian kaupunkiin. Joukoilla oli vielä runsaasti aseistusta ja muonaa joten niiden ei tarvinnut antautua ennen kuin 8 toukokuuta 1945. Joukot riisuttiin aseista 23.5. jonka jälkeen englantilaiset suojelivat niitä kreetalaisilta. Sotavangit ’salakuljetettiin’ asteittain noin neljän kuukauden aikana Soudan satamasta Manner-Kreikkaan ja Lähi-Itään sotavankeuteen  kostonhaluisten kreetalaisten mieliharmiksi.

 

 

Amatööri biisiään metsästämässä

”Juu, kyllä me ollaan Railan kanssa ajateltu osallistua kurssiin kanssa”, kuulin Merjan sanovan workshopin kokoontumistilaisuudessa. Siis mitä ???

Sunnuntaina laskeutui saarelle toista kertaa kymmenkunta enemmän tai vähemmän amatööriä synnyttämään sitä ”elämänsä laulua”, joka oli odotellut ehkä jo pidemmän aikaa mielen syövereissä ulospääsyään. Ja minä, joka olin juuri kuullut osallistuvani workshopiin. Eikä mielessä ollut yhtään mitään. Minä kun kuvittelin vain mahdollistavani kurssin teknistä toteutusta, jotta muilla olisi työrauha.

Workshop toteutettiin vuosi sitten syksyllä ensimmäisen kerran, ja kuten luotsit silloinkin lupasivat, jokainen osallistuja lähti saarelta kotiin biisi kainalossaan. Tänä vuonna osallistujissa oli mm. pari rakennusalan ammattilaista, kokki, toimittaja, valokuvaaja, näyttelijä ja eläkkeellä oleva opettaja, muutamat omien soittimiensa kanssa.

Maanantai alkoi sanoituksen suunnittelulla. Aloitimme parityöskentelyllä ja parini kuuli ensimmäisenä, ja myös ensimmäisen ajatuksen, tulevan biisin ideasta sekä referoi sen sittemmin koko ryhmälle. Sitten vaan kaikki töihin, tiistaina tekstin piti olla jo syntynyt. Ensimmäinen kynnys!

Oma aiheeni löytyi aika nopeasti ja tekstiä suoltui helpohkosti. Jos kirjoittaa tekstiä “keskiäkäisestä” miehestä, ei aihe heti tule loppuun käsitellyksi. Luotsien ohjeet mielessä, riimitellen, rytmitellen, tiivistellen, sovitellen, yliviivaten, toistellen. Intro, A-osa, väliosa, kertosäe, outro, ja mitä niitä nyt oli.

Tiistaiaamuna sanat ensin luotsien syyniin ja sitten koko porukan klinikka jossa tekstit esiteltiin muille. Vau, mitä lyriikoita ihmiset olivat saaneet aikaiseksi !

Keskiviikkona aloitettiin säveltäminen. Toinen kynnys. Omalta kohdaltani se tarkoitti erinäisiä kummallisia lallatuksia puhelimen sanelimeen matkalla kotiin Vamosista. Tzitzifeen kohdalla oli ensimmäinen ininä purkissa ja ennen Kalivesin mutkia toinen, joka jäi jotenkin korvamadoksi soimaan. Varioin sitä moottoritienosuuden Plataniakseen saakka, eipä se juuri siitä kummennut. Yöksi jäi hautumaan, josko se aamulla ?  Muut työt nappasivat ajan aamusta ja päädyin raakileineni taas luotsin pakeille. Ei voi kuin hattua nostaa sille, miten ammattilaiset saivat piipityksestäni jonkun tolkun ja saimme jopa ensimmäisen äänityksen aikaiseksi josta sitten jatkaisin biisini sävelen kanssa. Miten ihmeessä ihminen onnistuu ”säveltämään” biisin, jota ei itsekään opi?

Torstain vapaapäivä ei juuri helpotusta tuonut, ei pysynyt sävel päässäni, ei. Perjantaina viilattiin taas porukalla ja ryhmä kuuli toistensa tuotokset ensimmäisen kerran. Olipa upeita juttuja kehittymässä. Biisit äänitettiin säestettyinä ja taas kämpille harjoittelemaan. Lauantaina sitten matinea jossa kaikkien biisit esitetään. Vielä siis kolmaskin kynnys ylitettävänä ! Aika pahasti olin epämukavuusalueelle päätynyt, näinköhän tästä edes hengissä selviää?

Lauantaina aamupäivällä tehtiin loppuviilauksia ja iltapäivällä matinea upeassa vanhassa koulussa. Ulkopuolisia kuulijoita osui paikalle tusinan verran, mistä lie asiasta kuulleet ?

Yhdeksän uutta biisiä sai ensiesityksensä, yhdeksän hyvin erilaista biisiä. Lauluja tuskasta, kaipuusta, lauluja rakkaista ihmisistä jos muistakin, laulu moottoripyöräilyn ihanuudesta, laulu syntymättömälle, laulu puista ja siitä mikä puu olisin, jos… Lyhyesti lauluja toiveista ja eletystä elämästä.

Kurssin läpi meitä lempeästi ja päättäväisesti luotsanneet Tuija Rantalainen ja Heikki Salo ovat mestareita, myös opettajina. He saivat kaivettua, kannustettua, kutiteltua ulos meidän sekalaisesta joukkiosta upeita juttuja. Suurensuuri kiitos ja vielä häiveenä –  perisuomalaisittain – anteeksi 🙂

Tätä kirjoittaessani on taas sunnuntai, kuuntelen viereisen ortodoksikirkon palvelusta ja pappien jollotusta. Mietin josko ensi kerralla voisi vaan jollotella proosaa kuten nuo juuri kuulemani papit ? Siis mitä ??? Ensi kerralla ??

Tämä kurssi saa jatkoa taas ensi syksynä, pysykää kuulolla !