fbpx

Blouzuki eli blues-leiri Vamosissa 9-16.10.2019

BLUESIA AURINGON ALLA

Kuulutko niihin entisiin nuoriin jotka kouluaikoina 60- ja 70-luvuilla innostuivat bluesista ja rockista niin paljon että hankkivat kitaran ja opettelivat soittamaan BB Kingin, Muddy Watersin, Eric Claptonin ja Peter Greenin kappaleita. Välillä tapailtiin riffejä Zeppeliniltä ja Purplelta. Sitten tulivat ruuhkavuodet ja harrastus jäi kunnes yhtäkkiä olikin taas enemmän aikaa.  Vaneri, Landola tai Ibanez muistuttivat telkkarin vieressä kunniapaikalla entistä soittajaansa vanhoista hyvistä ajoista.

Jos mielesi tekee aloittaa soittoharrastus uudelleen ja parannella ruostuneita taitoja, lähdepä mukaan bluesleirille Kreetan Vamosiin 9-16.10.2019. Vamos on kulttuuristaan ja keittiöstään kuulu pieni kylä Apokoronaksen niemimaalla Hanian lähellä. Leirin tukikohtana toimii Nikos ja Lola Frantzeskakiksen  agroturismi-farmi (googlaa ’fabrica farm vamos’), 5 min kävelymatkan päässä Vamoksen kylän idyllisestä keskustasta. Ryhmän majoitus on järjestetty farmilla ja/tai kylän majoitustiloissa.

Kurssin tarkoitus on käydä läpi ammattilaisten avulla bluesin eri muodot ja soittotekniikat sekä historian kautta päästä lähemmäksi sen syvintä olemusta.  Kerrataan eri tyylilajit alkaen deltalta ja päätyen Chicagon kautta Brittein saarille ja nykyhetkeen.

Kurssin vetäjinä toimivat Jonne Kulluvaara ja Tuomo Ahjokannas.

Tavoitteena on suhteellisen homogeeninen ryhmä eli kitaransoiton  perusteet pitäisi olla hallussa, kurssilaiset voidaan jakaa tarvittaessa esimerkiksi kahteen tasoryhmään. Opetus sisältää yleisluentojen ohella yksityis-ohjausta ja vuorovaikutus muiden kurssilaisten kanssa on tietysti luonnollista ja suotavaa.

Mukaan tarvitset oman soittimen, voit tuoda joko akustisen tai sähköisen. Vahvistimia ja muuta rekvisiittaa löytyy paikan päältä, ei rajattomasti kuitenkaan.

Tämä kaikki tapahtuu aidossa kreetalaisessa ympäristössä joka on tunnettu  vieraanvaraisuudestaan ja, jossa jo pelkkä kreetalainen ruoka saattaa muuttaa elämääsi. Kurssiin tulee sisältymään rentouttavia ja inspiroivia oheisretkiä ja hyvällä onnella kylän tavernoissa pääsee kuuntelemaan elävää kreetalaista musiikkia.

Mikset lähtisi kokeilemaan? Kokemuksemme vastaavista projekteista, esim Heikki Salon biisintekoleireistä, ovat erinomaisia ja palautteet palkitsevia.

Koskien kurssin käytännön järjestelyitä voit soitella tai meilata Kimille, musiikkipuolen kysymyksiin vastaavat  Jonne ja Tuomo.  Kurssin alustava ohjelma alla.

Toivottavasti tapaamme syksyllä Kreetalla

Kim Andersson        kimande56(at)gmail.com                     +358400407572

Jonne Kulluvaara    jonnekulluvaara(at)gmail.com           +358504364790

Tuomo Ahjokannas tuomo.ahjokannas(at)gmail.com       +358505671453

Tarkista varaustilanne Kimiltä !

 

Kuvat Mitja Kortepuro (Studio Mitja Kortepuro), ja Tuomo ja Jonne

 

 

 

Kurssin hinta on Eur 1130€/2hh, 1200€/1hh ja 1260€/oma pieni huoneisto yhdelle

 Kurssihinta sisältää ym ohjelman lisäksi:

–  kaikki yhteiskuljetukset

–  majoitus

–  opetus ja ohjatut retket

–  lounaat (4) ja illalliset (6) talon viineillä tai vedellä (ei aamiaisia eikä retkilounaita)

 

Hinta ei sisällä lentoja, kehoitamme varaamaan ne pikimmin sen jälkeen kun olemme saaneet vähimmäismäärän ilmoittautuneita (10 henkilöä). Järjestäjän vahvistus kurssin toteutumisesta lähetetään viimeistään 31.5.2019, tai kun kymmenen ilmoittautunutta on koossa. Lähetämme tuolloin myös varausmaksun 250,00€. Loppumaksu erääntyy kuukautta ennen matkaa.

Ensisijaisesti suosittelemme Norwegianin suoria keskiviikon lentoja, jotka maksavat  Eur 250-300  varausajankohdasta riippuen.

Huomatkaa että matkan hinta ei sisällä

  • aamiaisia, huoneistoissa on pienet keittiöt joissa aamiaisen valmistaminen onnistuu, kylältä löytyy muutama pieni supermarket. Aamiaisen voi nauttia myös Blumosifi Tavernassa, koko viikon aamiaispakettin voi varata ennakkoon tai paikanpäällä. (56€)
  • matka- eikä matkatavaravakuutuksia, suosittelemme niiden hankkimista.

 

VIIKON ALUSTAVA OHJELMA 

 Keskiviikko 9.10.

(-Lento Helsinki-Hania 9.10.2019 klo 7.05 – 11.00, esim. Norwegian)

-Ryhmä noudetaan Hanian lentokentältä josta siirtyminen ’leirikeskukseen’ Vamosin kylään

(ks. www.vamosvillage.gr) – majoittuminen huoneistoihin, kevyt lounas löytyy huoneista

– päivälepo

–  kurssin avaus klo 16.00 (Jonne ja Tumppi, Kim ja Merja)

– illallinen Tavernassa

Torstai 10.10.

-aamiainen

-10.00 – Ensimmäinen oppitunti

-12.30 – Rantaretki läheiselle rannalle Kaliveksen kylään, mahdollisuus omakustanteiseen lounaaseen

-17.00 – Toinen oppitunti

-19.00 – Yhteenveto ja illallinen Tavernassa

Perjantai 11.10.

-aamiainen

-10.00 – Kolmas oppitunti

-12.30 – Tutustuminen kävellen Vamoksen kylään ja historiaan, mahdollisuus omakustanteiseen  lounaaseen

-17.00 – Neljäs oppitunti

-19.00 – Yhteenveto ja illallinen lähikylässä

Lauantai 12.10.

– aamiainen

-10.00 – Viides oppitunti

-12.30 – Drakonan kylään, Dounias Tavernaan, lounas ja toivottavasti elävää musiikkia

-17.00 – Kuudes oppitunti

-19.00 – yhteenveto ja illallinen Farmilla jonka jälkeen vapaata musisointia paikallisten muusikoiden kanssa

Sunnuntai 13.10.

-aamiainen

-10.00 – Seitsemäs oppitunti

-12.30 – Lounas

-15.00 – Siirtyminen vuorille jossa kahdeksas oppitunti, jonka jälkeen iltapala huikeissa maisemissa ja

rikkumattomassa rauhassa musisoiden

Maanantai 14.10.

Vapaapäivä

Tiista 15.10.

-aamiainen

-10.00 – Yhdeksäs oppitunti

-Lounas

-14.00 – Kymmenes oppitunti

-19.00 –läksiäis illallinen Tavernassa

-21.00 – mahdollinen loppukonsertti Vamoksen esim. musiikkikahvilassa (ks.  Ano Kato Facebook)

 

Keskiviikko 16.10.

-aamiainen

-08.00 – Siirtyminen Hanian lentokentälle

 

 

Vamos Pro, laululeiri 15-22.9.2019

Vamos Pro 2019 on workshop tyyppinen elämyksellinen laulu kaikille laulun tekemisestä kiinnostuneille. Leiri järjestetään Vamoksen kylässä Kreetalla. Sanoittajat, säveltäjän, soittajat, sovittajat  –  kaikki ovat tervetulleita !  Leiri on jo kahdeksas perättäinen.

Biisileirin rakenne on yksinkertainen. Kokoonnumme joka päivä kirjoittamaan yhdessä tai erikseen, ihan kuinka kullekin sopii. Klinikoimme porukalla tuotoksiamme periaatteella ”kaikki auttavat kaikkia” ja simsalabim – hyviä lauluja syntyy! Vapaa-aikana retkeilemme saarelle, tapaamme paikallisia muusikoita ja syömme hyvin.

Leirin primus motor ja yksi biisintekijöistä on Heikki Salo. Oppaana toimii Merja Tuominen-Gialitaki ja kreikkalaisina isäntinä Nikos ja Lola Frantzeskakis.

 

Hinnat:

  • puolikas huoneesta 910/960 € (huoneistossa, jossa kaksi makkaria ja siis 3-4 henkeä)
  • oma huone 1010/1070 € (huoneistossa, jossa 2-3 -4 makkaria)
  • oma pieni huoneisto yhdelle 990/1040 €/henkilö
  • oma pieni huoneisto kahdelle /parivuode á  1010/1070 €
  • Vamos Palace/pieni hotelli ja uima-allas/ 2 hengen huoneisto, á 1020/hlö

Leirimaksu sisältää:

  • Kuljetukset Hanian lentokentältä Vamosiin ja takaisin.
  • majoituksen
  • biisileirin valmennuksen
  • Kuusi täyttä illallista, joista osa iltaohjelmien ja retkien yhteydessä. Vapaapäivänä jokainen huolehtii illallisen itse.
  • 3 Iltaretkeä kuljetuksineen ja illallisineen (kävely-, kaupunki-ja veneretki)
  • Illanvieton farmilla kreetalaisten muusikoiden kera
  • läksiäisillallisen kylän tavernassa
  • Huom!
  • Jokainen hommaa itse omat lentolippunsa. Norwegianin DY 8703 (meno) ja DY 8704 (paluu) tai Finnairin AY1855 ja AY1856 lennot ovat aikataulujensa puolesta kätevimmät, ja kuljetukset ajoittuvat näille lennoille.
  • Itse ostettu lentolippu Kreetalle maksaa n. 200-350 euroa riippuen ostohetkestä. Mitä aikaisemmin  ostat, sitä edullisemmat lennot saat.

Ota huomioon:

  • Moni matkalainen on vähentänyt matkan kustannukset verotuksessaan ja maksanut itselleen myös päivärahoja.

Majoituksesta:

  • Kolmen tai neljän hengen majoitustilat ovat huoneistoja. Niissä on yksi tai kaksi kahden hengen makuuhuonetta. Jos makuuhuoneita on yksi, silloin kolmannella on oma soppi/parvi tms. Kylpyhuonetilat ovat yhteiset, samoin parvekkeet, terassit tms. sekä yhteiset keittiö- ja oleskelutilat.
  • Kahden hengen majoitustiloissa on kahden hengen makuuhuone, kylpytilat, keittiönurkkaus ja oleskelutilat.

Ja vielä:

  • Jokainen matkalainen vastaa itse vakuutuksistaan.
  • Voit ottaa mukaan myös puolisosi, ystäväsi jne.

Miten toimit?

  1. Päätä lähteä mukaan. Kysy Heikiltä vamos@heikkisalo.com vieläkö mahtuu. Jos hän vastaa jees
  2. Osta lentoliput mieluimmin Norwegian D8702 ja D8703 tai Finnairin AY1856 ja AY1857 lennoille.
  3. Ilmoita Heikille osoitteeseen  vamos@heikkisalo.com millaisen majoitusmuodon haluat.
  4. Jää iloisena odottamaan ennakkovarausmaksua, se tulee toukokuun loppuun mennessä.
  5. Ala iloisena säästämään leirimaksun loppusummaa, josta tulevan laskun eräpäivä on kuukautta ennen matkaasi.
  6. Haaveile.
  7. Toteuta haaveesi.

 

JOKAISESSA MEISSÄ ASUU PIENI ANARKISTI

Vielä vuosituhannen alkuvuosina ennen oman talon rakentamista lomailimme aina Evropi-hotellissa.  Perheen poika Kostas pyöritti baaria tyttöystävänsä Hrisan kanssa, sattuneesta syystä tuli paljon juteltua nuoren parin kanssa, varsinkin iltamyöhällä, rakiaikaan. Osoittautui että Kostas oli pesunkestävä anarkisti, oikein sydänjuuriaan myöten. Mistä tahansa keskusteltiinkin, niin anarkismi antoi kaikki vastaukset paremman maailman saavuttamiseksi. Siinä vuodatuksessa moni asiakas jäi ilman ouzoaan, niin kuin jotkut ehkä muistavat. First things first. Vähän hymyilytti.

Perimätiedon mukaan Kostas joskus työpäivän jälkeen yöllä kävi jopa töhertelemässä tekstejä talojen seiniin:’Fuck capitalism’ , ’We will never give up’ ja muuta ajankohtaista.  Oli vähän semmoinen olo että Kostas piti meitä aika keskiluokkaisena, mikä ei tietenkään ollenkaan pitänyt paikkaansa. Hämmästys olikin suuri kun kaveri kertoi tulevan vapun mielenosoituksesta vuorilla ja Raila ilmoitti että me lähdemme mukaan. Ihan hyvä idea, onhan vappu myös työläisten ja sorrettujen juhla niin kuin varttuneemmat ehkä muistavat. Kovasti vielä varoitti että paikalla saattaa olla myös poliiseja. Että ollaanko ihan tosissaan.

Ajo-ohjeet saatiin: ennen Kandanosta Spinan risteyksestä vasemmalle ja puolen tunnin kuluttua olette perillä kylässä. Kostas lähti jo aiemmin järjestelemään spektaakkelia.

Ai niin, minkäs takia me mieltä osoitamme? Ranskalainen energiayhtiö oli päättänyt rakentaa tuulimyllypuiston vuorille, mutta paikalliset asukkaat, ehkä kymmenkunta, kärsisivät koska myllyt tulisivat heidän laidunmailleen, jotka olivat ikiaikaisesti kuuluneet kyseisten sukujen laidumaihin. Lisäksi myllyjen jäähdytykseen menee niin paljon vettä ettei lampaille, eikä kyläläisille, jäisi mitään. Köyhien ihmisten ainoa elinkeino oli vaarassa, eihän se käy! Kaiken kukkuraksi yhtiö ei aikonut maksaa mitään korvauksia, koska alueesta ei löytynyt mitään maarekisteriä vaan  maankäytön oikeudet kulkivat perimätiedon mukaan.

Kun saavuimme kylälle yhdentoista maissa oli siellä jo pöydät, tuolit ja puhujalavat paikoillaan. Myös grilli oli kuumana ja käteen lyötiin heti lasi viiniä.  Nuoret, energiset vallankumoukselliset ymmärsivät heti että olemme niitä Kostaksen värväämiä “Suomen  anarkisteja”, tervetuloa vaan.

Puheita pidettiin. Niistä jäi mieleen erittäin iäkäs herra, joka latasi sanottavansa sellaisella paatoksella että Sinisalon Taistokin olisi kalvennut. Vapaus, isänmaa ja tasa-arvo erottautui paasaamisesta, siis tuttua meininkiä Suomen 70-luvulta.  Kylän asukkaat istuivat hiljaa tuoleillaan vähän ujoina ja hämillään. Eihän nyt meidän takia olisi tarvinnut. Puheiden jälkeen alkoi laulu ja mässäily. Trapetsitaiteilijakin oli tiensä löytänyt paikalle, sinne jumalan selän taakse. Grillattavaa riitti ja viinin kyytipojaksi tarjoiltiin rakia, mikä antaa kovasti puhtia mielenosoituksiin. Saadaan vähän tunnetta ja empatiaa sorrettujen puolesta.  Meteli ja sekamelska nousi niin hurjaksi että väistämättä tuli mieleen että tilaisuuden alkuperäinen tarkoitus oli päässyt unohtumaan. Mutta ei haittaa, onpahan tosi  hyvät bileet.

Me poistuimme ensimmäisinä. Erittäin kapealla tiellä tuli vielä vastaan autoja jotka olivat matkalla juhliin. Meidän auto tietysti lipsahti pientareen yli ja jäi akselistaan kiinni tien kantille. Vähitellen peräämme alkoi kerääntyä  autoineen porukkaa jotka eivät päässeet ohitsemme, pakkohan niiden oli auttaa. Neljä ukkoa sai kyllä pienen vuokrakopperomme nostettua helposti takaisin baanalle. Ja matka jatkui.

Seuraavan aamuna Kostas oikein kädestä pitäen, vähän liikuttuneenakin, kiitti panoksestamme hyvän asian puolesta. Ehkä hän oli huomioinut ettemme olekaan niin keskiluokkasia kuin miltä näyttää.

Jälkeenpäin kuulimme ettei ponnistelumme ollut turhaa: perheet saivat maiden luovutuksesta kertakorvauksena 5000 euroa. Summaa on vähän vaikea suhteuttaa kokonaisuuteen mutta varmasti parempi kuin ei mitään. Onko paikalla nyt uljas uusi tuulimyllypuisto? Ei mitään hajua, täytynee kesällä käydä katsomassa.

Suomessa mielenosoitukset eivät nykyään ole mistään kotoisin, porukkaa ei vaan näytä kiinnostavan. Vinkkinä AY-liikkeelle ja puolueille voimme kertoa, että kyllä kansaa tulee paikalle tuhansittain kunhan järjestävät määrättömästi ruokaa ja alkoholijuomaa, kyllä se siitä irtoaa. Ehkä jo ensi vappuna, Hakaniemen torilla.

 

KREETALAISESTA SAIRAANHOIDOSTA

KIMIN HUOMIOITA KREETALAISESTA SAIRAANHOIDOSTA JA ELÄMISEN MALLISTA 

Tämä blogi ei ole pelkkä sairaskertomus vaan muistelo siitä miten ennakkoluulot voivat karista ja miten perinteet ja tavat vaikuttavat terveydenhoidon tasoon ja tyytyväisyysasteeseen. Ihan ajankohtaista, ainakin minun mielestäni kun kotimaan soteuudistuskeskustelu käy kuumana.

Tein vähän asennushommia Kreetan asunnolla, turvajalkineina villasukat ja tohvelit. Päädyin tikkailta kylki edellä pöydän kulmaan. Paniikissa naapuri pyydettiin soittamaan ambulanssi kun ei hengitys oikein tahtonut kulkea ja naamakin oli kuulemma harmaa. Matkalla huomasin että kyseessä oli Hanian kunnallisen keskussairaalan auto. EEEEI, minulla on vakuutus ja haluan yksityissairaalaan!!

Olin kuullut kauhutarinoita sairaaloiden tilasta kriisin jäljiltä; ei lääkkeitä eikä hygieniaa, hoitsut yhtenään lakossa jne. Eipä ollut valinnan varaa ja kohta makasin ensiapuosastolla neula suonessa joten olokin alkoi tasaantua ja aloin tehdä havaintoja. Hoitohenkilökuntaa, potilaita ja omaisia pörräsi edestakaisin ja meteli oli melkoinen. Aika pian minut kärrättiin röntgeniin ja ehkä puolen tunnin kuluttua hoitaja tuli kertomaan vaurioista ja siirrosta kirurgiselle osastolle. Neljä murtunutta kylkiluuta , joten sisään ainakin 2-3 yöksi. Kiva yllätys että hoitajat ja lääkärit puhuivat hyvää englantia.

Neljän hengen huone oli asiallinen, vähän kauhtunut lohkeilevine maaleineen ja repsottavine listoineen. Sängyt, radiot ja muu rekvisiitta oli selvästi 20 vuoden takaa, mikä ei oikeastaan ollut yllätys. Pikemminkin ajattelin ettei sentään tämän kauheampaa.

Huoneessa ramppasi omaisia koko illan, kaikki olivat kiinnostuneita mistä olen kotoisin, mikä vikana, olenko saanut hyvää hoitoa ja jos tarvitsen jotakin he kyllä myös auttavat. Henkilökunta toi ruokaa mutta se jäi kyllä syömättä: ei muutenkaan nälättänyt ja sinänsä hyvännäköinen kanakeitto oli kovin vetinen ja suolaton. Näinhän se vähän Suomessakin tuppaa olemaan, ajattelin.

Aamulla uusi röntgen ja kohta lääkäri Jorgos tuli kertomaan että myös kaksi selkänikamaa on murtunut ja verenvuoto vatsaonteloon on aika runsasta. Siinä sängyllä lääkäri nirhasi reiän kylkiluiden väliin ja siitä sentin letku vatsaonteloon. Painovoima hoitaa loput. Kipulääkitystä sai mielin määrin ja hoitajat toistelivat koko ajan että mitä tahansa minulta puuttuu, he kyllä auttavat. Kun kipu oikein yltyi sain saman tien kunnon hevosenpotkun suoraan suoneen ja taas oli niin seesteistä että.

Vastapäisessä sängyssä lepäsi riutunut Kostas, joka oli asunut ja tehnyt rahaa New Yorkissa 26 vuotta ja sitten muuttanut perheensä kanssa takaisin Kreetalle. Kostaksella oli amerikkalainen vakuutus mutta oli silti hankkiutunut kunnalliseen sairaalaan koska hoito on erinomaista ja huolenpito ja henkilökunnan välittäminen on aivan eri tasolla kun ulkomaalaisen pääoman pyörittämillä yksityisklinikoilla. Juttelimme erityyppisitä yhteiskunnista ja päädyimme ydinkysymykseen: kumpi on parempi, moderni organisoitu systeemi sääntöineen ja holhouksineen vai kreikkalaistyyppinen puolianarkistinen sekamelska jossa hallitusta ei arvosta kukaan ja säännöksille annetaan pitkät. Kostaksen mielestä ainakin kreikkalainen systeemi on paljon parempi, kaikkea ei mitata vain rahassa  ja sosiaalinen verkosto takaa aivan toisenlaisen elämänlaadun. Kostaksen vertailukohta oli Yhdysvallat, minun taas Suomi, maailman onnellisin kansa. Hmm..

Kostas oli sitä mieltä että talouskriisi oli yksin ja ainoastaan kreikkalaisten oma vika, aivan turhaa syytellä saksalaisia tai pankkeja. Kreikka vaan menee katastrofista seuraavaan, niin se on aina ollut eikä sille mitään voi. Mutta Kreikka on maailman paras paikka elää, sellaisia ihmisiä ja sellaista luontoa ei vaan ole missään muualla.

Tästä kaikesta inspiroituneena rupesin tarkkailemaan eestaas lappavia vierailijoita. Mitään vierailuaikoja ei noudatettu, välillä porukan käskettiin siirtyä käytävän puolelle jos huoneessa tehtiin joku intiimimpi manööveri. Kaikki toivat potilaille jotain herkkuja ja keskustelu ja nauru raikasi.  Potilaat, sukulaiset ja kaikki  muutkin  höröttivät mukana ja meininki oli kuin synttäreillä. Haluaiskohan toi suomalainen lisää leivoksia??? Juu juu, ilman muuta.

Vinosti vastapäätä makasi vanha, tosi huonossa hapessa oleva mies joka ei koko aikana ollut tajuissaan. Tyttärensä ja vävypoika viettivät kaiket päivät miehen vierellä, pyyhkivät otsaa ja kääntelivät parempaan asentoon. Hoitajat vaihtoivat alituiseen lakanoita ja pesivät miestä. Illalla ilmestyi Sofia paikalle, teki iltahuollon ja käänsi kaksi tuolia jonkinlaiseksi vuoteeksi. Jutteli koko ajan miehelle kunnes nukahti, itsekin. Kyseessä oli omaisten tilaama yöhoitaja jolle maksetaan eri korvaus yövuorosta, viiskymppiä kuulemma. Ettei sairas isä vaan joudu olemaan hetkeäkään yksin. Ja taas aamulla tytär ja vävy palasivat jatkamaan hiljaista hommaansa.

Sillä välin meidän kylällä oli huhu tietysti levinnyt ja minun terveydentilannettani seurattiin tarkasti. Oikeasti Raila, etkö sinä vietä öitäsi Kimin vierellä, sehän saattaa tarvita apuasi ja seuraa. Ei meillä Suomessa ole tapana, kyllä se Kimi pärjää ihan hyvin. Huonon vaimon maine on varmaan kiirinyt ympäri saarta, miten se kehtaa, eikö se rakasta miestään? Normisuomalainen, ainakin mies, ei todella kaipaa tuskien ollessa pahimmillaan koko suvun naisväkeä taputtelemaan ja pussailemaan ja kyselemään miten menee, mutta jos niin ei Kreetalla tee niin ei vaan välitä ja on huono ihminen.

Kahden yön jälkeen tuli siirtokäsky ortopediselle osastolle. Kättely, halaukset ja onnentoivotukset veivät varmaan puoli tuntia. Erityisesti Kostas vannotti minua käymään perheen luontaistuotekaupassa keväällä. Jos itse ei ole enää hengissä niin tytär kyllä antaa hyvät hinnat.

Sitten seurana oli Ali, pakistanilainen rakennustyöläinen, joka oli pudonnut neljästä metristä ja telonut nilkkansa oikein kunnolla. Kyselin vähän piloillani että olivathan työnantajan vakuutukset varmasti kunnossa? Ihan pokkana hän vastasi ettei tietenkään, sairaanhoitohan on ilmaista Kreikassa, myös vierastyöläisten kohdalla. Häh??? Tätä troikka ei varmaan koskaan tajunnut ja toivottavasti ei tajuakaan..

Ali keskittyi enimmäkseen hoitsujen kiusaamiseen ja flirttailuun. Eivät ne pahastuneet, antoivat samalla mitalla takaisin ja käskivät kääntyä Allahin puoleen jos meno ei tyydytä.

Kolmantena iltana minäkin sain vierailijoita: Soula ja Vasilis, meidän henkiystävät, porhalsivat sisään pussukoineen: rinkeleitä ja keksejä ja appelsiineja. Onko kaikki hyvin, jos jotain puuttuu niin minulla on kyllä suhteita ja saan asiat kuntoon, uhosi Vasilis.

Alin kanssa en ehtinyt tehdä mitään tulevaisuuden suunnitelmia, yhtäkkiä punkka kuskattiin röntgenin kautta taas kirurgisella osastolle, nyt huoneeseen 3. Tässä huoneessa ainoa englantia puhuva oli Manolis, joka pitää apartementoksia Aspron kylässä Kaliveksen liepeillä. Puhuttiin paljon, bisnestä siis. Enkelinomainen tyttärensä Maria vietti isänsä kanssa kaikki yöt heräten jokaisen valitukseen ja auttamalla vessaan monta kertaa yössä. Tosi fiksu likka joka heti rupesi minua tenttaamaan kaikesta mahdollisesta, erityisesti elämästä Suomessa. Aina tullessaan sillä oli joku hauska juttu mielessä ja maailman aurinkoisin hymy.  40 vuotta sitten olisin varmasti vienyt matkamuistona mukanani…

Sitten sain yllätysvieraan. House Kastrin luottohieroja, Maria, tupsahti ovesta sisään. Marialla on aika pitkä ura hoitajana Ruotsissa, joten hän halusi kaikki yksityiskohdat hoidon tasosta. En voinut muuta kun kehua, erityisesti hoitajien jaksamista ja välittämistä. ’Niin, siksihän minä lähdinkin Ruotsista, kreikkalainen ei  sitä kylmää hoitoa  vaan kestänyt’.   Taas tuli ajattelemisen aihetta, ehkä sairaanhoidon taso ei olekaan kiinni piirien jaosta tai tietoliikenteen yhteensopivuudesta vaan välittämisestä. En taida kuitenkaan taida vielä tästä väsätä yleisönosastoon kirjoitusta, antaa pölyn ensin laskeutua ensin Suomessa. Sitä paitsi ei mulla oikeasti Suomessakaan ole ollut mitään valittamista sairaaloissa. Ruotsista en tiedä.

Varattu lentoni tuli ja meni, vielä pari päivää jotta saadaan veriarvot kuntoon ja vuodot loppumaan. Plasmaa ja litra uutta verta, kyllä se siitä. Välillä kävi fyssarin kaveri tarjoamassa sopivaa haarniskaa joka pitää rangan suorassa ja antaa mahdollisuuden liikkua. Maksoi Eur 250 mutta mieluummin niin kuin neljä viikkoa punkan pohjalla liikkumatta..

Lauantai-iltana tapahtui sellaista jota Suomessa tai Ruotsissa ei varmaan näe eikä koe. Yhdentoista maissa, juuri ennen yövuoron vaihtumista alkoi käytävän puolella meteli yltyä ja meidän huoneeseen tulvi reilusti tupakansavua. Maria nousi punkasta ja sadatteli ovea sulkiessaan että voi, ei taas. Hoitsut siellä vähän juhli työviikon loppumista. Kukaan ei kiinnittänyt asiaan sen kummempaa huomiota, sattuuhan sitä. Suomessa koko porukka olisi varmaan telkien takana.

Maanantaiaamuna sain lopulta sen lappoputken pois kyljestäni joten olo kohentui kertaheitolla. Panssari kiinni ja ryhdikkäälle kävelylenkille pitkin sairaalan käytäviä. Lääkäri sanoi vielä tiistaiaamuna ottavansa viimeisen verikokeen ja röntgenin että kotiinlähtö ja lentäminen varmasti olisivat riskittömiä. Kaikki hyvin ja vähän ajan kuluttua tohtori Jorgos tuli kaikkien testitulosten, hoitodokumenttien ja Suomen lääkärille osoitettujen kirjeiden kanssa hyvästelemään. Valitteli että meni vähän aikaa kun kaikki piti kääntää englanniksi. Tämä Jorgos muuten ei koko viikon aikana ollut poissa osastolta kuin sunnuntaiaamupäivän, muuten koko ajan juoksi huoneesta toiseen. Ei ole kuulemma ehtinyt kun on vähän lääkäripulaa, kurssituksia ja muutenkin. Hei vaan ja otetaan kaljat kun nähdään joskus Haniassa…

Ei tarvinnut edes mennä kassan kautta,   riittää ihan hyvin kun Suomesta meilaan heille sitten kopion eurooppalaisesta Kela-kortista. En ole selvillä miten tämä systeemi pelaa mutta Hanian sairaala ei minulta rahaa eikä sitoumuksia tahtonut. Aika jännää.

Ennen lähtöä fyssari tuli vielä antamaan viimeisiä ohjeita. Kiittelin kovasti hyvästä hoidosta ja kysyin olisiko jotain tapaa korvata kaikki, onko jotain säätiötä tms.  Ai ei ole vai, no entäs jos lahjoitan tämän haarniskan sitten keväämmällä kun en itse enää  – toivottavasti  – tarvitse. Hyvä idea kuulemma, niistä on kova pula kun harvalla on varaa hankkia sellaista vaikka tarvitsisi. Tuot sitten suoraan ortopediselle osastolle.Vähän liikuttuneena halasimme lämpimästi ja lähdin.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Nyt istun Laajasalon kodissani tätä kirjoittamassa. Talossa on lämmintä eikä vedä, lumiaura on jo putsannut kadun ja kaikki on rauhallista ja turvallista , kukaan ei mölyä ei naura eikä vieraitakaan ole paljon käynyt häiritsemässä.

Jotenkin vaan olen jämähtänyt miettimään koko kokemusta; kaikki ne tyypit, hymyt, vitsit ja pyyteetön auttaminen 800 euron kuukausiliksalla teki kyllä vaikutuksen joka ei hevin unohdu. Välillä ne jutut vielä naurattaakin, vaikkei vielä oikein pystykään hytkymään.

Oikeasta elämisen mallista en vieläkään tiedä, jostain Kreetan ja Suomen  välimaastosta se kai löytyy. Täytyy sanoa että juuri nyt jompaankumpaan suuntaan olen vähän kallellani…

Haarniska pitää ryhdin hyvänä mutta tipaton tammikuu ei nyt onnistunut !

 

 

Lintumaailmaanko ?

Tämä matkatoimiston kanssa puuhasteleminen tuntuu avaavan aivan uusia sivuja ja maailmoja, asiat ja ideat vaan yhtäkkiä kehittyvät kun jostain innostuu.

Esimerkiksi nyt kävi näin:

Viime vuoden keväällä järjestimme erittäin onnistuneen, paljon hehkutetun valokuvausleirin. Vapaapäivänä sitten kaksi kaveria halusi päästä tutustumaan Länsi-Kreetan lintuihin ja kysyivät voisinko lähteä kuskiksi. Mikäs siinä,satuin tietämään pari paikkaa joissa olen nähnyt selvästikin alan miehiä valtavien putkiensa kanssa. Aamutuimaan ylös ja autonkeula kohti Aradenan aluetta jossa olemme aiemmin nähneet hanhikorppikotkia. Sillan kupeessa olevasta kahvilasta kyselin missä kotkia olisi nähtävillä. Ukko teki kädellään laajan kaaren tarkoittaen kai, että vähän joka paikassa. Sitten vielä että no mihin aikaan, johon hän vastasi että puoli kahdeltatoista. Ymmärsin että suunnilleen puoliltapäivin.

Meillä oli hyvin aikaa joten ajelimme rauhassa pikkutietä Agios Ioannikseen ja siitä etelään kohti rotkon reunaa herrojen samalla tarkkaillessa vuoren rinnettä. Käytännön syistä minä enemmänkin tarkkailin tietä. ’Tuolla!!’ he intoilivat yhdestä suusta. Rinteessä kuulemma oli korppikotkaparvi istuskelemassa kelon päällä, viisi tai kuusi kappaletta. Minä en vieläkään nähnyt mitään, vasta aikani kiikarin kanssa tuhrattuani sain ne okulaariin. Komeita, kyllä. Ammattimiehiä selvästi, antennit viritettyinä myös lentäviin tipuihin. Tasan 11.30  ne kaikki nousivat siivilleen ja selvästi uteliaina liihottivat puiden latvoja viistäen tutkimaan että mitä tyyppejä nyt taas. Kamerat oli sarjatulella ja miehet aivan innoissaan. Minäkin yritin jotain säälittävällä 280 millisellä.

Pikkuhiljaa siirryimme seuraavaan kohteeseen eli Plataniaksen lähellä sijaitsevalle Agia-järvelle, josko sieltäkin löytyisi jotain herroja kiinnostavaa näin muuttoaikaan. Minun mielestä siellä on vain ollut lokkeja ja muita vesisotkia. Heti perillä toinen totesi että tämähän on paratiisi!! Ai missä, minä ihmettelin. Kolmisen tuntia ne siellä hääräsivät jutellen muunmaalaistenkin kanssa ihan käsittämättömyyksiä. Illalla kotona Kari kyseli että hän taitaa jättää valokuvaustunnin huomenna väliin jos voisin aamulla ajaa hänet taas järvelle aikaisin aamulla. Siis koko päiväksi koska loppuryhmä oli lähdössä ihan muihin maisemiin. Niin tietysti.

Heitin sitten ihan sattumalta että jos pojat kykenee kokoamaan hyvän ryhmä niin minä voin kyllä järjestää ohjelman myös lintuharrastijille. Ei kuulemma tuota ongelmia, joten  otin yhteyttä puolituttuun oppaaseen joka vakuutti pystyvänsä hoitamaan homman. Marraskuussa ryhmä tuli täyteen ja sen jälkeen onkin ollut puuhaa. On tutkittu mitä lintuja missäkin on nähtävillä mihinkäkin aikaan, rakennettu hienoja excellejä taksonomisen järjestyksen mukaan ja tavailtu lintujen latinalaisia nimiä silmät tihruten iltamyöhään. Vähän kuviakin on katseltu kun esimerkiksi ei ollut ihan selvää miltä hemppo näyttää…

Nyt jo odotellaan innolla kevättä, vaikka vähän vielä jännittää minkälaiseen soppaan nyt on tullut lusikkansa laitettua.

Sitä paitsi tämä puuha on oikeasti ruvennut kiinnostamaan, taidan olla ihan täysillä mukana kiikarit kaulalla aivan hörhönä.

Se kai tässä toiminnassa vetää puoleensa että tapaa uusia fiksuja ihmisiä ja oppii uusia asioita. Ei se sen kummempaa kai ole, eläkeläiselläkään.

Tarkoitus on järjestää näitä uudelleen, kaiken tämän duunin jälkeen, joten jos löytyy muitakin kiinnostuneita niin saa ottaa yhteyttä.

Kimi

Ja tuon loistavan kuvan hanhikorppikotkasta otti Kari Sundqvist, kiitos että saimme käyttää tuota kuvaa !

 

 

 

 

 

Saisinko ostaa ovenkahvoja ?

Tässä kun valmistelen matkaa Kreetalle katsomaan miten julkisivumaalaus kotona House Kastrissa etenee, tulee väistämättä mieleen talon rakentamisen vaiheet kymmenisen vuotta sitten.

Nyt ne jo naurattaa. Rakennusprojekti toteutettiin yhdessä paikallisen ystäväperheen kanssa, heillä oli kokemusta hotellin rakentamisesta ja sen laajentamisesta pariinkin otteeseen edeltävän kymmenen vuoden ajalta. Muutoin tuohon projektiin emme edes olisi uskaltautuneet mukaan.

Perusrakentaminen on sielläkin erittäin valvottua, ja perustukset samoin kuin kantavat rakenteet tehdään kestämään maanjäristyksiä, piirulleen kuten laki sen vaatii. Tosin meillä vielä himpun verran paremmin, toista pohjalaattaa vahvennettiin vielä minimiä paksummaksi, ja hyvin on tuntunut kestävän. Vietin rakennusaikana Kreetalla noin puolet kuukaudesta, kamera kaulalla rakennuksella ja nyt onkin jossain vanhan tietokoneen uumenissa pitkälti toista tuhatta valokuvaa rakennuksen eri vaiheista. Helppoa tarkistaa mistä mikäkin putki kulkee jos joskus tulisi tarve. Freelancerina minun oli helpompi viettää pidempiä aikoja saarella kuin silloin vielä päivätyössään ahertavan mieheni. Olin myös ollut aktiivisesti mukana oman Suomen talomme rakennusvaiheissa ja eräänlaisen teknisen koulutukseni vuoksi myös rakennuspiirrustukset olivat tuttua luettavaa. Tosin näin talon rakennusta oli valvomassa kaksi maailman itsepäisintä lajia; kreikkalainen mies ja suomalainen nainen, mieheni sanoja lainatakseni. Ystäviä ollaan kuitenkin edelleen.

Hauskuudet alkoivat sitten sisustusvaiheessa, tarinoita riittäisi vaikka kirjaksi asti, mutta olen luvannut että jos sellaisen joskus kirjoitan niin se julkaistaan vasta kun molemman osapuolet ovat siirtyneet taivaallisille rakennusmaille. Alla kuitenkin yksi kauppareissu sisutuksen tiimoilta.

Äkkiseltään luulisi että ovenkahvan mallin valinta olisi se hankalin vaihe, mutta vähänpä tiesin. Tunnin pähkäilyn jälkeen ulko-ovien kahvamalli oli päätetty. Halusin kaksipuolisen kahvan ulko-oveen, siis sellaisen jossa on ihan tavallinen kahva sekä sisä- että ulkopuolella. Ja lukkopesä erikseen. Myyjänuorukaisen mielestä oli varsin kummallinen ajatus että joku voisi tulla ovesta sisään ihan vain kahvaa kääntämällä ja oven avaamalla. Ja ettei ovi SAA mennä lukkoon itsekseen. Mutta juuri sellaisen minä halusin. Minä nimittäin näin itseni tulossa pyyheliina ympärilläni uima-altaalta asunnolle todetakseni että ovi on pamahtanut lukkoon ja avain sisällä. Ja voisihan tuo sama tapahtua myös vuokralaisilleni. House Kastri ei ole hotelli eikä siellä ole ”aulapalveluja”, eikä välttämättä edes talkkaria avaimineen sisälle päästämässä. Siksi oli järkevää että oven saa lukkoon vain avaimella joka siis ainakin siinä vaiheessa on mukana. Saimme kulumaan puolisen tuntia tähän argumentointiin puolesta ja vastaan, kunnes kahvat ja lukot oli päätyneet kassapöydälle maksamista odottelemaan. Valitsemaan saman kivan kahvamallin myös sisäoviin. Ja sitten kaksi sellaisia joissa on lukko eli vessan ovia varten. Nuoren miesmyyjän silmät suureni jälleen kummastuksesta, lukot vessan oviin? Ei vessan ovissa käytetä lukkoja ! No totta mooses käytetään, melkein joka tavernassakin olen nähnyt… Juu, mutta ei kotona. Ei kukaan. Ei koskaan. Makuuhuoneissa kyllä pitää olla lukolliset ovet, mutta että vessassa… Selitin kärsivällisesti että Suomessa ainakin joka-ainoassa vessan ovessa on lukko. Ja me nyt vaan haluamme sen lukollisen oven. Mitä ihmettä te teette siellä vessassa kun se pitää saada lukkoon ? Jäin sanattomaksi. Kunnes kysyin mitä he tekevät makuuhuoneessa kun ovi pitää saada lukkoon. Ehkä ei olisi pitänyt. Pattitilannetta kesti hetken, enkä suostunut millään ymmärtämään miksi asiakkaalle ei nyt vaan voisi myydä sitä mitä asiakas haluaa. Päädyimme kompromissiin, lukot ovat nyt sekä vessan että makuuhuoneiden ovissa. Toki sellaiset vanhanaikaiset avaimella toimivat, ne kun mielestäni oli somemmat.

Ennenkuin lukot olivat paikallaan ulko-ovissa, jouduin käymään vielä samanmoisen keskustelun aiheesta miksi meillä ovet avautuvat ulospäin eikä sisäänpäin kuten normaali eteläeurooppalainen, ja kai keskieurooppalainenkin, tapa on. Mutta jääköö se tarina toiseen kertaan.

Näitä vastaavia sisustusteknisiä vääntöjä sattui matkan varrella varmaan kymmeniä, ja muuten erittäin alhainen verenpaineeni taisi yltää ihan normaalilukemiin tuon rakennusprojektin aikana. Osa näistä väännöistä huvitti jo seuraavana päivänä, mutta opimpa ainakin ottamaan reilummin aikaa shoppailuun jotta ehdin kylliksi vakuuttaa myyjän siitä mitä haluan ostaa.

PS. Tuon kuvan pikku kaivurilla tehtiin kuoppa talolle, se jo kertoo, millaista rakennusmaan laatu siellä on. Helppoa työstää.

Erinomaisen mukavaa vuoden vaihdetta ja onnistuneita matkoja tulevana vuonna 2019,

toivottavasti tapaamme teidät Kreetalla !

Ja niin joulu joutui

Tule oppimaan uusia taitoja Kreetalle, esim. miten editoida oheisen

kaltaista kuvaa, jotta osaisitte sen paremmin kuin me.

 

Joulu on taas, joulu on taas, ihan kohta on uusi vuosi !

Sit  sitä saa, sit sitä saa,  taas haaveilun  aloittaa.

Joulu on taas, joulu on taas, lahjoja vartoo muori.

Nyt sitä saa, nyt sitä saa, ojentaa lahjakuori …

 

Ja sinne lahjakuoreen voi sujauttaa vaikka kummiuden oliviipuulle,

www.happyolive.fi 

tai jonkun ihanan kurssiviikon Kreetalla.

Ensi vuoteen eli tu hronu, niin kuin se paikallisella murteella on !

Koiran karvoihin katsomista

Tässä vuosien saatossa kymmeniä kertoja väliä Hania – Helsinki lentäneenä, olen joskus päätynyt lentokummiksi nelijalkaisille karvakavereille. Lentokummius tarkoittaa käytännössä sitä että kanssasi Suomeen lentää uuteen kotiin ”adoptoitu” karvakaveri, koira tai kissa, yksi tai joskus jopa useampi. Enimmäkseen ne ovat olleet rescue-tapauksia, joko kadulta löytyneitä tai paikallisilta, yksityisten tai yhdistysten ylläpitämiltä, löytöeläintarhoilta. He hoitavat puolestasi kaiken, mm. passin jonka saadakseen lemmikki on käytettävä eläinlääkärillä tarkastettavana, rokotettava, madotettava jne. He varaavat lemmikkipaikan lentokoneeseen, maksavat sen, toimittavat lemmikin kentälle ja ovat mukana kunnes se kuljetushäkkeineen katoaa matkatavaran mukana koneeseen siirrettäväksi. Lentokummin vaativin tehtävä on muistaa kotimaan kentällä vastaanottaa kuljetuslaatikko arvokkaine sisältöinen ja viedä se terminaalissa odottavalle vastaanottajalle.

Ottamatta sen enempää kantaa siihen kannattaako rescue-eläimiä tuoda ulkomailta kun niitä kodittomia on Suomessakin kuulemma ihan tarpeeksi, voisin todeta, näin vastaanottajia seuranneena, että ”kun se oikea löytyy” niin se on menoa, ei siinä mietitä järkevästi. Sen enempää kuin aviopuolisoa valitessakaan.

Ikimuistettavin kummikeikka kuitenkin oli astetta haastavampi. Kotikadun varrella Plataniaksessa istui muuan rouva koiranpentu sylissään ja katsoi anovasti; ”voisitteko auttaa?” Olemme lähdössä huomenna kotiin ja haluaisimme tämän koiran Suomeen, enää vaan ei ole aikaa hoitaa yhtään mitään asiaan liittyvää byrokratiaa. Olin toiminut lentokummina siihen mennessä muutaman kerran ja kuvittelin tietäväni miten toimitaan. Soitto paikalliseen järjestöön jossa silloin huseerasi suomalaisiakin mukana; voisivatko he ottaa koiran viikoksi ja hoitaa lentokuntoon, kulut korvaamme tietenkin ja itse voisin sen viedä Suomeen viikon kuluttua. Koiraa ei luvattu noutaa enää sinä iltana mutta seuraavan päivänä luvattiin olla yhteydessä. No apu siltä järjestöltä loppuikin sitten siihen. Joskus sitä kuvittelee että jos itse on jotakin auttanut niin se toimisi toisinkin päin. Ei toimi, aina. Yhtäkkiä meillä oli sitten huollettavana koiranpentu. Itselläni ei ole MITÄÄN kokemusta koirista, en osannut arvioida edes sen ikää, tai mitä koiranpentu syö, meillä ei ollut pantaa tai hihnaa jolla sitä ulkoiluttaa. Ei mitään. Ja tulossa asiakasryhmä jonka kanssa piti lähteä saaren toiselle puolelle vaelluksille. Jepjep ! Pentu oli kyllä hurmaava. Yhdestä naapurista löytyi panta  –  kissan – se riitti ja se sai kelvata, ja hihna. Pentu ei ollut juurikaan tyytyväinen pantavalintaamme mutta aikansa rimpuiltuaan totesi tilanteen toivottomuuden ja hyväksyi kohtalonsa ja pääsi ulkoilemaan. Penturuokaa haettiin kaupasta ja talossa asuvien vuokralaistemme myötämielisesti lupautuessa katsomaan pedon perään muutaman päivän tulevalla viikolla, päätimme ettei sitä ainakaan tarvitse takaisin kadulle heittää, tai viedä lopetettavaksi. Seuraavaksi aamuksi saimme eläinlääkäriajan ja pennun kanssa sitten sinne, ”kun löysimme tällaisen”. Lääkäri katsoi meitä hetken ja totesi, ”siis SE löysi teidät”. Puoli totuutta kun emme uskaltaneet kertoa ettei koira varsinaisesti ole meille tulossa. Ostimme pannan, remmin ja kuljetuslaatikon, jonkun lelun, pentu tarkastettiin ja hienoksi havaittiin, ikä arvioitiin riittäväksi rokotteisiin, rokotettiin, sirutettiin, lääkkeitä syötäväksi mukaan kipollinen ja sitten se passi. ”Mikäs tämän nimi on? Katsoimme mieheni kanssa toisiamme hölmistyneenä, nimi ? Aa … Afrodite, lääkäri hymähti, niinpä tietenkin.

Reissasimme muutaman päivän poissa kotoa ja vuokralaisemme ulkoiluttivat ja ruokkivat koiraa, vaihtelevalla menestyksellä, kaikista pikkuhaavereista huolimatta koira oli hengissä ja erinomaisen iloinen kun saavuimme takaisin kotiin.  Kovin oli oppivainen vaikken koirankoulutuksesta mitään tiedäkään, istui nätisti ovella kun irrotin hihnan ja pyyhin tassut, iltavilli sillä oli samanlainen kuin ihmislapsilla, täyttä höökää taloa ympäri kunnes viimeinenkin enegiahippunen on kulutettu. Sitten unille suurin piirtein kesken ilmalennon. Matkustuskoppaansa totutimme sen namipaloilla, ihan helposti sinne kotiutui. Matka lentokentällä sensijaan ei ihan sujunut suunnitelmien mukaan. Olin pakannut mukaan vanhoja pyyhkeitä kopin pehmusteeksi, ne tulivat tarpeeseen kun matkapahoinvointi yllätti pikkumatkailijan. Auton siivoaminen jäi varakuskillemme, joka ei sitten lainkaan ollut iloinen asiasta. Ei tarvinnut toista kertaa pyytää kuskiksi. Lentokenttärutiinit olivat tulleet tutuiksi joten se meni mutkitta, samoin lento.  Hieman ujona tuijotteli Afrodite kopista Suomen kamaralla. Onnellinen omistaja saapui paikalle ja meille, varsinkin miehelleni, jäi hieman tyhjä olo. Sen verran oli jo ehtinyt kiintyä tähän kainalossaan nukkuneeseen Afroditeen, jonka kuva säilyi duunin työkoneella näytönsäästäjässa kunnes lapsenlapsen kuva sen korvasi. Afrodite sai Suomessa uuden nimen, ja kodin Lohjan suunnalla jossa koirakaverit olivat jo valmiina odottelemassa. Joulukortilla se muistaa meitä joka vuosi.

Muutaman kerran myöhemminkin olen lentokummina toiminut. Välillä tuntuu vähän vastentahtoiselta, varsinkin jos kysytään kuljetusapua yhdelle pienelle koiralle, ja saat mukaasi kaksi vasikankokoista, molemmat omissa boxeissaan jotka ovat sen kokoisia että vain yksi mahtuu kerrallaan matkatavarakärryyn, ja niitä nostamaan tarvitaan kaksi ihmistä. Ja olet yksin liikkeellä. Siinä sitten yrität kotikentällä saada apua nihkeiltä virkailijoilta nostamaan boxit kärryyn. Ja saada ne kaksi kärryä lykittyä läpi tullin, omien matkatavaroidesi lisäksi siis.

Joka kerta on kuitenkin ollut hyvä mieli kun näkee kuinka liikuttavan onnellisia karvakaveriaan odottaneet vastaanottajat ovat, se jos mikä on paras palkka tästä hommasta.

Viime kerralla saatoin maahan tämän hellyttävän jo mummuikäisen harmaakuonon, jolla taitaa olla jo oma instagram-tilikin.

 

Ja kun nyt kotisivuillamme olette, käykäähän katsomassa mitä kivaa ensi vuonna on tarjolla, vielä on lentoja edullisesti saatavilla !