fbpx

Auton ratissa Kreetalla

Heti aamusella auton rattiin ja Haniaan hoitamaan asioita. Olen ajellut täällä itse nyt kymmenisen vuotta autolla. Ensimmäiseen kymmeneen vuoteen en auton ratissa Kreetalla uskaltanut olla. Jarrutin ja huokailin, vinguin ja vapisin pelkääjän paikalla ihan riittämiin. Myös kuskin mielestä.

Kun rakennusprojektimme Plataniaksessa alkoi, tulin siihen tulokseen että auton ratissa on istuttava ihan itse. Vakikuskini kun pysytteli tiiviisti Suomessa paitsi lain sallimat lomat. Ja rakentamiseen liittyvät asiat nyt vaan vaati liikkumista paikasta toiseen. Yleisillä kulkuneuvoilla meni helposti päivä yhden asian kanssa. Ja niitä asioita piisasi.

Ensimmäisen kerran autonrattiin

Ensimmäisen kerran astuin autonrattiin matkustettuani ensin kolme päivää kaikilla muilla mahdollisilla kulkuvälineillä Kreetalle. Bussilla Helsingistä Hankoon, laivalla Hangosta Travemundeen, Travesta junalla Hampuriin. Hampurista lentäen reittiä Hampuri-Essen-Ateena-Hania. Miksi? Koska vuonna 2010 Islannista tullut tuhkapilvi rajoitti lentoliikennettä. Ajatelkaahan, silloin epävarmuus lennoista ja matkoista kesti vain pari viikkoa. Tänä vuonna, noh, kaikki tietää. Olin perillä Hanian kentällä illalla noin kymmenen maissa ja tietenkin oli ihan pimeää. Hain vuokra-auton ja hengittelin hetken syvään, starttasin ja aloittelin loputtomalta tuntuneen matkan kohti Evropi-hotellia, jossa silloin asuin. Kai se matka loputtomaksi käy kun ajaa viittäkymppiä ja pysähtyy päästämään kaikki mahdolliset takaatulijat ohi.

Olen saanut ABC-ajokortin vuonna -75, ja ajanut sen jälkeen koko ajan; Helsingissä, pitkin Saksan moottoriteitä, jopa kuorma-autolla silloin kun niissä vielä käytettiin välikaasua. Ongelmitta. Miksi se niin vaikeaa sitten olisi Kreetalla. No ei miksikään. Lopulta totesin ajamisen olevan samanlaista täällä kuin muuallakin. Autossa on ihan samalla lailla kaasu ja jarru, valot ja vilkut kuin muuallakin. Kaikkia niitä käytetään ihan normaalisti. Plus äänimerkkiä. Ja varoitusvaloja. Niistä autonvuokraaja ohjeisti; ”tässä on sitten varoitusvalot, jos haluat piipahtaa kaupassa”.

Hieman se totuttelua vaati

Se mihin alkuun oli vaikea tottua oli se, että autot jossa ei ole valoja, voivat silti liikkua. Sitä kun on tottunut ajovalopakkoon Suomessa. Muutama yllätys ja kyllä sen oppi. Toinen totuttautumisen paikka oli motoroiduissa kaksipyöräisissä. Ja joskus kolmipyöräisissäkin. Niitä kun tuntui tippuvan välillä taivaalta. Välillä niiden tulon kuuli vähän liiankin hyvin, välillä ei lainkaan, ne vain olivat siinä.

Vielä näitä näkee, ihanaa.

Lopulta tottuminen paikalliseen liikennekulttuuriin sujui muutamassa päivässä. Täällä liikenne on oikeasti, paitsi joustavaa niin myös luovaa :-). Ja joukkoon mahtuu AINA. Tulet sitten miten päin tahansa liikenteeseen. Jos olet kääntymässä vasemmalle ja taakseni kertyy jonoa, niin viimeistään kolmas vastaantulija päästää sinut kääntymään, pois tukkimasta liikennettä. Toki torvet soivat paljon, mutta pääosin silloin moikataan kaveria, kerrotaan fillaristille että ollaan tulossa. Tai kysytään mummolta ohimennessä montako niitä kananmunia pitikään ostaa. En kyllä varsinaisesti pidä vieläkään kaupungeissa ajamisesta, mutta ei minua pelotakaan. Sekaan vain kuin aamusumuun.

Parkkipaikka on joskus vähän liioitteleva nimitys.

Vuoristoteillä sen sijaan olemme joskus päätyneet sellaisiin paikkoihin, jossa apuun on pyydetty useammankin uskontokunnan jumalia. Peruuttaminen äkkijyrkällä kiemuraisella soratiellä on extreme-kokemus, uskokaa pois. Näiltä kokemuksilta välttyy jos ei mene päällystämättömille teille. Eikä luota googlemapsiin sokeasti. Se kun saattaa luokitella tieksi sellaisenkin mikä osoittautuu oliivilehtojen kautta mutkittelevaksi “metsäautotieksi”, joka päätyy sateisten päivien jälkeen mutakuoppaan jossa lähinnä amfibi olisi oikea valinta. Tiedän mistä puhun. Kerran uskoin kartanlukijaa ja googlemapsia. Yhdeksän hengen minibussin kanssa, täynnä ihmisiä. Liekö kaikilla vieläkään tukka laskeutunut oikeaan asentoon. Perille kuitenkin päästiin silloinkin. 

Kannattaa pitää mielessä

Se on tuo tutkimusmatkailijan luonne, joka aina välillä ajattaa vähän haasteellisimpiinkin paikkoihin. Vaikka täällä on ihan leppoisaa ajella, ihan oikeasti, niin muutama asia kannattaa siis pitää mielessä

  • autot joissa ei ole valoja, voivat liikkua
  • kaksipyöräisiä/kolmipyöräisä ja nelijalkaisia ilmestyy mistä tahansa, milloin tahansa ja ne katoavat samalla lailla kuin ilmestyvät
  • mm. kansallistiellä SAA ajaa valkoisen sulkuviivan oikealla puolella; se tekee liikenteestä huomattavasti joustavamman. Paikalliset kyllä muistuttavat jos olet heidän tiellään. Turha siitä on ottaa nokkiinsa.
  • kiireen voit unohtaa; sopeuta ajonopeus itsellesi sopivaksi, hoppuhousuja on aina takapuskurissa roikkumassa, varsinkin kun näkevät vuokra-auton. Päästä ne ohi äläkä yritä karkuun, stressaat paljon vähemmän.
  • silmät kannattaa olla selässäkin, ja mieluusti päälaella
  • antaa niiden soittaa torvea, kyllä maailmaan ääntä mahtuu. Eikä se välttämättä ollut edes sinulle.
  • poliisit ajavat aina vilkkuvalot päällä
  • peltipoliiseja ja nopeusrajoituksia on, mutta tiedän vain pari paikkaa kansallistiellä missä niitä noudatetaan. Kannattaa seurata paikallisten toimintaa.
  • jos tienpäällä jotain sattuu apua saa aina. Vaikkei kyydissä olisikaan yhdeksää neits… naista
  • STOP-merkki ei välttämättä tarkoita samaa kuin Suomessa. Jos pysähdyt “turhaan” saatat saada jonkun puskuriisi. Oikeassa olet, mutta kannattaako lomasta tuhrata aikaa sen asian selvittelyyn, kreikankielellä.
Ei vedetty kölin alta pilatesohjaajaa, mutta auton alta hän ei malttanut pysyä pois. Siis tuo punapaitainen. Autossa hänen lisäkseen seitsemän naista ja lapsi.

Hyvin olen kuitenkin pärjännyt, vain yksi peräänajo.  Perääni ajettiin kun  – onneton  –  menin antamaan jalankulkijalle tietä. Autosta ulos noustessani olin valmistautunut ihan mihin vaan taistoon. Kohtelias nuori mies katsoi paitaani (kuva alla) ja autonsa rutistunutta keulaa ja totesi ”sorry, my fault”, niin kuin tietysti olikin. Autovuokraamo hoiti neuvottelut sen jälkeen sekä oman autoni, lähes olemattomat, vahingot mukisematta.

Tuon keikankielisen tekstin äkikseltään kääntää “diplomaattinen koskemattomuus”

Liikennekulttuuri on omanlaisensa, kauniisti sanottuna

Vahinkojen vähäisyys ylipäänsä hämmästyttää, kun katselee paikallisten ajokulttuuria. Tänään olen pongannut mopoilijoissa mm. yhden jolla oli kahvi toisessa kädessä ja puhelin toisessa, yksi ohitti kirkon kahvimuki kädessä tehden ristinmerkin toisella. Yhdellä mopokuskilla oli toisessa kädessä tarjotin, jonka päällä oli pullo ja kymmenkunta rakimukia. Teki mieli seurata. Yksi vei ehkä talonrakennustarpeiksi kolmemetrisiä puukeppejä, kevyesti kainalossa. Mopolla. Puhumattakaan niin monista perheistä, jotka on lastattu kaksipyöräisten kyytiin.

Liikennekuolemat Kreikassa ovat ihan eurooppalaista huipputasoa, eikä ihme. Jos kurkistatte tienvarsien pikkupikkukirkkojen sisään, huomaatte että harmillisen monessa on sisällä nuoren miehen kuva. Se kertoo, että tällä paikalla tuo nuorukainen menehtyi. Yleensä juuri nuori mies. Hautausmailla voi saman havaita, paljon nuorena kuolleita miehiä, ja jos kuolinpäiviä katselee, (netistä löytyy keino tarkistaa mikä viikonpäivä kyseessä) niin valitettavan usein se on sunnuntai. Sunnuntaina aamuyöstä on vaarallista liikkua näköjään. Monella näyttää edelleen kypärä killuvan kyynärtaipeessa, se laitetaan päähän vasta kun tullaan kansallistielle.

Vuokra-autosta omistusautoon

Vuokra-autoilusta siirryimme jossain vaiheessa omaan autoon. Ostimme sen tutulta autonvuokraajalta, hän kun sattui olemaan automekaanikko koulutukseltaan ja ystävämme Kostaksen kaveri. Paperisota oli taas kerran melkoinen. Veronumero oli jo valmiina, mutta kauppakirjojen kanssa mentiin edestakaisin väliä myyjä-pankki-KEP-pankki-myyjä. Ja muutaman kerran vielä siihen päälle. KEP on toimisto, josta löytyy kaikenmoisia kaavakkeita ja siellä käytiin allekirjoittamassa kaikki paperit. Jonkunhan pitää todistaa, että juuri SINÄ allekirjoitat ne paperit. Ja ettet asu yli kolmea kuukautta maassa. No silloin en asunut. Autokauppias tuskaili papereita täyttäessään, miten ihmeessä voi tietää mitä i-kirjainta missäkin kohtaa pitää käyttää. Kaikki kreikankielein opiskelijat saavat lohtua tuosta kommentista, luulisin. Ja hän sentään oli kreikkalainen.

Kun proseduurit oli läpikäyty olikin jo helppoa. Jos auton kanssa oli ongelmaa, katsastusta, huoltoa, mitä vaan, vein auton myyjälle joka hoiti homman ja palautti auton. Ihan loistavaa palvelua. Auto, Renault Megane, (myöhemmin tekstissä kotoisesti rellukka”) ” bratz-car, niin kuin lapsemme sitä kutsuivat ulkonevan peränsä vuoksi, sen paremmin kuin myyjäkään ei kovin luotettavalta näyttänyt ulospäin, mutta homma toimi koko ajan moitteettomasti. 

Vanhasta autosta upouuteen

Kun tuo autovuokraamo sitten lopetti, tuli aika miettiä miten pärjäämme vanhan auton kanssa. Perheen autovastaava Kim oli jo jonkin aikaa viettänyt toveja autokaupassa ”tuumimassa” vaihtoehtoja. Koska auton luotettavuus oli tärkeä, päädyttiin sitten uuteen autoon ja valinta osui romanian rolls royceen eli Dacia Dusteriin. Auto tuntui ensin alkuun möhköfantilta edelliseen pieneen ja ketterään Meganeen verrattuna, mutta iso tavaratila ja reilu maavara olivat sen ehdottomia valtteja. Ja hinta. Perusmallin kulkuneuvo ilman muita herkkuja kuin ilmastointi, maksoi tuolloin noin 13te. Vanhan automme ottivat vaihdossa.

Täällä vanha auto voidaan ottaa vaihdossa. Sen hinta vähennetään myyntihinnasta, mutta omistusoikeus pysyy myyjällä kunnes autolle on löytynyt uusi omistaja. Tämä oli hienoinen yllätys, kun ihana kirjanpitäjäni ennen vuodenvaihdetta asiaa kyseli. Jos auto on omistuksessani vuoden viimeisenä päivänä, joudun maksamaan siitä autoveron koko tulevalta vuodelta. Onneksi ihana rellukkamme oli myyty; autokauppiaan pojalle. Ilmeisen hyväkuntoinen oli jäljiltämme kaiketi. Tuota verotusasiaa en olisi tiennyt seurata ilman valpasta kirjanpitäjääni. Niin kuin en sitäkään, että autovero pitää älytä maksaan vuoden viimeiseen päivään mennessä. Ei siitä mitään laskua kotiin tule. Oppia ikä kaikki.

Kreetalaisella merkkikorjaamolla

Uutta autoa odotellessamme, jokusen kuukauden, rellukkamme aiheutti vielä yhden elämyksen. Lähdimme reissuun jonnekinpäin saarta. Auto tuntui ”laiskalta” ja laiskistui entisestään, ja kun pääsimme lähelle Rethymnonia, enää kuljettaja kiihtyi. Ennen Rethymnonia löytyi automyymälä/korjaamo, jonka pihaan nilkutimme. Pari tuntia kului, kun testailivat autoa. Kahvitarjoilu pelasi ja porukan miesväen mielestä ei ollut lainkaan pitkästyttävää odotella ajan kulumista autokaupassa. Me naiset, no, tuijotimme merelle, harvassa autokaupasta on esteetön näköala suoraan aavalle merelle.

Mietin kuumeisesti koko ajan mitä korjaus mahtaa maksaa ja mitä olen valmis maksamaan. Vaihtoehtona oli vuokrata auto jotta matka jatkuu. Ja varsinkin kun uusi auto oli juuri tulossa, eikä vanhan korjaukseen enää kovasti kannattanut satsata. Kahden tunnin kuluttua korjaaja toi avaimet ja totesi, että jotain suuttimia putsattiin, auto testattiin kansallistiellä eikä ongelmia enää tuntuisi olevan. Vahvistivat vielä, että sillä kyllä uskaltaa lähteä vuorten ylitykseen. Menin kassalle ja hieman hermostutti. Hinta oli 8€. Tarkistin varmaan kolmeen kertaan, siis 18€ ?Ei. 80€ ? Ei, hinta oli 8€. Kuitilla. Annoin 10€. Oli aika kevyttä jatkaa matkaa. Rellukka toimi moitteettomasti koko loppumatkan ja muutaman kuukauden sen jälkeenkin vielä. 

Auton ratissa Kreetalla …

… pärjää hyvin kun on itse joustava, eikä pidä säännöistä niin pilkulleen kiinni. Lehmänhermoista ei ole haittaa. Katsokaa mallia paikallisista. Nykyisin ajan melkein mielummin täällä kuin Suomessa. Olen oppinut ajokulttuurin ja joskus Suomeen palatessa on hieman ongelmia sopeutua siihen liikenteeseen. Sanovat poliisit. Polkupyöräilyn Kreetalla aloitin jo paljon ennen auton hankintaa. Niihin tarinoihin palaan myöhemmin. 

Niin ne asiat, joita aamulla lähdin hoitamaan hoitamaan … no ei tällä kertaa onnistunut, ensi kerralla ehkä. Yhtä rönsyilevää kuin tämä tarinakin. Voikaa hyvin !

Myös meidän kurssilaiset pääsevät välillä kokemaan vähän erinlaista kuljetusmuotoa !

2 Comments

  • Loistava juttu. Näitä tarinoita on tosi mukava lukea, sillä niissä pääsee aivan iholle Kreetalaiseen elämään. Kiitos.

  • Ihana juttu. Minäkin kammosin Kreikassa autolla ajamista, kunnes eräällä Kreetan matkalla istuin ratin taakse. Ei ollutkaan kamalaa, vuoristoteillä ajaminen onnistui ja pääsin eroon korkeanpaikan kammostani. Suosittelen kokeilemaan!

Kommentointi

Your email address will not be published. Required fields are marked *