fbpx

Vuosi vaihtuu …

… sataa tai paistaa 

Vuosi vaihtuu joka tapauksessa, vuosi toisensa perään, se on varmaa. Katastrofin kanssa, sitä ilman – tai siitä huolimatta. Suomessa olen vuodenvaihdetta juhlistanut useimmin sisätiloissa. Vilukissa kun olen. Mitä nyt paukuteltu papatteja ja ammuttu rahaa – eikun raketteja – taivaalle, kun lapset olivat pieniä, hetken ulkona. Paukkupakkasilla todella lyhyen hetken.

Kyllä ne vaihtelevat kelit Kreetallakin. Kymmenkunta vuodenvaihdetta saarella on tarjonnut monenlaisia kelejä. Joskus Hanian kauppahallin, Agoran, vuodenvaihteen seremonioita on seurattu lähes t-paitakelissä, joskus kahlattu sääriä myöten vedessä ja tuulessa, joka pitää huolen siitä ettei tilkkuakaan kuivaa vaatetta ole päällä.

Mieluusti kuulisin paikallisten kertomuksia mikä on normaalia vuodenvaihteen viettoa. Omat paikalliset tuttavani eivät ole kovin tapaorientoituneita. Sen tiedän että aattona leikataan vasilopita-kakkua, lahjoja jaetaan aattona ja Uudenvuodenpäivänä, ainakin.  Ja korttia pelataan kuulemma. Alla muutamia omia, ehkä epäortodoksisia, seikkailuja vuosien varrelta. En tiedä onko edes Haniassa joka vuonna samanlainen ohjelma. Tämä vuodenvaihde menee Suomessa, joten kerron lisää joskus toiste. Tosin nykyisin olen alkanut uskoa että vuosi vaihtuu ilman että olen sitä valveilla vahtimassa.

Agorassa aattona

Uudenvuoden aattona Agorassa on juhlatunnelma korkealla jo päivällä. Käytäville on nostettu pitkiä pöytiä, täynnä paikallisia; herroja, rouvia ja kerrassaan huumaavaa ja hurmaavaa meteliä. Ja ruokaa ja juomaa. Joskus kreetaeloni alkuvuosina, tapoja tuntemattomana, päädyin sinne ostoksille ja johonkin pöydän kulmaan istumaan tietenkin. Ruokaa nosteltiin lautaselle, rakia kaadettiin, maljoja nosteltiin ja vierasta tentattiin. Käytin kaikki tuntemani kreikankielen fraasit ja sanat. Ei niitä kovin paljon ollut, mutta hilpeyttä ne herätti. Kun kyselin kainosti voinko jotenkin osallistua, esim. maksamalla jollekin, minulle tuhahdettiin ”ei tule kuuloonkaan, filoxenia (vieraanvaraisuus)”.

Olisihan siinä joutunut päivä mukavasti, elleivät omat muonitusvelvoitteet olisi kutsuneet. Jokusena vuonna tuon jälkeenkin olen sinne päätynyt, ihan tarkoituksella, turvahenkilöinä ja tapojen tulkkeina paikallisia ystäviäni. Silloinkin on pitänyt toimia salamannopeasti, jotta on päässyt itsekin jotenkin kiitollisuuttaan osoittamaan. 

Agoran ulkopuolellakin on elämää

Myös Agoran ulkopuolella tapahtuu aattona. Taannoin, ilonpidon vaiettua sisätiloissa alkoi hallin pääovien edessä, sinne rakennetulla esiintymislavalla, non-stop esitykset. Tanssiryhmiä esiintyi useita. Yksi toisensa jälkeen, ihan iki-ihanista pikkuisista taaperoista alkaen, välillä energisiä teinejä ja lopuksi pitkälle rutinoituneita ympäri maata esiintyvät ryhmät. Viglatoresin jatkuvuus on taattu. Välillä esiintyi paikallisia soittajakokoonpanoja, jopa pienimuotoista sirkusta. Tuntitolkulla, minusta tuntui.

Massojen täyttämät yleisötilaisuudet on minulle aina haastavia. Kun katselee maailmaa noin puolentoista metrin korkeudelta, niin aina jää jalkoihin.  Eteen parkkeeraa aina joku jenkkikaapin kokoinen toppatakkimies tai muhkea madame. Näkyvyys katoaa ja ahtaanpaikan kammo iskee, savu alkaa nousta korvista. Ellei sitten löydy jotain kiviaidan pätkää jonka päälle kiivetä. Silloin vie tietenkin paikan joltain lapsukaiselta ja aiheuttaa näin traumojen siirtymisen sukupolvelta toiselle. 

Vuodenvaihteen h-hetken lähestyessä tunnelma ja tungos Agoran pihalla vain tiivistyy. Niin maallisen kuin taivaallisen vallankin edustaja pääsevät ääneen, pitävät puheensa, yhteisesti lauletaan myös. Ja niin se vuosi vaihtuu, paikallisten toppatakkikansan pehmeässä puristuksessa, “hronia polla” (monia vuosia) – toivotusten kaikuessa. Skoolataan jos kädessä on jotain millä skoolata ja tunnelma oli vähintäänkin ”tiivis”.

Hyvä vasikka elää juomallakin – ellei ruokaa löydy

Kerran, tungoksen hiukan hälvettyä, tai kun ylipäänsä pystyi liikkumaan, lähdimme vaeltelemaan Hanian kujille. Ehkä jostain saisi jotain ruokaakin. Ruuan suhteen tilanne oli vaikea, mutta ”hyvä vasikka elää juomallakin”, tietää vanha kansa. Jokaisessa kuppilassa johon pääsimme ts. mahduimme sisään näet tarjottiin ensimmäinen kierros ilmaiseksi. Kuohuviiniä, joka meillä kuuluu vuodenvaihteen juomiin, emme juuri onnistuneet saamaan.

Ensimmäisessä paikassa saimme ihan kirjaimellisesti mukilliset viskiä sillä aikaa, kun tarjoilija lähti metsästämään meille kuohuviinipulloa. Ruokaa ei sielläkään saatanut, mutta sen sijaan päädyimme tanssimaan bulgarialaisia kansantansseja kanssajuhlijoiden kera. Vai olisiko ne olleet albanialaisia, en saanut selville. Baarimikko palasi kuoharin kanssa, jonka koimme velvollisuudeksemme maksaa ja juoda pois, vaikkei se ollutkaan kuohuviiniä, valkoviiniä se oli ja lisäksi makeaa. Hronia polla vaan ! Btw, tuota baaria en sen koomin ole onnistunut löytämään.

Pari seuraavaakin baaria veti vesiperän ruuan suhteen, mutta juomien suhteen onnisti aina. Ja se ensimmäinen kierros oli aina ilmainen, joten koimme että myös yksi maksullinen kierros piti ottaa. Se luterilainen kasvatus tiedättehän, ”ettei vaan jää kiitollisuudenvelkaa”. Neljän aikaan aamuyöstä vihdoin istuimme venetsialaisen sataman kupeessa pienessä baarissa jossa tarjoiltiin paahdettuja kastanjoita. Ne maistuivat taivaallisilta. No, kotiin Plataniakseen päästiin kuitenkin kunnialla. Aamulla aurinko paistoi vaikka juuri silloin suomalainen hämäränhyssy olisikin sopinut jotenkin valonherkille silmilleni paremmin. 

Aina ei kuitenkaan paista aurinko

Se toinen ääripää kelien suhteen oli vuonna 2014. Jouluna vielä säät olivat suosineet ja  joulupäivän retkellä kinkkuvoileivät syötiin Elafonissin rannalla +25 lämmössä. Juuri ennen vuodenvaihdetta, ja heti sen jälkeen kun saarelle houkuttelemamme vieraat olivat saapuneet, alkoi rankkasade. Eikä mikään pieni kuuro. Eikä lyhyt. Vettä tuli taivaan täydeltä kaksi vuorokautta. Olimme edellä kerrotusta muonanmetsästyskokemuksesta viisastuneina varanneet pöydän Agia Marinassa sijaitsevasta pikkuravintolasta. Aika harva paikka meitä lähellä on avoinna talvella ja vielä harvempi uudenvuodenaikaan.

Kävin tarkistamassa päivällä onko kaikki siellä ok. Ja totesin, että perille pääsee vain autolla. Jos jopa meidän yläkylän alamäessä virtaa vettä niin paljon että vaelluskengät ei riitä, niin voitte kuvitella paljonko sitä vettä tasaisella maalla oli. Autolla siis matkattiin tavernalle se muutama kilometri. Tilaaminen oli helppoa. Omistaja vilkaisi ryhmäänne ja totesi ”minä tuon teille ruokia niin kauan kuin teille maistuu, kaikkia erilaisia”. Ruoka oli erinomaista ja sitä oli riittävästi. 

Koska innokkaita autonkuljettajia – uudenvuodenyönä, outoa – ei ruuan päätteeksi ollut, tilasimme taksit viemään meidät Hanian keskustaan. Vettä tuli edelleen kaatamalla, mutta peruspositiivisena ihmisenä ajattelin, että jospa jokin pieni rakonen sateessa sattuisi vuoden vaihtumisen aikaan. Ei sattunut. Taksi tipautti meidät Everest-kahvilan kulmalle ja parkkeerasimme sinne sateensuojaan. Mutta eihän siellä nyt koko iltaa voi viettää.

Joukon urhein lähti tarkistamaan lenkkarit loiskuen kulmia josko joku taverna olisi auki. Seuratessaan iloista äänensorinaa ja vilkkuvaloja, hän päätyi johonkin yksityiseen tavernassa vietettävään illanviettoon, ”ei hätää, täällä on pöytä vapaana, tulkaa vain”. Sinne sitten päädyimme. Söimme, taas, nautimme kohtuulliset ruokajuomat ja poistuimme soveliaaksi katsomallamme hetkellä, muutamien tanssien jälkeen. Upeasti laittautuneiden paikallisrouvien joukossa olimme läpimärissä tamineissamme juuri kuin se kuuluisa hajuvesi lihapullissa. Laskua ei taaskaan saatu, mutta jätimme pöydälle toki reippaat ”tipit”. Että kiitos ja anteeksi !

Aamuyön extreme

 Kotimatka Plataniakseen osoittautuikin sitten tosi haasteelliseksi. Parin päivän rankkasateet olivat muuttaneet maaston mudaksi. Mudaksi vettynyt maa-aines valui teille ja Kato Staloksen kohdalla maanvyörymä oli katkaissut tien kokonaan. Rantatietä ei päässyt Plataniaksen suuntaan lainkaan. Taksi nousi siis kansallistielle, Galataksesta ei päässyt alas rantatielle. Plataniaksessa ei päässyt alas rantatielle. Ensimmäinen liittymä josta kansallistieltä pääsi rantatielle laskeutumaan oli Tavronitiksen kohdalla. Sieltä sitten ajeltiin tulvivaa rantatietä takaisin Plataniakseen. Kun meidän oma mäki alkoi näkyä jotain puuttui. Sähköt ! Koko mäki oli pilkkopimeänä. Eikä siellä ole lunta maisemaa valaisemassa. Kun siellä on pimeää, niin siellä on sitten todella pimeää. Kun taivas on vielä pilvessä, niin kenkien asennosta voi päätellä seisooko nenä kohti alamäkeä vai ylämäkeä.

Kännykän taskulampputoiminto oli kullanarvoinen kun etsittiin porttia, avaimenreikiä, kynttilöitä, tulitikkuja, otsalamppuja ja niiden pattereita, ja toisiamme. Kämpät saa onneksi lämpöä myös ”porinmateista”, ja valoakin tulee kun uunissa on lasiset luukut. Olisi se ollut kodikasta! Vessaa vaan ei voi käyttää, kun ei tullut vettä, kun pumput ei toimi ilman sähköä. Eipä hätää, etsitään ämpärit ja haetaan vettä uima-altaalta vessanpytyn viereen. Näinhän se vesivessa toimi. 

Otsalamppu päähän ja ämpärit käteen. Pohjakerroksessa odotti sitten illan viimeinen ekstiimielämys, tai aamun ensimmäinen, vettä puoleen sääreen. En nyt toista niitä sanoja mitä silloin ilmoille pääsi, mutta niitä oli paljon ja ne tulivat täydestä sydämestä. Kello oli viisi aamulla ja oli uudenvuoden päivän aamu. Juhlaseurue oli jo untenmailla. Laitoin tekstarin vt-talkkarille, joka asustelee seuraavalla mäellä; ”tervetuloa talkoisiin aamulla, omat ämpärit mukaan”. Vastaus tuli salamannopeasti, ”sorry, tiet poikki talon molemmilta puolilta, ei täältä pääse pois”.

Jepjep! Pari tuntia lepoa ja herätys ankeaan arkeen. Ämpärit mukaan ja vettä lappamaan. Vt-talkkari vahvistuksineen oli kuin olikin löytänyt jonkun oliivitarhatien jota pitkin saapui talkoisiin. Meneehän se uuden vuoden ensimmäinen aamu näinkin. Ei tullut mietittyä oliko jollain krapulaa vai ei. Onneksi sähköt olivat palanneet. Vedenpaisumuksen aiheutti nimittäin sähkökatkosta johtuva tyhjennyspumppujen toiminnan pysähtyminen. Tankki johon vesi kerääntyy poispumpattavaksi ”valtakunnan verkkoon” oli taas piripintaan täynnä kahden päivän tauottoman rankkasateen johdosta. 

Aurinkokin paistaa vaikkei sitä näy

Kun aurinko taas suvaitsi näyttäytyä päivää myöhemmin, kaikki talon parvekkeiden kaiteet olivat täynnä kuivuvia suomalaisia räsymattoja. Varsinaiset asunnot ovat toki maanpinnan yläpuolella joten ne säilyivät, mutta nuo pohjakerroksen varastotilat saivat kyllä peruspesun. Ja niissä säilytyksessä olleet räsymatot myös. Nykyisin olemme jo varautuneet tällaisiin vedenpaisumuksiinkin. Oppia ikä kaikki !

Meidän onnemme oli että vesi oli puhdasta. Nämä rankkasateet nimittäin aiheuttivat järkyttävää tuhoa Plataniaksen alakylässä. Kun meidän katastrofi oli selvitetty lähdimme tutkimaan mitä alakylälle kuuluu. Ja hakemaan rannan tuntumaan edellisenä iltana jäänyttä autoamme. Auto löytyi paikaltaan mutta muuten näky alakylässä oli lohduton. Vasilis  (Evropi-hotelli) kertoi heränneensä yöllä kylkeä kääntäessään siihen että käsi valahti sängyn ulkopuolelle. Ja upposi samalla jääkylmään mutavelliin. Asuvat hotellillaan pohjakerroksen asunnossa. Säkkipimeässä yössä sitten oli pitänyt etsiytyä ulos tulvivasta asunnosta, löytää vara-avaimet pojan pari kerrosta ylempänä olevaan, sillä hetkellä tyhjillään olevaan asuntoon. Onneksi sellainen oli olemassa!  Voitte kuvitella että jos mutavelliä on sängynlaidan tasolle, vahingot eivät ole vähäiset. Kun kävin ottamassa valokuvia heidän tuhoutuneista tiloistaan vakuutusyhtiötä varten, itketti.

Me pääsimme vähällä loppujen lopuksi. Sama lohduttomuus nimittäin jatkui ympäri kylää. Autotalleja jotka yleensä ovat juuri pohjakerroksissa, täynnä mutaa, autoineen. Rantakadun kuppilat ja turistikaupat olivat saaneet osansa mudasta myös. Pahiten taisi ”ottaa siipeensä” Porto Platanias -hotelli, jonka pohjakerros sai osansa sekä vuorilta tulvivasta mudasta että mereltä tulvivasta suolavedestä. Hotellin pohjakerroksessa sijaitsivat mm. leipomo, pesula, gym, sähköpääkeskus, jäähdytetyt muonavarastot (tosin hotelli oli kiinni talvella) jne. Kävelin ohi kuukauden päästä uudelleen ja edelleen pohjakerroksesta tuotiin mutaa ulos kottikärryillä. 

Rojun siivousta 2014 mutavyöryjen jälkeen

Mutta vuosi oli kuitenkin vaihtunut !

Näidenkin katastrofien jälkeen on seurannut Kreetalla jo uusia katastrofeja ja uusia tulvia. Niistäkin on pinnalle noustu.

Ehkä me voimme siis toivoa että viime vuoden katastrofin –  tiedättekylläminkä –  jälkeen, tästä taas noustaan. Ilmojen haltijoina emme kai voi toimia, mutta vuoden 2020 katastrofin tuhoja voimme loiventaa palaamalla saarelle, kun se taas on mahdollista. 

Ja vuosi on jälleen vaihtunut !

Tervetuloa 2021 ! Vaikeaa kuvitella että se voisi olla hankalampi kuin edeltäjänsä.  

Valkoiset vuoret on niin kauniit lumipeitteessään

Miksi Kreetalla on paljon pieniä kirkkoja oudoissa paikoissa?

Edelleenkin ihmettelen Kreetalla liikkuessani kummallisissa paikoissa noköttäviä pieniä kirkkoja. Samalla ihailen tapaa, jolla niiden paikat on valittu. Millaisia tarinoita niillä on? Miksi niitä on paljon niinkin mahdottomissa paikoissa kuin vuorten huipuilla?

Kuka niihin kiipeää? Kiivetäänkö sinne joka sunnuntaiaamu? Aasillako se pappi sinne menee? Käykö niissä joku ihan oikeasti? Pidetäänkö niissä palveluksiakin? Miten niin ne ovat yksityisiä? Mitä se tarkoittaa?

Pieni yksityinen kirkko ja hautausmaa Kandanosin jättipuiden nurkalla
Tämä vanha pieni kirkko sijaitsee itseään paljon vanhempien oliivipuiden tarhassa

                  

PALJON pieniä kirkkoja

Olet saattanut bongata useita huippuja, joiden laella olevalta kirkolta voisi aueta komea näköala, jos sinne tien löytäisi. Tai rotkonpohjan kirkkoja tai vuorenrinteen hyllyllä tasapainoilevia?  Jos siellä kerran on kirkko, niin luulisi sinne nyt tien olevan.

Mutta kun katsoo Googlen karttaa ja yrittää löytää reittiä, saattaa vetää vesiperän. Tietä ei yksinkertaisesti löydy. Miten sinne kuljetaan? Käydäänkö siellä lainkaan? Miten rakennusmateriaalit on aikanaan sinne viety, jos ei tietä ole? Paikaltako ne on kerätty?

Kreetalaisten mielen maisemaan ei kuulu asioiden tekeminen helpoksi. Päinvastoin. Jos näkee vaivaa, on saavutus arvokkaampi. Retki huipulle voisi ollakin pyhiinvaellus.

Kaukana asutuksesta olevia pieniä kirkkoja kutsutaan nimellä exóglisi, lyhenne sanoista exo-egglisia, ulkokirkko. Useimmat niistä ovat yksityisiä tai ainakin ne ovat sitä aluksi olleet. Ne on pystytetty suvun tai kylän tai yhden henkilön toimesta.

Taustalla on ollut jonkn henkilökohtainen ongelma, johon on haettu ratkaisua. Avun antaja on ollut Pyhä henkilö. Apu on koettu niin suurena, että jälkipolvillekin on haluttu jättää muistutus ratkaisusta. Etteivät unohtaisi sitä Pyhää, joka esi-isiä auttoi. Että muistettaisiin olla kiitollisia.

Näiden pienten kirkkojen synnystä kertovissa tarinoissa mainitaan uni, tai näky tai sisäinen vaatimus pystyttää kirkko. Samalla hieman jännittävän tuntuinen ja pelottava, demonien ja tzinnien asuttama paikka tulee näin pyhitetyksi. Tämä on siis lyhyt selitys, mutta tarina alkaa kaukaa, ihan aikojen alusta, ja on täynnä yllättäviä käänteitä ja muodonmuutoksia. Metamorfooseja kreikaksi.

Monet jo kivikautisten asukkaiden palvontapaikat jatkoivat pyhinä paikkoina läpi minolaisajan, mykeneläiskauden, roomalaisajan ja nyt niissä on kristillinen pyhättö. Paikka on pysynyt samana, ongelmakin on pysynyt suurinpiirtein samana kaikki vuosituhannet, vain palvonnan kohde on vaihtanut ulkoasua.

Me luterilaiset miellämme, että kirkko on yhden Jumalan palvelemista varten, mutta nämä pienet kirkot onkin nimetty Pyhien (= pyhimyksien) tai pyhien tapahtumien mukaan. Kun on monta auttavaa Pyhää, on myös paljon kirkkoja. (Ortodoksit huomauttavat, että he eivät käytä sanaa pyhimys vaan sanaa Pyhä. Sanalla pyhimys on painolastia ja he liittävät sen roomalaiskatolisuuteen ja Simon Templeen.)

Miksi PIENIÄ kirkkoja?

Kirkkojen pienuus on monen asian summa. Olisi helppoa sanoa, että suuria kirkkoja rakennettiin ekalla bysanttilaiskaudella (365 – 824), mutta pieniä kirkkoja toisella bysanttilaiskaudella (961-1204).

Niiden väliin asettuu Kreetan emiraatti, siis se aika, jolloin arabit pitivät saarta hallussaan. Heitä kutsutaan mieluummin saraseeneiksi, muhamettilaisiksi merirosvoiksi. Bysantti onnistui heittämään heidät saarelta 961, mutta Kreeta oli kovin köyhtynyt. Niin kirkotkin pienenivät. Tuon aikaisia kirkkoja on saarella vielä paljon, mutta monet ovat huonokuntoisia.

Bysantin jälkeen saarta hallitsivat venetsialaiset. he olivat roomalaiskatolisia, kielsivät ortodoksisen kirkkohallinnon, mutta sallivat kirkkojen rakentamisen. Köyhän ortodoksiväestön kustantamat kirkot olivat pieniä, mutta komeus saattoikin olla sisäpuolella. Tuolta ajalta Kreetalla on muutaman hyvän kirkkomaalarin, kuten Joannis Pagoménosin, mestarinäytteitä.

Pienet kirkot on rakennettu ja nimetty lukemattomien Pyhien mukaan. Merten rannoilla on Pyhän Nikitaksen kappeleita, hänhän suojelee merirosvoilta. Pyhä Johannes Rigologos (=Vapisija) varjelee malarialta. Hänelle pyhitettyjä kirkkoja on runsaasti akselilla Jorjúpoli-Armeni- Kalives, onhan siellä ollut soisia alueita.

Pyhä Haralambos on saanut kirkkoja sinne, missä rutto on jyllännyt. Pyhän Nikolaoksen kirkot ovat lähes järjestään meren rannalla ja Pyhän Antin löytää luolista.

Turkkilaiseen aikaan (1669-1898) maata omistaneet ortodoksit pystyttivät kirkkoja omille mailleen. Taustalla oli maaomistukseen ja verotukseen liittyvä laki, jonka mukaan islaminuskoinen ottomaanivaltio ei voinut pakkolunastaa sellaista maata, jolla sijaitsi vääräuskoisten uskonnonharjoittamiseen liittyvä rakennus. Kirkon piti vielä olla pieni, ja jos se sai luvan kellotapulin pystyttämiseen, oli sen oltava matalampi kuin minareetti.

Yksityinenkin henkilö voi nykyäänkin rakentaa kirkon. Mutta jos sen haluaa pyhittää, pitää sille hakea lupa alueen mitropolista ja samalla lahjoittaa kirkko maineen piispanistuimelle. Vain tällaisissa kirkoissa voidaan viettää panijiriä, ristisaattoa. Se on kerran vuodessa tapahtuva juhla, jota juhlitaan silloin kun on kirkkoa varjelevan Pyhän muistopäivä eli kalenterin nimipäivä.

Voit lukea lisää näistä kirjasta Koko kylän pidot..

Pyhä Katariina, huipulla Sfakian Anópolin takana. Kirkolta alkaa polku alas Lutroon ja rannaton meri näkyy hienosti.

Paljon pieniä kirkkoja, paljon Pyhiä

Mennäänpä taaksepäin ajassa pari tuhatta vuotta ja vähän enemmän. Kreetalla oli jo minolaisaikaan ollut kirjava joukko jumalattaria ja jumalia hoitelemaan monenlaisia pulmia.

Oli pääjumala Dias, josta myöhemmin tuli Zeus, oli tämän aviopuoliso Rhea, oli merten isoäiti Posedaeja, oli taivaan jumalatar Ourania, oli käärmejumalattaria, oli synnytyksessä naisia auttava Eileithia, oli Diktinna-Britomartis ja maaäiti, jonka syliin kuvattiin pieni poika.

Avarasyliset ja vieraanvaraiset kreikkalaiset asuttivat jumalansa Pantheoniin (= kaikki jumalat). Sinne mahtui mukaan myös iso joukko muunmaalaisia. Sitten tuli kristinusko. Ja vaatimus yhdestä jumalasta. Miten kävi?

Tavallinen kansa oli tottunut hakemaan apua monenkirjavalta auttajajoukolta. Yksi osasi lapsenpäästön, toinen varjeli satoa, kolmas paransi silmän, neljäs piti myrskyt loitolla, viides heinäsirkat ja kuudes kulkutaudit.

Vanha kaarti, uudet vaatteet

Nyt tämä vanha jumalkaarti puettiin uusiin kuteisiin, ne saattoivat muuttua naisesta mieheksi ja saada uuden nimenkin, mutta ennen kaikkea ne saivat uuteen aikaan päivitetyt ominaisuudet. Kaikkien näiden kerrosten alta pilkahtelee väliin vieläkin vanhoja hameenhelmoja. Väliin luulen näkeväni muinaisten jumalattarien vilauttelevan nilkkojaan kaapujensa alta.  

Oppimattomat maalaispapit eivät olleet turhan tarkkoja opin puhtauden suhteen – elettiin kaukana kirkkoisistä ja näiden käskyistä ja kirkolliskokouksista. Niin Neitsyt Mariasta tuli Panagiá (=kaikki pyhät) eikä Ajía María, yksi Pyhä. Hyvä yritys, mutta ei se ihan niin kuitenkaan mennyt.

Jumala itse tuntuu nielaisseen ihan kokonaisena Zeun, joka Kreetalla edelleenkin tunnetaan nimellä Dias, vieraanvaraisuuden jumala. Zeus oli taivaiden valtias, sään ja ukkosen herra. Sateen langetessa saattaa kuulla vanhan väen vieläkin sanovan ´jumala sataa´. Ja kun Psiloritiksen rinteiden lammaspaimen vannoo puhuvansa totta, ei hän vanno sitä käsi Raamatulla ja Jumalan nimeen, vaan edelleenkin Diaksen!

Dionysos (=Diaksen synnyttämä) viinin ja viininkorjuun jumala on nyt Ajíos Dionysios ja säilyy nimissä Sissi ja Dennis. Ikivanha meren jumalatar joutui vaihtamaan sukupuolta ja muuttui Poseidoniksi ja vähitellen Pyhäksi Nikolaokseksi, merta kyntävien suojelijaksi.

Auringonjumala Helios ajoi tulisilla vaunuillaan taivaankannen poikki ja niin Ilias hänen jalanjäljissään nousee vuoren huipulta tulivaunuissa taivaaseen joka heinäkuun 20. päivänä. Sitä juhlitaan monilla vuorenhuipuilla, mm. Jukhtasvuorella Iraklionista etelään Arhánesin viininviljelyalueen keskellä.

Metsästyksen ja villin luonnon suojelijatar oli minolaiseen aikaan Diktinna, Dikti-vuorella syntynyt, joka päivitettiin myöhemmin muotoon Britomartis ja Artemis. Mutta vajaat parituhatta vuotta sitten tämäkin entinen nymfi vaihtoi sukupuolta ja hänestä tuli mies, Pyhä Artemis. Nykyään nimi Artemis voi olla myös naisen nimi, vaikka se onkin s-päätteinen maskuliiniseen tapaan.

Myös Dimitra, viljan ja kasvillisuuden jumalatar, on muuttunut mieheksi. Hän ratsastaa mustalla hevosella ja tuo talven Dimitris-nimisenä 26.10. Hänet yhdistetään nykyisin oliivinkorjuun aloittamiseen ja sateiden tuloon. Dimitriksen vastapari on Pyhä Jorgos, 23. huhtikuuta, siis puolta vuotta aikaisemmin/myöhemmin valkoisella hevosella saapuva kesäkauden aloittaja.

Jorgon haarniskaisen virkapuvun alta saattaisi paljastua entinen Hefaistos. Monet muutkin jumalat kulkevat valepuvussa, joten heitä saattaa olla vaikea tunnistaa parin tuhannen vuoden ikäisissä rievuissaan, ja jotkut ovat paenneet maan alle.

Tällaisen kohtalon on saanut Afrodite, joka tosin esiintyy joskus naisen nimenä. Pyhä Katariina on ottanut hoitaakseen Afroditen vakavampina pidettyjä tehtäviä. Lisäksi kerrotaan, että maaäidin rinnuksilla aterioinut poikalapsi eläisi edelleen ja olisi perinyt nimensä äidiltään (=Khrist).

Pienen kirkon ikonostaasi voi olla näin karu. Vasemmalla Pantokrator, oikealla Ajíos Ioannis Prodromos eli Johannes Kastaja

Miksi kannattaa opetella tunnistamaan kenelle kirkko on pyhitetty?

Tunnistaminen saattaa antaa sinulle uuden näkökulman kreetalaisuuteen. Alat ehkä hahmottaa piilossa olevia voimavirtoja, niitä jotka ovat vaikuttaneet siihen, kenen apua on kaivattu.

Tarpeet ovat olleet hyvin arkisia. Pyhän Mamaksen pienet kirkot ovat ja olivat ennemminkin lampaiden juottopaikkoja kuin hartauden harjoittamiseen tarkoitettuja, haarniskapukuista siivekästä arkkienkeli Mikaelia on tarvittu riitoja ratkomaan ja Mikaelin jalkojen juuresta lammasvarkaudesta epäilty saattoi hakea turvaa.  

Jos kirkon nimi ei näy opastuskylteissä eikä kartoissa, helpottuu tunnistaminen jos pääset kirkkoon sisälle. Ikonostaasi pystytetään tietyn säännön mukaan: keskellä on kuninkaan portti.

Sen oikealla puolen ensimmäisenä on Pantokrator (=Kaikkivaltias) ja hänestä seuraava on se, jolle kirkko on pyhitetty. Ikonissa lukee usein nimi, tosin se saattaa olla vanhahtavin kyrillisin kirjaimin.

Ikonien maalaus noudattaa tarkkoja sääntöjä, kullakin Pyhällä on omat symbolinsa ja niiden tunteminen helpottaa tunnistusta. Jos haluat oppia lisää, ota kuva ikonista ja etsi sen avulla vastaavanlaisia netistä. Tai aloita vaikka https://iconreader.wordpress.com/-sivustolta tai https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_pyhimyksist%C3%A4. Huomaa että roomalaiskatolisilla on usein samoja Pyhiä.

Usein on niin, että lähikylissä on tiheässä kyseisen Pyhän nimelle kastettuja. Nimi on saattanut periytyä suvussa kauan, sillä lapset saavat nimen usein isovanhemman mukaan. Nimeä kantavat kokevat kirkon omakseen ja siitä tulee paikka, jossa käydään nimipäivänä ja suurina juhlina, siellä käydään vihillä ja kastetaan omat lapset.

Mistä tiedän milloin juhlitaan panijíriä?

Kirkolla saatetaan myös viettää panijiriä (=kaikki kiertää kirkon ympäri) kerran vuodessa Pyhän nimipäivänä. Sen yhteydessä on usein isohko kansanjuhla, joko aattoiltana tai seuraavana päivänä tai iltana. Niitä organisoivat kyläyhdistykset, yksityiset (kirkonrakentajat), kylän tavernat jne.

Panijirit ovat avoimia kaikille. Rohkeasti vaan mukaan!  Kirjassani Koko kylän pidot kerron miten naapurikylän Manolis näki unessa isoäitinsä, joka saattoikin olla Pyhä Paraskeva ja millainen kirkko ja panijiri siitä seurasi.  Myös kirjassa Pyhät pässit vieraillaan useammassa kuin yhdessä panijírissä.

Löydät lisää tietoa Kreetalla juhlittavista Pyhistä sekä kokonaisen Pyhäin kalenterin uudesta opaskirjastani Ihana Kreeta – läntinen Hanian alue. Siihen on listattu useimmat Kreetan vuosittaiset panijirit ja paikat.

Panijirien yhteydessä järjestettävät iltajuhlat keräävät runsaasti väkeä. Niiden pitopaikkana voi vuorenhuipun lisäksi olla kirkkoaukio tai muu (lähellä) sijaitseva suurempi (ulko)tila, johon lähiravintolat ja kahvilat kattavat pitkät pöydät. Tai sitten kyläyhdistys hoitelee tarjottavat. Useimmiten tarjoilut ovat maksullisia, mutta edullisia.

Ruokalista on yksinkertainen, etukäteen valmistettu menu, joka sisältää tavallisimmin muutaman mezeen, pääruuan ja salaatin sekä vettä. Oluet ja viinit jokainen tilaa erikseen. Tanssittamisesta huolehtii tunnettu muusikko yhtyeineen ja ilonpito jatkuu myöhään.

Paikallisissa lehdissä (esim. Ta Haniotika Nea) on organisoijien ilmoituksia lähipäivien panijireistä. Jos et itse osaa lukea kreikankielisiä ilmoituksia, pyydä hotellin respaa avuksi tai kysy paikallisilta olisiko lähialueilla lomaviikollasi sopivaa tilaisuutta.

Seuraa myös tolppailmoituksia, joissa on suuri valokuva liiransoittajista ja sen alapuolella kerrotaan päivämäärä ja paikka. Valokuvaa se ja kysy joltakulta mitä-missä-milloin.

Vasemman puoleinen ilmoitus kutsuu soitannolliseen iltajuhlaan Fanurioksen päivän aattona 26. elokuuta Ajíi Pantesin kylään. Oikeanpuoleinen Vafésin kylään Johannes Rigologosin panijíriin 28.8.

Kreetan ortodoksiset Pyhät

5.5.Agia Irini; Pyhä suurmarttyyri Irene

Pyhä Irene oli ruhtinas Liciniuksen tytär ja alkuperäiseltä nimeltään Penelope. Hän kääntyi jumalaisen viestin saatuaan kristinuskoon ja sai kasteessa nimen Irene. Irene innokkuus hurskauteen rikkoi hänen isänsä unelmat ja isä käskikin hevosiaan tallomaan tytön kuoliaaksi. Hän kuitenkin selvisi vammoitta ja yksi hevosista kääntyi isää vastaan ja tappoi hänet. Irenen rukoukset kuitenkin palauttivat isän henkiin jälkeen, jonka jälkeen isä uskoi tytön pyhyyteen. Myöhemmin matkustellessaan Pyhä Irene joutui usein rangaistuksi ja kidutetuksi uskonsa vuoksi, mutta hän säilytti henkensä Jumalan suojeluksessa, tehden ihmetekoja ja käännyttäen tuhansia ihmisiä.

Vihdoin hän saapui Efesokseen jossa hän rauhallisesti nukkui pois neljännen vuosisadan alkupuolella. Kaksi päivää hänen kuolemansa jälkeen hänen hautakivensä löytyi nostettuna pois paikaltaan ja hauta oli tyhjä.

Istanbulissa on ainakin kaksi kirkkoa pyhitetty Pyhälle Irenelle ja hän on myös Thiran saaren suojelija. Nykyisin Thira tunnetaan nimellä Santorini, nimi juontaa juurensa Saint-Ireneen.Kreetalla Agia Irinin kylässä, Sougian tien varrella löytyy hänelle pyhitetty kirkko, samoin Knossoksen alueella akveduktin takana olevassa laaksossa.

6.5. Oikeamielinen pitkään kärsinyt Job

Job the Much-Suffering

Jokainen raamattunsa lukenut tietää Jobin joka on yksi Vanhan Testamentin marttyyreistä, jonka sielusta Jumala ja Saatana taistelivat. Rikas, menestynyt mutta hurskas menetti elämässään kaiken omistamansa muttei hurskauttaan. Sanonta ”Jobin postia” juontaa juurensa juuri Jobiin joka sai loputtomasti huonoja uutisia.

’Elosin alueella kaukana kylän takana Dikeosvuoren huipulla on Jobille pyhitetty kirkko. Näköala on komea, mutta tie sinne huono.

8.5. Johannes Teologi.

Pyhä apostoli ja evankelista Johannes Teologi oli yksi Jeesuksen kahdestatoista opetuslapsesta. Ja toinen Sepeteuksen pojista. Jeesuksen ristiinnaulitsemisen jälkeenapostoli Johannes piti huolta Jeesuksen äidistä.

Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen jälkeen apostoli Johanneksen seikkailutolivat nykymittapuunkin mukaan varsin värikkäät. Alloleva teksti lainattu Ortodoksi.net-sivulta

”Hän lähti Efesokseen ja Vähän Aasiaan saarnaamaan mukanaan opetuslapsensa Prokoros. He nousivat laivaan ja purjehtivat läpi monien vaarojen. Eräässä onnettomuudessa kaikki muut paitsi apostoli Johannes pääsivät rannalle. Apostoli jäi meren syvyyksiin. Prokoros itki katkerasti ja suri hengellisen isänsä ja oppaansa kuolemaa. Hän jatkoi yksin edelleen Efesokseen.

Neljäntoista päivän kuluttua tapahtumasta Prokoros seisoi rannalla ja näki siellä aaltojen rantaan heittämän miehen. Mennessään miehen luo, hän tunnisti tämän apostoli Johannekseksi, jota Herra oli varjellut elävänä neljäntoista päivän ajan meressä. Opettaja ja opetuslapsi menivät Efesokseen, missä apostoli saarnasi pakanoille Kristuksesta. Hänen saarnansa ja puheensa olivat usein höystettyjä lukuisilla ja mahtavilla esimerkeillä ihmeistä, ja siksi Kristuksen seuraajien joukko kasvoi päivä päivältä suuremmaksi.

Näinä aikoina alkoi keisarin toimesta kristittyjen vainoaminen. Apostoli Johannes vietiin tutkittavaksi Roomaan. Pyhä Johannes tuomittiin kuolemaan yhteyksistään Kristukseen. Herra varjeli jälleen valittuaan. Juotuaan myrkyllisen juoman, apostoli jäi henkiin. Myöhemmin hän nousi vahingoittumattomana kattilasta, jossa oli kiehuvaa öljyä ja jonne hänen piinaajansa olivat apostolin heittäneet. Kaiken tämän jälkeen hänet lähetettiin maanpakoon.

Pyhä Johannes eli maanpaossa keisari Domitianuksen toimien vuoksi Patmoksen saarella eräiden lähteiden mukaan noin vuosina 90 – 95 (toisten lähteiden mukaan jo aikaisemmin 50 – 60-luvuilla). Siellä hän koki ja kirjoitti ylös Raamatun Uuden Testamentin ainoan profetian, apokalyptisen Ilmestyskirjan.

Perimätiedon mukaan hänen kuolemaansa liittyi ihmeellinen tapahtuma. Yli 100-vuotias pyhä Johannes otti seitsemän opetuslastaan mukaan Efesoksen ulkopuolelle ja käski heidän kaivaa ristinmuotoisen haudan. Haudan valmistuttua pyhä Johannes meni hautaan ja opetuslapset hautasivat hänet sinne elävänä. Myöhemmin, kun hauta avattiin, pyhän Johanneksen ruumis ei ollut enää siellä. Sanotaan, että ”toukokuun 8. päivä joka vuosi punainen tomu nousee ylös haudasta ja sen kautta sairaat paranevat erilaisista sairauksistaan.”

Pyhä Johannes Teologi on maatalouden ja erityisesti viinitarhojen suojelija. Rethimnonin läänin Sélissä on tapana valmistaa tähän panijiriin viininlehtikääryleitä, dolmadeksia, joten Agios Dolmadás on pyhimyksen lempinimi. Muita juhlapaikkoja on esim. Súrin kylä Vamosin lähellä sekä Arméni Kalívesin takana, Strovlésin kylä, Agioj Joanniksen kylä Sfakiassa, Toplún ja Prévelin luostarit jne.