fbpx

Luulen olevani kreikkalainen

Sain parikymmentä kiloa sitten naapureiltani kuvan T-paidan, ilmeisesti vaahtosin Kreikasta jo silloin ihan riittämiin. Ratkiriemukas oli myös paidan mukana tullut saatekirje. Paita oli Mentalwear nimisen yrityksen tuote. Mentalwear tuli tunnetuksi painattamalla mainioita mielenterveyden vinksahduksiin liittyviä paitoja, kuten “Kuulen ääniä”, “Hampaassani on radiolähetin”, jne. Tästä päätellen siis kreikkahulluus on tunnustettu ja diagnostisoitava mielenterveydellinen häiriö. Mikäpä siinä !

Ratkiriemukas oli myös paidan mukana tullut saate! Referoin sitä tässä, ilman lupaa kyllä koska valitettavasti Mentalwear on lopettanut toimintansa 2012 , enkä päässyt lupaa kysymään. Olkaapa hyvä !

“Oonko mää reikkalaine vai suamalaine ?

Mentalwear teki tämän ihanan reikkapaidan koska eräs fanimme, Pirjo 56 vee, sitä niin kauniisti toivoi. Pirjo antoi luvan hiukan kertoa itsestään. Pirjo asuu Tampereella ja on käynyt Rodoksella jo vuodesta 1971 lähtien, ensi syyskuussa hän on menossa saarelle jo kahdeksattakymmenettäneljättä kertaa. Me kysyimme Pirjolta: “Pirjo, miksi juuri Rodos? Eikö muut Kreikan idylliset saaret inspiroi sinua?

Pirjo: “Joo, mää olin tosiaan vuanna seitkytyks ekaa kertaa Rooroksella ja rakastuin heti sen ilmapiiriin. Sejjälkeen ennoo muuta ajatellukkaa. Siis joku Kanaria, hyi kamala! Pitkä lento, istut ahtaasti kuule yli viis tuntia piänessä tilassa, tän kokone ihmine kummääki oon, ihan kamalaa… Ja se ilmasto siälä, joku ihmeen kolfvirta siitä menee viärestä, aina kylmä ja jotain lentohiakkaa silmistä saa kokoajan pyyhkiä. Olin siälä kerran kaheksankytluvulla kun Jussi pakotti, mutta oli niin hirveetä että en sinne mee toista kertaa. Kamalaa ruakaa, jotain tapaksia, niistähä ei nälkä mee ja mitä taas tulee Reikkaan niin siälä ollaan tosi ystävällisiä ja kaikki palvelut on suamenkielellä, ruaka ny on ihan taivaallista ja sitte iltaelämä; mää laulan esmes aina melkein joka ilta karaokee siällä suamalaisessa paarissa ja mulla on niimpaljo tuttuja siälä ja aina tiätää mihin mennä ja tunnen jokaisen hotellin omistajan, niiston tullu vuasienvarrella ihan ystäviäki, esim. Villa Rodoksen Matti, senkin oon tuntenu jo kolkytä vuatta ja mulla on siälä sen hotellin varastossa kahvinkeitin, vööni ja kaikkee vaatetta, emmää täältä ikinä ota paljoo mukaa, ei tarvi kuule koneeseen ruumaan laittaa mitää, mää paan kaikki käsimatkatavaroihi, semmoseen vinnairin mitottamaan laukkuu, misson ne pyärät ja vetokahva, kuule ei tarvi siä hihnoilla sitte oottaa kamoja. Sippääsee suaraan kuule hotelli Ateenasta käveleen sinne ellinrantaan lomakaljalle ja makaan varjonalle, ai että! Kyä mää rakastan Reikkaa! Kyä mää asusin kaiket ajat muttei oo viä niinpaljo rahaa kertyny että pystys sinne muuttaan kuule pysyvästi ja sanoo että KUDBAI FINLAND! Pitäs muuten taas ostaa parit ässäarvat, jos kato nappais! Ihana Reikka, ihanat Jorkokset, maailmam paras ruaka ja ystävällinen reikan spiritti elikkäs ilmapiiri! Sinne! Me halutaan Reikkaan”.

“Ja sitte ku ollaan Suamessa voi pitää tätä ihanaa puseroo päällä ja kuunnella reikkalaista musiikkia ja tehrä ystäville vetasalaattia ja tarjota pikkusen uutsoo niille j kattoo vaikka ria-kuvia vaikka nykyää kai kaikilla onki rikikamerat.”

Näissä filliksissä, voikaa hyvin ja pitäkää lippu korkealle !

Keväinen linturetki Kreetalle

19-26.4.2020 Platanias, House Kastri

Tule tutustumaan Kreetan hurmaavaan keväiseen luontoon ja sen lintuihin mukavassa pienessä ryhmässä. Paikallisoppaana toimii Kim Andersson ja asiantuntijana lintuopas Jarmo Koistinen (ks. Tringa ry). Aiempi lintujen tuntemus ei ole välttämätön, innostus aiheeseen riittää.

Tämän julkaisun kuvat on ottanut viime kevään pilottimatkallemme osallistunut Henrik Sell, kiitos kun saimme käyttää upeita kuviasi.

VIIKON ALUSTAVA OHJELMA

Sunnuntai 19.4.

  • Saapuminen Hanian lentoasemalle noin 10.15. Siirtyminen House Kastriin Plataniaksen yläkylään.
  • Majoittuminen ja irroitteleva päiväkävely appelsiinilehtojen läpi Taverna Drakianaan. Taverna on joen varrella appelsiinilehtojen keskellä, joten kamera ja kiikarit mukaan heti vaan.
  • Päivälepo ja tarvikehankintoja, erityisesti aamiaisia varten. 
  • Iltapala jossakin kylän tavernassa.

Maanantai 20.4.

  • Aamiaisen jälkeen ajamme tunnin matkan Kalivianin kylään Gramvousan niemimaan kainaloon, josta ajamme tai kävelemme  kohti Balos Beachia. Niemi on vilkas pesimäalue, erityisesti välimeren haukalle.
  • Lounaan jälkeen palaamme Plataniakseen pitkin pohjoisrantaa pysähdellen valikoiden jokisuistoissa. 
  • Iltahuudon jälkeen tietysti ruokailemme ja vietämme iltaa yhdessä.

Tiistai 21.4.

  • Aamusta siirrymme Omaloksen ylängölle (noin 1,5 tuntia), jossa samoilemme talven lumien synnyttämällä vesialtaalla ja Samarian rotkon suulla. Alue on tunnettu lammas- ja partakorppikotkistaan. Paikka on myös muuttolintujen levähdysalue.
  • Lounas ylängön Tavernassa jonka jälkeen ajamme kohti Plataniasta pysähtyen Agia-järvellä, joka on ehkä Kreetan kuuluisin lintujen pesimäalue, sekä pesiviä että muuttolintuja on runsaasti.
  • Illalla taas syödään yhdessä ja pohditaan päivän kokemuksia.

Keskiviikko 22.4.

  • Lähdemme taas melko aikaisin etelärannikolle, Hora Sfakionin kautta Aradenan rotkolle. Kiertelemme rotkon ympäristössä, jossa puoliltapäivin näkyy runsaasti hanhikorppikotkia ja myös muita vuoristoalueiden lintuja. Lounastamme Anopolin kylässä jonka jälkeen siirrymme Agios Ioanniksen ikiaikaiseen kylään, jossa majoitumme viehättäviin taloihin.
  • Teemme iltapäiväkävelyn jyrkänteelle Libyan meren rantaan josta aukeavat huikaisevat näkymät.
  • Illalla Maria-rouva valmistaa meille aidon sfakialaisen illallisen.

Torstai 23.4.

  • Aamiaisen jälkeen siirrymme etelärannikolle Frangokastellon linnan rantamaisemiin, jonka kosteikko on etelärannikon kuuluisin muuttolintualue. Sitten matkaamme saaren poikki Georgiopolin jokideltalle ja läheiselle Kournaksen luonnonjärvelle.
  • Lounastauko jonka jälkeen kohti kotia Moroniksen luonnonsuojelualueen kautta Soudanlahdella.
  • Illanvietto taas kotimaisemissa Plataniaksessa.

Perjantai 24.4

  • Tänään ajelemme Rethimnonin kautta Prevelin luostarin maisemiin ja Prevelin rantaan. Lounastauon jälkeen pysähdymme Plakiaksen rannalla ja lähdemme kohti pohjoista Kotsifoun rotkon kautta, jossa joskus voi nähdä jopa partakorppikotkan. 
  • Paluumatkalla illansuussa ruokailemme Rethimnonin liepeillä kuuluisassa Arkudena Garden tavernassa, jonka jälkeen iltapala ei liene enää tarpeellinen.

Lauantai 25.4.

  • Vapaapäivä ilman opasta. Voimme vielä jatkaa lintujen parissa tai tehdä jotain muuta mielenkiintoista ryhmän tahtotilan mukaan, esim tutustuen Hanian kaupunkiin tai alueen sotahistoriaan.
  • Yhteinen lähtöillallinen.

Sunnuntai 26.4.

  • Kotiin. Lähtö House Kastrista lentokentälle noin 08.00

Matkan  kokonaishinta

  • 850€/hlö jos valitset 2hh, saman huoneiston toiseen huoneeseen voi tulla 1-2 muuta henkilöä
  • 990€/hlö jos valitset 1hh, saman huoneiston toiseen huoneeseen voi tulla 1-2 muuta henkilöä
  • 1050€/hlö oma pieni huoneisto läheisessä pikkuhotellissa
  • 850€/hlö, esim. pariskunta omassa pienessä huoneisto läh. hotelli
  • Varausmaksu 200€ ilmoittautumisen yhteydessä (7pv maksuaika)
  • Loppumaksun eräpäivä on 19.2.2020.

Hinta sisältää

  • lentokenttäkuljetukset ja kaikki muut yhteiskuljetukset
  • majoitukset House Kastrissa tai läheisessä pikkuhotellissa valintasi mukaisesti
  • ohjelman mukaiset lounaat, kahvit ja illalliset normaaleilla ruokajuomilla, vesi tai talon viini
  • suomalaisen oppaan palvelukset
  • lintuoppaan opastukset
  • House Kastrin kokoustilan vapaan käytön
  • verot

Hinta ei sisällä

  • lentoja, jotka jokainen varaa itse (mitä aiemmin, sitä edullisempi hinta)
  • matkavakuutuksia, suosittelemme matkavakuutuksen hankkimista.
  • ruokailuja vapaapäivänä lauantaina eikä aamiaisia
  • Agios Ioanniksen majatalossa 1hh huoneen lisämaksu 20€
  • Hinta ei myöskään sisällä oluita,drinkkejä tai erikoisviinejä, jotka laskutetaan erikseen.

Tervetuloa huhtikuussa kokemaan Kreetan kevät ja sen linnut!

Kim Andersson

puh +358 40 0407572

  kim@kreetanmaku.fi

Miriokefálan tien mutkassa

Istun pyöräilijöille rakennetulla levähdyspaikalla leveän laakson yläreunalla lähempänä Miriokefálan kylää kuin Argirúpolia. Kreetan pohjoispuolella vellova meri näkyy horisontissa, lampaankellot kilkattavat alapuolellani laskeutuvilla niityillä. Koira haukkuu, raskaasti lastattu auto nousee mäkeä ylös, viileä pohjantuuli saa hytisemään. On huhtikuun viimeinen päivä 2019.

Sana Miriokefála tarkoittaa tuhansia huippuja. Laakson vastapäisellä reunalla Kallikrátin yläpuolisilla vuorilla  Así Gonián yläpuolella on vielä lunta.  Juuri lukemassani kirjassa Stronghold joku sanoo, että jos Jumalalla on käyttämättä yksikin sadepilvi, paiskaa hän sen Así Gonián päälle. Varsin sateinen kylä.

Päivärytmi

Miriokefálan raitilla näkyy maidontuottajien pick-up-autoja, lavalla valkoisia muovisia maitotonkkia. Nyt on keskipäivä ja tauko. Aamulla lampurit ovat nousseet ylös vuorien poimuissa oleville lammastarhoilleen, lypsäneet emolampaat, ruokkineet ne, tarkistaneet karitsojen kunnon, täyttäneet juottoastiat, korjanneet aidat, huolehtineet pässeistä ja nuoresta karjasta viemällä niille lisäravintoa, täyttäneet niidenkin juottoastiat ja päästäneet kaikki ulos omille laitumilleen. Maito on tuotu kylän meijeriin, joka valmistaa sen juustoksi ja jugurtiksi. Lampaat laiduntavat usein oliivitarhoissa, ne syövät ruohon ja lannoittavat. Ne nyhtävät puiden alimmaiset versot ja pitävät alustat kulkukelpoisina. Vuohia ei oliivitarhaan päästetä, ne kun kiipeävät puuhun ja syövät lehdet ja raakileet.

Puolen päivän aikaan paimenia näkee kahviloissa. Raitille pysäköityjen isojen autojen lavalla päivystää koira. Lampurin univormuna on mustat tai maastokuvioiset pusero ja housut, saappaat sekä usein parta sekä puhelin. Etupenkillä saattaa olla haulikko puolihuolimattomasti kahvimukin, komboloin ja sinisen silmän lisäksi. Ei sillä villieläimiä karkoteta, ei surmata kollegaa, ei harjoiteta verikostoa. Silloin tällöin sillä saatetaan surmata tietty pässi tai lammas tai vuohi, joko loukkaantunut tai sitten teuraaksi tilattu.

Illan suussa auringon aletessa kaikki tämä toistuu takaperin. Lampaat tietävät lypsyajan lähenevän kun utareet täyttyvät maidosta. Ne hakeutuvat veräjän tuntumaan. Siitä ne noudetaan ja viedään lypsyaitaukseen.

Kun kohtaat lauman…

Vuoriston lammasalueilla kiemurtelevilla pikkuteillä kohtaa ilta-aikaan tämän tästä laumoja, joiden perässä ajaa paimen joko autolla tai mopolla. Nuoren nykycowboyn lava-auto on katumaasturin kokoinen, mutta vanhat äijät ajavat ikivanhoilla moneen kertaan paikatuilla toyotoilla.

Lampaat tiellä
Paimenen iltalypsy alkamassa

Jos haluat saada kuvia lampaista ja lähikosketusta lammastalouteen, hakeudu vuoristokylien takamaille illan suussa, siinä 17-19 välillä. Kun näet lauman tiellä, on kohteliasta pysähtyä kokonaan tien sivuun ja antaa lauman mennä. Jos olet ohittamassa, aja hitaasti, lampaat kyllä väistyvät. Älä kuitenkaan menee laumaa vastaan kävellen, älä avaa auton ovea äläkä varsinkaan laske jalkaasi autosta ulos!  Silloin saat päällesi sadatukset, sillä lauma ei tunne sinua vaan ensin epäröi, sitten panikoi. Eläimet poukkoilevat tielle ja tieltä pois, väliin muiden autojen eteen, rotkoon, rinteille, kuka minnekin.  Pysy siis autossa sisällä, kuvaa ikkunasta ja lähde liikkeelle vasta kun lauma on päässyt ohitsesi turvallisesti.

Mistä tiedät liikkuvasi alueella, jossa laumoja liikutellaan aamuin illoin? Katso asfalttia. Kun siinä näkyy tummia alaspäin valuvia pissajälkiä, olet jo lähellä. Jos tien pinnalla on papanoita, on siitä juuri mennyt lauma.

Omaloksen ylängöllä lampaat kansoittavat tien talvisaikaan, kuka sitä nyt jalkojaan kastelisi kun asfaltti on lämmin ja kuiva

Tien varsilla vapaana liikkuvat lampaat ja vuohet kuuluvat aina jollekulle. Jos mukana on karitsoita, ovat lampaat maitolampaita. Ne lypsetään aamuin illoin noin 6-9 kk poikimisesta. Lopun aikaa ne ovat tiineinä. Laumassa on usein pari pässiä komeine sarvineen. Kun uuhiemo tulee tiineeksi, vieroitetaan karitsat ja ne erotetaan omaksi laumakseen muiden saman ikäisten naaraiden kanssa. Poikien kohtalona on teurastus; laumassa ei voi olla montaa pässiä. Joskus lauman mukana kulkee kuohittu pässi eli oinas, joskus myös jokunen kuohittu vuohipukki. Ne ovat poikkeusyksilöitä. Ne ovat kaksospuolikkaita ja syntyneet emolle, jolta riitti maitoa vain toiselle kilille. Toinen on annettu uuhen hoitoon. Lampaaseen leimautunut vuohi käyttäytyy lammasmaisesti eikä se sopeudu enää omiensa joukkoon.

Jos lammaslaumassa niitä on useita, ryhmäytyvät ne omaksi joukokseen. Isokokoiselle lammaslaumassa kasvaneelle pukille saattaa siunaantua erityistehtävä: siitä voi tulla kellokas. Sen kaulaan sidotaan suurin kello ja se pitää lauman kasassa. Isossa laumassa voi olla useita kellokkaita. Kuuntele kelloja, saatat huomata, että ne soittavat eri säveliä, jotta paimen kykenee paikallistamaan niiden sijainnin.

Kun Suomi oli liittymässä EU:hun,

jossa Kreikka jo oli jonkun aikaa ollut, oli Hesari tekemässä koko kuukausiliitteen kokoista juttua EU:n reunoista. Minusta tuli Kreetalle saapuneen toimittajan ja kuvaajan apulainen. Yhdeksi haastateltavaksi tarvittiin paimen. Me löysimme sellaisen Mesarán tasangon laidalta, tienmutkasta, jossa tämä istui kliseemäiseen tapaan korkealla kivellä laskeva aurinko taustanaan paimenkeppiin nojaten kuorien appelsiinia.

Laumasi on siis tuolla alhaalla? Ja sinä täällä? Mikset ole siellä?

Siellä on koira, lähetin sen sinne.

Täh? Tarkoitatko että se paimentaa?

Se on tuomassa lampaita tänne.

Miten niin, miten se sen osaa. Miten sen tiedät?

No kun niin on.

Ai se koira tuo ne yksin, noitahan on satoja? Mistä se tietää, mihin se ne tuo? Eikö sun pidä laskeutua tuonne ajamaan?

Ei tarvitse, ne osaavat.

???

Ne ovat tässä kuusi yli viisi.

Älä naurata!

Ensimmäisen sorkka koskettaa asfalttia tässä kuusi yli viisi.

Ei vahingossakaan viisi yli?

Ei vahingossakaan.

Me piilouduimme viereisen kirkon nurkan taakse, vain kameran pitkä putki tähtäsi lampaisiin. Kuusi yli viisi ensimmäinen oli asfaltilla ja samassa koko lauma. Lampaat tuntevat kellon paremmin kuin kreetalaiset.

Juhannus kreetalaiseen tapaan

Tänä vuonna juhannuksen aikaan osuu tavallista useampia juhlia. Osa niistä seuraa pääsiäistä, joka oli vasta huhtikuun lopussa.

  • sunnuntaina 23.6. juhlitaan Kaikkia Pyhiä (Αγιον Παντον)
  • samana iltana tai seuraavana juhlitaan Klidonasta paikasta ja järjestäjistä riippuen
  • sunnuntaina on myös Johannes Kastajan juhlan aatto ( meidän vanha juhannusaatto). Useimmat panijirit ovat aattona.
  • maanantaina 24.6. on Johannes Kastajan syntymäpäivä, se juhla, jota me nimitämme juhannukseksi. Silloin juhlii nimipäiväänsä Panagiotis.

Klidonas-juhla on ikivanhaa pakanallista perua, muut kaksi ovat kirkollisia juhlia, vaikka niitä vietetäänkin hyvin maallisissa merkeissä. Vanhastaan Klidonasta juhlivat nuoret naimattomat, pääasiassa tytöt, mutta nykyisin Klidonas on koko kylän juhla.

Ennen vanhaan oli tärkeää naittaa tytöt aikaisin; siihen tarjosi apuaan Klidonas-seremonia, jossa tytöt saivat vihjeitä sulhasehdokkaista. Ensin valittiin talo, jossa juhla tulisi järjestettäväksi, sitten nuori tyttö, joka lähetettiin kaivolle noutamaan vettä olalla kuljetettavaan ruukkuun. Oli tärkeää noutaa vesi puhumatta vaikka tehtävää hankaloitti kaveripiiri, joka kiusoitteli vedennoutajaa yrittäen saada tämän puhumaan. Jos neito puhui, vaihdettiin tyttöä ja vedennouto alkoi alusta. Saatuun vesiruukkuun pudotti jokainen pienen esineen, jonka varmasti tunnisti omakseen, esim. sormuksen, napin, hedelmän tms. Ruukku  suljettiin (=onni lukittiin, klidóthike) punaisella liinalla ja vietiin yöksi katolle tähtien alle. Unessa nukkuvat neidot saattoivat jo nähdä sulhasensa…Ennen auringonnousua ruukku kannettiin sisälle, jottei taika rikkoutuisi.

Samana iltana tytöt ja paikoin pojatkin ja muut kiinnostuneet saapuivat juhlatalolle, jossa ruukku avattiin. Punainen liina solmittiin nyt yhden läsnäolijan päähän, joka sai tärkeän tehtävän: hänen tuli poimia ruukusta esine kerrallaan. Toinen osanottaja, nopeaälyinen ja jolla runosuoni sykki, sai tehtäväkseen keksiä värssyn kyseiselle esineelle tietämättä kuka sen omistaja oli. Muut saivat kommentoida ja lisätä huomioitaan ja jopa kiusoitella esineen omistajaa, joka lopuksi paljastui.

Tämän jälkeen ruukkun jäänyt vesi kaadettiin kaivoon, joka oli peitetty punaisella vaatteella. Nyt seurasi jännin vaihe: yksi tytöistä otti peilin ja ohjasi sillä taivaan valoa kaivon pohjalla välkehtivään veteen samalla kun kukin tyttö yksi kerrallaan pudotti kaivoon jo aiemmin vedessä lionneen esineensä. Valot ja varjot kaivon värehtivällä pinnalla ennustivat tulevan aviopuolison piirteet. Varmemmaksi vakuudeksi taikaan kuului, että päänsä kaivosta nostava neito sai ensimmäisenä lapsenaan pojan, jos silmät ensimmäiseksi sattuivat miespuoliseen henkilöön, tai jos miehen nimi oli vaikka Jannis, niin oli se oleva tulevan aviopuolisonkin nimi. Lopuksi soi musiikki ja tanssittiin, mikä tarjosi oivan mahdollisuuden nuorille tutustua toinen toisiinsa.

Me emme tiedä millaisin kääntein kyseistä seremoniaa vietettiin Mooseksen aikaan, mutta sen tiedämme, että Viides Mooseksen kirja varoittaa juutalaisia ottamasta osaa kyseiseen riettaaseen juhlaan, vaikka naapurikansat sellaista juhlivatkin.

Mooseksen kirjan varoituksista huolimatta otin osaa muutama kesä sitten Klidonas-juhlaan Vamosissa. Me kokoonnuimme vanhalle kyläaukiolle, jossa tuolit oli aseteltu ympyrään suuren plataanin alle. Yhdessä nurkassa keitettiin pilahvia, Kreetalla niin välttämätöntä juhlaruokaa. Pitkä puhvettipöytä täyttyi kyläläisten talkoovoimin monenlaisesta tarjottavasta, viiniä sai hakea yhdestä nurkkauksesta, valot oli ripustettu aukion poikki ja orkesterilava rakennettu. Tyhjä kapeasuinen vesiruukku kiersi yleisön joukossa, sinne sai pudottaa esineen, jonka varmasti omakseen tunsi. Minä pudotin firman kynän tietämättä mitä seuraisi. Kun se aikanaan ruukusta nostettiin, luettiin minulle lyhyt härnäävä mantináda, värssy, jota en edes kunnolla kuullut. Jotain siitä irvailtiin vaaleatukkaisista ulkomaalaisista. Puhvetin antimet tekivät hyvin kauppansa, mutta mieleen jäävin tapahtuma olivat kokot. Niitä oli useampi perättäin viereisellä kadulla. Nuoret juoksivat ja leiskauttivat itsensä korkealta tulien yli, yhä uudelleen ja uudelleen niin kauan kuin kokoissa poltettavaa riitti.

Vieressäni istunut vanhempi rouva kertoi, että hänen nuoruudessaan tytöt keräsivät useampaa sorttia kukkaa tyynynsä alle ja uskoivat unessa kohtaavansa tulevan sulhasensa. Ruispellossa he eivät sentään kierineet, ruista kun ei saarella viljellä, mutta nurmella kieriskely hiljaisuuden vallassa kyllä tunnettiin.

– Paljon on tähän aikaan nurmella jo kuivuneita takiaisia ja ohdakkeita, ei sinne kukaan muu kierimään mene kuin koira, nauroi naapurini.

Klidonasta juhlitaan mm. Vamosissa (vanhan kyläkeskustan alareunalla) ja Rethimnonin keskustassa sekä Nerokúrosin kylässä Hanian ulkopuolella. Jos olet saarella, seuraa lehti-ilmoituksia, tolppailmoituksia ja kysy kreetalaisilta tutuiltasi missä juhlia olisi ja mene mukaan!

Agion Panton (Agies Pantes) on kaikkien Pyhien päivä ja alun perin siis kaikkien marttyyrikuoleman kuolleiden Pyhien päivä. Silloin viettävät nimipäiväänsä kaikki ne, joiden nimiä ei ortodoksisesta kalenterista löydy, kuten Eveliina, Erikos, Violetta, Eurydike, Hektor, Venizelos, Isabella, Mirto, Hippokrates, Iro, Rea, Napoleon jne. Jumalanpalveluksia on Agion Panton-kirkoissa ja saman nimissä kylissä. Tietenkin palveluksia on myös Johannes Kastajalle (Joannis Prodromos) pyhitetyissä kirkoissa. Kreetalla Johannes on mehiläistarhaajien ja samalla hunajan suojelija. Juhlapaikkoja ovat mm: Damialisin luola Kissamosissa lähellä satamaa, Apopigádi huikea paikalla korkealla Semprónasin ja tuulivoimaloiden yläpuolella, Livadasin kylä Sujian läheisyydessä, korkealla sekin.

Greece All time Classics

Nimipäivät kreetalaisittain

Tulevaa Länsi-Kreetan  opaskirjaa varten olen koonnut juhlakalenteria, sellaista, jossa on paitsi kreetalaiset juhlapyhät, myös tärkeimmät panijírit. Nehän ovat pyhien henkilöiden nimipäiviä. Nimipäiville ovat kaikki tervetulleita. Ei tarvitse olla uskovainen tai harras kirkossa kävijä, ei suinkaan, uteliaisuus riittää. Näitä juhlia on ympäri vuoden, onhan nimipäiviäkin. Eivätkä pelkästään pyhät juhli, vaan ne kaikki, jotka ovat saaneet nimensä kyseisen pyhän mukaan. Kreetalaiset tuntevatkin pyhänsä hyvin ja siis nimipäivänsä myös. Esimerkiksi Pyhän Georgiosin päivänä juhlivat kaikki Jorgokset, Jorginat, Ginat, Jorjullat jne.

Syntymäpäiviä ei ole tapana juhlia, vain nimipäiviä.

Ortodoksinen kirkko osaa näissä nimipäiväjärjestelyissä olla hyvin maanläheinen, vai mitä sanot seuraavasta: maaliskuun 25. päivä juhlitaan Neitsyt Marian ilmestystä, jolloin Maria sai tietää olevansa raskaana. Siitä on yhdeksän kuukautta jouluun. Keväistä Marian-päivää maaliskuun 25. viettävät naimattomat Mariat, naineet vasta elokuun 15. päivänä, joka sekin on Marian päivä, tosin kuolonuneen nukkumisen päivä.

Panijírit vetävät minua puoleensa siksi, että jaksan edelleenkin hämmästellä kuinka hienoihin paikkoihin kirkkoja on rakennettu. Niitä on rotkoissa, kallionkielekkeillä, luolissa, tasapainoilemassa kahden kiven päällä, vuorten huipuilla, lähteiden nurkalla, ruusutiheikköjen suojassa, meren rannoilla, oudosti kasvavien plataanien alla, tammimetsiköissä…  Ne kertovat historiaa ja tapakulttuuria. Niitä kannattaa opetella lukemaan. Jos noista ajoista ei meille ole muuta konkreettista jäänyt kuin nuo kirkot, niin miksemme raottaisi niiden ovia ja samalla kurkkaisi menneisyyteen?

Kalivesin alueella, sen entisillä takamailla on yllättävän monta Johannes Rigologosin kirkkoa. Kukas hän sitten on? Rigologos on Johannes Kastaja, mutta hänen vapiseva hahmonsa, rigologos. Kun Johannes oli mestattu, kerrotaan, että hänen ruumiinsa jäi vapisemaan. Tästä vedettiin se johtopäätös, että Johannes Rigologos voisikin auttaa kaikkia niitä, jotka malarian kourissa vapisevat kovassa kuumeessa. Ja niin näitä kirkkoja löytyy kylistä, joissa malariaepidemioita esiintyi säännöllisesti. Johannes Rigologos on päivittänyt osaamisensa ja suojelee nykyään myös Parkinsoniin sairastuneita.

Kun ennen aikaan ei tauteihin ollut kummoisiakaan parannuskeinoja, ymmärtää hyvin, että kulkutaudit olivat pelättyjä ja kaikki mahdollinen apu otettiin vastaan. Lääkelaatikko ja annostelulusikka kourassa kuvattua Pyhää Panteleimonia on myös huudettu avuksi moneen rokkoon ja apuakin on saatu, sen kertoo jo pyhimyksen nimikin (pan+eleimon=kaikki armo). Ja sitten Haralambos! Hänkin on ollut suosittu ja hänelle pystytettiin kirkkoja eri puolille saarta aina ruttoepidemioiden jälkeen, Haralambos. kun suojelee rutolta ortodokseja. Saarta hallinneet venetsialaiset olivat roomalaiskatolisia ja he pystyttivät kirkkoja Santa Roccolle samasta syystä.

Helatorstaisin ja helluntaisin on tapana nousta kylien takamailla korkeilla huipuilla oleville kirkoille,  joiden nimenä on Krionerítis (kylmävetinen) tai Agion Pnevma (=Pyhä Henki) tai Analipsi (=Ylösnousemus; tapahtui helatorstaina). Huipuille kiivetään pick-upin lava täynnä nauravaa väkeä ja majoitustavaraa ja ruokaa, sillä aikomus on yöpyä ja juhlia! Juhla houkuttelee erityisesti nuorta väkeä.  Kirkon pihalla valmistetaan ruokaa nuotiolla tai grillissä, tarjotaan mukana olijoille, juodaan ja juhlitaan ja nukutaan hetki ennen kuin aurinko nousee. Sitä avitetaan sytyttämällä suuri tuli, jotta aurinko helposti hyppäisi horisontin yläpuolelle. Niin tehtiin jo muinaisina aikoina, silloin palvottiin aurinkojumala Heliosta samalla tavalla. Ja sytytettiinhän Suomessakin helatulia ja etsittiin heilaa helluntaiksi.

Kreikan helatorstai oli eilen, helluntaita (Pentíkosti ja  Ajon Pnevma), vietetään 50 päivää pääsiäisen jälkeen, tänä vuonna 16.-17.6.  esim. Strovlésin kylässä, Ammudarissa Askífun tasangolla, Vukoliésissa, Niposissa, Kallikrátiin kylässä samannimisellä ylängöllä ja useissa Ajon Pnevma-kappeleissa ympäri saarta. Niistä monet sijaitsevat vuorella tai huipulla, joka kantaa nimeä Krionerítis, esim. Lasíthissa Afentisvuorella ja Mundrosin eteläpuolisilla vuorilla. (Krionerítis=kylmä vesi, vettähän tarvitaan kasteessa…).

Mitäs sanot, alkaako pienten kirkkojen kutsu houkuttaa?

Karnevaalikausi alkaa nyt!

 

Apokries  eli  irti lihasta….

 

Eiliset uutiset Kreetalta kertovat kovasta edellispäiväisestä talvimyrskystä. Vettä on tullut niin paljon, että läntisellä Kreetalla moottoritie on suljettu. Siltojen alikuluissa on paljon vettä, vesi on kuljettanut kaatuneita puita tielle ja pudottanut kiviä ja muutamassa kohtaa on vuorenkylki valahtanut tielle.  Länsi-Kreetalle on julistettu hätätila. Sortuneita teitä, viljelmiä veden alla. Viranomaiset sanovat, että tuskin tällä viikolla saadaan edes päätietä raivattua auki. Tällaisia katastrofeja aiheuttaa ilmastonmuutos.

 

Mutta asiaan. Paastonaika häämöttää horisontissa, mutta sitä ennen juhlitaan seuraavat kolme viikkoa!

Nyt ensi sunnuntaista se alkaa, kolmen viikon karnevaali. Sitä odottavat erityisesti lapset. Kaupat pullistelevat karnevaaliasuja ja äidit ja mummit tuunaavat niitä. Prinsessoja, rosvoja, perhosia, keijuja, draculoita, videopelien sankareita liikkuu kaduilla ja pyörii kodeissa. Päiväkodit ja koulut viettävät ainakin yhden päivän juhlien.

Aikuisemmat juhlivat iltaisin, pukeutuminen karnevaaliasuun on suotavaa ja kaikkialla järjestetään teemajuhlia sekä perheille että isoille. Jotkut ovat jo aloittaneet!

Vamosin nurkalla oleva Kaina juhlii ihan omalla tavallaan, siinä kylässä nuoret miehet pukeutuvat kameleiksi ja härnäävät kahviloihin asettautuneita kyläläisiä ja vieraita.

Kolmen karnevaaliviikon päättää viimeisenä sunnuntaina monissa kaupungeissa järjestettävä karnevaalikulkue. Kreetan komein on Rethimnossa, mutta moni isompi kylä järjestää oman ilottelunsa. Seurat, yhdistykset, kaveriporukat, työpaikat aloittavat esiintymisensä, pukujensa, koreografian ja musiikin suunnittelun jo kuukausia ennen. Rethimnon hotellit on buukattu jo ensi vuodeksikin ja lennot ja laivavuorot saarelle ovat tupaten täynnä. Kreikan suurin karnevaali järjestetään Patrassa.

Kolme viikon juhlinta tyhjentää ruokakomerot herkuista, jottei paastotessa tulisi kiusausta. Toisena karnevaaliviikkona syödään lihat pois ja kolmantena juustot ja maitotuotteet. Mutta eivät kaikki paastoa…

Paastokin voi olla herkuttelua, ja se taito Kreetalla osataan.

Ensi kerralla annan reseptejä…

 

JOKAISESSA MEISSÄ ASUU PIENI ANARKISTI

Vielä vuosituhannen alkuvuosina ennen oman talon rakentamista lomailimme aina Evropi-hotellissa.  Perheen poika Kostas pyöritti baaria tyttöystävänsä Hrisan kanssa, sattuneesta syystä tuli paljon juteltua nuoren parin kanssa, varsinkin iltamyöhällä, rakiaikaan. Osoittautui että Kostas oli pesunkestävä anarkisti, oikein sydänjuuriaan myöten. Mistä tahansa keskusteltiinkin, niin anarkismi antoi kaikki vastaukset paremman maailman saavuttamiseksi. Siinä vuodatuksessa moni asiakas jäi ilman ouzoaan, niin kuin jotkut ehkä muistavat. First things first. Vähän hymyilytti.

Perimätiedon mukaan Kostas joskus työpäivän jälkeen yöllä kävi jopa töhertelemässä tekstejä talojen seiniin:’Fuck capitalism’ , ’We will never give up’ ja muuta ajankohtaista.  Oli vähän semmoinen olo että Kostas piti meitä aika keskiluokkaisena, mikä ei tietenkään ollenkaan pitänyt paikkaansa. Hämmästys olikin suuri kun kaveri kertoi tulevan vapun mielenosoituksesta vuorilla ja Raila ilmoitti että me lähdemme mukaan. Ihan hyvä idea, onhan vappu myös työläisten ja sorrettujen juhla niin kuin varttuneemmat ehkä muistavat. Kovasti vielä varoitti että paikalla saattaa olla myös poliiseja. Että ollaanko ihan tosissaan.

Ajo-ohjeet saatiin: ennen Kandanosta Spinan risteyksestä vasemmalle ja puolen tunnin kuluttua olette perillä kylässä. Kostas lähti jo aiemmin järjestelemään spektaakkelia.

Ai niin, minkäs takia me mieltä osoitamme? Ranskalainen energiayhtiö oli päättänyt rakentaa tuulimyllypuiston vuorille, mutta paikalliset asukkaat, ehkä kymmenkunta, kärsisivät koska myllyt tulisivat heidän laidunmailleen, jotka olivat ikiaikaisesti kuuluneet kyseisten sukujen laidumaihin. Lisäksi myllyjen jäähdytykseen menee niin paljon vettä ettei lampaille, eikä kyläläisille, jäisi mitään. Köyhien ihmisten ainoa elinkeino oli vaarassa, eihän se käy! Kaiken kukkuraksi yhtiö ei aikonut maksaa mitään korvauksia, koska alueesta ei löytynyt mitään maarekisteriä vaan  maankäytön oikeudet kulkivat perimätiedon mukaan.

Kun saavuimme kylälle yhdentoista maissa oli siellä jo pöydät, tuolit ja puhujalavat paikoillaan. Myös grilli oli kuumana ja käteen lyötiin heti lasi viiniä.  Nuoret, energiset vallankumoukselliset ymmärsivät heti että olemme niitä Kostaksen värväämiä “Suomen  anarkisteja”, tervetuloa vaan.

Puheita pidettiin. Niistä jäi mieleen erittäin iäkäs herra, joka latasi sanottavansa sellaisella paatoksella että Sinisalon Taistokin olisi kalvennut. Vapaus, isänmaa ja tasa-arvo erottautui paasaamisesta, siis tuttua meininkiä Suomen 70-luvulta.  Kylän asukkaat istuivat hiljaa tuoleillaan vähän ujoina ja hämillään. Eihän nyt meidän takia olisi tarvinnut. Puheiden jälkeen alkoi laulu ja mässäily. Trapetsitaiteilijakin oli tiensä löytänyt paikalle, sinne jumalan selän taakse. Grillattavaa riitti ja viinin kyytipojaksi tarjoiltiin rakia, mikä antaa kovasti puhtia mielenosoituksiin. Saadaan vähän tunnetta ja empatiaa sorrettujen puolesta.  Meteli ja sekamelska nousi niin hurjaksi että väistämättä tuli mieleen että tilaisuuden alkuperäinen tarkoitus oli päässyt unohtumaan. Mutta ei haittaa, onpahan tosi  hyvät bileet.

Me poistuimme ensimmäisinä. Erittäin kapealla tiellä tuli vielä vastaan autoja jotka olivat matkalla juhliin. Meidän auto tietysti lipsahti pientareen yli ja jäi akselistaan kiinni tien kantille. Vähitellen peräämme alkoi kerääntyä  autoineen porukkaa jotka eivät päässeet ohitsemme, pakkohan niiden oli auttaa. Neljä ukkoa sai kyllä pienen vuokrakopperomme nostettua helposti takaisin baanalle. Ja matka jatkui.

Seuraavan aamuna Kostas oikein kädestä pitäen, vähän liikuttuneenakin, kiitti panoksestamme hyvän asian puolesta. Ehkä hän oli huomioinut ettemme olekaan niin keskiluokkasia kuin miltä näyttää.

Jälkeenpäin kuulimme ettei ponnistelumme ollut turhaa: perheet saivat maiden luovutuksesta kertakorvauksena 5000 euroa. Summaa on vähän vaikea suhteuttaa kokonaisuuteen mutta varmasti parempi kuin ei mitään. Onko paikalla nyt uljas uusi tuulimyllypuisto? Ei mitään hajua, täytynee kesällä käydä katsomassa.

Suomessa mielenosoitukset eivät nykyään ole mistään kotoisin, porukkaa ei vaan näytä kiinnostavan. Vinkkinä AY-liikkeelle ja puolueille voimme kertoa, että kyllä kansaa tulee paikalle tuhansittain kunhan järjestävät määrättömästi ruokaa ja alkoholijuomaa, kyllä se siitä irtoaa. Ehkä jo ensi vappuna, Hakaniemen torilla.

 

KREETALAISESTA SAIRAANHOIDOSTA

KIMIN HUOMIOITA KREETALAISESTA SAIRAANHOIDOSTA JA ELÄMISEN MALLISTA 

Tämä blogi ei ole pelkkä sairaskertomus vaan muistelo siitä miten ennakkoluulot voivat karista ja miten perinteet ja tavat vaikuttavat terveydenhoidon tasoon ja tyytyväisyysasteeseen. Ihan ajankohtaista, ainakin minun mielestäni kun kotimaan soteuudistuskeskustelu käy kuumana.

Tein vähän asennushommia Kreetan asunnolla, turvajalkineina villasukat ja tohvelit. Päädyin tikkailta kylki edellä pöydän kulmaan. Paniikissa naapuri pyydettiin soittamaan ambulanssi kun ei hengitys oikein tahtonut kulkea ja naamakin oli kuulemma harmaa. Matkalla huomasin että kyseessä oli Hanian kunnallisen keskussairaalan auto. EEEEI, minulla on vakuutus ja haluan yksityissairaalaan!!

Olin kuullut kauhutarinoita sairaaloiden tilasta kriisin jäljiltä; ei lääkkeitä eikä hygieniaa, hoitsut yhtenään lakossa jne. Eipä ollut valinnan varaa ja kohta makasin ensiapuosastolla neula suonessa joten olokin alkoi tasaantua ja aloin tehdä havaintoja. Hoitohenkilökuntaa, potilaita ja omaisia pörräsi edestakaisin ja meteli oli melkoinen. Aika pian minut kärrättiin röntgeniin ja ehkä puolen tunnin kuluttua hoitaja tuli kertomaan vaurioista ja siirrosta kirurgiselle osastolle. Neljä murtunutta kylkiluuta , joten sisään ainakin 2-3 yöksi. Kiva yllätys että hoitajat ja lääkärit puhuivat hyvää englantia.

Neljän hengen huone oli asiallinen, vähän kauhtunut lohkeilevine maaleineen ja repsottavine listoineen. Sängyt, radiot ja muu rekvisiitta oli selvästi 20 vuoden takaa, mikä ei oikeastaan ollut yllätys. Pikemminkin ajattelin ettei sentään tämän kauheampaa.

Huoneessa ramppasi omaisia koko illan, kaikki olivat kiinnostuneita mistä olen kotoisin, mikä vikana, olenko saanut hyvää hoitoa ja jos tarvitsen jotakin he kyllä myös auttavat. Henkilökunta toi ruokaa mutta se jäi kyllä syömättä: ei muutenkaan nälättänyt ja sinänsä hyvännäköinen kanakeitto oli kovin vetinen ja suolaton. Näinhän se vähän Suomessakin tuppaa olemaan, ajattelin.

Aamulla uusi röntgen ja kohta lääkäri Jorgos tuli kertomaan että myös kaksi selkänikamaa on murtunut ja verenvuoto vatsaonteloon on aika runsasta. Siinä sängyllä lääkäri nirhasi reiän kylkiluiden väliin ja siitä sentin letku vatsaonteloon. Painovoima hoitaa loput. Kipulääkitystä sai mielin määrin ja hoitajat toistelivat koko ajan että mitä tahansa minulta puuttuu, he kyllä auttavat. Kun kipu oikein yltyi sain saman tien kunnon hevosenpotkun suoraan suoneen ja taas oli niin seesteistä että.

Vastapäisessä sängyssä lepäsi riutunut Kostas, joka oli asunut ja tehnyt rahaa New Yorkissa 26 vuotta ja sitten muuttanut perheensä kanssa takaisin Kreetalle. Kostaksella oli amerikkalainen vakuutus mutta oli silti hankkiutunut kunnalliseen sairaalaan koska hoito on erinomaista ja huolenpito ja henkilökunnan välittäminen on aivan eri tasolla kun ulkomaalaisen pääoman pyörittämillä yksityisklinikoilla. Juttelimme erityyppisitä yhteiskunnista ja päädyimme ydinkysymykseen: kumpi on parempi, moderni organisoitu systeemi sääntöineen ja holhouksineen vai kreikkalaistyyppinen puolianarkistinen sekamelska jossa hallitusta ei arvosta kukaan ja säännöksille annetaan pitkät. Kostaksen mielestä ainakin kreikkalainen systeemi on paljon parempi, kaikkea ei mitata vain rahassa  ja sosiaalinen verkosto takaa aivan toisenlaisen elämänlaadun. Kostaksen vertailukohta oli Yhdysvallat, minun taas Suomi, maailman onnellisin kansa. Hmm..

Kostas oli sitä mieltä että talouskriisi oli yksin ja ainoastaan kreikkalaisten oma vika, aivan turhaa syytellä saksalaisia tai pankkeja. Kreikka vaan menee katastrofista seuraavaan, niin se on aina ollut eikä sille mitään voi. Mutta Kreikka on maailman paras paikka elää, sellaisia ihmisiä ja sellaista luontoa ei vaan ole missään muualla.

Tästä kaikesta inspiroituneena rupesin tarkkailemaan eestaas lappavia vierailijoita. Mitään vierailuaikoja ei noudatettu, välillä porukan käskettiin siirtyä käytävän puolelle jos huoneessa tehtiin joku intiimimpi manööveri. Kaikki toivat potilaille jotain herkkuja ja keskustelu ja nauru raikasi.  Potilaat, sukulaiset ja kaikki  muutkin  höröttivät mukana ja meininki oli kuin synttäreillä. Haluaiskohan toi suomalainen lisää leivoksia??? Juu juu, ilman muuta.

Vinosti vastapäätä makasi vanha, tosi huonossa hapessa oleva mies joka ei koko aikana ollut tajuissaan. Tyttärensä ja vävypoika viettivät kaiket päivät miehen vierellä, pyyhkivät otsaa ja kääntelivät parempaan asentoon. Hoitajat vaihtoivat alituiseen lakanoita ja pesivät miestä. Illalla ilmestyi Sofia paikalle, teki iltahuollon ja käänsi kaksi tuolia jonkinlaiseksi vuoteeksi. Jutteli koko ajan miehelle kunnes nukahti, itsekin. Kyseessä oli omaisten tilaama yöhoitaja jolle maksetaan eri korvaus yövuorosta, viiskymppiä kuulemma. Ettei sairas isä vaan joudu olemaan hetkeäkään yksin. Ja taas aamulla tytär ja vävy palasivat jatkamaan hiljaista hommaansa.

Sillä välin meidän kylällä oli huhu tietysti levinnyt ja minun terveydentilannettani seurattiin tarkasti. Oikeasti Raila, etkö sinä vietä öitäsi Kimin vierellä, sehän saattaa tarvita apuasi ja seuraa. Ei meillä Suomessa ole tapana, kyllä se Kimi pärjää ihan hyvin. Huonon vaimon maine on varmaan kiirinyt ympäri saarta, miten se kehtaa, eikö se rakasta miestään? Normisuomalainen, ainakin mies, ei todella kaipaa tuskien ollessa pahimmillaan koko suvun naisväkeä taputtelemaan ja pussailemaan ja kyselemään miten menee, mutta jos niin ei Kreetalla tee niin ei vaan välitä ja on huono ihminen.

Kahden yön jälkeen tuli siirtokäsky ortopediselle osastolle. Kättely, halaukset ja onnentoivotukset veivät varmaan puoli tuntia. Erityisesti Kostas vannotti minua käymään perheen luontaistuotekaupassa keväällä. Jos itse ei ole enää hengissä niin tytär kyllä antaa hyvät hinnat.

Sitten seurana oli Ali, pakistanilainen rakennustyöläinen, joka oli pudonnut neljästä metristä ja telonut nilkkansa oikein kunnolla. Kyselin vähän piloillani että olivathan työnantajan vakuutukset varmasti kunnossa? Ihan pokkana hän vastasi ettei tietenkään, sairaanhoitohan on ilmaista Kreikassa, myös vierastyöläisten kohdalla. Häh??? Tätä troikka ei varmaan koskaan tajunnut ja toivottavasti ei tajuakaan..

Ali keskittyi enimmäkseen hoitsujen kiusaamiseen ja flirttailuun. Eivät ne pahastuneet, antoivat samalla mitalla takaisin ja käskivät kääntyä Allahin puoleen jos meno ei tyydytä.

Kolmantena iltana minäkin sain vierailijoita: Soula ja Vasilis, meidän henkiystävät, porhalsivat sisään pussukoineen: rinkeleitä ja keksejä ja appelsiineja. Onko kaikki hyvin, jos jotain puuttuu niin minulla on kyllä suhteita ja saan asiat kuntoon, uhosi Vasilis.

Alin kanssa en ehtinyt tehdä mitään tulevaisuuden suunnitelmia, yhtäkkiä punkka kuskattiin röntgenin kautta taas kirurgisella osastolle, nyt huoneeseen 3. Tässä huoneessa ainoa englantia puhuva oli Manolis, joka pitää apartementoksia Aspron kylässä Kaliveksen liepeillä. Puhuttiin paljon, bisnestä siis. Enkelinomainen tyttärensä Maria vietti isänsä kanssa kaikki yöt heräten jokaisen valitukseen ja auttamalla vessaan monta kertaa yössä. Tosi fiksu likka joka heti rupesi minua tenttaamaan kaikesta mahdollisesta, erityisesti elämästä Suomessa. Aina tullessaan sillä oli joku hauska juttu mielessä ja maailman aurinkoisin hymy.  40 vuotta sitten olisin varmasti vienyt matkamuistona mukanani…

Sitten sain yllätysvieraan. House Kastrin luottohieroja, Maria, tupsahti ovesta sisään. Marialla on aika pitkä ura hoitajana Ruotsissa, joten hän halusi kaikki yksityiskohdat hoidon tasosta. En voinut muuta kun kehua, erityisesti hoitajien jaksamista ja välittämistä. ’Niin, siksihän minä lähdinkin Ruotsista, kreikkalainen ei  sitä kylmää hoitoa  vaan kestänyt’.   Taas tuli ajattelemisen aihetta, ehkä sairaanhoidon taso ei olekaan kiinni piirien jaosta tai tietoliikenteen yhteensopivuudesta vaan välittämisestä. En taida kuitenkaan taida vielä tästä väsätä yleisönosastoon kirjoitusta, antaa pölyn ensin laskeutua ensin Suomessa. Sitä paitsi ei mulla oikeasti Suomessakaan ole ollut mitään valittamista sairaaloissa. Ruotsista en tiedä.

Varattu lentoni tuli ja meni, vielä pari päivää jotta saadaan veriarvot kuntoon ja vuodot loppumaan. Plasmaa ja litra uutta verta, kyllä se siitä. Välillä kävi fyssarin kaveri tarjoamassa sopivaa haarniskaa joka pitää rangan suorassa ja antaa mahdollisuuden liikkua. Maksoi Eur 250 mutta mieluummin niin kuin neljä viikkoa punkan pohjalla liikkumatta..

Lauantai-iltana tapahtui sellaista jota Suomessa tai Ruotsissa ei varmaan näe eikä koe. Yhdentoista maissa, juuri ennen yövuoron vaihtumista alkoi käytävän puolella meteli yltyä ja meidän huoneeseen tulvi reilusti tupakansavua. Maria nousi punkasta ja sadatteli ovea sulkiessaan että voi, ei taas. Hoitsut siellä vähän juhli työviikon loppumista. Kukaan ei kiinnittänyt asiaan sen kummempaa huomiota, sattuuhan sitä. Suomessa koko porukka olisi varmaan telkien takana.

Maanantaiaamuna sain lopulta sen lappoputken pois kyljestäni joten olo kohentui kertaheitolla. Panssari kiinni ja ryhdikkäälle kävelylenkille pitkin sairaalan käytäviä. Lääkäri sanoi vielä tiistaiaamuna ottavansa viimeisen verikokeen ja röntgenin että kotiinlähtö ja lentäminen varmasti olisivat riskittömiä. Kaikki hyvin ja vähän ajan kuluttua tohtori Jorgos tuli kaikkien testitulosten, hoitodokumenttien ja Suomen lääkärille osoitettujen kirjeiden kanssa hyvästelemään. Valitteli että meni vähän aikaa kun kaikki piti kääntää englanniksi. Tämä Jorgos muuten ei koko viikon aikana ollut poissa osastolta kuin sunnuntaiaamupäivän, muuten koko ajan juoksi huoneesta toiseen. Ei ole kuulemma ehtinyt kun on vähän lääkäripulaa, kurssituksia ja muutenkin. Hei vaan ja otetaan kaljat kun nähdään joskus Haniassa…

Ei tarvinnut edes mennä kassan kautta,   riittää ihan hyvin kun Suomesta meilaan heille sitten kopion eurooppalaisesta Kela-kortista. En ole selvillä miten tämä systeemi pelaa mutta Hanian sairaala ei minulta rahaa eikä sitoumuksia tahtonut. Aika jännää.

Ennen lähtöä fyssari tuli vielä antamaan viimeisiä ohjeita. Kiittelin kovasti hyvästä hoidosta ja kysyin olisiko jotain tapaa korvata kaikki, onko jotain säätiötä tms.  Ai ei ole vai, no entäs jos lahjoitan tämän haarniskan sitten keväämmällä kun en itse enää  – toivottavasti  – tarvitse. Hyvä idea kuulemma, niistä on kova pula kun harvalla on varaa hankkia sellaista vaikka tarvitsisi. Tuot sitten suoraan ortopediselle osastolle.Vähän liikuttuneena halasimme lämpimästi ja lähdin.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Nyt istun Laajasalon kodissani tätä kirjoittamassa. Talossa on lämmintä eikä vedä, lumiaura on jo putsannut kadun ja kaikki on rauhallista ja turvallista , kukaan ei mölyä ei naura eikä vieraitakaan ole paljon käynyt häiritsemässä.

Jotenkin vaan olen jämähtänyt miettimään koko kokemusta; kaikki ne tyypit, hymyt, vitsit ja pyyteetön auttaminen 800 euron kuukausiliksalla teki kyllä vaikutuksen joka ei hevin unohdu. Välillä ne jutut vielä naurattaakin, vaikkei vielä oikein pystykään hytkymään.

Oikeasta elämisen mallista en vieläkään tiedä, jostain Kreetan ja Suomen  välimaastosta se kai löytyy. Täytyy sanoa että juuri nyt jompaankumpaan suuntaan olen vähän kallellani…

Haarniska pitää ryhdin hyvänä mutta tipaton tammikuu ei nyt onnistunut !