fbpx

Kreetan lähihistoriaa – agentit kirjailijoina

Kreetan historiaa tutkiessa ei materiaalista todellakaan ole puutetta, se vain painottuu kovin pitkälle menneisyyteen. Minolaista aikaa on tutkittu joka toisessa Euroopan ylipistossa, antiikkia samoin mutta bysantin  kohdalla on jo hiljaisempaa.

1800-luvun romantiikan innoittamana Robert Pashley sekä muutamat ranskalaiset ja saksalaiset kiertelivät saarella, lähinnä etsimässä jälkiä muinaisesta loistosta mutta joutuivat pettymään. Saaren elämä oli kovin alkukantaista ja köyhyys oli silmiinpistävää. 1900-luvun historiasta ei sitten paljoa löydykään, turkkilaisen miehityksen jäljiltä saari tuntui jääneen kehityksessään pysähtyneeseen tilaan, Venizeloksen edesottamukset Kreikan yhdistämisessä kyllä ovat tuttuja vuosisadan alun eurooppalaisesta historiasta mutta englanniksi käännettyä kirjallisuutta ei hevin löydy, puhumattakaan suomenkielisestä.

Moneen kertaan olen tankannut Toista Maailmansotaa käsitteleviä teoksia, aluksi kiinnostuin vain sodan tapahtumista mutta pian huomasin kahden kirjailijan kohdalla hyviä huomioita saaren ihmisistä, heidän luonteestaan ja elinympäristöstään sekä historian vaikutuksesta saarelaisten elämään.

Liittoutuneiden jätettyä Kreetan saksalaisille kesäkuussa 1941, lähetettiin jo syksyllä englantilaisia agentteja organisoimaan vastarintaa miehittäjille.  Kiireellisempi tavoite oli kuitenkin saarelle jääneet harhailevat sotilaat, jotka pikimmin piti saada evakuoitua Egyptiin.

Englannin siirtomaahallinnosta tehtävää suorittamaan löytyi kyllä väkeä, mutta nopeasti selvisi ettei siirtomaaherruuden näivettämistä virkamiehistä ollut paljon apua. He eivät puhuneet kreikkaa, eivät tunteneet saaren historiaa (Ovatko alkuasukkaat ystävällismielisiä?), pitivät palvelijoita kantamassa tarvikkeitaan ja käyttäytyivät  kaikin tavoin ylimielisesti, joten mitään yhteistoimintaa paikallisten sissipäälliköiden kanssa ei syntynyt.

Nopeasti päämaja Kairossa ymmärsi ongelman ja ryhtyi rekrytoimaan väkeä joka tunsi saarta ja sen historiaa sekä ennen kaikkea hallitsi kielen, toiset jopa Kreetan murteen.Paikalle haluttiin toiminnan miehiä joilta ei mene sormi suuhun alkeellisissa oloissa ja ovat valmiita tarvittaessa koviinkin otteisiin.  Vakiokysymys rekrytointihaastattelussa esimerkiksi oli :  ’Onko Teillä henkilökohtaista  ongelmaa ihmisten tappamisen suhteen?’

Kaksi merkittävintä agenttia mielestäni olivat Patrick Leigh Fermor ja Xan Fielding, varsinkin kirjallisilta ansioiltaan.

Herrat eivät tunteneet toisiaan ennen komennustaan Kreetalle mutta siellä tavatessaan he huomasivat omaavansa paljon yhtäläisyyksiä.  Kummankin opinnot olivat jääneet kesken kurittomuuden ja sopeutumisvaikeuksien takia, kumpikin oli opiskellut kirjallisuutta ja kumpikin oli jo poikasena matkustanut laajasti, puhuivat Kreikkaa ja olivat intomielisiä filhelleenejä. Perinteinen brittiläinen sotilaskuri oli kummallekin kammotus, kunnon boheemi ei sellaisen taivu.

Sekä kreetalainen laulu että tanssi luonnistui, tukka ja viikset värjättiin ja asusteina käytettiin lammaspaimenten rääsyjä, ei univormuja. Yksikään saksalainen ei erottanut heitä paikallisista.

Sekä Fermor että Fielding kirjoittivat sodan jälkeen kokemuksistaan Kreetalla.

Fermorin ’Abducting a General’ ja Fieldingin ’Hide and Seek’ kuuluvat molemmat sotakirjallisuuden  klassikoihin, mutta operatiivisten asioiden lisäksi kummastakin löytyy pitkiä osia joissa kuvataan heitä auttaneita ihmisiä, heidän elinolosuhteitaan, urheuttaan ja tapoja. Uskomattoman yksityiskohtaista luonnon kuvausta löytyy osioista joissa pakoillaan saksalaisia vuoristossa ja nautitaan kyläläisten tuomaa illallista kuunvalossa. Ruokalajit kuvataan tarkasti, yleensä linssejä, juustoa, korppua ja munia. Juhlapäivinä tietysti teurastettiin lammas. Ja viiniä sekä rakia joka päivä, sitä oli aina saatavilla! Välillä jouduttiin yöpymään lammaspaimenten vieraana mitatoissa (paimenten suojat vuoristossa), lukutaidottomien huumori ja elämänviisaus on jatkuva kummastelun aihe.

Kreetalaisten rohkeus ja uhrimieli oman turvallisuuden kustannuksella teki kaveruksiin lähtemättömän vaikutuksen, jota he eivät ikinä unohtaneet. Kairossa sijainneen päämajan komentaja, Jack Smith-Hughes kirjoittikin sodan jälkeen etteivät agentit olisi selvinneet hengissä edes 24 tuntia ilman paikallisten apua.

Fermor jatkoi sodan jälkeen lupaavasti alkanutta uraansa matkakirjailijana. Hän kirjoitti useita teoksia, sekä Kreikan matkoiltaan että muualta maailmasta. Fermoria pidettiin Englannissa aikansa parhaana matkakirjailijana ja hänet aateloitiin 2004. Kaikki hänen kirjansa antavat mielenkiintoisen kuvan menneestä maailmasta, varsinkin ’A time of Gifts’illä alkava trilogia 18- vuotiaan kokemuksista 30-luvun Euroopasta nousevan natsismin muuttuvassa maailmassa.

Fielding palasi Kreetalle vuodeksi 1951, koska halusi tavata kaikki ystävänsä rauhan oloissa.  Tästä ajasta synty merkkiteos ’Stronghold’, jossa vain paikoitellen viitataan sodan tapahtumiin mutta sitäkin enemmän käsitellään eri alueita, kyliä ja ihmisiä sekä historiaa. Kuvaukset esimerkiksi Koustojerakosta ja Sougiasta tuntuvat kovin tutulta.

Vaikka tuhotut kylät ovat vielä puoliksi raunioina, on jälleenrakennus käynnissä ja uudistuksia on tiedossa. Sougiaankin ollaan ehkä rakentamassa tietä, Loutroon ei koska se on mahdotonta. Vieraanvaraisuus on voimissaan, hetkeäkään ei saa olla rauhassa. Häät kestävät viikon ja mukaan otettu valokuvaajavaimo joutuu välillä pakenemaan Englantiin lepäämään. Koko ajan liikutaan jalan, yli vuorten ja rotkoja pitkin, rikkumattomassa luonnon rauhassa.

Eri alueiden ihmisistä Fielding antaa pistämättömän tarkan kuvan, eroavaisuudet sfakialaisten ja retymnolaisten välillä ovat selkeitä .

Näiden herrojen teokset olen lukenut useaan kertaan. Teksti on niin värikästä ja sanasto niin monipuolista, ettei englanninkielellä tunnu olevan juurikaan mitään yhteistä nykyisen populaarikirjallisuuden kanssa. Kieli on muuttunut 50 vuodessa aivan toisenlaiseksi.

Siitä vaan syventämään Kreetan tuntemustaan ja englannin kielen taitoa!

Juhannus kreetalaiseen tapaan

Tänä vuonna juhannuksen aikaan osuu tavallista useampia juhlia. Osa niistä seuraa pääsiäistä, joka oli vasta huhtikuun lopussa.

  • sunnuntaina 23.6. juhlitaan Kaikkia Pyhiä (Αγιον Παντον)
  • samana iltana tai seuraavana juhlitaan Klidonasta paikasta ja järjestäjistä riippuen
  • sunnuntaina on myös Johannes Kastajan juhlan aatto ( meidän vanha juhannusaatto). Useimmat panijirit ovat aattona.
  • maanantaina 24.6. on Johannes Kastajan syntymäpäivä, se juhla, jota me nimitämme juhannukseksi. Silloin juhlii nimipäiväänsä Panagiotis.

Klidonas-juhla on ikivanhaa pakanallista perua, muut kaksi ovat kirkollisia juhlia, vaikka niitä vietetäänkin hyvin maallisissa merkeissä. Vanhastaan Klidonasta juhlivat nuoret naimattomat, pääasiassa tytöt, mutta nykyisin Klidonas on koko kylän juhla.

Ennen vanhaan oli tärkeää naittaa tytöt aikaisin; siihen tarjosi apuaan Klidonas-seremonia, jossa tytöt saivat vihjeitä sulhasehdokkaista. Ensin valittiin talo, jossa juhla tulisi järjestettäväksi, sitten nuori tyttö, joka lähetettiin kaivolle noutamaan vettä olalla kuljetettavaan ruukkuun. Oli tärkeää noutaa vesi puhumatta vaikka tehtävää hankaloitti kaveripiiri, joka kiusoitteli vedennoutajaa yrittäen saada tämän puhumaan. Jos neito puhui, vaihdettiin tyttöä ja vedennouto alkoi alusta. Saatuun vesiruukkuun pudotti jokainen pienen esineen, jonka varmasti tunnisti omakseen, esim. sormuksen, napin, hedelmän tms. Ruukku  suljettiin (=onni lukittiin, klidóthike) punaisella liinalla ja vietiin yöksi katolle tähtien alle. Unessa nukkuvat neidot saattoivat jo nähdä sulhasensa…Ennen auringonnousua ruukku kannettiin sisälle, jottei taika rikkoutuisi.

Samana iltana tytöt ja paikoin pojatkin ja muut kiinnostuneet saapuivat juhlatalolle, jossa ruukku avattiin. Punainen liina solmittiin nyt yhden läsnäolijan päähän, joka sai tärkeän tehtävän: hänen tuli poimia ruukusta esine kerrallaan. Toinen osanottaja, nopeaälyinen ja jolla runosuoni sykki, sai tehtäväkseen keksiä värssyn kyseiselle esineelle tietämättä kuka sen omistaja oli. Muut saivat kommentoida ja lisätä huomioitaan ja jopa kiusoitella esineen omistajaa, joka lopuksi paljastui.

Tämän jälkeen ruukkun jäänyt vesi kaadettiin kaivoon, joka oli peitetty punaisella vaatteella. Nyt seurasi jännin vaihe: yksi tytöistä otti peilin ja ohjasi sillä taivaan valoa kaivon pohjalla välkehtivään veteen samalla kun kukin tyttö yksi kerrallaan pudotti kaivoon jo aiemmin vedessä lionneen esineensä. Valot ja varjot kaivon värehtivällä pinnalla ennustivat tulevan aviopuolison piirteet. Varmemmaksi vakuudeksi taikaan kuului, että päänsä kaivosta nostava neito sai ensimmäisenä lapsenaan pojan, jos silmät ensimmäiseksi sattuivat miespuoliseen henkilöön, tai jos miehen nimi oli vaikka Jannis, niin oli se oleva tulevan aviopuolisonkin nimi. Lopuksi soi musiikki ja tanssittiin, mikä tarjosi oivan mahdollisuuden nuorille tutustua toinen toisiinsa.

Me emme tiedä millaisin kääntein kyseistä seremoniaa vietettiin Mooseksen aikaan, mutta sen tiedämme, että Viides Mooseksen kirja varoittaa juutalaisia ottamasta osaa kyseiseen riettaaseen juhlaan, vaikka naapurikansat sellaista juhlivatkin.

Mooseksen kirjan varoituksista huolimatta otin osaa muutama kesä sitten Klidonas-juhlaan Vamosissa. Me kokoonnuimme vanhalle kyläaukiolle, jossa tuolit oli aseteltu ympyrään suuren plataanin alle. Yhdessä nurkassa keitettiin pilahvia, Kreetalla niin välttämätöntä juhlaruokaa. Pitkä puhvettipöytä täyttyi kyläläisten talkoovoimin monenlaisesta tarjottavasta, viiniä sai hakea yhdestä nurkkauksesta, valot oli ripustettu aukion poikki ja orkesterilava rakennettu. Tyhjä kapeasuinen vesiruukku kiersi yleisön joukossa, sinne sai pudottaa esineen, jonka varmasti omakseen tunsi. Minä pudotin firman kynän tietämättä mitä seuraisi. Kun se aikanaan ruukusta nostettiin, luettiin minulle lyhyt härnäävä mantináda, värssy, jota en edes kunnolla kuullut. Jotain siitä irvailtiin vaaleatukkaisista ulkomaalaisista. Puhvetin antimet tekivät hyvin kauppansa, mutta mieleen jäävin tapahtuma olivat kokot. Niitä oli useampi perättäin viereisellä kadulla. Nuoret juoksivat ja leiskauttivat itsensä korkealta tulien yli, yhä uudelleen ja uudelleen niin kauan kuin kokoissa poltettavaa riitti.

Vieressäni istunut vanhempi rouva kertoi, että hänen nuoruudessaan tytöt keräsivät useampaa sorttia kukkaa tyynynsä alle ja uskoivat unessa kohtaavansa tulevan sulhasensa. Ruispellossa he eivät sentään kierineet, ruista kun ei saarella viljellä, mutta nurmella kieriskely hiljaisuuden vallassa kyllä tunnettiin.

– Paljon on tähän aikaan nurmella jo kuivuneita takiaisia ja ohdakkeita, ei sinne kukaan muu kierimään mene kuin koira, nauroi naapurini.

Klidonasta juhlitaan mm. Vamosissa (vanhan kyläkeskustan alareunalla) ja Rethimnonin keskustassa sekä Nerokúrosin kylässä Hanian ulkopuolella. Jos olet saarella, seuraa lehti-ilmoituksia, tolppailmoituksia ja kysy kreetalaisilta tutuiltasi missä juhlia olisi ja mene mukaan!

Agion Panton (Agies Pantes) on kaikkien Pyhien päivä ja alun perin siis kaikkien marttyyrikuoleman kuolleiden Pyhien päivä. Silloin viettävät nimipäiväänsä kaikki ne, joiden nimiä ei ortodoksisesta kalenterista löydy, kuten Eveliina, Erikos, Violetta, Eurydike, Hektor, Venizelos, Isabella, Mirto, Hippokrates, Iro, Rea, Napoleon jne. Jumalanpalveluksia on Agion Panton-kirkoissa ja saman nimissä kylissä. Tietenkin palveluksia on myös Johannes Kastajalle (Joannis Prodromos) pyhitetyissä kirkoissa. Kreetalla Johannes on mehiläistarhaajien ja samalla hunajan suojelija. Juhlapaikkoja ovat mm: Damialisin luola Kissamosissa lähellä satamaa, Apopigádi huikea paikalla korkealla Semprónasin ja tuulivoimaloiden yläpuolella, Livadasin kylä Sujian läheisyydessä, korkealla sekin.

Greece All time Classics

Kämppäkauppoja ja muita kummallisuuksia

Aika-ajoin erilaisilla Kreeta ja Kreikka -sivustoilla kysellään asunnon hankinnan byrokratiasta Kreikassa. Kyllähän sitä piisaa, joskin jos on aikaa ja mielenkiintoa tutustua kuvioon, niin ei siitä puutu koomisiakaan piirteitä. Kreetalainen byrokratia sinänsä oli jo tuttua minulle, kun tuli vuosikymmenen vaihteessa rakennutettua pienkerrostalo Plataniakseen, joten ihan ummikkona en itseäni pidä. Alla oleva ote elävästä elämästä on jo muutaman vuoden takaa, aikaa kun oli. 

Niin kiinteistö- kuin maakaupankin vahvistaa notaari,  kaupantekohetkellä paikalle tarvitaan myös juristit edustamaan niin ostajaa kuin myyjääkin. Aikanaan ainakin ihan lakisääteisestikin näin oli. Ennen kuin päästään kaupantekovaiheeseen on kuitenkin muutama pikkujuttu hoidettavana.

Kauppahinta kun oli sovittu ja lähdin noita pikkuasioita hoitamaan, ihan heti aamusta.  Ensin notaarille. Vuosien saatossa tutuksi tullut rouva tekee omat plankettinsa myyntihinnasta, paperi kainalossa marssin verotoimistoon. Neljännen kerroksen peräkammarista löytyi oikea osasto, opastuksen sinne olin saanut jo notaarirouvalta, muuten Hanialainen verotoimisto on aika, noh, haasteellinen. Veroviskaaliherra tarkistaa kaupankohteen verotusarvon ja laskee varainsiirtoveron. Termistö saattaa olla kreikasta käännettynä jotain muutakin mutta jyvälle näistä suomalaisista versioistakin kai pääsee. Tarinani tarkoitus ei ole olla opaskirja.

Vero siis pitää olla maksettu ennen kauppakirjojen allekirjoitusta. Jatkan verottajan paperin kanssa omaan pankkiini maksamaan veron. Notaarin kulut tuli maksettua samalla, ne kun täytyy maksaa pankin kautta myös. Etukäteen. Toisin kuin juristin palkkio joka maksettiin käteisellä, sillä kertaa ainakin. Kun vero on maksettu, maksukuitin kanssa takaisin verotoimistoon joka, kas, olikin mennyt jo kiinni. Kauppakirjojen allekirjoitus osui vasta seuraavaksi päiväksi joten olihan tuota aikaa. Palasin Plataniakseen ja altaan äärelle, heinäkuun helteillä byrokratia vie mehut ihan kirjaimellisesti, samoin kuin kuumuudessa kävellyt kilometrit kolmiossa notaari-verotoimisto-pankki. Aamu valkeni ja kuulin että vero- ynnä muut viskaalit olivat päätyneet lakkoon! Jaahas ! Lähdin Haniaan joka tapauksessa, kaipa ainakin osa paperihommista voidaan hoitaa valmiiksi.

Kävelin joutessani verotoimiston ohi ja nykäisin pimeänä seisovan talon ovenkahvaa. Ovi oli auki. Sisällä näkyi jotain liikettä joten pujahdin sisälle minäkin. Valoja ei ollut missään, joku huikkasi että lakossa ollaan, nyökkäsin ymmärtäväni ja jatkoin määrätietoisesti ja toivorikkaasti matkaani neljänteen kerrokseen. Ja sen peräkammariin, jossa samainen veroviskaaliherra istui ylhäisessä yksinäisyydessään. Pyysin anteeksi häiriötä ja ojensin anovasti paperini. Aurinkoisen hymyn saattelemana ”maksettu” leimat läiskäistiin papereihin. Toivotin mukavaa lakon jatkoa ja poistuin hämärästä talosta aurinkoon. Ihmetellen itsekin mitä juuri tapahtui. 

Sitten taas notaarin luokse, hänen ilmeensä oli aika epäuskoinen kun ojensin lakkopäivän päivämäärällä leimatun asiakirjan liitteeksi kauppakirjoihin. Vihdoin päästiin itse asiaan eli kauppakirjojen tekoon. Kreikankieliset asiakirjat luettiin ääneen ja käännettiin englanniksi, kahvia juotiin, kuluroita (niitä rinkuloita) syötiin, tupakkaakin taisi joku polttaa, kauppakirjat valmistui ja ne allekirjoitettiin sivu kerrallaan. Joskus muistan kirjoittaneeni nimeni neljälletoista sivulle, kuten myös kirjoittivat juristit ja notaari. Sitten kaivettiin pöydän kokoinen kirja joka näytti sellaiselta aataminaikuiselta tilikirjalta jota jouduin käyttämään kirjanpidossa joskus viime vuosituhannen puolella. Liekö ollut jokin maarekisterikirja, johon myös nimikirjoitukset vaaditaan, kovin oli virallisen näköinen. Maksoin juristin palkkion (juu, sain kuitin), juristini veloitti itseasiassa ”käännöstyöstä” koska juristit olivat silloin olleet lakossa jo muutaman vuoden, eikä lakon aikana tietty voi tehdä hommia, vai ? No luovuudelle ei löydy rajoja kun asioita pitää hoitaa.

Ja kaikkihan aina hoituu, Kreetalla. Joskus viimetipassa, joskus jopa sen jälkeen, ”yes, yes, I am ready, but not yet”.

Nimipäivät kreetalaisittain

Tulevaa Länsi-Kreetan  opaskirjaa varten olen koonnut juhlakalenteria, sellaista, jossa on paitsi kreetalaiset juhlapyhät, myös tärkeimmät panijírit. Nehän ovat pyhien henkilöiden nimipäiviä. Nimipäiville ovat kaikki tervetulleita. Ei tarvitse olla uskovainen tai harras kirkossa kävijä, ei suinkaan, uteliaisuus riittää. Näitä juhlia on ympäri vuoden, onhan nimipäiviäkin. Eivätkä pelkästään pyhät juhli, vaan ne kaikki, jotka ovat saaneet nimensä kyseisen pyhän mukaan. Kreetalaiset tuntevatkin pyhänsä hyvin ja siis nimipäivänsä myös. Esimerkiksi Pyhän Georgiosin päivänä juhlivat kaikki Jorgokset, Jorginat, Ginat, Jorjullat jne.

Syntymäpäiviä ei ole tapana juhlia, vain nimipäiviä.

Ortodoksinen kirkko osaa näissä nimipäiväjärjestelyissä olla hyvin maanläheinen, vai mitä sanot seuraavasta: maaliskuun 25. päivä juhlitaan Neitsyt Marian ilmestystä, jolloin Maria sai tietää olevansa raskaana. Siitä on yhdeksän kuukautta jouluun. Keväistä Marian-päivää maaliskuun 25. viettävät naimattomat Mariat, naineet vasta elokuun 15. päivänä, joka sekin on Marian päivä, tosin kuolonuneen nukkumisen päivä.

Panijírit vetävät minua puoleensa siksi, että jaksan edelleenkin hämmästellä kuinka hienoihin paikkoihin kirkkoja on rakennettu. Niitä on rotkoissa, kallionkielekkeillä, luolissa, tasapainoilemassa kahden kiven päällä, vuorten huipuilla, lähteiden nurkalla, ruusutiheikköjen suojassa, meren rannoilla, oudosti kasvavien plataanien alla, tammimetsiköissä…  Ne kertovat historiaa ja tapakulttuuria. Niitä kannattaa opetella lukemaan. Jos noista ajoista ei meille ole muuta konkreettista jäänyt kuin nuo kirkot, niin miksemme raottaisi niiden ovia ja samalla kurkkaisi menneisyyteen?

Kalivesin alueella, sen entisillä takamailla on yllättävän monta Johannes Rigologosin kirkkoa. Kukas hän sitten on? Rigologos on Johannes Kastaja, mutta hänen vapiseva hahmonsa, rigologos. Kun Johannes oli mestattu, kerrotaan, että hänen ruumiinsa jäi vapisemaan. Tästä vedettiin se johtopäätös, että Johannes Rigologos voisikin auttaa kaikkia niitä, jotka malarian kourissa vapisevat kovassa kuumeessa. Ja niin näitä kirkkoja löytyy kylistä, joissa malariaepidemioita esiintyi säännöllisesti. Johannes Rigologos on päivittänyt osaamisensa ja suojelee nykyään myös Parkinsoniin sairastuneita.

Kun ennen aikaan ei tauteihin ollut kummoisiakaan parannuskeinoja, ymmärtää hyvin, että kulkutaudit olivat pelättyjä ja kaikki mahdollinen apu otettiin vastaan. Lääkelaatikko ja annostelulusikka kourassa kuvattua Pyhää Panteleimonia on myös huudettu avuksi moneen rokkoon ja apuakin on saatu, sen kertoo jo pyhimyksen nimikin (pan+eleimon=kaikki armo). Ja sitten Haralambos! Hänkin on ollut suosittu ja hänelle pystytettiin kirkkoja eri puolille saarta aina ruttoepidemioiden jälkeen, Haralambos. kun suojelee rutolta ortodokseja. Saarta hallinneet venetsialaiset olivat roomalaiskatolisia ja he pystyttivät kirkkoja Santa Roccolle samasta syystä.

Helatorstaisin ja helluntaisin on tapana nousta kylien takamailla korkeilla huipuilla oleville kirkoille,  joiden nimenä on Krionerítis (kylmävetinen) tai Agion Pnevma (=Pyhä Henki) tai Analipsi (=Ylösnousemus; tapahtui helatorstaina). Huipuille kiivetään pick-upin lava täynnä nauravaa väkeä ja majoitustavaraa ja ruokaa, sillä aikomus on yöpyä ja juhlia! Juhla houkuttelee erityisesti nuorta väkeä.  Kirkon pihalla valmistetaan ruokaa nuotiolla tai grillissä, tarjotaan mukana olijoille, juodaan ja juhlitaan ja nukutaan hetki ennen kuin aurinko nousee. Sitä avitetaan sytyttämällä suuri tuli, jotta aurinko helposti hyppäisi horisontin yläpuolelle. Niin tehtiin jo muinaisina aikoina, silloin palvottiin aurinkojumala Heliosta samalla tavalla. Ja sytytettiinhän Suomessakin helatulia ja etsittiin heilaa helluntaiksi.

Kreikan helatorstai oli eilen, helluntaita (Pentíkosti ja  Ajon Pnevma), vietetään 50 päivää pääsiäisen jälkeen, tänä vuonna 16.-17.6.  esim. Strovlésin kylässä, Ammudarissa Askífun tasangolla, Vukoliésissa, Niposissa, Kallikrátiin kylässä samannimisellä ylängöllä ja useissa Ajon Pnevma-kappeleissa ympäri saarta. Niistä monet sijaitsevat vuorella tai huipulla, joka kantaa nimeä Krionerítis, esim. Lasíthissa Afentisvuorella ja Mundrosin eteläpuolisilla vuorilla. (Krionerítis=kylmä vesi, vettähän tarvitaan kasteessa…).

Mitäs sanot, alkaako pienten kirkkojen kutsu houkuttaa?

Lahjan antamisen ja vastaanottamisen jalo taito

 

Olet varmaan saanut Kreetalla lahjan, ihan odottamatta, henkilöltä, jolta et osannut lahjaa odottaa? Sait basilikan tai jasmiinin oksan haisteltavaksi, persikan tai appelsiinin suoraan puusta, naapuri koputti oveen ja toi sinulle lautasellisen appelsiinikakkua, antoi pullon rakia ja toisen oliiviöljyä. Tunnistatko jo ilmiön? Näitä lahjoja kreetalaiset jakelevat joka hetki eivätkä odota vastalahjaa. He osaavat tämänkaltaisen suhdetoiminnan ja liittävät sen vieraanvaraisuuteensa.

Kaikkina näinä kymmeninä Kreetalla vietettyinä vuosina erityisesti tämä tapa on saanut minut hiljaiseksi.  Siitä tuli käsin kosketeltavaa, kun muutin lasten kanssa takaisin Suomeen parikymmentä vuotta sitten. Nuorempi tytär törmäsi kulttuurimuuriin kolmannen luokan tyttöjen kesken.  Hän ojensi karamellipussia kavereilleen meidän pihassa. Tytöt tarttuivat innokkaasti tarjottuihin karamelleihin ja tyhjensivät pussin, mutta piilottivat omat pussinsa tiukasti taskuihinsa eivätkä tarjonneet vastavuoroisesti. Emmin ilme oli ällistynyt ja epäuskoinen. – Ei voi olla totta, ajattelin itsekin, ollaanpa sitä ahneita ja ymmärtämättömiä. Kyllä ´me´ Kreetalla sentään tällaiset sosiaaliset suhteet osaamme hoitaa´. Ja tarkoitin, että olimme oppineet kreetalaisen vaihdannaistalouden säännöt: tarjoa niin sinulle tarjotaan. Lahja luo vastalahjan. Anna niin saat. Kuitenkin ajatusteni takana möyri hahmoton möhkäle, josta en saanut otetta, jotain konkreettista oli minulta jäänyt tajuamatta. Jokin suurempi konteksti odotti löytämistään. Mutta mikä?

Olin alkuvuosina Kreetalla ollut häkeltynyt naapurien tuomista lahjoista. Milloin yläkerran Sotiría toi palan kakkua ´kun meillä nyt tänään leivottiin´ tai Marina poikkesi tuomaan annoksen kanipaistia. Vihannespeltoa kuokkiva, Stelioksen  mykkä isä ojensi ihmettelevälle naapurilleen pari sipulia ja nipun pinaattia. Eftimia, jolla oli kahvila ylämäen puolivälissä,  työnsi kahvilansa ohi hengästyneenä ylämäkeen kiipeävälle turistille pari luumua kouraan ´että jaksat kylään saakka.` Anni-täti ojensi aidan yli vielä lämpimän lautasellisen vastahyytynyttä viinirypälemehua, mustalevriaa, ja Nikos paiskasi kokonaisen jaloistaan sidotun kukon verannalleni autostaan edes vaivautumatta pysähtymään…Lautasta ei palauteta tyhjänä, sen käsitin. Jotain oli syytä antaa vastalahjana, mutta mitä? Ymmärsin kyllä, että useimmat lahjan antajat antoivat pieniä eriä oman vihannesmaansa tai keittiönsä tuotoksia, mutta mitä antaisin minä, kun en omistanut kasvimaata, hedelmäpuita eikä minulla alkuun ollut mukanani muuta kuin matkalaukullinen vaatteita.  Pitäisi antaa jotain, jota vastaanottaja osaisi arvostaa ja jonka päälle ymmärtäisi, ei siis kovin erikoista suomalaista, ei ruisleipää, ei lakritsia, ei kotimaan herkkuja, ehkä jotain itsetehtyä kuitenkin? Niinpä usein päädyin leipomaan sitten kun olin vihdoin saanut uunin. Korvapuustit, piparit ja kakunpalat olivat mainioita kiitoksia.

   Aterian jälkeen tarjottava kerasma on yksi esimerkki lahjasta, tässä saksanpähkinärakia ja kuluraa.

Järjestellessäni kirjahyllyäni tartuin vaatimattoman näköiseen kirjaan nimeltä Village on the plateau by Sonja Greger. Olen ostanut sen 1985 ja jättänyt silloin lukematta. Ensimmäinen lapseni syntyi tuolloin ja ruuhkavuodet alkoivat.

Jo ensimmäiset sivut tätä Gregerin antropologista tutkimusta veivät mennessään. Yhdessä humahduksessa olin 80-luvulla ja Lasíthissa, jossa noina vuosina kävin ahkerasti sekä turistina että oppaana että miehen sukulaisia ja tuttavia tapaamassa. Greger kuvaa Magulan kylää 1980-luvun alkuvuosina, jolloin muutos omavaraistaloudesta silloisen EEC:n markkinoista riippuvaiseksi yhteisöksi oli alkanut Kreikan juuri liityttyä yhteismarkkinoihin.

Muutos sekä kylässä että kyläläisten mielissä oli suuri ja nopea ja ongelmallinen. Omavaraistaloudella oli vuosituhantiset juuret, se oli homeerinen perintö, joka oli muokannut ajattelua ja mielikuvia ja joiden viimeisiä häntiä ja liepeitä vieläkin huomaa kuin katkenneita langanpätkiä suuressa punaisessa sängynpeitteessä, jollaisia Lasíthin naiset vielä tuolloin kangaspuillaan kolkuttivat. Jos meidän nykyiseen markkinatalouteemme kuuluu kapanteko ja voitontavoittelu olennaisena osana, oli se homeerisessa kulttuurissa tabu, se oli hävettävää ja alentavaa. Kauppaa toki käytiin, mutta vallitsevana periaatteena oli tasavertaisuus ja molemminpuolinen hyöty. Yksipuolinen hyötyminen toisen kustannuksella kuului toisenlaiseen kehykseen, sodankäyntiin ja ryöstöretkiin, mutta silloinkin voitot saavutettiin urheudella ja nokkeluudella eikä röyhkeydellä, manipuloinnilla tai tinkimällä. Kunnia ja kasvot piti säilyttää, selkäranka pitää suorana, piti seistä oman asiansa takana taipumatta.

Lasithilaiset Gregerin mukaan käyttäytyivät homeerisen kaavan mukaan, joka minullekin Kreetalle tuolloin juuri asettuneelle ulkomaalaiselle, tuli hyvinkin tutuksi. Oman kylän väen kanssa käydään tasavertaista kauppaa vaihtamalla tuotteita ja palveluita, mutta kauempaa tulleet saavat erilaisen kohtelun. Ulkopuolisen oletetaan hyötyvän enemmän kaupanteossa, siksi on syytä olla varuillaan ja pitää korkeampaa hintaa. Mitä kauempaa vieras tulee, sitä korkeampi on hinta, mitä tuntemattomammasta maailmankolkasta vieras saapuu sitä todennäköisemmin hän ei koskaan palaa takaisin.  Silloin pätevät jopa ryöstämisen lait, kunhan tekee sen ovelasti: neljä ouzoa Retimnon vanhassa satamassa neljälle suomalaiselle 80 eurolla! Ja todentotta, nämä asiakkaat eivät koskaan palanneet (tähän ravintolaan).

Kyläläisten keskeisessä vaihtotaseessa ei käytetä rahaa eikä numeroita, mutta lahjojen odotetaan aikanaan tuovan vastalahjan. Vaihdantatalouden aikana ennen markkinataloutta maatalouden ylijäämätuotteet annettiin lahjoina eteenpäin naapureille ja tällöin käytettiin paljon aikaa jakamisen oikeudenmukaiseen suunnitteluun ja arvon puntarointiin, olihan tarkoituksena saada vastalahjoina sellaisia hyödykkeitä, joista itsellä oli tarve. Samalla piti pitää yllä omaa mainettaan reiluna antajana ja suhteuttaa annetut lahjat harmoniseen tasapainoon saatujen vastalahjojen kanssa samalla kun suunniteltiin uusia tavaranvaihtokanavia sen mukaan, millaisia omat tarpeet olivat.

Ei ollut tarvetta vientiin tai myymiseen ulkopuolisille, oli vain tarve tuontiin, jotta saatiin vaihdantaan kelpaavia lahjoja. Liian runsaista lahjoista menetti maineensa samoin kuin ylenmääräisestä saituudesta. Tällaisen rauhallisesti laajenevan tai supistuvan vaihdantajärjestelmän ylläpito on yksi arvostetuimmista hyveistä edelleenkin Kreetalla. Tämä ei koske pelkästään maatalouden ylijäämää vaan se ulottuu koko yhteiskuntaan läpi sen jokaisen kerroksen aina maailmankylämme katoille saakka. Se, että sinä tai minä kylän ulkojäsenenä saa pieniä lahjoja, asettuu nyt omaan suurempaan lokeroon: vieraanvaraisuus luo ystävyyssuhteita, pieni lahja voi poikia odottamattomia tapahtumia, siitä saa hyvän mielen lisäksi hyvän jutun kerrottavaksi talvella kahvilassa kamiinan ääressä, kun tuuli vinkuu, sade piiskaa ikkunoita ja oliivihalot savuttavat. Samalla pieni lahja on homeerisen talouden näkökulmasta oiva kosiskelumuoto. Jos lahjan saaja lähtee leikkiin mukaan, voi vaihdantatalous nousta uudelle tasolle.

Tyttäreni koki karamellipussinsa joutuneen odottamattoman ryöstön kohteeksi, kun vaihdantajärjestelmä kohtasi markkinatalouden. Kun taas pian  pakkaan laukkujani  valmistautuessani lähtemään Kreetalle mietin millaisia henkisiä taitoja pakkaisin tuliaiskassiin savulohen lisäksi.

Eilen vielä rotkossa oli tie…

Kreetaa on kohdannut luonnonkastastrofi. Kaksi erillistä myrskyä, ensimmäinen parin päivän myrskyinen rankkasade sattui ystävänpäivän aikoihin ja toinen kymmenen päivää myöhemmin, 23-24. helmikuuta. Saarella surraan viittä menehtynyttä.

Muutaman päivän ajan on alkanut saapua raportteja tapahtuneista vahingoista, kokonaiskuvaa tuskin on kellään vielä. Selvää kuitenkin on, että länsipää, Kíssamon ja Plataniáan kuntien infrastruktuuri on kohdannut hävityksen, jollaista saaren miesmuisti ei tunne. Suuret myrskyt ja rankkasateet syntyvät merellä saaren länsipuolella ja siitä ne matkaavat tavallisimmin itään. Nyt saatiin sekä länsi- että pohjoismyrskyjä. Mittausten mukaan (meteo.gr) Plataniaksessa satoi ensimmäisen myrskyn aikana noin 400 mm ja jälkimmäisen Okeanis-myrskyn aikana 496 mm. Lähes metri siis kymmenessä päivässä. Jälkimmäisen myrskyn aikana satoi Hanissa noin puoli metriä ja se on noin 40 % vuotuisesta vesimäärästä.  Askífun tasangolla on tässä kuussa satanut jo toista metriä vettä. Onneksi tällaiset myrskyt ovat harvinaisia, seuraavan yhtä tuhoisan odotetaan tapahtuvan vasta 50 vuoden päästä…

Soitin tuttaville ja kysyin millaisia kokemuksia heillä on. Yhteistyökumppanimme Vamosin Nikos Frantzeskakis sanoi, että kylässä on kaikki ok. Ei vahinkoja. Asunnot ovat kunnossa ja runsaan kuukauden päästä aletaan olla valmiita vastaanottamaan matkailijoita. Myös Plataniáan yläkylä ja House Kastri ovat selvinneet hyvin, ongelmat ovat alavammilla alueilla jokien varsilla.

Nikos kuitenkin ihmetteli uutta ilmiötä. Vuorilta alas on virrannut ”himarrea”, kovaa vauhtia syöksyviä veden, kivien ja mudan täyttämiä virtoja paikoissa, joissa ei koskaan aikaisemmin ole vettä virrannut, ja lähteitä on puhjennut outoihin paikkoihin. Maaperä on niin märkää, ettei se enää vedä. Mutta muutama tuulinen ja aurinkoinen päivä kuivattaa kyllä, sillä maaperä on karstia, jolla on tapana hotkaista vesi. Vámosin koulu oli eilen keskviikkona ensimmäistä päivää auki myrskyn jälkeen. Koulubussit eivät pääse kaikkiin kyliin, sillä teitä on poikki. Suruna oli myös yhden naapurikylän miehen menehtyminen. Virta oli vienyt jokea ylittäneen miehen ja auton. Auto löytyi joen pohjasta, mies noin kuuden kilometrin päästä alavirtaan. Lola kertoi tunteneensa miehen ja tämän tyttäret, jotka ovat olleet hänen oppilaitaan.

Plataniáan kylässä vanhan tien silta Kerítisjoen yli on sortunut. Väliaikaiseksi sillaksi asennetaan parhaillaan sotilaskäyttöön tarkoitettua siltaa, jotta yhteydet saadaan toimimaan. Ylempänä Alikianóossa saman joen yli menevä, muistaakseni neljän kaaren silta, lensi palasiksi veden voimasta (näkyy Ilta-Sanomien videolla). Se oli juuri korjattu ja on seissyt paikallaan jo 111 vuotta. Alikianóosta rannikolle vievä Patelarinkin kapulasilta on sortunut. Furnésin ja Skinésin välinen silta on myös romahtanut, mutta liikenne on jo palautunut kyseiselle tieosuudelle, tosin autoilijoita kehotetaan ylimääräiseen varovaisuuteen. Ylempänä olevassa Lákkin kylässä on tyhjennetty muutama talo sen jälkeen kun kaksi taloa sortui pari päivää sitten. Karanúun, Orthúniin, Hliaróon ja Meskláan ovat yhteydet poikki.

Vettynyt maa on valunut alas rinteitä monin paikoin. Sähköt ovat olleet poikki muutamilta alueilta, sillä puita kaatunut linjoille ja tolpat ovat luistaneet rinteitä alas. Sähkölaitos kertoo, että satakunta tolppaa on uusittava. Puhelin ei toimi ellei ole sähköä. Myös vesijohdot ovat paikoin hajonneet, kun maa liikkuu. Plataniáan pormestarin mukaan 30 % kunnan tieverkosta tarvitsee korjausta. Vapaaehtoisia on kaikkialla auttamassa pulaan joutuneita. Päätien varrella oli useita maanvieremiä jo ensimmäisen myrskyn jälkeen, nyt niitä on tullut lisää, viimeksi eilen. Paikallinen pilapiirtäjä naureskelee, että Plataniáan ja Súdan välille on avattu laivaväylä, sillä moottoritie oli täynnä vettä ja liikenne oli katkaistuna Súdasta länteen.

Ensimmäisen myrskyn, Hióni-myrskyn, jälkeen viranomaiset kertoivat että 400 km teitä on uusittava.  Kymmenkunta siltaa on rikkounut tai kadonnut, osa niistä tärkeillä väylillä. Kurtaliotikon rotkon kautta kulkeva tie Réthimnosta Plakiáan on katkennut monesta kohtaa. Plakiáan ja etelärannikolle kuljetaan nyt Kotsifún rotkon kautta. Hóra Sfakíonissa auton kokoisia kiviä vieri alas mäntyjen kera satamakioskin päälle. Kukaan ei vahingoittunut. Teméniassa ensimmäisen myrskyn aikaan kylän pappi oli palaamassa työtehtävistä puolen yön jälkeen, kun kuuli autoonsa sisälle kummaa jylinää. Hän pysäytti auton ja muutaman sekunnin kuluttua edessä ollut tie oli täyttynyt kivivyörystä. Tie Paleóhoraan on suljettu Kakópetron kohdalla. Paleá Rúmata, joka sijaitsee kattilan pohjalla ja jossa normaalistikin sataa puolta enemmän kuin Haniassa, on kärsinyt mittavia tuhoja. Sen ja Vukolién välisellä alueella olevissa yläkylissä saatetaan muutama rakennus tyhjentää. Sirilístä etelään vievä silta on poikki eikä Derékseenkään pääse. Joen varrella oleva kylä on kärsinyt pahoin. Tavronítisjoen ylittävä silta on sentään vielä ehjä.

Tällaista tuhoa eivät aikakirjat ja miesmuisti tunne. Ilmasto muuttuu ja Kreeta on saanut tänä talvena vettä enemmän kuin vuosikymmeniin. Uskon, että tämä katastrofi jää erityisesti niiden mieleen, jotka ovat unohtaneet luonnon voiman. Taloja on rakennettu luvattomasti isojen ja pienten vesiväylien päälle, liian jyrkille rinteille, ei ole piitattu viranomaismääräyksistä, rahan puutteessa on oikaistu monta mutkaa eikä ole uskottu, ettei vesijättömaalle kannata rakentaa.

Kohta alkavana sesonkina kannattaa ottaa rauhallisesti ja antaa paikallisille tukea. He tekevät parhaansa vaurioiden korjaamiseksi ja näyttää siltä, että yhteishenki on vahva: tästäkin selvitään. Hanian seutu sai jo hätäapuna 10 miljoonaa paikkojen siivoamiseksi. Sillä ei vielä uutta rakenneta, mutta toivomme varmasti kaikki, että uutta rakentaessa muistetaan nämä veden antamat opetukset.

Kreetan Maku aloittaa matkailukauden 31.3. Majoituksemme ovat kunnossa ja mitä retkiin tulee, niin toteutamme ne mahdollisuuksien mukaan.

https://www.chaniapost.eu/2019/02/26/photos-the-bridge-of-platanias-collapsed-major-damages-in-the-venetian-harbor/

https://flashnews.gr/post/381646/pithanh-ekkenwsh-spitiwn-se-xwria-toy-dhmoy-platania-logw-kathizhshs-fwto

https://flashnews.gr/post/381706/efialtiko-binteo-bombardismeno-topio-to-panemorfo-koyrtaliwtiko-faraggi-toy-rethymnoy

Karnevaalikausi alkaa nyt!

 

Apokries  eli  irti lihasta….

 

Eiliset uutiset Kreetalta kertovat kovasta edellispäiväisestä talvimyrskystä. Vettä on tullut niin paljon, että läntisellä Kreetalla moottoritie on suljettu. Siltojen alikuluissa on paljon vettä, vesi on kuljettanut kaatuneita puita tielle ja pudottanut kiviä ja muutamassa kohtaa on vuorenkylki valahtanut tielle.  Länsi-Kreetalle on julistettu hätätila. Sortuneita teitä, viljelmiä veden alla. Viranomaiset sanovat, että tuskin tällä viikolla saadaan edes päätietä raivattua auki. Tällaisia katastrofeja aiheuttaa ilmastonmuutos.

 

Mutta asiaan. Paastonaika häämöttää horisontissa, mutta sitä ennen juhlitaan seuraavat kolme viikkoa!

Nyt ensi sunnuntaista se alkaa, kolmen viikon karnevaali. Sitä odottavat erityisesti lapset. Kaupat pullistelevat karnevaaliasuja ja äidit ja mummit tuunaavat niitä. Prinsessoja, rosvoja, perhosia, keijuja, draculoita, videopelien sankareita liikkuu kaduilla ja pyörii kodeissa. Päiväkodit ja koulut viettävät ainakin yhden päivän juhlien.

Aikuisemmat juhlivat iltaisin, pukeutuminen karnevaaliasuun on suotavaa ja kaikkialla järjestetään teemajuhlia sekä perheille että isoille. Jotkut ovat jo aloittaneet!

Vamosin nurkalla oleva Kaina juhlii ihan omalla tavallaan, siinä kylässä nuoret miehet pukeutuvat kameleiksi ja härnäävät kahviloihin asettautuneita kyläläisiä ja vieraita.

Kolmen karnevaaliviikon päättää viimeisenä sunnuntaina monissa kaupungeissa järjestettävä karnevaalikulkue. Kreetan komein on Rethimnossa, mutta moni isompi kylä järjestää oman ilottelunsa. Seurat, yhdistykset, kaveriporukat, työpaikat aloittavat esiintymisensä, pukujensa, koreografian ja musiikin suunnittelun jo kuukausia ennen. Rethimnon hotellit on buukattu jo ensi vuodeksikin ja lennot ja laivavuorot saarelle ovat tupaten täynnä. Kreikan suurin karnevaali järjestetään Patrassa.

Kolme viikon juhlinta tyhjentää ruokakomerot herkuista, jottei paastotessa tulisi kiusausta. Toisena karnevaaliviikkona syödään lihat pois ja kolmantena juustot ja maitotuotteet. Mutta eivät kaikki paastoa…

Paastokin voi olla herkuttelua, ja se taito Kreetalla osataan.

Ensi kerralla annan reseptejä…

 

JOKAISESSA MEISSÄ ASUU PIENI ANARKISTI

Vielä vuosituhannen alkuvuosina ennen oman talon rakentamista lomailimme aina Evropi-hotellissa.  Perheen poika Kostas pyöritti baaria tyttöystävänsä Hrisan kanssa, sattuneesta syystä tuli paljon juteltua nuoren parin kanssa, varsinkin iltamyöhällä, rakiaikaan. Osoittautui että Kostas oli pesunkestävä anarkisti, oikein sydänjuuriaan myöten. Mistä tahansa keskusteltiinkin, niin anarkismi antoi kaikki vastaukset paremman maailman saavuttamiseksi. Siinä vuodatuksessa moni asiakas jäi ilman ouzoaan, niin kuin jotkut ehkä muistavat. First things first. Vähän hymyilytti.

Perimätiedon mukaan Kostas joskus työpäivän jälkeen yöllä kävi jopa töhertelemässä tekstejä talojen seiniin:’Fuck capitalism’ , ’We will never give up’ ja muuta ajankohtaista.  Oli vähän semmoinen olo että Kostas piti meitä aika keskiluokkaisena, mikä ei tietenkään ollenkaan pitänyt paikkaansa. Hämmästys olikin suuri kun kaveri kertoi tulevan vapun mielenosoituksesta vuorilla ja Raila ilmoitti että me lähdemme mukaan. Ihan hyvä idea, onhan vappu myös työläisten ja sorrettujen juhla niin kuin varttuneemmat ehkä muistavat. Kovasti vielä varoitti että paikalla saattaa olla myös poliiseja. Että ollaanko ihan tosissaan.

Ajo-ohjeet saatiin: ennen Kandanosta Spinan risteyksestä vasemmalle ja puolen tunnin kuluttua olette perillä kylässä. Kostas lähti jo aiemmin järjestelemään spektaakkelia.

Ai niin, minkäs takia me mieltä osoitamme? Ranskalainen energiayhtiö oli päättänyt rakentaa tuulimyllypuiston vuorille, mutta paikalliset asukkaat, ehkä kymmenkunta, kärsisivät koska myllyt tulisivat heidän laidunmailleen, jotka olivat ikiaikaisesti kuuluneet kyseisten sukujen laidumaihin. Lisäksi myllyjen jäähdytykseen menee niin paljon vettä ettei lampaille, eikä kyläläisille, jäisi mitään. Köyhien ihmisten ainoa elinkeino oli vaarassa, eihän se käy! Kaiken kukkuraksi yhtiö ei aikonut maksaa mitään korvauksia, koska alueesta ei löytynyt mitään maarekisteriä vaan  maankäytön oikeudet kulkivat perimätiedon mukaan.

Kun saavuimme kylälle yhdentoista maissa oli siellä jo pöydät, tuolit ja puhujalavat paikoillaan. Myös grilli oli kuumana ja käteen lyötiin heti lasi viiniä.  Nuoret, energiset vallankumoukselliset ymmärsivät heti että olemme niitä Kostaksen värväämiä “Suomen  anarkisteja”, tervetuloa vaan.

Puheita pidettiin. Niistä jäi mieleen erittäin iäkäs herra, joka latasi sanottavansa sellaisella paatoksella että Sinisalon Taistokin olisi kalvennut. Vapaus, isänmaa ja tasa-arvo erottautui paasaamisesta, siis tuttua meininkiä Suomen 70-luvulta.  Kylän asukkaat istuivat hiljaa tuoleillaan vähän ujoina ja hämillään. Eihän nyt meidän takia olisi tarvinnut. Puheiden jälkeen alkoi laulu ja mässäily. Trapetsitaiteilijakin oli tiensä löytänyt paikalle, sinne jumalan selän taakse. Grillattavaa riitti ja viinin kyytipojaksi tarjoiltiin rakia, mikä antaa kovasti puhtia mielenosoituksiin. Saadaan vähän tunnetta ja empatiaa sorrettujen puolesta.  Meteli ja sekamelska nousi niin hurjaksi että väistämättä tuli mieleen että tilaisuuden alkuperäinen tarkoitus oli päässyt unohtumaan. Mutta ei haittaa, onpahan tosi  hyvät bileet.

Me poistuimme ensimmäisinä. Erittäin kapealla tiellä tuli vielä vastaan autoja jotka olivat matkalla juhliin. Meidän auto tietysti lipsahti pientareen yli ja jäi akselistaan kiinni tien kantille. Vähitellen peräämme alkoi kerääntyä  autoineen porukkaa jotka eivät päässeet ohitsemme, pakkohan niiden oli auttaa. Neljä ukkoa sai kyllä pienen vuokrakopperomme nostettua helposti takaisin baanalle. Ja matka jatkui.

Seuraavan aamuna Kostas oikein kädestä pitäen, vähän liikuttuneenakin, kiitti panoksestamme hyvän asian puolesta. Ehkä hän oli huomioinut ettemme olekaan niin keskiluokkasia kuin miltä näyttää.

Jälkeenpäin kuulimme ettei ponnistelumme ollut turhaa: perheet saivat maiden luovutuksesta kertakorvauksena 5000 euroa. Summaa on vähän vaikea suhteuttaa kokonaisuuteen mutta varmasti parempi kuin ei mitään. Onko paikalla nyt uljas uusi tuulimyllypuisto? Ei mitään hajua, täytynee kesällä käydä katsomassa.

Suomessa mielenosoitukset eivät nykyään ole mistään kotoisin, porukkaa ei vaan näytä kiinnostavan. Vinkkinä AY-liikkeelle ja puolueille voimme kertoa, että kyllä kansaa tulee paikalle tuhansittain kunhan järjestävät määrättömästi ruokaa ja alkoholijuomaa, kyllä se siitä irtoaa. Ehkä jo ensi vappuna, Hakaniemen torilla.