Yksi tapa nolata itsensä

Kreetalainen, ortodoksinen ajanlasku laahaa tänä vuonna viikkoa suomalaista jäljessä. Eilen vietimme vasta palmusunnuntaita ja olimme työmatkalla Psiloritisin rinteillä. Anoija oli juuri ohitettu ja pysähdyimme risteykseen, josta pääsi Zonianáhan. Olin vihjaillut nukahtamaisillaan oleville työkavereille vuosikymmenen takaisista tapahtumista ja saanut heidät hereille. Täh? Mitäh? Kreetalla huumekauppiaiden kartelli??  Laittomia viljelyksiä, jalostamoita, täällä muka Kreikan Kolumbia?- `Koukataanko sen kautta, jotta saadaan omin silmin nähdä millainen sellainen kylä on?´

Zonianá sijaitsee korkealla, pääosa harjoittaa karjataloutta, hoitaa lampaita ja vuohia. Noin tuhat asukasta enää. Kylän raitilla ei ole yhtään kahvilaa avoinna. On sunnuntai eikä tässä kylässä ole turistiliikennettä. Sen sijaan on komeita uusia ja kalliita autoja.  Pari ilman rekkareitakin. Kiiltävän puhtaita pick-upeja. Kovin ovat leveitä. Viereisessä Anoijassa, jossa sielläkin eletään samoista aineksista,  ne olivat kuraisia ja lommoisia. Uusia isoja kartanon kokoisia taloja, useita vaikka lampaanlihan hinta on laskenut jo monta vuotta. Iltapuku- ja hepenekauppa. Kuka tuollaisia täällä käyttää?

Raittia alaspäin lasketellessamme huomaamme sentään yhden auki olevan kahvilan. Ulkopuolella istuu nuorisoa. Sisällä vanhempaa väkeä, perhe aterioimassa. Varmaan sukulaisia, mutta ruokaakin siis lienee saatavissa. Isäntä nousee ja kutsuu peremmälle, tekee tilaa ja raivaa meille väylän tuolien ja pöytien lomitse. Kahvia? Katseeni harhailee seinälle, joka on täynnä mustavalkoisia vanhoja valokuvia kehyksissään ja muutama uudempi naivistinen maalaus. Aiheena valkoviiksinen paimen. Sama joka istuu takanani. -Tekö tuossa olette? – Juu, minä se olen, ja tuo tuossa on isoisäni ja tuo on äitini isoisä, joka otti osaa Arkadin taisteluun silloin 1866…ja tuo tuossa tuo äidin veli, jonka saksalaiset tappoivat tuolla vuorilla viidenkymmenen muun joukossa…ja tuossa isoäitini, joka huutamalla pelasti aika joukon saksalaisten käsistä..

Kun pappa on hengästyttävän tarinansa puhunut, antaa hän taustajoukoilleen määräyksen: minä tarjoan rakit kun kerran nyt meidän olohuoneessa ollaan, kysykää mitä muuta haluavat.

– `Olemmeko me teidän olkkarissa??´

-`Noo…oh, me lopetettiin tämän kapakan pito tuossa jo joku vuosi sitten…´

– `Sori…siis anteeksi, onpa tämä nyt noloa..´

Pöytään lennähti korppuja, tomaattia, itse tehtyä mizithraa, oliiveja, viiniä, rakia, juustopiiraita. Ensin yksi kierros, sitten toinen. Kolme kertaa yritimme lähteä ja maksaa, joka kerta meidät nujerrettiin lempeästi kantamalla pöytä täyteen tarjottavaa.

-`Millaisia elinkeinoja täällä harjoitetaan,´ kyselin aivan viattomasti. Valkoviiksinen on hetken hiljaa ennen kuin vastaa.

-`Oliiveja, viiniä, lampaita, eniten tuota jälkimmäistä,´ hän kertoo ja sanoo olevansa Jorgos ja yksi osa suurta Parasiristen sukua. Sanallakaan hän ei viittaa vuosikymmenen takaisiin elinkeinoihin, jolloin yhdestäkin lampolasta löydettiin piilotettuna puolitoista miljoonaa. Varsin kiva vaihtorahakassa lampaanlihaa myyvälle paimenelle, joka saa 30-50 € eläimestä.

-`Meillä on ollut tapana täällä vannoa joku asia todeksi sanomalla: vannon Zeun nimeen etten tiedä siitä mitään… ja vannon myös Aj Jorgin nimeen,´ sanoo pappa ja vilkaisee varmuuden vuoksi taakseen kohden Aj Jorgin kirkkoa. Silmien pilkahdus antaa ymmärtää, että hän vastasi siihen mitä en kysynyt.

Meitä nolottaa sitä enemmän mitä enemmän tavaraa pöytään kannetaan. Lopulta keksimme ratkaisun ja kerromme haluavamme ostaa heidän rakiaan pari pulloa, ja hiukan hunajaa, ja pari kiloa heidän härkäpapujaan. Se tehoaa ja niin pääsemme pullottavin kassein kunniakkaasti nolosta tilanteesta. Kasvojen säilyttäminen on edelleenkin kaiken aa ja oo.

Kotiin päästyäni teen taustatyötä. The Telegraph´in toimittaja on käynyt Zonianássa kymmenen vuotta sitten ja haastatellut samaa miestä. -`Nyt ovat asiat paremmin eivätkä ne väärintekijät enää tee väärin, mutta kertoisinko minä koskaan jollekulle ulkopuoliselle keitä he olivat? En ikinä.´

Antonis Sanudakis

Lauantaina tapasimme mielenkiintoisen herran. Antonis Sanudakis on eläköitynyt Iraklionin yliopiston professori joka on kirjoittanut 31 kirjaa Kreetan 2 maailmansodan ja sisällissodan historiasta. Uransa aikana Antonis on käynyt 5 oikeustaistelua ja hänet on yritetty kolmasti murhata johtuen liian liberaalisesta suhtautumisesta (lue vasemmistosympatioista) sodan ja sisällisodan tapahtumiin. Eli hän kirjoitti niistä. Kreikassa ei vielä ole edetty kovinkaan pitkälle sisällisodan traumojen selvittelyssä, kuten esim Suomessa.

Meidän tarkoituksemme  oli erityisesti laventaa ymmärrystä Kreetan vastarintaliikkeestä; itse valloitustaistelujen kulkua ja englantilaisten agenttien tekemisiä on käsitelty laajasti englanninkielisessä kirjallisuudessa, kuten myös saksalaisten edesottamuksia, mutta kattavammat selonteot vastarintaliikkeen toimista ovat kreikkalaisten kirjoittamia.

Antonis valotti ymmärrettävästi esim vastarintaliikkeen spontaania, nopeaa järjestäytymistä ja siviilien uhrautuvaa tukea sille. Vastarintamiesten synnyinseudut olivat pääasiassa vuorilla kylissä joita perinteisesti ei koskaan ole valloitettu ankaran vastarinnan ja vaikean saavutattevuuden takia. Saksalaisille tämä tuli aikamoisena yllätyksenä, propagandakoneisto oletti että kansa hyväksyisi saksalaisten miehityksen päästäkseen eroon brittimielisestä kuninkaasta ja pääministeri Metaxasin fasistihallinnosta (Natsitko halusivat auttaa kansaa pääsemään eroon diktatuurista???). Erehtyivät pahasti.

Barbaarisilla kostotoimenpiteillä haluttiin kitkeä vastarinta, mutta sitä mukaa kun siviileitä tapettiin ja kyliä poltettiin, saivat vastarintaryhmittymät lisää jäseniä. Liittoutuneiden lisättyä asetoimituksia sisseille kävi tilanne saksalaisille todella kuumaksi; vapaaehtoisten värvääminen vuoristo-operaatioihin kävi vaikeaksi koska sissit iskivät armottomasti vaikekulkuisilla poluilla jonne ns. yhteistyökumppanit ohjasivat saksalaisia partioita suoraan väijytyksiin. Siinä saattoi mennä hermot.

Laajimmillaan saksalaiset joutuivat pitämään saarella yli 100.000 miestä varmistaakseen kuljetukset Pohjois-Afrikkaan

Merkittävää oli myös vastarintaliikkeen poliittiset ryhmittymät. Mukana oli monenlaisia kommunisteja, rojalisteja ja oikeistolaisia jotka englantilaiset saivat toimimaan jonkinlaisessa yhteistyössä (toisin kuin Kreikan mantereella). Sodan päätyttyä Kreetalla tapahtui joitakin yhteenottoja em. ryhmien välillä kun Kreikasta yritettiin rakentaa kansandemokratiaa Itä-Euroopan mallin mukaan, mutta ne eivät johtaneet samanlaiseen karmeaan sisällissotaan joka nähtiin mantereella.

Saksalaisten pelkoa sissejä kohtaan kuvastaa että he linnoittautuivat taistelujen päätyttyä Chanian muurien sisään ja suostuivat antautumaan vasta 26.5.1945 kun liittoutuneet takasivat normaalin sotavankien kohtelun eivätkä saksalaiset joutuisi sissien käsiin. Saksalaiset itse asiassa salakuljetettiin pois Kreetalta paikallisten harmiksi, jotka olisivat halunneet sotarikolliset välittömästi tuomiolle.

Antonis neuvoi meitä menemään Retymnoniin sukulaisensa pitämään kirjakauppaan josta kuulemma löytyy suurinpiirtein kaikki käännetty kirjallisuus tästä aiheesta, ehkä myös hänen itsensä kirjoittamia. Eikun sinne ja matka jatkuu.

Rouvas Forest

Joskus vaan haluaa lähteä saaren toiselle puolelle tsekkaamaan että onko se paikka niin hieno kuin netissä kerrotaan ja aina ei voi onnistua.

Rouvaksen metsä on kuulemma ainutlaatuisen hieno paikka missä kasvaa valtavia Kreetan tammia ja muita ihmepuita, joten sinne.

Tässä tapauksessa ajettiin 3 tuntia kahden kaverin kanssa Ida-vuoren kaakkoiskulmaan ja yritettiin Gergerin  kylän kautta Rouvan tykö, kuten netissä neuvottiin. Ei ollut opasteita joten pieleen meni.

Löysimme itsemme Zaroksesta josta myös piti päästä menemään metsään. Päästiin vaan Rouvan rotkoon, mutta metsän löytyminen olisi vaatinut noin 10 kilometrin lenkin kivikossa, jota ei äänestyksessä puollettu.

Eikun kysymään ja löytyihän se metsän tienhaara (täysin merkitsemättömänä) alkuperäisestä Gergerin kylästä. Kauheeta siksakkia puoli tuntia ylämäkeen mutta muuta ei nähty kuin tavallisia vuoristokäkkyröitä. Ajetaanpa eteenpäin, ehkä ne massiiviset tammet ovat tuon vuoren takana. Ei ollut mutta ei enää ollut juuri tietäkään, ainoasta päänkokoisia kivenmurikoita sortuneina vuoren seinästä ja säärensyvyisiä koloja.

Urhea Duster auttoi eteenpäin ja vihdoin päästiin päällystetylle tielle (väitetyn) metsän pohjoispuolelle ja siitä Anogiaan. Sitten pimeys jo alkoikin laskeutua.

Retken luontoanti toi mieleen ensimmäisen kerran kun ystävämme veivät meidät katsomaan kreetalaista ihmettä eli järveä. Ei ollut häävin kokoinen eikä näköinen.

Tämä tammimetsäkään ei muistuttanut oikeata metsää suomalaisesta näkökulmasta mutta oli oikein kiva yritys tulla sellaiseksi.

Seikkailuoppaan uraan kuuluu joskus pettymyksiä mutta viis siitä kun kaverit olivat oikein otettuja mielenkiintoisesta päivästä, vaikka ne oli tuntitolkulla  aika hiljaa.

Talvi päättyy, kevät alkaa

Elämässä on ihanaa se, että se tarjoaa yllätyksiä. Olisiko mitään ikävämpää kuin sellainen elämä, jossa kaikki menee niin kuin on itse osannut suunnitella?  Kun loppiaisena 2016 sisältäni löytyi melanooma, oli se shokki. Kuolenko tähän? Kuinka kauan on elinaikaa? Saanko enää olla auringossa, pääsenkö enää Kreetalle?  Miten käy kevään matkojen? Paniikkia ja pakokauhua, eihän näin pitänyt käydä.

Suurin huoli ei ollutkaan miten minun tässä käy, vaan miten muiden, miten lasten ja miten firman. Onneksi Kreetaltakin löytyi apua ja onneksi otin puheeksi tukalan tilanteeni Railan ja Kimin kanssa. Heillä molemmilla on jo vuosien kokemus Kreetasta, jossa heillä on oma asunto Plataniaksessa. Niinpä heistä tuli jouluna 2016 rinnalleni Kreetan Maku-yrittäjiä.  Meitä on nyt kolme.

Matkat

Kun olin yksin, niin kohteenamme oli ainoastaan Vamos. Nyt meillä on myös Platanias. Matkaohjelmatarjontamme on lisääntynyt paljon. Yhteistyökumppaneina on nyt sekä Hämeen että Tampereen kesäyliopistot, jotka molemmat tuovat omia opiskelijaryhmiään Vamosiin kirjoittamaan elämäkertaa, herättelemään luovuutta tai kirjoittamaan laululyriikkaa. Villiruuan ja yrttien lisäksi ohjelmassa on nyt pilatesta, joogaa, viinimatkoja ja valokuvausta. Ja haaveilemme vielä monesta muustakin ihanasta aiheesta!  Kim on innostunut toisesta maailmansodasta, ja niin kaikki siihen liittyvä on hänen erikoisalaansa. Katso lisää täältä:  https://kreetanmaku.fi/matkaohjelmat/

 

Nyt voit tulla Vamosiin myös yhdeksi päiväksi!

Viikon pituisten ohjelmien lisäksi panostamme nyt 2018 entistä enemmän päivän pituisiin ohjelmiin. Voit liittyä muun ryhmämme jatkoksi useampana päivänä. Nämä ohjelmat ja päivämäärät löydät sivuiltamme https://kreetanmaku.fi/paivaohjelmat-retket/. Pääset mukanamme paimenten valtakuntaan. Siihen on syytä tutustua hyvin, se ammatti kun on Kreetalla ainakin 6000 vuotta vanha. Viemme sinut myös appelsiinitarhaan ja sen jälkeen laittamaan hedelmästä herkkuja. Pääset myös laittamaan ruokaa kreetalaisittain sekä syyskuussa viininkorjuuseen. Näillä retkillä saat kaiken muun lisäksi melkoisen paketin tietoutta Kreetasta.  Ottakaa meidät mukaanne päiväoppaaksi, kysykää mitä vain, me vastaamme mitä vain!

Mikä tekee meistä erilaisia?

Haluamme tehdä matkoja eri tavalla kuin isot toimistot. Merjalla on jo lähes neljänkymmenen vuoden kokemus Kreetan matkailusta ja sen tuoma vankka tietopohja, Raila ja Kim ovat tuoneet ryhmiä jo kahdeksan vuotta. Tukenamme on Kreikan Maaseutumatkailuliitto ja sen upea verkosto, erityisesti Nikos Frantzeskakis, jota parempaa opastajaa tähän työhön tuskin voisimme saada, hän kun saa kreetalaisten vieraanvaraisuuden ryöpsähtämään missä sitten ikinä liikummekin.

Työllistämme pieniä kreetalaisia yrityksiä ja haluamme, että mahdollisimman suuri osa matkan hinnasta jää pyörimään Kreetalle eikä karkaa suurten ulkomaisten firmojen taskuun, olivat ne sitten matkatoimistoja tai hotelleja. Majoitamme mielellämme pieniin maaseutumatkailuyritysten tarjoamiin vierastaloihin, syömme hyvissä tavernoissa kaukana massamatkailukohteista, sellaisissa jotka ostavat tuotteensa lähialueelta tai vielä mieluummin viljelevät itse. Silloin se pruukaa olla myös ekologisesti tuotettua. Viemme retkille paikkoihin, joista kreetalaiset yhteistyökumppanimme vinkkaavat, sellaisiin joihin emme edes itse löytäisi ilman kumppaniemme apua. Pyrimme siis työllistämään paikallisia koko ajan enenevässä määrin, sillä haluamme osaltamme auttaa Kreetan maaseutua pysymään elinkelpoisena ja kyliä vetovoimaisina. Siihen tarvitaan nuoria yrittäjiä, joiden tarjoamia palveluja käytämme mielellämme. Niin, ja maksamme saamistamme palveluista kunnolla, sillä haluamme sitouttaa yhteistyötahomme. Uskomme, että paikallisia elinkeinoja tukeva matkailu voi näinä maahanmuuttovastaisina aikoina olla hyvä väylä kaikinpuolisen yhteisymmärryksen ja sovun ylläpitämiseen!

Karnevaalihumua Rethymnonissa

Rethymnonin karnevaalit 18.2.2018

 

Kotisuomen rapsakkaina pakkaspäivinä oli aikaa käydä läpi ne noin parisataa kuvaa jotka napsin Rethymnonin karnevaalikulkueesta 18.2. Säiden puolesta epävakaisen viikon päätteeksi sunnuntai valkeni  aurinkoisena ja lämpimänä. Viikon varrelle osuneet sateet olivat tulleet toivotusti lumena vuorille ja ajellessamme Plataniaksesta kohti Rethymnonia maisemat olivat henkeäsalpaavan kauniita.

Perillä jätimme auton Fortezza-linnoituksen liepeille, olimme paikalla hyvissä ajoin ja kaffet kera lettujen ja tuoreiden mansikoiden maistui rantakadulla. Kaupunki kuhisi elämää jo puolenpäivän maissa;  väki oli vähintäänkin värikästä ja fiilis oli kuin vappuna Ullanlinnanmäellä, karnevaalikulkuevaatteet oli viritelty päälle ja tunnelma odottavan kiihtynyt.

Kreikan suurin karnevaalikulkue on järjestetty Rethymnonissa jo vuodesta 1914 alkaen joka vuosi ja tänäkin vuonna kulkueväkeä oli saapunut tuhansia joka puolelta Kreikkaa. Seisoimme tanakasti juhlakadun varressa jo tuntia ennen kulkueen alkua koska kadunvarsipaikat ovat kortilla myöhemmin ja kreikkalaiset eivät tunnetusti ole niitä kohteliaimpia mitä tulee jonotukseen tai paikkojen pitämiseen. Ryhä toisensa perään ohitti meidät, osa ilman kummempaa “kätkettyä” viisautta sanomanaan, mutta oman osansa irvailusta saivat niin Angela Merkel (jonka pillin mukaan Tsipras tanssii) kuin lääkeyhtiö Novartis´kin jonka miljardiluokan lahjuksia juuri tutkitaan.  Suomalainen sisu punnittiin ja parin perkeleen voimin saimme pidettyä paikkamme kadunvarressa, tosin siinä tungoksessa joutui seisomaan hieman kierossa ja korkkiruuvilla koko ajan ja kun turnauskestävyys loppui 4,5 tuntia myöhemmin, ei kulkueen häntää edes näkynyt vielä. Olo tuon seisomisen jäljiltä oli  –  fyssarini arviota lainatakseni   – ”takakiree ja kieroonkasvanut”.  Meteli oli korviahuumaava koko päivän ja joka paikassa, joten jätimme kaupungin taaksemme ja päätimme etsiä vähän kauempaa jonkin rauhallisen, hiljaisen ruokapaikan. Korvien tinnitus loppui noin Apokoronoun tienoilla joten kurvasimme Vamosin kylään, vanhaan kunnon Sterna tou Blomosifiin syömään.  Tulipa maistettua viime syksyn viinisadon tuotoskin  –  erinomaiseksi havaittiin. Mainio päätös mukavalla päivälle !

 

 

 

Kandanosin jättiläiset

Kreetan ikivanhoissa oliivilehdoissa on tunnelmaa

 

Kandanosin kylä läntisellä Kreetalla tunnetaan siitä, että kylää ei pitäisi olla olemassa, mikäli saksalaisten aikeet toisen maailmansodan aikana olisivat käyneet toteen. Kylän aukiolla on rinnakkain laattoja, joissa saksalaiset kehuvat hävittäneensä tämän kylän olemattomiin ´niin ettei sitä koskaan jälleenrakenneta´ ja vieressä toiset, joissa kerrotaan: ´Ystävä vierailija. Viereiset taulut ovat miehittäjän asettamia. Ne ilmentävät sitä natsien raivoa ja maniaa, jota he tunsivat Kandanosin vastarintaa kohtaan. He nimittävät meitä murhaajiksi. Emme yhdy tähän väitteeseen. Kysymme, ovatko murhaajia ne, jotka puolustavat kotiaan, kunniaansa ja isänmaataan miehittäjiä vastaan haluten elää rauhassa ja pitää isänmaansa vapaana. Vai ovatko murhaajia ne, jotka valloittaessaan rikkoivat rauhan, polttivat kylät ja teloittivat kylmästi.´

Kyläaukiolla istuu pappoja kahviloissa, koulun pihalla soi kello, autoja tulee ja menee. Kylä jatkaa elämäänsä, se on taas suuri ja jälleenrakennettu. Laattojen lukeminen hiljentää ja me jatkamme matkaamme kohden Temeniaa. Tie kiemurtelee oliivitarhoissa nousten hitaasti ylemmäs. Vanhoja oliivipuita on molemmin puolin. Kevät jo pitkällä, villit hedelmäpuut ovat nyt kukassa ja niiden valkoiset terälehdet täplittävät tien.

Anisarakin kylässä on viitta ´Ancient Olive Tree´ ja tie kapenee ohueksi. Muutaman sadan metrin päässä on uusi kyltti, siitä jatkamme jalan. Kapean tien yli on pingotettu mustia verkkoja ottamaan talteen korkeista puista putoavat oliivimarjat. Me kuljemme alta. Linnunlaulu täyttää avaruuden.

KUVA

Pingotetut verkot koppaavat syliinsä metusalemin pudottamat marjat

Ikivanha jättiläinen seisoo tutulla paikallaan oliiviverkkojen keskellä, kuin vanha rouva mustassa laahushameessaan! Karitsat huomaavat saapumisemme ja määkivät meitä kohden. Vanharouva kallistaa korvaansa ja tipauttaa samalla pari oliivia niskaani. Hyvinpä tähtäsi, kauluksesta sisään molemmat!

Suuri taulu kertoo oliivipuun olleen kesytetty jo 9000 vuotta sitten, mutta tämä puu ei ole niin vanha, tällä on ikää vain 3000 vuotta! Sekin on varovainen arvio. Tämän metusalemin kerrotaan joskus olleen nk. dekaokhtáauri, kahdeksantoistainen. Se viittaa siihen, että puusta on saatu ennen vanhaan, ennen kuin kiloista mitään tiedettiin, ainakin 18 mistataa öljyä, joka metrijärjestelmän mukaan on noin 220 kiloa! Nykyisin puu tuottaa noin 100 kiloa, mikä sekin on kymmenkertainen keskituotokseen nähden.

KUVA

Tällaisessa tarhassa on hyvä olla

Tämä jättiläinen ei ole yksin, sen ympärillä on muita vanhuksia suuri joukko, koko rinne on puuvanhuksia pullollaan. Jotkut ovat kiepauttaneet runkonsa pullonkorkiksi, toissa on suuria pahkoja, toisissa suuria lommoja ja aukkoja ja reikiä, mutta kaikki vanhukset ovat hyvissä voimissa, kurottavat kohden valoa, hoivaavat lintujen perheitä, antavat suojaa puutarhoille, pitävät yllä runsasta mikro-organismien kosmosta, pysäyttävät eroosion ja valtavilla juurillaan keräävät vuorilta valuvat vedet. Juurien korsetti pitää rinteen muodot kohdallaan, juuri niin kuin Oliivi-kirjan kirjoittaja Maarit Cederberg sanoisi.

KUVA

Pieni Pyhän Yrjön kappeli löytyy metusalemin takaa

Pidemmällä polun päässä muutaman sypressin alla on Pyhän Yrjön, Ajios Jorgos, pikkuruinen yksityinen kappeli, jokunen hyvin hoidettu perhehauta sen takana. Tuohus pyhimyksen kuvan eteen, Pyhä Yrjö kun täällä suojelee tiellä liikkujia ja meillä on vielä matkaa edessä. Tuohus on edullinen liikennevakuutus.

Me jatkamme matkaamme harjanteen yli Temeniaan. Siellä on kummipuita, joita menemme katsomaan.