Hyvän Sydämen luostarissa

 

Kera Kardiótisa/ Panajiá Kera oli varhaisimpina Kreetan-vuosinani usein pysähdyspaikkani matkalla Lasíthin ylätasangolle. Ensimmäisellä käynnilläni 1985 muistan etsineeni vessaa. Tiesin, että jossain se on, ja availin ovia. Erään ruskeaksi maalatun metallioven päällä oli risti. Ovi oli tiukassa, mutta antoi lopulta periksi. Ei sen takana vessaa ollut vaan piilossa ollut cocacola-automaatti! Se toimi ja sain pullon juotavaa, mutta asia huvitti minua niin paljon, että otin valokuvan. Samassa paikalle tuli nunna, joka hyvin vihaisesti komensi minut pois automaatilta ja lukitsi oven. En vieläkään tiedä keitä varten automaatti oli, mutta pari vuotta myöhemmin se oli kadonnut.

Luostarin löytää itäpäästä saarta Lasithia ympäröivien Diktivuorten länsireunalta noin 50 km Iraklionista. Joko poikkeat päätieltä Hersonisosin risteyksessä ja lähdet sisämaahan tai sitten nouset Mallian rampista ensin ylös Mohoksen kylään. Siellä Goniesin kylän laidalla oliivitarhoissa tiet yhtyvät ja jatkavat nousuaan Krasin kylän ohitse kunnes Keran luostari jää rinteelle tien sivuun.  Se on pieni varsinkin jylhien vuorten rinnalla, rakennukset ovat pieniä mutta harmonisia, alueen kellanpunaisena hohtavasta kalkkikivestä ja tiilestä tehtyjä. Ihan vain näköalojen takia kannattaa paikassa poiketa, istahtaa hetkeksi kivipenkille sypressien juurelle kukkien ja solisevan veden rauhoitettavaksi. Jos turistibussit ovat tyhjentäneet lastinsa luostariin, ei rauhasta voi hetkeen puhua, mutta onneksi busseilla on kiire jatkaa matkaa ja rauha palautuu.

Kera on muunnos sanasta kirá, mikä tarkoittaa rouvaa ja viittaa siis Neitsyt Mariaan. Ihan koko nimi Kera Kardiótissa tarkoittaa Hyvän Sydämen Neitsyttä. Nimikkoikonissa neitsyt pitelee Jeesus-vauvaa sydämensä edessä. Luostari on rakennettu vuoden 921 jälkeen, mutta viimeistään 1200-luvun alussa. Tiedetään, että sen freskot on maalattu 1300-1400-luvulla.

Onnistuimme tulemaan niin ettei paikalla ollut muita. Paikan valtiaana esiintyi isokokoinen stressaantunut nunna, joka piti huolen siitä että varmasti maksoimme sisäänpääsystä, että puheäänemme olivat hiljaisia emmekä ottaneet valokuvia.  Hän papatti taukoja pitämättä luostarin tarinan, joka on samanlainen kuin monen muunkin kappelin tai luostarin: ensin ihmeitä tekevän pensaassa riippuneen ikonin löysi paimen, joka rakensi sille kappelin. Sitten se syystä tai toisesta vietiin muualle kolme kertaa, tässä tapauksessa Konstantinopoliin (nyk. Istanbul), josta se aina palasi takaisin. Viimeisellä kerralla palatessaan sillä oli mukana ketjut, joilla se piti sidottaman ikonostaasiin. Nekin ovat ihmeitä tekevät. Ketjut riippuvat ikonostaasin vieressä seinällä ja nunna halusi minun koettelevan niitä ylleni. Arvelin hiljaa mielessäni hätähätäisesti pakotetun ripustamisen ennemminkin kuluttavan ketjujen voimia, jollakulla toisella saattaisi olla niille parempaakin käyttöä ja kieltäydyin nunnan mieliharmiksi. Siinä samassa nunnan taskussa ollut vanha nokialainen puhelin pärähti kovaäänisesti soimaan. Tunnussävelenä oli liturgia, mikäpä muukaan. Nunna kääntyi ja poistui asioilleen, me saimme vartioimatta kulkea kirkossa ja pihalla.

Tosiasiassa ihka oikeita Hyvän Sydämen ikoneita on kaksi. Vanhemman ryösti venetsialainen viinikauppias vuonna 1498 ja vei sen Roomaan, jossa se on nykyään Chiesa San Alfonsossa. Se on Hyvän Sydämen sisarkunnan nimikkoikoni. Sitä korvaamaan maalattiin uusi vuonna 1735, mutta sekin varastettiin viimeksi 1980-luvulla. Se löytyi Iraklionista ja palautettiin juhlavassa arkipiispan johtamassa kulkueessa takaisin.

Luostari on hyvin hoidettu ja sisäänpääsymaksut menevät hyvään käyttöön. Parissa pienessä huoneessa pihan laidalla on arvokkaita kirkollisia vaatteita esillä. Näissä huoneissa toimi turkkilaisaikana (1669-1898)  nk. keskiyön koulu. Kun kansanopetus ja oman kielen opettaminen oli kielletty, opittiin salaa. Keskiyöllä aikuiset ja lapset saapuivat koulunpenkille hankkimaan tarpeellisia kansalaistaitoja, kuten vallankumousta. Lastenlaulu kertoo samasta asiasta näin:

Φεγγαράκι μου λαμπρό
φέγγε μου να περπατώ
να πηγαίνω στο σχολειό,
να μαθαίνω γράμματα,
γράμματα, σπουδάγματα,
του Θεού τα πράγματα.

Kuu kirkas

valaise polkuni

että näen kulkea kouluun

oppimaan kirjaimet

kirjaimet ja luvut

ja Jumalan asiat

 

Useat luostarit olivat salaa isänmaallisia ja niissä kokoontuivat usein myös alueen vallankumouskomiteat suunnittelemaan turkkilaisten vääräuskoisten syrjäyttämistä.  Luostarin toimii nykyisin nunnaluostarina ja sen panijiriä eli pyhimysjuhlaa eli ristisaattoa eli prasniekkaa vietetään 8. syyskuuta.

 KREETA TOISESSA MAAILMANSODASSA 

Alla on tiivistelmä siitä mitä Kreetalla tapahtui toisen maailmansodan aikaan, vuosina 41-45. Näiden tapahtumien pohjalta järjestämme myös retkiä Kreetalla, päiväretkiä tai useamman päivän retkiä, aivan kuinka haluat !

Lisää retkistä täältä !

LÄHTÖASETELMAT

Kreikka monien muiden valtioiden tavoin halusi pysyä liittoutumattomana eikä sen takia ensin sallinut liittoutuneiden joukkoja alueelleen 1940. Sen aikaisen diktatuurihallituksen pääministerinä toimi Ioannis Metaxas, joka ei kuitenkaan ollut natsimielinen vaikkakin jyrkän kommunistivastainen.

Hitlerilläkään ei ollut aluksi mainittavaa kiinnostusta itäisen Välimeren valtatasapainoon vaan kohdisti kaiken tarmonsa jo loppuvuodesta 1940 tulevaan operaatio Barbarossan valmisteluihin.

Mussolinin epäonnistuttua Kreikan valloitusretkessä Albanian rintamalla syksyllä 1940, Hitlerin täytyi puuttua tilanteeseen säilyttääkseen akselivaltojen ja Mussolinin kasvot ja hän päätti pikaisesti valloittaa Jugoslavian ja Kreikan totutulla salamasotataktiikalla saavuttaakseen täyden hegemonian Balkanin alueella. Saksallahan oli jo joukkoja Romaniassa sekä Bulgarian hallituksen tuki. Alueen suurin strateginen merkitys oli Ploestin öljykentät Romaniassa, joista Saksa oli erittäin riippuvainen. Lisäksi Balkanin hallitseminen takaisi turvallisen lounaisrintaman tulevalle hyökkäykselle Neuvostoliittoon.

Saksan aikeiden selvittyä (englantilaisten onnistuttua murtamaan Enigma-salakoodauskieli) Kreikan hallitus myöntyi liittoutuneiden joukkojen lähettämiseen Egyptistä Kreikkaan turvaamaan puolustusta tulevaa saksalaishyökkäystä vastaan. Liittoutuneet lähettivät noin 57.000 sotilaan joukot, jotka koostuivat englantilaisista, australialaisista sekä uusiseelantilaisista.

Jugoslavian kukistuttua 6 päivässä Saksan joukot ylittivät Kreikan rajan 6.4.1941 murrettuaan kreikkalaisten ja liittoutuneiden puolustuslinjat ylivoimaisilla panssari- ja lentoaseilla. Yhdessä italialaisten kanssa joukkojen kokonaisvahvuus oli 1,2 miljoona miestä. Kreikkalaisten miesvahvuus oli noin 430.000 sotilasta. Ateena miehitettiin 23.4.1941, jonka jälkeen aloitettiin kuumeiset valmistelut Kreetan valloittamiseksi.

Saksalaisille Kreeta oli tärkeä Pohjois-Afrikan joukkojen huollon kannalta ja toisaalta Ploestin öljykentät olivat Kreetalta liittoutuneiden pommikoneiden ulottuvilla. Lisäksi saksalaisilla oli mahdollisuus kontrolloida Suezin kanavaa, jonka kautta englantilaiset laivasivat öljynsä Arabianlahdelta. Liittoutuneiden argumentit Kreetan puolustamiseksi viimeiseen mieheen olivat päinvastaiset.

Hitler myöntyi vastentahtoisesti kenraali Kurt Studentin suunnitelmaan valloittaa Kreeta ilmasta käyttämällä liitokoneilla laskeutuvia rynnäkköjoukkoja sekä laskuvarjojääkäreitä. Tästä yllätykseen perustuvasta äkkirynnäköstä oli hyviä kokemuksia Narvikista sekä Ebaelista (Belgia), toki huomattavasti pienimuotoisemmista operaatioista. Hitler piti suunnitelmaa erittäin riskialttiina mutta taipui lopulta asettaen ehdoksi että kaikkien voimavarojen piti olla käytössä operaatio Barbarossaa varten 21.6.1941. Kolmen lentokentän (Maleme, Rethimnon ja Iraklion) haltuunoton jälkeen oli kuljetuskoneilla sekä laivoilla määrä tuoda saarelle 14.000 miehen suuruinen vuoristojääkäridivisioona ja aseistusta vahvistukseksi. Käytössä oli noin 500 Junkers Ju 52 kuljetuskonetta sekä noin 70 hinattavaa liitokonetta sekä ilmatukea varten noin 500 pommituskonetta,hävittäjää ja Stukaa. Laskuvarjojääkäreiden sekä rynnäkköjoukkojen vahvuus oli noin 7000 miestä. Italialaisten oli määrä toimittaa laivoja vahvistuksia ja raskaita aseita varten mutta he suhtautuivat vastentahtoisesti yhteistyöhön koska noin puolet sen Välimeren laivastosta oli tuhottu Taranton iskussa 1940 joulukuussa.

Liittoutuneiden puolustus koostui noin 9000 kreetalaisesta erittäin heikosti aseistetusta santarmista ja sotilaasta, sekä noin 32.000 sotilaan vahvuisesta ANZAC-armeijasta, joka oli pääasiassa muodostettu Kreikasta paniikissa evakuoiduista joukoista, joita ei ehditty palauttaa Egyptiin.  Näiden joukkojen aseistus oli myös vaillinainen koostuen lähinnä italialaisilta Afrikassa vallatusta kenttätykistöstä sekä vaihtelevista käsiaseista,  konekivääreistä, muutamasta panssarista ja IT- ja Bofors tykistä sekä kymmeneswtä Whippet ja Matilda panssarista.  Liittoutuneiden johto Kreetalla raportoi että vain noin 10.000 sotilaalla oli asianmukainen varustus eikä ilma-asetta ollut lainkaan. ANZAC-joukkojen komentajaksi nimitettiin Bernard Freiberg (NZ) joka raportoi itäisen Välimeren komentajalle kenraali Wavellille (GBR) sekä myös suoraan Churchillille, jonka mielestä saaren puolustus oli hoidettava ”viimeiseen mieheen”.

TAISTELUT 20.5. – 1.6. 1941

Saksalaiset pommittivat aamupäivisin puolustajien asemia kaikissa kohteissa 7 päivän ajan ennen hyökkäystä tuhotakseen tykistön asemia. Tykistö ja muu materiaali oli kuitenkin taitavasti naamioitu joten tuhot jäivät melko vähäisiksi. Saksalaisten lentotiedustelu raportoi vielä päivää ennen hyökkäystä että saari vaikuttaa autiolta joten merkittävää vastarintaa ei olisi odotettavissa. Saksalaisten arviot puolustavista joukoista liikkuivat 4-10.000 miehessä joiden aseistus ja puolustustahto Manner-Kreikan tapahtumien jälkeen olisi vähäinen.

Hyökkääjien ensimmäinen aalto kohdistui Malemen kentälle ja sitä ympäröivään alueeseen aina Soudan satamaan asti. Saksalaiset eivät saavuttaneet ensimmäisenä päivänä tavoitteitaan minkään kohteen valloittamiseksi, koska puolustajilla oli melko helppo työ tuhota ilmatorjunnalla sekä muulla tykistöllä noin 30 Junkers-52 kuljetuskonetta ja niissä olevat laskuvarjojääkärit. Lisäksi suuri osa laskuvarjojääkäreistä sai surmansa jo ennen laskeutumistaan tai heti maassa yrittäessään selviytyä varjostaan tai etsiessään asekontteja. Teurastus oli silminnäkijöiden mukaan järkyttävä, mutta muutaman tunnin kuluessa saksalaiset onnistuivat varmistamaan Tavronitiksen sillan ja ryhmittäytymään hyökkäystä varten Kukkula 107 rinteille ja huipulle vallatakseen tykistöasemat siinä kuitenkaan onnistumatta. Aamulla 21.5. saksalaisten arvioiden mukaan 800 laskeutuneesta sotilaasta oli täydessä taistelukunnossa  enää 57 jäljellä.

Uusi-Seelantilaisten pataljoonat kärsivät ammusten puutteesta ja tuhotuista puhelinlinjoista sekä sekavasta organisoinnista. Kuva kokonaistilanteesta oli puutteellinen eikä pyydettyä vahvistusta toimitettu joten kukkulaa puolustavat yksiköt päättivät sekasorrossa vetäytyä. Yllättyneet saksalaisyksiköt, jotka olivat valmistautuneet kaiken ratkaisevaan vastahyökkäykseen aamun koittaessa havaitsivat vastustajan poistuneen kukkulalta, jonka he näin saivat haltuunsa ilman taistelua.

Suunnilleen yhtä suurella voimalla saksalaiset laskeutuivat myös ns. vankilalaaksoon kukkula 107 eteläpuolelle. Tappiot olivat vastaavanlaiset vaikka taisteluita ei ensimmäisen taistelun jälkeen käyty vaan hyökkääjät saivat rauhassa ryhmittäytyä vankilan suojaan.

Soudan sataman ympäristöön laskeutuneet liitokoneet ja niiden rynnäkköjoukot tuhottiin melkein viimeiseen mieheen. Liitokoneet laskeutuivat louhikkoiseen kivikkoon ja eloonjääneet jääkärit joko kaatuivat tai vangittiin.

Iltapäivällä toteutettiin toinen hyökkäysaalto Rethimnonin ja Iraklionin lentokenttien ympäristöön. Menestys oli, mikäli mahdollista, vieläkin heikompi; kummassakaan kohteessa joukot eivät päässeet edes lähelle lentokenttää tai kaupungin keskustaa vaan joutuivat vetäytymään ympäröiviin kyliin ja kukkuloille suojaan. Tappiot olivat samanlaatuisia ja vastaavaa luokkaa kuin Malemessa.

Saksalaisten komentokeskuksessa Ateenassa tunnelma oli epätoivoinen mutta kenraali Student päätti käyttää reservinsä ja lennätti ne keskitetysti Malemeen saadakseen edes yhden lentokentän hallintaansa. Vaikka nämä reservitkin kärsivät ankaria tappioita, saatiin lentokentän ja kukkulan tilanne tasapainotettua  21.5. iltaan mennessä. Yöllä uusiseelantilaiset yrittivät vastahyökkäyksellä saada saksalaiset perääntymään, mutta hyökkäyksen aloituksen viivästyttyä ei tavoitetta saavutettu yön aikana vaan hyökkääjät joutuivat päivän valjettua ilmahyökkäysten armoille ja joutuivat vetäytymään itään kohti Plataniasta.

Saksalaisten suunnitelma oli tuoda vahvistuksia meritse. Oman kaluston puuttuessa ja italialaisten kieltäydyttyä lisätappioiden pelossa, takavarikoitiin 4 pientä kreikkalaista kauppalaivaa ja 20  ’kaikia’ eli pieniä puisia moottoripurjehtijoita, jotka oli tarkoitettu saarten välisiin tavarakuljetuksiin. Brittiläiset sotalaivat tuhosivat armadan kokonaisuudessaan yön pimeydessä. Noin 3000 saksalaissotilaasta hukkui kuin ihmeen kaupalla vain 372, loput saatiin pelastettua seuraavana aamuna lentoveneillä ja pienaluksilla Luftwaffen suojatessa operaatiota.

Seuraavana päivänä brittiläiset havaitsivat toisen saattueen matkalla Iraklioniin. Syöksypommittajat hyökkäsivät Brittiläisten laivojen kimppuun jonka tuloksena upotettiin tai vaurioitettiin 2 taistelulaivaa, 4 risteilijää ja useita hävittäjiä. Brittien Välimeren laivasto oli kärsinyt murskaavat menetykset.

Taistelujen 3. päivänä saksalaisten painostus Malemen alueella johti lisävetäytymiseen rantaa pitkin itään kohti Haniaa. Vankilalaaksosta saksalaisjoukot yrittivät nousta kukkuloille kohti Galataksen kylää, jossa käytiin äärimmäisen verisiä taisteluita kolmen päivän ajan. Kaupunki vaihtoi 4 kertaa omistajaa 23-25.5.  ennen kuin liittoutuneiden joukot joutuivat antamaan periksi ankarien tappioiden ja ammusongelman takia. Näissä dramaattisissa taisteluissa siviileillä ja jopa naisilla sekä lapsilla oli merkittävä osa.

Sekä Rethymnonissa sekä Iraklionissa saksalaiset eivät koko taistelun aikana pystyneet miehittämään sen paremmin lentokenttiä kuin kaupunkejakaan, vaikka antautumista yritettiin määräämällä ilmavoimat tuhoamaan Iraklionin kaupunki kokonaisuudessaan.

VETÄYTYMINEN

Jatkuvien ilmaiskujen, materiaalipulan ja jatkuvien taistelujen uuvuttamat ANZAC-joukot joutuivat vetäytymään Haniasta Galataksen taistelujen jälkeen 27- 28.5. ja joukot päätettiin evakuoida saarelta. Iraklionista pystyttiin evakuoimaan laivoilla 3467 miestä, joista noin 700 sai surmansa ilmavoimien pommituksissa. Sen sijaan Haniassa ja Rethymnonissa olevien joukkojen käskettiin marssia etelärannikon Hora Sfakionin kalastajakylään, josta brittilaivasto noutaisi ne Egyptiin.

Noin 50 kilometrin marssi saaren poikki oli raastava kokemus. Ilman ruokaa ja vettä, usein jopa ilman jalkineita saappaiden hajottua kivisillä poluilla, noin 17.000 miestä raahusti öiseen aikaan kohti etelää. Päivisin jatkuvat ilmaiskut pakottivat joukot piiloutumaan. Ensimmäiset laivat saapuivat 28.5. mutta evakuointi kesti 3 päivää koska laivat pystyivät turvallisesti seilaamaan vain yöaikaan. Joukot odottivat maastossa Imbroksen rotkon suulla vuoroaan kunnes 30.5. ilmoitettiin että viimeinen laiva turvaan Egyptiin on lähtenyt. Laivat pääsivät turvallisesti määränpäähänsä koska ilmapommitukset olivat laantuneet saksalaisten siirtäessä mahdollisimman paljon kalustoa Saksaan operaation Barbarossaa varten.

Noin 12.000 rannalle jäänyttä sotilasta sai valita sotavankeuden tai vuorille karkaamisen väliltä. Arviolta 1000 valitsi karkaamisen ja loput kävelivät takaisin Haniaan sotavankileirille. Siviiliväestö sekä luostarit suojelivat karanneita joista suuri osa  siirrettiin asteittain etelärannikolta pienaluksilla Egyptiin mutta useat valitsivat liittymisen partisaanijoukkoihin ja englantilaisten vakoiluorganisaatioon (SOE – Special Operations Executive)

VASTARINTA JA AGENTIT

Kreetalaisten vastarinta oli ainutlaatuista siinäkin mielessä että se alkoi spontaanisti välittömästi laskuvarjojen ilmestyessä taivaalle.  Saksalaisten sotapropaganda antoi ymmärtää että saarelaiset tulisivat suhtautumaan myönteisesti tai ainakin neutraalisti miehitykseen. Tosiasiassa kreetalaisten ikiaikainen motto on ollut ’Vapaus tai kuolema’ jota on aina sovellettu valloittajia vastaan eikä kreetalaisella miehellä ole mitään arvokkaampaa kuin oma ja perheen kunnia.  Historijoitsijat ja filhelleenit Saksassa muistuttivat sodanjohtajia asiasta mutta ilman tulosta.

Kyläpäälliköt kokosivat nopeasti satojen miesten joukot lähialueelta. Liittoutuneet eivät ymmärtäneet aseistaa näitä siviilejä joten he joutuivat käyttämään ikivanhoja Turkin vallan aikaisia pyssyjä, suuri osa käytti aseenaan hakkuja, lapioita, veitsiä yms. Alikianoksen alueen kylistä kootut joukot hyökkäsivät Vankilalaaksoon laskeutuneiden saksalaisten selustaan aiheuttaen tappioita ja sekaannusta. Siviilit surmasivat useita eksyneitä ja puissa hihnoistaan riippuvia jääkäreitä. Saaliiksi saadulla saksalaisten aseilla oli suuri merkitys vastarinnalle.

Turhautuneet saksalaiset ryhtyivät heti taistelujen laannuttua ankariin kostotoimenpiteisiin kyliä vastaan polttamalla niitä ja teloittamalla kaikki miehet. Huhujen levitessä saksalaisten   toimenpiteistä, kylien miehet pakenivat nopeasti vuorille liittyäkseen organisoituihin partisaaniosastoihin (Andartes), joista sodan edetessä kasvoi vaikuttava noin 10.000 miehen voimavara joka jatkoi saksalaisten kiusaamista ja sabotaasia sodan loppuun asti. Siviilien suojelemat partisaanit piileskelivät vuoristojen luolissa ja tuhosivat armotta heitä etsimään lähetettyjä saksalaispartioita.

Jo syksyllä 1941 britit lähettivät ensimmäiset SOE agentit saarelle.  He eivät olleet kokeneita sotilaita tai vakoojia vaan tehtävään valjastettiin ennemminkin klassisia romanttisia seikkailijoita, jotka pystyisivät innovatiiviseen toimintaan saaren vastarintajoukkojen kanssa ja kykenivät asumaan luolissa ja lumisilla vuorilla pakoillen saksalaispartioita. He myös pääsääntöisesti puhuivat kreikkaa.

Agenttien ensisijaisena tarkoituksena oli organisoida vuorille jääneiden sotilaiden evakuoiminen etelärannikon kautta ja lisäksi lähettää tietoa saksalaisten joukkojen ja materiaalin siirroista Pohjois-Afrikkaan. Agentit liittyivät nopeasti myös sabotaasitoimintaan tuhoten yhteistyössä partisaanien kanssa lentokoneita, polttoainevarastoja, varikoita jne. Yhteistoiminta huipentui huhtikuussa 1944 ’Festung Kreta’n komentajan kenraali Heinrich Kreipen yltiöpäiseen kaappauksen virka-autoineen virka-asuntonsa läheltä ja evakuointiin kahden viikon seikkailun jälkeen etelärannikolta Egyptiin ja sotavankeuteen. Operaatioon osallistunut William Moss kirjoitti kaappauksesta best-seller kirjan (Ill met by moonlight) josta tehtiin myös elokuva 1955.

Saksalaiset rankaisivat armottomasti sissien ja englantilaisagenttien suojeluun ja muonittamiseen osallistuneita kyliä tuhoamalla ne täydellisesti lähinnä Sfakian alueella. Yhteensä lasketaan noin 4000 siviilin saaneen surmansa teloituksissa. Andartesien toiminta sodan aikana on tärkeä osa Kreetan itsetuntoa joka ilmenee mm. musiikissa ja kreetalaisessa mielenlaadussa.

LOPPUNÄYTÖS

Syksyllä 1944 saksalaiset alkoivat asteittain keskittää vielä saarella olevat noin 10.000 sotilasta Hanian kaupunkiin. Joukoilla oli vielä runsaasti aseistusta ja muonaa joten niiden ei tarvinnut antautua ennen kuin 8 toukokuuta 1945. Joukot riisuttiin aseista 23.5. jonka jälkeen englantilaiset suojelivat niitä kreetalaisilta. Sotavangit ’salakuljetettiin’ asteittain noin neljän kuukauden aikana Soudan satamasta Manner-Kreikkaan ja Lähi-Itään sotavankeuteen  kostonhaluisten kreetalaisten mieliharmiksi.

 

 

Amatööri biisiään metsästämässä

”Juu, kyllä me ollaan Railan kanssa ajateltu osallistua kurssiin kanssa”, kuulin Merjan sanovan workshopin kokoontumistilaisuudessa. Siis mitä ???

Sunnuntaina laskeutui saarelle toista kertaa kymmenkunta enemmän tai vähemmän amatööriä synnyttämään sitä ”elämänsä laulua”, joka oli odotellut ehkä jo pidemmän aikaa mielen syövereissä ulospääsyään. Ja minä, joka olin juuri kuullut osallistuvani workshopiin. Eikä mielessä ollut yhtään mitään. Minä kun kuvittelin vain mahdollistavani kurssin teknistä toteutusta, jotta muilla olisi työrauha.

Workshop toteutettiin vuosi sitten syksyllä ensimmäisen kerran, ja kuten luotsit silloinkin lupasivat, jokainen osallistuja lähti saarelta kotiin biisi kainalossaan. Tänä vuonna osallistujissa oli mm. pari rakennusalan ammattilaista, kokki, toimittaja, valokuvaaja, näyttelijä ja eläkkeellä oleva opettaja, muutamat omien soittimiensa kanssa.

Maanantai alkoi sanoituksen suunnittelulla. Aloitimme parityöskentelyllä ja parini kuuli ensimmäisenä, ja myös ensimmäisen ajatuksen, tulevan biisin ideasta sekä referoi sen sittemmin koko ryhmälle. Sitten vaan kaikki töihin, tiistaina tekstin piti olla jo syntynyt. Ensimmäinen kynnys!

Oma aiheeni löytyi aika nopeasti ja tekstiä suoltui helpohkosti. Jos kirjoittaa tekstiä “keskiäkäisestä” miehestä, ei aihe heti tule loppuun käsitellyksi. Luotsien ohjeet mielessä, riimitellen, rytmitellen, tiivistellen, sovitellen, yliviivaten, toistellen. Intro, A-osa, väliosa, kertosäe, outro, ja mitä niitä nyt oli.

Tiistaiaamuna sanat ensin luotsien syyniin ja sitten koko porukan klinikka jossa tekstit esiteltiin muille. Vau, mitä lyriikoita ihmiset olivat saaneet aikaiseksi !

Keskiviikkona aloitettiin säveltäminen. Toinen kynnys. Omalta kohdaltani se tarkoitti erinäisiä kummallisia lallatuksia puhelimen sanelimeen matkalla kotiin Vamosista. Tzitzifeen kohdalla oli ensimmäinen ininä purkissa ja ennen Kalivesin mutkia toinen, joka jäi jotenkin korvamadoksi soimaan. Varioin sitä moottoritienosuuden Plataniakseen saakka, eipä se juuri siitä kummennut. Yöksi jäi hautumaan, josko se aamulla ?  Muut työt nappasivat ajan aamusta ja päädyin raakileineni taas luotsin pakeille. Ei voi kuin hattua nostaa sille, miten ammattilaiset saivat piipityksestäni jonkun tolkun ja saimme jopa ensimmäisen äänityksen aikaiseksi josta sitten jatkaisin biisini sävelen kanssa. Miten ihmeessä ihminen onnistuu ”säveltämään” biisin, jota ei itsekään opi?

Torstain vapaapäivä ei juuri helpotusta tuonut, ei pysynyt sävel päässäni, ei. Perjantaina viilattiin taas porukalla ja ryhmä kuuli toistensa tuotokset ensimmäisen kerran. Olipa upeita juttuja kehittymässä. Biisit äänitettiin säestettyinä ja taas kämpille harjoittelemaan. Lauantaina sitten matinea jossa kaikkien biisit esitetään. Vielä siis kolmaskin kynnys ylitettävänä ! Aika pahasti olin epämukavuusalueelle päätynyt, näinköhän tästä edes hengissä selviää?

Lauantaina aamupäivällä tehtiin loppuviilauksia ja iltapäivällä matinea upeassa vanhassa koulussa. Ulkopuolisia kuulijoita osui paikalle tusinan verran, mistä lie asiasta kuulleet ?

Yhdeksän uutta biisiä sai ensiesityksensä, yhdeksän hyvin erilaista biisiä. Lauluja tuskasta, kaipuusta, lauluja rakkaista ihmisistä jos muistakin, laulu moottoripyöräilyn ihanuudesta, laulu syntymättömälle, laulu puista ja siitä mikä puu olisin, jos… Lyhyesti lauluja toiveista ja eletystä elämästä.

Kurssin läpi meitä lempeästi ja päättäväisesti luotsanneet Tuija Rantalainen ja Heikki Salo ovat mestareita, myös opettajina. He saivat kaivettua, kannustettua, kutiteltua ulos meidän sekalaisesta joukkiosta upeita juttuja. Suurensuuri kiitos ja vielä häiveenä –  perisuomalaisittain – anteeksi 🙂

Tätä kirjoittaessani on taas sunnuntai, kuuntelen viereisen ortodoksikirkon palvelusta ja pappien jollotusta. Mietin josko ensi kerralla voisi vaan jollotella proosaa kuten nuo juuri kuulemani papit ? Siis mitä ??? Ensi kerralla ??

Tämä kurssi saa jatkoa taas ensi syksynä, pysykää kuulolla !

Kummituksia metsästämässä

Kreetalla(kin) kummittelee, Frangokastellossa ainakin, sinne siis.

Perimätiedon mukaan drossuliitit heräävät henkiin joka vuosi ja vaeltavat toukokuun puolen välin paikkeilta jopa kesäkuun alkupäiviin saakka, tasangolla. Eli Frangokastellon taistelun muistopäivän aikoihin. Tarinan juuret juontavat aikaan, jolloin kreikkalaiset taistelivat alueella turkkilaisia vastaan, sekä taisteluun joka päätyi 17.5.1828 linnan suojissa olleiden 350 kreikkalaisen sotilaan teurastukseen seitsemän päivän piirityksen jälkeen. Siitä lähtien nämä sotilaat johtajanaan Hatzimihalis Dalianis ovat marssineet takaisin taistelutantereelle vuosittain. Kuulemma.

Silminnäkijäkertomusten mukaan mustiin pukeutuneet, aseistetut sotilaat – osa marssien, osa ratsain – kulkevat Agios Haralambosin luostarista Frangokastellon linnaan. Paikalliset ristivät aikanaan nämä vaeltajat drossuliiteiksi (”aamukasteen kansa”) syystä että tämä ilmiö on nähtävissä kun ilmasto-olosuhteet ja vuorokaudenaika ovat oikeat; meri on tyyni, ilma riittävän kostea, ja juuri ennen auringon nousua. Ilmiön sanotaan kestävän kymmenisen minuuttia. Ilmeisen todentuntuisia nämä ”vaeltajat” ovat kun Turkin armeijan kerrotaan paenneet niitä 1890 taistelujen tuoksinassa ja jopa toisen maailmansodan aikaan saksalaiset avasivat tulen niitä kohden, kun ihan kuulivat aseiden kolkkaavan jo lähellä.

Keväälle sattui kaksikin reissua etelärannikolle. Juuri toukokuun puolenvälin paikkeilla majoituimme kahdeksi yöksi Frangokastelloon. Mistä kysellä kummitusten perään? No paikallisesta tavernasta tietenkin! Istuimme illalla tavernassa lähes ainoina asiakkaina joten oli hyvä aika jututtaa tavernan omistajaa. ”Tottakai tiedän drossuliitit!” Ja sitten tunnustus: ”Olen viimeinen joka niitä tiettävästi on nähnyt. Siitä on vuosikymmeniä aikaa, olin silloin vasta poikanen, siinä kymmenisen vuotta. Isoisän kanssa oltiin läheisellä kukkulalla lampaiden luona kun ne näin. Mitä nuo ovat? Drossuliitteja, vastasi isoisä olkiaan kohauttaen. Ei siinä sen kummempaa ihmettelyä ollut.” Pikaisen laskennan mukaan siis noin 40-50 vuotta sitten viimeinen tai viimeisin havainto. Hieman toivottomalta tuntui tuo kummitusjahti. Sen verran kuitenkin aihe aamulla kutkutti että jo kukonlaulun aikaan olimme pihalla tihrustamassa ihan liian kirkasta ja kuivaa aamua. Ei kummituksen kummitusta. Eikä seuraavanakaan aamuna. Aamut toki olivat hurmaavan kauniita ja raikkaita, joten ei juuri jaksanut harmittaakaan. No, hypättiin autonrattiin ja ajeltiin pitkin tasankoa, ja kun ei muutakaan keksitty niin edestakaisin se hemmetin kippurainen tie tasangolta ylös Kallikratisiin, se josta aina varoitellaan, ja takaisin myös. Kyllä se sen verran värinää aiheutti kuin kummituksetkin.

Seuraavan kerran saaren toiselle puolelle tuli retki tuossa kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Keli näytti vähintäänkin suotuisalta mutta kello oli tikittänyt lähelle puolta päivää joten kummituksista ei toivoakaan, maisemat sen sijaan olivat aavemaiset. Valitettavasti pikku kamerani ei kaikkea taltioi eikä kovin kaukaa kumminkaan, mutta enpä yhtään ihmettele miten tarinat saivat muotonsa kun tuossa sumussa tasangolla kierteli. Että voi sumu lojua niin paksuna mattona ihan maassa kiinni. Se tuli mereltä ja sen todella tunsi ihollaan, hrrr. Frangokastellon linnan tornit olivat ihan kirkkaasti näkyvissä mutta linna muuten näkymättömissä, kun Hora Sfakionin tien varrelta sinne suuntaan katselimme. Tiedä sitten oliko sotajoukot marssineet aamutuimaan sinä aamuna mutta tunti tulomme jälkeen sumu oli kadonnut kokonaan.

Kesämietteitä

Kevään savotta Kreetalla on takanapäin; paljon uusia elämyksiä ja tutustumista terveydenhuoltoon, jälkimmäistä vähän liiankin kanssa. Onneksemme kesä on jatkunut kotisuomessakin ja henkiset akut latautuvat täälläkin aurinkoenergialla.

Maaliskuussa pääsimme haastattelemaan Kreetan lähihistorian erinomaisesti tuntevaa kirjailija Zanudakisia, hänen tiedoillaan täydentyi kuva Kreetasta toisen maailmansodan ja sisällissodan ajalta, kreetalaisen kertomana. Näistä Kim mielellään kertoilee teille ”sotaretkipäivinään”.

Huhtikuun uutuus oli valokuvauskurssi joka onnistui erinomaisesti, kevät 2019 tuo jatkoa sille, tällä kertaa Muurlan Opiston kautta. Valokuvausryhmän kanssa samaan aikaan tutustui Vamosissa pieni porukka villiruokaan ja teimme muutamana päivänä yhteisiä retkiä, mukavaa  ”kulttuurivaihtoa” silläkin tavalla.

Ruumiinkulttuuriin keskityimme yhden ihanan pilatesviikon verran, ihanan Mimmi Koukkarin opastuksella. Tällä viikolla pääsimme myös tutustumaan Rethimnonin sairaalan ensiapupoliklinikkaan. Yksi sijoiltaan mennyt sormi siellä sai nopean ensiavun, sydänoireet astuivat kuvaan vasta kun potilas ja sen saattaja näkivät lääkärin. Kun kyselin jatkohoito-ohjeita minulle kerrottiin vain lääkärin pitkistä silmäripsistä. Niin, eikä se  sormi pilateksessa sijoiltaan mennyt, vaan rotkovaelluksen kompuroinnissa.

Elämänkerran kirjoittamisen saloihin tutustui runsas joukko jo hyväksi havaitun kaavan mukaan – Kreetan rauhaa, hyvää ruokaa ja Taija Tuomisen (Hämeen kesäyliopisto) taitavasti ja innostavasti luotsaama kurssi. Sillä viikolla puolestaan tuli tutuksi Kapaki Klinikka Haniassa. Kynnyksen aiheuttama kompastus yölliselle kulkijalle johti klinikkavierailuun. Klinikka osoittautui hyvin toimivaksi; hoito erinomaista, samoin ruoka (vrt. suomalaiset sairaalat), yhden hengen huone, Wi-Fi, etc. Vierailijana nousin portaat aina kävellen kolmanteen kerrokseen, näin pääsi myös kurkistelemaan kakkoskerroksen synnytysosaston vauvalan ikkunoista pikkuruisia ihka uusia kreetalaisia.

Toukokuun villiyrttikurssi sujui rutiinilla, vain kaksi samannimistä – tai lähes  –  ilmoittautunutta aiheutti hetken hieman hämmennystä. Varausvaiheessa kun oli kirjurilta unohtunut se yksi kirjain, niin oma järjenjuoksu ei meinannut toimia kun aiemmin tyttärineen ilmoittautuneella ei yhtäkkiä ollutkaan tytärtä. Että mitä ! No tottahan se selvisi. Ja selvisi sekin että yhdelläkin kirjaimella on suuri merkitys. Yksi pieni haaveri tällekin viikolle mahtui; nyrjähtänyt nilkka, jonka ”kotiinkuljetus” farmille sujui ratkiriemukkaasti pizzataksilla ja pizzojen kera. Kreetalla kun apua pyydetään niin sitä myös pruukataan antaa. Nilkka elpyi joko omia aikojaan tai rosmariiniuutteen avulla.

Toukokuun ”vapaalla” viikolla toteutimme Pahneksen (2453m) valloituksen, se oli ollut haaveissa jo pitkään, ärsyttävän lähelle olin aiemminkin päässyt, nyt tuli sopiva hetki. Siitä ja osan porukkaa suorittamasta ”alamäkivaelluksesta” on kertomukset aiemmissa blogeissamme, luepa sieltä lisää. Loistava ohjelmanumero myös tuleville kursseille, katsotaan minkä viikon ohjelmaan se aikanaan päätyy. Toinen kokonaan uusi reitti oli myös blogissamme aiemmin kerrottu vaellus Agios Joanniksesta alas Agios Pavlosiin. Tulipan löydettyä omat rajat  – lähinnä kuumuuden suhteen!

Kevään viimeisenä kurssina kielikurssilaiset valloittivat House Kastrin kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Opiskelujen ja normiretkien lisäksi viikon erikoisuutena oli tähti-ilta Ahatsikiassa, vuorilla Apokoronasista etelään, ohi Vafeksen. Hyvää ruokaa ja tähtimytologiaa kirkon pihalla. Auringon laskeuduttua hanialainen tähtiharrastaja ja hänen 60kg painava 12 tuumainen kaukoputkensa mahdollistivat uskomattoman upean tutustumisen tähtitaivaan kuvioihin ja tarinoihin. Onnistuimme pongaamaan jopa ISS-satelliitin ja pari kaukaista galaksiakin. Ihan huikeaa! Viikon ikävä tapaturma oli kompastumisen seurauksena katkennut sääriluu, ehdottomasti ikävin luku kevään sairaskertomuksissa. Toisin kuin kevään aiemmat tapaturmat, tämä vaati erikoisjärjestelyjä myös kotiinkuljetuksen osalta. Täytyy antaa tunnustusta niin Vittorakis Klinikalle Plataniaksessa kuin Kapaki Klinikalle Haniassa heidän nopeista ja asiantuntevista toimistaan. Kapakis klinikka hoiti esimerkillisesti myös kotiinkuljetusjärjestelyt SOS-palvelun kautta. Vakuutukset kannattaa siis pitää ajantasalla. Kevätkausi oli aivan poikkeuksellinen näiden tapaturmien kanssa, mutta oppipahan ainakin miten toimitaan. Niin julkinen kuin tuo yksityinenkin puoli näyttää toimivan hyvin.

Syksyä kohden tässä jo kurkotetaan kuitenkin. Olettehan huomanneet kaikki meidän ihanat kurssit syksyllä!

Syyskuukin alkaa uutuuksilla; kaksi huikeaa viinimatkaa joista jälkimmäinen on täynnä, mutta ensimmäiselle vielä mahtuu mukaan. Lähtekääpä kanssamme pilottimatkalle Dionysoksen jalanjäljille. Upeiden viinitilojen lisäksi elämyksiä ruuan parissa sekä saareen tutustumista laajemmaltikin. Viiniäkin pääset polkemaan! Syyskuun kaksi viimeistä viikkoa mennään Vamosissa musiikin ehdoilla; Heikki Salon Pro-leiri ammattilaisille ja Heikin ja Tuija Rantalaisen ”Elämäsi laulu”- workshop tarjoavat opastusta biisintekemisen kiehtovaan maailmaan. Syyskuun viimeisellä viikolla on House Kastrissa taas tarjolla mannaa niin sielulle kuin ruumillekin Merja Rosenholmin hathajooga-kurssilla. Sinne ilmoittautuminen (Hämeen kesäyliopisto) päättyy muutaman päivän kuluttua joten on todella aika toimia pikaisesti.

Lokakuu alkaa sotaisimmissa tunnelmissa kun Kim luotsaa muutaman päivän retkellä porukan Kreetan tapahtumiin toisen maailmansodan aikana. Näitä ohjelmia voi toki tilata koko syksyn vaikka muutaman päivän retkenä tai päiväkeikkana, ottakaapa yhteyttä rohkeasti ja kyselkää Kimiltä lisää.

Loput lokakuun kurssimme toteutetaan keskiviikosta keskiviikkoon. 10-17.10 Vamosissa on jo toinen ihana ”Luovuuden herättely” -kurssi, House Kastrissa taas pilatesta ja kehonhuoltoa tarjolla Aira ja Ari Toivolan opastamina. Last but not least; lokakuun huipentuu House Kastrissa Merja Valveen, joogaavan musiikkimaisterin ”Vapauta sielusi ääni”-retriitti 17-24.10. Voisiko talven mukavammin aloittaa kuin tällä, ja kun Kreetalla vielä on lämmintä ja leppeitä iltoja. Ennen kuin saari taas siirtyy talvikauteen talvitoimineen !

Lazy Day’t, viininkorjuu, ja sotaretket päiväohjelmina kannattaa myös tsekata kotisivultamme, vink vink !

Ensi kevään ohjelman julkaisemme myös paikkoin kunhan varmistumme vielä esim. Norwegianin lento-aikatauluista; tulossa kaikkea kivaa, lintubongausta, valokuvausta, villiruokaa uusin ideoin, shindo ja TRE-kurssi, elämänkertaa, dekkarikirjoituskurssi, luovaa kirjoittamista, vatsan hengen hellimistä, pilatesta, ja kielikurssi, noin alkajaisiksi. Pysykää kuulolla ja pitäkää huiveistanne kiinni !

Toivotamme teille kaikille oikein mukavaa kesää, missä siitä sitten nautittekin, toivottavasti tapaamme syksyllä !

Huippujuttu

Huippujuttu

Koska Kreetalla on kaikki mantereen tunnusmerkit, kuten jokia, järviä, merta,rantoja ja vuoria on se siis manner eikä mikään saari (ainakin paikallisten mielestä). Kaikki muut tunnusmerkit ovat jo tulleet tutuiksi vuosien saatossa mutta yhtäkään oikeata vuorta emme ole vielä valloittaneet. Joten Pachnekselle vaikka se ei olekaan saaren korkein vaan peräti 3 metriä matalampi kuin Psiloritis.
Suunnitelma tuntui toteuttamiskelpoiselta meidän ikäisille ja kuntoisille: Ensin ajoimme Anopoliin josta maasturin lavalla runsaan tunnin röykytys Roussies-solaan, jossa jalkauduimme ja jatkoimme neljän porukalla kohti huippua hyvin merkittyä polkua pitkin. Onneksi huippua ei vielä näkynyt, olis saattanut iskeä uskon puute vailla tiedossa oli että kävely kestää noin 1,5 tuntia suuntaansa ja nousua tulee noin 500 metriä (1950-2453m).
Polku oli heti alusta pitäen kivikkoinen ja vaihtelevasti nouseva joten vauhti ei päätä huimannut. Puolen tunnin kohdalla näimme mitatan (paimenien kivistä kyhätty suojatila) missä tankkasimme sekä nestettä että välipalaa ja sitten innolla taas ylämäkeen kunnes kohta näimme huipun jossa oli jokin rakennelma. Niin kuin yleensä, matka jotenkin tyssää kun kohde onnäkyvissä mutta ei lähesty. Luntakin ilmestyi polulle noin 2100 metrissä ja ilma oheni sen verran että intorykäisyt jäivät vähemmälle.
Noin puolentoista tunnin jälkeen olimme huipulla, jossa näkymät ovat melko lähellä kuumaisemaa. Kasvillisuutta ei juuri näy lukuunottamatta aivan pieniä kirkkaansinisiä kukkia joiden merkistä emme päässeet selville.
Etelässä näkyy Libyan meri ja pohjoisessa erotimme jopa Aiga Theodorin saaren ja sen edessä ehkä Plataniaksen yläkylän. Viileää tuulta oli sen verran että välipalan jälkeen lähdimme alamäkeen kun loppuporukkakin odotteli Roussieksessa.
Alamäki meni jo rutiinilla vartin nopeammin kuin ylöspäin, vaikka kuulalaakerin lailla toimivat pikkukivet hillitsivätkin vauhtia.
Reittiä ei voi suositella liikuntarajoitteisille tai huonokuntoisille mutta aktiivisen liikujan se kyllä palkitsee, on taas niin täysin erilaista Kreetaa.

Suuri vai surii?

 

Kreikan kielessä painot ovat tärkeitä. Ne saattavat muuttaa sanan koko merkityksen. Paino myös pidentää vokaalia, ei ihan kahdenna, mutta pidentää noin puolitoistakertaiseksi. Niissä on ollut oppimista. Ja niissä on edelleen oppimista. Eivät nämä kreetalaiset tahdo ymmärtää, kun puhun niin itsestään selvästä asiasta kuin Hania. Jos sanon sen Hania, he hymyilevät, mutta jos laitan painon sanan loppuun ja sanon Haniá, he jo nyökkäävät ymmärtämisen merkiksi. Mutta eivät hekään aina noita painoja osaa oikein laittaa. Eilen soitin yhdelle isännälle, jonka tiesin asuvan kylässä, jonka englantilainen kirjoitusasu oli Souri. Olin katsonut jo aiemmin muista lähteistä, että sille sanalla tulee paino viimeiselle iille, eli Surii. Ei ihan noin pitkänä mutta melkein. Puhelimessa hän sitten käyttikin muotoa Súri, eli Suuri. Ja minä mietin kumpaanko nyt oikein olen menossa, Suurin kylään vai Suriin??

Kylän alussa on kyltti, jossa on kylän nimi. Siitä päätin sen tarkistaa. Oikealla puolella oleva kylän alkamisen merkiksi pystytetty kyltti kertoi: Surii. Tien toisella puolen oleva, kylän päättymisestä kertova kyltti ehdotti mutoa Suuri.  Isäntämme vakuutti, että kyllä se on Suuri. Jaahan. Ja niin pieni kylä!

 

Kuvassa isäntämme. Kerron pian lisää miksi hänet tapasimme.

Notkeat varpaat ja hellitty mieli, asiakkaan kertomaa !

Notkeat varpaat ja hellitty mieli

Levitän maton kattoterassille ja käyn selinmakuulle. Vasen jalka kurkottaa kohti Plataniaksen kylän kattoja, oikea käsi nousee kohti taivasta ja keskivartalo on kummissaan, se on löytänyt uuden olomuodon, se on vahva ja taipuisa. Annan auringonsäteiden leikkiä suljetuilla silmäluomilla ja päätän aloittaa loppuelämäni jokaisen aamun pilatekesella.

Kun lähdin pilateslomalle Kreetalle, odotukset olivat ristiriitaiset. Tiesin, että aktiiviloma tekee hyvää keholle ja mielelle, mutta viikon seurustelu vain itsensä kanssa voisi olla pitkästyttävää. Yksin lomailussa on paljon hyviä puolia, mutta yksinäisyys lomalla ei ole mukava tunne.

Kuvittelin, että kun saavun House Kastriin aamun piltaestunnille, vaihdan muutaman sanan ohjaajan, talon isäntäpariskunnan ja muiden tunnille osallistuvien kanssa. Suoritan tunnin, sanon hei ja lähden omalle hotellille miettimään mitä tekisin loppupäivän. Toki pilatesviikon ohjelmassa kerrotaan, etta viikon aikana tutustuu aitoon Kreetaan ja kreetalaisuuteen, mutta luulin, etta jokainen hoitaa tutustumisen omin päin, niin kuin parhaaksi näkee. Miten onnellinen ihminen voikaan olla, kun odotukset osottautuvat aivan vääriksi.

Niin hyvä olo, että itkettää

Olen joogannut jonkin verran, mutta pilates on lajina vieras. Osaanko, opinko, pidänkö, jaksanko, riittääkö kunto ja kaikki muut ovat varmasti pilateksen ammattilaisia. Tiedättehän, kaikki nuo ajatukset, jotka ryömivat esiin treenikassista ennen ensimmäistä tuntia, nuo ajatukset ohjaajamme Mimmi kahmaisi syliinsa ja kiikutti pihalle oliivipuiden taakse. Tunnit oli suunniteltu niin, etta aikaisemmalla kokemuksella ei ollut mitään merkitystä. Vaihtoehtoisia liikkeitä oli tarjolla vaativista helppoihin ja tempo oli juuri sopiva. Välillä vasen ja oikea, ojennus ja koukistus menivat iloisesti sekaisin, mutta Mimmi neuvoi jokaista lempeästi ja kannustavasti.

Pari tuntia pilatesta päivittäin ja aamu aamulta nousin sängystä ylös notkeammin. Oli autuas tunne, kun selän kolotukset helpottivat, ryhti suoristui ja niskan jumit laukesivat. Opin viikon aikana kehostani paljon ja opin kaiken hymyillen. Olen suorittajaluonne ja tottunut siihen, etta treenatessa vedetaan suu tiukkana viivana ja tunneilla jätetaan turhat höpinat sikseen. Mimmin tunneilla naurettiin ja puhuttiin ja silti oltiin tehokkaita. Loma tekee hyvää aina, mutta aivan erityisen hyvä vaikutus lomalla on – niin mielelle kuin keholle – kun siihen yhdistää liikuntaa. Notkeat varpaat ja liikkuvat lavat ovat paras matkamuisto, minkä itselleen voi hankkia. Lihakseni, niveleni ja luuni ovat perustaneet Mimmi fan clubin, ja ne vaativat lisää pilatesta. Taidan totella.

Kreetaa tunteella ja taidolla

House Kastrin isäntäpari Raila ja Kim rakastavat Kreetaa ja he eivät ainoastaan kertoneet, vaan he myos näyttivät meille pilatesviikkolaisille mistä rakkaus kumpuaa. Suorittajana olen tottunut siihen, että lomatkin suunnitellaan ja aikataulutetaan exceliin. Kreetaan tutustuminen tehtiin aivan toisella tavalla. Viikolle tehtiin taipuisa runko, joka sai elää toiveiden ja hetken mieltymysten mukaan. Jokaiselle päivälle oli ohjelmaa, mutta jos halusi loikoilla yksin rannalla ja lueskella, niin siitä vaan pyyhe kassiin ja kohti aurinkoa. Ensimmäistä kertaa elämässäni en ehtinyt lukea lomakirjaa loppuun.

Parasta päivaretkillämme oli luonnollisuus ja aitous, sellainen väliton kaveriporukka reissussa tunnelma, hersyvällä huumorilla sävytettynä. Oli helpoa olla oma itsensä, oli helppoa solahtaa joukkoon ja oli aivan mahdottoman mukavaa tutustua uusiin ihmisiin. Raila ja Kim tuntevat Kreetan salaisimmat rannat ja hurmaavimmat kylät. He tietävät missä kannattaa syödä ja mitä kannattaa tilata. Parhaat palat Kreetasta saa sellaisilta ihmisiltä, jotka ovat tulleet sinuiksi saaren kanssa ja jotka elävät siellä arkea.

Lempeät tuulet kuiskivat minulle jo edellisellä Kreetan lomallani, etta kiipeä vuorille, patikoi rotkoissa, hurmaannu pienistä kylistä, opettele tekemään kreikkalaista ruokaa, löydä kristallinkirkkaat vedet ja autiot rannat ja kulje hiljakseen oliivipuulehdoissa. Kuuntelin tuulia ja tein tuon kaiken. Kiitos Raila, Mimmi ja Kim.

Annina Metsola