Amatööri biisiään metsästämässä

”Juu, kyllä me ollaan Railan kanssa ajateltu osallistua kurssiin kanssa”, kuulin Merjan sanovan workshopin kokoontumistilaisuudessa. Siis mitä ???

Sunnuntaina laskeutui saarelle toista kertaa kymmenkunta enemmän tai vähemmän amatööriä synnyttämään sitä ”elämänsä laulua”, joka oli odotellut ehkä jo pidemmän aikaa mielen syövereissä ulospääsyään. Ja minä, joka olin juuri kuullut osallistuvani workshopiin. Eikä mielessä ollut yhtään mitään. Minä kun kuvittelin vain mahdollistavani kurssin teknistä toteutusta, jotta muilla olisi työrauha.

Workshop toteutettiin vuosi sitten syksyllä ensimmäisen kerran, ja kuten luotsit silloinkin lupasivat, jokainen osallistuja lähti saarelta kotiin biisi kainalossaan. Tänä vuonna osallistujissa oli mm. pari rakennusalan ammattilaista, kokki, toimittaja, valokuvaaja, näyttelijä ja eläkkeellä oleva opettaja, muutamat omien soittimiensa kanssa.

Maanantai alkoi sanoituksen suunnittelulla. Aloitimme parityöskentelyllä ja parini kuuli ensimmäisenä, ja myös ensimmäisen ajatuksen, tulevan biisin ideasta sekä referoi sen sittemmin koko ryhmälle. Sitten vaan kaikki töihin, tiistaina tekstin piti olla jo syntynyt. Ensimmäinen kynnys!

Oma aiheeni löytyi aika nopeasti ja tekstiä suoltui helpohkosti. Jos kirjoittaa tekstiä “keskiäkäisestä” miehestä, ei aihe heti tule loppuun käsitellyksi. Luotsien ohjeet mielessä, riimitellen, rytmitellen, tiivistellen, sovitellen, yliviivaten, toistellen. Intro, A-osa, väliosa, kertosäe, outro, ja mitä niitä nyt oli.

Tiistaiaamuna sanat ensin luotsien syyniin ja sitten koko porukan klinikka jossa tekstit esiteltiin muille. Vau, mitä lyriikoita ihmiset olivat saaneet aikaiseksi !

Keskiviikkona aloitettiin säveltäminen. Toinen kynnys. Omalta kohdaltani se tarkoitti erinäisiä kummallisia lallatuksia puhelimen sanelimeen matkalla kotiin Vamosista. Tzitzifeen kohdalla oli ensimmäinen ininä purkissa ja ennen Kalivesin mutkia toinen, joka jäi jotenkin korvamadoksi soimaan. Varioin sitä moottoritienosuuden Plataniakseen saakka, eipä se juuri siitä kummennut. Yöksi jäi hautumaan, josko se aamulla ?  Muut työt nappasivat ajan aamusta ja päädyin raakileineni taas luotsin pakeille. Ei voi kuin hattua nostaa sille, miten ammattilaiset saivat piipityksestäni jonkun tolkun ja saimme jopa ensimmäisen äänityksen aikaiseksi josta sitten jatkaisin biisini sävelen kanssa. Miten ihmeessä ihminen onnistuu ”säveltämään” biisin, jota ei itsekään opi?

Torstain vapaapäivä ei juuri helpotusta tuonut, ei pysynyt sävel päässäni, ei. Perjantaina viilattiin taas porukalla ja ryhmä kuuli toistensa tuotokset ensimmäisen kerran. Olipa upeita juttuja kehittymässä. Biisit äänitettiin säestettyinä ja taas kämpille harjoittelemaan. Lauantaina sitten matinea jossa kaikkien biisit esitetään. Vielä siis kolmaskin kynnys ylitettävänä ! Aika pahasti olin epämukavuusalueelle päätynyt, näinköhän tästä edes hengissä selviää?

Lauantaina aamupäivällä tehtiin loppuviilauksia ja iltapäivällä matinea upeassa vanhassa koulussa. Ulkopuolisia kuulijoita osui paikalle tusinan verran, mistä lie asiasta kuulleet ?

Yhdeksän uutta biisiä sai ensiesityksensä, yhdeksän hyvin erilaista biisiä. Lauluja tuskasta, kaipuusta, lauluja rakkaista ihmisistä jos muistakin, laulu moottoripyöräilyn ihanuudesta, laulu syntymättömälle, laulu puista ja siitä mikä puu olisin, jos… Lyhyesti lauluja toiveista ja eletystä elämästä.

Kurssin läpi meitä lempeästi ja päättäväisesti luotsanneet Tuija Rantalainen ja Heikki Salo ovat mestareita, myös opettajina. He saivat kaivettua, kannustettua, kutiteltua ulos meidän sekalaisesta joukkiosta upeita juttuja. Suurensuuri kiitos ja vielä häiveenä –  perisuomalaisittain – anteeksi 🙂

Tätä kirjoittaessani on taas sunnuntai, kuuntelen viereisen ortodoksikirkon palvelusta ja pappien jollotusta. Mietin josko ensi kerralla voisi vaan jollotella proosaa kuten nuo juuri kuulemani papit ? Siis mitä ??? Ensi kerralla ??

Tämä kurssi saa jatkoa taas ensi syksynä, pysykää kuulolla !

Rikoksen jäljillä 1.-8.5.2019

Tämä kurssi on sinua varten. Viikon aikana keräät kirjoittajan työkalupakin, kirjoitat alkuja, loppuja ja keskikohtia, tutustut rikoskirjallisuuden eri lajeihin ja kokeilet eri tyylejä, kirjoitat yksin ja yhdessä toisen kirjoittajan kanssa, tutustut toisten teksteihin ja saat omistasi palautetta. Aamupäivät opiskelemme, iltapäivät kirjoitamme. Tule kurssille ja tee täydellinen rikos tietokoneella!

Kurssin vetäjä, kirjailija Eppu Nuotio on kirjoittamisen moniottelija, jonka kirjalliseen tuotantoon kuuluu yli seitsemänkymmenen kirjan lisäksi näytelmiä, musikaaleja, oopperoita, tv-ohjelmien käsikirjoituksia, lauluntekstejä, runoja, jatkokertomuksia, kuunnelmia, kolumneja, lehtijuttuja, musiikkisatuja. Lisäksi Nuotio on opettanut sanataidetta ja kouluttanut kirjoittajia sekä Suomessa että nykyisessä kotimaassaan Saksassa 2000-luvun alusta saakka. Hän kertoo haluavansa lietsoa kirjoittajia näkemään tekstin mahdollisuudet,”jollei tule kirjaa voi tulla loistava jatkokertomus, jollei jatkokertomusta saattaa tulla mahtava kuunnelma”.

Tärkeä osa viikkoa on tutustuminen kreetalaiseen kulttuuriin ja historiaan. Kreetan lumoavan kaunis saari tarjoaakin kurssille elämykselliset ja inspiroivat puitteet. Teemme mielenkiintoisia retkiä saaren kauneimpiin kohteisiin, nautimme hyvästä ruoasta ja juomasta. Oppaanamme toimii legendaarinen Merja Tuominen-Gialitaki, pitkään Kreetalla asunut matkailuyrittäjä ja kirjailija.

https://tampereenkesayliopisto.fi/koulutus/rikoksen-jaljilla-kirjoittajakurssi-kreetalla

15.-22.5.2019 Viikko oppien kreikan kieltä!

 

Kreikan kieltä juuri siinä oikeassa ympäristössä eli Kreetalla!

Aika ja paikka: 15-22.5.2019 Kreikka, Kreetan saari, Vamosin kylä

Kohderyhmä: Elävästä kreikan kielestä kiinnostuneet. Kaksi tasoryhmää, kysy tarkemmin opettajalta. Alkeet ja jatko.

Järjestäjä: Kreetan Maku Oy

Lisätietoja raila@kreetanmaku.fi

Kielenopettaja: Soile Hartikainen, soile.hartikainen@diginia.fi

 

Kouluttajat:

  • kielenopettajana toimii Soile Hartikainen.
  • Matkanjärjestäjänä ja oppaana kreetalaiseen ruokakulttuuriin, elämään ja luontoon on VTM, tietokirjailija, matkailuyrittäjä Merja Tuominen-Gialitaki.
  • Kurssipaikan kreetalaisina  isäntinä toimivat  Nikos ja Lola Frantzeskakis.

 

Tavoite ja lähtökohdat: Opetus rakentuu oppitunneista 5 x 1,5 t, harjoituksista, luennoista ja retkeilystä aidossa kreetalaisessa ympäristössä ja kulttuurissa. Kielenopiskelun lomassa tutustutaan kreetalaiseen kulttuuriin yleensä sekä ruokakulttuuriin yrteistä oliiveihin ja tehdään retkiä Vamosin maaseutukylän ympäristöön. Vamos on Kreetan maaseutumatkailun helmi, sen tunnetuin ja vanhin kohde, joka tarjoaa useamman yrittäjän voimin monenlaista koettavaa.

Toukokuussa Kreetan luonto on vielä vihreä, kevät kääntyy kesäksi. Lämpö alkaa helliä, merivesi on jo lämmennyt, mutta kuuma kausi ei vielä ole alkanut. Hektisin turistisesonki antaa vielä odottaa itseään, mutta kaikki matkailupalvelut ovat jo toiminnassa. Monen mielestä toukokuu on se paras kuukausi vierailla saarella.

Ilmoittautuminen:  merja@kreetanmaku.fi

Lisätietoja matkakohteesta: https://kreetanmaku.fi/matkakohteet/

 

Viikon alustava ohjelma

Keskiviikkona 15.5. 2019

Noudamme ryhmän Hanian lentokentältä lennon laskeuduttua noin klo 11.00 ja kuljetamme Vamosin kylään. Majoittuminen Fabrika Farmille tai kylän muihin huoneistoihin.

Klo 13.00 Tervetulolounas Taverna Blumosifi, käydään läpi viikon ohjelma ja opetukseen liittyvät asiat. Lounaan jälkeen tietoa kylästä ja paluu farmille, jossa

klo 18.00 farmin ja sen isäntäperheen esittely

Mahdollisuus yhteiseen, omakustanteiseen illalliseen

Torstaina 16.5.2019

9.00-10.30 oppitunti 1

10.30- 12.00 oppitunti 2

klo 12.15 lähtö retkelle, uimaan ja kaupunkiin, tuulen suunnasta riippuen joko Hanian tai Rethymnonin suuntaan. Matkalla omakustainen lounas. Lyhyt oppitunti: Kielen puhuminen käsimerkein.

 

Perjantaina 17.5. 2019   

9.00-10.30 oppitunti 1

10.30- 12.00 oppitunti 2

12.15 lähtö Dourakisin viinitilalle, hankitaan mukaan omat eväät (esim. oppilaat käyvät kieltä harjoitellen piirakkaostoksilla kylän leipomossa)

18.00 lähtö oliivitarhalle, jossa piknik ja  oppitunti: Kaikki oliivista/oliivitarhasta/oliiviöljystä

 

Lauantaina 18.5.2019

9.00-10.30 oppitunti 1

10.30- 12.00 oppitunti 2

12.15 lähtö retkelle kohti Drakonan kylää ja Dounias-tavernaa.

Paluumatkalla poiketaan uimassa, jos uimareita löytyy .

 

19.5.2019  sunnuntaina on vapaapäivä…

 

Maanantaina  20.5. 2019 

  9.00-10.30 oppitunti 1

10.30- 12.00 oppitunti 2

18.00 Ajios Konstantinos-panijíri/ Kalamitsi Amigdalou

 

Tiistaina 21.5. 2019 

9.00-10.30 oppitunti 1

10.30- 12.00 oppitunti 2

 15.00 Lazy Evening ja lähtöillallinen

 

Keskiviikkona 22.5. 2019

Lähtö lentokentälle klo 9.00.

 

Matkan hinta riippuu siitä, mitä valitset
  • jos jaat makuuhuoneen (tuntemasi henkilön kanssa), silloin hinta on 860 €. Ota huomioon, että huoneiston  toiseen makuuhuoneeseen saattaa myös tulla 1-2 matkalaista.
  • Kun varaat oman huoneen, on hinta 890 €. Huoneiston toiseen makuuhuoneeseen tulee 1-2 matkalaista.
  • Kun varaat pienen huoneiston kokonaan omaan käyttöön, silloin hinta on 990 €.
  • Kun esim. pariskunta jakaa pienen huoneiston, on hint 860 €/hlö.
Majoitus

Majoitumme Vamosin kylän vierastaloissa. Ne ovat joko uusia, varta vasten maaseutumatkailua varten rakennettuja tai sitten vanhasta kauniisti uudistettuja. Kahta samanlaista vierastaloa ei ole, jokaisessa on oma viehätyksensä ja ne sijaitsevat eri puolilla kylää. Voit tutustua tarjontaan tästä. (Tässä on vain muutama, näitä on paljon lisää). Huomaat varmaan, että talot ovat huoneistoja.  Isommissa on kaksi kerrosta, kummassakin oma makkari ja kylppäri. Pienemmissä on yksi makuuhuone. Voit varata itsellesi joko jaetun huoneen tai oman huoneen tai pienen huoneiston. Oleskelutilat, keittiö ja terassit ovat yhteisiä. sivulta https://kreetanmaku.fi/category/majoitukset/

HUOM! Voit ehdottaa MATKAvarausta tehdessäsi itseäsi miellyttävää huoneistoa, mutta vahvistamme HUONEvarauksen vasta kun HUONEvarausten kokonaistilanne on selvillä, mikä tarkoittaa noin viikkoa ennen matkaa. Joka tapauksessa lupaamme, että saat sen mistä maksat. Siis jos varaat oman huoneen, saat sen, mutta et välttämättä juuri siitä talosta, josta pyysit.

Matkaan sisältyy
  • koko yllä mainittu matkaohjelma majoituksineen ja kuljetuksineen
  • opetus jommassa kummassa tasoryhmässä
  • ohjelman mukaiset kuljetukset lentokentältä lomakohteeseen ja takaisin
  • suomenkielisen kokeneen oppaan opastukset ja palvelut
  • tulopäivän lounas sekä lähtöillallinen ja Lazy Evening-ohjelma.
Matkaan EI sisälly
  • lentoja. Voit ostaa ne vaikkapa Norwegianilta tai Finnairilta. Edestakaisen lipun hinta vaihtelee myyntipäivän ja varaustilanteen mukaan. Huomaa, että erityisesti Norwegianin edulliset keskiviikkolennot sopivat viikon ohjelmaan ellet sitten halua ylimääräisiä lomapäivä ennen tai jälkeen kieliviikon. Norwegianin lennot kesälle 2019 ovat jo myynnissä ja ne kannattaa ostaa niin nopeasti kuin mahdollista, hinnat tapaavat nousta kun matka lähenee…
  • matkavakuutuksia, mutta suosittelemme niiden ottamista aina.
Kiinnostuitko? Toimi näin:

Tutustu matkaehtoihin  ja varaa paikkasi ajoissa! Emme peri ennakkomaksuja emmekä toimistokuluja.

Seuraavaksi
  • ota yhteyttäja kysy onko tilaa
  • varaa sitten lennot ja kerro meille lentoaikataulusi ja haluamasi majoitusmuoto
  • saat varausvahvistuksen
  • saat matkaasi koskevat tiedot mailiisi noin 2 vk ennen matkaa
Hienoa!

 

Kesämietteitä

Kevään savotta Kreetalla on takanapäin; paljon uusia elämyksiä ja tutustumista terveydenhuoltoon, jälkimmäistä vähän liiankin kanssa. Onneksemme kesä on jatkunut kotisuomessakin ja henkiset akut latautuvat täälläkin aurinkoenergialla.

Maaliskuussa pääsimme haastattelemaan Kreetan lähihistorian erinomaisesti tuntevaa kirjailija Zanudakisia, hänen tiedoillaan täydentyi kuva Kreetasta toisen maailmansodan ja sisällissodan ajalta, kreetalaisen kertomana. Näistä Kim mielellään kertoilee teille ”sotaretkipäivinään”.

Huhtikuun uutuus oli valokuvauskurssi joka onnistui erinomaisesti, kevät 2019 tuo jatkoa sille, tällä kertaa Muurlan Opiston kautta. Valokuvausryhmän kanssa samaan aikaan tutustui Vamosissa pieni porukka villiruokaan ja teimme muutamana päivänä yhteisiä retkiä, mukavaa  ”kulttuurivaihtoa” silläkin tavalla.

Ruumiinkulttuuriin keskityimme yhden ihanan pilatesviikon verran, ihanan Mimmi Koukkarin opastuksella. Tällä viikolla pääsimme myös tutustumaan Rethimnonin sairaalan ensiapupoliklinikkaan. Yksi sijoiltaan mennyt sormi siellä sai nopean ensiavun, sydänoireet astuivat kuvaan vasta kun potilas ja sen saattaja näkivät lääkärin. Kun kyselin jatkohoito-ohjeita minulle kerrottiin vain lääkärin pitkistä silmäripsistä. Niin, eikä se  sormi pilateksessa sijoiltaan mennyt, vaan rotkovaelluksen kompuroinnissa.

Elämänkerran kirjoittamisen saloihin tutustui runsas joukko jo hyväksi havaitun kaavan mukaan – Kreetan rauhaa, hyvää ruokaa ja Taija Tuomisen (Hämeen kesäyliopisto) taitavasti ja innostavasti luotsaama kurssi. Sillä viikolla puolestaan tuli tutuksi Kapaki Klinikka Haniassa. Kynnyksen aiheuttama kompastus yölliselle kulkijalle johti klinikkavierailuun. Klinikka osoittautui hyvin toimivaksi; hoito erinomaista, samoin ruoka (vrt. suomalaiset sairaalat), yhden hengen huone, Wi-Fi, etc. Vierailijana nousin portaat aina kävellen kolmanteen kerrokseen, näin pääsi myös kurkistelemaan kakkoskerroksen synnytysosaston vauvalan ikkunoista pikkuruisia ihka uusia kreetalaisia.

Toukokuun villiyrttikurssi sujui rutiinilla, vain kaksi samannimistä – tai lähes  –  ilmoittautunutta aiheutti hetken hieman hämmennystä. Varausvaiheessa kun oli kirjurilta unohtunut se yksi kirjain, niin oma järjenjuoksu ei meinannut toimia kun aiemmin tyttärineen ilmoittautuneella ei yhtäkkiä ollutkaan tytärtä. Että mitä ! No tottahan se selvisi. Ja selvisi sekin että yhdelläkin kirjaimella on suuri merkitys. Yksi pieni haaveri tällekin viikolle mahtui; nyrjähtänyt nilkka, jonka ”kotiinkuljetus” farmille sujui ratkiriemukkaasti pizzataksilla ja pizzojen kera. Kreetalla kun apua pyydetään niin sitä myös pruukataan antaa. Nilkka elpyi joko omia aikojaan tai rosmariiniuutteen avulla.

Toukokuun ”vapaalla” viikolla toteutimme Pahneksen (2453m) valloituksen, se oli ollut haaveissa jo pitkään, ärsyttävän lähelle olin aiemminkin päässyt, nyt tuli sopiva hetki. Siitä ja osan porukkaa suorittamasta ”alamäkivaelluksesta” on kertomukset aiemmissa blogeissamme, luepa sieltä lisää. Loistava ohjelmanumero myös tuleville kursseille, katsotaan minkä viikon ohjelmaan se aikanaan päätyy. Toinen kokonaan uusi reitti oli myös blogissamme aiemmin kerrottu vaellus Agios Joanniksesta alas Agios Pavlosiin. Tulipan löydettyä omat rajat  – lähinnä kuumuuden suhteen!

Kevään viimeisenä kurssina kielikurssilaiset valloittivat House Kastrin kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Opiskelujen ja normiretkien lisäksi viikon erikoisuutena oli tähti-ilta Ahatsikiassa, vuorilla Apokoronasista etelään, ohi Vafeksen. Hyvää ruokaa ja tähtimytologiaa kirkon pihalla. Auringon laskeuduttua hanialainen tähtiharrastaja ja hänen 60kg painava 12 tuumainen kaukoputkensa mahdollistivat uskomattoman upean tutustumisen tähtitaivaan kuvioihin ja tarinoihin. Onnistuimme pongaamaan jopa ISS-satelliitin ja pari kaukaista galaksiakin. Ihan huikeaa! Viikon ikävä tapaturma oli kompastumisen seurauksena katkennut sääriluu, ehdottomasti ikävin luku kevään sairaskertomuksissa. Toisin kuin kevään aiemmat tapaturmat, tämä vaati erikoisjärjestelyjä myös kotiinkuljetuksen osalta. Täytyy antaa tunnustusta niin Vittorakis Klinikalle Plataniaksessa kuin Kapaki Klinikalle Haniassa heidän nopeista ja asiantuntevista toimistaan. Kapakis klinikka hoiti esimerkillisesti myös kotiinkuljetusjärjestelyt SOS-palvelun kautta. Vakuutukset kannattaa siis pitää ajantasalla. Kevätkausi oli aivan poikkeuksellinen näiden tapaturmien kanssa, mutta oppipahan ainakin miten toimitaan. Niin julkinen kuin tuo yksityinenkin puoli näyttää toimivan hyvin.

Syksyä kohden tässä jo kurkotetaan kuitenkin. Olettehan huomanneet kaikki meidän ihanat kurssit syksyllä!

Syyskuukin alkaa uutuuksilla; kaksi huikeaa viinimatkaa joista jälkimmäinen on täynnä, mutta ensimmäiselle vielä mahtuu mukaan. Lähtekääpä kanssamme pilottimatkalle Dionysoksen jalanjäljille. Upeiden viinitilojen lisäksi elämyksiä ruuan parissa sekä saareen tutustumista laajemmaltikin. Viiniäkin pääset polkemaan! Syyskuun kaksi viimeistä viikkoa mennään Vamosissa musiikin ehdoilla; Heikki Salon Pro-leiri ammattilaisille ja Heikin ja Tuija Rantalaisen ”Elämäsi laulu”- workshop tarjoavat opastusta biisintekemisen kiehtovaan maailmaan. Syyskuun viimeisellä viikolla on House Kastrissa taas tarjolla mannaa niin sielulle kuin ruumillekin Merja Rosenholmin hathajooga-kurssilla. Sinne ilmoittautuminen (Hämeen kesäyliopisto) päättyy muutaman päivän kuluttua joten on todella aika toimia pikaisesti.

Lokakuu alkaa sotaisimmissa tunnelmissa kun Kim luotsaa muutaman päivän retkellä porukan Kreetan tapahtumiin toisen maailmansodan aikana. Näitä ohjelmia voi toki tilata koko syksyn vaikka muutaman päivän retkenä tai päiväkeikkana, ottakaapa yhteyttä rohkeasti ja kyselkää Kimiltä lisää.

Loput lokakuun kurssimme toteutetaan keskiviikosta keskiviikkoon. 10-17.10 Vamosissa on jo toinen ihana ”Luovuuden herättely” -kurssi, House Kastrissa taas pilatesta ja kehonhuoltoa tarjolla Aira ja Ari Toivolan opastamina. Last but not least; lokakuun huipentuu House Kastrissa Merja Valveen, joogaavan musiikkimaisterin ”Vapauta sielusi ääni”-retriitti 17-24.10. Voisiko talven mukavammin aloittaa kuin tällä, ja kun Kreetalla vielä on lämmintä ja leppeitä iltoja. Ennen kuin saari taas siirtyy talvikauteen talvitoimineen !

Lazy Day’t, viininkorjuu, ja sotaretket päiväohjelmina kannattaa myös tsekata kotisivultamme, vink vink !

Ensi kevään ohjelman julkaisemme myös paikkoin kunhan varmistumme vielä esim. Norwegianin lento-aikatauluista; tulossa kaikkea kivaa, lintubongausta, valokuvausta, villiruokaa uusin ideoin, shindo ja TRE-kurssi, elämänkertaa, dekkarikirjoituskurssi, luovaa kirjoittamista, vatsan hengen hellimistä, pilatesta, ja kielikurssi, noin alkajaisiksi. Pysykää kuulolla ja pitäkää huiveistanne kiinni !

Toivotamme teille kaikille oikein mukavaa kesää, missä siitä sitten nautittekin, toivottavasti tapaamme syksyllä !

Check before you go eli Railan riskiretket etsimässä Agios Pavlosin kirkkoa

Aina pitää löytää jotain uusia polkuja, varsinkin kun vanhoja on tullut taaperrettua useaan otteeseen, tässä tapauksessa tietenkin Kreetan rotkoja ja vaellusreittejä.

Kaverin kaverilta kuulimme että saaren upein reitti hänen mielestään johtaa Agios Joanniksen kylästä Agios Pavlosin kirkolle. “Maisemat ovat henkeäsalpaavat ja reitti kulkee ihanassa havumetsässä valtaosan matkaa”, kertoi tuttavan tuttava, arviolta ikäisemme ja kuntoisemme. Kovasti jäi kutkuttamaan tuo reitti ja tässä päivänä muutamana tuumasta toimeen, evästä reppuun ja vettä riittäväksi arvioitu määrä, aurinkorasvaa, ja menoksi. Mukaan houkuteltiin viattomat naapurit ja vielä ruotsalaisvahvistus joka halusi nähdä ”vähän” saarta.  Matka Plataniaksesta Hanian liepeiltä Hora Sfakionin kautta Anopoliin, josta edelleen Aradenaan ja niin ikään henkeä salpaavan rautaisen sillan yli kohti Agios Joanniksen kylää. Auto parkkiin, vaelluskengät jalkaan, sauva käteen ja παμε (mennään).

Alkumatkan Seloudaan saakka polku kulki suht tasaista maastoa ja oli hyvin merkittyä, oltiin vielä metsävyöhykkeellä, oliivipuut olivat jääneet alemmaksi, lähtökorkeus reitille oli rapiat 730 metriä merenpinnan yläpuolella. Matkanteko oli miellyttävää vaikka lämpötila olikin reippaasti yli kaksikymmentä. Eipä tullut ajoissa ajateltua lämpötilan vaikutusta extreme-kertoimeen kun yleensä polut on loikittu joko aikaisin keväällä tai myöhäissyksystä.

Seloudassa loppui tasanko. Ja siihen näytti loppuvan myös koko saari. Jyrkänteen reunalta kun uskalsi kurkata alaspäin niin olihan siellä polku toki, se lähti viikkaamaan siksakkia alas lähes pystysuorassa maastossa. O-outs! Tuumaustako ja pari upeaa kuvaa! Viisain meistä päätti jättää leikin kesken, ja lähti palailemaan kohti Agios Joannista omaan tahtiinsa, päätyäkseen aikanaan omia teitään Hora Sfakioniin  –  peukalokyydillä. Loppuporukka päätti edetä jälleen. Luulin että olin selättänyt korkeanpaikankammoni Kreetan vuosinani, mutta nyt kyllä tarvittiin einiintaivaallisia voimia apuun, aika paljon perkeleitä leijui ilmassa ennen kuin alkumatkan kurvit oli selvitetty. Jos polku on hädin tuskin metrin levyinen ja siinä vieressä pudotus jonnekin alas (en uskaltanut katsoa tarkemmin minne) niin kyllä oli itseluottamus koetuksella. Ruotsalaisvahvistuksemme vinkui toki myös alas mennessään joten eihän tätä(kään) Suomi-Ruotsi ottelua tultu häviämään. Puoltoista tuntia käveltyämme, meri ja ranta olivat lähentyneet hieman, siis vain hieman. Reidet huusi hoosiannaa, nivelrikkopolvista puhumattakaan ja taukojen määrä senkun lisääntyi, Valokuvaus on muuten hyvä syy pitää taukoja. Tunti lisää ja olimme rannalla. Hiekka oli tulikuumaa eikä varjoa missään mutta jotenkin sitä sai vaatteet riivittyä päältään ja kengät jaloistaan ja aaltoihin vilvoittelemaan. Taivaallisen virkistävää. Tulikuumat kivet sukkiin ja kenkiin, niin kuivuivat nekin siinä uidessamme.

Jokainen tietää miten haasteellista on saada suolaiseen nahkaan viriteltyä uudelleen hikiset vaatteet, ja yrittää olla polttamatta jalkojaan tulikuumassa sannassa. Akrobatiaa käytännössä! Sitten palattiin reitille ja varjoon evästelemään.  Olo tuntui ihan kohtuulliselta. Vaikka mielessä kävikin että kävelemällä suoraan 4-5 km Agia Roumeliin ja siitä laivalla Hora Sfakioniin VOISI päästä helpommalla. No, auto odotteli kuitenkin siellä Agios Joanniksessa. Ei muuta kuin takaisin ylämäkeen, sieltä merenpinnan tasolta siis. Lämpötila oli kohonnut kymmenisen astetta ja tiedossa oli että varjot matkan varrella vähenevät mitä ylemmäksi päästään.

45 minuutta ylämäkeen ja tauko. Siinä vaiheessa oli käynyt itselleni selväksi etten pärjää loppumatkaa ylämäkeen. Onneksi netti tuossa kohti toimi ja tsekkaamaan milloin se viimeinen laiva Agia Roumelista lähteekään Hora Sfakioniin? Porukka jakaantui kahtia, sain seurakseni ruotsalaisvahvistuksen ja urhot urheat lähtivät kaksin paarustamaan ylämäkeen. Ehdotin josko kaikki palattaisiin laivalla ja haettaisiin auto taksilla myöhemmin. Ei sopinut. 45 minuuttia vaellusta takaisin ja oltiin taas Agios Pavlosin kirkon kohdalla. Siitä lähtien matka olikin melkoista eloonjäämistaistelua, lämpötila varjossa 37 ja varjoa löytyi noin vartin välein. Juotava alkoi vähetä eikä tiukka aikataulu juurikaan keventänyt askelta. Välillä mukavaa kuljettavaa polkua, välillä upottavaa kuumana hehkuvaa hiekkaa. Juuri kun olin päättänyt käydä seuraavassa poukamassa uittamassa pääni meressä  –  hattu kun oli jäänyt autoon sinne ylös  –  tein reippaan kuperkeikan kiviseen maastoon, kuumaan sellaiseen. Kun makaat rähmälläsi tulikuumassa maassa ja yrität siitä täytetyn puuman ketteryydellä päästä ylös niin ei ollut itku kaukana. Vaurioita ei tullut sen kummemmin tarkistettua. Hiekat veks ja menoksi taas. Viimeinen kilometri taisi mennä otsanahkaa rypistämällä. Laiva näkyi ja reitti tasaantui lopulta ihan kaduksi. Vartti aikaa laivan lähtöön! Ohjeistin ruotsittaren ostamaan vettä ja oluet ja lähdin itse etsimään lipputoimistoa. Löytyi ja litterat käsissä laukkaamaan kohti laivaa. No ehkä laukkaaminen oli vähän liioittelua, tai paljon.

Laivassa ensimmäinen mahdollinen istumapaikka sopi meille mainiosti, peffat penkkiin, litra vettä hujahti lähes yhdellä kulauksella, oluetkin siihen perään. Vasta sitten aloin ihmetellä kanssamatkustajien ilmeitä kun tuijottivat polviani. No juu, eihän ne kauniit olleet. Raapamat olivat valuneet verta rutkasti pitkin sääriä ja nivelrikkoiset polvet aika pahasti turvoksissa muutenkin. Muutama pysähtyi onnittelemaan suorituksesta ja sitkeydestä. En jaksanut selittää ettemme olleet Samarian kävijöitä kuten he vaan jotain PALJON SUUREMPAA seikkailua, eloonjäämistaistelua helteisessä autiomaassa ! Viesti laivalta ylämäkeen lähteneille urhoille, autolla olivat, hengissä hekin, nippanappa.  Laivamatkalta katsottuna tuntui käsittämättömältä että siinä rinteessä oli jossain polku jonka olimme juuri tarponeet alas. Voittajaolo oli koko porukalla kun lähdimme Hora Sfakionista ajelemaan kohti Plataniasta. Ottaen huomioon että ryhmän keski-ikä pyöri tuossa kuudessakympissä, niin suoritusta ei voi pitää vähäisenä. Vähättelijät tehköön saman reitin tuossa lämpötilassa, jutellaan sitten lisää!

Ja kyllä; teen sen joskus uudelleen, kun on parikymmentä astetta vähemmän lämmintä, eikä kiire mihinkään ! Ja kyllä; reitti kulki ihanassa havupuumetsikössä  –  valtaosan ! Ja kyllä, henkeä salpasivat maisemat, kuten myös polku ! Ehkä jo ensi kerralla katson hieman tarkemmin vaelluskarttaa, ennenkuin lähden reissuun. Tai maaston korkeuskäyrää ! Tai edes lämpömittaria! Tehkää te samoin 😊.

Tässä linkki reittiin.

Alamäkeen

Me tiesimme jo ylämäkeen jyrrytellessämme, ettemme edes aio kävellä Kretan toiseksi korkeimman vuoren huipulle. Ei meistä enää ole siihen. Mieli kyllä halajaa, mutta omaan tasapainoon ei ole luottamista.

Olimme tilanneet kyydin kuljettamaan meidät ylös Pahneksen ylärinteille yhdestä Anopoliin tavernasta. Kylän aukiolla Daskalojannin patsasta kiertävän liikenneympyrän varjoisalle reunalla mulperin alla odotti avolava, jonka kuskiksi ilmaantui nuori Kostas. -Luuletko että ylhäällä on kylmä? -Ei tänään ole, eilen oli. Tuuli kovasti. Nyt ei tuule. Tällä lyhythihaisella paidalla aion selvitä koko reissusta. Siellä Russies-solassa teitä odottelen, hän sanoi, ja katsoi arvioivasti sisään päin hymyillen, kun yrtin kaiken tahdonvoimani ja taitoni keräten suoriutua ketterästi lavalle. Onneksi apuun tarjoutui käsiä, jotka nykäisivät minut kyytiin niin ettei jalkojen kankeus ihan kokonaan paljastunut. Niin luulin.

-Odotan solassa sen aikaa, että käytte huipulla, 3-4 tuntia, sitten ajetaan alas. Viideltä ollaan täällä takaisin. Menomatka vie avolavalla tunnin ja vartin, samoin alastulo. Noin 6,5 tuntia koko juttu, sanoo Kostas. – Me siis noustaan nelivedolla parikymmentä kilometriä tunnissa ja vartissa? Ja kävellään 3-4 tuntia huipulle ja takaisin?
Anopoli sijaitsee noin 600 metriä meren yläpuolella. Tie Pahnesin, Kreetan toiseksi korkeimman huipun läheisyyteen päättyy 1900 metrissä. Siitä on vielä noustava puolisen kilometriä ylöspäin kävellen. Ei kovin mahdoton. Neljä meistä lähtee nousemaan. He katosivat ylämäkeen niin että kivet rapisivat. Seurasin katseellani nuorta paimenta, joka oli laskeutumassa samaa polkua vierivien kivenmurikoiden peittämällä jyrkänteellä ihan kevyesti, ilakoiden, tanssiaskelin hypähtäen kiveltä toisella ja vielä kännykkä korvalla! Noin minäkin nuorena!  Paitsi en.

Me loput vain haaveilemme ylämäestä. Närpimme vähän eväitä, mutta eivät ne vielä maistuneet, kun emme mitään olleet tehneet. Miten jollakulla voi olla tuollainen tasapaino? Vaikka kirjoittihan se Buondelmonti, että sfakialaiset kuolevat saappaat jalassa vuorilla vuohien perässä laukatessaan eivätkä sängyssä maaten. Hänen bloginsa ilmestyivät jo 1415. Ja ovathan monet hänen jälkeensä olleet aivan ihmeissään tämän sfakialaisen ihmislajin vuorilla liikkumisen taidoista, kuten tuollaisista 45 km juoksumatkoista saaren pohjoisrannikolla etelärannikolle yhdessä yössä saksalaispartioita ja teitä ja kyliä vältellen yö yön perään villissä maastossa…

Kuljettajamme Kostas käänsi auton nokan sojottamaan alas, otti mukavan asennon etupenkillä ja nukahti. Me tasapainottomat päätimme lähteä kävellen alas, eksymisen vaaraa kun ei ollut. Tapasimme norjalaisseurueen menossa autolla ylös, kyselivät tien kuntoa. Me pysähtelimme ja kuvasimme ja ihmettelimme geologiaa ja kasvitiedettä ja lintuja. Mikä on västäräkin kokoinen mustavalkoinen, jonka lyhyt pyrstö aukeaa leveäksi viuhkaksi kuin teerellä? Ja asuu puurajan yläpuolella noin 1500 metrissä pelkässä kivikossa? Rusotasku? Nunnatasku? Ja mikä on tuo taivaansinisenä kukkiva tähti? Entä valkoisenaan kukkiva hernepensas mallia sohvatyyny?
Ja miten tuo alabasteri onkin valunut noin kauniiksi raudoiksi ja oi, kun se on hieno!  Entäs ne abyssit? Syvät onkalot, jonne voisi  kompastua, vuoreen revenneet rakoset, joiden pohjaa et näe eitä kuule kolinaa vaikka sinne kiviä paiskot? Kuinka syvälle ne oikein putoavat, maapallon toiselle puolen?

Kuusi kilometriä me ehdimme kävellä ennen kuin meidät poimittiin kyytiin. Vieläkään emme olleet lähelläkään puurajaa, ekat varvut toki jo kohtasimme.
Tämä alamäkikävely oli tämän kevään vaikuttavin kokemus. Huikeat maisemat. Huikeat näköalat. Ihmeellinen luonto. Tulisitko mukaan ensi vuonna?

On ihan totta se mitä Anna, vuoristokulkijaystävämme sanoi: kun olet kerran tuolla ylhäällä käynyt, et enää koskaan katsele vuoria samalla tavoin.  En niin, nyt osaan kunnioittaa niitä.

Huippujuttu

Huippujuttu

Koska Kreetalla on kaikki mantereen tunnusmerkit, kuten jokia, järviä, merta,rantoja ja vuoria on se siis manner eikä mikään saari (ainakin paikallisten mielestä). Kaikki muut tunnusmerkit ovat jo tulleet tutuiksi vuosien saatossa mutta yhtäkään oikeata vuorta emme ole vielä valloittaneet. Joten Pachnekselle vaikka se ei olekaan saaren korkein vaan peräti 3 metriä matalampi kuin Psiloritis.
Suunnitelma tuntui toteuttamiskelpoiselta meidän ikäisille ja kuntoisille: Ensin ajoimme Anopoliin josta maasturin lavalla runsaan tunnin röykytys Roussies-solaan, jossa jalkauduimme ja jatkoimme neljän porukalla kohti huippua hyvin merkittyä polkua pitkin. Onneksi huippua ei vielä näkynyt, olis saattanut iskeä uskon puute vailla tiedossa oli että kävely kestää noin 1,5 tuntia suuntaansa ja nousua tulee noin 500 metriä (1950-2453m).
Polku oli heti alusta pitäen kivikkoinen ja vaihtelevasti nouseva joten vauhti ei päätä huimannut. Puolen tunnin kohdalla näimme mitatan (paimenien kivistä kyhätty suojatila) missä tankkasimme sekä nestettä että välipalaa ja sitten innolla taas ylämäkeen kunnes kohta näimme huipun jossa oli jokin rakennelma. Niin kuin yleensä, matka jotenkin tyssää kun kohde onnäkyvissä mutta ei lähesty. Luntakin ilmestyi polulle noin 2100 metrissä ja ilma oheni sen verran että intorykäisyt jäivät vähemmälle.
Noin puolentoista tunnin jälkeen olimme huipulla, jossa näkymät ovat melko lähellä kuumaisemaa. Kasvillisuutta ei juuri näy lukuunottamatta aivan pieniä kirkkaansinisiä kukkia joiden merkistä emme päässeet selville.
Etelässä näkyy Libyan meri ja pohjoisessa erotimme jopa Aiga Theodorin saaren ja sen edessä ehkä Plataniaksen yläkylän. Viileää tuulta oli sen verran että välipalan jälkeen lähdimme alamäkeen kun loppuporukkakin odotteli Roussieksessa.
Alamäki meni jo rutiinilla vartin nopeammin kuin ylöspäin, vaikka kuulalaakerin lailla toimivat pikkukivet hillitsivätkin vauhtia.
Reittiä ei voi suositella liikuntarajoitteisille tai huonokuntoisille mutta aktiivisen liikujan se kyllä palkitsee, on taas niin täysin erilaista Kreetaa.

Palveluyhteiskunnan olemus

 

Eikö se mennyt niin että teollistumisen jälkeen tulee jälkiteollinen yhteiskunta ja sitten palveluyhteiskunta, johon Suomikin taitaa olla siirtymässä. Kreetakin on siirtynyt jo aikaa sitten, koska se jätti väliin nuo teollistumisvaiheet, on ollut vain alkutuotantoa ja palveluja iät ja ajat.

Toki ymmärrän näiden kahden maan yhteiskunta- ja kehityserot, mutta verrataanpa vähän lopputulosta muutamilla esimerkeillä:

-Rengas puhkeaa lauantaina klo 18. Vararengas alle ja huoltoasemalle kysymään milloin seuraavalla viikolla löytyisi aikaa paikkaukseen, näinhän Suomessa tehdään paitsi että se rengaspuoli ei ole enää siihen aikaan auki.

‘Miten niin ensi viikolla, mä voin tehdä sen heti’ tulee kommentti. 20 minuuttia myöhemmin on paikattu rengas taas alla, vararengas matkatavaratilan alla telineessään ja kaikki rengaspaineet mitattuna. Kundi kysyi mitä tämä maksaisi Suomessa johan vastasin että vitosen. No siihen hän ei pystynyt vaan pyysi 15. Kirveli kyllä moinen riisto mutta ei voi mitään…

-Rouvaporukasta yksi teloi vähän nilkkaansa Vamosissa ja kaikki neljä meni Tavernaan Pizzalle. Lähdön hetkellä osoittautui ettei tämä loukkaantunut oikein pystyisi kävelemään majapaikkaan. Taksia kysellessä ei pikkukylästä löytynyt lähistöltä vapaita paitsi tämän tavernan pikkuinen pizzataksi. Koko porukka ahtautui sinne pizzalaatikoiden ja lastenistuimen sekaan, kuski vain iloisena huikkasi että ‘you made it’. Rouvat kotiin eikä tietenkään maksua.

-Viime vuonna kävelimme Kandanoksen historiallisen tien (9 km) alas kylään. Ajattelin että otamme taksin takaisin autolle lounaan jälkeen. Maksettuani tiedustelin taksia mutta osoittautui että lähin oli Paleochorassa 20 km päässä. No entäs joku tarjoilijatytön kaveri, ehtiskö niistä kukaan tekemään pientä keikkaa. No ei löytynyt ketään vapaata automiestä mutta ravintolan johtaja lupasi hoitaa homman ennen siestaa kun asiakkaita ei varmaan enää tule. Matka  omalle autolle sujui leppoisasti jutellen nätin, kielitaitoisen rouvan kanssa ja perille päästyämme tarjosin kakskymppistä vaivan palkaksi. Rouvan silmissä välähti ja se tarttui tiukalla otteella mun ranteeseen todeten ettei tule kuuloonkaan. Ystävänpalveluksista ei oteta rahaa varsinkaan suoraan käteen vaan riittää että syö seuraavallakin kerralle hänen ravintolassaan. Jälkeenpäin kuulin että monet hoitaisivat tilanteen jättämällä vaivihkaa rahan ovitaskuun ilman sen suurempaa numeroa

-Naisporukka istuu hiukan väsähtäneena penkillä kylän keskustassa. Paikallisen tavernan tarjoilija ajaa ohi pyörällään, pysähtyy ja kysyy onko kaikki hyvin, maistuisko kahvit. No miksei jonka jälkeen hän kävelee  viereiseen kahvilaan ja tuo naisille kahvit, nousee pyörälleen ja katoaa ennen kuin edes ehtivät tajuta mitä oikein tapahtui.

Näitä esimerkkejä olisi vaikka kuinka paljon mutta oleellista lienee miksei ‘sivistysmaissa’ kuten Suomessa homma toimi näin? Yhteiskunnat on tietysti aivan erilaiset mutta sen lisäksi lienee niin että rikkaassa maailmassa suurin osa palveluista tuotetaan isojen yritysten kautta joissa porukka on työsopimusten puitteissa vain palkkatyössä. Kreetalla kylissä taas suurin osa on perheyrityksiä tai toimivat pienessä yhteisössä jossa kaikki tuntevat toisensa ja tarjoavat palveluitaan suunnilleen oravannahka-periaatteella.  Eikä tienistien tarvitse olla niin kummallisia, onhan elämässä muitakin iloja kuin raha. Kun palvelun hinta on kohdallaan ja kaikki toimii aidosti hymyssä suin ja hyvällä kreetalaisella huumorilla,niitä myös käytetään paljon runsaammin kuin meillä mikä työllistää ja pitää ympäristön elävänä.

Kuulostaa ristiriitaiselta, mutta toivottavasti Kreeta säilyy omanaan eikä ‘kehitys’ pääse pesiytymään liiaksi, muuten tämäkin saari on kohta täynnä ABC’eita , mäkkäreitä ja hennesmauritseja, joista ei jää käteen mitään tai sitten paha mieli.

 

Mielellään antakaa palautetta jos teoriani ovat puutteellisia, mutta ero on kuitenkin huima