fbpx

Demokratian kehto Kreikassa

Demokratian kehto Kreikassa, totta vai tarua ?

Sain joululahjaksi ystävältäni (kiitos Kaija!) teoksen ’Kreikan kansa persialaissotien aikana’ jonka on kirjoittanut O.E. Tudeer. Se oli maannut divarin nurkassa iäisyyden ja siivouksen yhteydessä Kaija oli kai ajatellut, että tässäpä oiva lahja historiahörhölle. Luin sen niin kovalla kiihkolla että lukemisen aikana sivut irtosivat sitä mukaan kun lukeminen edistyi. 

Kirja kuuluu sarjaan ’Tieteen työmailta’ ja se on julkaistu vuonna 1900. Teksti perustuu tämän Helsingin Yliopiston kreikan kielen ja kirjallisuuden professorin luentosarjaan. Se on tietysti alun perin kirjoitettu ruotsiksi mutta käännetty myös suomeksi. Kieli on ymmärrettävää mutta vaatii keskittymistä, ei niinkään sanaston takia vaan pitkien, runollisten lauserakenteiden vuoksi jollaista ei nykykirjallisuudessa enää tapaa. Esimerkkinä vaikka : “Suuri oli myös voittoisan ylipäällikön, Pausanian, maine, vieläpä niin suuri ettei hän jaksanut sitä kunnolleen kantaa; kunnian huumauksessa hän menetti siveellisen tasapainonsa.”

Mitähän oikeasti oli tapahtunut? Jotain niin karmeata ettei sitä tohdittu vuonna 1900 enempää selvittää yleisen järkytyksen ja pahennuksen pelossa.

Kaikki ovat varmaan ymmärtäneet, tai ainakin kuulleet kerrottavan, että demokratian kehto on antiikin Kreikassa. Koulussa en ehkä ollut historian tunnilla(kaan) tarpeeksi tarkkana, kun ei jäänyt minkäänlaista käsitystä mistä ajanjaksosta puhutaan. 5000, 4000 vai 3000  vuotta sitten? Muutenkin antiikin historia tuntui aika huuhaalta; raunioita, maljakon palasia ja kummallinen uskonto ja mytologia. Vähän niin kuin Sormusten herran maailma, satuja.

Pari ensimmäistä lukua käsittelee teorioita, jotka ovat edellytyksiä taiteellisesti ja sivistyksellisesti kehittyneelle yhteiskunnalle, joissa on tilaa avarille ajatuksille ja uudistuksille. Rotu on tietysti itsestäänselvyys (huom vuonna 1900)!

Toinen tärkeä edellytys on rannikon pituus suhteessa alueen kokonaislaajuuteen. Mitä enemmän rantaviivaa, sitä enemmän on mahdollisuuksia kaupankäyntiin ja yhteyksiin muihin kulttuureihin, jotka avartavat maailmankäsitystä ja edistävät kansojen välistä kanssakäymistä sekä immigraatiota (nykyään filoxenia?) Merta katsellessa ajatus kuulemma juoksee paremmin kuin jotain pöheikköä tai vuorenseinämää tuijotellessa.

Ateena kauan kauan sitten. Kuva kirjasta joka siis painettu vuonna 1900.

Sparta

Joka tapauksessa demokratian synty ja kehitys ajoittuvat jaksoon 700-600 ekr. Tuolloin Kreikka oli jakaantunut kaupunkivaltioihin, joista suurimmat olivat Sparta ja Ateena. Ensin mainittu oli puhdas sisämaan sotilasvaltio, jossa sekä pojat että tytöt kasvatettiin ainoastaan kaupunkivaltion puolustusta silmällä pitäen. Pojat jopa erotettiin perheestään jo 7-vuotiaina valtion kasvatettaviksi kunnon sotilaiksi.

Myös tytöistä kasvattettiin karskeja ja voimakkaita, jotta he jaksaisivat osallistua Spartan hyökkäyssotiin sekä puolustamiseen. Ja lisäksi tietysti synnyttääkseen lisää sotilaita. Sparta ei todellakaan ollut otollista maaperää demokratian synnylle. 

Ateena

Ateena oli sen sijaan rannikolla ja se kehittyi aivan eri suuntaan kuin Sparta. Kauppa, merenkulku ja taiteet kukoistivat, valtio sekä kansalaiset rikastuivat. Arkaainen valtarakennelma johti kuitenkin eriarvoisuuden kasvuun, kun pääoma keskittyi valtaa pitävälle yläluokalle, lähinnä arkonteille, jotka toimivat johtavina virkamiehinä ja jotka yläluokka valitsi keskuudestaan johtamaan valtiota.

Taluden kehityksen myötä yhteiskunta siirtyi luontaistaloudesta rahatalouteen. Pääoman keskittyessä työväenluokka eli pienviljelijät joutuivat kilpailun kiristyessä ahdinkoon ja joutuivat myymään kiinnitetyt tilansa velkojille, joten heistä tuli torppareita, usein jopa orjia.  Äänioikeutta heillä ei tietenkään ollut, sehän kuului kuuluisille ’vapaille miehille’ eli rahamiehille. Kehityksestä seurauksena oli, yllätys yllätys, luokkaviha, joka johti Ateenan sisällissodan partaalle.

Solon

Tudeer kirjoittaa korkealentoiseen tyyliinsä: “Ateenan kansan onneksi eli sen keskuudessa mies, jossa oli kreikkalaisen hengen jaloimmat kyvyt harvinaiseen täydellisyyteen kehittyneinä, mies, jossa kirkas äly, tarmokas tahto, lempeä inhimillisyys olivat puhjenneet runoilijan elävään ymmärtämykseen ja mielenlentoon, jännittyneet suuren valtiomiehen tulevaisuutta luovaan työhön. Tämä mies oli Soloon”.

Tämmöisen poliitikon Suomikin ehkä tarvitsisi…

Solon ymmärsi, että tarvitaan uusi järjestys (eunomia) joka hillitsee röyhkeyttä ja harvainvaltaa sekä “toteuttaa siveellisen tietoisuuden”. Toimenpiteet olivat melko jyrkkiä: kaikki viljeliöiden velat ja tilojen kiinnitykset mitätöitiin, velkaorjuuteen joutuneet vapautettiin  sekä ulkomaille orjuuteen myydyt ostettiin valtion varoilla vapaiksi. Näin alemmatkin luokat saivat äänioikeuden, tosi melko rajallisen, mutta kuitenkin.

Kansa oli yhtenäinen ja vähän aikaa tyytyväinen. Mutta ei kauan. Yläluokka, jota Solonkin syntyperältään edusti, kehotti häntä siirtymään suosionsa perusteella yksinvaltaan ja toisaalta vapautettu luokka vaati entisiä sortajiaan teoistaan tilille. Solon itse kommentoi olleensa sutena koirien keskellä, mutta persoonallaan ja uusilla säädöksillään hän sai tilanteen rauhoitettua. Lainananto henkilövakuutta, velkaorjuutta vastaan kiellettiin. Kukaan ei saanut omistaa maata määrärajaa enempää, tarkoitus oli estää maaomistuksen uudelleen kasautuminen. Solonin vakaumus oli että liian epätasainen varallisuuden jakautuminen uhkaa yhteiskunnan kehitystä.

Tekstin tässä vaiheessa innostuin tosissani; tällaista vallankumousta päästiin seuraavan kerran todistamaan vasta Venäjällä vuonna 1917 ja muutenkin nyky-yhteiskunnan ongelmat eivät ole tyystin erilaisia Ateenan tilanteeseen 2700 vuotta sitten!!! Ja kaikki sujui ilman väkivaltaa, koska johtajalla oli kansan luottamus, osittain jopa yläkuokan.

Äänioikeutta ja demokratiaa

Oikeuslaitoksessakin tapahtui merkittäviä, nykyisinkin joissakin maissa, ajankohtaisia, muutoksia. Jokaisella ateenalaisella oli oikeus nostaa kanne virkamiehen päätöksiä vastaan. Perustettiin kansantuomioistuimia, joihin valittiin 30 jäsentä nuhteettomien kansalaisten joukosta, ei siis ainoastaan yläluokan, niin kuin ennen. Nämä tuomioistuimet korvasit aiemmat vanhemmat, elinikäiset virkaoikeudet ja niistä tuli kansalaisoikeuksien perusta.

Solonin uudistukset pysyivät voimassa 30 vuotta eli maailmanhistoriallisesti mitättömän lyhyen ajanjakson. Eikä tuo aika todellakaan ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Rahvas, eli vuoristolaispaimenet, maanviljelijät, merenkulkijat ja kalastajat tappelivat keskenään koska eivät kokeneet olevansa tasa-arvoisia ja toisaalta vanha ylimystö manipuloi kansaa ja käytti hyväkseen entistä johtaja-asemaansa jota tietty kansanosa aina kaipaa.

Ylimys nimeltään Peisistratos alkoi muka suojella köyhää kansanosaa ja keplotteli itsensä Eponyymiksi Arkontiksi eli hallitsijaksi. Solon lähti maanpakoon Kyprokselle. Vaikka Ateena kehittyi suotuisasti ja kansan etuja puolustettiin Peisistratoksen hallintoaikana, demokratia oli poispyyhkäisty. Peisistratosta voisi luonnehtia valistuneeksi yksinvaltiaaksi. 

Loppuosa kirjasta käsittelee Persialaissotia sekä taiteita. Niistä joskus myöhemmin kunhan jaksan kiinnostua, jos milloinkaan. Persialaissotien aikana 400 luvulla ekr Ateena tuhottiin täydellisesti eikä se enää noussut samanlaiseen johtavaan asemaan Kreikassa. Persialaiset lyötiin lopulta kuuluisissa Salamiin ja Thermopylain taisteluissa, joista kaikki kreikkalaiset jaksavat paasata tuntikausia. Hieno demokratiakokeilu ei ikinä palannut Kreikkaan, ei oikeastaam vieläkään.

Entä tänään ?

Näitä tarinoita lukiessani ja pohdiskellessani, jouduin taas toteamaan ettei ihmisissä eikä politiikassa oikeastaan ole mikään muuttunut. Koko 1900-luku oli sotimista, valtataistelua, diktatuureja ja demokratian kehittämistä. Pääomien kasautumisessa ja Neuvostoliiton kaatumisessa on huomattavia yhtymäkohtia Ateenan demokratian tarinaan. Puhumattakaan oikeistolaisesta kansallisvaltiokehityksestä, joka väistämättä tuo mieleen militantin Spartan ja liberaalin Ateena erot.

Kyllä oikeasti tuntuu siltä, että ymmärrän demokratian olemusta nyt vähän paremmin. Kannatti lukea ja pohtia. Joku viisashan on sanonut että “jos et ymmärrä historiaa et ymmärrä nykypäivääkään” tai “historia toistaa itseään”.

Ateenan demokratiakokeilu jäi siis lyhytaikaiseksi mutta yllättävän suuri vaikutus sillä on maailmassa ollut.

Kotiin matkalla, jännitystä ja ilonpisaroita

Palasimme viime viikolla Kimin kanssa Suomeen. Paluu meni jännittäväksi. Kreetalla oli voimassa ulkonaliikkumiskielto ja lentoja peruttiin asiakkaiden puutteen vuoksi nopeaan tahtiin.

Juuri kun olimme saaneet oliivit poimittua ja öljyn kotiin, ja paluulennot tilattua, levisi huhu että tulossa on lennonjohtajien lakko. Juuri siksi päiväksi kun meillä oli lento. Pikainen soitto lentoyhtiöön, heillä ei ollut mitään tietoa kyseisestä lakosta. Jatkoimme lähtövalmisteluja, mutta aina kun puhelimeen kilahti jokin viesti, niin vatsassa vihlaisi. Vielä edellisenä päivänäkin liikkui ”varmaa tietoa” lakosta. Kun lentoyhtiöltäkin tuli viesti aikataulumuutoksesta, niin alkoi verenpaine kohota. Tieto aikataulumuutoksesta oli niin kryptinen, etten vieläkään tiedä mitä se oikein koski. Lähtöaikoja oli ainakin kolme eri versiota. Koska lentoa ei selkeästi peruttu, ja pääsimme myös tsekkaamaan itsemme lennoille, niin lähdimme kentälle sen aikaisimman lähtöajan mukaisesti.

Lentokenttien autiutta

Kentällä oli aavemaisen hiljaista, muutamia odottelijoita vain. Palvelutiskit olivat kiinni, infotaulut ammottivat pimeinä. Kuulutuksia tuli tuon tuostakin mutta niistä on todella hankalaa saada selvää kaikuvassa odotusaulassa, onpa kieli sitten kreikkaa tai englantia. Jossain vaiheessa olin erottavinani puhetulvasta sanat ”is cancelled” . Sydän kurkussa katsomaan kännykältä flight radarin tietoja ja sielläkin luki ”cancelled”. Virkailijoita ei näkynyt missään. Kim säntäsi lähimmän paikallisen luokse, liekö ollut siivooja; ”kyllä kone on tulossa ja lähdössä, se on vain hieman myöhässä”. Katsoin puhelintani uudelleen, se olikin seuraavan päivän lento joka oli peruutettu. Taisi olla hermot hiemat pinnassa .  

Pakkaamisen tosiasiat

Seuraava yllätys tuli, kun jätimme matkalaukkujamme. Ilmeisesti käsivaakamme kaipaa kalibrointia, koska meillä molemmilla oli muutama ylikilo. Siis matkatavaroissa. Matkalaukkujamme ei ollut täytetty millään turhalla kuten vaatteilla, vaan siellä oli oliiviöljyä, oliiveja, trahanaa, juustoja, romeikoa, rakia ja muuta tuiki tarpeellista. Kuten kinkku. Ja työpapereita kilotolkulla. Virkailija kysyi olenko maksanut ylikiloista? Ja jatkoi samantien ”sorry, my mistake, it’s ok.” Ei mitään käsitystä mitä tapahtui, mutta ylikiloista ei tarvinnut maksaa. Iloista ! Kone tuli aikanaan ja lähti, me mukana, melkein tunnin alkuperäisestä aikataulusta myöhässä. Tämä oli se keskimmäinen aika joka meille oli ilmoitettu. Ensimmäinen jännityksen paikka oli ohitettu, päästään siis ainakin Ateenaan.

Ateenassa meillä oli vaihto, vaihtoaikaa ensimmäisen aikataulun mukaan yli 3 tuntia, joka siis kutistui tunnilla tuon aikataulumuutoksen vuoksi. Toinen tunti kului jonottaessa jättämään matkatavaroita seuraaville lennoille. Ensimmäisen lennon (Olympic) ja kahden seuraavan lennon lentoyhtiö (KLM) eivät ole samassa poolissa, joten jouduimme tsekkaamaan matkatavarat Ateenassa uudelleen koneeseen. Ja jännittämään lisäkilojen kohtaloa. Ei sanaakaan lisäkiloista. Iloinen asiakaspalvelija tivasi sen sijaan koronatestin tulosta, joka kuulemma tarvitaan Suomeen menijöiltä.  Kerroimme olevamme suomen kansalaisia, niin ongelmaa siis.

Suunnittelemamme lounastauko Ateenan kentällä kutistui puoleksi tunniksi. Eipä silti, ei siellä ollut auki kuin yksi kahvila josta sai sämpylöitä. Portilla, koneeseen noustessamme, iloinen virkailija totesi ”hello again” ja Kimin kohdalla vielä lisäsi nimenkin. Mainio kasvomuisti. Kone Haniasta Ateenaan oli täynnä, samoin Amsterdamiin menevä. Tarjolla oli totutusti pussiruokailua koneessa; paperipussissa pikkuruinen sämpylä jonka sisältö jäi meille epäselväksi. Kuten edessämme istuvallekin ilmeisesti. Hänen kysymykseensä onko sämpylässä mahdollisesti kanaa, herra pursesi totesi ”ei ei, se on hyvin nuorta kanaa, eli siis kananmunaa”. Tällaiset letkautukset on mukavaa piristystä muuten ihan tappavan tylsässä lentomatkailussa.

Kuka muu tykkää vaan katsella ihmisvilinää?

On suuri sun rantas autius …

Olen ennen ollut innokas matkustaja, minusta on aina ollut mukavaa istua lentokentillä ja katsella ihmisiä, arvuutella heidän taustojaan, ammattejaan, onko lomalla vai työmatkalla, ekakertalainen, muka rutinoitunut, lentopelkoinen… ihan loputtomasti seurattavaa. Mutta nyt kentällä ei ole ketään, tai ainakin melkein ei ketään. Niin Hanian kuin Ateenankin kentät olivat aavemaisen hiljaisia. Amsterdamin kenttä oli vilkkaampi. Siellä ei ollut aikaa katsella yhtään mitään. Vaihtoaika oli 40 minuuttia, ja kaikki jotka tietävät sen kentän, tietävät että kilometrejä kertyy, jos lento tulee terminaalin eri siipeen, kuin mistä seuraava lähtee. Toki jo koneessa kippari kuulutti, että olemme ihan ajoissa perillä ja jatkolennoille kyllä ehtii ellei itse viivyttele matkalla. Ehdittiin.

Pikavauhtinen kävely ei välttämättä edes ole huono asia kahden lennon välissä, mutta hitaasti liikkuville ja shoppailua rakastaville en tätä vaihtoa suosittele. Kävelimme käytännössä suoraan koneesta koneeseen. Eipä ehtinyt olla yli vartin lähikontakteja silläkään kentällä. Hyvä niin. Amsterdamista lensimme pienemmällä Embraer-suihkukoneella Helsinkiin. Sellaisella missä on vain kaksi vierekkäin ja käytävän toisella puolella toiset kaksi. Vaikka vielä oli yksi jännityksen paikka jäljellä (ehtivätkö myös matkatavarat tähän koneeseen) niin tällä lennolla jo uskalsimme tilata punaviinit. Ihan sen kunniaksi että alkoi näyttää enemmän kuin todennäköiseltä, että pääsemme kotiin kaikkien epävarmuustekijöiden jälkeenkin. Lentoemo ilahtui viinitilauksestamme, “ihanaa, mitä te juhlistatte?” – no, vaikka kotiin pääsyä. Harvoinpa on emoilla aikaa jäädä jutustelemaan asiakkaiden kanssa. Aikaa tai edes kiinnostusta. Mukavaa. Lisää ilonpilkahduksia. 

Helsinki-Vantaa

Helsinki Vantaalle saavuimme aikataulun mukaisesti. Tämän pandemia tilanteen vuoksi jonottelimme hyvän tovin passintarkastuksessa. Toisaalta saman verran olisimme odotelleet matkatavararoitammekin. Iloinen yllätys taas, myös matkatavaramme olivat ehtineet mukaan. Kaikki tuntui vieläpä pysyneen ehjänä, ei mitään tuoksuvaa rakivanaa matkatavarahihnalla tai muuta ihmeellistä . Vielä yksi kohta jännitystä. Päätimme mennä vielä HUS:n ilmaiseen ja vapaaehtoiseen covid-testiin, se näytti olevan auki vielä keskiyölläkin. Riskit että meillä olisi covid, ovat pienet. Kreetalla tilanne on paremmalla tolalla kuin Suomessa. Koska siellä oli ulkonaliikkumiskielto viimeiset kolme viikkoa, lisäksi vielä maskipakko ulkonaliikkuessakin, niin eipä juuri riskipaikkoja syntynyt. Myös kotimatkan aikana ovelta ovelle oli maskipakko. Luottavaisin mielin tuloksia odotelleltiin.

Lentomatkailu on tänä vuonna aiheuttanut paljon keskustelua. Miksi sitten piti matkustaa Suomeen. Kuten aiemmin mainitsin, vahvat perhesyyt tulla (määräämättömäksi) hetkeksi Suomeen. Ja joulupukki, jos se vaikka ei osaakaan tulla Kreetalle.

Ja miksi sinne Kreetalle sitten ylipäänsä piti mennä tänä syksynä? Syksyllä meillä, Kreetan Maun väellä, oli erinomainen tilaisuus leikkiä itsekin turistia ja tutkia saarta uudet kujeet mielessä. Ihanat asiakkaamme kun eivät meitä päässeet häiritsemään lainkaan tänä vuonna. Teimme myös kartoitusta mahdollista talvimatkailua ajatellen. Löysimme uusia kyliä, kujia, rotkoja, paimenpolkuja, kirkkoja, luostareita, tavernoita, pikkupuoteja, maisemia ja tunnelmia joista haluamme teidänkin pääsevän nauttimaan. Koitukoon tämä siis iloksenne tulevaisuudessa. Olemme myös ehtineet vetää henkeä. Pandemian vaikutus ensi vuoteen on vielä epäselvää, mutta toivomme todella että saisimme ensi vuoden vietyä läpi tämänhetkisten suunnitelmien mukaan. Niin paljon on kaikkea kivaa odottamassa.

Toisten kokemukset – pureksittua ruokaa

Yleensäkin matkailusta on puhuttu paljon tämän pandemian aikana. Onko se ylipäänsä tarpeellista? Ehkä olen matkatoimistoyrittäjänä puolueellinen vastaamaan, mutta vanha sanonta ”matkailu avartaa” pitää kyllä edelleen paikkansa ihan sataprosenttisesti. Niin hienoa dokumenttia tai niin upeaa ja täydellistä matkakirjaa ei ole tehty etteikö se olisi aina jonkun muun kokemus. Parhaimmillaankin se on ”pureksittua ruokaa”. Omaan elämääni, jopa maailmankatsomukseeni, ovat aivan mielettömästi vaikuttaneet aikuistuvan poikani opiskelujen ”siivellä” tehdyt matkat Afrikkaan. Ne jos jotkin ovat avanneet silmiäni ja laajentaneet näkökulmaa maailman menoon enemmän kuin mitkään matkakirjat tai ulkoapäin tulleet tarinat. 

Jos tällä hetkellä tyydymmekin television tuottamiin matkaohjelmiin, kirjoihin ja vanhoihin valokuviin, niin jonain päivänä on aika taas omille elämyksille.

Ja tottahan on myös se, että sekä tämä Kreetan Maku että talomme House Kastri Plataniaksessa ovat hieman kuin lapsia, kun ne kerran on tullut hommattua, niin pitäähän niistä pitää huolta. Jos se vaatii matkustamista, niin sitten matkustetaan. Vastuullisesti.

Ei silti että meillä olisi ollut mitään hätää kotona Kreetalla, se tunne vain kun olet päättänyt palata kotiin Suomeen. Syyt olivat vahvasti perheeseen liittyvät … ja mehän olemme matkalla kotiin, lennämmepä kumpaan suuntaan tahansa.

Niin, ja ne covid-testit; ne olivat negatiivisia, kuten myös toinen muutamaa vuorokautta myöhemmin otettu testi.

Valoa tunnelin päässä

MYSTINEN SFAKIA

Kuten useimmilla turisteilla, ei minullakaan 20 vuotta sitten ollut mitään käsitystä Kreetan vuoristoon ja etelärannikolle sijoittuvasta Sfakia -nimisestä alueesta Hanian läänissä.  Ajellessamme etelärannikolle päin muistan kiinnittäneeni huomiota Askifoun ylängöllä erilailla pukeutuneisiin miehiin; mustat vaatteet, kiiltävät nahkasaappaat, puukko vyöllä ja virkattu musta päähine (sariki) josta omituiset pienet pampulat roikkuivat pitkin otsaa ja poskia.

Rikkiammutut liikennemerkit kuulemma symboloivat paikallisten vastenmielisyyttä esivaltaa kohtaan, häissä oli pakko ammuskella juovuspäissään holtittomasti ympäriinsä ja vendetta kuulemma oli vielä melko yleistä, tosin turisteille sellaisesta ei puhuttu.

Totta ja tarinaa

Mieltäni kiihotti myös eräs keino. Jos kreetalaistyttö tuntee ahdistuvansa kreetalaispojan lähentelystä baarissa, hän tekee tiettäväksi että poikaystävä – sfakialainen muuten – tulee häntä kohta hakemaan kotiin. Ongelma ratkaistu, ahdistelija vaihtaa baaria.

Tänä syksynä sain käsiini mielenkiintoisen kirjan , ’SFAKIA – A History of the Region in its Cretan Context’ (Dalidakis-Trudgill).  Siitä se alkoi, selvitystyö mistä on kysymys. Sfakialaiset ovat aina eläneet melko eristäytyneenä. He ovat paimentaneet lampaita ja vuohia villeillä vuorilla ja  käyneet kauppaa rakentamillaan laivoilla etelärannikon satamista, jotka useimmin olivat tiettömien taipaleiden takana. Saaren valloittajat, venetsialaiset ja turkkilaiset, eivät halunneet sitoa resursseja tälle syrjäseudulle ja päättivät pitää alueen rauhallisena lahjomalla alueen mahtisukuja avokätisesti.

Venetsialaisten yli 400 vuoden hallintokaudella 1204-1669 Kreetalla syntyi kuitenkin 27 kapinaa, useimpien takana olivat sfakialaiset. Yleisimmät syyt liittyivät epäoikeudenmukaiseen verotukseen tai kunnianloukkauksiin. Kapinat kukistettiin aina verisesti murhaamalla suuri osa väestöä ja tuhoamalla kylät. Kallikratis taitaa olla ranking-listan ykkösenä, se on tuhottu 4 kertaa eli ’nelinkertainen marttyyrikylä’.

Chryssamaloussa

Chryssamaloussan (Kultainen hiussuortuva) kapina vuonna 1319 alkoi, kun Chora Sfakionin venetsialaisen varuskunnan komentaja iski silmänsä kauniiseen Chryssamaloussa- neitoon. Yrittäessään suudella tätä keskellä katua, komentaja Capoletto sai tietysti korvilleen. Komentaja leikkasi kuitenkin puukollaan suortuvan tytön kauniista hiuksista. Moista häväistystä ei voitu katsoa läpi sormien, joten isä – Skordilisin mahtisukua – ja tytön sulhanen tappoivat komentajan ja kyläläiset tuhosivat koko varuskunnan yksin tein. Venetsialaisten lähetettyä apuvoimia, koko Sfakia asettui perheen taakse. Selkkaus saatiin loppumaan vasta kuukausien kuluttua, jopa bysantin silloista hallitsijaa tarvittiin kiistaan välittäjäksi.

Chryssamaloussan hauta on muuten Ossia Marian kappelin vieressä Samarian rotkossa.

Kandaleon

Toinen kummallinen kapina oli Kandaleonin kansannousu, joka alkoi Koustojerakossa vuonna 1570. Kandaleonin poika Petros ja venetsialaisen ylimyksen Francesco da Molinan tytär Sophia halusivat mennä naimisiin. Kandaleon oli kapinallisjohtaja jonka kautta da Molina uskoi pääsevänsä käsiksi koko kapinallisporukkaan suostumalla häihin. Juhlat olivat tottakai melkoiset ja viiniä kului runsaasti, väitetään että viiniin oli sekoitettu ooppiumia jotta vieraat varmasti sammuisivat. Yöllä venetsialaiset piirittivät alueen ja vangitsivat pölämystyneen juhlaväen.

Kandaleon ja sulhanen yhdessä 30 päävieraan kanssa hirtettiin heti ja sadat muut vieraat myöhemmin Haniassa, Rethymnonissa ja Mesklassa. Koko Sfakia nousi vastarintaan ja kapina loppui vasta vuoden kuluttua venetsialaisten murskattua sen armottomasti. Tähän tapahtumaan viittaa myös sanonta “kreetalaiset häät”. Häiden pitopaikasta on muutamakin kylä ottanut kunnian, mm. Lappan kylä Argiropolin yläpuolisilla rinteillä.

Daskalogiannis

Sfakian ja koko Kreetan suuri sankari on Daskalogiannis, nimen olette ehkä huomanneet Hanian lentokentän nimessäkin. Daskalogiannis, oikealta nimeltään Yiannis Vlachos, oli menestyvä laivanvarustaja sekä liikemies. Kutsumanimensä ’opettaja’ (daskalos) hän sai, koska hän neuvoi kansalaisia tekniikassa, maanviljelyssä, taloudenhoidossa ym taidoissa. Matkoillaan Mustalle Merelle hän tutustui Katariina Suuren neuvonantajaan kreivi Orloviin, joka yllytti Daskalogianniksen järjestämään kansannousun turkkilaisia vastaan samanaikaisesti, kun venäläiset joukot hyökkäävät valloittamaan Konstantinopolin. Sfakialaiset aloittivat kapinan, mutta venäläisten laivasto ei koskaan saapunut Konstantinopoliin. 

Veristen  taistelujen jälkeen turkkilaiset, vangittuaan Yianniksen vaimon ja lapsia, ehdottivat aselepoa ja lupasivat armahduksen kapinallisille. Kansaansa ja perhettään suojellakseen Daskalogiannis päätti antautua. Armahduslupaus unohdettiin kuitenkin ja Daskalogiannis surmattiin nylkemällä elävältä. Muistomerkki Anopolin kylän aukiolla muistuttaa vuoden 1770 tapahtumista ja Daskalogianniksen kohtalosta.

Daskalogianniksen patsas Anopolissa, kuva internetistä

Sitten saksalaiset

Vastaavia kansannousuja on kymmeniä. Myös  saksalaiset saivat vuosina 1941-1945 maistaa sfakialaisten ’Vapaus tai Kuolema’ -periaatetta. Nikos Kazantsakis on kirjoittanut samannimisen kirjan aiheesta. Sfakialaisen suvun päämiehen ensisijainen velvollisuus on puolustaa perheensä sekä Sfakian kunniaa ja vapautta. Kuolemankin uhalla on aina käyty valloittajien kimppuun, sehän koituu suvun kunniaksi ennen pitkää.

Tämä herra oli oikeasti tosi ystävällinen, ehkei edes sfakialainen, mutta niin kuvauksellinen.

Sfakia tänään?

Miten tämän erikoisen ’heimon’ historia ja erityisominaisuudet sitten nykyään näyttäytyvät?

Pohjoisrannikon ranta-alueen ihmiset, siis paikalliset, pitävät sfakialaisia hillybilleinä, joiden olisi jo aika siirtyä nykyaikaan. He ovat kuulemma pelottavia ja epäluotettavia, aina pitää varoa sanojaan tai muuten puukko otetaan livakasti esille. Myös vendettaa paheksutaan. Jotkut kylät, esim Asi Gonia ja Anogia, eivät edes halua kehittää turismia, sehän toisi paikalle muukalaisia. Omien kokemuksieni mukaan sfakialaiset ovat toki ystävällisiä mutta vähän totisia ja pidättyväisiä. Muutamat ystäväni ovat kyllä kokeneet hyvinkin kylmäkiskoista kohtelua syrjäkylillä.

Taannoin kun Chora Sfakionin jalkapallojoukkue pelasi Kandanoksen joukkuetta (siis muukalaisia) vastaan, ottelu päättyi vieraitten selkeään voittoon. Joukkue ei kuitenkaan päässyt kotimatkalle koska tiet oli tukittu. Ilmeni että isännät olivat ottaneet tuomarin puhutteluun. Koska tuomiot ja samalla lopputulos olivat epäreiluja, ottelua vaadittiin uusittavaksi. Ja kotiin vierasjoukkue päästettäisiin vasta kun uusintaottelu on pelattu. Näin oli pakko tehdä ja kotijoukkue tietysti voitti uusinnan. Sfakialainen oikeus voitti.

Paikallinen ystävämme on syntyjään Asi Goniasta muttei kovinkaan usein käy siellä. Häntä pidetään luopiona, joka on hylännyt kotikontunsa tienatakseen elantonsa turistirannikolla. Vanhojen kavereitten kanssa iltaa istuessa häntä häiritsee se tiukka tuijotus silmiin ja ahdistava hiljaisuus, kun jokin kommentti on ollut liian uskalias. Siellä kotikylällä porukka ei maailman menosta tiedä mitään, ainoa mistä voi puhua on lampaat ja aseet. Kalasnikov on kuulemma kovin suosittu merkki.

Kävelimme kerran ryhmän kanssa Imbroksen rotkon, jonka päätteeksi voi kioskista ostaa juomaa ja välipaloja. Innokas nuorimies tarjosi kyytiä avolavalla takaisin Imbrosin kylälle hintaan 10 per nenä. Kiitin tarjouksesta ja selitin, että meillä on lounastapaaminen parin kilometrin päässä, Komitadesin kylässä. Syötyämme paikallinen tarjosi kyytiä 15 eurolla. Olin jo hyväksymässä tarjouksen, kun eräs patikoijista halusi neuvotella hinnasta perustellen sitä aiemmin saamallamme halvemmalla hinnalla. ’No sitten te varmaan kävelette sinne takaisin ja otatte sen halvemman kyydin’ oli tiukka kommentti. Ei mitään neuvoteltavaa. Emme viitsineet kävellä!

Kun itsetunto on kohdallaan

Simon Reeven Kreikan BBC-matkadokumentissa yksi osa on omistettu Kreetalle. Hän ajelee Anogiaan, jossa paikallinen ampumaseura ammuskeluharjoitusten jälkeen kutsuu Simonin vuorille viettämään iltaa. Lammasta grillataan ja rakia siemaillaan. Ampumaseuran puheenjohtaja, kylän pappi,  kehuu harrastustaan välttämättömäksi. Aina on oltava valmius puolustaa itseään ja perhettään. “Merkelin ja ’sen rullatuolimiehen’ (Schäuble) aikomuksena on vain saattaa loppuun se työ joka Hitleriltä jäi kesken.” Eli valmiina ollaan, äijä vahvisti ja ampui mojovan sarjan taivaalle.  Hmm, Simon Reevekin oli hetken ihan hiljaa.

Eli myyttinen ja mystinen alue kaiken kaikkiaan. Vanhemmat ihmiset täällä ovat usein todenneet että oikea Kreeta on vuorilla. Sieltä löydät aidon elämän ja ihmiset, rannikko on vain kulissi turisteja varten. Totta tosiaan, onhan ruoka siellä erinomaista ja patikointimahdollisuudet ylivertaisia. Kylät ovat melkein tyhjillään ja vähän ränsistyneitä mutta aitoja sekä rakenteeltaan että kuutioarkkitehtuuriltaan. Maisemat joka suuntaan ovat henkeäsalpaavia. Silti Sfakia on jotenkin karu !

Ystäväni, joka tuntee Kreetan 40 vuoden ajalta, totesi että tutustuttuaan Sfakiaan hän vasta löysi sen aidon Kreetan.  Mutta eikö silti voisi olla vähän sosiaalisempi ja joskus vaikka vilauttaa aurinkoisen hymyn turistin iloksi?  …okei, ei sitten.

Karun kaunista, Anopolin kirkon pihalla kasvaa tämä kaunotar, muualta tuotu.

Plakias yllättää

Mistä sen löytää ja mitä sieltä löytää?

Kreetan etelärannikolla, Rethimnon eteläpuolella sijaitseva Plakiás on nuori kylä, vasta noin 60-vuotias. Se katselee Libyanmerelle suojaisen lahtensa pohjukasta ja sen läpi virtaa Kotsífun rotkosta purkautuva joki. Laakson reuna nousee amfiteatterimaisesti kohden vuoria, joiden juurella on useita kyliä. Sellia on lähin, sinne johtaa monelle mutkalle väännetty tie suoraan kylän länsipäästä.

Itäisellä reunalla ovat Mirthiós ja Mariú ja vielä idempänä Asómatos. Kaikista on komeat näköalat alas Plakiaan hevosenkenkämaiseen rantaan ja kauas Libyanmerelle.

Rantatörmää pitkin länteen kiemurteleva tie johdattaa noin kolmen kilometrin päässä sijaitsevaan Súdaan (tämä on eri Súda kuin Hanian satama). Tien alapuolella on useita pieniä poukamia, joihin tieltä laskeutuu kapeita polkuja. Súdan rannalla on tavernoita ja kahviloita sekä pieni palmumetsikkö.

Itään päin kylän pitkä hiekkaranta tyssää Kakomúrin (=pahanaama) kiviseen seinään. Sen huippu kohoaa noin 230 metriin. Sen takaa löytyy Kalypson ranta, pieni vuonomainen lahti, jonne on rakennettu hotelli. Lahti on ollut merellä laivoja ryöstelevien rosvojen oiva piilopaikka. Merirosvouksessa saarelaiset ovat kunnostautuneet tuhansien vuosien ajan vaikka eivät sitä nykyisin haluakaan muistaa.

Kakomurin takana on joukko pieniä lahdenpoukamia hiekkarantoineen ja tavernoineen. Damnonin hiekkarannalla on tavernoita ja vesiurheilumahdollisuuksia. Siitä itään rantaa pitkin kiertää hiekkatie, josta pääsee laskeutumaan pienelle Ammúdakin rannalle tai sen takana olevalle pääasiassa nudistien suosiossa olevalle Klisidin hietikolle.

Niiden takana peremmällä on Ammudin ranta sekä Skhinarian ranta, joihin kumpaankin johtaa asfaltoitu tie. Niistäs seuraava onkin sitten jo Prevelin luostarin palmuranta.

Satamasta pääsee pidemmille ja lyhyemmille veneretkille

Kylän takana pystysuoraan nousevat vuoret estävät pohjantuulia puskemasta ja niin tällä alueella talvet ovat lämpimiä. Öiset lämpötilat eivät juuri laske alle +10 C-asteen ja päivisin lämpötilat ovat useimmiten +15 C-asteen paremmalla puolella. Sateita sattuu, mutta rannalla sataa harvemmin kuin ylempänä rinteillä. Kesän lämpötilat ovat korkeita, sillä pohjoinen meltemi ei tänne osu. Mereltä nousee kuitenkin virkistävä ilmavirta.

Plakias Stone Age Project

Muinaistutkijat ovat olleet kiinnostuneita alueen rannoilla näkyvistä terasseista, jotka vihjaavat varhaisista merenrannoista, ajoista satojatuhansia, jopa miljoonia vuosia sitten.

Tutkijat mallinsivat muiden saarien löytöpaikkoja ja päätyivät etsimään Kreetalta alueita, joista keräilytaloudessa elävät saattaisivat löytää tietynlaista kvartsia sekä piikiveä, makeaa vettä ja siitä löydettävää syötävää.

Kuva on lainattu tutkimusta esittelevältä sivulta Plakias Stone Age Project. Nuolet osoittavat eri-ikäisten merenrantojen muodostamta terassit ja niiden iät

Kreikkalais-amerikkalainen tutkijaryhmä aloitti työnsä kesällä 2008 ja päätyi selvittämään olisiko Prevelin-Plakiaan välisellä rantakaistaleella ollut elämän mahdollisuuksia uuden ja vanhan kivikauden väliin jäävällä mesoliittisellä kaudella noin (11 000-9000 v. eaa).

He eivät pelkästään löytäneet elämän edellytyksiä vaan myös vanhan kivikauden aikaisia työkaluja sekä luolia Damnonin rannan ylärinteiltä, joissa on asuttu mesoliittisellä kaudella.

Ne ovat vanhimmat ikinä saarelta löydettyjä ja niitä ovat käyttäneet Homo sapiensia edeltäneet sukulaisemme matkoillaan Välimeren yli, päättelevät tutkijat. Nämä hominit ja hominidit osasivat merenkulun, tieto joka keikauttaa päälaelleen aikaisemman teorian siitä, että hominidit kulkivat vain maakannaksia pitkin uusille alueille. Nämä löydöt saattavat muuttaa käsitystämme siitä miten Eurooppa asutettiin.

Ajoitus on vielä epätarkka, mutta kyse on vanhasta kivikaudesta noin 1,5 miljoonaa- 250 000 v. ennen nykyaikaa. Jatkotutkimuksissa pyritään ajoittamaan löydöt paljon tarkemmin samalla kun kaivauksia on jatkettu mesoliittisissä kerrostumissa.

Muita kaivauksia…

Pelkästään arkeologisia kaivauksia ei alueella ole tehty. Jo 1900-luvun alkupuolella louhittiin ruskohiiltä ilmeisesti pienten höyrylaivojen tarpeisiin, ja toisen maailmansodan aikana Wehrmacht jatkoi toimintaa.

Saksalaiset rakensivat pienen hotellin, tavernan sekä teitä, mutta vasta 1960-luvulla yläkylien Sellian, Mirthiosin ja Asomatosin kylien kalastajat alkoivat perheineen asettua asumaan rannalle ja saivat seurakseen hippejä.

Nyt hipit ovat kaikonneet ja matkailusta on jo kehittynyt elinkeino monelle perheelle. Tällä alueella on hyvät mahdollisuudet kasvaa paljon isommaksi. Rantakatu alkaa satamasta ja kiertää lahden pohjukkaa vajaan kahden kilometrin mittaisena kaarena päättyen Kakomúrin kallioiseen niemeen.

Sen juurella on dyynejä, nyt syyskuussa täynnä merinarsisseja ja nudisteja. Dyynien takana pystysuoraan kohoavaa seinää kutsutaan nimellä Paligremnos, vanhajyrkkä.

Rannat ja muuta tekemistä

Plakiaan satamasta voi vuokrata venekuljetuksia vaikka Preveliin tai muille lähirannoille. Sukellustakin voi opetella ja harrastaa. Hieman kylän ulkopuolella on suuret hyvin hoidetut hevostallit (noin 30 hevosta), josta pääsee vaikka ratsastusretkille.

Kyliin, oliivitarhoihin, rotkoihin ja lähirannoille vie polkuja. Kiinnostavana tutkimiskohteena ovat myös Kakamurin kyljessä ammottavat kaksi suurta reikää. Ne ovat ihmisen muokkaamia luolia, joihin ruskohiili kuljetettiin ilmeisesti kapearaiteisilla malmivaunuilla lastattavaksi vuoren kylkeen ankkuroiviin höyrylaivoihin. Taskulamppu mukaan ja varovaisuutta, viimeiseen aukon pohjalle voi pudota.

Plakiaan reunalla on hyvin hoidetut ratsastustallit

Läntisen rantatien varrella on useita poukamia ja ylempänä tavernoita ja kahviloita moneen makuun. Niitä on myös jokaisessa yläkylässä, samoin kuin lukemattomia huviloita ja villoja vuokrattavaksi.

Prevelin luostari on vanha kaunis retkikohde. Lähempänä oleva Finikasin luostari on uusi, samoin uuteen uskoon kunnostettu Arkkienkeli Mikaelin luostari lännempänä.

Palvelut


Plakiaasta löytyy kahviloiden, tavernoiden ja turistimyymälöiden lisäksi supermarketteja, leipomoita, lihakauppoja, kalakauppa, apteekkeja, koulut, lääkäri, pankkiautomaatti, taksi ja autovuokraamoita. Bussiyhteys useamman kerran päivässä Rethimnoon. Jopa sähköpyöriä oli vuokrattavana.

Kesäaikainen palvelutarjonta on huomattavan suurta mutta talveksi suurin osa matkailusta elävistä yrityksistä sulkeutuu.

Kylän koulu tuo kylään kuitenkin elämää, lapsethan tuodaan yläkylistä. Samalla kun vanhemmat tuovat ja noutavat lapsiaan ja kuljettavat harrastuksiin, asioivat he kylällä ja tekevät ostokset. Illat ovat sitten hiljaisempia, mutta pari tavernaa ja kahvilaa pysyy avoinna ympäri vuoden.

Plakiaan täysikuu


Olin saanut kuulla, että kylässä on outo valoilmiö. Hieman hävetti kysyä sen perään, niin outo sen kuvaus oli: syksyisten täydenkuiden aikaan kuun valo heijastuu jostain kivestä mereen niin, että koko meri on valistu. Ei tuollaista ihan heti todesta ota.

Kysyin kuitenkin asiaa ja sain hyvän selityksen: syys-tammikuun välisinä täydenkuun öinä kuu loistaa sellaisesta kulmasta, että se valaisee Paligremnon pystysuoran seinämän ja heijastaa valonsa veteen. Seinämä on niin iso, että kun hyvin sattuu, on meren syvyydet valaistu. Mustekalat, joita valo houkuttaa, nousevat silloin valaistuun rantaveteen…

Kerran kuussa siis paikallisissa kotikeittiöissä varmaan kokataan itsekerättyä mustekalaa…ehkäpä ensi täydenkuun aikaan harrastan keäilytaloutta muinaisten esi-isien tapaan ja kerään mustekaloja Paligremnon juurelta…

Plakias ja tyyni syyskuun aamu

Mitä tapahtuu jos onkin koko bändi leirillä Vamosissa

Niin, mitä tapahtuu jos koko bändi päätyy leirille Vamosiin? Allaolevan taltioinnin kirjoitti Timo Ahonen, lukekaahan itse.

Koko bändi leirillä Vamosissa ?

Luettuamme jonkin lehtijutun Kreetalla järjestettävistä biisileireistä, laitoimme Heikki Salolle viestiä ja kysyimme: Voiko leirille ilmoittautua kokonainen bändi? No, Heikin vastaus oli, että kokonaisia bändejä ei leirin pitkän historian kuluessa mukana ole vielä ollutkaan, mutta ilman muuta! Ei siis ollut mitään veruketta kieltäytyä lähtemästä, koska selvästi meillä oli halu saada ammattilaisten ohjausta omaan harrastetoimintaamme ja olivathan leirin vetäjät Heikki Salo ja Tuija Rantalainen rautaisia alansa ammattilaisia. Hiukan oli pupu pöksyissä, mutta odotukset korkealla. Omien tekemisten asettaminen ammattilaisten arvioitavaksi oli tietenkin aika jännittävää.

Ai ketkä me?

Ollaan neljän hengen kokoonpano nimeltä Alakulo Bros. Nimikin jo kertoo, että kyse on jo elämää nähneistä miehistä, joille on syttynyt palo tehdä lauluja elämän varrella koetusta. Kukaan meistä ei ole muusikko koulutukseltaan tai ammatiltaan, vaan kuka mitäkin.

Meitä yhdistää kuitenkin se, että jo koulupoikina soitimme, ja soitamme edelleen, yhtyeessä Tetetermite, joka on vaikuttanut Jyväskylässä since 1964, välillä tosin pitkään telakalla olleena. Me neljä ukkoa tuosta porukasta kiinnostuimme siitä, miten omia biisejä tehdään, vaikka covereidenkin soittaminen on mukavaa. Ja totuushan on, että mistä niitä covereita tulisi, jollei joku tee uusia biisejä? Jos olet utelias kuulemaan, miten tuo Alakulo Bros soi, niin mene YouTubeen ja kirjoita hakukenttään ”alakulo bros”, niin löydät kymmenkunta biisiämme videoiden höystäminä.

Pakkasimme sitten joitain helposti kuljetettavia soittimia ja laulun tekeleitä kapsäkkeihin ja nousimme pelottomasti (tai oikeastaan lähes kaikki pelot voitettuamme) Kreetan koneeseen syyskuussa 2019. Jo tuota ennen olimme hiukan tutustuneet tuleviin leirikavereihin ja leirin vetäjiin yhteisen WhatsApp-ryhmän kautta.

Fabrica Farm ja kreetalainen kulttuuri

Biisintekoleiri pidettiin pienessä noin 900 asukkaan Vamosin kylässä Kreetalla lähellä Haniaa. Majoituimme ja opiskelimme idyllisellä maatilalla eli Fabrica Farmilla, jossa oli mainiot ja nykyaikaiset majoittumis- ja kokoontumistilat pienissä taloissa. Farmilla on omaa viininviljelyä, oliivipuita ja yrttien kasvatusta. Kylä ja sen keskustassa sijaitseva taverna, jossa kävimme aamupalalla ja vietimme useampiakin iltoja jutellen ja musisoiden, oli loistava ja ystävällinen ympäristö vapaa-ajan viettoon.

Mielenkiintoiset retket ja kulttuuripläjäykset vaikkapa Vamosin kylän historiasta ja oliiviöljyjen olemuksesta järjesti Kreetan maku -matkatoimisto ja sen todella osaavat ja kaikissa pulmissamme avustaneet vetäjät. Viikkoon mahtui myös illallinen vuoristossa lammaspaimenten vieraana, jossa paimenet valmistivat vuohenjuustoa ja musiikki soi. Farmilla vieraili myös paikallisia tosi taitavia muusikoita soittelemassa yhdessä leirin vetäjien kanssa.

Paimenten illan paikallisten “pöytä”

Leirillä oli myös vilkasta yhteistä yömusisointia, jossa erityisesti Alakulon veljekset Olli ja Stewe kunnostautuivat… siis niille, joita ei vielä nukuttanut. Kuvaavaa tunnelmalle oli, että kun tuo yömusisointi oli jatkunut jo yli puolen yön ensimmäisenä iltana, niin näimme Farmia pitävän pariskunnan lähestyvän terassiamme ja arvelimme heidän tuovan meille ”pyyhkeitä” metelin pitämisestä. Olimme kuitenkin väärässä: isäntä toikin kevyttä yöpalaa ja hänen puolisonsa esitti uskomattoman kauniilla ja syvällä äänellään kreikkalaisia laulelmia.

Biisileiri bändimme näkökulmasta

Vetäjinä kurssilla olivat Heikki Salo (sanoitus) ja Tuija Rantalainen (sävellys). Heidän lisäksensä meitä oli 12 osallistujaa, ”aikuisia ihmisiä” kaikki ja tosi mukavaa ja avointa porukkaa, jokaisella oma historiansa, mikä toi rikkautta yhteisen viikkomme keskusteluihin ja yhdessäoloon. Opetusta ja itsenäistä musiikin tekemistä oli kuusi tuntia päivässä. Aluksi Heikki piti meille miniluentosarjan biisin tekemisen keskeisistä periaatteista ja saloista. Monelle meistä se avasi ihan uuden tavan katsoa ja kirjoittaa laululyriikkaa. Välillä aina pidettiin yhteisiä klinikoita, joissa käytiin läpi seinälle heijastettuja biisien tekstejä ja ideoitiin niitä yhdessä tosi positiivisessa hengessä. Loppuviikko liittyi säveltämiseen ja valmistautumiseen soittoharjoituksilla pienellä kulttuuritalolla pidettyyn konserttiin, jossa kaikki uudet biisit esitettiin.

Ideana oli: ”Jokainen osaa tehdä laulun.”

Leirillä oli sekä kokeneita soittajia/laulajia että henkilöitä, jotka eivät soittaneet mitään soitinta tai laulaneet. Heidän osaltaan Tuija sävelsi ja esitti biisit ja hänen tuekseen koottiin muista leiriläisistä erilaisia kokoonpanoja. Yhtä esitettyä laulua loppukonsertissamme kuvitti myös erään leiriläisen koskettava tanssiesitys.

Me teimme yhden uuden biisin yhdessä. Sen nimi on Neljä miestä nurmikolla. Sen ideana oli aikoinaan vietetty loppukesän yö kesämökillä Itä-Suomessa. Tuona yönä Olli opetti meille tähtien nimiä. Ensimmäinen sanaversiomme ei mennyt Heikiltä läpi ollenkaan. Hän kysyi: Missä on pihvi? Hänen ajatuksensa oli, että tavallisten ihmisten elämä on niin tylsää, että jos siitä haluaa tehdä laulun, täytyy reilusti vaan valehdella. Niinpä päätimme biisin koukuksi paljastaa sen loppupuolella, että tähtiä opettava kaveri onkin sokea, joka osoittelee tähtiä valkoisella kepillään! -hän joka on sokea, näkeekin eniten! Eli kyllä se pihvi sitten lopulta löytyi…

Leirillä klinikoitiin myös kolmea Alakulo-biisiä, jotka ovat jo YouTubessa. Silloin vielä keskeneräiseen Tanssijan elämää biisiin Tuija lauloi osuuden nopeasti kämppäämme kyhätyssä leiristudiossa. Leiri oli kokonaisuudessaan melko sanoituspainotteinen, johtuen varmaankin siitä, että Tuija Rantalainen oli täystyöllistetty säveltäessään sellaisia sanoituksia, joille ei ollut säveltäjää tai esittäjää. Mainiota oli, että Heikki antoi erittäin asiantuntevaa ja kannustavaa palautetta Timolle myös uusista sanoituksista, joita ei vielä ollut sävelletty.

Molemmat ohjaajat olivat todella kannustavia ja auttavaisia kaikkia meitä amatöörejä kohtaan ja kaikki palaute, jonka saimme, oli todella hyvällä ja ystävällisellä tavalla rakentavaa, mutta samalla kriittistä ja siten biisien kehittelyä edistävää. Uskomme, että tämän saman kokemuksen ja tunteen jakavat kaikki leirillä olleet, joista monet tulivat tekemään elämänsä ensimmäistä omaa laulua. Kaikkia meitä leiriläisiä kannustettiin myös klinikoilla antamaan toisillemme ”lahjoja” eli omia ideoitamme toisten tekemien biisien kehittämiseen. Näistä lahjoista biisin tekijä voi sitten ottaa käyttöönsä, mitä itse parhaaksi kokee.

Kurssilaiset kantapöydässään Sterna tou Blumosifissä

Sydämellisesti suosittelemme

Siis kaiken kaikkiaan erittäin positiivinen ja mielenkiintoinen ja unohtumaton viikko. Kovasti suosittelemme, jos omien laulujen teko vähänkin kiinnostaa! Ja jos sinulla on soittokavereita tai ystäviä, joiden kanssa haluat tehdä lauluja, niin tuo Vamosin viikko on mainio tapa rentoutua hyvien ystävien seurassa ja perehtyä laulujen tekemisen saloihin ja kehittää omaa yhteistä lauluntekoharrastusta!

Koko bändi leirillä Vamosissa eli Alakulo Bros;

Timo Ahonen, Tero ”Tete” Ansio Teuvo ”Stewe” Kaipainen ja Olli Serimaa

Melkein koko bändi leirillä Vamosissa

Elämäsi Laulu – workshop on tulossa jälleen, 20-27.9.2020, toivotamme teidät tervetulleeksi iloiseen luovaan joukkoomme !

Miksi Kreetalla on paljon pieniä kirkkoja oudoissa paikoissa?

Edelleenkin ihmettelen Kreetalla liikkuessani kummallisissa paikoissa noköttäviä pieniä kirkkoja. Samalla ihailen tapaa, jolla niiden paikat on valittu. Millaisia tarinoita niillä on? Miksi niitä on paljon niinkin mahdottomissa paikoissa kuin vuorten huipuilla?

Kuka niihin kiipeää? Kiivetäänkö sinne joka sunnuntaiaamu? Aasillako se pappi sinne menee? Käykö niissä joku ihan oikeasti? Pidetäänkö niissä palveluksiakin? Miten niin ne ovat yksityisiä? Mitä se tarkoittaa?

Pieni yksityinen kirkko ja hautausmaa Kandanosin jättipuiden nurkalla
Tämä vanha pieni kirkko sijaitsee itseään paljon vanhempien oliivipuiden tarhassa

                  

PALJON pieniä kirkkoja

Olet saattanut bongata useita huippuja, joiden laella olevalta kirkolta voisi aueta komea näköala, jos sinne tien löytäisi. Tai rotkonpohjan kirkkoja tai vuorenrinteen hyllyllä tasapainoilevia?  Jos siellä kerran on kirkko, niin luulisi sinne nyt tien olevan.

Mutta kun katsoo Googlen karttaa ja yrittää löytää reittiä, saattaa vetää vesiperän. Tietä ei yksinkertaisesti löydy. Miten sinne kuljetaan? Käydäänkö siellä lainkaan? Miten rakennusmateriaalit on aikanaan sinne viety, jos ei tietä ole? Paikaltako ne on kerätty?

Kreetalaisten mielen maisemaan ei kuulu asioiden tekeminen helpoksi. Päinvastoin. Jos näkee vaivaa, on saavutus arvokkaampi. Retki huipulle voisi ollakin pyhiinvaellus.

Kaukana asutuksesta olevia pieniä kirkkoja kutsutaan nimellä exóglisi, lyhenne sanoista exo-egglisia, ulkokirkko. Useimmat niistä ovat yksityisiä tai ainakin ne ovat sitä aluksi olleet. Ne on pystytetty suvun tai kylän tai yhden henkilön toimesta.

Taustalla on ollut jonkn henkilökohtainen ongelma, johon on haettu ratkaisua. Avun antaja on ollut Pyhä henkilö. Apu on koettu niin suurena, että jälkipolvillekin on haluttu jättää muistutus ratkaisusta. Etteivät unohtaisi sitä Pyhää, joka esi-isiä auttoi. Että muistettaisiin olla kiitollisia.

Näiden pienten kirkkojen synnystä kertovissa tarinoissa mainitaan uni, tai näky tai sisäinen vaatimus pystyttää kirkko. Samalla hieman jännittävän tuntuinen ja pelottava, demonien ja tzinnien asuttama paikka tulee näin pyhitetyksi. Tämä on siis lyhyt selitys, mutta tarina alkaa kaukaa, ihan aikojen alusta, ja on täynnä yllättäviä käänteitä ja muodonmuutoksia. Metamorfooseja kreikaksi.

Monet jo kivikautisten asukkaiden palvontapaikat jatkoivat pyhinä paikkoina läpi minolaisajan, mykeneläiskauden, roomalaisajan ja nyt niissä on kristillinen pyhättö. Paikka on pysynyt samana, ongelmakin on pysynyt suurinpiirtein samana kaikki vuosituhannet, vain palvonnan kohde on vaihtanut ulkoasua.

Me luterilaiset miellämme, että kirkko on yhden Jumalan palvelemista varten, mutta nämä pienet kirkot onkin nimetty Pyhien (= pyhimyksien) tai pyhien tapahtumien mukaan. Kun on monta auttavaa Pyhää, on myös paljon kirkkoja. (Ortodoksit huomauttavat, että he eivät käytä sanaa pyhimys vaan sanaa Pyhä. Sanalla pyhimys on painolastia ja he liittävät sen roomalaiskatolisuuteen ja Simon Templeen.)

Miksi PIENIÄ kirkkoja?

Kirkkojen pienuus on monen asian summa. Olisi helppoa sanoa, että suuria kirkkoja rakennettiin ekalla bysanttilaiskaudella (365 – 824), mutta pieniä kirkkoja toisella bysanttilaiskaudella (961-1204).

Niiden väliin asettuu Kreetan emiraatti, siis se aika, jolloin arabit pitivät saarta hallussaan. Heitä kutsutaan mieluummin saraseeneiksi, muhamettilaisiksi merirosvoiksi. Bysantti onnistui heittämään heidät saarelta 961, mutta Kreeta oli kovin köyhtynyt. Niin kirkotkin pienenivät. Tuon aikaisia kirkkoja on saarella vielä paljon, mutta monet ovat huonokuntoisia.

Bysantin jälkeen saarta hallitsivat venetsialaiset. he olivat roomalaiskatolisia, kielsivät ortodoksisen kirkkohallinnon, mutta sallivat kirkkojen rakentamisen. Köyhän ortodoksiväestön kustantamat kirkot olivat pieniä, mutta komeus saattoikin olla sisäpuolella. Tuolta ajalta Kreetalla on muutaman hyvän kirkkomaalarin, kuten Joannis Pagoménosin, mestarinäytteitä.

Pienet kirkot on rakennettu ja nimetty lukemattomien Pyhien mukaan. Merten rannoilla on Pyhän Nikitaksen kappeleita, hänhän suojelee merirosvoilta. Pyhä Johannes Rigologos (=Vapisija) varjelee malarialta. Hänelle pyhitettyjä kirkkoja on runsaasti akselilla Jorjúpoli-Armeni- Kalives, onhan siellä ollut soisia alueita.

Pyhä Haralambos on saanut kirkkoja sinne, missä rutto on jyllännyt. Pyhän Nikolaoksen kirkot ovat lähes järjestään meren rannalla ja Pyhän Antin löytää luolista.

Turkkilaiseen aikaan (1669-1898) maata omistaneet ortodoksit pystyttivät kirkkoja omille mailleen. Taustalla oli maaomistukseen ja verotukseen liittyvä laki, jonka mukaan islaminuskoinen ottomaanivaltio ei voinut pakkolunastaa sellaista maata, jolla sijaitsi vääräuskoisten uskonnonharjoittamiseen liittyvä rakennus. Kirkon piti vielä olla pieni, ja jos se sai luvan kellotapulin pystyttämiseen, oli sen oltava matalampi kuin minareetti.

Yksityinenkin henkilö voi nykyäänkin rakentaa kirkon. Mutta jos sen haluaa pyhittää, pitää sille hakea lupa alueen mitropolista ja samalla lahjoittaa kirkko maineen piispanistuimelle. Vain tällaisissa kirkoissa voidaan viettää panijiriä, ristisaattoa. Se on kerran vuodessa tapahtuva juhla, jota juhlitaan silloin kun on kirkkoa varjelevan Pyhän muistopäivä eli kalenterin nimipäivä.

Voit lukea lisää näistä kirjasta Koko kylän pidot..

Pyhä Katariina, huipulla Sfakian Anópolin takana. Kirkolta alkaa polku alas Lutroon ja rannaton meri näkyy hienosti.

Paljon pieniä kirkkoja, paljon Pyhiä

Mennäänpä taaksepäin ajassa pari tuhatta vuotta ja vähän enemmän. Kreetalla oli jo minolaisaikaan ollut kirjava joukko jumalattaria ja jumalia hoitelemaan monenlaisia pulmia.

Oli pääjumala Dias, josta myöhemmin tuli Zeus, oli tämän aviopuoliso Rhea, oli merten isoäiti Posedaeja, oli taivaan jumalatar Ourania, oli käärmejumalattaria, oli synnytyksessä naisia auttava Eileithia, oli Diktinna-Britomartis ja maaäiti, jonka syliin kuvattiin pieni poika.

Avarasyliset ja vieraanvaraiset kreikkalaiset asuttivat jumalansa Pantheoniin (= kaikki jumalat). Sinne mahtui mukaan myös iso joukko muunmaalaisia. Sitten tuli kristinusko. Ja vaatimus yhdestä jumalasta. Miten kävi?

Tavallinen kansa oli tottunut hakemaan apua monenkirjavalta auttajajoukolta. Yksi osasi lapsenpäästön, toinen varjeli satoa, kolmas paransi silmän, neljäs piti myrskyt loitolla, viides heinäsirkat ja kuudes kulkutaudit.

Vanha kaarti, uudet vaatteet

Nyt tämä vanha jumalkaarti puettiin uusiin kuteisiin, ne saattoivat muuttua naisesta mieheksi ja saada uuden nimenkin, mutta ennen kaikkea ne saivat uuteen aikaan päivitetyt ominaisuudet. Kaikkien näiden kerrosten alta pilkahtelee väliin vieläkin vanhoja hameenhelmoja. Väliin luulen näkeväni muinaisten jumalattarien vilauttelevan nilkkojaan kaapujensa alta.  

Oppimattomat maalaispapit eivät olleet turhan tarkkoja opin puhtauden suhteen – elettiin kaukana kirkkoisistä ja näiden käskyistä ja kirkolliskokouksista. Niin Neitsyt Mariasta tuli Panagiá (=kaikki pyhät) eikä Ajía María, yksi Pyhä. Hyvä yritys, mutta ei se ihan niin kuitenkaan mennyt.

Jumala itse tuntuu nielaisseen ihan kokonaisena Zeun, joka Kreetalla edelleenkin tunnetaan nimellä Dias, vieraanvaraisuuden jumala. Zeus oli taivaiden valtias, sään ja ukkosen herra. Sateen langetessa saattaa kuulla vanhan väen vieläkin sanovan ´jumala sataa´. Ja kun Psiloritiksen rinteiden lammaspaimen vannoo puhuvansa totta, ei hän vanno sitä käsi Raamatulla ja Jumalan nimeen, vaan edelleenkin Diaksen!

Dionysos (=Diaksen synnyttämä) viinin ja viininkorjuun jumala on nyt Ajíos Dionysios ja säilyy nimissä Sissi ja Dennis. Ikivanha meren jumalatar joutui vaihtamaan sukupuolta ja muuttui Poseidoniksi ja vähitellen Pyhäksi Nikolaokseksi, merta kyntävien suojelijaksi.

Auringonjumala Helios ajoi tulisilla vaunuillaan taivaankannen poikki ja niin Ilias hänen jalanjäljissään nousee vuoren huipulta tulivaunuissa taivaaseen joka heinäkuun 20. päivänä. Sitä juhlitaan monilla vuorenhuipuilla, mm. Jukhtasvuorella Iraklionista etelään Arhánesin viininviljelyalueen keskellä.

Metsästyksen ja villin luonnon suojelijatar oli minolaiseen aikaan Diktinna, Dikti-vuorella syntynyt, joka päivitettiin myöhemmin muotoon Britomartis ja Artemis. Mutta vajaat parituhatta vuotta sitten tämäkin entinen nymfi vaihtoi sukupuolta ja hänestä tuli mies, Pyhä Artemis. Nykyään nimi Artemis voi olla myös naisen nimi, vaikka se onkin s-päätteinen maskuliiniseen tapaan.

Myös Dimitra, viljan ja kasvillisuuden jumalatar, on muuttunut mieheksi. Hän ratsastaa mustalla hevosella ja tuo talven Dimitris-nimisenä 26.10. Hänet yhdistetään nykyisin oliivinkorjuun aloittamiseen ja sateiden tuloon. Dimitriksen vastapari on Pyhä Jorgos, 23. huhtikuuta, siis puolta vuotta aikaisemmin/myöhemmin valkoisella hevosella saapuva kesäkauden aloittaja.

Jorgon haarniskaisen virkapuvun alta saattaisi paljastua entinen Hefaistos. Monet muutkin jumalat kulkevat valepuvussa, joten heitä saattaa olla vaikea tunnistaa parin tuhannen vuoden ikäisissä rievuissaan, ja jotkut ovat paenneet maan alle.

Tällaisen kohtalon on saanut Afrodite, joka tosin esiintyy joskus naisen nimenä. Pyhä Katariina on ottanut hoitaakseen Afroditen vakavampina pidettyjä tehtäviä. Lisäksi kerrotaan, että maaäidin rinnuksilla aterioinut poikalapsi eläisi edelleen ja olisi perinyt nimensä äidiltään (=Khrist).

Pienen kirkon ikonostaasi voi olla näin karu. Vasemmalla Pantokrator, oikealla Ajíos Ioannis Prodromos eli Johannes Kastaja

Miksi kannattaa opetella tunnistamaan kenelle kirkko on pyhitetty?

Tunnistaminen saattaa antaa sinulle uuden näkökulman kreetalaisuuteen. Alat ehkä hahmottaa piilossa olevia voimavirtoja, niitä jotka ovat vaikuttaneet siihen, kenen apua on kaivattu.

Tarpeet ovat olleet hyvin arkisia. Pyhän Mamaksen pienet kirkot ovat ja olivat ennemminkin lampaiden juottopaikkoja kuin hartauden harjoittamiseen tarkoitettuja, haarniskapukuista siivekästä arkkienkeli Mikaelia on tarvittu riitoja ratkomaan ja Mikaelin jalkojen juuresta lammasvarkaudesta epäilty saattoi hakea turvaa.  

Jos kirkon nimi ei näy opastuskylteissä eikä kartoissa, helpottuu tunnistaminen jos pääset kirkkoon sisälle. Ikonostaasi pystytetään tietyn säännön mukaan: keskellä on kuninkaan portti.

Sen oikealla puolen ensimmäisenä on Pantokrator (=Kaikkivaltias) ja hänestä seuraava on se, jolle kirkko on pyhitetty. Ikonissa lukee usein nimi, tosin se saattaa olla vanhahtavin kyrillisin kirjaimin.

Ikonien maalaus noudattaa tarkkoja sääntöjä, kullakin Pyhällä on omat symbolinsa ja niiden tunteminen helpottaa tunnistusta. Jos haluat oppia lisää, ota kuva ikonista ja etsi sen avulla vastaavanlaisia netistä. Tai aloita vaikka https://iconreader.wordpress.com/-sivustolta tai https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_pyhimyksist%C3%A4. Huomaa että roomalaiskatolisilla on usein samoja Pyhiä.

Usein on niin, että lähikylissä on tiheässä kyseisen Pyhän nimelle kastettuja. Nimi on saattanut periytyä suvussa kauan, sillä lapset saavat nimen usein isovanhemman mukaan. Nimeä kantavat kokevat kirkon omakseen ja siitä tulee paikka, jossa käydään nimipäivänä ja suurina juhlina, siellä käydään vihillä ja kastetaan omat lapset.

Mistä tiedän milloin juhlitaan panijíriä?

Kirkolla saatetaan myös viettää panijiriä (=kaikki kiertää kirkon ympäri) kerran vuodessa Pyhän nimipäivänä. Sen yhteydessä on usein isohko kansanjuhla, joko aattoiltana tai seuraavana päivänä tai iltana. Niitä organisoivat kyläyhdistykset, yksityiset (kirkonrakentajat), kylän tavernat jne.

Panijirit ovat avoimia kaikille. Rohkeasti vaan mukaan!  Kirjassani Koko kylän pidot kerron miten naapurikylän Manolis näki unessa isoäitinsä, joka saattoikin olla Pyhä Paraskeva ja millainen kirkko ja panijiri siitä seurasi.  Myös kirjassa Pyhät pässit vieraillaan useammassa kuin yhdessä panijírissä.

Löydät lisää tietoa Kreetalla juhlittavista Pyhistä sekä kokonaisen Pyhäin kalenterin uudesta opaskirjastani Ihana Kreeta – läntinen Hanian alue. Siihen on listattu useimmat Kreetan vuosittaiset panijirit ja paikat.

Panijirien yhteydessä järjestettävät iltajuhlat keräävät runsaasti väkeä. Niiden pitopaikkana voi vuorenhuipun lisäksi olla kirkkoaukio tai muu (lähellä) sijaitseva suurempi (ulko)tila, johon lähiravintolat ja kahvilat kattavat pitkät pöydät. Tai sitten kyläyhdistys hoitelee tarjottavat. Useimmiten tarjoilut ovat maksullisia, mutta edullisia.

Ruokalista on yksinkertainen, etukäteen valmistettu menu, joka sisältää tavallisimmin muutaman mezeen, pääruuan ja salaatin sekä vettä. Oluet ja viinit jokainen tilaa erikseen. Tanssittamisesta huolehtii tunnettu muusikko yhtyeineen ja ilonpito jatkuu myöhään.

Paikallisissa lehdissä (esim. Ta Haniotika Nea) on organisoijien ilmoituksia lähipäivien panijireistä. Jos et itse osaa lukea kreikankielisiä ilmoituksia, pyydä hotellin respaa avuksi tai kysy paikallisilta olisiko lähialueilla lomaviikollasi sopivaa tilaisuutta.

Seuraa myös tolppailmoituksia, joissa on suuri valokuva liiransoittajista ja sen alapuolella kerrotaan päivämäärä ja paikka. Valokuvaa se ja kysy joltakulta mitä-missä-milloin.

Vasemman puoleinen ilmoitus kutsuu soitannolliseen iltajuhlaan Fanurioksen päivän aattona 26. elokuuta Ajíi Pantesin kylään. Oikeanpuoleinen Vafésin kylään Johannes Rigologosin panijíriin 28.8.

Tiesitkö, että Kreetalla on 2 kevättä peräkkäin?

Unikkopelto Kalivesin takana jokilaakossa
Kreetan kevään parhaimmistoa ovat unikkopellot

Minulta kysytään useasti: millainen on kevät Kreetalla? Ja aina vastaan yhtä ymmyrkäisesti:  öööö… tuota…! Vastaaminen ei ole helppoa, kun oman laskutapani mukaan vuodessa on kaksi kevättä. Ensimmäinen kevät tulee syys-lokakuussa, kun sateet alkavat, silloin kun me odotamme talvea alkavaksi täällä Suomessa. Kreetan toinen kevät, noin 5 kuukautta myöhemmin, on kiihkeä ja intensiivinen vaihe, jolloin luonto kilpailee kukkaan puhkeamisessa. Kumpi on oikea? Vai kuuluvatko ne yhteen? Vai olisiko puhuttava pitkästä vihreästä talvesta, jonka alku on hidas ja loppu hurmioituneen vauhdikas?

Kumman kevään sinä olet kokenut?

On hieno hetki kun syykuun lopulla tukahduttavan, pitkään jatkuneen kesän jälkeen taivaalla soutavat ensimmäiset pilvet! Ne ovat olleet poissa 4-5 kuukautta, joten usko tai älä, niitä ehtii jo kaivata. Ensin on vain muutama poutapilvi korkealla. Pohjoispuolen merellä horisontissa saattaa näkyä pilvirintama, mutta se pysyy paikallaan eikä ryömi kohti. Kreikan mantereen yllä on jo matalapaineita, mutta vielä menee kuukausi ennen kuin ne uskaltautuvat meren yli Kreetan pohjoisrannikolle.

Syyskuussa on keskimäärin 5 pilvistä päivää, joista sateisia on 2-3. Sipulikasvit heräävät ensimmäisten joukossa. Niille riittää yökaste. Korkeat jättimerisipulit peittävät rinteet. Kivien koloissa kukkivat ensimmäiset syklaamit ja krookukset, katseilta piilossa molemmat.  

Lokakuussa sateiden määrä lisääntyy. Aurinko paistaa jo sen verran viistosti ja lyhyemmästi, että illat ovat viileitä. Sade kastelee maan nopeasti ja muutaman päivän päästä hento vihreä ruoho itää asfaltin reunoilla. Siellä se ruoho ensimmäisenä näkyy. Osa lehtipuista pudottaa lehtensä samaan aikaan kun ruohovartiset kasvit heräävät. Päivä päivältä vihreys leviää ja kasvaa korkeutta, pian se jo peittää rinteet ja kivikot. Mutta sää kylmenee. Kasvu jatkuu mutta hidastuu. Sataa, tuulee, on viileää. Yksittäisten  sadepäivien sijaan tulee matalapaineita, monen päivän ketjuja.

Vuodenvaihteen jälkeen alkaa uusi vaihe

Tammikuu on usein kylmin ja vetisin, mutta helmikuussa talvi nöyrtyy, etelätuulet lämpimine sateineen saapuvat. Luonto karistaa puuduttavan hitaan energian niskastaan, lämmin sade tuo ripeyden, kasvit alkavat innolla työntää nuppujaan. Puut, pensaat, ruusut ja ruohovartiset puhkeavat kukkaan järjettömällä vauhdilla. Osa talvehtineista linnuista lähtee ylittämään pohjoista merta ja tilalle tulee uusia eteläisen meren ylitettyään. Päivät ovat sokaisevan kirkkaita, illat vielä viileitä.

On olemassa sanonta, jonka mukaan kesä, kalokéri (=hyvät säät) alkaa silloin kun viikunassa on täysi lehti ja loppuu, kun se lehtensä pudottaa. Tämä tarkoittaa toukokuun ja lokakuun välistä aikaa.

Mistä nämä ihanuudet löytyy?

On vaikea uskoa, että kesäisin niin kuiva saari voi olla näin villinä kukinta-aikaan! Kreetalla on muuten yli 200 endeemistä, so. ainoastaan tältä saarelta tavattavaa kasvia.

Kun lähdet laaksoihin ja kyliin niin jokaisen mutkan takaa avautuu entistä kauniimpi näkymä. Taustalla lumihuippuiset vuoret, kirkkaansininen taivaan kaari korkealla, valkoiset iirikset etualalla. On sinisiä peltoja, punaisia peltoja, keltaisia peltoja, valkoisia peltoja. Ei tiedä mitä eniten ihailisi, mistä ne kauneimmat kuvat ottaisi. Ja lintujen taukoamaton sound track helisee korvissa koko ajan.

Ylätasangoilla, joista lumi on juuri sulanut, on alppikasveja, tulppaaniniittyjä, sinisiä vuokkoja ja punaisia, isoja leinikkejä keltaisina ja valkoisina ryppäinä, kukkivia pensaita, pioneja… Sinne me talutamme kanssamme kevään kukkamatkoille osallistuvat.  Runsaus on ylitsevuotavaa. Ei uskoisi, että kaikki tämä ihanuus kuihtuu pois toukokuussa.

Lähde kävelemään ulos luontoon, pois kylien keskustoista. Etsiydy rannoille, rantaniityille. Vuokraa pyörä allesi. Pysähdy ja haistele, kuvaa ja kävele, tutki, kumarru ja poimi pieni kimppu. Saatat löytää unikkopellon tai kirjokohokin peittämän rannan. Hanki kasvikirja tai lataa puhelimeesi sovellus, joka auttaa sinua nimeämään löytöjäsi! Ota kuvia, mene lähelle, vielä lähemmäs! (Minä käytän PlantNet-sovellusta).

Vuokraisitko auton ja uskaltautuisit sisämaahan?  Kukkivia niittyjä, keltaisia rinteitä, punaisia gladioluksia oliivipuiden alla. Mikroilmastot vaihtelevat kylästä kylään. Keltainen nuokkukäenkaali on valloittanut oliivilehdot. Valkoinen saunio ja bellis, tuhatkaunokki ovat ottaneet haltuunsa kiviaitojen reunukset ja keltaiset kakkarat joutomaat. Jalkaudu, pysähdy tien varteen, lähde lyhyelle tutkimusmatkalle kävellen. Ei kukaan pahastu siitä, että kuljet hiekkateitä tai että taivuttelet appelsiinipuun kukkivia oksia nenäsi eteen!  Tai että alat tanssia punaisen unikkopellon reunalla! Siitä vaan! Tai lähde kanssamme viikoksi kukkivalle Kreetalle (xx matkan linkki) kun sen taas seuraavan kerran organisoimme! Mutta ei hätää, vaikka kukkamatkaa ei olisikaan, et voi matkoillamme välttää kevään kauneutta, viemme sinut  retkille hienoille paikoille! 

Ellet uskalla auton rattiin, hyppää bussiin. Mieluummin sellaiseen, joka lähtee sisämaahan ja nousee vuorille.  Niissä näkee enemmän kuin turistirannikkoa edes takaisin sahaavissa. Bussien aikataulut löydät https://www.e-ktel.com/en/services/dromologia. Tuo sivu on englanninkielinen ja voit sieltä vaikka printata itsellesi aikataulut. Käy Paleóhorassa, sen retken teet päivässä. Tai ota Haniasta bussi Sujiaan (Sougia) tai Hóra Sfakíoniin (Chora Sfakion). Saat muitakin elämyksiä kuin kukkivia niittyjä!

Villipäärynä täydessä kukassa
Villipäärynä täydessä kukassa Aradenan rotkon reunalla
taustanaan Valkoiset vuoret

Että minnekö sitä sisämaassa menisi? Tästä löydät aika monta kivaa reittiä!

KEVEYTTÄ KEHOON JA MIELEEN KREETAN KEVÄÄSSÄ 16-23.5.2021

Kiristääkö hartianseudulla? Juiliiko alaselkä? Nousetko nitisten aamulla sängystä? Tuntuuko että paahdat päivästä toiseen autopilotilla?

Hengähdä hetki ja tule mukaan huoltamaan kehostasi ja mielestäsi keveämpi, liikkuvampi ja virkeämpi 16-23.5.2021 Kreetan keväässä!

Käytämme kropan elävöittämiseen pilateksen, somatiikan, lempeän joogan, spiraalistabilaation ja lihaskalvojen vapautuksen menetelmiä. Välineinä meillä on erikokoisia palloja, kuminauhoja ja pilatesrullia. Ja tietenkin oma keho!

Teemme myös erilaisia hermostoa rauhoittavia keskittymis- ja rentoutusharjoituksia, joilla voit rakentaa omaan arkeesi miniloman tai pienen oman tilan vaikka joka päivä.

Nautimme myös keväisen luonnon vehreydestä, kävelyistä, Kreetan ihaniin pikkukyliin tutustumisesta, herkullisesta ruoasta ja mutkattomasta, lämminsydämisestä yhdessäolosta!

Ohjaajana Mimmi Koukkari :

Koulutus:

Somatic Pilates -, Stretching- ja laite-Pilates –ohjaaja, Slow Yoga – ja Mindfull Restorative Yoga –ohjaaja, lisensoitu kahvakuulaohjaaja ja loputtoman kiinnostunut oppimaan lisää.

Uskon, että koskaan ei ole liian myöhäistä muuttaa elämäänsä. Tein työurallani täyskäännöksen ja rakkaasta harrastuksestani tuli työni. Elämänikäinen tutkimusmatkani liikkeen maailmaan ja oman kehon ja mielen kehittämiseen oli alkanut jo aiemmin.

Opintomatkani käynnistyi Pilates- ja joogamatolla viime vuosituhannella ja virallistui Somatic Pilates-, Stretching- ja laite-Pilates -ohjaajakoulutuksessa. Olen myös Slow Yoga – ja Mindfull Restorative Yoga –ohjaaja sekä lisensoitu kahvakuulaohjaaja. Ja matka jatkuu…

Haluan opettamisessani olla läsnä sinulle ja ottaa sinut huomioon holistisesti – en tee töitä metodi, vaan ihminen edellä.

Haluan lempeästi töniä sinua astumaan pois tutuilta poluilta ja samalla oivaltamaan, että oppiminen ei lopu koskaan. Jokainen keho on omanlaisensa, ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa hoitaa ja pitää siitä huolta. Mutta kun sitoudut itsesi kehittämiseen ja antaudut liikkeen ilolle, huomaat että hereillä olevassa kehossa asuu virkeä mieli.

”Do not kill the instinct of the body for the glory of the pose. Don’t treat your body like a stranger, but adopt a friendly approach towards it. Watch it, listen to it, observe its needs, its requests, and even have fun. To be sensitive is to be alive.” – Vanda Scaravelli “

Asumme House Kastrin laadukkaissa huoneistoissa Plataniaksen vanhassa yläkylässä, kirkon kupeessa tai lähellä sijaitsevassa pikkuhotellissa, jos haluat oman pienen huoneiston. Rantaan talolta on n. kilometri ja kaikki palvelut ovat kävelymatkan päässä. House Kastrin asunnot on kalustettu ja varustettu asumista varten suomalaisen tason mukaan ja kaikissa niistä on merinäköala ja myös makuuhuonessa omat parvekkeet.
Yhteiskäytössä on koko talon kokoinen kattoterassi sekä pieni sisäpiha uima-altaineen ja aurinkotuoleineen. Oppainamme meillä on House Kastrin ehtoisat ja railakkaat Raila ja Kim!

Lennot jokainen voi hankkia itse, sekä Finnair että Norwegian lentävät aamuisin suoraan Haniaan, mitä aiemmin lennot tilaat sen edullisemmin ne saat.

Muut hinnat:

Kehon- ja mielenhuoltoharjoitteet:

220€/henkilö (lisätietoa mimmi@voimavaraaja.fi)


Asuminen, retket ja kuljetukset: 430€/2hh, 530€/1hh, 580€ oma huoneisto
(lisätietoa raila.jarvelainen@elisanet.fi).

Ilmoittauduttuasi saat varausmaksun 200€, loppulasku (sis. majoitus, retket ja kuljetukset) erääntyy kuukautta ennen matkaa. Mimmi laskuttaa aikanaan oman osuutensa.

Voimme myös tilata viikon aikana paikan päälle ihanan hierojamme Marian. Tämä palvelu maksetaan suoraan Marialle paikan päällä. !