Check before you go eli Railan riskiretket etsimässä Agios Pavlosin kirkkoa

Aina pitää löytää jotain uusia polkuja, varsinkin kun vanhoja on tullut taaperrettua useaan otteeseen, tässä tapauksessa tietenkin Kreetan rotkoja ja vaellusreittejä.

Kaverin kaverilta kuulimme että saaren upein reitti hänen mielestään johtaa Agios Joanniksen kylästä Agios Pavlosin kirkolle. “Maisemat ovat henkeäsalpaavat ja reitti kulkee ihanassa havumetsässä valtaosan matkaa”, kertoi tuttavan tuttava, arviolta ikäisemme ja kuntoisemme. Kovasti jäi kutkuttamaan tuo reitti ja tässä päivänä muutamana tuumasta toimeen, evästä reppuun ja vettä riittäväksi arvioitu määrä, aurinkorasvaa, ja menoksi. Mukaan houkuteltiin viattomat naapurit ja vielä ruotsalaisvahvistus joka halusi nähdä ”vähän” saarta.  Matka Plataniaksesta Hanian liepeiltä Hora Sfakionin kautta Anopoliin, josta edelleen Aradenaan ja niin ikään henkeä salpaavan rautaisen sillan yli kohti Agios Joanniksen kylää. Auto parkkiin, vaelluskengät jalkaan, sauva käteen ja παμε (mennään).

Alkumatkan Seloudaan saakka polku kulki suht tasaista maastoa ja oli hyvin merkittyä, oltiin vielä metsävyöhykkeellä, oliivipuut olivat jääneet alemmaksi, lähtökorkeus reitille oli rapiat 730 metriä merenpinnan yläpuolella. Matkanteko oli miellyttävää vaikka lämpötila olikin reippaasti yli kaksikymmentä. Eipä tullut ajoissa ajateltua lämpötilan vaikutusta extreme-kertoimeen kun yleensä polut on loikittu joko aikaisin keväällä tai myöhäissyksystä.

Seloudassa loppui tasanko. Ja siihen näytti loppuvan myös koko saari. Jyrkänteen reunalta kun uskalsi kurkata alaspäin niin olihan siellä polku toki, se lähti viikkaamaan siksakkia alas lähes pystysuorassa maastossa. O-outs! Tuumaustako ja pari upeaa kuvaa! Viisain meistä päätti jättää leikin kesken, ja lähti palailemaan kohti Agios Joannista omaan tahtiinsa, päätyäkseen aikanaan omia teitään Hora Sfakioniin  –  peukalokyydillä. Loppuporukka päätti edetä jälleen. Luulin että olin selättänyt korkeanpaikankammoni Kreetan vuosinani, mutta nyt kyllä tarvittiin einiintaivaallisia voimia apuun, aika paljon perkeleitä leijui ilmassa ennen kuin alkumatkan kurvit oli selvitetty. Jos polku on hädin tuskin metrin levyinen ja siinä vieressä pudotus jonnekin alas (en uskaltanut katsoa tarkemmin minne) niin kyllä oli itseluottamus koetuksella. Ruotsalaisvahvistuksemme vinkui toki myös alas mennessään joten eihän tätä(kään) Suomi-Ruotsi ottelua tultu häviämään. Puoltoista tuntia käveltyämme, meri ja ranta olivat lähentyneet hieman, siis vain hieman. Reidet huusi hoosiannaa, nivelrikkopolvista puhumattakaan ja taukojen määrä senkun lisääntyi, Valokuvaus on muuten hyvä syy pitää taukoja. Tunti lisää ja olimme rannalla. Hiekka oli tulikuumaa eikä varjoa missään mutta jotenkin sitä sai vaatteet riivittyä päältään ja kengät jaloistaan ja aaltoihin vilvoittelemaan. Taivaallisen virkistävää. Tulikuumat kivet sukkiin ja kenkiin, niin kuivuivat nekin siinä uidessamme.

Jokainen tietää miten haasteellista on saada suolaiseen nahkaan viriteltyä uudelleen hikiset vaatteet, ja yrittää olla polttamatta jalkojaan tulikuumassa sannassa. Akrobatiaa käytännössä! Sitten palattiin reitille ja varjoon evästelemään.  Olo tuntui ihan kohtuulliselta. Vaikka mielessä kävikin että kävelemällä suoraan 4-5 km Agia Roumeliin ja siitä laivalla Hora Sfakioniin VOISI päästä helpommalla. No, auto odotteli kuitenkin siellä Agios Joanniksessa. Ei muuta kuin takaisin ylämäkeen, sieltä merenpinnan tasolta siis. Lämpötila oli kohonnut kymmenisen astetta ja tiedossa oli että varjot matkan varrella vähenevät mitä ylemmäksi päästään.

45 minuutta ylämäkeen ja tauko. Siinä vaiheessa oli käynyt itselleni selväksi etten pärjää loppumatkaa ylämäkeen. Onneksi netti tuossa kohti toimi ja tsekkaamaan milloin se viimeinen laiva Agia Roumelista lähteekään Hora Sfakioniin? Porukka jakaantui kahtia, sain seurakseni ruotsalaisvahvistuksen ja urhot urheat lähtivät kaksin paarustamaan ylämäkeen. Ehdotin josko kaikki palattaisiin laivalla ja haettaisiin auto taksilla myöhemmin. Ei sopinut. 45 minuuttia vaellusta takaisin ja oltiin taas Agios Pavlosin kirkon kohdalla. Siitä lähtien matka olikin melkoista eloonjäämistaistelua, lämpötila varjossa 37 ja varjoa löytyi noin vartin välein. Juotava alkoi vähetä eikä tiukka aikataulu juurikaan keventänyt askelta. Välillä mukavaa kuljettavaa polkua, välillä upottavaa kuumana hehkuvaa hiekkaa. Juuri kun olin päättänyt käydä seuraavassa poukamassa uittamassa pääni meressä  –  hattu kun oli jäänyt autoon sinne ylös  –  tein reippaan kuperkeikan kiviseen maastoon, kuumaan sellaiseen. Kun makaat rähmälläsi tulikuumassa maassa ja yrität siitä täytetyn puuman ketteryydellä päästä ylös niin ei ollut itku kaukana. Vaurioita ei tullut sen kummemmin tarkistettua. Hiekat veks ja menoksi taas. Viimeinen kilometri taisi mennä otsanahkaa rypistämällä. Laiva näkyi ja reitti tasaantui lopulta ihan kaduksi. Vartti aikaa laivan lähtöön! Ohjeistin ruotsittaren ostamaan vettä ja oluet ja lähdin itse etsimään lipputoimistoa. Löytyi ja litterat käsissä laukkaamaan kohti laivaa. No ehkä laukkaaminen oli vähän liioittelua, tai paljon.

Laivassa ensimmäinen mahdollinen istumapaikka sopi meille mainiosti, peffat penkkiin, litra vettä hujahti lähes yhdellä kulauksella, oluetkin siihen perään. Vasta sitten aloin ihmetellä kanssamatkustajien ilmeitä kun tuijottivat polviani. No juu, eihän ne kauniit olleet. Raapamat olivat valuneet verta rutkasti pitkin sääriä ja nivelrikkoiset polvet aika pahasti turvoksissa muutenkin. Muutama pysähtyi onnittelemaan suorituksesta ja sitkeydestä. En jaksanut selittää ettemme olleet Samarian kävijöitä kuten he vaan jotain PALJON SUUREMPAA seikkailua, eloonjäämistaistelua helteisessä autiomaassa ! Viesti laivalta ylämäkeen lähteneille urhoille, autolla olivat, hengissä hekin, nippanappa.  Laivamatkalta katsottuna tuntui käsittämättömältä että siinä rinteessä oli jossain polku jonka olimme juuri tarponeet alas. Voittajaolo oli koko porukalla kun lähdimme Hora Sfakionista ajelemaan kohti Plataniasta. Ottaen huomioon että ryhmän keski-ikä pyöri tuossa kuudessakympissä, niin suoritusta ei voi pitää vähäisenä. Vähättelijät tehköön saman reitin tuossa lämpötilassa, jutellaan sitten lisää!

Ja kyllä; teen sen joskus uudelleen, kun on parikymmentä astetta vähemmän lämmintä, eikä kiire mihinkään ! Ja kyllä; reitti kulki ihanassa havupuumetsikössä  –  valtaosan ! Ja kyllä, henkeä salpasivat maisemat, kuten myös polku ! Ehkä jo ensi kerralla katson hieman tarkemmin vaelluskarttaa, ennenkuin lähden reissuun. Tai maaston korkeuskäyrää ! Tai edes lämpömittaria! Tehkää te samoin 😊.

Tässä linkki reittiin.

Saatat myös tykkää seuraavista

3 Comments

  • I often visit your blog and have noticed that you
    don’t update it often. More frequent updates will give your page higher authority
    & rank in google. I know that writing articles takes a lot
    of time, but you can always help yourself with miftolo’s tools which will shorten the
    time of creating an article to a few seconds.

  • I have noticed you don’t monetize your website, don’t waste your traffic,
    you can earn extra cash every month. You can use the best adsense alternative for any type
    of website (they approve all websites), for more details simply search in gooogle: boorfe’s tips monetize your website

Kommentointi

Your email address will not be published. Required fields are marked *