Palasimme viime viikolla Kimin kanssa Suomeen. Paluu meni jännittäväksi. Kreetalla oli voimassa ulkonaliikkumiskielto ja lentoja peruttiin asiakkaiden puutteen vuoksi nopeaan tahtiin.

Juuri kun olimme saaneet oliivit poimittua ja öljyn kotiin, ja paluulennot tilattua, levisi huhu että tulossa on lennonjohtajien lakko. Juuri siksi päiväksi kun meillä oli lento. Pikainen soitto lentoyhtiöön, heillä ei ollut mitään tietoa kyseisestä lakosta. Jatkoimme lähtövalmisteluja, mutta aina kun puhelimeen kilahti jokin viesti, niin vatsassa vihlaisi. Vielä edellisenä päivänäkin liikkui ”varmaa tietoa” lakosta. Kun lentoyhtiöltäkin tuli viesti aikataulumuutoksesta, niin alkoi verenpaine kohota. Tieto aikataulumuutoksesta oli niin kryptinen, etten vieläkään tiedä mitä se oikein koski. Lähtöaikoja oli ainakin kolme eri versiota. Koska lentoa ei selkeästi peruttu, ja pääsimme myös tsekkaamaan itsemme lennoille, niin lähdimme kentälle sen aikaisimman lähtöajan mukaisesti.

Lentokenttien autiutta

Kentällä oli aavemaisen hiljaista, muutamia odottelijoita vain. Palvelutiskit olivat kiinni, infotaulut ammottivat pimeinä. Kuulutuksia tuli tuon tuostakin mutta niistä on todella hankalaa saada selvää kaikuvassa odotusaulassa, onpa kieli sitten kreikkaa tai englantia. Jossain vaiheessa olin erottavinani puhetulvasta sanat ”is cancelled” . Sydän kurkussa katsomaan kännykältä flight radarin tietoja ja sielläkin luki ”cancelled”. Virkailijoita ei näkynyt missään. Kim säntäsi lähimmän paikallisen luokse, liekö ollut siivooja; ”kyllä kone on tulossa ja lähdössä, se on vain hieman myöhässä”. Katsoin puhelintani uudelleen, se olikin seuraavan päivän lento joka oli peruutettu. Taisi olla hermot hiemat pinnassa .  

Pakkaamisen tosiasiat

Seuraava yllätys tuli, kun jätimme matkalaukkujamme. Ilmeisesti käsivaakamme kaipaa kalibrointia, koska meillä molemmilla oli muutama ylikilo. Siis matkatavaroissa. Matkalaukkujamme ei ollut täytetty millään turhalla kuten vaatteilla, vaan siellä oli oliiviöljyä, oliiveja, trahanaa, juustoja, romeikoa, rakia ja muuta tuiki tarpeellista. Kuten kinkku. Ja työpapereita kilotolkulla. Virkailija kysyi olenko maksanut ylikiloista? Ja jatkoi samantien ”sorry, my mistake, it’s ok.” Ei mitään käsitystä mitä tapahtui, mutta ylikiloista ei tarvinnut maksaa. Iloista ! Kone tuli aikanaan ja lähti, me mukana, melkein tunnin alkuperäisestä aikataulusta myöhässä. Tämä oli se keskimmäinen aika joka meille oli ilmoitettu. Ensimmäinen jännityksen paikka oli ohitettu, päästään siis ainakin Ateenaan.

Ateenassa meillä oli vaihto, vaihtoaikaa ensimmäisen aikataulun mukaan yli 3 tuntia, joka siis kutistui tunnilla tuon aikataulumuutoksen vuoksi. Toinen tunti kului jonottaessa jättämään matkatavaroita seuraaville lennoille. Ensimmäisen lennon (Olympic) ja kahden seuraavan lennon lentoyhtiö (KLM) eivät ole samassa poolissa, joten jouduimme tsekkaamaan matkatavarat Ateenassa uudelleen koneeseen. Ja jännittämään lisäkilojen kohtaloa. Ei sanaakaan lisäkiloista. Iloinen asiakaspalvelija tivasi sen sijaan koronatestin tulosta, joka kuulemma tarvitaan Suomeen menijöiltä.  Kerroimme olevamme suomen kansalaisia, niin ongelmaa siis.

Suunnittelemamme lounastauko Ateenan kentällä kutistui puoleksi tunniksi. Eipä silti, ei siellä ollut auki kuin yksi kahvila josta sai sämpylöitä. Portilla, koneeseen noustessamme, iloinen virkailija totesi ”hello again” ja Kimin kohdalla vielä lisäsi nimenkin. Mainio kasvomuisti. Kone Haniasta Ateenaan oli täynnä, samoin Amsterdamiin menevä. Tarjolla oli totutusti pussiruokailua koneessa; paperipussissa pikkuruinen sämpylä jonka sisältö jäi meille epäselväksi. Kuten edessämme istuvallekin ilmeisesti. Hänen kysymykseensä onko sämpylässä mahdollisesti kanaa, herra pursesi totesi ”ei ei, se on hyvin nuorta kanaa, eli siis kananmunaa”. Tällaiset letkautukset on mukavaa piristystä muuten ihan tappavan tylsässä lentomatkailussa.

Kuka muu tykkää vaan katsella ihmisvilinää?

Olen ennen ollut innokas matkustaja, minusta on aina ollut mukavaa istua lentokentillä ja katsella ihmisiä, arvuutella heidän taustojaan, ammattejaan, onko lomalla vai työmatkalla, ekakertalainen, muka rutinoitunut, lentopelkoinen… ihan loputtomasti seurattavaa. Mutta nyt kentällä ei ole ketään, tai ainakin melkein ei ketään. Niin Hanian kuin Ateenankin kentät olivat aavemaisen hiljaisia. Amsterdamin kenttä oli vilkkaampi. Siellä ei ollut aikaa katsella yhtään mitään. Vaihtoaika oli 40 minuuttia, ja kaikki jotka tietävät sen kentän, tietävät että kilometrejä kertyy, jos lento tulee terminaalin eri siipeen, kuin mistä seuraava lähtee. Toki jo koneessa kippari kuulutti, että olemme ihan ajoissa perillä ja jatkolennoille kyllä ehtii ellei itse viivyttele matkalla. Ehdittiin.

Pikavauhtinen kävely ei välttämättä edes ole huono asia kahden lennon välissä, mutta hitaasti liikkuville ja shoppailua rakastaville en tätä vaihtoa suosittele. Kävelimme käytännössä suoraan koneesta koneeseen. Eipä ehtinyt olla yli vartin lähikontakteja silläkään kentällä. Hyvä niin. Amsterdamista lensimme pienemmällä Embraer-suihkukoneella Helsinkiin. Sellaisella missä on vain kaksi vierekkäin ja käytävän toisella puolella toiset kaksi. Vaikka vielä oli yksi jännityksen paikka jäljellä (ehtivätkö myös matkatavarat tähän koneeseen) niin tällä lennolla jo uskalsimme tilata punaviinit. Ihan sen kunniaksi että alkoi näyttää enemmän kuin todennäköiseltä, että pääsemme kotiin kaikkien epävarmuustekijöiden jälkeenkin. Lentoemo ilahtui viinitilauksestamme, ”ihanaa, mitä te juhlistatte?” – no, vaikka kotiin pääsyä. Harvoinpa on emoilla aikaa jäädä jutustelemaan asiakkaiden kanssa. Aikaa tai edes kiinnostusta. Mukavaa. Lisää ilonpilkahduksia. 

Helsinki-Vantaa

Helsinki Vantaalle saavuimme aikataulun mukaisesti. Tämän pandemia tilanteen vuoksi jonottelimme hyvän tovin passintarkastuksessa. Toisaalta saman verran olisimme odotelleet matkatavararoitammekin. Iloinen yllätys taas, myös matkatavaramme olivat ehtineet mukaan. Kaikki tuntui vieläpä pysyneen ehjänä, ei mitään tuoksuvaa rakivanaa matkatavarahihnalla tai muuta ihmeellistä . Vielä yksi kohta jännitystä. Päätimme mennä vielä HUS:n ilmaiseen ja vapaaehtoiseen covid-testiin, se näytti olevan auki vielä keskiyölläkin. Riskit että meillä olisi covid, ovat pienet. Kreetalla tilanne on paremmalla tolalla kuin Suomessa. Koska siellä oli ulkonaliikkumiskielto viimeiset kolme viikkoa, lisäksi vielä maskipakko ulkonaliikkuessakin, niin eipä juuri riskipaikkoja syntynyt. Myös kotimatkan aikana ovelta ovelle oli maskipakko. Luottavaisin mielin tuloksia odotelleltiin.

Lentomatkailu on tänä vuonna aiheuttanut paljon keskustelua. Miksi sitten piti matkustaa Suomeen. Kuten aiemmin mainitsin, vahvat perhesyyt tulla (määräämättömäksi) hetkeksi Suomeen. Ja joulupukki, jos se vaikka ei osaakaan tulla Kreetalle.

Ja miksi sinne Kreetalle sitten ylipäänsä piti mennä tänä syksynä? Syksyllä meillä, Kreetan Maun väellä, oli erinomainen tilaisuus leikkiä itsekin turistia ja tutkia saarta uudet kujeet mielessä. Ihanat asiakkaamme kun eivät meitä päässeet häiritsemään lainkaan tänä vuonna. Teimme myös kartoitusta mahdollista talvimatkailua ajatellen. Löysimme uusia kyliä, kujia, rotkoja, paimenpolkuja, kirkkoja, luostareita, tavernoita, pikkupuoteja, maisemia ja tunnelmia joista haluamme teidänkin pääsevän nauttimaan. Koitukoon tämä siis iloksenne tulevaisuudessa. Olemme myös ehtineet vetää henkeä. Pandemian vaikutus ensi vuoteen on vielä epäselvää, mutta toivomme todella että saisimme ensi vuoden vietyä läpi tämänhetkisten suunnitelmien mukaan. Niin paljon on kaikkea kivaa odottamassa.

Toisten kokemukset – pureksittua ruokaa

Yleensäkin matkailusta on puhuttu paljon tämän pandemian aikana. Onko se ylipäänsä tarpeellista? Ehkä olen matkatoimistoyrittäjänä puolueellinen vastaamaan, mutta vanha sanonta ”matkailu avartaa” pitää kyllä edelleen paikkansa ihan sataprosenttisesti. Niin hienoa dokumenttia tai niin upeaa ja täydellistä matkakirjaa ei ole tehty etteikö se olisi aina jonkun muun kokemus. Parhaimmillaankin se on ”pureksittua ruokaa”. Omaan elämääni, jopa maailmankatsomukseeni, ovat aivan mielettömästi vaikuttaneet aikuistuvan poikani opiskelujen ”siivellä” tehdyt matkat Afrikkaan. Ne jos jotkin ovat avanneet silmiäni ja laajentaneet näkökulmaa maailman menoon enemmän kuin mitkään matkakirjat tai ulkoapäin tulleet tarinat. 

Jos tällä hetkellä tyydymmekin television tuottamiin matkaohjelmiin, kirjoihin ja vanhoihin valokuviin, niin jonain päivänä on aika taas omille elämyksille.

Ja tottahan on myös se, että sekä tämä Kreetan Maku että talomme House Kastri Plataniaksessa ovat hieman kuin lapsia, kun ne kerran on tullut hommattua, niin pitäähän niistä pitää huolta. Jos se vaatii matkustamista, niin sitten matkustetaan. Vastuullisesti.

Ei silti että meillä olisi ollut mitään hätää kotona Kreetalla, se tunne vain kun olet päättänyt palata kotiin Suomeen. Syyt olivat vahvasti perheeseen liittyvät … ja mehän olemme matkalla kotiin, lennämmepä kumpaan suuntaan tahansa.

Niin, ja ne covid-testit; ne olivat negatiivisia, kuten myös toinen muutamaa vuorokautta myöhemmin otettu testi.