Viimeisimmät postaukset

JOKAISESSA MEISSÄ ASUU PIENI ANARKISTI

Vielä vuosituhannen alkuvuosina ennen oman talon rakentamista lomailimme aina Evropi-hotellissa.  Perheen poika Kostas pyöritti baaria tyttöystävänsä Hrisan kanssa, sattuneesta syystä tuli paljon juteltua nuoren parin kanssa, varsinkin iltamyöhällä, rakiaikaan. Osoittautui että Kostas oli pesunkestävä anarkisti, oikein sydänjuuriaan myöten. Mistä tahansa keskusteltiinkin, niin anarkismi antoi kaikki vastaukset paremman maailman saavuttamiseksi. Siinä vuodatuksessa moni asiakas jäi ilman ouzoaan, niin kuin jotkut ehkä muistavat. First things first. Vähän hymyilytti.

Perimätiedon mukaan Kostas joskus työpäivän jälkeen yöllä kävi jopa töhertelemässä tekstejä talojen seiniin:’Fuck capitalism’ , ’We will never give up’ ja muuta ajankohtaista.  Oli vähän semmoinen olo että Kostas piti meitä aika keskiluokkaisena, mikä ei tietenkään ollenkaan pitänyt paikkaansa. Hämmästys olikin suuri kun kaveri kertoi tulevan vapun mielenosoituksesta vuorilla ja Raila ilmoitti että me lähdemme mukaan. Ihan hyvä idea, onhan vappu myös työläisten ja sorrettujen juhla niin kuin varttuneemmat ehkä muistavat. Kovasti vielä varoitti että paikalla saattaa olla myös poliiseja. Että ollaanko ihan tosissaan.

Ajo-ohjeet saatiin: ennen Kandanosta Spinan risteyksestä vasemmalle ja puolen tunnin kuluttua olette perillä kylässä. Kostas lähti jo aiemmin järjestelemään spektaakkelia.

Ai niin, minkäs takia me mieltä osoitamme? Ranskalainen energiayhtiö oli päättänyt rakentaa tuulimyllypuiston vuorille, mutta paikalliset asukkaat, ehkä kymmenkunta, kärsisivät koska myllyt tulisivat heidän laidunmailleen, jotka olivat ikiaikaisesti kuuluneet kyseisten sukujen laidumaihin. Lisäksi myllyjen jäähdytykseen menee niin paljon vettä ettei lampaille, eikä kyläläisille, jäisi mitään. Köyhien ihmisten ainoa elinkeino oli vaarassa, eihän se käy! Kaiken kukkuraksi yhtiö ei aikonut maksaa mitään korvauksia, koska alueesta ei löytynyt mitään maarekisteriä vaan  maankäytön oikeudet kulkivat perimätiedon mukaan.

Kun saavuimme kylälle yhdentoista maissa oli siellä jo pöydät, tuolit ja puhujalavat paikoillaan. Myös grilli oli kuumana ja käteen lyötiin heti lasi viiniä.  Nuoret, energiset vallankumoukselliset ymmärsivät heti että olemme niitä Kostaksen värväämiä “Suomen  anarkisteja”, tervetuloa vaan.

Puheita pidettiin. Niistä jäi mieleen erittäin iäkäs herra, joka latasi sanottavansa sellaisella paatoksella että Sinisalon Taistokin olisi kalvennut. Vapaus, isänmaa ja tasa-arvo erottautui paasaamisesta, siis tuttua meininkiä Suomen 70-luvulta.  Kylän asukkaat istuivat hiljaa tuoleillaan vähän ujoina ja hämillään. Eihän nyt meidän takia olisi tarvinnut. Puheiden jälkeen alkoi laulu ja mässäily. Trapetsitaiteilijakin oli tiensä löytänyt paikalle, sinne jumalan selän taakse. Grillattavaa riitti ja viinin kyytipojaksi tarjoiltiin rakia, mikä antaa kovasti puhtia mielenosoituksiin. Saadaan vähän tunnetta ja empatiaa sorrettujen puolesta.  Meteli ja sekamelska nousi niin hurjaksi että väistämättä tuli mieleen että tilaisuuden alkuperäinen tarkoitus oli päässyt unohtumaan. Mutta ei haittaa, onpahan tosi  hyvät bileet.

Me poistuimme ensimmäisinä. Erittäin kapealla tiellä tuli vielä vastaan autoja jotka olivat matkalla juhliin. Meidän auto tietysti lipsahti pientareen yli ja jäi akselistaan kiinni tien kantille. Vähitellen peräämme alkoi kerääntyä  autoineen porukkaa jotka eivät päässeet ohitsemme, pakkohan niiden oli auttaa. Neljä ukkoa sai kyllä pienen vuokrakopperomme nostettua helposti takaisin baanalle. Ja matka jatkui.

Seuraavan aamuna Kostas oikein kädestä pitäen, vähän liikuttuneenakin, kiitti panoksestamme hyvän asian puolesta. Ehkä hän oli huomioinut ettemme olekaan niin keskiluokkasia kuin miltä näyttää.

Jälkeenpäin kuulimme ettei ponnistelumme ollut turhaa: perheet saivat maiden luovutuksesta kertakorvauksena 5000 euroa. Summaa on vähän vaikea suhteuttaa kokonaisuuteen mutta varmasti parempi kuin ei mitään. Onko paikalla nyt uljas uusi tuulimyllypuisto? Ei mitään hajua, täytynee kesällä käydä katsomassa.

Suomessa mielenosoitukset eivät nykyään ole mistään kotoisin, porukkaa ei vaan näytä kiinnostavan. Vinkkinä AY-liikkeelle ja puolueille voimme kertoa, että kyllä kansaa tulee paikalle tuhansittain kunhan järjestävät määrättömästi ruokaa ja alkoholijuomaa, kyllä se siitä irtoaa. Ehkä jo ensi vappuna, Hakaniemen torilla.

 

Elämäsi laulu 2019

Lupaus on suuri, mutta Heikki ja Tuija osaavat opettaa sinullekin laulun tekemisen taidon. Tiedän, sillä olen itse sen ihmeen kokenut jo kaksi kertaa enkä kummallakaan kerralla uskonut onnistuvani, sillä minulla ei olut pienintäkään hajua mistä sen kirjoittaisin. Niin se vain tuli. Ja hauskaa meillä kaikilla oli koko viikon!

Tulopäivänä tutustutaan toisiimme, haihdutetaan mystikka biisinkirjoituksen päältä, tutustutaan hiukan Vamosiin ja mennäään porukalla syömään. Ja syödään hyvin.

Seuraavana aamuna aloitetaan. Käydään aamiaisella. Ryhmiydytään tai sitten ei, aloitetaan, kuunnellaan millaisia ideoita muilla on ja kerrotaan omammekin, jos se jo on olemassa. Ellei ole, etsitään. Kirjoitetaan. Syödään lounas farmilla. Jatketaan pieneissä tai isommissa ryhmissä. Jos haluttaa, voi lähteä kirjoittamaan vaikka rannalle. Tehdään jotain kivaa illalla. Ja syödään yhdessä, siitä ei laista kukaan.

Näin jatketaan koko viikko, mutta järjestetään sellaista väliohjelmaa, joka herättää luovuutta ja ideoita. On hienoa seurata mitä kaikkea meistä löytyy ja miten jokainen puhkeaa kukkaan viikon aikana.

Ohjelmassa iltaretki kaupunkiin, joko Haniaan tai Rethimnoon.  Teemme kävelyretken ja päätämme sen uimarannalle ja sen jälkeen tavernaan. Jonain iltana viemme teidät joko tähtiin (!) tai paimenten luo tai jonnekin muualle, mistä aukeaa näköaloja. Yhden illan vietämme farmin amfiteatterissa paikalliset muusikot ilonamme. Viimeisenä iltapäivänä järjestämme itsellemme matinean ja sen jälkeen juhlimme. Lopuksi pakataan laukut ja niihin omat värssyt ja biisit tuliaisina.  Kumma juttu on se, miten jokainen tuntee ylittäneensä itsensä, saaneensa aikaan jotain joka on enemmän kuin uskoikaan.

Kun innostut niin tässä hinnat. Ne vaihtelevat sen mukaan millaisen majoituksen valitset.  Katso tästä linkistä Vamosin tarjontaa.

Majoittuminen tapahtuu siis huoneistoissa, joita on ympäri kylää. Huoneistoja saattaa olla useampia samassa rakennuksessa tai sitten vain yksi. Huoneistoihin kuuluu 1-3 makuuhuonetta, 1-2 kylppäriä, 1-3 parvekketta/terassia/verantaa tms., jaettu keittiö ja oleskelutilat.  Jos valitset jaetun huoneen, saat huonekaverin. Muissa makuuhuoneissa majoittuu 1-2 muuta ryhmän jäsentä. Oma huone tarkoittaa omaa huonetta isommassa huoneistossa, useimmiten 1-2 muuta ryhmäläistä majoittuu samaan huoneistoon.

Oma huoneisto on nk. pieni huoneisto, jossa on yksi makuuhuone ja siinä parivuode. Lisäksi huoneistossa on oma kylppäri, parveke tai terassi, pieni keittiö ja oleskelutila. Tällaiseen pieneen huoneistoon voi myös majoittua pariskunta.

Hinnat :

– 1320 €/hlö kun valitset jaetun huoneen, samaan huoneistoon saattaa tulla 1-2 muutakin kurssilaista

– 1430 €/hlö jos valitset oman huoneen, samaan huoneistoon saattaa tulla 1-2 muutakin kurssilaista

– 1520 €/hlö jos valitse oman pienen huoneiston

– 1430 €/hlö jos jakaa pienen huoneiston matkaseuralaisen kanssa, huom ! parisänky

Jos haluat jäädä pidemmäksi aikaa tai tulla jo aiemmin

– lisäviikko pienessä huoneistossa 350 € saattaa edellyttää huoneiston vaihtoa

– lisävuorokausi Vamosissa 50 €. Saattaa edellyttää huoneiston vaihtoa.

– Lisäviikko, kun isossa huoneistossa 2 henkeä, á 280 €

Hinnat sisältävät

    • majoittuminen valintasi mukaan
    • lentokenttäkuljetukset Hanian kentältä/kentälle saapumispäivän aamuna,
    • kaikki retket
    • ohjelman mukaiset ateriat (aamiaiset, tuloateria, ilta-ateriat, lähtöjuhla)
    • illallinen ja illanvietto farmilla musiikin kera
    • kokoustilat
    • matinea

Hintaan ei sisälly

  • lentoja Haniaan, toivomme teidän olevan Hanian kentällä sunnuntaina aamupäivällä (Norwegian ja Finnair saapuvat noin klo 10.00) jolloin olemme teitä odottelemassa kentällä
  • matkavakuutuksia, suosittelemme kaikille vakuutuksen hankkimista

Kysy lisää 

vamos@heikkisalo.com, kun sinulla on kysymyksiä koskien mukaan pääsyä tai kurssin sisältöä

info @kreetanmaku.fi , kun ihmettelet muita asioita, kuten majoitusta, ruokailuja, retkiä, kuljetuksia ym.

Kiinnostuitko? Toimi  näin:

  • kysy onko tilaa ja kerro montako olisi tulossa.
  • kun  vahvistamme varauksen, saat varausmaksun, ja voit varata lennot. Huomaa, että mitä aikaisemmin ne varaat, sitä edullisemmin ne saat.
  • kerro meille, millä lennolla saavut.
  • Olemme vastassa aamulentoja.
  • Nyt voit jäädä odottelemaan matkan alkamista!
  • Tilaa uutiskirjeemme niin pysyt ajan tasalla ja seuraa meitä vaikka facebookissa Kreetan Maku. Löydät ajankohtaista tietoa, vinkkejä ym.
  • Noin paria viikkoa ennen matkaa laitamme sinulle postia. Saat tarkempia ohjeita tulevasta viikostasi.
  • Varauslaskun saat viimeistään kesäkuussa, kun varauksesi vahvistetaan. Loppulaskun eräpäivä on syyskuussa, noin pari viikkoa ennen matkaasi.
  • Voit ottaa meihin yhteyttä kun sinua askarruttaa jokin matkaasi liittyvä asia.
  • Vinkki: voit saapua Kreetalle jo aiemmin ja majoittua vaikka Plataniakseen, Haniaan, Kalívesiin, Almirídaan tms. ja saapua Vámosiin kun tämä matka alkaa! Myös Vámosiin voi tulla ja majoittua jo aiemmin. Tai voit ottaa vaikka jatkoviikon…
  • Tutustu Kreetaan lukemalla blogejamme
  • lue vielä https://kreetanmaku.fi/matkat-yleista/
  • www.kreetankirjat.fi tarjoaa matkalukemista
  • Kreetan maku Oy on matkatoimisto ja kuuluu valmismatkarekisteriin no 161/17/Mj

      

 

 

 

 

Kreetan makea menneisyys Candylandina

Opaskirjan teko on edennyt. Reitit, kaikkiaan 14, ovat valmiina, samoin hakemistot. Ne on oikoluettu, kartat tehty ja kuvat valittu. Paraikaa askartelen saaren historian parissa ja siitäkin on jo suurin osa valmiina.

Kirjahyllyni pursuaa kohta nejänkymmenen vuoden aikana hankittuja Kreetan opaskirjoja. Ne tuntuvat  toistavan samoja myyttejä ja tarinoita, lainaavat niitä toinen toisiltaan ja parantelevat hiukan. Kun harvoin löydän jotain muuta kuin tuttua ympäripyöreää jargonia, riemastun. Tykkään kaivautua pintaa syvemmälle, etsiä asioita, joita muut eivät joko ymmärrä tai viitsi etsiä. Näillä kaivauksillani pysähdyin taas kerran ihmettelemään saaren sokerihistoriaa.

Luin Adam Hopkinsin mainiota kirjaa ´Crete, its past, present and people´ vuodelta 1977. Olin tehnyt sen sivulle joskus 80-luvulla merkinnän arabivalloituksen kohdalle  ”qand = arabiaa = sokeriruoko”. Saraseenit, siis merirosvoilusta toimeentulonsa hankkineet, Cordobasta ulospaiskatut käsityöläiset, olivat ensin yrittäneet asettua Alexandriaan, jossa sokeriruoko mainiosti viihtyy. Heidät kuitenkin karkotettiin sieltäkin ja he päättivät ottaa haltuunsa Kreetan, jonka tunsivat jo aikaisemmilta ryöstöretkiltään. He ottivat saarta haltuunsa ilmeisesti pala palalta alkaen vuodesta 824. Makeaan makuun miellyttyään he lienevät perustaneet pieniä sokeriruokoviljelmiä saaren rannikoille paikkoihin, joissa oli makeaa vettä, siis jokisuistoihin. Sokeri oli arvokas kauppatavara, harvinainen, ja siihen suhtauduttiin kuin lääkkeeseen. Sen uskottiin parantavan monia sairauksia ja siihen olivat mieltyneet myös haaremien naiset. Varsinaista luksustavaraa siis, joka takasi hyvät voitot.

Kaivoin esiin kirjahyllystäni Helena Hallenberigin ja Irmeli Perhon kirjoittaman kirjan Ruokakulttuuri islamin maissa, kun muistin sen aiemmin herättäneen minussa kysymyksiä. Kirja kertoi muslimien osanneen 800-luvulla eristää sokeria mahlasta, jota sokeriruo´osta saatiin. Kidesokeria valmistaneita sokeritehtaita perustettiin mm. Egyptiin ja Sisiliaan. ” Sana sokeriruoko tulee moniin kieliin arabiasta, sillä arabian ruokoa tarkoittava sana qana siirtyi englantiin (cane) ja ranaskaan (canne). Sana sokeri on tullut useimpiin Euroopan kieliin sanskritin sanasta sarkara arabian (sukkar) kautta.  Lainasana on myös kandisokeri, sillä persian qand tarkoitti palasokeria, ja siitä saatiin ruskean suurikiteisen ruokosokerin nimi moniin kieliin: ranskan candi, italian (zucchero) candi(to), espanjan azúcar cande ja saksan Kandis.”

Kirjoittaessani kirjaani Viisaan syömisen lähteillä – kreetalaisen keittiön salaisuudet, olin törmännyt monesta lähteestä peräisin olleisiin tiedon fragmentteihin, joissa viitattiin Kreetan menneisyyteen sokerinvalmistuskeskuksena. En oikein tahtonut noita lähteitä uskoa, varsinkaan kun kreikkalaiset lähteet vaikenevat asiasta ja väittävät, että saaren venetsialainen nimi Candia on johdettu arabialaisaikaisesta sanasta Handaka.  Venetsialaisethan ostivat saaren vuonna 1204.  Olin myös törmännyt keskiaikaiseen runoon, jonka ristiretkiin osallistunut Matthew Paris oli kirjoittanut. Siinä hän kuvaa purjehdusmatkaa Kreetan rannikolla seuraavasti:

Then saileth we forthe on our right hand,
And come to the Ile of Candy land.
And cite ther was not ferr us fra,
That men callen Cananea: And fifty mile that cite fro,
Is another that hight Retimo.
And from thennes milez fifty,
is the chef cite of alle Candy,
And Candy the cite men calles,
A faire town, and stron of valles.
there groeth alle the Malvesy,
That men have in Christianity.
Matthew Paris, (kuollut 1259) Jerusalem Expedition.

Vapaasti käännettynä: Sitten me purjehdimme oikealle, ja tulimme Sokerisaarelle (Candy Land), eikä ollut kaukana se paikka, jota kutsutaan Haniaksi. Ja siitä viidenkymmenen (meri)mailin päässä on toinen kaupunki jonka nimi on Retimo, ja siitä viisikymmentä on pääpaikka nimeltä Candy. Candyksi sitä kutsutaan, ihan hieno kaupunki, siellä kasvaa kaikki malvasia(viini), joka kristikunnassa on.

Tuon runon Candy siis on sama kuin Candia, joka taas oli Iraklion ja koko saaren nimi venetsialaiseen aikaan. Sokeriin se siis viittaa.

Kun vuonna 2011 olin ostanut yllämainitun islamin ruokakulttuurista kertovan kirjan, olin myös ottanut yhteyttä Hallenbergiin ja kysynyt häneltä, oliko mahdollista, että Kreetalla on ollut makea menneisyys. Hän vastasi laittamalla linkin sokeriteollisuuden historiasta kertovaan kirjaan (J. H. Galloway, The Sugar Cane Industry: An Historical Geography from Its Origins to 1914). Se kertoo sokeriteollisuuden alkaneen 700 – 800-luvulla Välimeren saarilla, erityisesti Kyproksella ja Kreetalla. Sokeriteollisuus sai uutta potkua venetsialaisten saavuttua. Nämä tehostivat viljelyä käyttämällä runsaasti orjatyövoimaa, ts. useimmiten sotavankeja. Sokerikauppa kukoisti aina noin vuoteen 1570 saakka, jonka jälkeen se kuihtui lähes kokonaan seuraavan kolmenkymmenen vuoden kuluessa. Syynä oli halpa Brasiliasta saatu sokeri. Siellä ruoko kasvoi täyteen mittaansa ja työvoima oli halvempaa.

Jäin sitten miettimään miten tämä Candyland-menneisyys näkyy saarella. Pastelli-makeiset, ne pähkinätangot, joissa on hunajaa ja kandeerattua sokeria, nougat-tangot, kandeeratut hedelmät, joita edelleenkin valmistetaan,  ne nyt ainakin ovat jälkiä menneisyydestä. Ja Dansukker pakkaa edelleenkin pieniin laatikoihin Kandisukkeria, ruskeaa isokiteistä sokeria. Kandisukker oli muuten kuningas Vaasan perheessä riitojen aihe, isä kirjoitti tyttärelleen kirjeen, jossa pyysi tätä välttämään sokerin syöntiä. Tuohon aikaan sokeria pidettiin lääkkeenä ja terveystuotteena, joten kuningas oli tässä asiassa toisinajattelija.

Minua kuitenkin ihmetytti se, että sokeriruoko tuntuu tyystin kadonneen niin Kreetalta kuin pohjoisemmastakin Kreikkaa, jossa sitä viljeltiin vielä 1960-luvulla. Jos sitä kerran on joskus viljelty, luulisi siitä nyt edes jokunen karkulainen löytyvän. Tunnen sokeriruo´on hyvin Egyptin-vuosiltani, olen pureskellut sitä, juonut sen mehua, asunut sokeriruokopellon vierellä.

Entäs nyt? Kertoisimmeko saaren matkailuviranomaisille, että saarella on mahtava menneisyys Candylandina, olisi varmaan aika elvyttää se! Lapset tykkäisivät, jos lomasaaren nimi olisikin Karkkisaari, sokeriteollisuus tykkäisi vielä enemmän, ja matkailuväki voisi alkaa rakentaa uutta brändiä. Saaren vientituotteet oliiviöljy ja viini saavat karkit rinnalleen! Varsinainen terveystuote!

Jos kiinnosut enemmän Kreetasta, niin käy pienessä kirjapuodissani.

Siellä on tarjolla sekä Kreetalainen keittokirja

että tarinoita eletystä elämästä nimeltä Pyhät pässit ja muita faabeleita.

Opaskirja Kreetasta on työn alla, valmistunee kevään aikana.

 

KREETALAISESTA SAIRAANHOIDOSTA

KIMIN HUOMIOITA KREETALAISESTA SAIRAANHOIDOSTA JA ELÄMISEN MALLISTA 

Tämä blogi ei ole pelkkä sairaskertomus vaan muistelo siitä miten ennakkoluulot voivat karista ja miten perinteet ja tavat vaikuttavat terveydenhoidon tasoon ja tyytyväisyysasteeseen. Ihan ajankohtaista, ainakin minun mielestäni kun kotimaan soteuudistuskeskustelu käy kuumana.

Tein vähän asennushommia Kreetan asunnolla, turvajalkineina villasukat ja tohvelit. Päädyin tikkailta kylki edellä pöydän kulmaan. Paniikissa naapuri pyydettiin soittamaan ambulanssi kun ei hengitys oikein tahtonut kulkea ja naamakin oli kuulemma harmaa. Matkalla huomasin että kyseessä oli Hanian kunnallisen keskussairaalan auto. EEEEI, minulla on vakuutus ja haluan yksityissairaalaan!!

Olin kuullut kauhutarinoita sairaaloiden tilasta kriisin jäljiltä; ei lääkkeitä eikä hygieniaa, hoitsut yhtenään lakossa jne. Eipä ollut valinnan varaa ja kohta makasin ensiapuosastolla neula suonessa joten olokin alkoi tasaantua ja aloin tehdä havaintoja. Hoitohenkilökuntaa, potilaita ja omaisia pörräsi edestakaisin ja meteli oli melkoinen. Aika pian minut kärrättiin röntgeniin ja ehkä puolen tunnin kuluttua hoitaja tuli kertomaan vaurioista ja siirrosta kirurgiselle osastolle. Neljä murtunutta kylkiluuta , joten sisään ainakin 2-3 yöksi. Kiva yllätys että hoitajat ja lääkärit puhuivat hyvää englantia.

Neljän hengen huone oli asiallinen, vähän kauhtunut lohkeilevine maaleineen ja repsottavine listoineen. Sängyt, radiot ja muu rekvisiitta oli selvästi 20 vuoden takaa, mikä ei oikeastaan ollut yllätys. Pikemminkin ajattelin ettei sentään tämän kauheampaa.

Huoneessa ramppasi omaisia koko illan, kaikki olivat kiinnostuneita mistä olen kotoisin, mikä vikana, olenko saanut hyvää hoitoa ja jos tarvitsen jotakin he kyllä myös auttavat. Henkilökunta toi ruokaa mutta se jäi kyllä syömättä: ei muutenkaan nälättänyt ja sinänsä hyvännäköinen kanakeitto oli kovin vetinen ja suolaton. Näinhän se vähän Suomessakin tuppaa olemaan, ajattelin.

Aamulla uusi röntgen ja kohta lääkäri Jorgos tuli kertomaan että myös kaksi selkänikamaa on murtunut ja verenvuoto vatsaonteloon on aika runsasta. Siinä sängyllä lääkäri nirhasi reiän kylkiluiden väliin ja siitä sentin letku vatsaonteloon. Painovoima hoitaa loput. Kipulääkitystä sai mielin määrin ja hoitajat toistelivat koko ajan että mitä tahansa minulta puuttuu, he kyllä auttavat. Kun kipu oikein yltyi sain saman tien kunnon hevosenpotkun suoraan suoneen ja taas oli niin seesteistä että.

Vastapäisessä sängyssä lepäsi riutunut Kostas, joka oli asunut ja tehnyt rahaa New Yorkissa 26 vuotta ja sitten muuttanut perheensä kanssa takaisin Kreetalle. Kostaksella oli amerikkalainen vakuutus mutta oli silti hankkiutunut kunnalliseen sairaalaan koska hoito on erinomaista ja huolenpito ja henkilökunnan välittäminen on aivan eri tasolla kun ulkomaalaisen pääoman pyörittämillä yksityisklinikoilla. Juttelimme erityyppisitä yhteiskunnista ja päädyimme ydinkysymykseen: kumpi on parempi, moderni organisoitu systeemi sääntöineen ja holhouksineen vai kreikkalaistyyppinen puolianarkistinen sekamelska jossa hallitusta ei arvosta kukaan ja säännöksille annetaan pitkät. Kostaksen mielestä ainakin kreikkalainen systeemi on paljon parempi, kaikkea ei mitata vain rahassa  ja sosiaalinen verkosto takaa aivan toisenlaisen elämänlaadun. Kostaksen vertailukohta oli Yhdysvallat, minun taas Suomi, maailman onnellisin kansa. Hmm..

Kostas oli sitä mieltä että talouskriisi oli yksin ja ainoastaan kreikkalaisten oma vika, aivan turhaa syytellä saksalaisia tai pankkeja. Kreikka vaan menee katastrofista seuraavaan, niin se on aina ollut eikä sille mitään voi. Mutta Kreikka on maailman paras paikka elää, sellaisia ihmisiä ja sellaista luontoa ei vaan ole missään muualla.

Tästä kaikesta inspiroituneena rupesin tarkkailemaan eestaas lappavia vierailijoita. Mitään vierailuaikoja ei noudatettu, välillä porukan käskettiin siirtyä käytävän puolelle jos huoneessa tehtiin joku intiimimpi manööveri. Kaikki toivat potilaille jotain herkkuja ja keskustelu ja nauru raikasi.  Potilaat, sukulaiset ja kaikki  muutkin  höröttivät mukana ja meininki oli kuin synttäreillä. Haluaiskohan toi suomalainen lisää leivoksia??? Juu juu, ilman muuta.

Vinosti vastapäätä makasi vanha, tosi huonossa hapessa oleva mies joka ei koko aikana ollut tajuissaan. Tyttärensä ja vävypoika viettivät kaiket päivät miehen vierellä, pyyhkivät otsaa ja kääntelivät parempaan asentoon. Hoitajat vaihtoivat alituiseen lakanoita ja pesivät miestä. Illalla ilmestyi Sofia paikalle, teki iltahuollon ja käänsi kaksi tuolia jonkinlaiseksi vuoteeksi. Jutteli koko ajan miehelle kunnes nukahti, itsekin. Kyseessä oli omaisten tilaama yöhoitaja jolle maksetaan eri korvaus yövuorosta, viiskymppiä kuulemma. Ettei sairas isä vaan joudu olemaan hetkeäkään yksin. Ja taas aamulla tytär ja vävy palasivat jatkamaan hiljaista hommaansa.

Sillä välin meidän kylällä oli huhu tietysti levinnyt ja minun terveydentilannettani seurattiin tarkasti. Oikeasti Raila, etkö sinä vietä öitäsi Kimin vierellä, sehän saattaa tarvita apuasi ja seuraa. Ei meillä Suomessa ole tapana, kyllä se Kimi pärjää ihan hyvin. Huonon vaimon maine on varmaan kiirinyt ympäri saarta, miten se kehtaa, eikö se rakasta miestään? Normisuomalainen, ainakin mies, ei todella kaipaa tuskien ollessa pahimmillaan koko suvun naisväkeä taputtelemaan ja pussailemaan ja kyselemään miten menee, mutta jos niin ei Kreetalla tee niin ei vaan välitä ja on huono ihminen.

Kahden yön jälkeen tuli siirtokäsky ortopediselle osastolle. Kättely, halaukset ja onnentoivotukset veivät varmaan puoli tuntia. Erityisesti Kostas vannotti minua käymään perheen luontaistuotekaupassa keväällä. Jos itse ei ole enää hengissä niin tytär kyllä antaa hyvät hinnat.

Sitten seurana oli Ali, pakistanilainen rakennustyöläinen, joka oli pudonnut neljästä metristä ja telonut nilkkansa oikein kunnolla. Kyselin vähän piloillani että olivathan työnantajan vakuutukset varmasti kunnossa? Ihan pokkana hän vastasi ettei tietenkään, sairaanhoitohan on ilmaista Kreikassa, myös vierastyöläisten kohdalla. Häh??? Tätä troikka ei varmaan koskaan tajunnut ja toivottavasti ei tajuakaan..

Ali keskittyi enimmäkseen hoitsujen kiusaamiseen ja flirttailuun. Eivät ne pahastuneet, antoivat samalla mitalla takaisin ja käskivät kääntyä Allahin puoleen jos meno ei tyydytä.

Kolmantena iltana minäkin sain vierailijoita: Soula ja Vasilis, meidän henkiystävät, porhalsivat sisään pussukoineen: rinkeleitä ja keksejä ja appelsiineja. Onko kaikki hyvin, jos jotain puuttuu niin minulla on kyllä suhteita ja saan asiat kuntoon, uhosi Vasilis.

Alin kanssa en ehtinyt tehdä mitään tulevaisuuden suunnitelmia, yhtäkkiä punkka kuskattiin röntgenin kautta taas kirurgisella osastolle, nyt huoneeseen 3. Tässä huoneessa ainoa englantia puhuva oli Manolis, joka pitää apartementoksia Aspron kylässä Kaliveksen liepeillä. Puhuttiin paljon, bisnestä siis. Enkelinomainen tyttärensä Maria vietti isänsä kanssa kaikki yöt heräten jokaisen valitukseen ja auttamalla vessaan monta kertaa yössä. Tosi fiksu likka joka heti rupesi minua tenttaamaan kaikesta mahdollisesta, erityisesti elämästä Suomessa. Aina tullessaan sillä oli joku hauska juttu mielessä ja maailman aurinkoisin hymy.  40 vuotta sitten olisin varmasti vienyt matkamuistona mukanani…

Sitten sain yllätysvieraan. House Kastrin luottohieroja, Maria, tupsahti ovesta sisään. Marialla on aika pitkä ura hoitajana Ruotsissa, joten hän halusi kaikki yksityiskohdat hoidon tasosta. En voinut muuta kun kehua, erityisesti hoitajien jaksamista ja välittämistä. ’Niin, siksihän minä lähdinkin Ruotsista, kreikkalainen ei  sitä kylmää hoitoa  vaan kestänyt’.   Taas tuli ajattelemisen aihetta, ehkä sairaanhoidon taso ei olekaan kiinni piirien jaosta tai tietoliikenteen yhteensopivuudesta vaan välittämisestä. En taida kuitenkaan taida vielä tästä väsätä yleisönosastoon kirjoitusta, antaa pölyn ensin laskeutua ensin Suomessa. Sitä paitsi ei mulla oikeasti Suomessakaan ole ollut mitään valittamista sairaaloissa. Ruotsista en tiedä.

Varattu lentoni tuli ja meni, vielä pari päivää jotta saadaan veriarvot kuntoon ja vuodot loppumaan. Plasmaa ja litra uutta verta, kyllä se siitä. Välillä kävi fyssarin kaveri tarjoamassa sopivaa haarniskaa joka pitää rangan suorassa ja antaa mahdollisuuden liikkua. Maksoi Eur 250 mutta mieluummin niin kuin neljä viikkoa punkan pohjalla liikkumatta..

Lauantai-iltana tapahtui sellaista jota Suomessa tai Ruotsissa ei varmaan näe eikä koe. Yhdentoista maissa, juuri ennen yövuoron vaihtumista alkoi käytävän puolella meteli yltyä ja meidän huoneeseen tulvi reilusti tupakansavua. Maria nousi punkasta ja sadatteli ovea sulkiessaan että voi, ei taas. Hoitsut siellä vähän juhli työviikon loppumista. Kukaan ei kiinnittänyt asiaan sen kummempaa huomiota, sattuuhan sitä. Suomessa koko porukka olisi varmaan telkien takana.

Maanantaiaamuna sain lopulta sen lappoputken pois kyljestäni joten olo kohentui kertaheitolla. Panssari kiinni ja ryhdikkäälle kävelylenkille pitkin sairaalan käytäviä. Lääkäri sanoi vielä tiistaiaamuna ottavansa viimeisen verikokeen ja röntgenin että kotiinlähtö ja lentäminen varmasti olisivat riskittömiä. Kaikki hyvin ja vähän ajan kuluttua tohtori Jorgos tuli kaikkien testitulosten, hoitodokumenttien ja Suomen lääkärille osoitettujen kirjeiden kanssa hyvästelemään. Valitteli että meni vähän aikaa kun kaikki piti kääntää englanniksi. Tämä Jorgos muuten ei koko viikon aikana ollut poissa osastolta kuin sunnuntaiaamupäivän, muuten koko ajan juoksi huoneesta toiseen. Ei ole kuulemma ehtinyt kun on vähän lääkäripulaa, kurssituksia ja muutenkin. Hei vaan ja otetaan kaljat kun nähdään joskus Haniassa…

Ei tarvinnut edes mennä kassan kautta,   riittää ihan hyvin kun Suomesta meilaan heille sitten kopion eurooppalaisesta Kela-kortista. En ole selvillä miten tämä systeemi pelaa mutta Hanian sairaala ei minulta rahaa eikä sitoumuksia tahtonut. Aika jännää.

Ennen lähtöä fyssari tuli vielä antamaan viimeisiä ohjeita. Kiittelin kovasti hyvästä hoidosta ja kysyin olisiko jotain tapaa korvata kaikki, onko jotain säätiötä tms.  Ai ei ole vai, no entäs jos lahjoitan tämän haarniskan sitten keväämmällä kun en itse enää  – toivottavasti  – tarvitse. Hyvä idea kuulemma, niistä on kova pula kun harvalla on varaa hankkia sellaista vaikka tarvitsisi. Tuot sitten suoraan ortopediselle osastolle.Vähän liikuttuneena halasimme lämpimästi ja lähdin.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Nyt istun Laajasalon kodissani tätä kirjoittamassa. Talossa on lämmintä eikä vedä, lumiaura on jo putsannut kadun ja kaikki on rauhallista ja turvallista , kukaan ei mölyä ei naura eikä vieraitakaan ole paljon käynyt häiritsemässä.

Jotenkin vaan olen jämähtänyt miettimään koko kokemusta; kaikki ne tyypit, hymyt, vitsit ja pyyteetön auttaminen 800 euron kuukausiliksalla teki kyllä vaikutuksen joka ei hevin unohdu. Välillä ne jutut vielä naurattaakin, vaikkei vielä oikein pystykään hytkymään.

Oikeasta elämisen mallista en vieläkään tiedä, jostain Kreetan ja Suomen  välimaastosta se kai löytyy. Täytyy sanoa että juuri nyt jompaankumpaan suuntaan olen vähän kallellani…

Haarniska pitää ryhdin hyvänä mutta tipaton tammikuu ei nyt onnistunut !

 

 

Esaun rokkaa vai linssikeittoa?

Keittiön pöydällä on muutaman päivän lojunut pari kreikankielistä kirjaa, Septuaginta ja Aglaia Kremézin Sintages kai istories gia mageires me anisihies/Reseptejä ja tarinoita rauhattomille kokeille. Olen etsinyt Septuagintasta (se on kreikankielinen Vanha Testamentti) kohdan, jossa Esau myy esikoisoikeutensa Jaakobille lautasellisesta rokkaa (vanha käännös). Uudempi suomenkielinen käännös puhuu papukeitosta, mutta kreikankielinen mainitsee sanan φακου, linssit. ”Sitten Jaakob antoi hänelle leipää ja papukeittoa, ja Esau söi ja joi, nousi ja meni tiehensä”. (I. Moos.25:27-34)

Linssit ovat olleet ihmisravintoa jo 11 000 vuotta Lähi-Idässä. Pavut saapuivat Eurooppaan vasta viitisen sataa vuotta sitten Kolumbuksen löytöretkien myötä Uudesta Maailmasta.  Linssillä on tosin Suomen kielessä monta muutakin nimeä, mm. virvilä, kylvövirvilä ja rokkalinssi. Hm. Härkäpapu ja kikherne ovat nekin olleet Välimeren kansojen ravintoa jo ainakin 8000 vuotta.

Kremézi kertoo kirjassaan palkokasvien keskeisestä merkityksestä roomalaisessa keittiössä. Hän manitsee, että roomalaisilla oli sanonta, jonka mukaan viisaan viisaus tulee esiin silloin, kun pitää maustaa linssisoppa. Kohtuus on viisautta. Palkokasvit olivat niin tavallista ruokaa, että niiden mukaan on nimetty kolme suurta roomalaista sukua. Lentulliukset ovat saaneet nimensä linsseistä (lentils), Fabius härkäpavusta (Vicia faba) ja Cicero tietenkin kikherneestä, cicer.

Linssisoppaa

Keitin tammikuun kunniaksi linssikeittoa kunnon kreetalaisen reseptin mukaan, sen saman, joka on aina koonnut meidän perheemme yhteen. Se oli lasten suosikki, jota valmistettiin ainakin joka toinen viikko. Kun muutimme Suomeen, oli toisella tyttärelläni tapana koulun jälkeen tuoda kavereitaan meille linssikeitolle. Kreetalle jäänyt lasten isä ihmettelee vieläkin, miten me kehtaamme sunnuntairuuaksi laittaa linssikeittoa, paastopäivänähän sitä syödään! Hänen maailmassaan se tarkoittaa keskiviikkoa tai perjantaita. Sunnuntaina kuuluu olla lihaa pöydässä.

Pussissa oli 400 grammaa kuorellisia ruskeanvihreitä linssejä. Vain kuorelliset käyvät tähän keittoon, eivät siis punaiset tai keltaiset, sillä ne on kuorittu. Huuhtelin linssit, kiehautin ja kaadoin keitinveden pois. Teen tämän nykyään vähentääkseni huonosti imeytyvän raudan määrää ja säästääkseni vatsaani.

Pilkoin kattilan pohjalle pari sipulia karkeiksi paloiksi ja haudutin niitä reippaassa määrässä öljyä. Se tekee niistä sulavampia ja muistan miten kälyni Anna tapasi sanoa, että linssisopan ja muidenkin papuruokien onnistuminen riippuu öljyn määrästä.

Kun sipulit olivat juuri ja juuri kuullottuneet, laskin lämpöä ja lisäsin tomaattimurskan. Annoin tomaatin ja sipulin tutustua toinen toisiinsa muutaman minuutin ajan ennen kuin lisäsin vettä, jolla oli jo huuhdellut tomaattimurskapurkin ja oliiviöljymitan. Kun neste kiehui, lisäsin porkkanat, laakerinlehdet ja ison valkosipulin kynnen sekä linssit. Kun kattilassa oli hyvä meno, sammutin lämmön, painoin kannen päälle ja ´unohdin´ kattilan hellalle noin puoleksi tunniksi.  Kun palasin, oli neste imeytynyt hyvin. Lisäsin kupillisen vettä, sekoitin ja suolasin keiton.

Kreetalaisilla on tapana terävöittää makua lisäämällä joko lautaselle tai kattilaan tilkka punaviinietikkaa. Minulle riittää 1-2 rkl tähän määrään. Viinietikalla on monia hyviä terveysvaikutuksia ja sen happamuus on tässä hyvä lisä.  Jos haluat vaihtelua linssikeittoon, lisää joukkoon reilusti tuoksuvaa vastahakattua tilliä! Koko keittiösi tuoksuu kesälle. Tai laita valkosipulin sijaan kattilaan pitkä nauha mehukasta appelsiininkuorta. Leikkaa se vaikka perunakuorimaveitsellä ohuelti, ei valkoista maltoa mukaan.

Näistä saat ison kattilallisen höyryävää keittoa 4-6 hengelle kylmänä talvipäivänä

  • 400 g linssejä, huudellaan ja annetaan liota vartin tai enemmän, lyhentää kypsymisiaikaa
  • 2 sipulia
  • 1-3 dl tomaattimurskaa
  • porkkana tikkuina tai lantteina
  • ½ dl oliiviöljyä
  • laakerinlehtiä
  • valkosipulia
  • suolaa
  • punaviinietikkaa
  • vettä

Kreetalaiset syövät keiton usein niin, että lohkaisevat kunnon palan fetaa keskelle keittoa. Toiset nauttivat sen leivän tai ohrakorpun kera. Jos ei tarvitse miettiä painorajoituksia, voit ihan hyvin paahtaa leipää ja kastaa sitä lautaselle, jossa on hyvää oliiviöljyä ja paljon silputtua tilliä tai valkosipulia.

Tämä ei ole vähähiilarinen ruoka (100 grammassa liottamattomia linssejä on peräti 45 g hiilareita), mutta kun siitäkin määrästä tulee kolme lautasellista, voisin arvioida, että yhdessä kunnon lautasellisessa keittoa on noin 15 – 20 hiilaria. Ja siinä valkoisessa leivässä niitä on lisää, jos sitä paahdat!

Jos haluat keitostasi enemmän Esaun aikaisen, jätä pois tomaatti, korvaa sipuli purjolla ja mausta jeeralla, roomankuminalla. Keitto on vegaani, siinä ei ole gluteenia, se on maidoton, siinä on paljon kasviproteiineja ja se näine ominaisuuksineen keikkuu aivan nykyisen terveellisen kasvisruokabuumin aallonharjalla.

Kirjoittamisen iloa aarteiden saarella – vapaudu kirjoittamisen lukoista

Kurssi sisältää paljon kirjoittamisen harjoituksia NLP-menetelmiä hyödyntäen sekä seikkailuja, elämyksiä ja ihanaa ruokaa.

Voit tulla kurssille työstämään omaa tekstiäsi tai verryttelemään kirjoittajan taitojasi. Kurssi on Vamosin kylällä ja koulutustilat sijaitsevat idyllisellä maatilalla.

TULOPÄIVÄ 02.10.2018

  • Tuloateria valmiina lautasella huoneistoissa odottamassa, sillä monet ovat matkustaneet koko yön
  • Kokoontuminen illansuussa farmilla, tulo-info virvokkeineen, orientoituminen paikkaan ja viikkoon, lyhyt luento ja tehtävä
  • Kävelemme kylän läpi tavernaan, jossa syömme illallisen

TOINEN PÄIVÄ, 3.10.

  • aamiainen klo 8.30-10 tavernassa, josta omatoiminen siirtyminen kokoustilaan farmille
  • miten aloitan kirjoittajan päivän hyvin?   Kirjoittamisen lukot ja miten pääsen niistä yli?
  • Yhteinen omakustanteinen lounas
  • Tunteet kirjoittamisen takana ja mitä niille voisi tehdä? Mikä minua estää kirjoittamasta tai kirjoittamasta eri tavalla kuin ennen?
  • iltaretki oliivitarhaan, jonka päätteeksi nousemme ylös vuorille paimenten luokse illalliselle

KOLMAS PÄIVÄ, 4.10.

  • aamiainen tavernassa
  • rajoittavat uskomukset kirjoittamisen esteenä. Kirjoitusharjoitus ja sen purku
  • lounas farmilla
  • kävelykirjoittamista: kuljetus lähikylään (rantakylään sään salliessa), jossa harjoitustehtävä ja sen purku, pulahdus mereen ja lopuksi illallinen kylän tavernassa

NELJÄS PÄIVÄ, 5.10.

  • aamiainen
  • Mistä iloa ja innostusta, kun kirjoittaminen tökkii? Mistä aikaa kirjoittamiseen? Lähdetään retkelle Argirúpoliin ottamaan asiasta selvää. Harjoituksia. Neitsyeiden lähde, lyhyt kävely, lounas, Ajia Dynamin dynaamiset lähteet ja kahvit kyläkahvilassa. Harjoitus. Paluu Vamosiin

VIIDES PÄIVÄ, 6.10. sunnuntai, vapaapäivä.

  • Rannat ja lähikylät odottavat tai voit suunnata ostoksille kulttuurikaupunki Haniaan. Merjalta voit kysyä etukäteen loistavia vinkkejä paikoista, jonne matkailija ei tavallisesti löydä!

KUUDES PÄIVÄ, 7.10.

  • aamiainen
  • kirjoitusharjoitus Vamosin kylällä
  • omakustanteinen lounas
  • harjoituksen purku ja asiaa kirjoittamisesta. Illalla syödään yhdessä Vamosin tavernassa

 

  • SEITSEMÄS PÄIVÄ, 8.10.
  • aamiainen
  • yhteenveto viikosta
  • yhteinen lähtöjuhla, aloitetaan valmistelut hyvissä ajoin porukalla ja viritetään tilan ulkouuniin tulet, tehdään piirakoita ja ruokaa yhdessä, syödään ja juhlitaan

KAHDEKSAS PÄIVÄ, 9.10.

  • aamiainen
  • paluukuljetus kentälle, bai-bai!

 

MAJOITUSVAIHTOEHDOT JA KURSSIMAKSUT

Hinta määräytyy majoitusvaihtoehdon mukaan. Osallistujat majoittuvat vierastaloissa, joissa 2-3 makuuhuonetta, keittiönurkkaus ja oleskelutila, kylpyhuoneet, terassit ja/tai parvekkeet. Vierastalot sijaitsevat joko farmilla (koulutuspaikka) tai kylässä, max. n. 1 kilometrin etäisyydellä farmista. Katso tästä majoitusvaihtoehtoja! 

 

Majoitusvaihtoehdot ja kurssimaksut:

– Kaksi henkilöä / makuuhuone isommassa huoneistossa 1205€ / henkilö
– Yksi henkilö / makuuhuone isommassa huoneistossa 1275€ / henkilö
– Yksi henkilö pienessä huoneistossa (yksi makuuhuone, jossa parisänky) 1380€ / henkilö
– Pariskunta pienessä huoneistossa (yksi makuuhuone, jossa parisänky) 1240€ / henkilö

 

Kurssimaksuun sisältyy:

– kirjoittajakurssi
– lentokenttäkuljetukset Hania-Vamos-Hania
– majoitus
– aamiaiset
– lulopäivän lounas
– 5 illallista, joista osa retkien ja iltaohjelmien yhteydessä (omakustanteiset ruokajuomat)
– 3 retkeä
– läksiäisjuhla

Huomioitavaa

Suosittelemme Norwegianin aamulentoa klo 7.05 Helsingistä Haniaan. Se laskeutuu klo 11 ja olemme sitä vastassa. Muista noutamisista sovitaan erikseen.

Jokainen ostaa ja varaa omat lentonsa sekä mahdolliset jatkokuljetukset kotimaassa. Me järjestämme lentokenttäkuljetukset. Voit niin halutessasi tulla saarelle jo aiemmin ja ilmestyä Vamosiin vasta kun kurssi alkaa. Tai voit jäädä saarelle vielä muutamaksi päiväksi. Meiltä saa vinkkejä!

Tulopäivän lounasta lukuun ottamatta lounaat eivät sisälly kurssimaksuun.

Ilmoittautuminen

Koulutukseen otetaan 12 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä.

Ilmoittaudu Terhi terhi@metsaanmeni.fi, kysy 050 5829623

Virallinen matkanjärjestäjä on Kreetan Maku Oy

 

Lue vielä nämä!

Matkat – Yleistä

 

Lintumaailmaanko ?

Tämä matkatoimiston kanssa puuhasteleminen tuntuu avaavan aivan uusia sivuja ja maailmoja, asiat ja ideat vaan yhtäkkiä kehittyvät kun jostain innostuu.

Esimerkiksi nyt kävi näin:

Viime vuoden keväällä järjestimme erittäin onnistuneen, paljon hehkutetun valokuvausleirin. Vapaapäivänä sitten kaksi kaveria halusi päästä tutustumaan Länsi-Kreetan lintuihin ja kysyivät voisinko lähteä kuskiksi. Mikäs siinä,satuin tietämään pari paikkaa joissa olen nähnyt selvästikin alan miehiä valtavien putkiensa kanssa. Aamutuimaan ylös ja autonkeula kohti Aradenan aluetta jossa olemme aiemmin nähneet hanhikorppikotkia. Sillan kupeessa olevasta kahvilasta kyselin missä kotkia olisi nähtävillä. Ukko teki kädellään laajan kaaren tarkoittaen kai, että vähän joka paikassa. Sitten vielä että no mihin aikaan, johon hän vastasi että puoli kahdeltatoista. Ymmärsin että suunnilleen puoliltapäivin.

Meillä oli hyvin aikaa joten ajelimme rauhassa pikkutietä Agios Ioannikseen ja siitä etelään kohti rotkon reunaa herrojen samalla tarkkaillessa vuoren rinnettä. Käytännön syistä minä enemmänkin tarkkailin tietä. ’Tuolla!!’ he intoilivat yhdestä suusta. Rinteessä kuulemma oli korppikotkaparvi istuskelemassa kelon päällä, viisi tai kuusi kappaletta. Minä en vieläkään nähnyt mitään, vasta aikani kiikarin kanssa tuhrattuani sain ne okulaariin. Komeita, kyllä. Ammattimiehiä selvästi, antennit viritettyinä myös lentäviin tipuihin. Tasan 11.30  ne kaikki nousivat siivilleen ja selvästi uteliaina liihottivat puiden latvoja viistäen tutkimaan että mitä tyyppejä nyt taas. Kamerat oli sarjatulella ja miehet aivan innoissaan. Minäkin yritin jotain säälittävällä 280 millisellä.

Pikkuhiljaa siirryimme seuraavaan kohteeseen eli Plataniaksen lähellä sijaitsevalle Agia-järvelle, josko sieltäkin löytyisi jotain herroja kiinnostavaa näin muuttoaikaan. Minun mielestä siellä on vain ollut lokkeja ja muita vesisotkia. Heti perillä toinen totesi että tämähän on paratiisi!! Ai missä, minä ihmettelin. Kolmisen tuntia ne siellä hääräsivät jutellen muunmaalaistenkin kanssa ihan käsittämättömyyksiä. Illalla kotona Kari kyseli että hän taitaa jättää valokuvaustunnin huomenna väliin jos voisin aamulla ajaa hänet taas järvelle aikaisin aamulla. Siis koko päiväksi koska loppuryhmä oli lähdössä ihan muihin maisemiin. Niin tietysti.

Heitin sitten ihan sattumalta että jos pojat kykenee kokoamaan hyvän ryhmä niin minä voin kyllä järjestää ohjelman myös lintuharrastijille. Ei kuulemma tuota ongelmia, joten  otin yhteyttä puolituttuun oppaaseen joka vakuutti pystyvänsä hoitamaan homman. Marraskuussa ryhmä tuli täyteen ja sen jälkeen onkin ollut puuhaa. On tutkittu mitä lintuja missäkin on nähtävillä mihinkäkin aikaan, rakennettu hienoja excellejä taksonomisen järjestyksen mukaan ja tavailtu lintujen latinalaisia nimiä silmät tihruten iltamyöhään. Vähän kuviakin on katseltu kun esimerkiksi ei ollut ihan selvää miltä hemppo näyttää…

Nyt jo odotellaan innolla kevättä, vaikka vähän vielä jännittää minkälaiseen soppaan nyt on tullut lusikkansa laitettua.

Sitä paitsi tämä puuha on oikeasti ruvennut kiinnostamaan, taidan olla ihan täysillä mukana kiikarit kaulalla aivan hörhönä.

Se kai tässä toiminnassa vetää puoleensa että tapaa uusia fiksuja ihmisiä ja oppii uusia asioita. Ei se sen kummempaa kai ole, eläkeläiselläkään.

Tarkoitus on järjestää näitä uudelleen, kaiken tämän duunin jälkeen, joten jos löytyy muitakin kiinnostuneita niin saa ottaa yhteyttä.

Kimi

Ja tuon loistavan kuvan hanhikorppikotkasta otti Kari Sundqvist, kiitos että saimme käyttää tuota kuvaa !

 

 

 

 

 

Kyläreissuja pyhimysten luo

 

Tulevaa Kreetan länsipään opaskirjaa varten olen koonnut juhlakalenteria, siis sellaista, jossa on paitsi kreetalaiset juhlapyhät, myös tärkeimmät panijírit. Nehän ovat pyhimysjuhlia, siis pyhimyksen nimipäiviä. Nimipäiville ovat kaikki tervetulleita. Ei tarvitse olla uskovainen tai harras kirkossa kävijä, ei suinkaan, uteliaisuus riittää. Näitä pyhimysjuhlia on ympäri vuoden, onhan nimipäiviäkin. Eivätkä pelkästään pyhimykset juhli, vaan ne kaikki, jotka ovat saaneet nimensä kyseisen pyhimyksen mukaan. Kreetalaiset tuntevatkin pyhimyksensä hyvin ja siis nimipäivänsä myös. Syntymäpäiviä ei ole tapana juhlia, vain nimipäiviä. Ortodoksinen kirkko osaa näissä nimipäiväjärjestelyissä olla hyvin maanläheinen, vai mitä sanot seuraavasta: maaliskuun 25. päivä juhlitaan Neitsyt Marian ilmestystä. Maria siis sai tietää olevansa raskaana. Siitä on yhdeksän kuukautta jouluun. Maaliskuisena Marian-päivänä viettävät nimipäiviään naimattomat Mariat. Naineiden Marioiden nimipäivä on elokuun 15. päivä.

Helmikuussa, 40 päivää joulusta, vietetään Jeesuksen kirkottamisen juhlaa, ypapantia. Vastasyntynyt siis vietiin temppeliin siunattavaksi. Tämän tapauksen muistoa juhlitaan Kreetalla mielenkiintoisessa paikassa, jossa ovat päällekkäisinä kerrostumina sekä kivikautiset uskomukset että mytologia että ortodoksisuus, kaikki tiiviisti yhteen kietoutuneina.

Paikka on Arkudiotissan eli Karhuttaren luola Akrotírin niemimaalla Guverneton luostarin naapurissa. Luolassa on vanhastaan palvottu Artemis-jumalatarta, jonka tiedettiin huolehtivan metsästäjistä, villieläimistä, luonnosta ja kuun kierrosta. Näin myös naisen kierrot, raskaus ja synnyttäminen kuuluivat Artemille. Yksi luolan stalagmiiteista muistuttaa suurta karhua, yhtä Artemiin ilmenemismuodoista, onhan karhua pidetty hyvänä lapsiaan puolustavana äitinä. Kreikkalaisessa mytologiassa karhut suojelivat vastasyntynyttä Zeus-lasta. Tästä ne palkittiin ja niistä tuli Ursa Major ja Ursa Minor taivaalle eli iso ja pieni otava. Arkudiotissan luolan suuaukolla olevassa kirkossa Jeesus-lapsen kirkottaminen on siis päivän teemana 2. helmikuuta. Joskus vielä menen mukaan!

Panijírit vetävät minua puoleensa siksi, että jaksan edelleenkin hämmästellä kuinka hienoihin paikkoihin kirkkoja on rakennettu. Niitä on rotkoissa, kallionkielekkeillä, luolissa, tasapainoilemassa kahden kiven päällä, vuorten huipuilla, lähteiden nurkalla, ruusutiheikköjen suojassa, meren rannoilla, oudosti kasvavien plataanien alla, tammimetsiköissä…Niiden rakentamisen eteen on nähty vaivaa. Ne kertovat historiaa. Niitä kannattaa opetella lukemaan. Jos noista ajoista ei meille ole muuta konkreettista jäänyt kuin nuo kirkot, niin miksemme raottaisi niiden ovia ja samalla kurkkaisi menneisyyteen, sinne josta tulemme?

Olen ihmetellyt miksi Kalivesin lähialueilla on tavallista tiheämmässä Johannes Teologin kirkkoja, siis hänen, joka kirjoitti ilmestyskirjan Patmoksen saarella. Vasta menneenä syksynä sain vinkin: niiden tiheyteen vaikutti se, että Kalivesin yläpuolisilla kukkuloilla Apterassa sijaitseva luostari toimi Patmoksen luostarin alaisuudessa. Se  oli alueen tärkein uskonnollinen keskus eikä siis ihme, että uusia lähelle nousseita kirkkoja pyhitettiin omalle hyvin tunnetulle Johannekselle.

Kalívesin kylän entisillä takamailla on myös yllättävän monta Johannes Rigologosin kirkkoa. Kukas hän sitten on? Rigologos, Vapisija, on Johannes Kastaja, jonka ruumis tarinan mukaan jäi vapisemaan mestauksen jälkeen. Tästä vedettiin se johtopäätös, että Johannes voisikin auttaa kaikkia niitä, jotka vapisevat malarian kourissa kovassa kuumeessa. Niin näitä kirkkoja löytyy kylistä, joissa malariaepidemioita esiintyi säännöllisesti. Johannes Rigologos seuraa aikaansa ja suojelee nykyään myös Parkinsoniin sairastuneita.

Kun ennen aikaan ei tauteihin ollut kummoisiakaan parannuskeinoja, ymmärtää hyvin, että kulkutaudit olivat pelättyjä ja kaikki mahdollinen apu otettiin vastaan. Lääkelaatikko ja annostelulusikka kourassa kuvattua Pyhää Panteleimonia on myös huudettu avuksi moneen vaivaan, sen kertoo jo pyhimyksen nimikin (pan+eleimon=kaikki kulkutaudit). Ja sitten Haralambos! Hänelle pystytettiin kirkkoja aina ruttoepidemioiden jälkeen, Haralambos kun suojelee siltä. Hänen tulisi varmaan päivittää osaamisensa, rutto kun on kovasti harvinaistunut.

Korjaus: sain kommentin, jonka mukaan pan+eleimon ei olekaan kaikki kulkutaudit, vaan kaikki siunaus! Ja minä kun olen harahaoppia levittänyt ainakin 20 vuotta. Pyydän anteeksi. Aina pitää tarkistaa, sen tässä oppi! Kiitos korjauksesta, Jukka Jauhiainen!

Mitäs sanot, alkaako pienten kirkkojen kutsu houkuttaa?