Aikanaan kun aloin viettämään yhä enemmän aikaa Kreetalla, vuokrasin huoneiston Evropi-hotellista. Silloin alkoi myös varsinainen saareen tutustuminen toden teolla. Koska vakituinen autokuskini (lue aviomies) vietti aikaansa enimmäkseen Suomessa töidensä vuoksi, niin kätevin tapa liikkua paikasta toiseen oli pyöräily. Itselleni auton ajaminen vielä silloin ei tullut kuuloonkaan, siitä kerroin edellisessä blogissani. Polkupyöräily Kreetalla, se oli ok.

Oma vai vuokrattu?

Aluksi riitti vuokraamon pyörät, niitä sai kohtuullisella hinnalla jos vuokrasi pidemmäksi aikaa. Ja olivathan ne huoltovarmoja. Jos tuli ongelma, niin kävin vaihtamassa pyörän toiseen. Jossain vaiheessa kuitenkin tuli ajankohtaiseksi hankkia oma pyörä. Olimme jo silloin päättäneet kiinnittyä saareen ainakin osa-aikaisesti, joten sekin puolsi oman pyörän hankintaa. Myös polveni alkoivat olla siinä kunnossa että runttailu Kreetan ylämäissä – ja niitä riittää – liian vähillä vaihteilla alkoi käydä tuskalliseksi.

Oma kuitenkin

Sinnittelin vielä yhden kesän vuokraamon pyörällä kun kuvittelin, että pyörät ovat syksyllä alennusmyynnissä, niin kuin Suomessakin. Jep jep! Marssin tuttavan suosittelemaan pyöräkauppaan Haniaan, Gladisos-risteyksen liepeille ja aloitin pyörän valitsemisen. Asiantuntijaliike kun oli, niin ensin mittailtiin kuski ja kysyttiin ajotapa, istuva vai makaava. Valittiin kuskin rungolle sopivan kokoinen pyörän runko ja ohjaustanko toiveiden mukaan. En röhnötä kippurasarvisen pyörän päällä, en. Vaihteita paljon, 21. Polkimet tavalliset, ei lukkopolkimet, kiitos. Pyörän jalka, tottakai, miksi ei sisälly hintaan? Takalokasuoja ja tarakka, tietenkin, nekään ei ole automaattisesti mukana. Halusin vielä pienen korin, jonka voi kiinnittää ohjaustankoon. Ja kypärän. Punainen tätipyörä ja kypärä näytti heistä kai koomiselta yhdistelmältä, mutta pidin pääni ja sen sisuskalujen arvoa irvailuarvoa suurempana.

Kun kyselin alennusmyynnistä, myyjän kasvoille levisi hämmentynyt ilme. Eihän niitä syksyllä ole, vastahan kausi alkaa. Eihän kukaan kesäkuumalla pyöräile. Keväällä sitten on alennusmyyntejä. Vilkaisin kypärä päässäni peiliin ja vastaan tuijotti typerys. Niinpä tietenkin. Pyörän hinta kaikkine herkkuineen oli alle 500 euroa. Lisäksi sain pari ensimmäistä virittelyä ja huoltoa samaan hintaan. Hienosti on palvellut jo toistakymmentä vuotta.

Muutama karikko liikenteessä

Uutukaisen pyöräni kanssa sitten ajelin kohti Plataniasta. Ehkei reitti erinomaisen vilkkaasti liikennöidyn rantatien laitaa ollut unelmien täyttymys, mutta hengissä selvisin. Ongelmana ei sinänsä ole ollut itse liikenne. Muutaman melkein sydänkohtauksen ja melkein ojaanajon aiheutti ihan alussa autojen torven töräytykset kunnes opin, että se on vain paikallinen tapa ilmoittaa kohteliaasti olevansa tulossa. Mikäli nyt töräytys oli lainkaan minulle tarkoitettu. Toinen varottava kohde ovat edelleenkin tienlaitaan juuri pysäköivät autot. Yleensä ne kurvaavat tienlaitaan juuri nenäsi edestä, pysähtyvät ja avaavat oven saman tien. Ovesta ulos työntyy lähes poikkeuksetta piikkarit ja pitkät sääret. Sitten joko ehdit väistää, tai et. Asenteellista kyllä, mutta omasta kokemuksestanihan puhun. Kun nämä karikot on oppinut välttämään, niin hyvin uskaltaa saarella ajella. Yleisesti ottaen pyöräilijöitä väistetään ihan kiitettävästi. Sitäpaitsi polkupyöräily Kreetalla on mukavaa, kunhan sitä ei tee kuumimpaan aikaan vuodesta.

Tosiharrastajan harjoitteluparatiisi

Polkupyöräily Kreetalla on kilpapyöräilijälle harjoittelua paratiisissä, harjoitusmaastoja löytyy aina helposta hemmetin vaativaan. Muutama vuosi sitten koko Kreikan kymmenen parhaan kilpapyöräilyjoukkueen joukkoon mahtui seitsemän kreetalaista joukkuetta. Ja kyllä siellä niitä pyöräilijäryppäitä näkyy polkevan, ihan kesälläkin. Kymmenen vuoden takainen lama lisäsi pyöräilyä ihan tavallisen kansan parissakin. Sitä ennen näin vain turisteja ja kilpapyöräilijöitä liikenteessä, nykyisin pyörän päällä näkee niin ikkunanpesijöitä harja-arsenaaleineen kuin maalareita maalisankoineen ja tikkaineenkin. Arvatkaahan mikä on tikkaiden kääntösäde kurvissa? Kannattaa kyykistyä.

Mikä ihana vapaus, kun oli oma pyörä. Vettä, aurinkorasvaa, muutama kolikko, uimapuku ja kartta mukaan, ja retkeilemään. Niin ja pelikortit. Aurinkorasvan opin muistamaan, kun ensimmäisen kerran poltin kämmenselkäni ihan totaalisesti. Luoja on suonut minulle melkoisen rasvanahan, enkä ole helposti palavaa sorttia. En toki vietä aikaa rannoilla tai altailla itseäni grillaten, mutta ulkona liikun kyllä paljon. Mikään muu kohta ei tuollakaan kertaa reagoinut sen kummemmin, mutta ne kämmenselät. “Panajia mou”, sanoi paikallinen apteekkari, kun esittelin kirkkaanpunaisia, turvonneita palleroitani. Niitä sitten yritin lepytellä kaikilla mahdollisilla paikallisten ehdottamilla keinoilla, jääpaloista sitruunamehuun ja jugurtista aloe veraan. Lopulta aika oli se joka auttoi.

Kartta ja kompassi

Kartta on hyvä olla mukana, vaikka ei siitä niin paljon hyötyä ole ollut pikkuteillä. Tiet kun kulkevat miten sattuu, lainkaan piittaamatta siitä miten ne karttaan on merkitty. Saarella sijaitsee NATO-tukikohta, joten ei karttojen kanssa niin tarkkoja olla. Parhaat pyöränostoaikaan löytyneet kartat olivat saksalaisten painattamia. Jokainen toisen maailmansodan historiaan perehtynyt ymmärtää miksi.

Muutamankin kerran olen päätynyt sisämaassa risteykseen, josta matkaa saattoi jatkaa viiteen eri suuntaa, eikä mihinkään niistä ollut mitään viittaa. Arpomalla ja ajelemalla hetken matkaa kutakin, päätyi aina jonnekin. Joskus ihan kerrasta sinne minne oli ajatellutkin. Pakko tunnustaa myös, että minulla ei ole suuntavaistoa. Sen sijaan sain kai syntymässä sen rasvanahan. Ei pala niin helposti kun kuitenkin eksyy. Osaan toki lukea ja kirjoittaa, uskallan kysyä neuvoa ja tietä. Sitäpaitsi eksymiseni ovat tuottaneet minulle paljon huvia. Keväällä appelsiinitarhojen välissä ajellessa saattaa pientareelta ojentua käsi jossa kassillinen vastapoimittuja appelsiineja. Kerran olisin joutunut kiertämään kilometrejä pidemmän reitin ellei appelsiinitarhan kaveri olisi vinkannut tarhansa poikki kulkevaan kärrypolkuun. Laskettelin varsinaisen “rännin” alas ja olin tavernan takapihalla. Samaisen tavernan pihaan olisin päätynyt omia, pidempiä reittejäni myös. Tämä kotimatkalle osunut oikopolku kyllä sopi mainiosti. Polkupyöräily Kreetalla voi siis olla vaikka alamäkiajoa. Done that! Suuntavaistottomuuden sijaan olen oppinut katsomaan kulkiessani myös taakseni ja luottamaan hyvään näkömuistiini. Montaa kertaa en samaan paikkaan eksy, eikä kertareissun jälkeen yleensä ole karttaakaan tarvinnut. Olen myös lohduttautunut sillä että Kreeta on saari, joten ihan loputtomiin siellä ei voi eksyä. Ja nykyisin on tietenkin netin karttaohjelmat käytettävissä. Siis mikäli netti toimii.

Reitillä Platanias – Rodoupoun niemimaa

Retket aloitin tutustumalla lähitienoon teihin. Helpointa oli ajella rannan suuntaisesti kohti auringonlaskua eli länteen eli Kolimbarin suuntaan. Plataniaksen jälkeen voit tehdä kiepauksen ihan rannan tuntumaan jossa on rauhallisempaa ja palata Malemessa takaisin päätielle. Malemessa voit käydä tutustumassa saksalaisten sotilaiden hautausmaahan tai ajella ylös Kontomarin kylään

, jonka verisimmät hetket on niinikään koettu saksalaismiehityksen aikana. Aikansa kuluksi pyöräilevän retkillä on aina se hyvä puoli, että voi kääntää pyörän nokan kohti kotia siinä vaiheessa kun vielä uskoo jaksavansa takaisin.

Malemesta voit jatkaa Tavronitikseen, jossa on niinikään sodan jäljiltä vanha saksalaisten rakentama rautasilta, uuden sillan oikealla puolella. Ennen kun käännyt oikealle Tavronitikseen, on vasemmalla puolella myös muistomerkki taisteluista. Aivan Malemen ja Tavronitiksen rajalla on myös varuskunta ja pieni vanha sotilaslentokenttä jonne on taltioituna muutamia vanhoja pienkoneita. Joskus se on jopa auki ja koneita pääsee katsomaan läheltä. Tavronitiksesta tie jatkuu pikkukylien, Papaniana, Skoutelonas ja Minothiana, kautta Kolimbariin. Kylän satamaan käännytään alas oikealle. Kolimbarin satama on tunnettu mainioista kalaravintoloistaan, aika monta kertaa on tullut pyöräiltyä sinne lounaalle. Oma suosikkini on Taverna Argentina vaikkei nimestä heti tulekaan mieleen kalaravintola. Se on auki ympärivuotisesti. Mainio tutustumisen kohde Kolimbarissa on myös Goniaksen luostari. Luostari on pyhitetty Neitsyt Maria Tiennäyttäjälle, Marian juhlapäivää juhlittiin eilen sielläkin. Luostarissa on myös pari vuotta sitten avattu häkellyttävän upea museo.

Plataniaksesta Kolimbariin on vähän reilu 13 km tasaista pyöräiltävää. Jos ruokahalu pyöräilyn suhteen kasvaa, niin jatkapa Kolimbarista kohden Afratan kylää. Sinne on matkaa Kolimbarista viisi kilometriä, paha kyllä, pelkää ylämäkeä. Maisemat matkan varrella ovat huikeat ja ainahan voit polkemisesta pitää tauon valokuvien ottamista varten, eikö. Matkalla, upealla paikalla sijaitseen 20 kadetin muistomerkki

toisen maailmansodan ajalta. Ja hei, muistathan että matka ei tapa vaan vauhti. Tein tuon alla mainitun pyöräretken, noin 40 km, Afratan ja Rodopoun kautta takaisin porukassa, jossa nuorin oli parikymppinen poikani ja vanhin kahdeksankymppinen isäni. Kaikki nauttivat.

Afrata

Ellet ole ruokaillut jo Kolimbarissa, niin Afratan kylässä on mainio Kali Kardia taverna. Tavernaa pitää tällä hetkellä jo kolmas sukupolvi, ruoka on hyvää, toivottavasti jaksavat pitää sen auki taas talvellakin.

Afratasta eteenpäin on vielä muutama vaihtoehto, ellet jo käänny takaisin päin. Takaan että tuon viiden kilometrin kapuamisen jälkeen paluumatkan alamäki korvaa kurimuksen. Sillä vauhdilla laskettelee Plataniakseen saakka kevyesti. Ja uimarantoja on matkan varrella, joissa voi pulahtaa, nauttia virvokkeita ja lepäillä hetkisen.

Jos lievä extreme kiinnostaa, niin ylhäältä Afratan kylästä voi lasketella uimaan Afrata Beachille, noin reilun kilometrin. Takaisin tullessa on siis noustava tuo sama matka, joten se siitä virkistävästä uinnista. Ranta on pieni, soma ja kivikkoinen, uimakengät ovat suositeltavat. Sesonkina siellä on avoinna taverna, sen ruuan tasosta en osaa sanoa, mutta virvokkeet eivät koskaan petä, vai?

Afratasta mutkan kautta kohti kotia

Afratasta voit jatkaa myös kohden Rodopoun kylää, reitti on kohtuutasaista ylänköä. Ellet halua poiketa Rodopoun kylään voit jatkaa Astratikoksen ja Aspra Neran kylien kautta ja lasketella alas vanhalle kansallistielle ja kohden Kolimbaria ja edelleen kohden Plataniasta. Itselläni nämä reitit alkavat Plataniaksesta ja sinne päättyvät koska kotipesä on siellä. Siksi myös parhaiten tuntemani pyöräreitit sijoittuvat saaren läntiseen päähän.

Tosi extremen harrastajat voivat jatkaa Rodopoun kylästä parikymmentä kilometriä eteenpäin Rodopoun nimen kärkeen Menies Beachille. Sinne tie on kivinen, joten kuminpaikkausvälineet on ehdottomat mukana. Jos sinne päädyt autolla yrittämään, niin tsekkaa vararengas ja sen kunto. Jos olisin niin extremefillaristi, niin mukanani olisi varmaan yöpymisvarusteet. Tuskin missään on niin rauhallista kuin tuolla rannalla illalla ja yöllä. Mitään palveluja ei Rodopoun kylän jälkeen ole, ei myöskään asutusta, joten ihan kaikki tarvittava pitää olla mukana. Polkupyöräily Kreetalla voi olla siis myös retkipyöräilyä, melkoisia varustuksia on jo näkynytkin. Ja mikäpä siinä, lumesta ja jäästä johtuvaa liukkautta ei ainakaan tarvitse varoa, ellei nyt ole talvella liikkeellä ja ihan vuorille lähde.

Jatketaan tarinoita myöhemmin

Reittejä piisaa, saatanpa hyvinkin kertoa niistä lisää myöhemmin. Tosi harrastajille vinkiksi sivusto Cretan Sport Cycling. Ihan kevyimmästä päästä ei ole myöskään reitti Platanias – Alikianos – Meskla – Zourva -Therisso – Hania – Platanias. Noin karrikoidusti seitsemän tuntia ylämäkeä ja tunti alamäkeä. Kimi kertokoon joskus tuosta reitistä, ja jos hän sattuu unohtamaan mainita niin olen minäkin sen tehnyt.

Kun aiemmin mainitsin nämä rämät polveni, niin olen Kreetalta löytänyt mainion lääkkeen myös niihin. Muutama tippa rosmariiniuutetta kuumottaviin ja turvonneisiin polviin auttaa kummasti. Tämä on saaren paimenten käyttämä ihmeaine, ja löytyy myös omasta ensiaputarvikkeistostani varsinkin vaelluksilla. Auttaa kipuihin ja venähdyksiin. Itse noudan uutteen Spilistä Maravelin yrittitilalta (Rosemary 100% pure essential oil). Minulle se on ainoa oikea. Ostan niitä yleensä kymmenen pullon satsin kerralla, kun on tullut koukutettua useampikin tuttava tähän tuotteeseen. Taannoin kun hahmoni ilmestyi Maravel Shopin oviaukkoon, totesi Stelion ”oh shit, I have only six”.

Ja mihin niitä pelikortteja sitten tarvitaan? Jos eksyt, eikä ketään näy missään, istahda hetkeksi ja ala pelata pasianssia. Ei mene kauaa kun joku on selän takana neuvomassa.

Ollaan kuulolla! Voikaa hyvin!