PYÖRÄILYÄ PITKÄN KAAVAN MUKAAN

Eilen sunnuntaina pilatesporukka lensi kotiin ja Raila meni Vamokseen kirjailijoiden kanssa. Siis vapaapäivä, mitäs nyt?

En ole ehtinyt juurikaan pyöräillä milloin mistäkin tekosyystä mutta nyt päätin lähteä Manoussakiksen viinitilalle sopimaan syksyn viiniretken maksuista. Matkaa ehkä 15 km suuntaansa eikä mitään pahoja nousuja joten kuvittelin selviäväni 3 tunnissa takaisin, kun sääkin oli mitä parhain.

Takalistoa ja reisiä rupesi aristamaan jo Alikianoksen kohdalla, joten päätin käydä limulla paikallisessa. Kylän äijät heti kimppuun että mikä mies ja millä asialla? Heti alkoi tulla juttua kylän historiasta ja tapahtumista. Heidän huono englantinsa kompensoitui minun huonolla saksallani mutta selväksi tuli. Taisi mennä tunti jutustellessa ja siltaa ja muistomerkkiä toljotellessa ja tavaillessa.

Seuraava kylä oli Vatolakkos, jossa kirkon eteen on pystytetty valtava torni, jonka kiveen on kaiverrettu kaikkien niiden henkilöiden nimet, jotka olivat kaatuneet ja/tai teloitettu 2.6. tai 1.8.1941. Takaisinpäin tullessa pysähdyin kahville samaan Alikianoksen kahvilaan, jossa juttua taas tuli tunnin verran. Nämä toisen maailmansodan tapahtumat, varsinkin tällä eniten kärsineellä alueella, jolla vastarinta oli erityisen raivokasta, ovat koko ajan läsnä vanhemmalla ikäpolvella ja muistomerkeillä on aina tuoreita kukkia. Siis 77 vuoden jälkeen.

Kysellessäni millaista täällä oli sodan jälkeen, kommentit vastasivat mielikuvaa, jotka sain luettuani Xan Fieldingin kirjan ‘Stronghold’.  Fielding toimi sodan aikana saarella brittien SOE-agenttina ja tuli takaisin 1953 kiertelemään vuodeksi Kreetalle ja tapailemaan sodan aikaisina andarte-sissejä, joihin hän oli silloin ystävystynyt. Hän kuvailee sen aikaisia kyliä, jotka edelleen olivat melkein siinä tilassa mihin ne jätettiin tuhojen jälkeen: useimmissa tönöissä oli maapohja, savi/olkikatto joka piti korjata jokaisen rankkasateen jälkeen ja kylät olivat kovin eristyksissä teiden puuttumisen takia. Vieraanvaraisuuden Xan koki jopa häiritsevänä, koska jokaiseen kylään piti jäädä yöksi, kana ja vuohi teurastettiin ja rakia juotiin aamuun asti laulun ja tanssin kera. Brittivaimokin oli mukana, mutta kyllästyi muutaman viikon jälkeen ja lähti kotiin. Ihme muija.

Robert Pashley-niminen brittitutkija kierteli Kreetalla neljän kuukauden ajan vuonna 1833 ja kirjoitti 1837 klassikkokirjan kokemuksistaan. Fieldingin mukaan kylien olemus ja ihmisten tavat eivät juurikaan olleet muuttuneet 80 vuodessa.

Vieraanvaraisuus kylissä on vieläkin voimassa, mutta vaikka olot ovat vieläkin melko alkeelliset niin kehitystä toki on tapahtunut varsinkin infran kohdalla. Melkein joka kylään  pääsee nyt autolla.

Sitten pyörän selkään kotia kohti ilman pysähdyksiä ja jäykin jaloin peffan huutaessa hoosiannaa kiipesin kämpille. 7 tuntia siinä meni eikä kolme.

Ai niin, viinitilan Maria ei ollut paikalla koska oli sunnuntai…

Saatat myös tykkää seuraavista

Kommentointi

Your email address will not be published. Required fields are marked *