Kirjoittamisen iloa aarteiden saarella

Kirjoittamisen iloa aarteiden saarella –  vapaudu kirjoittamisen lukoista ja rakastu kirjoittamiseen! 

2.-10.10.2019

Kurssi sisältää paljon kirjoittamisen harjoituksia NLP-menetelmiä hyödyntäen sekä seikkailuja ja ihanaa ruokaa Kreetan saarella elämysopas Merja Tuominen-Gialitakin johdolla.

Voit tulla kurssille työstämään omaa tekstiäsi tai verryttelemään kirjoittajan taitojasi. Kurssi on Vamosin kylällä ja koulutustilat sijaitsevat idyllisellä maatilalla.

TULOPÄIVÄ 02.10.2019

  • Tuloateria valmiina lautasella huoneistoissa odottamassa, sillä monet ovat matkustaneet koko yön.
  • Kokoontuminen illansuussa farmilla, tulo-info virvokkeineen, orientoituminen paikkaan. Luento ja tehtävä. Kävelemme kylän läpi tavernaan, jossa

TOINEN PÄIVÄ, 3.10.2019

  • aamiainen klo 8.30-10 tavernassa, josta omatoiminen siirtyminen kokoustilaan farmille
  • miten aloitan kirjoittajan päivän hyvin?   Kirjoittamisen lukot ja miten pääsen niistä yli? Yhteinen omakustanteinen lounas. Tunteet kirjoittamisen takana ja mitä niille voisi tehdä? Mikä minua estää kirjoittamasta tai kirjoittamasta eri tavalla kuin ennen?
  • iltaretki oliivitarhaan, jonka päätteeksi nousemme ylös vuorille paimenten luokse illalliselle

KOLMAS PÄIVÄ, 4.10.2019

  • aamiainen tavernassa
  • rajoittavat uskomukset kirjoittamisen esteenä. Kirjoitusharjoitus ja sen purku.
  • lounas farmilla
  • kävelykirjoittamista. Kuljetus lähikylään (rantakylään sään salliessa), jossa harjoitustehtävä ja sen purku, pulahdus mereen ja lopuksi illallinen kylän tavernassa.

NELJÄS PÄIVÄ, 5.10.2019

  • aamiainen
  • Mistä iloa ja innostusta, kun kirjoittaminen tökkii? Mistä aikaa kirjoittamiseen? Lähdetään retkelle Argirúpoliin ottamaan asiasta selvää. Harjoituksia. Neitsyeiden lähde, lyhyt kävely, lounas, Ajía Dynamin dynaamiset lähteet ja kahvit kyläkahvilassa. Harjoitus. Paluu Vamosiin.

VIIDES PÄIVÄ, 6.10. sunnuntai, vapaapäivä.

  • Rannat ja lähikylät odottavat tai voit suunnata ostoksille kulttuurikaupunki Haniaan. Merjalta voit kysyä etukäteen loistavia vinkkejä paikoista, jonne matkailija ei tavallisesti löydä!

KUUDES PÄIVÄ, 7.10.2019

  • aamiainen
  • Kirjoitusharjoitus Vamosin kylällä.
  • omakustanteinen lounas.
  • Harjoituksen purku ja asiaa kirjoittamisesta. Illalla syödään yhdessä Vamosin tavernassa.
  • SEITSEMÄS PÄIVÄ, 8.10.2019
  • aamiainen
  • Yhteenveto viikosta.
  • Yhteinen lähtöjuhla, aloitetaan valmistelut hyvissä ajoin porukalla ja viritetään tilan ulkouuniin tulet, tehdään piirakoita ja ruokaa yhdessä, syödään ja juhlitaan.

KAHDEKSAS PÄIVÄ, 9.10.2019

  • aamiainen
  • paluukuljetus kentälle, bai-bai!

Hinta määräytyy majoitusvaihtoehdon mukaan. Osallistujat majoittuvat vierastaloissa, joissa 2-3 makuuhuonetta, keittiönurkka-oleskelutila, kylpyhuoneet, terassit tai parvekkeet. Vierastalot sijaitsevat joko farmilla (koulutuspaikka) tai kylässä, max. n. 1 kilometrin etäisyydellä farmista.

Majoitusvaihtoehdot ja kurssimaksut:

– Kaksi henkilöä / makuuhuone isommassa huoneistossa 1205€ / henkilö
– Yksi henkilö / makuuhuone isommassa huoneistossa 1275€ / henkilö
– Yksi henkilö pienessä huoneistossa (yksi makuuhuone, jossa parisänky) 1380€ / henkilö
– Pariskunta pienessä huoneistossa (yksi makuuhuone, jossa parisänky) 1240€ / henkilö

Kurssimaksuun sisältyy:

– Kirjoittajakurssi
– Lentokenttäkuljetukset Hania-Vamos-Hania
– Majoitus
– Aamiaiset
– Tulopäivän lounas
– 5 illallista, joista osa retkien ja iltaohjelmien yhteydessä (omakustanteiset ruokajuomat)
– 3 retkeä
– Läksiäisjuhla

Huomioitavaa

Suosittelemme Norwegianin aamulentoa klo 7.05 Helsingistä. Se laskeutuu klo 11 ja olemme sitä vastassa. Muista noutamisista sovitaan erikseen.

Jokainen ostaa ja varaa omat lentonsa sekä mahdolliset jatkokuljetukset kotimaassa. Me järjestämme lentokenttäkuljetukset. Voit niin halutessasi tulla saarelle jo aiemmin ja ilmestyä Vamosiin vasta kun kurssi alkaa. Tai voit jäädä saarelle vielä muutamaksi päiväksi. Meiltä saa vinkkejä!

Tulopäivän lounasta lukuun ottamatta lounaat (n. 10 €) eivät sisälly kurssimaksuun.

Ilmoittautuminen

Koulutukseen otetaan 12 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Kurssimaksu laskutetaan kahdessa erässä.

Ensimmäinen erä laskutetaan ilmoittautumisen jälkeen ja toinen erä noin kaksi viikkoa ennen kurssin alkua. Merkitse ilmoittautumisen yhteydessä lisätietokenttään toivomasi majoitusvaihtoehto, jonka perusteella kurssimaksusi määräytyy.

Ilmoittaudu Terhi terhi@metsaanmeni.fi, kysy 050 5829623

Virallinen matkanjärjestäjä on Kreetan Maku Oy

JOKAISESSA MEISSÄ ASUU PIENI ANARKISTI

Vielä vuosituhannen alkuvuosina ennen oman talon rakentamista lomailimme aina Evropi-hotellissa.  Perheen poika Kostas pyöritti baaria tyttöystävänsä Hrisan kanssa, sattuneesta syystä tuli paljon juteltua nuoren parin kanssa, varsinkin iltamyöhällä, rakiaikaan. Osoittautui että Kostas oli pesunkestävä anarkisti, oikein sydänjuuriaan myöten. Mistä tahansa keskusteltiinkin, niin anarkismi antoi kaikki vastaukset paremman maailman saavuttamiseksi. Siinä vuodatuksessa moni asiakas jäi ilman ouzoaan, niin kuin jotkut ehkä muistavat. First things first. Vähän hymyilytti.

Perimätiedon mukaan Kostas joskus työpäivän jälkeen yöllä kävi jopa töhertelemässä tekstejä talojen seiniin:’Fuck capitalism’ , ’We will never give up’ ja muuta ajankohtaista.  Oli vähän semmoinen olo että Kostas piti meitä aika keskiluokkaisena, mikä ei tietenkään ollenkaan pitänyt paikkaansa. Hämmästys olikin suuri kun kaveri kertoi tulevan vapun mielenosoituksesta vuorilla ja Raila ilmoitti että me lähdemme mukaan. Ihan hyvä idea, onhan vappu myös työläisten ja sorrettujen juhla niin kuin varttuneemmat ehkä muistavat. Kovasti vielä varoitti että paikalla saattaa olla myös poliiseja. Että ollaanko ihan tosissaan.

Ajo-ohjeet saatiin: ennen Kandanosta Spinan risteyksestä vasemmalle ja puolen tunnin kuluttua olette perillä kylässä. Kostas lähti jo aiemmin järjestelemään spektaakkelia.

Ai niin, minkäs takia me mieltä osoitamme? Ranskalainen energiayhtiö oli päättänyt rakentaa tuulimyllypuiston vuorille, mutta paikalliset asukkaat, ehkä kymmenkunta, kärsisivät koska myllyt tulisivat heidän laidunmailleen, jotka olivat ikiaikaisesti kuuluneet kyseisten sukujen laidumaihin. Lisäksi myllyjen jäähdytykseen menee niin paljon vettä ettei lampaille, eikä kyläläisille, jäisi mitään. Köyhien ihmisten ainoa elinkeino oli vaarassa, eihän se käy! Kaiken kukkuraksi yhtiö ei aikonut maksaa mitään korvauksia, koska alueesta ei löytynyt mitään maarekisteriä vaan  maankäytön oikeudet kulkivat perimätiedon mukaan.

Kun saavuimme kylälle yhdentoista maissa oli siellä jo pöydät, tuolit ja puhujalavat paikoillaan. Myös grilli oli kuumana ja käteen lyötiin heti lasi viiniä.  Nuoret, energiset vallankumoukselliset ymmärsivät heti että olemme niitä Kostaksen värväämiä “Suomen  anarkisteja”, tervetuloa vaan.

Puheita pidettiin. Niistä jäi mieleen erittäin iäkäs herra, joka latasi sanottavansa sellaisella paatoksella että Sinisalon Taistokin olisi kalvennut. Vapaus, isänmaa ja tasa-arvo erottautui paasaamisesta, siis tuttua meininkiä Suomen 70-luvulta.  Kylän asukkaat istuivat hiljaa tuoleillaan vähän ujoina ja hämillään. Eihän nyt meidän takia olisi tarvinnut. Puheiden jälkeen alkoi laulu ja mässäily. Trapetsitaiteilijakin oli tiensä löytänyt paikalle, sinne jumalan selän taakse. Grillattavaa riitti ja viinin kyytipojaksi tarjoiltiin rakia, mikä antaa kovasti puhtia mielenosoituksiin. Saadaan vähän tunnetta ja empatiaa sorrettujen puolesta.  Meteli ja sekamelska nousi niin hurjaksi että väistämättä tuli mieleen että tilaisuuden alkuperäinen tarkoitus oli päässyt unohtumaan. Mutta ei haittaa, onpahan tosi  hyvät bileet.

Me poistuimme ensimmäisinä. Erittäin kapealla tiellä tuli vielä vastaan autoja jotka olivat matkalla juhliin. Meidän auto tietysti lipsahti pientareen yli ja jäi akselistaan kiinni tien kantille. Vähitellen peräämme alkoi kerääntyä  autoineen porukkaa jotka eivät päässeet ohitsemme, pakkohan niiden oli auttaa. Neljä ukkoa sai kyllä pienen vuokrakopperomme nostettua helposti takaisin baanalle. Ja matka jatkui.

Seuraavan aamuna Kostas oikein kädestä pitäen, vähän liikuttuneenakin, kiitti panoksestamme hyvän asian puolesta. Ehkä hän oli huomioinut ettemme olekaan niin keskiluokkasia kuin miltä näyttää.

Jälkeenpäin kuulimme ettei ponnistelumme ollut turhaa: perheet saivat maiden luovutuksesta kertakorvauksena 5000 euroa. Summaa on vähän vaikea suhteuttaa kokonaisuuteen mutta varmasti parempi kuin ei mitään. Onko paikalla nyt uljas uusi tuulimyllypuisto? Ei mitään hajua, täytynee kesällä käydä katsomassa.

Suomessa mielenosoitukset eivät nykyään ole mistään kotoisin, porukkaa ei vaan näytä kiinnostavan. Vinkkinä AY-liikkeelle ja puolueille voimme kertoa, että kyllä kansaa tulee paikalle tuhansittain kunhan järjestävät määrättömästi ruokaa ja alkoholijuomaa, kyllä se siitä irtoaa. Ehkä jo ensi vappuna, Hakaniemen torilla.

 

KREETALAISESTA SAIRAANHOIDOSTA

KIMIN HUOMIOITA KREETALAISESTA SAIRAANHOIDOSTA JA ELÄMISEN MALLISTA 

Tämä blogi ei ole pelkkä sairaskertomus vaan muistelo siitä miten ennakkoluulot voivat karista ja miten perinteet ja tavat vaikuttavat terveydenhoidon tasoon ja tyytyväisyysasteeseen. Ihan ajankohtaista, ainakin minun mielestäni kun kotimaan soteuudistuskeskustelu käy kuumana.

Tein vähän asennushommia Kreetan asunnolla, turvajalkineina villasukat ja tohvelit. Päädyin tikkailta kylki edellä pöydän kulmaan. Paniikissa naapuri pyydettiin soittamaan ambulanssi kun ei hengitys oikein tahtonut kulkea ja naamakin oli kuulemma harmaa. Matkalla huomasin että kyseessä oli Hanian kunnallisen keskussairaalan auto. EEEEI, minulla on vakuutus ja haluan yksityissairaalaan!!

Olin kuullut kauhutarinoita sairaaloiden tilasta kriisin jäljiltä; ei lääkkeitä eikä hygieniaa, hoitsut yhtenään lakossa jne. Eipä ollut valinnan varaa ja kohta makasin ensiapuosastolla neula suonessa joten olokin alkoi tasaantua ja aloin tehdä havaintoja. Hoitohenkilökuntaa, potilaita ja omaisia pörräsi edestakaisin ja meteli oli melkoinen. Aika pian minut kärrättiin röntgeniin ja ehkä puolen tunnin kuluttua hoitaja tuli kertomaan vaurioista ja siirrosta kirurgiselle osastolle. Neljä murtunutta kylkiluuta , joten sisään ainakin 2-3 yöksi. Kiva yllätys että hoitajat ja lääkärit puhuivat hyvää englantia.

Neljän hengen huone oli asiallinen, vähän kauhtunut lohkeilevine maaleineen ja repsottavine listoineen. Sängyt, radiot ja muu rekvisiitta oli selvästi 20 vuoden takaa, mikä ei oikeastaan ollut yllätys. Pikemminkin ajattelin ettei sentään tämän kauheampaa.

Huoneessa ramppasi omaisia koko illan, kaikki olivat kiinnostuneita mistä olen kotoisin, mikä vikana, olenko saanut hyvää hoitoa ja jos tarvitsen jotakin he kyllä myös auttavat. Henkilökunta toi ruokaa mutta se jäi kyllä syömättä: ei muutenkaan nälättänyt ja sinänsä hyvännäköinen kanakeitto oli kovin vetinen ja suolaton. Näinhän se vähän Suomessakin tuppaa olemaan, ajattelin.

Aamulla uusi röntgen ja kohta lääkäri Jorgos tuli kertomaan että myös kaksi selkänikamaa on murtunut ja verenvuoto vatsaonteloon on aika runsasta. Siinä sängyllä lääkäri nirhasi reiän kylkiluiden väliin ja siitä sentin letku vatsaonteloon. Painovoima hoitaa loput. Kipulääkitystä sai mielin määrin ja hoitajat toistelivat koko ajan että mitä tahansa minulta puuttuu, he kyllä auttavat. Kun kipu oikein yltyi sain saman tien kunnon hevosenpotkun suoraan suoneen ja taas oli niin seesteistä että.

Vastapäisessä sängyssä lepäsi riutunut Kostas, joka oli asunut ja tehnyt rahaa New Yorkissa 26 vuotta ja sitten muuttanut perheensä kanssa takaisin Kreetalle. Kostaksella oli amerikkalainen vakuutus mutta oli silti hankkiutunut kunnalliseen sairaalaan koska hoito on erinomaista ja huolenpito ja henkilökunnan välittäminen on aivan eri tasolla kun ulkomaalaisen pääoman pyörittämillä yksityisklinikoilla. Juttelimme erityyppisitä yhteiskunnista ja päädyimme ydinkysymykseen: kumpi on parempi, moderni organisoitu systeemi sääntöineen ja holhouksineen vai kreikkalaistyyppinen puolianarkistinen sekamelska jossa hallitusta ei arvosta kukaan ja säännöksille annetaan pitkät. Kostaksen mielestä ainakin kreikkalainen systeemi on paljon parempi, kaikkea ei mitata vain rahassa  ja sosiaalinen verkosto takaa aivan toisenlaisen elämänlaadun. Kostaksen vertailukohta oli Yhdysvallat, minun taas Suomi, maailman onnellisin kansa. Hmm..

Kostas oli sitä mieltä että talouskriisi oli yksin ja ainoastaan kreikkalaisten oma vika, aivan turhaa syytellä saksalaisia tai pankkeja. Kreikka vaan menee katastrofista seuraavaan, niin se on aina ollut eikä sille mitään voi. Mutta Kreikka on maailman paras paikka elää, sellaisia ihmisiä ja sellaista luontoa ei vaan ole missään muualla.

Tästä kaikesta inspiroituneena rupesin tarkkailemaan eestaas lappavia vierailijoita. Mitään vierailuaikoja ei noudatettu, välillä porukan käskettiin siirtyä käytävän puolelle jos huoneessa tehtiin joku intiimimpi manööveri. Kaikki toivat potilaille jotain herkkuja ja keskustelu ja nauru raikasi.  Potilaat, sukulaiset ja kaikki  muutkin  höröttivät mukana ja meininki oli kuin synttäreillä. Haluaiskohan toi suomalainen lisää leivoksia??? Juu juu, ilman muuta.

Vinosti vastapäätä makasi vanha, tosi huonossa hapessa oleva mies joka ei koko aikana ollut tajuissaan. Tyttärensä ja vävypoika viettivät kaiket päivät miehen vierellä, pyyhkivät otsaa ja kääntelivät parempaan asentoon. Hoitajat vaihtoivat alituiseen lakanoita ja pesivät miestä. Illalla ilmestyi Sofia paikalle, teki iltahuollon ja käänsi kaksi tuolia jonkinlaiseksi vuoteeksi. Jutteli koko ajan miehelle kunnes nukahti, itsekin. Kyseessä oli omaisten tilaama yöhoitaja jolle maksetaan eri korvaus yövuorosta, viiskymppiä kuulemma. Ettei sairas isä vaan joudu olemaan hetkeäkään yksin. Ja taas aamulla tytär ja vävy palasivat jatkamaan hiljaista hommaansa.

Sillä välin meidän kylällä oli huhu tietysti levinnyt ja minun terveydentilannettani seurattiin tarkasti. Oikeasti Raila, etkö sinä vietä öitäsi Kimin vierellä, sehän saattaa tarvita apuasi ja seuraa. Ei meillä Suomessa ole tapana, kyllä se Kimi pärjää ihan hyvin. Huonon vaimon maine on varmaan kiirinyt ympäri saarta, miten se kehtaa, eikö se rakasta miestään? Normisuomalainen, ainakin mies, ei todella kaipaa tuskien ollessa pahimmillaan koko suvun naisväkeä taputtelemaan ja pussailemaan ja kyselemään miten menee, mutta jos niin ei Kreetalla tee niin ei vaan välitä ja on huono ihminen.

Kahden yön jälkeen tuli siirtokäsky ortopediselle osastolle. Kättely, halaukset ja onnentoivotukset veivät varmaan puoli tuntia. Erityisesti Kostas vannotti minua käymään perheen luontaistuotekaupassa keväällä. Jos itse ei ole enää hengissä niin tytär kyllä antaa hyvät hinnat.

Sitten seurana oli Ali, pakistanilainen rakennustyöläinen, joka oli pudonnut neljästä metristä ja telonut nilkkansa oikein kunnolla. Kyselin vähän piloillani että olivathan työnantajan vakuutukset varmasti kunnossa? Ihan pokkana hän vastasi ettei tietenkään, sairaanhoitohan on ilmaista Kreikassa, myös vierastyöläisten kohdalla. Häh??? Tätä troikka ei varmaan koskaan tajunnut ja toivottavasti ei tajuakaan..

Ali keskittyi enimmäkseen hoitsujen kiusaamiseen ja flirttailuun. Eivät ne pahastuneet, antoivat samalla mitalla takaisin ja käskivät kääntyä Allahin puoleen jos meno ei tyydytä.

Kolmantena iltana minäkin sain vierailijoita: Soula ja Vasilis, meidän henkiystävät, porhalsivat sisään pussukoineen: rinkeleitä ja keksejä ja appelsiineja. Onko kaikki hyvin, jos jotain puuttuu niin minulla on kyllä suhteita ja saan asiat kuntoon, uhosi Vasilis.

Alin kanssa en ehtinyt tehdä mitään tulevaisuuden suunnitelmia, yhtäkkiä punkka kuskattiin röntgenin kautta taas kirurgisella osastolle, nyt huoneeseen 3. Tässä huoneessa ainoa englantia puhuva oli Manolis, joka pitää apartementoksia Aspron kylässä Kaliveksen liepeillä. Puhuttiin paljon, bisnestä siis. Enkelinomainen tyttärensä Maria vietti isänsä kanssa kaikki yöt heräten jokaisen valitukseen ja auttamalla vessaan monta kertaa yössä. Tosi fiksu likka joka heti rupesi minua tenttaamaan kaikesta mahdollisesta, erityisesti elämästä Suomessa. Aina tullessaan sillä oli joku hauska juttu mielessä ja maailman aurinkoisin hymy.  40 vuotta sitten olisin varmasti vienyt matkamuistona mukanani…

Sitten sain yllätysvieraan. House Kastrin luottohieroja, Maria, tupsahti ovesta sisään. Marialla on aika pitkä ura hoitajana Ruotsissa, joten hän halusi kaikki yksityiskohdat hoidon tasosta. En voinut muuta kun kehua, erityisesti hoitajien jaksamista ja välittämistä. ’Niin, siksihän minä lähdinkin Ruotsista, kreikkalainen ei  sitä kylmää hoitoa  vaan kestänyt’.   Taas tuli ajattelemisen aihetta, ehkä sairaanhoidon taso ei olekaan kiinni piirien jaosta tai tietoliikenteen yhteensopivuudesta vaan välittämisestä. En taida kuitenkaan taida vielä tästä väsätä yleisönosastoon kirjoitusta, antaa pölyn ensin laskeutua ensin Suomessa. Sitä paitsi ei mulla oikeasti Suomessakaan ole ollut mitään valittamista sairaaloissa. Ruotsista en tiedä.

Varattu lentoni tuli ja meni, vielä pari päivää jotta saadaan veriarvot kuntoon ja vuodot loppumaan. Plasmaa ja litra uutta verta, kyllä se siitä. Välillä kävi fyssarin kaveri tarjoamassa sopivaa haarniskaa joka pitää rangan suorassa ja antaa mahdollisuuden liikkua. Maksoi Eur 250 mutta mieluummin niin kuin neljä viikkoa punkan pohjalla liikkumatta..

Lauantai-iltana tapahtui sellaista jota Suomessa tai Ruotsissa ei varmaan näe eikä koe. Yhdentoista maissa, juuri ennen yövuoron vaihtumista alkoi käytävän puolella meteli yltyä ja meidän huoneeseen tulvi reilusti tupakansavua. Maria nousi punkasta ja sadatteli ovea sulkiessaan että voi, ei taas. Hoitsut siellä vähän juhli työviikon loppumista. Kukaan ei kiinnittänyt asiaan sen kummempaa huomiota, sattuuhan sitä. Suomessa koko porukka olisi varmaan telkien takana.

Maanantaiaamuna sain lopulta sen lappoputken pois kyljestäni joten olo kohentui kertaheitolla. Panssari kiinni ja ryhdikkäälle kävelylenkille pitkin sairaalan käytäviä. Lääkäri sanoi vielä tiistaiaamuna ottavansa viimeisen verikokeen ja röntgenin että kotiinlähtö ja lentäminen varmasti olisivat riskittömiä. Kaikki hyvin ja vähän ajan kuluttua tohtori Jorgos tuli kaikkien testitulosten, hoitodokumenttien ja Suomen lääkärille osoitettujen kirjeiden kanssa hyvästelemään. Valitteli että meni vähän aikaa kun kaikki piti kääntää englanniksi. Tämä Jorgos muuten ei koko viikon aikana ollut poissa osastolta kuin sunnuntaiaamupäivän, muuten koko ajan juoksi huoneesta toiseen. Ei ole kuulemma ehtinyt kun on vähän lääkäripulaa, kurssituksia ja muutenkin. Hei vaan ja otetaan kaljat kun nähdään joskus Haniassa…

Ei tarvinnut edes mennä kassan kautta,   riittää ihan hyvin kun Suomesta meilaan heille sitten kopion eurooppalaisesta Kela-kortista. En ole selvillä miten tämä systeemi pelaa mutta Hanian sairaala ei minulta rahaa eikä sitoumuksia tahtonut. Aika jännää.

Ennen lähtöä fyssari tuli vielä antamaan viimeisiä ohjeita. Kiittelin kovasti hyvästä hoidosta ja kysyin olisiko jotain tapaa korvata kaikki, onko jotain säätiötä tms.  Ai ei ole vai, no entäs jos lahjoitan tämän haarniskan sitten keväämmällä kun en itse enää  – toivottavasti  – tarvitse. Hyvä idea kuulemma, niistä on kova pula kun harvalla on varaa hankkia sellaista vaikka tarvitsisi. Tuot sitten suoraan ortopediselle osastolle.Vähän liikuttuneena halasimme lämpimästi ja lähdin.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Nyt istun Laajasalon kodissani tätä kirjoittamassa. Talossa on lämmintä eikä vedä, lumiaura on jo putsannut kadun ja kaikki on rauhallista ja turvallista , kukaan ei mölyä ei naura eikä vieraitakaan ole paljon käynyt häiritsemässä.

Jotenkin vaan olen jämähtänyt miettimään koko kokemusta; kaikki ne tyypit, hymyt, vitsit ja pyyteetön auttaminen 800 euron kuukausiliksalla teki kyllä vaikutuksen joka ei hevin unohdu. Välillä ne jutut vielä naurattaakin, vaikkei vielä oikein pystykään hytkymään.

Oikeasta elämisen mallista en vieläkään tiedä, jostain Kreetan ja Suomen  välimaastosta se kai löytyy. Täytyy sanoa että juuri nyt jompaankumpaan suuntaan olen vähän kallellani…

Haarniska pitää ryhdin hyvänä mutta tipaton tammikuu ei nyt onnistunut !

 

 

Lintumaailmaanko ?

Tämä matkatoimiston kanssa puuhasteleminen tuntuu avaavan aivan uusia sivuja ja maailmoja, asiat ja ideat vaan yhtäkkiä kehittyvät kun jostain innostuu.

Esimerkiksi nyt kävi näin:

Viime vuoden keväällä järjestimme erittäin onnistuneen, paljon hehkutetun valokuvausleirin. Vapaapäivänä sitten kaksi kaveria halusi päästä tutustumaan Länsi-Kreetan lintuihin ja kysyivät voisinko lähteä kuskiksi. Mikäs siinä,satuin tietämään pari paikkaa joissa olen nähnyt selvästikin alan miehiä valtavien putkiensa kanssa. Aamutuimaan ylös ja autonkeula kohti Aradenan aluetta jossa olemme aiemmin nähneet hanhikorppikotkia. Sillan kupeessa olevasta kahvilasta kyselin missä kotkia olisi nähtävillä. Ukko teki kädellään laajan kaaren tarkoittaen kai, että vähän joka paikassa. Sitten vielä että no mihin aikaan, johon hän vastasi että puoli kahdeltatoista. Ymmärsin että suunnilleen puoliltapäivin.

Meillä oli hyvin aikaa joten ajelimme rauhassa pikkutietä Agios Ioannikseen ja siitä etelään kohti rotkon reunaa herrojen samalla tarkkaillessa vuoren rinnettä. Käytännön syistä minä enemmänkin tarkkailin tietä. ’Tuolla!!’ he intoilivat yhdestä suusta. Rinteessä kuulemma oli korppikotkaparvi istuskelemassa kelon päällä, viisi tai kuusi kappaletta. Minä en vieläkään nähnyt mitään, vasta aikani kiikarin kanssa tuhrattuani sain ne okulaariin. Komeita, kyllä. Ammattimiehiä selvästi, antennit viritettyinä myös lentäviin tipuihin. Tasan 11.30  ne kaikki nousivat siivilleen ja selvästi uteliaina liihottivat puiden latvoja viistäen tutkimaan että mitä tyyppejä nyt taas. Kamerat oli sarjatulella ja miehet aivan innoissaan. Minäkin yritin jotain säälittävällä 280 millisellä.

Pikkuhiljaa siirryimme seuraavaan kohteeseen eli Plataniaksen lähellä sijaitsevalle Agia-järvelle, josko sieltäkin löytyisi jotain herroja kiinnostavaa näin muuttoaikaan. Minun mielestä siellä on vain ollut lokkeja ja muita vesisotkia. Heti perillä toinen totesi että tämähän on paratiisi!! Ai missä, minä ihmettelin. Kolmisen tuntia ne siellä hääräsivät jutellen muunmaalaistenkin kanssa ihan käsittämättömyyksiä. Illalla kotona Kari kyseli että hän taitaa jättää valokuvaustunnin huomenna väliin jos voisin aamulla ajaa hänet taas järvelle aikaisin aamulla. Siis koko päiväksi koska loppuryhmä oli lähdössä ihan muihin maisemiin. Niin tietysti.

Heitin sitten ihan sattumalta että jos pojat kykenee kokoamaan hyvän ryhmä niin minä voin kyllä järjestää ohjelman myös lintuharrastijille. Ei kuulemma tuota ongelmia, joten  otin yhteyttä puolituttuun oppaaseen joka vakuutti pystyvänsä hoitamaan homman. Marraskuussa ryhmä tuli täyteen ja sen jälkeen onkin ollut puuhaa. On tutkittu mitä lintuja missäkin on nähtävillä mihinkäkin aikaan, rakennettu hienoja excellejä taksonomisen järjestyksen mukaan ja tavailtu lintujen latinalaisia nimiä silmät tihruten iltamyöhään. Vähän kuviakin on katseltu kun esimerkiksi ei ollut ihan selvää miltä hemppo näyttää…

Nyt jo odotellaan innolla kevättä, vaikka vähän vielä jännittää minkälaiseen soppaan nyt on tullut lusikkansa laitettua.

Sitä paitsi tämä puuha on oikeasti ruvennut kiinnostamaan, taidan olla ihan täysillä mukana kiikarit kaulalla aivan hörhönä.

Se kai tässä toiminnassa vetää puoleensa että tapaa uusia fiksuja ihmisiä ja oppii uusia asioita. Ei se sen kummempaa kai ole, eläkeläiselläkään.

Tarkoitus on järjestää näitä uudelleen, kaiken tämän duunin jälkeen, joten jos löytyy muitakin kiinnostuneita niin saa ottaa yhteyttä.

Kimi

Ja tuon loistavan kuvan hanhikorppikotkasta otti Kari Sundqvist, kiitos että saimme käyttää tuota kuvaa !

 

 

 

 

 

Saisinko ostaa ovenkahvoja ?

Tässä kun valmistelen matkaa Kreetalle katsomaan miten julkisivumaalaus kotona House Kastrissa etenee, tulee väistämättä mieleen talon rakentamisen vaiheet kymmenisen vuotta sitten.

Nyt ne jo naurattaa. Rakennusprojekti toteutettiin yhdessä paikallisen ystäväperheen kanssa, heillä oli kokemusta hotellin rakentamisesta ja sen laajentamisesta pariinkin otteeseen edeltävän kymmenen vuoden ajalta. Muutoin tuohon projektiin emme edes olisi uskaltautuneet mukaan.

Perusrakentaminen on sielläkin erittäin valvottua, ja perustukset samoin kuin kantavat rakenteet tehdään kestämään maanjäristyksiä, piirulleen kuten laki sen vaatii. Tosin meillä vielä himpun verran paremmin, toista pohjalaattaa vahvennettiin vielä minimiä paksummaksi, ja hyvin on tuntunut kestävän. Vietin rakennusaikana Kreetalla noin puolet kuukaudesta, kamera kaulalla rakennuksella ja nyt onkin jossain vanhan tietokoneen uumenissa pitkälti toista tuhatta valokuvaa rakennuksen eri vaiheista. Helppoa tarkistaa mistä mikäkin putki kulkee jos joskus tulisi tarve. Freelancerina minun oli helpompi viettää pidempiä aikoja saarella kuin silloin vielä päivätyössään ahertavan mieheni. Olin myös ollut aktiivisesti mukana oman Suomen talomme rakennusvaiheissa ja eräänlaisen teknisen koulutukseni vuoksi myös rakennuspiirrustukset olivat tuttua luettavaa. Tosin näin talon rakennusta oli valvomassa kaksi maailman itsepäisintä lajia; kreikkalainen mies ja suomalainen nainen, mieheni sanoja lainatakseni. Ystäviä ollaan kuitenkin edelleen.

Hauskuudet alkoivat sitten sisustusvaiheessa, tarinoita riittäisi vaikka kirjaksi asti, mutta olen luvannut että jos sellaisen joskus kirjoitan niin se julkaistaan vasta kun molemman osapuolet ovat siirtyneet taivaallisille rakennusmaille. Alla kuitenkin yksi kauppareissu sisutuksen tiimoilta.

Äkkiseltään luulisi että ovenkahvan mallin valinta olisi se hankalin vaihe, mutta vähänpä tiesin. Tunnin pähkäilyn jälkeen ulko-ovien kahvamalli oli päätetty. Halusin kaksipuolisen kahvan ulko-oveen, siis sellaisen jossa on ihan tavallinen kahva sekä sisä- että ulkopuolella. Ja lukkopesä erikseen. Myyjänuorukaisen mielestä oli varsin kummallinen ajatus että joku voisi tulla ovesta sisään ihan vain kahvaa kääntämällä ja oven avaamalla. Ja ettei ovi SAA mennä lukkoon itsekseen. Mutta juuri sellaisen minä halusin. Minä nimittäin näin itseni tulossa pyyheliina ympärilläni uima-altaalta asunnolle todetakseni että ovi on pamahtanut lukkoon ja avain sisällä. Ja voisihan tuo sama tapahtua myös vuokralaisilleni. House Kastri ei ole hotelli eikä siellä ole ”aulapalveluja”, eikä välttämättä edes talkkaria avaimineen sisälle päästämässä. Siksi oli järkevää että oven saa lukkoon vain avaimella joka siis ainakin siinä vaiheessa on mukana. Saimme kulumaan puolisen tuntia tähän argumentointiin puolesta ja vastaan, kunnes kahvat ja lukot oli päätyneet kassapöydälle maksamista odottelemaan. Valitsemaan saman kivan kahvamallin myös sisäoviin. Ja sitten kaksi sellaisia joissa on lukko eli vessan ovia varten. Nuoren miesmyyjän silmät suureni jälleen kummastuksesta, lukot vessan oviin? Ei vessan ovissa käytetä lukkoja ! No totta mooses käytetään, melkein joka tavernassakin olen nähnyt… Juu, mutta ei kotona. Ei kukaan. Ei koskaan. Makuuhuoneissa kyllä pitää olla lukolliset ovet, mutta että vessassa… Selitin kärsivällisesti että Suomessa ainakin joka-ainoassa vessan ovessa on lukko. Ja me nyt vaan haluamme sen lukollisen oven. Mitä ihmettä te teette siellä vessassa kun se pitää saada lukkoon ? Jäin sanattomaksi. Kunnes kysyin mitä he tekevät makuuhuoneessa kun ovi pitää saada lukkoon. Ehkä ei olisi pitänyt. Pattitilannetta kesti hetken, enkä suostunut millään ymmärtämään miksi asiakkaalle ei nyt vaan voisi myydä sitä mitä asiakas haluaa. Päädyimme kompromissiin, lukot ovat nyt sekä vessan että makuuhuoneiden ovissa. Toki sellaiset vanhanaikaiset avaimella toimivat, ne kun mielestäni oli somemmat.

Ennenkuin lukot olivat paikallaan ulko-ovissa, jouduin käymään vielä samanmoisen keskustelun aiheesta miksi meillä ovet avautuvat ulospäin eikä sisäänpäin kuten normaali eteläeurooppalainen, ja kai keskieurooppalainenkin, tapa on. Mutta jääköö se tarina toiseen kertaan.

Näitä vastaavia sisustusteknisiä vääntöjä sattui matkan varrella varmaan kymmeniä, ja muuten erittäin alhainen verenpaineeni taisi yltää ihan normaalilukemiin tuon rakennusprojektin aikana. Osa näistä väännöistä huvitti jo seuraavana päivänä, mutta opimpa ainakin ottamaan reilummin aikaa shoppailuun jotta ehdin kylliksi vakuuttaa myyjän siitä mitä haluan ostaa.

PS. Tuon kuvan pikku kaivurilla tehtiin kuoppa talolle, se jo kertoo, millaista rakennusmaan laatu siellä on. Helppoa työstää.

Erinomaisen mukavaa vuoden vaihdetta ja onnistuneita matkoja tulevana vuonna 2019,

toivottavasti tapaamme teidät Kreetalla !

Ja niin joulu joutui

Tule oppimaan uusia taitoja Kreetalle, esim. miten editoida oheisen

kaltaista kuvaa, jotta osaisitte sen paremmin kuin me.

 

Joulu on taas, joulu on taas, ihan kohta on uusi vuosi !

Sit  sitä saa, sit sitä saa,  taas haaveilun  aloittaa.

Joulu on taas, joulu on taas, lahjoja vartoo muori.

Nyt sitä saa, nyt sitä saa, ojentaa lahjakuori …

 

Ja sinne lahjakuoreen voi sujauttaa vaikka kummiuden oliviipuulle,

www.happyolive.fi 

tai jonkun ihanan kurssiviikon Kreetalla.

Ensi vuoteen eli tu hronu, niin kuin se paikallisella murteella on !

Mutkan kautta Kreetalle !

NÄINKIN PÄÄSEE KREETALLE

Kimin kesäretki …

Vuonna 1975, kirjoitusten jälkeen kesällä päätimme Pikkarin ja Markun kanssa lähteä  Interrailille, se oli kova sana silloin. Matka oli hauska silloin, mutta olisiko se nyt, eläkeiässä, yhtä kivaa, kaikki kun on vanhoja naavapartoja.

Päätettiin Markun kanssa ottaa yhteyttä Pikkariin ja myös Rulleen, joka ei silloin ollut meidän matkassa mutta reilaamassa kuitenkin. Muistaakseni tavattiin Akropolin juurella. Kumpaakaan en ollut juuri tavannut 70-luvun jälkeen mutta puhelinnumerot selville ja kysymys perään että lähdetäänkö uudelleen, oletko messissä? Pikkari vastasi pikaisesti yhdellä sanalla ’Olen’, Topi sentään taisi kysellä vähän yksityiskohtaisemmin mistä on kyse ennen päätöstä, joka sekin tuli aika nopeasti.

Pari kertaa kokoonnuttiin suunnittelemaan ja aika pikaisesti kävi selväksi ettei ketään kiinnostanut Länsi-Euroopan metropolit vaan oltiin hakemassa jotain vähän erikoisempaa. Porukan ”nuoruuden vasemmistolaiset”, nyttemmin turvallisesti keskiluokkaistuneet tosin, innostuivat heti Itä-Euroopasta ja Balkanista, josta olisikin pikku juttu siirtyä Kreetalle elpymään matkan rasituksista.

Liettua

Lento 12 elokuuta Helsingistä Vilnaan, siellä ensimmäinen majapaikka varattiin etukäteen hostellista, sen jälkeen reititys jätettiin  avoimeksi, ainoana rajoituksena että kahden tyypin piti olla takaisin kotosalla syyskuun alussa.

Vilnasta jäi hienon vanhankaupungin lisäksi mieleen Uzupis-kaupunginosa, jonka asukkaat 1997 julistivat itsenäiseksi utopistiseksi valtioksi perustuslakineen ja rahoineen kaikkineen. Perustuslain pykälistä jäi mieleen mm. numero 15:  ’Jokaisella on oikeus kuolla mutta se ei ole velvollisuus’.   Tai että ’Koiralla on oikeus olla koira’. Alueelta löytyy myös Frank Zappan patsas, Zappaa pidetään siellä jonkinasteisena messiaana. Uzupisin suurlähetystö löytyy Pispalasta, Hirvitalon kulttuurikeskuksesta, joten sinne vaan yhteyttä jos kiinnostuit.

Ukraina  

Parissa yössä saimme aika kattavan kuvan kaupungista joten oli aika siirtyä seuraavaan kummallisuuksien kaupunkiin, Lviviin Ukrainassa. Sekä bussi- että junayhteydet olivat tosi hitaat, 600 km:n siirtymiseen olisi mennyt melkein kaksi päivää ja olisi pitänyt kiertää Puolan ja ehkä myös Unkarin kautta. Ei kiitos, niitä maita meidän tiedostava ryhmämme ei tule tukemaan edes matkailun välityksellä. Joten Ukrainan Air sai hoitaa siirtymisen, Kievin kautta.

Lvivistä varattiin reissun ainoa kunnon hotelli hintatason ollessa houkuttelevan halpa, kuten koko maa muutenkin. Oikein hävetti välillä hyväksyä naurettavia ravintolalaskuja.

Lviv on entisen Itävalta-Unkariin kuuluneen Galitsian pääkaupunki joka 1700-luvulla rakennettiin wieniläiseen tyyliin. Kaupunkia ei ole koskaan tuhottu, niinpä se onkin 800.000 tuhannen asukkaan ulko-ilmamuseo. Prahan ja Krakovan kuuluisat keskiaikaiset keskustat tuntuivat tosi pieniltä, täällä koko kaupunki oli yhtä arkkitehtuurin museota, ei tosi makeaksi kuorrutettuna turistirysänä vaan elävänä kaupunkina.

Toinen kummallisuus oli paikan kahvilakulttuuri joka aikanaan kopioitiin Wienistä eikä siitä ole koskaan luovuttu, edes Neuvostovalta ei sitä pystynyt lopettamaan. Joka kadunkulmassa oli ainakin yksi kahvila kakkuineen kaikkineen. Tuntui kummalliselta mennä aamukahville laitakaupungin rähjäisen näköiseen pikkuruiseen kahvilaan, jossa päätyi valitsemaan 11 erilaisesta papulaadusta mieleisensä. Pavut jauhettiin ja automaattisesti mukaan tuotiin pieni makea pala, lasku oli 40 senttiä.

Jos satutte matkustamaan joskus Lviviin, älkää unohtako hautausmaata. Aivan uskomattoman hieno paikka jossa paraatipaikalla kukkien keskellä on lukemattomia tuoreita hautoja vieläkin jatkuvasta sodasta.  En ollut koskaan käynytkään Ukrainassa joten minulle oli pieni yllätys ettei ukrainalainen edes oikein ymmärrä venäjää, ne ovat ihan eri kansoja. Vähän niin kuin Suomi ja Eesti. Sen siitä saa kun kasvoi Neuvostoliiton aikana.

Romania

Koska Puola ja Unkari, niiden kansallisintoilun takia, oli pakko jättää reitin ulkopuolelle, meillä oli visainen ongelma miten päästä Romaniaan, jota etukäteen pidimme ehkä reissun mielenkiintoisimpana kohteena. Matka Lvivistä Cluj-Napocaan on noin 520 kilometriä ja bussi tai juna olivat toivottoman hitaita. Yhtäkkiä välähti; mennäänpä Odessaan katsomaan niitä elokuvan Panssarilaiva Potjomkin’in kuuluisia portaita. Loistoidea mutta kun sieltä ei ole mitään yhteyttä Romaniaan johtuen Transnistrian levottomuuksista. Aiemmin oli laivayhteys Romanian Constanzaan mutta ei enää.

Ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin neuvotella Igorin kanssa paljonko kustantaisi taksilla 520km ja 11 tuntia kahdella rajanylityksellä Cluj’hin.  Pikku Dacialla 200€ ja minibussilla 300€, lukija saa arvata kumman valitsimme.

Valtavien mustan mullan viljapeltojen ja Ukrainan karpaattien kautta (jonne käsittääkseni varattiin Igorilta hiihtoloma ensi talveksi) tultiin Unkarin rajalle. Ensimmäisessä ylityspaikassa oli viiden tunnin jono, mutta Igor ammattimiehenä ei häkeltynyt vaan ajoi seuraavalle ylityspaikalle pikkutietä pitkin, siellä homma etenikin rivakasti. Joten nyt kuitenkin oltiin Unkarin maaperällä, tosin vain tunnin verran. Vähän luistettiin periaatteesta kun jouduimme käymään puskassa Unkarin maaperällä.

Seuraavana Romanian rajan helpohko ylitys ja suoraan Cluj-Napocaan missä Bogdan jo odottelikin varaamamme huoneiston liepeillä. Ulospäin keskustan asumus näytti olevan sortumispisteessä mutta sisältä tosi hieno kahden makuuhuoneen kämppä. Paperi-kivi-sakset-periaatteella jaettiin punkat, muuta keinoa ei ollut kun sängyt koko reissun ajan vaihtelivat Kingin, Queenin ja erillispunkkien välillä Booking.com-varauksista riippumatta. Älkää kysykö enempää miten yöt meni…

Cluj on viehättävä ja suorastaan komea kaupunki leveine bulevardeineen ja vanhakaupunki oli ihan viihtyisä. Mikähän meni pieleen kun Nokia ei viihtynyt täällä paria vuotta pidempään.

Seuraavana iltana mentiin katsomaan Cluj’n ja Dynamo Bukarestin ottelua. Dynamo on entinen kommunistihallinnon turvallisuusjoukkojen seura josta ei kuulemma muualla juuri pidetä. Taksi vei meidät noin kilometrin päähän stadionista josta alkoi kävely vierasjoukkueen fanaattisten ultrakannattajien mukana ylämäkeen mellakkapoliisien seuratessa tarkkaan tilanteen kehittymistä. Ei tehnyt mieli paljastua kotijoukkueen kannattajiksi, sen verran köriläiltä porukka näytti mölytessään ja sotilaallisia eleitä esitellessään. Aika natsimeininkiä, josta ahdistuneena yksi joukostamme sai tarpeekseen ja poistui lisäahdistuksen pelossa. Matsi meni oikein hyvin ja Cluj voitti eikä mitään välikohtauksia esiintynyt.

Ja sitten tutkimaan miten päästäisiin Transilvaniaan. Brasovin kaupunki ei ollut kuin 130 km:n päässä mutta jälleen kerran bussit ja junat veisivät koko päivän. Degeneroituneet reilaajat päätyivät taas autokyytiin, tällä kerralla ei taksilla vaan Bogdanin sukulaismiehen omalla Skodalla. Ei ollut kuulemma ollut  parempaakaan tekemistä. Äijä oli varmaan vanha rallikuski, sen verran oli hiveleviä ajolinjoja ja kuolemaa halveksivia ohituksia. Huh…

Brasovissa odotti ehkä reissun iloisin hotelli, mutkaton henkilökunta piti hyvää huolta ja Kristina pesi jopa pyykkimme. Keskusta, niin kuin muissakin Transilvanian kaupungeissa, oli selkeän saksalaistyylinen. Saksilaiset rakensivat alueen kaupungit 1300-luvulta eivätkä kaupungit koskaan ole joutuneet sotien tuhoamiksi, johtuen kai vuoristoisesta sijainnista. Ravintoloiden nimet ovat tyyliä ’Hofkeller’ ja ruokalistat ovenpielissä olivat usein saksankielisiä. Saksalainen, aika iso, vähemmistö häipyi alueelta takaisin Saksaan heti Ceausescun hallinnon kaaduttua.

Ensimmäisenä iltana valitsimme tosi hyvän italialaisen ravintolan jossa, kuinkas muuten, tarjoilija suunnilleen heti aluksi tiedusteli josko me ollaan Markun kanssa kaksosia. Aina tää vaan jatkuu. Ylipäänsä ruoka oli pieni pettymys Romaniassa, suurin syy taitaa olla että siellä käytetään yhtä paljon rasvaa kuin Kreetalla mutta ainoastaan auringonkukkaöljyä, jossa on kumman eltaantunut sivumaku kreetalaiseen oliiviöljyyn tottuneelle. Viinit sen sijaan ovat erittäin hyviä kunhan ei sorru Feteascan tyyppisiin makeisiin litkuihin joita on kaupassa esillä ensimmäisenä. Kuivat, erittäin hyvät olivat kyykkypuolella joten piti olla tarkkana.

Seuraavana päivänä teimme turistiliikkeen eli soitimme Gabrielille, joka toimi oppaana omalla autollaan. Ensin Pelesin linnaan, jonka Romanian kuningas Carol I rakennutti valmiiksi 1914. Paikka on upea, sitä pidetään Euroopan 10 hienoimman linnan listalla.  Sitten tunnin ajo Draculan linnaan Braniin. Tämä on Romanian ehdoton turistipyydys, nytkin paikka oli tupaten täynnä väkeä ja jonotus kesti yli tunnin. Hienohan se on vaikkei Vlad Seivästäjä tässä linnassa ikinä itse asunutkaan. Vlad Tepes tunnetaan maailmalla kauhistuttavana tyrannina mutta romanialaisille hän on edelleen suuri kansallissankari ja innoittaja. Ylipäänsä vahva kansallistunne on näissä Itä-Euroopan maissa hämmästyttävän voimakasta. Pakolaisia ja romaaneja ei siedetä, välillä oli pakko esimerkiksi taksissa katkaista liian innokkaat vuodatukset väärän veren sekoittumisesta jaloon alkuperäisväestöön. Aina ei vaan jaksa, varsinkin kun Unkarin ja Puolan sekoilua tulee joka tuutista.

Vielä yhden linnan rauniot piti käydä tutkimassa ja sitten takaisin Brasoviin hotelliin levähtämään. Illaksi oli sovittu tapaaminen paikallisten nuorten kanssa Markun tuttavan tyttären kautta. Käytiin ensin syömässä ja sitten sovittuun baariin kaljalle. Tosi fiksuja nuoria, melkein kaikki töissä ulkomailla. Ilmeni ettei juuri kukaan usko hallinnon paranemiseen ilman vallankumousta ja sitä odotellessa on pakko lähteä ulkomaille. Tosin kouluttamattomalla väestön osalla ei juuri näitä mahdollisuuksia ja aloitekykyä ole. Pikkari ehdotteli revoluution sijasta evoluutiota mutta hänet teilattiin aika tyystin. Ei kuulemma ole aikaa mihinkään evoluutioon, mehän ehditään kuolla ennen kuin evoluutio saa mitään kohennusta aikaiseksi. Taitaa olla vähän sama meininki koko Balkanilla, hallintokoneistolla ei ole minkäänlaista luottamusta. Erosimme kuitenkin ystävinä.

Vietimme vielä yhden päivän Brasovissa luuhaten pitkin kaupunkia eri kansanosien asuinalueilla (romanialaiset, unkarilaiset ja saksalaiset) sekä gondolin päässä olevalla huikealla näköalapaikalla.

Seuraavana aamuna päästiin vihdoin reilaamaan! Kohteena Transilvanian helmi Sibiu, jonne noin sadan kilometrin siirtymä vei vain nelisen tuntia. Rata on yksiraiteinen joten vuorten keskellä odoteltiin vastaantulevaa pikajunaa tunnin verran. Heti pysähdyksen jälkeen kuljettaja käveli määrätietoisesti lähimmälle päärynäpuulle ja puolet matkustajista seurasi esimerkkiä. Aika sujui rattoisasti kulkukoiria syötellessä kauniissa vuoristomaisemassa. Vihdoin päästiin liikkeelle ja Sibiun juna-asemalta sitten talsittiin lähellä keskustaa olevalla vaatimattomalle mutta OK hotellille.

Sibiu siis on yksi Transilvanian helmistä. Uskomattoman hienosti säilynyt keskiaikainen vanhakaupunki jonka keskellä 1300-luvulla rakennettu kirkko ja tori ja sen ympärillä korttelikaupalla 1400-1700-luvuilla rakennettua Sibiulle tyypillisiä rakennuksia. Kaupungissa ei juuri ole mitään ihmeellistä tekemistä mutta aika ei tullut ollenkaan pitkäksi kaupunkia ees taas tallustellessa ja viinibaareissa aikaa viettäen. Turisteja oli paljon mutta tunnelma oli rauhallinen, kaukana Länsi-Euroopan turistikeskusten kaupallisesta hälinästä.

Kaupungin ytimessä on Valehtelijoiden silta (ks yllä) joka on tietysti nykytyylin mukaisesti täynnä rakkauslukkoja. Suhtautuisin kyllä kyseisellä sillalla tehtyihin ikuisen rakkauden lupauksiin kriittisesti, niin kuin Rulle heti totesi. Monta upeaa kaupunkia jäi näkemättä Transilvaniassa mutta koko porukka on kyllä valmis suosittelemaan tätä aluetta. Uskomaton aarreaitta.

Syynä pikaiseen poistumiseen Sibiusta oli Romanian ja Suomen välinen lentopallo-ottelu Craiovassa, jonne oli ehdittävä 26.8. mennessä. Sinne siis ja taas junalla joka kerrankin tuntui sopivan aikatauluihin. Illan pimeydessä saavuimme tähän hiukan värittömään teollisuus- ja yliopistokaupunkiin jonka keskusta sinänsä oli vanha ja tyylikäs muttei vetänyt vertoja aiemmille ulkoilmamuseoille. Sitä paitsi hotelli oli aivan eri mitä Booking.comin kuva esitti. Se ei ollutkaan vanha kastelli vaan moderni kuutio jonka alakerrassa vielä vietettiin häitä. Jotkut puhuvat kreikkalaisesta kissantappomusiikista mutta tämä romanialainen juhlamusa on kyllä vain kaoottisesti metelöivää mustalaismeininkiä. Vähän niin kuin Serbiassa, torvet ja muut instrumentit tuntuvat kaikki soittavan ihan omiaan.

Seuraavana päivänä valmistauduimme huolella illan otteluun joka käytiin keskustan ulkopuolella olevassa komeassa 4000 katsojan hallissa. Paikalla oli ehkä sata lentopallofania, joten Suomen joukkue ei voinut erehtyä neljästä paikalle ilmestyneestä suomipojasta, jotka aloittivat villin kannustuksen jo lämmittelyvaiheessa. Pelaajat olivat vähän hölmistyneen näköisiä, mistä tämä jengi on ilmestynyt Craiovaan??? Kannustuksesta huolimatta tuli pataan 3-1 ja upotimme pettymyksemme paikallisessa tavernassa tutustumalla Romanian viiniteollisuuden koko tuotantoon.

Bulgaria

Aikataulu alkoi painaa päälle oli aika siirtyä kohti Bulgariaa, josta ei juurikaan ollut minkäänlaista ennakkokäsitystä. Ensinnäkin piti päättää mennäkö länsirajan yli Vidiniin vai itäreunalta Russeen, joka kuulemma on tosi komea paikka. Aikapulan ja yhteyksien takia päädyimme läntiseen vaihtoehtoon. Tuumasta toimeen ja lyhyt rykäisy taksilla Calafatiin johon kielitaidoton miekkonen meidät jätti ja elehti että Bulgaria on tuolla päin. Koomista muuten että kuski saapui aamulla omalla siviiliautollaan vaikka sovimme kuljetuksesta edellisenä iltana hänen duunitaksissaan. Hyvät keikat kannattaa hoidella ilman turhia välikäsiä…

Kuvittelimme että valitsemalla jonkun lukuisista busseista pääsee yli rajan, mutta ei. Sillan yli kuulemma pääsee turistiryhmäbussilla tai autolla, mutta taksit eivät suostu ylittämään siltaa Tonavan yli. Miksei, se selvisi vasta myöhemmin.

Kävelimme ehkä viiden kilometrin matkan raja-asemalle luottaen että kyllä sieltä kyyti löytyy. Paikka oli täynnä rekkoja mutta ystävällinen romanialainen tullivirkailija lupasi soittaa taksikaverilleen joka tulisi viemään meidät veden toiselle puolelle. Ei ollut kuulemma paikalla, joten päädyimme kävelemään Vidiniin päin (noin 10 km) luottaen että päästään kyllä johonkin kyytiin. Bulgarian puolella menimme vaihtamaan levoja ja kysäisimme mimmiltä miten helpoimmin pääsisimme kylille. Hän soittaisi kyllä tutulle taksille mutta reissu tulisi tosi kalliiksi koska sillalla on ylitysmaksu, kuulemma 40 levaa ja siihen vielä varsinainen taksimaksu päälle eli 50 levaa. Kysyimme miten paljon tuo on euroissa ja selvisi että puhumme 25 eurosta. Pyysimme häntä heti soittamaan kaverilleen, suomipoika kyllä maksaa.

Mukava taksikuski vei meidät suoraan hotelliin ja matkan aikana sovimme että hän tulee hakemaan meidät aamulla varhain ja vie meidät taksilla Sofiaan.

Vidin on pieni rajakaupunki josta ei paljon jutunaihetta löydy, hotellikin oli kummallinen mafian bailupaikka. Ai niin, kävimme illalla katsomassa Manun matsin paikallisessa sporttibaarissa.

Taksimatka Sofiaan kesti suunnilleen 4 tuntia joten kohtuullista englantia puhuvalla kuskilla oli kosolti aikaan selvittää Bulgarian maantiedettä ja yhteiskunnan tilaa ja ongelmia. Yritteliäs kaveri jolla oli vaikka mitä bisneksiä hunajantuotantoa myöten ja vaimo ja lapsetkin olivat kuvien perusteella kauniita ja lahjakkaita. Vuoristomaisemat ovat henkeäsalpaavia, sen lisäksi jäi mieleen romanikylä jonka läpi ajoimme. Tosi kurjan näköinen yhdyskunta täynnä romahtamispisteessä olevia hökkeleitä ja yksi ukko ja aasi. Kylä oli kuulemma ihan eläväinen kunnes yksi talo myytiin romanille, jonka jälkeen pihalle ilmestyi toinen asuntovaunuineen ja sitten kaikki alkuperäisasukkaat jo muuttivatkin pois. En tässä viitsi paljastaa kuskin mielipiteitä romanimiehen elämän rutiineista ja kohokohdista, totean vaan ja että kuuntelin tätä kaikkea hämmennyksissä ja murheellisena. En enää ihmettele Balkanin romanien monilukuisuutta Helsingissä.

Sofia on eläväinen ja nykyaikainen suurkaupunki jossa muun muassa nautimme kenties matkan parhaan aterian Georgialaisessa ravintolassa. Upeita makuja ja viinejä eikä maksanut juuri mitään. Aika sujui mukavasti, käytiin museoissa ja hengailtiin muuten vaan pitkin kaupunkia.

Kreikka

Kahden yön jälkeen tuli aika kokeilla bussia Sofiasta Thessalonikiin. Hienoissa maisemissa torkkuessa matka meni aika huomaamatta ja Thessalonikin bussiasemalta taksilla keskustaan yhdeksi yöksi ihan hienoon majapaikkaan. Illan luuhailimme kaupungilla ja kävimme nauttimassa kunnon kreikkalaisen aterian pitkästä aikaa. Pyysimme suosituksia turistialueen ulkopuolelta ja kyllä kannatti vähän kävellä. Erinomaista ruokaa ja hyvä tunnelma, vähän erilaista toki kuin kotona Kreetalla. Käyskentelimme rantabulevardilla ja vasta seuraavana päivänä junassa huomasin ettemme nähneet vilaustakaan kuuluisasta valkoisesta tornista. Täytynee mennä uudelleen…

Aamulla junalla Volokseen, josta en  tiennyt muuten paljon mitään, mutta sieltä lähtee laiva saarten kautta Eviaan, joka saattaisi olla kiva kokemus. Volos on ihan mukava perinteinen kaupunki, porukan muille osalle mieleen jäi varmaan elämän ensimmäinen gyrospita-annos katukioskissa. Näytti maistuvan.

Aamulla laivaan ja Skiathoksen sekä Skopeloksen kautta Mandoudiin Evian saarella. Odotimme näkevämme Mamma Mian maisemat Skopeloksella mutta ei se ihan onnistunut laivan kannelta. Nuo upeat pikkusaaret ovat kyllä etäisyydeltä katsoen ihan toistensa kopioita vaikka niissä kussakin on varmaan oma tunnelmansa. Aika pitkä laivamatka kun ei juuri mitään muuta ohjelmaa ole kuin sämpyläkioski ja pistävää aurinkoa.

Mandoudissa odotti bussikuljetus Halkidikiin läpi jyhkeiden vuoristomaisemien. Halkidiki on tosi tunnelmallinen ja kiva kaupunki, paljon hyviä ravintoloita ja hieno silta hulluine vesineen salmen yli. Jotenkin vain rupesi vähän matka painamaan 17 päivän jälkeen, ei vaan oikein enää jaksanut rykäistä kunnolla. Otettiin iisisti pari päivää ja sitten varasimme paikan express-bussiin suoraan Ateenan lentoasemalle.

Rulle ja minä jatkettiin Kreetalle Haniaan ja Pikkari ja Markku Stadiin joten tiet erosivat tässä kohdassa.

Kuten  kuvasta näkyy, oltiin hyvissä voimissa ja väleissä; koko matkan aikana ei pienintäkään erimielisyyttä tai riitaa. Kypsät miehet ovat joustavia joten kaikki sujuu hyvin.

Reissun opetukset:

  • Koko Eurooppa on mielenkiintoinen ja omaleimainen. Ihmiset, kunhan unohtaa stereotypiat, ovat ystävällisiä ja auttavaisia eikä ne huijaa Balkanilla sen enempää kuin muuallakaan. Pikemminkin päinvastoin, me kohtasimme ainoastaan yhden epäselvän taksiveloituksen eikä silloinkaan ollut kyse kuin muutamasta eurosta
  • Jos haluaa tehdä budjettiseikkailun, voin ehdottomasti suositella Itä-Eurooppaa. 22 päivän kulut oli kaikkine matkoineen, majoituksineen ja lentoineen kotiin Suomeen asti noin 1600€ eli 72€ per päivä. Arvelimme että sama reissu Länsi—Euroopan maissa olisi maksanut 4 kertaa enemmän, ainakin tällä freestyle meiningillä. Ja kun mikään ei maksa paljoa, pysyy tunnelma rentona kun ei koko ajan tarvitse miettiä kuinka kamala lasku tästäkin ilonpidosta seuraa.
  • Vanhat kaverit ei ulkonäköä lukuun ottamatta ole muuttuneet mihinkään 43 vuodessa. Ihan samat tunnistettavat jutut ja huumorintaju ja rennon älyllinen meininki joka oli tyypillistä jo silloin 70-luvulla. Meillä oli kyllä monia unohtumattomia hauskoja keskusteluja ja väittelyitä vaikka täytyy myöntää että särmät ovat kyllä tasoittuneet, varsinkin noilla radikaaleilla.

 

Hieno porukka ja unohtumaton matka, kiitos kundit!

Villiruoka ja uusi viini, Vamos 31.3-7.4.2019

Villiruoka ja uutta viiniä  

Varhain keväällä avataan edellisenä syksynä pantu viini, maistetaan, pruuvataan, sovitellaan mezeiden makuihin yhteensopivaksi ja hyväksi todetaan. Maalis-huhtikuussa villiruoankin tarjonta on runsasta, löytyy villivihanneksia, yrttejä, rohtokasveja, etanoita, kotiloita, sipuleita jne. Lähde kanssamme penkomaan Kreetan runsaudensarvea!

Aloituspäivä sunnuntai, maaliskuun 31.

Saavumme Vamosiin, majoitumme. Lounaslautanen odottamassa. Illan suussa kokoonnumme farmilla, juomme kaffeet, orientoidumme viikkoon ja kävelemme kylän läpi tavernaan nauttimaan yhteistä illallista sintrofiá-tyyliin.

Maanantaina 1.4. eli aprillipäivä

Virkeimmät ja varhain heränneet pääsevät keräämään aamun yrttiteen tarvikkeet pihalta opastetulla kierroksella. Aamiaisen jälkeen keräämme villiruokaa ja kesytämme ne pataan sopiviksi, esim. vuohen kylkeen. Valmistamme monipuolisen aterian ulkokeittiössä porukalla ja avaamme Nikon syyskuussa sulkeman viinitynnyrin.  Sovittelemme sen sisältöä ateriaamme ja nautiskelemme kukkivasta keväästä.

Tiistaina 2.4. Ihmeitätekevän Tiituksen päivänä

Aamupäivällä kävelemme alamäkeen upean reitin Mahérin kylään ja vierailemme paikallisessa yrttipajassa. Illalla käymme tutustumassa lähikylän viininvalmistajan viinikellareihin ja jatkamme kylätavernaan illalliselle.

Keskiviikkona 3.4. lähdemme vuoristoon

Luvassa seikkailu. Ajamme vuoria ylös ja alas ja taas ylös, kunnes saavumme Sfakian, Kreetan villeimmän osan, pääkyliin. Nousemme pick-upin lavalle ja lähdemme könyämään vielä ylemmäs. Syömme myöhäisen lounaan ja käymme vielä ihmettelemässä Aradenan rotkoa, paikkaa, jossa maa on haljennut kahtia aikoja sitten.

Torstaina 4.4. vapaata

Perjantaina 5.4. ostoksille

Aamupäivällä käymme ensin alueen luostarissa, sitten Dourakisin viinitilalla viinipruuvissa ja jatkamme Haniaan, jonka kauppahallissa nautimme lounaan. Pruuvaamme viinejä myös Miden Aganissa.

Ostosaikaa ja paluu Vamosiin. Ilta vapaa.

Lauantaina 6.4. Pyhän Eftihíksen päivänä juhlitaan

Ennen aamiaista äijät mäkeen Nikon kanssa keräämään villiruokaa! Aamiaisen jälkeen valmistamme oliiviöjy- ja hunajapohjaisia voiteita tuliaisiksi. Samaan aikaan isäntämme sytyttävät tulet suureen ulkouuniin ja alamme yhdessä valmistella juhlaamme vaikka kreikkalaisilla onkin menossa pääsiäispaaston neljäs viikko. Syömme pitkän kaavan mukaan läksiäisateriamme ulkona suurten tammien alla sään niin salliessa.

Sunnuntaina 7.4.

varhainen lähtö noin klo 8 kohden Hanian lentokenttää, hei hei!

Hinnat :

– 840€/hlö kun valitset jaetun huoneen, samaan huoneistoon saattaa tulla 1-2 muutakin kurssilaista

– 935€/hlö jos valitset oman huoneen, samaan huoneistoon saattaa tulla 1-2 muutakin kurssilaista

– 1035€/hlö jos valitse oman pienen huoneiston

– 935€/hlö jos jakaa pienen huoneiston matkaseuralaisen kanssa, huom ! parisänky

lisäviikko pienessä huoneistossa 350 € saattaa edellyttää huoneiston vaihtoa

lisävuorokausi Vamosissa 50 €. Saattaa edellyttää huoneiston vaihtoa.

Lisäviikko, kun isossa huoneistossa 2 henkeä, á 280 €

 

Hinnat sisältävät

  • majoittuminen valintasi mukaan
  • lentokenttäkuljetukset, retkikuljetukset
  • ohjelman mukaiset ateriat

Hintaan ei sisälly

  • aamiaisia, jos haluaa voi aamiaispaketin tilata etukäteen hintaan 50 €/vko, aamiainen on tarjolla taverna Blumosifissä joka aamu klo 8.30-10.00
  • lentoja Haniaan, toivomme teidän olevan Hanian kentällä sunnuntaina aamupäivällä (Norwegian ja Finnair saapuvat noin klo 10.00) jolloin olemme teitä odottelemassa kentällä
  • matkavakuutuksia, suosittelemme kaikille vakuutuksen hankkimista

Kysy lisää 

merja@kreetanmaku.fi

raila@kreetanmaku.fi

Kiinnostuitko? Toimi  näin:
  • kysy onko tilaa ja kerro montako olisi tulossa.
  • kun  vahvistamme varauksen, saat varauslaskun ja voit varata lentosi. Huomaa, että mitä aikaisemmin ne varaat, sitä edullisemmin ne saat.
  • kerro meille, millä lennolla saavut.
  • Olemme vastassa aamulentoja.
  • Saat loppulaskun jonka eräpäivä on noin kuukautta ennen matkaasi.
  • Nyt voit jäädä odottelemaan matkan alkamista! Tilaa uutiskirjeemme niin pysyt ajan tasalla ja seuraa meitä vaikka facebookissa Kreetan Maku. Löydät ajankohtaista tietoa, vinkkejä ym.
  • Noin paria viikkoa ennen matkaa laitamme sinulle postia. Saat tarkempia ohjeita tulevasta viikostasi.
  • Voit ottaa meihin yhteyttä kun sinua askarruttaa jokin matkaasi liittyvä asia.
  • Vinkki. voit saapua Kreetalle jo aiemmin ja majoittua vaikka Platanaikseen, Haniaan, Kalivesiin, Almiridaan tms. ja saapua Vamosiin kun tämä matka alkaa! Myös Vamosiin voi tulla ja majoittua jo aiemmin. Tai voit ottaa vaikka jatkoviikon…
  • Tutustu Kreetaan lukemalla blogejamme
  • lue vielä https://kreetanmaku.fi/matkat-yleista/
  • www.kreetankirjat.fi tarjoaa matkalukemista
  • Kreetan maku Oy on matkatoimisto ja kuuluu valmismatkarekisteriin no 161/17/Mj

Huom ! alla olevan henkilökuvan on ottanut Kikka Niittynen, joka tulee pitämään taas valokuvauskurssia Plataniakseen