fbpx

Helppo ja antoisa retki – kiveen kaivettu luostari

Kauas ei tarvitse mennä. Voit tehdä helpon ja antoisan retken Ajía Irínin kiveen kaivettuun nunnaluostariin Rethimon kaupungin takaisille vuorille. Hyppää punaiseen kaupunkisaittareita ajavaan bussiin, sillä pääset helpoimmin! Kiveen kaiverretusta luostarista on hienot näköalat ja voit vaikka jäädä lounaalle naapurikylään yhden bussikierroksen ajaksi!

Bussi ajaa luostarin eteen. Jos haluat pidemmän vierailuajan, kerro bussinkuljettajalle. Tai kerro, että kävelet viereiseen Russospitin kylään ja syöt siellä ja palaat vasta seuraavalla kierroksella. Tarkista kuitenkin aika vielä kuljettajan kanssa!

Oven edustalla on mustista ja valkoisista rantakivistä koottu herkän kaunis mosaiikki kynnysmaton tilalla. Ei siihen raski jalkojaan pyyhkiä, niin kaunis se on. Helteisenä päivänä sisätilojen varjo ja viileys on helpotus, se on lahja, armo, siunaus, rakkaus, lempeys, se hellii paahteesta varjoon tulevaa.

Kiveen kaivettu

Kävin syyskuussa. Avoimen oven edessä päivysti kissa. Se kuitenkin vilahti sisään kun vieraita tuli. Sain oppaakseni ujon nunna Prodromin. Hän kertoi, että samalla kun turkkilaiset tuhosivat Arkadin luostarin vuonna 1866, tuhottiin tämäkin. Se oli jo toinen hävitys eikä se enää toipunut.

Pyhälle Irenelle omistettu luostari on saaren vanhimpia, ehkä jo 900-luvulta, mutta varmasti1300-luvulta. Tuhoutuneen ja tyhjäksi jääneen luostarin kunnostustyöt alkoivat 1990 ja se sai valmistuttuaan vuosittain jaettavan Europa Nostra-tunnustuksen upeasta entisöinnistä. Luostari ei ole mahtipontinen ja suuri vaan herkällä vaistolla kaiverrettu kuin kameekoru.

Piha on kaunis ja henkii harmoniaa, silmät lepäävät yksityiskohdissa. Muratti kiertyy kauniisti keljan kiviseiniin ja harmaan nukan peittämät juorun lehdet heijastavat valopisaroita iltapäivän varjossa. Kiven pinta on harmaantunut vuosisatojen kuluessa ja kohta jo kiiltää. Kiveen kaivettu on ihmisen mittapuulla ikuinen.

Kun kuljet pihalla, katso tarkkaan. Kirkon seinä, allasi oleva piha ja viereinen seinä ovat samaa yhtenäistä kiveä. Kirkko on kaivettu kiveen, poistettu se mikä oli liikaa, kaiverrettu kirjaimellisesti. Pienessä keljassa asui 1600-luvulla erakkomunkki, nyt siihen on haudattu rakastettu mitropoliitta. Ennen tuhoa luostarissa asuivat munkit, nyt sen on nunnien hoidossa.

Kevään 2019 tuhot luostarin mailla

Seinä ja lattia ovat samaa kiveä
Huomaa, miten seinät ja lattia on kaivettu kiveen…

Mesaran tasangolta kotoisin oleva luostarin johtajatar, igumenia, kutsui aikanaan maanviljelijäisänsä avuksi, kun nunnat olivat ostaneet kaksi peltoa. Isä tuli traktorilla ja muokkasi pelloista oliivitarhat. Vuosia niistä saatiin öljyä ja se oli nunnien talouden tärkeä selkäranka. Mutta kevään 2019 sateissa osa puista ja pelloista vyöryi alas. Öljyä ei ehkä saada jokuseen vuoteen. Lisäksi lyhin tie Retímnosta luostariin on poikki. Turisteja ja muita kävijöitä ei tule entiseen malliin.

Alhaalla kaupungissa tien alkupäässä, siellä missä kyltit ovat, ei tien puuttumista kerrota, ja niin minäkin pääsin autolla kukkuloille kiivetessäni näköetäisyydelle mutten perille. Viimeisessä mutkassa oli rinne valahtanut tielle. Niissä on täytynyt kadota todella paljon oliivipuita ja rinnepeltoja, niin suuri on haava kukkulan kyljessä. Etsin kiertotien, joka kulki Milin rotkon reunaa ja kääntyi sitten Russóspitiin kiertoajelubussia seuraten. Viiden kilometrin matka onkin nyt kymmenen ennen kuin tie taas on kunnossa.

Tämä oli tien kunto 2019, mutta puuttuva pätkä on luvattu valmiiksi vuoteen 2020 mennessä. Silloin matka ylös luostariin lyhenee ja retki on entistä helpompi ja varmasti antoisa!

Luostarissa on naisenergiaa..!

Kirkossa odotti yllätys. Se oli täynnä hyvin kauniita ikoneita ja puuleikkauksia. Hartaudella valmistettuja. Osa holveistakin oli maalattu vastikään. Tyyli on tyystin erilainen kuin miesmaalareilla, nämä kuvat ovat herkkiä, pastellisia, selvästi naisellisia, keveästi soljuvia, kuin kevättuulen henkäys. Yksi nunnista on kirkkomaalari. Noita kattoja ei maalata tikapuilla seisten. Ne pitää maalata joko selällään tai kyljellään telineellä maaten tai ehkäpä joskus istuenkin. Kasvoille ja vaatteille putoaa maalia. Joka kerta pensseliä kastettaessa pitää nousta ja vaihtaa asentoa. Jokainen uusi värierä pitää sekoittaa ja hiertää ahtaassa tilassa, sen jälkeen keplotella uuteen makuuasentoon. Entä miten kaarevassa pinnassa toteuttaa perspektiivin niin, että se näyttää oikealta myös silloin kun lattialla seisten tähyää korkeuksiin pää kenossa? – Oi, hänen olkansa ja selkänsä ovatkin jatkuvasti kipeinä, tunnustaa nunna Prodromi.

Nunnat maalaavat myös ikoneita, jopa tilauksesta, ja heidän pienestä myymälästään voi vaikka tilata nimikkoikonin. Siellä on myös ihan oikeita käsinmaalattuja, mutta myös edullisempia nykytekniikoilla valmistettuja.

Nunnilla on myös muut kädentaidot hallussa. Myymälässä on kauniita liinoja, kangaspuissa kudottuja kuvioita reunoillaan. Pitsejä. Kirjailuja. Solmeiluja. Biologinunnan valmistamia shampoita, voiteita, tuoksuja sekä kirkkaanvihreää likööriä, jossa maistuu ja tuoksuu tuoksupelargonia.  Yöpöydälläni on nyt pullo rauhoittavaa öljyä, josta tipan sivelen nukkumaan mennessäni iholle. Näen unia matkoista kauas hieman outoihin maisemiin. i

Annan vinkin: hyppää Rethimnossa Vageliksen punaisen kiertoajelubussin kyytiin ja aja hop-in-hop-off-bussilla koko iso kierros. Se kestää puolitoista tuntia ja pysähtyy myös Ajía Irinin luostarin portilla. Voit hypätä pois ja jatkaa matkaa seuraavalla vuorolla, mutta kerro sen kuljettajalle. Käy luostarin myymälässä ja ilahduta nunnia ostamalla pieni matkamuisto tai toinenkin. Jos puolentoista tunnin kierros luostarissa tuntuu liian pitkältä, voit palata kävellen pari kilometriä läheiseen Russóspitin kylään ja sen tavernaan, jonka edestä myös pääsee bussiin.

Huomaat samankuin minäkin. Ei tarvitse mennä kaus, kun on jo käynyt kaukana, aikojen takana, rauhoittavassa maailmassa.

Tavernan omistajalla on hymy herkässä
Russóspitin tavernassa saa aurinkoisen palvelun ja hyvää ruokaa luostarikäynnin päätteeksi