fbpx

KREETALAISESTA SAIRAANHOIDOSTA

KIMIN HUOMIOITA KREETALAISESTA SAIRAANHOIDOSTA JA ELÄMISEN MALLISTA 

Tämä blogi ei ole pelkkä sairaskertomus vaan muistelo siitä miten ennakkoluulot voivat karista ja miten perinteet ja tavat vaikuttavat terveydenhoidon tasoon ja tyytyväisyysasteeseen. Ihan ajankohtaista, ainakin minun mielestäni kun kotimaan soteuudistuskeskustelu käy kuumana.

Tein vähän asennushommia Kreetan asunnolla, turvajalkineina villasukat ja tohvelit. Päädyin tikkailta kylki edellä pöydän kulmaan. Paniikissa naapuri pyydettiin soittamaan ambulanssi kun ei hengitys oikein tahtonut kulkea ja naamakin oli kuulemma harmaa. Matkalla huomasin että kyseessä oli Hanian kunnallisen keskussairaalan auto. EEEEI, minulla on vakuutus ja haluan yksityissairaalaan!!

Olin kuullut kauhutarinoita sairaaloiden tilasta kriisin jäljiltä; ei lääkkeitä eikä hygieniaa, hoitsut yhtenään lakossa jne. Eipä ollut valinnan varaa ja kohta makasin ensiapuosastolla neula suonessa joten olokin alkoi tasaantua ja aloin tehdä havaintoja. Hoitohenkilökuntaa, potilaita ja omaisia pörräsi edestakaisin ja meteli oli melkoinen. Aika pian minut kärrättiin röntgeniin ja ehkä puolen tunnin kuluttua hoitaja tuli kertomaan vaurioista ja siirrosta kirurgiselle osastolle. Neljä murtunutta kylkiluuta , joten sisään ainakin 2-3 yöksi. Kiva yllätys että hoitajat ja lääkärit puhuivat hyvää englantia.

Neljän hengen huone oli asiallinen, vähän kauhtunut lohkeilevine maaleineen ja repsottavine listoineen. Sängyt, radiot ja muu rekvisiitta oli selvästi 20 vuoden takaa, mikä ei oikeastaan ollut yllätys. Pikemminkin ajattelin ettei sentään tämän kauheampaa.

Huoneessa ramppasi omaisia koko illan, kaikki olivat kiinnostuneita mistä olen kotoisin, mikä vikana, olenko saanut hyvää hoitoa ja jos tarvitsen jotakin he kyllä myös auttavat. Henkilökunta toi ruokaa mutta se jäi kyllä syömättä: ei muutenkaan nälättänyt ja sinänsä hyvännäköinen kanakeitto oli kovin vetinen ja suolaton. Näinhän se vähän Suomessakin tuppaa olemaan, ajattelin.

Aamulla uusi röntgen ja kohta lääkäri Jorgos tuli kertomaan että myös kaksi selkänikamaa on murtunut ja verenvuoto vatsaonteloon on aika runsasta. Siinä sängyllä lääkäri nirhasi reiän kylkiluiden väliin ja siitä sentin letku vatsaonteloon. Painovoima hoitaa loput. Kipulääkitystä sai mielin määrin ja hoitajat toistelivat koko ajan että mitä tahansa minulta puuttuu, he kyllä auttavat. Kun kipu oikein yltyi sain saman tien kunnon hevosenpotkun suoraan suoneen ja taas oli niin seesteistä että.

Vastapäisessä sängyssä lepäsi riutunut Kostas, joka oli asunut ja tehnyt rahaa New Yorkissa 26 vuotta ja sitten muuttanut perheensä kanssa takaisin Kreetalle. Kostaksella oli amerikkalainen vakuutus mutta oli silti hankkiutunut kunnalliseen sairaalaan koska hoito on erinomaista ja huolenpito ja henkilökunnan välittäminen on aivan eri tasolla kun ulkomaalaisen pääoman pyörittämillä yksityisklinikoilla. Juttelimme erityyppisitä yhteiskunnista ja päädyimme ydinkysymykseen: kumpi on parempi, moderni organisoitu systeemi sääntöineen ja holhouksineen vai kreikkalaistyyppinen puolianarkistinen sekamelska jossa hallitusta ei arvosta kukaan ja säännöksille annetaan pitkät. Kostaksen mielestä ainakin kreikkalainen systeemi on paljon parempi, kaikkea ei mitata vain rahassa  ja sosiaalinen verkosto takaa aivan toisenlaisen elämänlaadun. Kostaksen vertailukohta oli Yhdysvallat, minun taas Suomi, maailman onnellisin kansa. Hmm..

Kostas oli sitä mieltä että talouskriisi oli yksin ja ainoastaan kreikkalaisten oma vika, aivan turhaa syytellä saksalaisia tai pankkeja. Kreikka vaan menee katastrofista seuraavaan, niin se on aina ollut eikä sille mitään voi. Mutta Kreikka on maailman paras paikka elää, sellaisia ihmisiä ja sellaista luontoa ei vaan ole missään muualla.

Tästä kaikesta inspiroituneena rupesin tarkkailemaan eestaas lappavia vierailijoita. Mitään vierailuaikoja ei noudatettu, välillä porukan käskettiin siirtyä käytävän puolelle jos huoneessa tehtiin joku intiimimpi manööveri. Kaikki toivat potilaille jotain herkkuja ja keskustelu ja nauru raikasi.  Potilaat, sukulaiset ja kaikki  muutkin  höröttivät mukana ja meininki oli kuin synttäreillä. Haluaiskohan toi suomalainen lisää leivoksia??? Juu juu, ilman muuta.

Vinosti vastapäätä makasi vanha, tosi huonossa hapessa oleva mies joka ei koko aikana ollut tajuissaan. Tyttärensä ja vävypoika viettivät kaiket päivät miehen vierellä, pyyhkivät otsaa ja kääntelivät parempaan asentoon. Hoitajat vaihtoivat alituiseen lakanoita ja pesivät miestä. Illalla ilmestyi Sofia paikalle, teki iltahuollon ja käänsi kaksi tuolia jonkinlaiseksi vuoteeksi. Jutteli koko ajan miehelle kunnes nukahti, itsekin. Kyseessä oli omaisten tilaama yöhoitaja jolle maksetaan eri korvaus yövuorosta, viiskymppiä kuulemma. Ettei sairas isä vaan joudu olemaan hetkeäkään yksin. Ja taas aamulla tytär ja vävy palasivat jatkamaan hiljaista hommaansa.

Sillä välin meidän kylällä oli huhu tietysti levinnyt ja minun terveydentilannettani seurattiin tarkasti. Oikeasti Raila, etkö sinä vietä öitäsi Kimin vierellä, sehän saattaa tarvita apuasi ja seuraa. Ei meillä Suomessa ole tapana, kyllä se Kimi pärjää ihan hyvin. Huonon vaimon maine on varmaan kiirinyt ympäri saarta, miten se kehtaa, eikö se rakasta miestään? Normisuomalainen, ainakin mies, ei todella kaipaa tuskien ollessa pahimmillaan koko suvun naisväkeä taputtelemaan ja pussailemaan ja kyselemään miten menee, mutta jos niin ei Kreetalla tee niin ei vaan välitä ja on huono ihminen.

Kahden yön jälkeen tuli siirtokäsky ortopediselle osastolle. Kättely, halaukset ja onnentoivotukset veivät varmaan puoli tuntia. Erityisesti Kostas vannotti minua käymään perheen luontaistuotekaupassa keväällä. Jos itse ei ole enää hengissä niin tytär kyllä antaa hyvät hinnat.

Sitten seurana oli Ali, pakistanilainen rakennustyöläinen, joka oli pudonnut neljästä metristä ja telonut nilkkansa oikein kunnolla. Kyselin vähän piloillani että olivathan työnantajan vakuutukset varmasti kunnossa? Ihan pokkana hän vastasi ettei tietenkään, sairaanhoitohan on ilmaista Kreikassa, myös vierastyöläisten kohdalla. Häh??? Tätä troikka ei varmaan koskaan tajunnut ja toivottavasti ei tajuakaan..

Ali keskittyi enimmäkseen hoitsujen kiusaamiseen ja flirttailuun. Eivät ne pahastuneet, antoivat samalla mitalla takaisin ja käskivät kääntyä Allahin puoleen jos meno ei tyydytä.

Kolmantena iltana minäkin sain vierailijoita: Soula ja Vasilis, meidän henkiystävät, porhalsivat sisään pussukoineen: rinkeleitä ja keksejä ja appelsiineja. Onko kaikki hyvin, jos jotain puuttuu niin minulla on kyllä suhteita ja saan asiat kuntoon, uhosi Vasilis.

Alin kanssa en ehtinyt tehdä mitään tulevaisuuden suunnitelmia, yhtäkkiä punkka kuskattiin röntgenin kautta taas kirurgisella osastolle, nyt huoneeseen 3. Tässä huoneessa ainoa englantia puhuva oli Manolis, joka pitää apartementoksia Aspron kylässä Kaliveksen liepeillä. Puhuttiin paljon, bisnestä siis. Enkelinomainen tyttärensä Maria vietti isänsä kanssa kaikki yöt heräten jokaisen valitukseen ja auttamalla vessaan monta kertaa yössä. Tosi fiksu likka joka heti rupesi minua tenttaamaan kaikesta mahdollisesta, erityisesti elämästä Suomessa. Aina tullessaan sillä oli joku hauska juttu mielessä ja maailman aurinkoisin hymy.  40 vuotta sitten olisin varmasti vienyt matkamuistona mukanani…

Sitten sain yllätysvieraan. House Kastrin luottohieroja, Maria, tupsahti ovesta sisään. Marialla on aika pitkä ura hoitajana Ruotsissa, joten hän halusi kaikki yksityiskohdat hoidon tasosta. En voinut muuta kun kehua, erityisesti hoitajien jaksamista ja välittämistä. ’Niin, siksihän minä lähdinkin Ruotsista, kreikkalainen ei  sitä kylmää hoitoa  vaan kestänyt’.   Taas tuli ajattelemisen aihetta, ehkä sairaanhoidon taso ei olekaan kiinni piirien jaosta tai tietoliikenteen yhteensopivuudesta vaan välittämisestä. En taida kuitenkaan taida vielä tästä väsätä yleisönosastoon kirjoitusta, antaa pölyn ensin laskeutua ensin Suomessa. Sitä paitsi ei mulla oikeasti Suomessakaan ole ollut mitään valittamista sairaaloissa. Ruotsista en tiedä.

Varattu lentoni tuli ja meni, vielä pari päivää jotta saadaan veriarvot kuntoon ja vuodot loppumaan. Plasmaa ja litra uutta verta, kyllä se siitä. Välillä kävi fyssarin kaveri tarjoamassa sopivaa haarniskaa joka pitää rangan suorassa ja antaa mahdollisuuden liikkua. Maksoi Eur 250 mutta mieluummin niin kuin neljä viikkoa punkan pohjalla liikkumatta..

Lauantai-iltana tapahtui sellaista jota Suomessa tai Ruotsissa ei varmaan näe eikä koe. Yhdentoista maissa, juuri ennen yövuoron vaihtumista alkoi käytävän puolella meteli yltyä ja meidän huoneeseen tulvi reilusti tupakansavua. Maria nousi punkasta ja sadatteli ovea sulkiessaan että voi, ei taas. Hoitsut siellä vähän juhli työviikon loppumista. Kukaan ei kiinnittänyt asiaan sen kummempaa huomiota, sattuuhan sitä. Suomessa koko porukka olisi varmaan telkien takana.

Maanantaiaamuna sain lopulta sen lappoputken pois kyljestäni joten olo kohentui kertaheitolla. Panssari kiinni ja ryhdikkäälle kävelylenkille pitkin sairaalan käytäviä. Lääkäri sanoi vielä tiistaiaamuna ottavansa viimeisen verikokeen ja röntgenin että kotiinlähtö ja lentäminen varmasti olisivat riskittömiä. Kaikki hyvin ja vähän ajan kuluttua tohtori Jorgos tuli kaikkien testitulosten, hoitodokumenttien ja Suomen lääkärille osoitettujen kirjeiden kanssa hyvästelemään. Valitteli että meni vähän aikaa kun kaikki piti kääntää englanniksi. Tämä Jorgos muuten ei koko viikon aikana ollut poissa osastolta kuin sunnuntaiaamupäivän, muuten koko ajan juoksi huoneesta toiseen. Ei ole kuulemma ehtinyt kun on vähän lääkäripulaa, kurssituksia ja muutenkin. Hei vaan ja otetaan kaljat kun nähdään joskus Haniassa…

Ei tarvinnut edes mennä kassan kautta,   riittää ihan hyvin kun Suomesta meilaan heille sitten kopion eurooppalaisesta Kela-kortista. En ole selvillä miten tämä systeemi pelaa mutta Hanian sairaala ei minulta rahaa eikä sitoumuksia tahtonut. Aika jännää.

Ennen lähtöä fyssari tuli vielä antamaan viimeisiä ohjeita. Kiittelin kovasti hyvästä hoidosta ja kysyin olisiko jotain tapaa korvata kaikki, onko jotain säätiötä tms.  Ai ei ole vai, no entäs jos lahjoitan tämän haarniskan sitten keväämmällä kun en itse enää  – toivottavasti  – tarvitse. Hyvä idea kuulemma, niistä on kova pula kun harvalla on varaa hankkia sellaista vaikka tarvitsisi. Tuot sitten suoraan ortopediselle osastolle.Vähän liikuttuneena halasimme lämpimästi ja lähdin.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Nyt istun Laajasalon kodissani tätä kirjoittamassa. Talossa on lämmintä eikä vedä, lumiaura on jo putsannut kadun ja kaikki on rauhallista ja turvallista , kukaan ei mölyä ei naura eikä vieraitakaan ole paljon käynyt häiritsemässä.

Jotenkin vaan olen jämähtänyt miettimään koko kokemusta; kaikki ne tyypit, hymyt, vitsit ja pyyteetön auttaminen 800 euron kuukausiliksalla teki kyllä vaikutuksen joka ei hevin unohdu. Välillä ne jutut vielä naurattaakin, vaikkei vielä oikein pystykään hytkymään.

Oikeasta elämisen mallista en vieläkään tiedä, jostain Kreetan ja Suomen  välimaastosta se kai löytyy. Täytyy sanoa että juuri nyt jompaankumpaan suuntaan olen vähän kallellani…

Haarniska pitää ryhdin hyvänä mutta tipaton tammikuu ei nyt onnistunut !

 

 

Lintumaailmaanko ?

Tämä matkatoimiston kanssa puuhasteleminen tuntuu avaavan aivan uusia sivuja ja maailmoja, asiat ja ideat vaan yhtäkkiä kehittyvät kun jostain innostuu.

Esimerkiksi nyt kävi näin:

Viime vuoden keväällä järjestimme erittäin onnistuneen, paljon hehkutetun valokuvausleirin. Vapaapäivänä sitten kaksi kaveria halusi päästä tutustumaan Länsi-Kreetan lintuihin ja kysyivät voisinko lähteä kuskiksi. Mikäs siinä,satuin tietämään pari paikkaa joissa olen nähnyt selvästikin alan miehiä valtavien putkiensa kanssa. Aamutuimaan ylös ja autonkeula kohti Aradenan aluetta jossa olemme aiemmin nähneet hanhikorppikotkia. Sillan kupeessa olevasta kahvilasta kyselin missä kotkia olisi nähtävillä. Ukko teki kädellään laajan kaaren tarkoittaen kai, että vähän joka paikassa. Sitten vielä että no mihin aikaan, johon hän vastasi että puoli kahdeltatoista. Ymmärsin että suunnilleen puoliltapäivin.

Meillä oli hyvin aikaa joten ajelimme rauhassa pikkutietä Agios Ioannikseen ja siitä etelään kohti rotkon reunaa herrojen samalla tarkkaillessa vuoren rinnettä. Käytännön syistä minä enemmänkin tarkkailin tietä. ’Tuolla!!’ he intoilivat yhdestä suusta. Rinteessä kuulemma oli korppikotkaparvi istuskelemassa kelon päällä, viisi tai kuusi kappaletta. Minä en vieläkään nähnyt mitään, vasta aikani kiikarin kanssa tuhrattuani sain ne okulaariin. Komeita, kyllä. Ammattimiehiä selvästi, antennit viritettyinä myös lentäviin tipuihin. Tasan 11.30  ne kaikki nousivat siivilleen ja selvästi uteliaina liihottivat puiden latvoja viistäen tutkimaan että mitä tyyppejä nyt taas. Kamerat oli sarjatulella ja miehet aivan innoissaan. Minäkin yritin jotain säälittävällä 280 millisellä.

Pikkuhiljaa siirryimme seuraavaan kohteeseen eli Plataniaksen lähellä sijaitsevalle Agia-järvelle, josko sieltäkin löytyisi jotain herroja kiinnostavaa näin muuttoaikaan. Minun mielestä siellä on vain ollut lokkeja ja muita vesisotkia. Heti perillä toinen totesi että tämähän on paratiisi!! Ai missä, minä ihmettelin. Kolmisen tuntia ne siellä hääräsivät jutellen muunmaalaistenkin kanssa ihan käsittämättömyyksiä. Illalla kotona Kari kyseli että hän taitaa jättää valokuvaustunnin huomenna väliin jos voisin aamulla ajaa hänet taas järvelle aikaisin aamulla. Siis koko päiväksi koska loppuryhmä oli lähdössä ihan muihin maisemiin. Niin tietysti.

Heitin sitten ihan sattumalta että jos pojat kykenee kokoamaan hyvän ryhmä niin minä voin kyllä järjestää ohjelman myös lintuharrastijille. Ei kuulemma tuota ongelmia, joten  otin yhteyttä puolituttuun oppaaseen joka vakuutti pystyvänsä hoitamaan homman. Marraskuussa ryhmä tuli täyteen ja sen jälkeen onkin ollut puuhaa. On tutkittu mitä lintuja missäkin on nähtävillä mihinkäkin aikaan, rakennettu hienoja excellejä taksonomisen järjestyksen mukaan ja tavailtu lintujen latinalaisia nimiä silmät tihruten iltamyöhään. Vähän kuviakin on katseltu kun esimerkiksi ei ollut ihan selvää miltä hemppo näyttää…

Nyt jo odotellaan innolla kevättä, vaikka vähän vielä jännittää minkälaiseen soppaan nyt on tullut lusikkansa laitettua.

Sitä paitsi tämä puuha on oikeasti ruvennut kiinnostamaan, taidan olla ihan täysillä mukana kiikarit kaulalla aivan hörhönä.

Se kai tässä toiminnassa vetää puoleensa että tapaa uusia fiksuja ihmisiä ja oppii uusia asioita. Ei se sen kummempaa kai ole, eläkeläiselläkään.

Tarkoitus on järjestää näitä uudelleen, kaiken tämän duunin jälkeen, joten jos löytyy muitakin kiinnostuneita niin saa ottaa yhteyttä.

Kimi

Ja tuon loistavan kuvan hanhikorppikotkasta otti Kari Sundqvist, kiitos että saimme käyttää tuota kuvaa !

 

 

 

 

 

Ja niin joulu joutui

Tule oppimaan uusia taitoja Kreetalle, esim. miten editoida oheisen

kaltaista kuvaa, jotta osaisitte sen paremmin kuin me.

 

Joulu on taas, joulu on taas, ihan kohta on uusi vuosi !

Sit  sitä saa, sit sitä saa,  taas haaveilun  aloittaa.

Joulu on taas, joulu on taas, lahjoja vartoo muori.

Nyt sitä saa, nyt sitä saa, ojentaa lahjakuori …

 

Ja sinne lahjakuoreen voi sujauttaa vaikka kummiuden oliviipuulle,

www.happyolive.fi 

tai jonkun ihanan kurssiviikon Kreetalla.

Ensi vuoteen eli tu hronu, niin kuin se paikallisella murteella on !

Villiruoka ja uusi viini, Vamos 31.3-7.4.2019

Villiruoka ja uutta viiniä  

Varhain keväällä avataan edellisenä syksynä pantu viini, maistetaan, pruuvataan, sovitellaan mezeiden makuihin yhteensopivaksi ja hyväksi todetaan. Maalis-huhtikuussa villiruoankin tarjonta on runsasta, löytyy villivihanneksia, yrttejä, rohtokasveja, etanoita, kotiloita, sipuleita jne. Lähde kanssamme penkomaan Kreetan runsaudensarvea!

Aloituspäivä sunnuntai, maaliskuun 31.

Saavumme Vamosiin, majoitumme. Lounaslautanen odottamassa. Illan suussa kokoonnumme farmilla, juomme kaffeet, orientoidumme viikkoon ja kävelemme kylän läpi tavernaan nauttimaan yhteistä illallista sintrofiá-tyyliin.

Maanantaina 1.4. eli aprillipäivä

Virkeimmät ja varhain heränneet pääsevät keräämään aamun yrttiteen tarvikkeet pihalta opastetulla kierroksella. Aamiaisen jälkeen keräämme villiruokaa ja kesytämme ne pataan sopiviksi, esim. vuohen kylkeen. Valmistamme monipuolisen aterian ulkokeittiössä porukalla ja avaamme Nikon syyskuussa sulkeman viinitynnyrin.  Sovittelemme sen sisältöä ateriaamme ja nautiskelemme kukkivasta keväästä.

Tiistaina 2.4. Ihmeitätekevän Tiituksen päivänä

Aamupäivällä kävelemme alamäkeen upean reitin Mahérin kylään ja vierailemme paikallisessa yrttipajassa. Illalla käymme tutustumassa lähikylän viininvalmistajan viinikellareihin ja jatkamme kylätavernaan illalliselle.

Keskiviikkona 3.4. lähdemme vuoristoon

Luvassa seikkailu. Ajamme vuoria ylös ja alas ja taas ylös, kunnes saavumme Sfakian, Kreetan villeimmän osan, pääkyliin. Nousemme pick-upin lavalle ja lähdemme könyämään vielä ylemmäs. Syömme myöhäisen lounaan ja käymme vielä ihmettelemässä Aradenan rotkoa, paikkaa, jossa maa on haljennut kahtia aikoja sitten.

Torstaina 4.4. vapaata

Perjantaina 5.4. ostoksille

Aamupäivällä käymme ensin alueen luostarissa, sitten Dourakisin viinitilalla viinipruuvissa ja jatkamme Haniaan, jonka kauppahallissa nautimme lounaan. Pruuvaamme viinejä myös Miden Aganissa.

Ostosaikaa ja paluu Vamosiin. Ilta vapaa.

Lauantaina 6.4. Pyhän Eftihíksen päivänä juhlitaan

Ennen aamiaista äijät mäkeen Nikon kanssa keräämään villiruokaa! Aamiaisen jälkeen valmistamme oliiviöjy- ja hunajapohjaisia voiteita tuliaisiksi. Samaan aikaan isäntämme sytyttävät tulet suureen ulkouuniin ja alamme yhdessä valmistella juhlaamme vaikka kreikkalaisilla onkin menossa pääsiäispaaston neljäs viikko. Syömme pitkän kaavan mukaan läksiäisateriamme ulkona suurten tammien alla sään niin salliessa.

Sunnuntaina 7.4.

varhainen lähtö noin klo 8 kohden Hanian lentokenttää, hei hei!

Hinnat :

– 840€/hlö kun valitset jaetun huoneen, samaan huoneistoon saattaa tulla 1-2 muutakin kurssilaista

– 935€/hlö jos valitset oman huoneen, samaan huoneistoon saattaa tulla 1-2 muutakin kurssilaista

– 1035€/hlö jos valitse oman pienen huoneiston

– 935€/hlö jos jakaa pienen huoneiston matkaseuralaisen kanssa, huom ! parisänky

lisäviikko pienessä huoneistossa 350 € saattaa edellyttää huoneiston vaihtoa

lisävuorokausi Vamosissa 50 €. Saattaa edellyttää huoneiston vaihtoa.

Lisäviikko, kun isossa huoneistossa 2 henkeä, á 280 €

 

Hinnat sisältävät

  • majoittuminen valintasi mukaan
  • lentokenttäkuljetukset, retkikuljetukset
  • ohjelman mukaiset ateriat

Hintaan ei sisälly

  • aamiaisia, jos haluaa voi aamiaispaketin tilata etukäteen hintaan 50 €/vko, aamiainen on tarjolla taverna Blumosifissä joka aamu klo 8.30-10.00
  • lentoja Haniaan, toivomme teidän olevan Hanian kentällä sunnuntaina aamupäivällä (Norwegian ja Finnair saapuvat noin klo 10.00) jolloin olemme teitä odottelemassa kentällä
  • matkavakuutuksia, suosittelemme kaikille vakuutuksen hankkimista

Kysy lisää 

merja@kreetanmaku.fi

raila@kreetanmaku.fi

Kiinnostuitko? Toimi  näin:
  • kysy onko tilaa ja kerro montako olisi tulossa.
  • kun  vahvistamme varauksen, saat varauslaskun ja voit varata lentosi. Huomaa, että mitä aikaisemmin ne varaat, sitä edullisemmin ne saat.
  • kerro meille, millä lennolla saavut.
  • Olemme vastassa aamulentoja.
  • Saat loppulaskun jonka eräpäivä on noin kuukautta ennen matkaasi.
  • Nyt voit jäädä odottelemaan matkan alkamista! Tilaa uutiskirjeemme niin pysyt ajan tasalla ja seuraa meitä vaikka facebookissa Kreetan Maku. Löydät ajankohtaista tietoa, vinkkejä ym.
  • Noin paria viikkoa ennen matkaa laitamme sinulle postia. Saat tarkempia ohjeita tulevasta viikostasi.
  • Voit ottaa meihin yhteyttä kun sinua askarruttaa jokin matkaasi liittyvä asia.
  • Vinkki. voit saapua Kreetalle jo aiemmin ja majoittua vaikka Platanaikseen, Haniaan, Kalivesiin, Almiridaan tms. ja saapua Vamosiin kun tämä matka alkaa! Myös Vamosiin voi tulla ja majoittua jo aiemmin. Tai voit ottaa vaikka jatkoviikon…
  • Tutustu Kreetaan lukemalla blogejamme
  • lue vielä https://kreetanmaku.fi/matkat-yleista/
  • www.kreetankirjat.fi tarjoaa matkalukemista
  • Kreetan maku Oy on matkatoimisto ja kuuluu valmismatkarekisteriin no 161/17/Mj

Huom ! alla olevan henkilökuvan on ottanut Kikka Niittynen, joka tulee pitämään taas valokuvauskurssia Plataniakseen

 

14.-21.4.2019 Elämäkertaa ja oliiveja

Omat muistot paperille? Kirjoita vanhat valokuvat auki, luo niistä tarina. Ei tylsiä kronologeja, ei sairauskertomuksia, pitkästyttäviä jaaritteluja vaan virkistäviä, raikkaita tarinoita omasta tai muiden, keksittyjenkin, elämästä, faktaa ja fiktiota luovasti sekoittaen, uutta kerrontaa luoden, runoa, riimiä, herkän henkilökohtaista, kipeän kiivasta. Kun liityt joukkoon oman tarinasi kanssa, saat samalla kuulla muiden inspiroivia tarinoita, luovuutesi löytää uusia ilmaisun polkuja ja huomaatkin kirjoittavasi mahtavaa eeposta ikitammen tai oliivipuun alla…

Liity siis joukkoon, klikkaa alla oleva linkki auki ja tutustu viikkoon, joka saattaa muuttaa elämäsi.

https://hameenkesayliopisto.fi/koulutus/2163/elamakertaa-ja-oliiveja-vamosissa-kreetalla/

Emme suinkaa istu koululuokassa kauniin kevään kukoistaessa ulkona vaan liikumme luonnossa, teemme inspiraatio-ja kirjoitusretkiä, istahdamme varjoon ja hankimme monenlaisia elämyksiä myös kreetalaisen ruokapöydän antimien ääressä.

Kummituksia metsästämässä

Kreetalla(kin) kummittelee, Frangokastellossa ainakin, sinne siis.

Perimätiedon mukaan drossuliitit heräävät henkiin joka vuosi ja vaeltavat toukokuun puolen välin paikkeilta jopa kesäkuun alkupäiviin saakka, tasangolla. Eli Frangokastellon taistelun muistopäivän aikoihin. Tarinan juuret juontavat aikaan, jolloin kreikkalaiset taistelivat alueella turkkilaisia vastaan, sekä taisteluun joka päätyi 17.5.1828 linnan suojissa olleiden 350 kreikkalaisen sotilaan teurastukseen seitsemän päivän piirityksen jälkeen. Siitä lähtien nämä sotilaat johtajanaan Hatzimihalis Dalianis ovat marssineet takaisin taistelutantereelle vuosittain. Kuulemma.

Silminnäkijäkertomusten mukaan mustiin pukeutuneet, aseistetut sotilaat – osa marssien, osa ratsain – kulkevat Agios Haralambosin luostarista Frangokastellon linnaan. Paikalliset ristivät aikanaan nämä vaeltajat drossuliiteiksi (”aamukasteen kansa”) syystä että tämä ilmiö on nähtävissä kun ilmasto-olosuhteet ja vuorokaudenaika ovat oikeat; meri on tyyni, ilma riittävän kostea, ja juuri ennen auringon nousua. Ilmiön sanotaan kestävän kymmenisen minuuttia. Ilmeisen todentuntuisia nämä ”vaeltajat” ovat kun Turkin armeijan kerrotaan paenneet niitä 1890 taistelujen tuoksinassa ja jopa toisen maailmansodan aikaan saksalaiset avasivat tulen niitä kohden, kun ihan kuulivat aseiden kolkkaavan jo lähellä.

Keväälle sattui kaksikin reissua etelärannikolle. Juuri toukokuun puolenvälin paikkeilla majoituimme kahdeksi yöksi Frangokastelloon. Mistä kysellä kummitusten perään? No paikallisesta tavernasta tietenkin! Istuimme illalla tavernassa lähes ainoina asiakkaina joten oli hyvä aika jututtaa tavernan omistajaa. ”Tottakai tiedän drossuliitit!” Ja sitten tunnustus: ”Olen viimeinen joka niitä tiettävästi on nähnyt. Siitä on vuosikymmeniä aikaa, olin silloin vasta poikanen, siinä kymmenisen vuotta. Isoisän kanssa oltiin läheisellä kukkulalla lampaiden luona kun ne näin. Mitä nuo ovat? Drossuliitteja, vastasi isoisä olkiaan kohauttaen. Ei siinä sen kummempaa ihmettelyä ollut.” Pikaisen laskennan mukaan siis noin 40-50 vuotta sitten viimeinen tai viimeisin havainto. Hieman toivottomalta tuntui tuo kummitusjahti. Sen verran kuitenkin aihe aamulla kutkutti että jo kukonlaulun aikaan olimme pihalla tihrustamassa ihan liian kirkasta ja kuivaa aamua. Ei kummituksen kummitusta. Eikä seuraavanakaan aamuna. Aamut toki olivat hurmaavan kauniita ja raikkaita, joten ei juuri jaksanut harmittaakaan. No, hypättiin autonrattiin ja ajeltiin pitkin tasankoa, ja kun ei muutakaan keksitty niin edestakaisin se hemmetin kippurainen tie tasangolta ylös Kallikratisiin, se josta aina varoitellaan, ja takaisin myös. Kyllä se sen verran värinää aiheutti kuin kummituksetkin.

Seuraavan kerran saaren toiselle puolelle tuli retki tuossa kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Keli näytti vähintäänkin suotuisalta mutta kello oli tikittänyt lähelle puolta päivää joten kummituksista ei toivoakaan, maisemat sen sijaan olivat aavemaiset. Valitettavasti pikku kamerani ei kaikkea taltioi eikä kovin kaukaa kumminkaan, mutta enpä yhtään ihmettele miten tarinat saivat muotonsa kun tuossa sumussa tasangolla kierteli. Että voi sumu lojua niin paksuna mattona ihan maassa kiinni. Se tuli mereltä ja sen todella tunsi ihollaan, hrrr. Frangokastellon linnan tornit olivat ihan kirkkaasti näkyvissä mutta linna muuten näkymättömissä, kun Hora Sfakionin tien varrelta sinne suuntaan katselimme. Tiedä sitten oliko sotajoukot marssineet aamutuimaan sinä aamuna mutta tunti tulomme jälkeen sumu oli kadonnut kokonaan.

Kesämietteitä

Kevään savotta Kreetalla on takanapäin; paljon uusia elämyksiä ja tutustumista terveydenhuoltoon, jälkimmäistä vähän liiankin kanssa. Onneksemme kesä on jatkunut kotisuomessakin ja henkiset akut latautuvat täälläkin aurinkoenergialla.

Maaliskuussa pääsimme haastattelemaan Kreetan lähihistorian erinomaisesti tuntevaa kirjailija Zanudakisia, hänen tiedoillaan täydentyi kuva Kreetasta toisen maailmansodan ja sisällissodan ajalta, kreetalaisen kertomana. Näistä Kim mielellään kertoilee teille ”sotaretkipäivinään”.

Huhtikuun uutuus oli valokuvauskurssi joka onnistui erinomaisesti, kevät 2019 tuo jatkoa sille, tällä kertaa Muurlan Opiston kautta. Valokuvausryhmän kanssa samaan aikaan tutustui Vamosissa pieni porukka villiruokaan ja teimme muutamana päivänä yhteisiä retkiä, mukavaa  ”kulttuurivaihtoa” silläkin tavalla.

Ruumiinkulttuuriin keskityimme yhden ihanan pilatesviikon verran, ihanan Mimmi Koukkarin opastuksella. Tällä viikolla pääsimme myös tutustumaan Rethimnonin sairaalan ensiapupoliklinikkaan. Yksi sijoiltaan mennyt sormi siellä sai nopean ensiavun, sydänoireet astuivat kuvaan vasta kun potilas ja sen saattaja näkivät lääkärin. Kun kyselin jatkohoito-ohjeita minulle kerrottiin vain lääkärin pitkistä silmäripsistä. Niin, eikä se  sormi pilateksessa sijoiltaan mennyt, vaan rotkovaelluksen kompuroinnissa.

Elämänkerran kirjoittamisen saloihin tutustui runsas joukko jo hyväksi havaitun kaavan mukaan – Kreetan rauhaa, hyvää ruokaa ja Taija Tuomisen (Hämeen kesäyliopisto) taitavasti ja innostavasti luotsaama kurssi. Sillä viikolla puolestaan tuli tutuksi Kapaki Klinikka Haniassa. Kynnyksen aiheuttama kompastus yölliselle kulkijalle johti klinikkavierailuun. Klinikka osoittautui hyvin toimivaksi; hoito erinomaista, samoin ruoka (vrt. suomalaiset sairaalat), yhden hengen huone, Wi-Fi, etc. Vierailijana nousin portaat aina kävellen kolmanteen kerrokseen, näin pääsi myös kurkistelemaan kakkoskerroksen synnytysosaston vauvalan ikkunoista pikkuruisia ihka uusia kreetalaisia.

Toukokuun villiyrttikurssi sujui rutiinilla, vain kaksi samannimistä – tai lähes  –  ilmoittautunutta aiheutti hetken hieman hämmennystä. Varausvaiheessa kun oli kirjurilta unohtunut se yksi kirjain, niin oma järjenjuoksu ei meinannut toimia kun aiemmin tyttärineen ilmoittautuneella ei yhtäkkiä ollutkaan tytärtä. Että mitä ! No tottahan se selvisi. Ja selvisi sekin että yhdelläkin kirjaimella on suuri merkitys. Yksi pieni haaveri tällekin viikolle mahtui; nyrjähtänyt nilkka, jonka ”kotiinkuljetus” farmille sujui ratkiriemukkaasti pizzataksilla ja pizzojen kera. Kreetalla kun apua pyydetään niin sitä myös pruukataan antaa. Nilkka elpyi joko omia aikojaan tai rosmariiniuutteen avulla.

Toukokuun ”vapaalla” viikolla toteutimme Pahneksen (2453m) valloituksen, se oli ollut haaveissa jo pitkään, ärsyttävän lähelle olin aiemminkin päässyt, nyt tuli sopiva hetki. Siitä ja osan porukkaa suorittamasta ”alamäkivaelluksesta” on kertomukset aiemmissa blogeissamme, luepa sieltä lisää. Loistava ohjelmanumero myös tuleville kursseille, katsotaan minkä viikon ohjelmaan se aikanaan päätyy. Toinen kokonaan uusi reitti oli myös blogissamme aiemmin kerrottu vaellus Agios Joanniksesta alas Agios Pavlosiin. Tulipan löydettyä omat rajat  – lähinnä kuumuuden suhteen!

Kevään viimeisenä kurssina kielikurssilaiset valloittivat House Kastrin kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Opiskelujen ja normiretkien lisäksi viikon erikoisuutena oli tähti-ilta Ahatsikiassa, vuorilla Apokoronasista etelään, ohi Vafeksen. Hyvää ruokaa ja tähtimytologiaa kirkon pihalla. Auringon laskeuduttua hanialainen tähtiharrastaja ja hänen 60kg painava 12 tuumainen kaukoputkensa mahdollistivat uskomattoman upean tutustumisen tähtitaivaan kuvioihin ja tarinoihin. Onnistuimme pongaamaan jopa ISS-satelliitin ja pari kaukaista galaksiakin. Ihan huikeaa! Viikon ikävä tapaturma oli kompastumisen seurauksena katkennut sääriluu, ehdottomasti ikävin luku kevään sairaskertomuksissa. Toisin kuin kevään aiemmat tapaturmat, tämä vaati erikoisjärjestelyjä myös kotiinkuljetuksen osalta. Täytyy antaa tunnustusta niin Vittorakis Klinikalle Plataniaksessa kuin Kapaki Klinikalle Haniassa heidän nopeista ja asiantuntevista toimistaan. Kapakis klinikka hoiti esimerkillisesti myös kotiinkuljetusjärjestelyt SOS-palvelun kautta. Vakuutukset kannattaa siis pitää ajantasalla. Kevätkausi oli aivan poikkeuksellinen näiden tapaturmien kanssa, mutta oppipahan ainakin miten toimitaan. Niin julkinen kuin tuo yksityinenkin puoli näyttää toimivan hyvin.

Syksyä kohden tässä jo kurkotetaan kuitenkin. Olettehan huomanneet kaikki meidän ihanat kurssit syksyllä!

Syyskuukin alkaa uutuuksilla; kaksi huikeaa viinimatkaa joista jälkimmäinen on täynnä, mutta ensimmäiselle vielä mahtuu mukaan. Lähtekääpä kanssamme pilottimatkalle Dionysoksen jalanjäljille. Upeiden viinitilojen lisäksi elämyksiä ruuan parissa sekä saareen tutustumista laajemmaltikin. Viiniäkin pääset polkemaan! Syyskuun kaksi viimeistä viikkoa mennään Vamosissa musiikin ehdoilla; Heikki Salon Pro-leiri ammattilaisille ja Heikin ja Tuija Rantalaisen ”Elämäsi laulu”- workshop tarjoavat opastusta biisintekemisen kiehtovaan maailmaan. Syyskuun viimeisellä viikolla on House Kastrissa taas tarjolla mannaa niin sielulle kuin ruumillekin Merja Rosenholmin hathajooga-kurssilla. Sinne ilmoittautuminen (Hämeen kesäyliopisto) päättyy muutaman päivän kuluttua joten on todella aika toimia pikaisesti.

Lokakuu alkaa sotaisimmissa tunnelmissa kun Kim luotsaa muutaman päivän retkellä porukan Kreetan tapahtumiin toisen maailmansodan aikana. Näitä ohjelmia voi toki tilata koko syksyn vaikka muutaman päivän retkenä tai päiväkeikkana, ottakaapa yhteyttä rohkeasti ja kyselkää Kimiltä lisää.

Loput lokakuun kurssimme toteutetaan keskiviikosta keskiviikkoon. 10-17.10 Vamosissa on jo toinen ihana ”Luovuuden herättely” -kurssi, House Kastrissa taas pilatesta ja kehonhuoltoa tarjolla Aira ja Ari Toivolan opastamina. Last but not least; lokakuun huipentuu House Kastrissa Merja Valveen, joogaavan musiikkimaisterin ”Vapauta sielusi ääni”-retriitti 17-24.10. Voisiko talven mukavammin aloittaa kuin tällä, ja kun Kreetalla vielä on lämmintä ja leppeitä iltoja. Ennen kuin saari taas siirtyy talvikauteen talvitoimineen !

Lazy Day’t, viininkorjuu, ja sotaretket päiväohjelmina kannattaa myös tsekata kotisivultamme, vink vink !

Ensi kevään ohjelman julkaisemme myös paikkoin kunhan varmistumme vielä esim. Norwegianin lento-aikatauluista; tulossa kaikkea kivaa, lintubongausta, valokuvausta, villiruokaa uusin ideoin, shindo ja TRE-kurssi, elämänkertaa, dekkarikirjoituskurssi, luovaa kirjoittamista, vatsan hengen hellimistä, pilatesta, ja kielikurssi, noin alkajaisiksi. Pysykää kuulolla ja pitäkää huiveistanne kiinni !

Toivotamme teille kaikille oikein mukavaa kesää, missä siitä sitten nautittekin, toivottavasti tapaamme syksyllä !

Railan riskiretket kummipuuta etsimässä

Taannoin kun emme vielä olleet lyöneet hynttyitä yhteen Kreetan Maun kanssa, harjoittelin pienimuotoista kurssitoimintaa House Kastri -talollamme. Kun kerran oli asuintilaa ja harrastustilaa, niin kaverit rupesivat kyseleen mikset järjestäisi sitä ja mikset tätä. No, tuumasta toimeen. Kun oppilas on valmis, ilmestyy myös opettaja. Keräsin pienimuotoisesti kaveriporukoita kursseille, jotka kiinnostivat itseänikin. Ja opettajat. Pilatesta, tanssia, kielikursseja yms. Kursseihin liittyi aina oleellisena osana myös Kreetaan ja kreetalaisuuteen tutustumista, halusin intohimoisesti esitellä tätä niin upeaa saarta ihan kaikille, välillä jopa vastentahtoisille korkeanpaikan kammoisille. Kaiken voi täällä suunnitella aurinkoakin tarkemmin etukäteen;  mitä tarkemmin suunnittelee, sen enemmän tulee eteen kohtia jotka joutuu muuttamaan, tai joissa joutuu luovimaan, ja sepä vasta hauskaa onkin.  Alkuvuosien kurssilaiset ristivätkin matkani ”Railan riskiretkiksi”. mitä tahansa voi retkillä tapahtua ja yleensä tapahtuukin, tosin aina hauskempaan suuntaan. Yllätyselämykset vaan ovat tämän saaren suola.

Kreetan Maulla on jo vuosia ollut kummioliivipuutoimintaa. Meillä on muutama ihana tarha, joiden omistajia haluamme tukea tarhojen hoidossa. Kummeille nimetään haluamastaan tarhasta nimikkopuu, ja kiitokseksi hän saa 3 litraa tarhan oivallista öljyä tuoreeltaan. Ja hyvän mielen. Jos kummi niin haluaa hän voi noutaa öljynsä tarhalta ja mikäpä mukavampaa kuin käydä halailemassa esim. kolmesataa vuotta vanhaa ”kummilastaan”. Puista ja tarhoista lisätietoa kotisivuillamme.

Tällä viikolla House Kastrissa on meneillään pilatesviikko, jonka yksi osallistuja on oliivipuukummi. Niinpä viikkoon suunniteltiin pikkuporukalle puunhalauskäynti Temenian tarhalle. Pilatesharjoitteiden jälkeen startti kohti Kandanosta, sieltä ylös Temeniaan. Temenian Tavernan omistajilla, Marketakisin perhellä,  on tarha jossa myös oma kummipuuni on satoaan tuottanut jo muutaman sata vuotta, joten paikka on tuttu useilta käynneiltä. Tai ainakin luulin niin. Huikean lounaan (kastanjastifadoa, briamia, frikassee-lammaspataa, juustoja, vähän viiniä) jälkeen tarhalle siis. Koska vakioppaamme, perheen poika Sifis, oli Haniassa käymässä, totesi vanhempi väki ”että tottahan sinä ne puut löydät”. Toki, toki.

Ajelimme Stratin kylän kirkolle, kirkon pihan läpi ja kainaloita myöden heinikossa kahlaten kohti Sifiksen oliivitarhaa, oppaalla kätevästi urheilusandaalit jalassa. Toivoin totisesti ettei saaren ainoa myrkyllinen käärme satu oleilemaan tällä puolella saarta, ainakaan juuri tänään. Pääsimme tarhaan johtavalle portille, tai ainakin siihen kohtaan missä se ennen oli ollut. Nyt oli siinä kohtaa vain verkkoaitaa jonka päälle oli vielä pingoitettu oliivinkorjuuta varten verkot. Mission imbossible ! Tuolla näkyy minun puuni, tässä ihan lähellä myös pitäisi olla Leenan puu, vielä ilman numerolappua.

No on tarhalle toinenkin tie, lähdetäänpä yrittämään sitä kautta. Olin senkin kinttupolun ajanut muutaman kerran  –  Sifiksen kyydissä, ihaillen maisemia tai kuskin kätevää kahvimukitelinettä, penkkien väliin rullalle kietaistua panosvyötä. Tiesin mutkan mistä noille kinttupoluille käännytään, sitten muisti teki tepposet. Yksi risteys liian aikaisin ja pieleen meni. Takaisin edelliseen risteykseen ja eteenpäin. Olisko se ollut tämä risteys ja tuonne? Sifiksen tarhat sijaitsevat Stratin kirkon alapuolella, olimme nyt notkon vastapuolella, niin kuin pitikin, kirkko tuossa, tarha tuossa, mutta miten pirussa sinne pääsikään ? Seuraava yritys seuraavasta risteyksestä, tie muuttui mahdottomaksi, auto parkkiin, käyn vain vilkaisemassa … Järkevin oppilaista jäi auton liepeille kuuntelemaan linnunlaulua, me muut kahlailimme heinikossa, liukastelimme oliiviverkoilla, hyppelehdimme puron penkoilla ja  –  uskokaa tai älkää  –  me löysimme sen tarhan. Ja SEN puun ! Leena pääsi onnellisena nojailemaan puunsa kylkeen, huokaisemaan hikistä urakkaamme, laittamaan ihan itsetehdy numerolaatan puuhunsa roikkumaan, ja tarjoamaan sille pienet hörpyt.  Puu muuten sijaitsi noin kahden metrin päässä siitä paikasta jossa olimme aidan takana tarhaa tuijotelleet. Mutta eihän siitä kohdasta olisi mitenkään ylettynyt puuta halailemaan !

Seuraavaksi piti sitten etsiä reitti takaisin autolle, kaksi meistä lähti samoja jälkiä takaisin kohden autoa. Päätin itse lähteä katsomaan tien jota pitkin tuonne tarhalle pääsee ajamaan, eli mistä meidän olisi pitänyt sinne päästä. Sain kaveriksi pilatesohjaajamme. Reitti löytyi ja tie oli helppokulkuinen, toki vuokraamon matalapohjaisille autoille en suosittele.  Juuri kun saavuimme risteykseen josta olimme ajaneet harhaan, kaarsi automme ylös. Ja jatkoi matkaansa, perävalot vilkkuen. Yritin soittaa, ei kenttää, jatkoimme kävelyä, yritin soittaa, ei kenttää. Railan riskiretkillä on normaali asiakkaiden kadottamisprosentti kuulemma 20%, mutta ei meillä ennen ole itse opas kadonnut. Kun kenttää taas löytyi, sain auton stopattua, kävelystä tuli hieman pidempi, mutta mikäpä siinä. Reitti tuli tutuksi, taatusti.

Kreetan vuoristossa ajellessa törmää aika useinkin lammaslaumoihin. Auto seis, ikkuna auki, kamerat esiin. Niin teimme nytkin  –  paitsi että kyseessä ei ollut lammaslauma. Keskellä tietä seisoi hevonen, seisoi tyynesti ja tutkaili tilannetta, päätti sitten tulla tekemään tuttavuutta. Turistien hikisiä käsiä oli kiva vähän nuolaista, kamerat ja kännykät kiinnostivat, samoin ratti. Ja sitten tuli toinen hevonen. Kolmas ja neljäkin näkyi alempana tiellä, niitä emme jääneet odottelemaan.

Lähtekää hyvät ihmiset seikkailemaan saaren pikkuteille, ottakaa aikaa ja nauttikaa yllätyksistä joita Kreeta teille tarjoaa!