JOKAISESSA MEISSÄ ASUU PIENI ANARKISTI

Vielä vuosituhannen alkuvuosina ennen oman talon rakentamista lomailimme aina Evropi-hotellissa.  Perheen poika Kostas pyöritti baaria tyttöystävänsä Hrisan kanssa, sattuneesta syystä tuli paljon juteltua nuoren parin kanssa, varsinkin iltamyöhällä, rakiaikaan. Osoittautui että Kostas oli pesunkestävä anarkisti, oikein sydänjuuriaan myöten. Mistä tahansa keskusteltiinkin, niin anarkismi antoi kaikki vastaukset paremman maailman saavuttamiseksi. Siinä vuodatuksessa moni asiakas jäi ilman ouzoaan, niin kuin jotkut ehkä muistavat. First things first. Vähän hymyilytti.

Perimätiedon mukaan Kostas joskus työpäivän jälkeen yöllä kävi jopa töhertelemässä tekstejä talojen seiniin:’Fuck capitalism’ , ’We will never give up’ ja muuta ajankohtaista.  Oli vähän semmoinen olo että Kostas piti meitä aika keskiluokkaisena, mikä ei tietenkään ollenkaan pitänyt paikkaansa. Hämmästys olikin suuri kun kaveri kertoi tulevan vapun mielenosoituksesta vuorilla ja Raila ilmoitti että me lähdemme mukaan. Ihan hyvä idea, onhan vappu myös työläisten ja sorrettujen juhla niin kuin varttuneemmat ehkä muistavat. Kovasti vielä varoitti että paikalla saattaa olla myös poliiseja. Että ollaanko ihan tosissaan.

Ajo-ohjeet saatiin: ennen Kandanosta Spinan risteyksestä vasemmalle ja puolen tunnin kuluttua olette perillä kylässä. Kostas lähti jo aiemmin järjestelemään spektaakkelia.

Ai niin, minkäs takia me mieltä osoitamme? Ranskalainen energiayhtiö oli päättänyt rakentaa tuulimyllypuiston vuorille, mutta paikalliset asukkaat, ehkä kymmenkunta, kärsisivät koska myllyt tulisivat heidän laidunmailleen, jotka olivat ikiaikaisesti kuuluneet kyseisten sukujen laidumaihin. Lisäksi myllyjen jäähdytykseen menee niin paljon vettä ettei lampaille, eikä kyläläisille, jäisi mitään. Köyhien ihmisten ainoa elinkeino oli vaarassa, eihän se käy! Kaiken kukkuraksi yhtiö ei aikonut maksaa mitään korvauksia, koska alueesta ei löytynyt mitään maarekisteriä vaan  maankäytön oikeudet kulkivat perimätiedon mukaan.

Kun saavuimme kylälle yhdentoista maissa oli siellä jo pöydät, tuolit ja puhujalavat paikoillaan. Myös grilli oli kuumana ja käteen lyötiin heti lasi viiniä.  Nuoret, energiset vallankumoukselliset ymmärsivät heti että olemme niitä Kostaksen värväämiä “Suomen  anarkisteja”, tervetuloa vaan.

Puheita pidettiin. Niistä jäi mieleen erittäin iäkäs herra, joka latasi sanottavansa sellaisella paatoksella että Sinisalon Taistokin olisi kalvennut. Vapaus, isänmaa ja tasa-arvo erottautui paasaamisesta, siis tuttua meininkiä Suomen 70-luvulta.  Kylän asukkaat istuivat hiljaa tuoleillaan vähän ujoina ja hämillään. Eihän nyt meidän takia olisi tarvinnut. Puheiden jälkeen alkoi laulu ja mässäily. Trapetsitaiteilijakin oli tiensä löytänyt paikalle, sinne jumalan selän taakse. Grillattavaa riitti ja viinin kyytipojaksi tarjoiltiin rakia, mikä antaa kovasti puhtia mielenosoituksiin. Saadaan vähän tunnetta ja empatiaa sorrettujen puolesta.  Meteli ja sekamelska nousi niin hurjaksi että väistämättä tuli mieleen että tilaisuuden alkuperäinen tarkoitus oli päässyt unohtumaan. Mutta ei haittaa, onpahan tosi  hyvät bileet.

Me poistuimme ensimmäisinä. Erittäin kapealla tiellä tuli vielä vastaan autoja jotka olivat matkalla juhliin. Meidän auto tietysti lipsahti pientareen yli ja jäi akselistaan kiinni tien kantille. Vähitellen peräämme alkoi kerääntyä  autoineen porukkaa jotka eivät päässeet ohitsemme, pakkohan niiden oli auttaa. Neljä ukkoa sai kyllä pienen vuokrakopperomme nostettua helposti takaisin baanalle. Ja matka jatkui.

Seuraavan aamuna Kostas oikein kädestä pitäen, vähän liikuttuneenakin, kiitti panoksestamme hyvän asian puolesta. Ehkä hän oli huomioinut ettemme olekaan niin keskiluokkasia kuin miltä näyttää.

Jälkeenpäin kuulimme ettei ponnistelumme ollut turhaa: perheet saivat maiden luovutuksesta kertakorvauksena 5000 euroa. Summaa on vähän vaikea suhteuttaa kokonaisuuteen mutta varmasti parempi kuin ei mitään. Onko paikalla nyt uljas uusi tuulimyllypuisto? Ei mitään hajua, täytynee kesällä käydä katsomassa.

Suomessa mielenosoitukset eivät nykyään ole mistään kotoisin, porukkaa ei vaan näytä kiinnostavan. Vinkkinä AY-liikkeelle ja puolueille voimme kertoa, että kyllä kansaa tulee paikalle tuhansittain kunhan järjestävät määrättömästi ruokaa ja alkoholijuomaa, kyllä se siitä irtoaa. Ehkä jo ensi vappuna, Hakaniemen torilla.

 

Kandanosin jättiläiset

Kandanosin kylä läntisellä Kreetalla tunnetaan siitä, että kylää ei pitäisi olla olemassa, mikäli saksalaisten aikeet toisen maailmansodan aikana olisivat käyneet toteen. Kylän aukiolla on rinnakkain laattoja, joissa saksalaiset kehuvat hävittäneensä tämän kylän olemattomiin ´niin ettei sitä koskaan jälleenrakenneta´ ja vieressä toiset, joissa kerrotaan: ´Ystävä vierailija. Viereiset taulut ovat miehittäjän asettamia. Ne ilmentävät sitä natsien raivoa ja maniaa, jota he tunsivat Kandanosin vastarintaa kohtaan. He nimittävät meitä murhaajiksi. Emme yhdy tähän väitteeseen. Kysymme, ovatko murhaajia ne, jotka puolustavat kotiaan, kunniaansa ja isänmaataan miehittäjiä vastaan haluten elää rauhassa ja pitää isänmaansa vapaana. Vai ovatko murhaajia ne, jotka valloittaessaan rikkoivat rauhan, polttivat kylät ja teloittivat kylmästi.´

Kyläaukiolla istuu pappoja kahviloissa, koulun pihalla soi kello, autoja tulee ja menee. Kylä jatkaa elämäänsä, se on taas suuri ja jälleenrakennettu. Laattojen lukeminen hiljentää ja me jatkamme matkaamme kohden Temeniaa. Tie kiemurtelee oliivitarhoissa nousten hitaasti ylemmäs. Vanhoja oliivipuita on molemmin puolin. Kevät jo pitkällä, villit hedelmäpuut ovat nyt kukassa ja niiden valkoiset terälehdet täplittävät tien.

Anisarakin kylässä on viitta ´Ancient Olive Tree´ ja tie kapenee ohueksi. Muutaman sadan metrin päässä on uusi kyltti, siitä jatkamme jalan. Kapean tien yli on pingotettu mustia verkkoja ottamaan talteen korkeista puista putoavat oliivimarjat. Me kuljemme alta. Linnunlaulu täyttää avaruuden.

 

Kandanosin verhotut puut

 

Ikivanha jättiläinen seisoo tutulla paikallaan oliiviverkkojen keskellä, kuin vanha rouva mustassa laahushameessaan! Karitsat huomaavat saapumisemme ja määkivät meitä kohden. Vanharouva kallistaa korvaansa ja tipauttaa samalla pari oliivia niskaani. Hyvinpä tähtäsi, kauluksesta sisään molemmat!

Suuri taulu kertoo oliivipuun olleen kesytetty jo 9000 vuotta sitten, mutta tämä puu ei ole niin vanha, tällä on ikää vain 3000 vuotta! Sekin on varovainen arvio. Tämän metusalemin kerrotaan joskus olleen nk. dekaokhtáauri, kahdeksantoistainen. Se viittaa siihen, että puusta on saatu ennen vanhaan, ennen kuin kiloista mitään tiedettiin, ainakin 18 mistataa öljyä, joka metrijärjestelmän mukaan on noin 220 kiloa! Nykyisin puu tuottaa noin 100 kiloa, mikä sekin on kymmenkertainen keskituotokseen nähden.

 

Tämä jättiläinen ei ole yksin, sen ympärillä on muita vanhuksia suuri joukko, koko rinne on puuvanhuksia pullollaan. Jotkut ovat kiepauttaneet runkonsa pullonkorkiksi, toissa on suuria pahkoja, toisissa suuria lommoja ja aukkoja ja reikiä, mutta kaikki vanhukset ovat hyvissä voimissa, kurottavat kohden valoa, hoivaavat lintujen perheitä, antavat suojaa puutarhoille, pitävät yllä runsasta mikro-organismien kosmosta, pysäyttävät eroosion ja valtavilla juurillaan keräävät vuorilta valuvat vedet. Juurien korsetti pitää rinteen muodot kohdallaan, juuri niin kuin Oliivi-kirjan kirjoittaja Maarit Cederberg sanoisi.

 

Pidemmällä polun päässä muutaman sypressin alla on Pyhän Yrjön, Ajios Jorgos, pikkuruinen yksityinen kappeli, jokunen hyvin hoidettu perhehauta sen takana. Tuohus pyhimyksen kuvan eteen, Pyhä Yrjö kun täällä suojelee tiellä liikkujia ja meillä on vielä matkaa edessä. Tuohus on edullinen liikennevakuutus.

Me jatkamme matkaamme harjanteen yli Temeniaan. Siellä on kummipuita, joita menemme katsomaan.