fbpx

Koronan kurimuksessa, osa 2

Enpä olisi uskonut vuosi sitten että joudun kirjoittamaan lähes saman sisältöisen tiedotteen toistamiseen.  Koronan kurimuksessa ollaan tukevasti, edelleen. 

Kreetan Maun vuosi 2020 meni ilman asiakkaita. Kevät meni Suomessa kun Kreetalle ei vaan mitenkään päässyt. Syksyn vietimme saarella vaikka ryhmiä ei ollutkaan. Syys- ja lokakuussa kiersimme saarta. Aikaa oli ihanasti katsella uusin silmin, ihan uusia kohteita etsien. Niitä meillä on nyt repullinen varastossa teitä varten kunhan kurssien pitäminen taas on mahdollista. Ei se ollut huono tapa viettää aikaa, ei ollenkaan. Saaren koluaminen loppui marraskuun alkupuolella, jolloin voimaan astui ulkonaliikkumiskielto. Joka  jatkuu edelleen.  Tällä hetkellä aina viikon – pari kerrallaan. Ulkonaliikkumiskielto tarkoittaa lyhyesti sitä, että kaupassa saa käydä, samoin apteekissa, noutoruokaa saa noutaa ja vanhukset huoltaa. Ja tunnin päivässä saa ulkoilla asuntonsa välittömässä läheisyydessä. 

Ulkonaliikkumiskielto eli lockdown

Kreetalla, niissä lääneissä missä tartuntaluvut ovat pieniä on myös pienet erikoisputiikit saaneet avata ovensa hiljan. Samoin kampaamot ja parturit jne. Kauppiailla on velvollisuus valvoa, että asiakkaiden määrä kaupassa ei ylitä neliömetrien mukaan laskettavaa sallittua asiakasmäärää.  Sanktiot ovat kovia, ellei määräyksiä noudateta. Kauppiaalle tai kahvilan yms. pitäjälle rapsahtaa 3000€:n sakko, lisäksi asiakkaat saavat oman 300€:n ”pikavoittonsa”. Pysyy kuri, kuulkaa.

Maskipakko on voimassa kaikkialla tietenkin. Tavernat ovat olleet kiinni marraskuun alkupuolelta saakka.  En edes uskalla ajatella mikä taloudellinen katastrofi se on heille. Viime vuonnakin ne ehtivät olla vain muutaman kuukauden auki joten puskurirahastoja ei taatusti ehtinyt kerääntyä. Asiakasmäärät vuonna 2020 saarella putosivat noin 80%. Majoitustilat ovat toistaiseksi kiinni. Aurinkomatkat peruutti tulevan huhtikuun pakettimatkansa, joka johti siihen että Finnair peruutti huhtikuun lentonsa. Aika monen pienen sopimushotellin on siis odoteltava suomalaisia vierailijoitaan pitkälle kevääseen tai jopa kesään saakka.  

Huhtikuu on peruttu … tai ainakin kurssit siirretty

Mekin olemme jo luopuneet toivosta huhtikuun kurssien suhteen. Finnairin päätös vei myös monelta meidän asiakkaaltamme lennot.  Ei niitä kursseja ole kuitenkaan lopullisesti peruutettu, ne on vain siirretty vuodella eteenpäin, taas. Lämmin, suoraan sydämestämme tuleva, kiitoksemme niin kurssiemme vetäjille kuin jo ilmoittautuneille kurssilaisillekin kärsivällisyydestä ja sitoutuneisuudesta. Kun aloitin huhtikuun kurssien tiimoilta kartoittamaan niiden siirtomahdollisuutta  –  peruutuksen sijaan – oli kaikkien opettajiemme kanta heti selvä, tietysti siirretään.  Samaa loistavaa asennetta osoitti valtaosa kurssilaisistamme: ”Kurssille tullaan kun se pidetään. Kiva, kun on joitain odotettavaa sitten kun …”  Toukokuun pilateskurssin kanssa vielä kuullostelemme tilanteen kehittymistä. Olemme aina valmiina uskomaan ihmeisiin.

Saapa nähdä pääseekö Kreetalle jo keväälle

Merja viettää kevään kotonaan Nokialla ja odottelee rokotuksiaan. Me yritämme Kimin kanssa saarelle kunhan ulkonaliikkumiskielto on ohi. House Kastrin keväthuollot odottaa. Tällä hetkellä ainakaan ei rokotustodistus ole pakollinen asiakirja, vain negatiivinen covid-testitulos ja PLF-lomake. Aikanaan kun rokotteita on saatu riittävästi annettua, tulee vaihtoehtoina olemaan joko rokotetodistus tai negat. testi. Tämä on siis suunnitelma tällä hetkellä. Tulevaisuudesta en uskalla arvailla mitään enempää. Jos joku matkalle mielii, niin kannattaa piipahtaa suurlähetystöjen sivuilla ja tarkastaa sen hetkinen tilanne sieltä.  Ja jos ja kun me sinne lähdemme kerron toki kokemukseni silloin.

Kylissä joka keväinen puunaus, kilkutus, kalkutus, naputus, naulaus, rappaus ja maalaus on  kuitenkin hiljalleen käynnistymässä.  Eli kovasti siellä uskotaan tulevaan. Sanomattakin on selvää kuinka iso asia saaren taloudelle on jokainen menetetty kuukausi turistikaudesta. 

Saari avautuu kun se on turvallista !

Olemme siis tyhjentäneet kurssikalenterimme, tässä vaiheessa, toukokuun puoleenväliin saakka. Seuraamme vielä toukokuun loppupuolen tilannetta hetken. Jäljellä keväällä on vielä ihana pilateskurssimme

Tämän kevään kursseista tulevaan syksyyn olemme siirtäneet 

  • 6-13.10.2021 Viikko NLP-kirjoittamista, Kreetan ihmeitä ja hyvää ruokaa hyvässä seurassa, mikä sen parempaa! Rentoudut ja kirjoittaminen alkaa sujua ihan itsestään, tuotat tekstiä ja ihmettelet itsekin, miten minä tällaista nyt saan aikaan. Kreeta osaa avata lukkoja, siinä on taikaa…Vetäjänä Terhi Friman, Vamos

Muut syksyn kurssimme ovat ennallaan, tarjolla on 

Vuodella eteenpäin olemme siirtäneet:

  • 10-17.4.2022 Lintuharrastajien matka Jarmo Kostisen (Tringa) johdolla, Platanias
  • 17-24.4.2022 Valokuvauksen Workshop (Kikka Niittynen ja Mirka Both, Muurlan Opistolta) , Platanias, ohjelma päivitetään pian
  • 24.4-1.5.2022 Repullinen kehonhuoltoa mm. shindon keinoin (Riitta Mursula-Innanen, Pekka Innanen, Muurlan Opisto), Platanias, ohjelma päivitetään pian
  • 1-8.5.2022 Maalauksen matkassa, ohjaajana Kirsi Ryynänen, eli taitelijanimeltään Piitta

Siirrettyjen kurssien uudet ajankohdat ja niiden mahdollisesti uusitut ohjelmat löytyvät  tarkemmin kotisivuillamme, osa jo nyt, osa ihan pian.  Piipahdathan siellä tai kysy meiltä lisätietoja. Ja me kyllä uskomme että tuleva syksy voidaan toteuttaa suunnitelmien mukaan ja turvallisesti. Ja ensi vuotta on aikaa suunnitella vielä, puuttuuko mieleisesi kurssi, kerro meille?

Myös oliivipuukummitoiminta on edelleen voimissaan.

Kaikki tarhat löytyvät osoitteessa   

  • https://happyolive.mycashflow.fi
  • Temenian tarhan kummit saavat öljynsä loppukeväästä, mikäli vain saarelle pääsemme, muiden tarhojen öljyt tulevat loppusyksystä.
  • mikäli haluat tuoretta oliiviöljyä ilman kummiutta, teemme yhteistyötä Jani Pystöjärvi-nimisen mainion nuorenmiehen kanssa ja voit tilata hänen  https://www.happyolive.fi – sivustolta kotiisi taatusti tuoretta Apokoronasin alueen öljyä. Sitä kautta löydät toki myös kummipuumme, nimellä nimikkopuut. Samasta osoitteesta löydät Myös Merjan kirjat.

Eli ei me olla teitä unohdettu vaikkei olla nähtykään ! Toivottavasti tämä pandemia menee ohi aikanaan, kaikki Kreeta fanit pääsevät vihdoin saarelle, ehkä mekin siellä tapaamme.

Voikaa hyvin, pysykää terveinä ja nähdään kun sen aika on !

Koronan kurimuksessa – kaikki eivät siitä piittaa