fbpx

Naimisiin Kreetalla

Naimisiin Kreetalla  –  saimmepa kuitenkin Saijan ja Tuomaksen naimisiin 

Muutama vuosi sitten meille tuli hauska kysely jo tutuilta asiakkailtamme. ”Olemme tulossa kahdeksi viikoksi Kreetalle, tuli juuri mieleen että me voisimme mennä naimisiin Kreetalla. Miten onnistuisi? Siis vain pieni vihkiminen, pari todistajaa. Ihan salaa, suvulle järjestetään kirkolliset juhlat kotisuomessa myöhemmin.” Selvitetäänpä! Saija ja Tuomas eivät ole ortodokseja, eikä luterilaista pappia saarella ollut, vaihtoehdoksi jäi siviilivihkiminen. Ihana ajatus oli pälkähtänyt morsiusparin päähän vasta sen jälkeen kun matka oli jo tilattu. Koska avioliitto oli jo muutenkin suunnitteilla, niin mikseipä sitten Kreetalla, missä morsian oli ensi kerran tulevasta sulhosta kuullutkin, yhteiseltä ystävältä. Kreetalaisen byrokratian tuntien aikataulu oli todella, todella tiukka. Päätimme yrittää kuitenkin. 

Laitettiin sitten töpinäksi Rovaniemellä …

Kiireeksi se pistikin niin meillä kuin morsiusparillakin. Ensin piti pikapikaa hakea kuulutukset Suomessa. Kun kuulutukset olivat viralliset, piti esteettömyystodistukset käännättää Kreikan Suurlähetystön (Helsingissä) auktorisoimalla virallisella kielenkääntäjällä. Ne piti toimittaa Kreetalla vihkimisestä vastaaville viranomaisille vähintään kaksi viikkoa ennen vihkimistä. Ja Saija ja Tuomas asuivat Rovaniemellä. Siitä alkoi kiire! Loma ja matkan ajankohta kun oli päätetty eikä sitä voinut enää siirtää. Aikaa saada paperit Kreetan viskaaleille ajoissa oli noin … viikko.

… ja Helsingissä …

Todistukset toimitettiin suurlähetystöön, pikaiseen kääntämiseen suostui Evangelos Patouhas, jolla silloin onneksemme oli ravintola Helsingissä Ludviginkadulla. Varsin mainio ravintola Patouhasin El Greco olikin. Muuten käännöksen tekeminen ja toimittaminen Kreetalle viikossa olisi ollut mission imposible. Kun pariskunta ei siis asunut Helsingissä. Eikä sitä lomaakaan ollut rajattomasti, jotta olisi voinut odotella postinkulkua Kreetalle. Mobilisoitiin siis henkilökohtainen kuriiri. Kun käännös oli leimoineen valmiina suurlähetystössä, Patouhas otti sen mukaansa ravintolaansa. Se kun oli avoinna huomattavasti väljemmin kuin suurlähetystö.

Me olimme Merjan kanssa tuolloin Kreetalla, mutta onneksi poikani Matias oli tulossa sopivasti Kreetalla käymään ja onneksi kilttinä kaverina lupasi ja ehti hakea kirjekuoren ravintolasta ja toi sen mukanaan, nippanappa ajoissa. Lienee tuo ravintola ollut suurlähetystön ”noutopiste” muillekin, koska kirjekuoria oli siellä useampi ja niistä sitten piti arpoa mikä olikaan tulossa Kreetan suuntaan. Pakko oli avauttaa kuoret ja kilauttaa kaverille (ts. äidille) ja kysellä kenen nimellä nämä todistukset olikaan. Oikea onneksi löytyi. 

… ja Kreetalla

Merja nouti kirjeen suoraan lentokentältä ja toimitti samalla reissulla Vrissesin kunnantalon Rouva Viskaalille, juuri viimeisenä mahdollisena päivänä. Vihkimisen protokollasta kaikki käytiin taas kertaalleen läpi; mitä, missä ja milloin. Tähän mennessä olimme jo löytäneet vihkimisen suorittajan. Tottahan yhteistyökumppanimme Nikos Fabrika Farmilta tunsi Leonidas Limatzakiksen,  jolla apulaiskunnanjohtajana on vihkioikeus. Häntä avusti kirjuri, joka toimi myös kreikankielisen seremonian kääntäjänä, sekä kaksi todistajaa. Selvitimme myös alueen, jolla hänen vihkivaltuutensa riittivät. Valitettavasti alue ei ylettynyt ihan sinne missä vihkipari olisi toivonut vihkimisen toimitettavaksi. Löysimme heille kuitenkin mielestämme mukavan rauhallisen nimenkärjen Almiridasta. 

Yhdessä mietittiin kuka hoitaa kukat, kuka kuvaa, kuka on kuski, saako vaatteet silitettyä, hiukset föönattua, miten tavarat siirtyvät hääsuiteen, onko ohjelmaa vihkimisen jälkeen jne. Vihkiparin tehtäväksi jäi myös käydä Vrissesin kunnantalolla viemässä passinsa tarkistettavaksi sekä maksamassa toimitusmaksu, 200€, koska toimitus oli kunnantalon ulkopuolella. Kuten hyvin tavallista viskaalien englanninkielen taito oli olematon ja se aiheuttaa hieman enemmän kertoimia asioiden hoitoon. Kaiken piti kuitenkin olla esivalmisteltuna, Merjakin oli lähtenyt Suomeen piipahtamaan. 

kun kaikki keinot otetaan käyttöön

Saija ja Tuomas kävivät kunnantalolla vihkimistä edeltävä päivänä ja kaiken piti olla ok. Siis piti olla! Menin vihkipäivän aamuna noutamaan passeja ja toimittamaan vielä jotain pikkuasiaa ja tarkistin vielä kerran että kaikki on ok. Paitsi paikka. Ei ei, toimitus on täällä kunnantalolla, ei ole ollut MITÄÄN puhetta että se olisi jossain muualla. Vihkimiseen oli aikaa vajaa kaksi tuntia. Käytin kaikkia osaamiani kreikansanoja ja kerroin että hintakin oli maksettu sen ulkopuolisen toimituksen mukaan. Paitsi ettei ollut. Hän oli veloittanut vain 50€, näytti kuitin ja (käsinkirjoitetun) kalenterinsa, ei täällä ole mitään tälle päivälle muualla kuin täällä talolla.

Yritin selittää että voin maksaa sen puuttuvan maksun tässä ja nyt, mutta eihän se Rouva Viskaalille käynyt. Soitin Merjalle joka puhui Rouvan kanssa, ei auttanut. Merja soitti Nikokselle, joka puhui Rouvan kanssa, ei auttanut. Pyysin Rouvaa soittamaan vihkijälle, ei käynyt. Viereiset viskaalitkin puuttuivat peliin; ”eikö se nyt ole ihan yksinkertaista maksaa se loppumaksu kun vihkijäkin on jo matkalla vihkipaikalle”. Ihan niin kuin oli sovittu. Ei auttanut. Rouvan hennoille varpaille oli tallottu, tai hän oli päättänyt kyykyttää ulkomaalaisia. Tokkopa hän lahjuksia odotti, ympärillä kun istui kuuntelemassa puolenkymmentä muutakin viskaalia. 

Minä istuin tyrmistyneenä  paikallani, vuodatin kyyneleitä ja toistin että me emme vaan VOI pilata tämän nuorenparin vihkimistä nyt. Enkä hievahtanutkaan paikaltani. Nikos soitti vihkijälle joka soitti Rouva Viskaalille, alaiselleen siis. Puhelu oli kovin pitkä ja kovin kovaääninen, äänirekisteriä riitti falsettiin saakka. Toivoni heräsi. Lopuksi rouva paiskasi puhelimen kiinni ja komensi minut kassalle maksamaan puuttuvan summan. Laahustipa vielä itse selittämään kasöörskalle kuinka nämä turistit … ja hymyili minulle sitten valloittavasti ja taputti olkapäälle; eikö ole hienoa miten tämä asia saatiinkin niin hienosti hoidettua lopulta?” Olin ehdottomasti samaa mieltä ja kiittelin kovin, tyrmistykseltäni kun en ehtinyt tintata rouvaa. Oikeasti mieli kyllä teki !

Kohta mennään naimisiin Kreetalla, kun ensin selätettiin yks kerberos !

Menin autoon, pyyhin viimeisimmät kyyneleet, kiukusta, ilosta vai hysteriasta, en tiedä. Kokosin arvokkuuteni (if any), soitin Merjalle, soitin Nikokselle joka odotteli jo Almiridassa. Ajoin farmille jossa vihkipari asusteli, juuri ajallaan. Noukin vihkiparin kyytiin, juu kaikki hallussa, ei ongelmia. Kuulevat näistä nyt ensimmäisen kerran. Ajelimme Almiridaan ja saattelin parin niemelle odottelemaan. Vilkaisimme Nikoksen kanssa toisiamme, huokaisimme helpotuksesta, pyyhkäisimme hien otsalla ja nousimme niemelle mekin, vihkijä ja kirjuri seuranamme. Häämekossaan rannan läpi kulkeva morsian herätti ansaittua huomiota, mutta onneksi saimme pitää niemennokan itsellämme seremonian ajan.

Ihan kohta me mennään naimisiin Kreetalla

Vihkikaava oli lyhyt. Kun suomalaisessa vihkikaavassa pappi jaarittelee niitä näitä ennen tärkeää kysymysta, Kreikassa kysymys tehdään heti. Olin aistivinani sulhasesta pienoisen hämmennyksen ”siis nyt jo”?  Toki sen jälkeen luettiin pitkät ritirampsut, jossa käytiin läpi mitä tulikaan luvattua. Olin saanut kunniatehtävän toimia toisena todistajana Nikoksen ohella. Näin meistä oli, kuulemma, tullut myös vihkiparin ja toistemme  ”sukulaisia”. Tilaisuuden päätteeksi istuimme lähimmässä tavernassa hyvän tovin ja Nikos tarjosi erinomaisen meze-lounaan. Aloin jo uskoa, että taisin tästä pestistä selvitä ehjin nahoin. Ja taas yhtä kokemusta rikkaampana.

Pienenä vaan ei muuten vähäisenä yksityiskohtana  kerrottakoon että vihkimisen toimittanut Leonidas omistaa Vamosissa hotellin nimeltä Vamos Palace, jossa Saija ja Tuomas olivat vuotta aiemmin asuneet ollessaan biisintekoleirillä. Yllättävä, iloinen jälleennäkeminen !

Tää onnea on 

Byrokratia jatkui, tottakai

Eikä se byrokratia tähän loppunut, suomalaisia viranomaisia varten piti tietenkin olla todistus vihkimisestä Kreetalla. Sen piti olla lähes läpihuutojuttu, tiedättehän? Ensimmäisenä arkipäivänä pääsi noutamaan todistuksen vihkimisestä Vrissesin kunnantalolta ja toimittaa se vielä leimattavaksi Haniaan. No, sekin konttori oli sittemmin muualle muuttanut, muttei sitä vielä Vrissessissä tiedetty. Häämatkaa voi tietenkin viettää myös etsiskelemällä kyseistä toimistoa Hanian helteisillä kujilla. Niin kuin tuoreet herra ja rouva Aarnio yhdessä tekivätkin ja ilmeisen onnekkaasti. Ja kiire taisi jatkua vielä Suomessakin; kreikankielinen vihkitodistus kun piti saada suomennettua virallisesti taas ennen Suomessa tapahtunutta avioliittoon siunaamista. Viikossa !

Btw. jos saitte tästä kimmokkeen niin ihan vinkkinä; koittakaa saada näin hieno idea edes kuukautta ennen h-hetkeä, jooko. Eikä sitten ainakaan Vrissesin alueella. Vieläkin puistattaa kun ajelen Vrissesin kunnantalon ohi.

Kiitos Saija ja Tuomas että sain käyttää tarinaanne tähän blogiin, olkoon onni myötä edelleen !

toivoo kumbara Raila