fbpx

Kyläreissuja pyhimysten luo

 

Tulevaa Kreetan länsipään opaskirjaa varten olen koonnut juhlakalenteria, siis sellaista, jossa on paitsi kreetalaiset juhlapyhät, myös tärkeimmät panijírit. Nehän ovat pyhimysjuhlia, siis pyhimyksen nimipäiviä. Nimipäiville ovat kaikki tervetulleita. Ei tarvitse olla uskovainen tai harras kirkossa kävijä, ei suinkaan, uteliaisuus riittää. Näitä pyhimysjuhlia on ympäri vuoden, onhan nimipäiviäkin. Eivätkä pelkästään pyhimykset juhli, vaan ne kaikki, jotka ovat saaneet nimensä kyseisen pyhimyksen mukaan. Kreetalaiset tuntevatkin pyhimyksensä hyvin ja siis nimipäivänsä myös. Syntymäpäiviä ei ole tapana juhlia, vain nimipäiviä. Ortodoksinen kirkko osaa näissä nimipäiväjärjestelyissä olla hyvin maanläheinen, vai mitä sanot seuraavasta: maaliskuun 25. päivä juhlitaan Neitsyt Marian ilmestystä. Maria siis sai tietää olevansa raskaana. Siitä on yhdeksän kuukautta jouluun. Maaliskuisena Marian-päivänä viettävät nimipäiviään naimattomat Mariat. Naineiden Marioiden nimipäivä on elokuun 15. päivä.

Helmikuussa, 40 päivää joulusta, vietetään Jeesuksen kirkottamisen juhlaa, ypapantia. Vastasyntynyt siis vietiin temppeliin siunattavaksi. Tämän tapauksen muistoa juhlitaan Kreetalla mielenkiintoisessa paikassa, jossa ovat päällekkäisinä kerrostumina sekä kivikautiset uskomukset että mytologia että ortodoksisuus, kaikki tiiviisti yhteen kietoutuneina.

Paikka on Arkudiotissan eli Karhuttaren luola Akrotírin niemimaalla Guverneton luostarin naapurissa. Luolassa on vanhastaan palvottu Artemis-jumalatarta, jonka tiedettiin huolehtivan metsästäjistä, villieläimistä, luonnosta ja kuun kierrosta. Näin myös naisen kierrot, raskaus ja synnyttäminen kuuluivat Artemille. Yksi luolan stalagmiiteista muistuttaa suurta karhua, yhtä Artemiin ilmenemismuodoista, onhan karhua pidetty hyvänä lapsiaan puolustavana äitinä. Kreikkalaisessa mytologiassa karhut suojelivat vastasyntynyttä Zeus-lasta. Tästä ne palkittiin ja niistä tuli Ursa Major ja Ursa Minor taivaalle eli iso ja pieni otava. Arkudiotissan luolan suuaukolla olevassa kirkossa Jeesus-lapsen kirkottaminen on siis päivän teemana 2. helmikuuta. Joskus vielä menen mukaan!

Panijírit vetävät minua puoleensa siksi, että jaksan edelleenkin hämmästellä kuinka hienoihin paikkoihin kirkkoja on rakennettu. Niitä on rotkoissa, kallionkielekkeillä, luolissa, tasapainoilemassa kahden kiven päällä, vuorten huipuilla, lähteiden nurkalla, ruusutiheikköjen suojassa, meren rannoilla, oudosti kasvavien plataanien alla, tammimetsiköissä…Niiden rakentamisen eteen on nähty vaivaa. Ne kertovat historiaa. Niitä kannattaa opetella lukemaan. Jos noista ajoista ei meille ole muuta konkreettista jäänyt kuin nuo kirkot, niin miksemme raottaisi niiden ovia ja samalla kurkkaisi menneisyyteen, sinne josta tulemme?

Olen ihmetellyt miksi Kalivesin lähialueilla on tavallista tiheämmässä Johannes Teologin kirkkoja, siis hänen, joka kirjoitti ilmestyskirjan Patmoksen saarella. Vasta menneenä syksynä sain vinkin: niiden tiheyteen vaikutti se, että Kalivesin yläpuolisilla kukkuloilla Apterassa sijaitseva luostari toimi Patmoksen luostarin alaisuudessa. Se  oli alueen tärkein uskonnollinen keskus eikä siis ihme, että uusia lähelle nousseita kirkkoja pyhitettiin omalle hyvin tunnetulle Johannekselle.

Kalívesin kylän entisillä takamailla on myös yllättävän monta Johannes Rigologosin kirkkoa. Kukas hän sitten on? Rigologos, Vapisija, on Johannes Kastaja, jonka ruumis tarinan mukaan jäi vapisemaan mestauksen jälkeen. Tästä vedettiin se johtopäätös, että Johannes voisikin auttaa kaikkia niitä, jotka vapisevat malarian kourissa kovassa kuumeessa. Niin näitä kirkkoja löytyy kylistä, joissa malariaepidemioita esiintyi säännöllisesti. Johannes Rigologos seuraa aikaansa ja suojelee nykyään myös Parkinsoniin sairastuneita.

Kun ennen aikaan ei tauteihin ollut kummoisiakaan parannuskeinoja, ymmärtää hyvin, että kulkutaudit olivat pelättyjä ja kaikki mahdollinen apu otettiin vastaan. Lääkelaatikko ja annostelulusikka kourassa kuvattua Pyhää Panteleimonia on myös huudettu avuksi moneen vaivaan, sen kertoo jo pyhimyksen nimikin (pan+eleimon=kaikki kulkutaudit). Ja sitten Haralambos! Hänelle pystytettiin kirkkoja aina ruttoepidemioiden jälkeen, Haralambos kun suojelee siltä. Hänen tulisi varmaan päivittää osaamisensa, rutto kun on kovasti harvinaistunut.

Korjaus: sain kommentin, jonka mukaan pan+eleimon ei olekaan kaikki kulkutaudit, vaan kaikki siunaus! Ja minä kun olen harahaoppia levittänyt ainakin 20 vuotta. Pyydän anteeksi. Aina pitää tarkistaa, sen tässä oppi! Kiitos korjauksesta, Jukka Jauhiainen!

Mitäs sanot, alkaako pienten kirkkojen kutsu houkuttaa?

Koiran karvoihin katsomista

Tässä vuosien saatossa kymmeniä kertoja väliä Hania – Helsinki lentäneenä, olen joskus päätynyt lentokummiksi nelijalkaisille karvakavereille. Lentokummius tarkoittaa käytännössä sitä että kanssasi Suomeen lentää uuteen kotiin ”adoptoitu” karvakaveri, koira tai kissa, yksi tai joskus jopa useampi. Enimmäkseen ne ovat olleet rescue-tapauksia, joko kadulta löytyneitä tai paikallisilta, yksityisten tai yhdistysten ylläpitämiltä, löytöeläintarhoilta. He hoitavat puolestasi kaiken, mm. passin jonka saadakseen lemmikki on käytettävä eläinlääkärillä tarkastettavana, rokotettava, madotettava jne. He varaavat lemmikkipaikan lentokoneeseen, maksavat sen, toimittavat lemmikin kentälle ja ovat mukana kunnes se kuljetushäkkeineen katoaa matkatavaran mukana koneeseen siirrettäväksi. Lentokummin vaativin tehtävä on muistaa kotimaan kentällä vastaanottaa kuljetuslaatikko arvokkaine sisältöinen ja viedä se terminaalissa odottavalle vastaanottajalle.

Ottamatta sen enempää kantaa siihen kannattaako rescue-eläimiä tuoda ulkomailta kun niitä kodittomia on Suomessakin kuulemma ihan tarpeeksi, voisin todeta, näin vastaanottajia seuranneena, että ”kun se oikea löytyy” niin se on menoa, ei siinä mietitä järkevästi. Sen enempää kuin aviopuolisoa valitessakaan.

Ikimuistettavin kummikeikka kuitenkin oli astetta haastavampi. Kotikadun varrella Plataniaksessa istui muuan rouva koiranpentu sylissään ja katsoi anovasti; ”voisitteko auttaa?” Olemme lähdössä huomenna kotiin ja haluaisimme tämän koiran Suomeen, enää vaan ei ole aikaa hoitaa yhtään mitään asiaan liittyvää byrokratiaa. Olin toiminut lentokummina siihen mennessä muutaman kerran ja kuvittelin tietäväni miten toimitaan. Soitto paikalliseen järjestöön jossa silloin huseerasi suomalaisiakin mukana; voisivatko he ottaa koiran viikoksi ja hoitaa lentokuntoon, kulut korvaamme tietenkin ja itse voisin sen viedä Suomeen viikon kuluttua. Koiraa ei luvattu noutaa enää sinä iltana mutta seuraavan päivänä luvattiin olla yhteydessä. No apu siltä järjestöltä loppuikin sitten siihen. Joskus sitä kuvittelee että jos itse on jotakin auttanut niin se toimisi toisinkin päin. Ei toimi, aina. Yhtäkkiä meillä oli sitten huollettavana koiranpentu. Itselläni ei ole MITÄÄN kokemusta koirista, en osannut arvioida edes sen ikää, tai mitä koiranpentu syö, meillä ei ollut pantaa tai hihnaa jolla sitä ulkoiluttaa. Ei mitään. Ja tulossa asiakasryhmä jonka kanssa piti lähteä saaren toiselle puolelle vaelluksille. Jepjep ! Pentu oli kyllä hurmaava. Yhdestä naapurista löytyi panta  –  kissan – se riitti ja se sai kelvata, ja hihna. Pentu ei ollut juurikaan tyytyväinen pantavalintaamme mutta aikansa rimpuiltuaan totesi tilanteen toivottomuuden ja hyväksyi kohtalonsa ja pääsi ulkoilemaan. Penturuokaa haettiin kaupasta ja talossa asuvien vuokralaistemme myötämielisesti lupautuessa katsomaan pedon perään muutaman päivän tulevalla viikolla, päätimme ettei sitä ainakaan tarvitse takaisin kadulle heittää, tai viedä lopetettavaksi. Seuraavaksi aamuksi saimme eläinlääkäriajan ja pennun kanssa sitten sinne, ”kun löysimme tällaisen”. Lääkäri katsoi meitä hetken ja totesi, ”siis SE löysi teidät”. Puoli totuutta kun emme uskaltaneet kertoa ettei koira varsinaisesti ole meille tulossa. Ostimme pannan, remmin ja kuljetuslaatikon, jonkun lelun, pentu tarkastettiin ja hienoksi havaittiin, ikä arvioitiin riittäväksi rokotteisiin, rokotettiin, sirutettiin, lääkkeitä syötäväksi mukaan kipollinen ja sitten se passi. ”Mikäs tämän nimi on? Katsoimme mieheni kanssa toisiamme hölmistyneenä, nimi ? Aa … Afrodite, lääkäri hymähti, niinpä tietenkin.

Reissasimme muutaman päivän poissa kotoa ja vuokralaisemme ulkoiluttivat ja ruokkivat koiraa, vaihtelevalla menestyksellä, kaikista pikkuhaavereista huolimatta koira oli hengissä ja erinomaisen iloinen kun saavuimme takaisin kotiin.  Kovin oli oppivainen vaikken koirankoulutuksesta mitään tiedäkään, istui nätisti ovella kun irrotin hihnan ja pyyhin tassut, iltavilli sillä oli samanlainen kuin ihmislapsilla, täyttä höökää taloa ympäri kunnes viimeinenkin enegiahippunen on kulutettu. Sitten unille suurin piirtein kesken ilmalennon. Matkustuskoppaansa totutimme sen namipaloilla, ihan helposti sinne kotiutui. Matka lentokentällä sensijaan ei ihan sujunut suunnitelmien mukaan. Olin pakannut mukaan vanhoja pyyhkeitä kopin pehmusteeksi, ne tulivat tarpeeseen kun matkapahoinvointi yllätti pikkumatkailijan. Auton siivoaminen jäi varakuskillemme, joka ei sitten lainkaan ollut iloinen asiasta. Ei tarvinnut toista kertaa pyytää kuskiksi. Lentokenttärutiinit olivat tulleet tutuiksi joten se meni mutkitta, samoin lento.  Hieman ujona tuijotteli Afrodite kopista Suomen kamaralla. Onnellinen omistaja saapui paikalle ja meille, varsinkin miehelleni, jäi hieman tyhjä olo. Sen verran oli jo ehtinyt kiintyä tähän kainalossaan nukkuneeseen Afroditeen, jonka kuva säilyi duunin työkoneella näytönsäästäjässa kunnes lapsenlapsen kuva sen korvasi. Afrodite sai Suomessa uuden nimen, ja kodin Lohjan suunnalla jossa koirakaverit olivat jo valmiina odottelemassa. Joulukortilla se muistaa meitä joka vuosi.

Muutaman kerran myöhemminkin olen lentokummina toiminut. Välillä tuntuu vähän vastentahtoiselta, varsinkin jos kysytään kuljetusapua yhdelle pienelle koiralle, ja saat mukaasi kaksi vasikankokoista, molemmat omissa boxeissaan jotka ovat sen kokoisia että vain yksi mahtuu kerrallaan matkatavarakärryyn, ja niitä nostamaan tarvitaan kaksi ihmistä. Ja olet yksin liikkeellä. Siinä sitten yrität kotikentällä saada apua nihkeiltä virkailijoilta nostamaan boxit kärryyn. Ja saada ne kaksi kärryä lykittyä läpi tullin, omien matkatavaroidesi lisäksi siis.

Joka kerta on kuitenkin ollut hyvä mieli kun näkee kuinka liikuttavan onnellisia karvakaveriaan odottaneet vastaanottajat ovat, se jos mikä on paras palkka tästä hommasta.

Viime kerralla saatoin maahan tämän hellyttävän jo mummuikäisen harmaakuonon, jolla taitaa olla jo oma instagram-tilikin.

 

Ja kun nyt kotisivuillamme olette, käykäähän katsomassa mitä kivaa ensi vuonna on tarjolla, vielä on lentoja edullisesti saatavilla !

Surín tarha

Surín tarha,  noin 400 luomupuuta, 27 puuta kummeille

Lajike: tsunati ja hontroelia ja koroneiki, korjataan viimeistään vuodenvaihteessa

Öljyssä on  tuoreen oliivin terävä maku, paljon lehtivihreää ja loppupäässä pippurisuutta. Öljyn maku pehmenee noin kolmessa kuukaudessa korjuusta.

Rikoksen jäljillä 1.-8.5.2020

Tämä kurssi on sinua varten. Viikon aikana keräät kirjoittajan työkalupakin, kirjoitat alkuja, loppuja ja keskikohtia, tutustut rikoskirjallisuuden eri lajeihin ja kokeilet eri tyylejä, kirjoitat yksin ja yhdessä toisen kirjoittajan kanssa, tutustut toisten teksteihin ja saat omistasi palautetta. Aamupäivät opiskelemme, iltapäivät kirjoitamme. Tule kurssille ja tee täydellinen rikos tietokoneella!

Kurssin vetäjä, kirjailija Eppu Nuotio on kirjoittamisen moniottelija, jonka kirjalliseen tuotantoon kuuluu yli seitsemänkymmenen kirjan lisäksi näytelmiä, musikaaleja, oopperoita, tv-ohjelmien käsikirjoituksia, lauluntekstejä, runoja, jatkokertomuksia, kuunnelmia, kolumneja, lehtijuttuja, musiikkisatuja. Lisäksi Nuotio on opettanut sanataidetta ja kouluttanut kirjoittajia sekä Suomessa että nykyisessä kotimaassaan Saksassa 2000-luvun alusta saakka. Hän kertoo haluavansa lietsoa kirjoittajia näkemään tekstin mahdollisuudet,”jollei tule kirjaa voi tulla loistava jatkokertomus, jollei jatkokertomusta saattaa tulla mahtava kuunnelma”.

Tärkeä osa viikkoa on tutustuminen kreetalaiseen kulttuuriin ja historiaan. Kreetan lumoavan kaunis saari tarjoaakin kurssille elämykselliset ja inspiroivat puitteet. Teemme mielenkiintoisia retkiä saaren kauneimpiin kohteisiin, nautimme hyvästä ruoasta ja juomasta. Oppaanamme toimii legendaarinen Merja Tuominen-Gialitaki, pitkään Kreetalla asunut matkailuyrittäjä ja kirjailija.

 

Valmistelemme kevään 2020 ohjelmaa ja kun lentoaikatulut varmistuvat, julkaisemme tässä ko. viikon tarkemman ohjelman.

 

Rouvas Forest

Joskus vaan haluaa lähteä saaren toiselle puolelle tsekkaamaan että onko se paikka niin hieno kuin netissä kerrotaan ja aina ei voi onnistua.

Rouvaksen metsä on kuulemma ainutlaatuisen hieno paikka missä kasvaa valtavia Kreetan tammia ja muita ihmepuita, joten sinne.

Tässä tapauksessa ajettiin 3 tuntia kahden kaverin kanssa Ida-vuoren kaakkoiskulmaan ja yritettiin Gergerin  kylän kautta Rouvan tykö, kuten netissä neuvottiin. Ei ollut opasteita joten pieleen meni.

Löysimme itsemme Zaroksesta josta myös piti päästä menemään metsään. Päästiin vaan Rouvan rotkoon, mutta metsän löytyminen olisi vaatinut noin 10 kilometrin lenkin kivikossa, jota ei äänestyksessä puollettu.

Eikun kysymään ja löytyihän se metsän tienhaara (täysin merkitsemättömänä) alkuperäisestä Gergerin kylästä. Kauheeta siksakkia puoli tuntia ylämäkeen mutta muuta ei nähty kuin tavallisia vuoristokäkkyröitä. Ajetaanpa eteenpäin, ehkä ne massiiviset tammet ovat tuon vuoren takana. Ei ollut mutta ei enää ollut juuri tietäkään, ainoasta päänkokoisia kivenmurikoita sortuneina vuoren seinästä ja säärensyvyisiä koloja.

Urhea Duster auttoi eteenpäin ja vihdoin päästiin päällystetylle tielle (väitetyn) metsän pohjoispuolelle ja siitä Anogiaan. Sitten pimeys jo alkoikin laskeutua.

Retken luontoanti toi mieleen ensimmäisen kerran kun ystävämme veivät meidät katsomaan kreetalaista ihmettä eli järveä. Ei ollut häävin kokoinen eikä näköinen.

Tämä tammimetsäkään ei muistuttanut oikeata metsää suomalaisesta näkökulmasta mutta oli oikein kiva yritys tulla sellaiseksi.

Seikkailuoppaan uraan kuuluu joskus pettymyksiä mutta viis siitä kun kaverit olivat oikein otettuja mielenkiintoisesta päivästä, vaikka ne oli tuntitolkulla  aika hiljaa.

Talvi päättyy, kevät alkaa

Elämässä on ihanaa se, että se tarjoaa yllätyksiä. Olisiko mitään ikävämpää kuin sellainen elämä, jossa kaikki menee niin kuin on itse osannut suunnitella?  Kun loppiaisena 2016 sisältäni löytyi melanooma, oli se shokki. Kuolenko tähän? Kuinka kauan on elinaikaa? Saanko enää olla auringossa, pääsenkö enää Kreetalle?  Miten käy kevään matkojen? Paniikkia ja pakokauhua, eihän näin pitänyt käydä.

Suurin huoli ei ollutkaan miten minun tässä käy, vaan miten muiden, miten lasten ja miten firman. Onneksi Kreetaltakin löytyi apua ja onneksi otin puheeksi tukalan tilanteeni Railan ja Kimin kanssa. Heillä molemmilla on jo vuosien kokemus Kreetasta, jossa heillä on oma asunto Plataniaksessa. Niinpä heistä tuli jouluna 2016 rinnalleni Kreetan Maku-yrittäjiä.  Meitä on nyt kolme.

Matkat

Kun olin yksin, niin kohteenamme oli ainoastaan Vamos. Nyt meillä on myös Platanias. Matkaohjelmatarjontamme on lisääntynyt paljon. Yhteistyökumppaneina on nyt sekä Hämeen että Tampereen kesäyliopistot, jotka molemmat tuovat omia opiskelijaryhmiään Vamosiin kirjoittamaan elämäkertaa, herättelemään luovuutta tai kirjoittamaan laululyriikkaa. Villiruuan ja yrttien lisäksi ohjelmassa on nyt pilatesta, joogaa, viinimatkoja ja valokuvausta. Ja haaveilemme vielä monesta muustakin ihanasta aiheesta!  Kim on innostunut toisesta maailmansodasta, ja niin kaikki siihen liittyvä on hänen erikoisalaansa. Katso lisää täältä:  https://kreetanmaku.fi/matkaohjelmat/

 

Nyt voit tulla Vamosiin myös yhdeksi päiväksi!

Viikon pituisten ohjelmien lisäksi panostamme nyt 2018 entistä enemmän päivän pituisiin ohjelmiin. Voit liittyä muun ryhmämme jatkoksi useampana päivänä. Nämä ohjelmat ja päivämäärät löydät sivuiltamme https://kreetanmaku.fi/paivaohjelmat-retket/. Pääset mukanamme paimenten valtakuntaan. Siihen on syytä tutustua hyvin, se ammatti kun on Kreetalla ainakin 6000 vuotta vanha. Viemme sinut myös appelsiinitarhaan ja sen jälkeen laittamaan hedelmästä herkkuja. Pääset myös laittamaan ruokaa kreetalaisittain sekä syyskuussa viininkorjuuseen. Näillä retkillä saat kaiken muun lisäksi melkoisen paketin tietoutta Kreetasta.  Ottakaa meidät mukaanne päiväoppaaksi, kysykää mitä vain, me vastaamme mitä vain!

Mikä tekee meistä erilaisia?

Haluamme tehdä matkoja eri tavalla kuin isot toimistot. Merjalla on jo lähes neljänkymmenen vuoden kokemus Kreetan matkailusta ja sen tuoma vankka tietopohja, Raila ja Kim ovat tuoneet ryhmiä jo kahdeksan vuotta. Tukenamme on Kreikan Maaseutumatkailuliitto ja sen upea verkosto, erityisesti Nikos Frantzeskakis, jota parempaa opastajaa tähän työhön tuskin voisimme saada, hän kun saa kreetalaisten vieraanvaraisuuden ryöpsähtämään missä sitten ikinä liikummekin.

Työllistämme pieniä kreetalaisia yrityksiä ja haluamme, että mahdollisimman suuri osa matkan hinnasta jää pyörimään Kreetalle eikä karkaa suurten ulkomaisten firmojen taskuun, olivat ne sitten matkatoimistoja tai hotelleja. Majoitamme mielellämme pieniin maaseutumatkailuyritysten tarjoamiin vierastaloihin, syömme hyvissä tavernoissa kaukana massamatkailukohteista, sellaisissa jotka ostavat tuotteensa lähialueelta tai vielä mieluummin viljelevät itse. Silloin se pruukaa olla myös ekologisesti tuotettua. Viemme retkille paikkoihin, joista kreetalaiset yhteistyökumppanimme vinkkaavat, sellaisiin joihin emme edes itse löytäisi ilman kumppaniemme apua. Pyrimme siis työllistämään paikallisia koko ajan enenevässä määrin, sillä haluamme osaltamme auttaa Kreetan maaseutua pysymään elinkelpoisena ja kyliä vetovoimaisina. Siihen tarvitaan nuoria yrittäjiä, joiden tarjoamia palveluja käytämme mielellämme. Niin, ja maksamme saamistamme palveluista kunnolla, sillä haluamme sitouttaa yhteistyötahomme. Uskomme, että paikallisia elinkeinoja tukeva matkailu voi näinä maahanmuuttovastaisina aikoina olla hyvä väylä kaikinpuolisen yhteisymmärryksen ja sovun ylläpitämiseen!