fbpx

Naimisiin Kreetalla

Naimisiin Kreetalla  –  saimmepa kuitenkin Saijan ja Tuomaksen naimisiin 

Muutama vuosi sitten meille tuli hauska kysely jo tutuilta asiakkailtamme. ”Olemme tulossa kahdeksi viikoksi Kreetalle, tuli juuri mieleen että me voisimme mennä naimisiin Kreetalla. Miten onnistuisi? Siis vain pieni vihkiminen, pari todistajaa. Ihan salaa, suvulle järjestetään kirkolliset juhlat kotisuomessa myöhemmin.” Selvitetäänpä! Saija ja Tuomas eivät ole ortodokseja, eikä luterilaista pappia saarella ollut, vaihtoehdoksi jäi siviilivihkiminen. Ihana ajatus oli pälkähtänyt morsiusparin päähän vasta sen jälkeen kun matka oli jo tilattu. Koska avioliitto oli jo muutenkin suunnitteilla, niin mikseipä sitten Kreetalla, missä morsian oli ensi kerran tulevasta sulhosta kuullutkin, yhteiseltä ystävältä. Kreetalaisen byrokratian tuntien aikataulu oli todella, todella tiukka. Päätimme yrittää kuitenkin. 

Laitettiin sitten töpinäksi Rovaniemellä …

Kiireeksi se pistikin niin meillä kuin morsiusparillakin. Ensin piti pikapikaa hakea kuulutukset Suomessa. Kun kuulutukset olivat viralliset, piti esteettömyystodistukset käännättää Kreikan Suurlähetystön (Helsingissä) auktorisoimalla virallisella kielenkääntäjällä. Ne piti toimittaa Kreetalla vihkimisestä vastaaville viranomaisille vähintään kaksi viikkoa ennen vihkimistä. Ja Saija ja Tuomas asuivat Rovaniemellä. Siitä alkoi kiire! Loma ja matkan ajankohta kun oli päätetty eikä sitä voinut enää siirtää. Aikaa saada paperit Kreetan viskaaleille ajoissa oli noin … viikko.

… ja Helsingissä …

Todistukset toimitettiin suurlähetystöön, pikaiseen kääntämiseen suostui Evangelos Patouhas, jolla silloin onneksemme oli ravintola Helsingissä Ludviginkadulla. Varsin mainio ravintola Patouhasin El Greco olikin. Muuten käännöksen tekeminen ja toimittaminen Kreetalle viikossa olisi ollut mission imposible. Kun pariskunta ei siis asunut Helsingissä. Eikä sitä lomaakaan ollut rajattomasti, jotta olisi voinut odotella postinkulkua Kreetalle. Mobilisoitiin siis henkilökohtainen kuriiri. Kun käännös oli leimoineen valmiina suurlähetystössä, Patouhas otti sen mukaansa ravintolaansa. Se kun oli avoinna huomattavasti väljemmin kuin suurlähetystö.

Me olimme Merjan kanssa tuolloin Kreetalla, mutta onneksi poikani Matias oli tulossa sopivasti Kreetalla käymään ja onneksi kilttinä kaverina lupasi ja ehti hakea kirjekuoren ravintolasta ja toi sen mukanaan, nippanappa ajoissa. Lienee tuo ravintola ollut suurlähetystön ”noutopiste” muillekin, koska kirjekuoria oli siellä useampi ja niistä sitten piti arpoa mikä olikaan tulossa Kreetan suuntaan. Pakko oli avauttaa kuoret ja kilauttaa kaverille (ts. äidille) ja kysellä kenen nimellä nämä todistukset olikaan. Oikea onneksi löytyi. 

… ja Kreetalla

Merja nouti kirjeen suoraan lentokentältä ja toimitti samalla reissulla Vrissesin kunnantalon Rouva Viskaalille, juuri viimeisenä mahdollisena päivänä. Vihkimisen protokollasta kaikki käytiin taas kertaalleen läpi; mitä, missä ja milloin. Tähän mennessä olimme jo löytäneet vihkimisen suorittajan. Tottahan yhteistyökumppanimme Nikos Fabrika Farmilta tunsi Leonidas Limatzakiksen,  jolla apulaiskunnanjohtajana on vihkioikeus. Häntä avusti kirjuri, joka toimi myös kreikankielisen seremonian kääntäjänä, sekä kaksi todistajaa. Selvitimme myös alueen, jolla hänen vihkivaltuutensa riittivät. Valitettavasti alue ei ylettynyt ihan sinne missä vihkipari olisi toivonut vihkimisen toimitettavaksi. Löysimme heille kuitenkin mielestämme mukavan rauhallisen nimenkärjen Almiridasta. 

Yhdessä mietittiin kuka hoitaa kukat, kuka kuvaa, kuka on kuski, saako vaatteet silitettyä, hiukset föönattua, miten tavarat siirtyvät hääsuiteen, onko ohjelmaa vihkimisen jälkeen jne. Vihkiparin tehtäväksi jäi myös käydä Vrissesin kunnantalolla viemässä passinsa tarkistettavaksi sekä maksamassa toimitusmaksu, 200€, koska toimitus oli kunnantalon ulkopuolella. Kuten hyvin tavallista viskaalien englanninkielen taito oli olematon ja se aiheuttaa hieman enemmän kertoimia asioiden hoitoon. Kaiken piti kuitenkin olla esivalmisteltuna, Merjakin oli lähtenyt Suomeen piipahtamaan. 

kun kaikki keinot otetaan käyttöön

Saija ja Tuomas kävivät kunnantalolla vihkimistä edeltävä päivänä ja kaiken piti olla ok. Siis piti olla! Menin vihkipäivän aamuna noutamaan passeja ja toimittamaan vielä jotain pikkuasiaa ja tarkistin vielä kerran että kaikki on ok. Paitsi paikka. Ei ei, toimitus on täällä kunnantalolla, ei ole ollut MITÄÄN puhetta että se olisi jossain muualla. Vihkimiseen oli aikaa vajaa kaksi tuntia. Käytin kaikkia osaamiani kreikansanoja ja kerroin että hintakin oli maksettu sen ulkopuolisen toimituksen mukaan. Paitsi ettei ollut. Hän oli veloittanut vain 50€, näytti kuitin ja (käsinkirjoitetun) kalenterinsa, ei täällä ole mitään tälle päivälle muualla kuin täällä talolla.

Yritin selittää että voin maksaa sen puuttuvan maksun tässä ja nyt, mutta eihän se Rouva Viskaalille käynyt. Soitin Merjalle joka puhui Rouvan kanssa, ei auttanut. Merja soitti Nikokselle, joka puhui Rouvan kanssa, ei auttanut. Pyysin Rouvaa soittamaan vihkijälle, ei käynyt. Viereiset viskaalitkin puuttuivat peliin; ”eikö se nyt ole ihan yksinkertaista maksaa se loppumaksu kun vihkijäkin on jo matkalla vihkipaikalle”. Ihan niin kuin oli sovittu. Ei auttanut. Rouvan hennoille varpaille oli tallottu, tai hän oli päättänyt kyykyttää ulkomaalaisia. Tokkopa hän lahjuksia odotti, ympärillä kun istui kuuntelemassa puolenkymmentä muutakin viskaalia. 

Minä istuin tyrmistyneenä  paikallani, vuodatin kyyneleitä ja toistin että me emme vaan VOI pilata tämän nuorenparin vihkimistä nyt. Enkä hievahtanutkaan paikaltani. Nikos soitti vihkijälle joka soitti Rouva Viskaalille, alaiselleen siis. Puhelu oli kovin pitkä ja kovin kovaääninen, äänirekisteriä riitti falsettiin saakka. Toivoni heräsi. Lopuksi rouva paiskasi puhelimen kiinni ja komensi minut kassalle maksamaan puuttuvan summan. Laahustipa vielä itse selittämään kasöörskalle kuinka nämä turistit … ja hymyili minulle sitten valloittavasti ja taputti olkapäälle; eikö ole hienoa miten tämä asia saatiinkin niin hienosti hoidettua lopulta?” Olin ehdottomasti samaa mieltä ja kiittelin kovin, tyrmistykseltäni kun en ehtinyt tintata rouvaa. Oikeasti mieli kyllä teki !

Kohta mennään naimisiin Kreetalla, kun ensin selätettiin yks kerberos !

Menin autoon, pyyhin viimeisimmät kyyneleet, kiukusta, ilosta vai hysteriasta, en tiedä. Kokosin arvokkuuteni (if any), soitin Merjalle, soitin Nikokselle joka odotteli jo Almiridassa. Ajoin farmille jossa vihkipari asusteli, juuri ajallaan. Noukin vihkiparin kyytiin, juu kaikki hallussa, ei ongelmia. Kuulevat näistä nyt ensimmäisen kerran. Ajelimme Almiridaan ja saattelin parin niemelle odottelemaan. Vilkaisimme Nikoksen kanssa toisiamme, huokaisimme helpotuksesta, pyyhkäisimme hien otsalla ja nousimme niemelle mekin, vihkijä ja kirjuri seuranamme. Häämekossaan rannan läpi kulkeva morsian herätti ansaittua huomiota, mutta onneksi saimme pitää niemennokan itsellämme seremonian ajan.

Ihan kohta me mennään naimisiin Kreetalla

Vihkikaava oli lyhyt. Kun suomalaisessa vihkikaavassa pappi jaarittelee niitä näitä ennen tärkeää kysymysta, Kreikassa kysymys tehdään heti. Olin aistivinani sulhasesta pienoisen hämmennyksen ”siis nyt jo”?  Toki sen jälkeen luettiin pitkät ritirampsut, jossa käytiin läpi mitä tulikaan luvattua. Olin saanut kunniatehtävän toimia toisena todistajana Nikoksen ohella. Näin meistä oli, kuulemma, tullut myös vihkiparin ja toistemme  ”sukulaisia”. Tilaisuuden päätteeksi istuimme lähimmässä tavernassa hyvän tovin ja Nikos tarjosi erinomaisen meze-lounaan. Aloin jo uskoa, että taisin tästä pestistä selvitä ehjin nahoin. Ja taas yhtä kokemusta rikkaampana.

Pienenä vaan ei muuten vähäisenä yksityiskohtana  kerrottakoon että vihkimisen toimittanut Leonidas omistaa Vamosissa hotellin nimeltä Vamos Palace, jossa Saija ja Tuomas olivat vuotta aiemmin asuneet ollessaan biisintekoleirillä. Yllättävä, iloinen jälleennäkeminen !

Tää onnea on 

Byrokratia jatkui, tottakai

Eikä se byrokratia tähän loppunut, suomalaisia viranomaisia varten piti tietenkin olla todistus vihkimisestä Kreetalla. Sen piti olla lähes läpihuutojuttu, tiedättehän? Ensimmäisenä arkipäivänä pääsi noutamaan todistuksen vihkimisestä Vrissesin kunnantalolta ja toimittaa se vielä leimattavaksi Haniaan. No, sekin konttori oli sittemmin muualle muuttanut, muttei sitä vielä Vrissessissä tiedetty. Häämatkaa voi tietenkin viettää myös etsiskelemällä kyseistä toimistoa Hanian helteisillä kujilla. Niin kuin tuoreet herra ja rouva Aarnio yhdessä tekivätkin ja ilmeisen onnekkaasti. Ja kiire taisi jatkua vielä Suomessakin; kreikankielinen vihkitodistus kun piti saada suomennettua virallisesti taas ennen Suomessa tapahtunutta avioliittoon siunaamista. Viikossa !

Btw. jos saitte tästä kimmokkeen niin ihan vinkkinä; koittakaa saada näin hieno idea edes kuukautta ennen h-hetkeä, jooko. Eikä sitten ainakaan Vrissesin alueella. Vieläkin puistattaa kun ajelen Vrissesin kunnantalon ohi.

Kiitos Saija ja Tuomas että sain käyttää tarinaanne tähän blogiin, olkoon onni myötä edelleen !

toivoo kumbara Raila

Demokratian kehto Kreikassa

Demokratian kehto Kreikassa, totta vai tarua ?

Sain joululahjaksi ystävältäni (kiitos Kaija!) teoksen ’Kreikan kansa persialaissotien aikana’ jonka on kirjoittanut O.E. Tudeer. Se oli maannut divarin nurkassa iäisyyden ja siivouksen yhteydessä Kaija oli kai ajatellut, että tässäpä oiva lahja historiahörhölle. Luin sen niin kovalla kiihkolla että lukemisen aikana sivut irtosivat sitä mukaan kun lukeminen edistyi. 

Kirja kuuluu sarjaan ’Tieteen työmailta’ ja se on julkaistu vuonna 1900. Teksti perustuu tämän Helsingin Yliopiston kreikan kielen ja kirjallisuuden professorin luentosarjaan. Se on tietysti alun perin kirjoitettu ruotsiksi mutta käännetty myös suomeksi. Kieli on ymmärrettävää mutta vaatii keskittymistä, ei niinkään sanaston takia vaan pitkien, runollisten lauserakenteiden vuoksi jollaista ei nykykirjallisuudessa enää tapaa. Esimerkkinä vaikka : “Suuri oli myös voittoisan ylipäällikön, Pausanian, maine, vieläpä niin suuri ettei hän jaksanut sitä kunnolleen kantaa; kunnian huumauksessa hän menetti siveellisen tasapainonsa.”

Mitähän oikeasti oli tapahtunut? Jotain niin karmeata ettei sitä tohdittu vuonna 1900 enempää selvittää yleisen järkytyksen ja pahennuksen pelossa.

Kaikki ovat varmaan ymmärtäneet, tai ainakin kuulleet kerrottavan, että demokratian kehto on antiikin Kreikassa. Koulussa en ehkä ollut historian tunnilla(kaan) tarpeeksi tarkkana, kun ei jäänyt minkäänlaista käsitystä mistä ajanjaksosta puhutaan. 5000, 4000 vai 3000  vuotta sitten? Muutenkin antiikin historia tuntui aika huuhaalta; raunioita, maljakon palasia ja kummallinen uskonto ja mytologia. Vähän niin kuin Sormusten herran maailma, satuja.

Pari ensimmäistä lukua käsittelee teorioita, jotka ovat edellytyksiä taiteellisesti ja sivistyksellisesti kehittyneelle yhteiskunnalle, joissa on tilaa avarille ajatuksille ja uudistuksille. Rotu on tietysti itsestäänselvyys (huom vuonna 1900)!

Toinen tärkeä edellytys on rannikon pituus suhteessa alueen kokonaislaajuuteen. Mitä enemmän rantaviivaa, sitä enemmän on mahdollisuuksia kaupankäyntiin ja yhteyksiin muihin kulttuureihin, jotka avartavat maailmankäsitystä ja edistävät kansojen välistä kanssakäymistä sekä immigraatiota (nykyään filoxenia?) Merta katsellessa ajatus kuulemma juoksee paremmin kuin jotain pöheikköä tai vuorenseinämää tuijotellessa.

Ateena kauan kauan sitten. Kuva kirjasta joka siis painettu vuonna 1900.

Sparta

Joka tapauksessa demokratian synty ja kehitys ajoittuvat jaksoon 700-600 ekr. Tuolloin Kreikka oli jakaantunut kaupunkivaltioihin, joista suurimmat olivat Sparta ja Ateena. Ensin mainittu oli puhdas sisämaan sotilasvaltio, jossa sekä pojat että tytöt kasvatettiin ainoastaan kaupunkivaltion puolustusta silmällä pitäen. Pojat jopa erotettiin perheestään jo 7-vuotiaina valtion kasvatettaviksi kunnon sotilaiksi.

Myös tytöistä kasvattettiin karskeja ja voimakkaita, jotta he jaksaisivat osallistua Spartan hyökkäyssotiin sekä puolustamiseen. Ja lisäksi tietysti synnyttääkseen lisää sotilaita. Sparta ei todellakaan ollut otollista maaperää demokratian synnylle. 

Ateena

Ateena oli sen sijaan rannikolla ja se kehittyi aivan eri suuntaan kuin Sparta. Kauppa, merenkulku ja taiteet kukoistivat, valtio sekä kansalaiset rikastuivat. Arkaainen valtarakennelma johti kuitenkin eriarvoisuuden kasvuun, kun pääoma keskittyi valtaa pitävälle yläluokalle, lähinnä arkonteille, jotka toimivat johtavina virkamiehinä ja jotka yläluokka valitsi keskuudestaan johtamaan valtiota.

Taluden kehityksen myötä yhteiskunta siirtyi luontaistaloudesta rahatalouteen. Pääoman keskittyessä työväenluokka eli pienviljelijät joutuivat kilpailun kiristyessä ahdinkoon ja joutuivat myymään kiinnitetyt tilansa velkojille, joten heistä tuli torppareita, usein jopa orjia.  Äänioikeutta heillä ei tietenkään ollut, sehän kuului kuuluisille ’vapaille miehille’ eli rahamiehille. Kehityksestä seurauksena oli, yllätys yllätys, luokkaviha, joka johti Ateenan sisällissodan partaalle.

Solon

Tudeer kirjoittaa korkealentoiseen tyyliinsä: “Ateenan kansan onneksi eli sen keskuudessa mies, jossa oli kreikkalaisen hengen jaloimmat kyvyt harvinaiseen täydellisyyteen kehittyneinä, mies, jossa kirkas äly, tarmokas tahto, lempeä inhimillisyys olivat puhjenneet runoilijan elävään ymmärtämykseen ja mielenlentoon, jännittyneet suuren valtiomiehen tulevaisuutta luovaan työhön. Tämä mies oli Soloon”.

Tämmöisen poliitikon Suomikin ehkä tarvitsisi…

Solon ymmärsi, että tarvitaan uusi järjestys (eunomia) joka hillitsee röyhkeyttä ja harvainvaltaa sekä “toteuttaa siveellisen tietoisuuden”. Toimenpiteet olivat melko jyrkkiä: kaikki viljeliöiden velat ja tilojen kiinnitykset mitätöitiin, velkaorjuuteen joutuneet vapautettiin  sekä ulkomaille orjuuteen myydyt ostettiin valtion varoilla vapaiksi. Näin alemmatkin luokat saivat äänioikeuden, tosi melko rajallisen, mutta kuitenkin.

Kansa oli yhtenäinen ja vähän aikaa tyytyväinen. Mutta ei kauan. Yläluokka, jota Solonkin syntyperältään edusti, kehotti häntä siirtymään suosionsa perusteella yksinvaltaan ja toisaalta vapautettu luokka vaati entisiä sortajiaan teoistaan tilille. Solon itse kommentoi olleensa sutena koirien keskellä, mutta persoonallaan ja uusilla säädöksillään hän sai tilanteen rauhoitettua. Lainananto henkilövakuutta, velkaorjuutta vastaan kiellettiin. Kukaan ei saanut omistaa maata määrärajaa enempää, tarkoitus oli estää maaomistuksen uudelleen kasautuminen. Solonin vakaumus oli että liian epätasainen varallisuuden jakautuminen uhkaa yhteiskunnan kehitystä.

Tekstin tässä vaiheessa innostuin tosissani; tällaista vallankumousta päästiin seuraavan kerran todistamaan vasta Venäjällä vuonna 1917 ja muutenkin nyky-yhteiskunnan ongelmat eivät ole tyystin erilaisia Ateenan tilanteeseen 2700 vuotta sitten!!! Ja kaikki sujui ilman väkivaltaa, koska johtajalla oli kansan luottamus, osittain jopa yläkuokan.

Äänioikeutta ja demokratiaa

Oikeuslaitoksessakin tapahtui merkittäviä, nykyisinkin joissakin maissa, ajankohtaisia, muutoksia. Jokaisella ateenalaisella oli oikeus nostaa kanne virkamiehen päätöksiä vastaan. Perustettiin kansantuomioistuimia, joihin valittiin 30 jäsentä nuhteettomien kansalaisten joukosta, ei siis ainoastaan yläluokan, niin kuin ennen. Nämä tuomioistuimet korvasit aiemmat vanhemmat, elinikäiset virkaoikeudet ja niistä tuli kansalaisoikeuksien perusta.

Solonin uudistukset pysyivät voimassa 30 vuotta eli maailmanhistoriallisesti mitättömän lyhyen ajanjakson. Eikä tuo aika todellakaan ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Rahvas, eli vuoristolaispaimenet, maanviljelijät, merenkulkijat ja kalastajat tappelivat keskenään koska eivät kokeneet olevansa tasa-arvoisia ja toisaalta vanha ylimystö manipuloi kansaa ja käytti hyväkseen entistä johtaja-asemaansa jota tietty kansanosa aina kaipaa.

Ylimys nimeltään Peisistratos alkoi muka suojella köyhää kansanosaa ja keplotteli itsensä Eponyymiksi Arkontiksi eli hallitsijaksi. Solon lähti maanpakoon Kyprokselle. Vaikka Ateena kehittyi suotuisasti ja kansan etuja puolustettiin Peisistratoksen hallintoaikana, demokratia oli poispyyhkäisty. Peisistratosta voisi luonnehtia valistuneeksi yksinvaltiaaksi. 

Loppuosa kirjasta käsittelee Persialaissotia sekä taiteita. Niistä joskus myöhemmin kunhan jaksan kiinnostua, jos milloinkaan. Persialaissotien aikana 400 luvulla ekr Ateena tuhottiin täydellisesti eikä se enää noussut samanlaiseen johtavaan asemaan Kreikassa. Persialaiset lyötiin lopulta kuuluisissa Salamiin ja Thermopylain taisteluissa, joista kaikki kreikkalaiset jaksavat paasata tuntikausia. Hieno demokratiakokeilu ei ikinä palannut Kreikkaan, ei oikeastaam vieläkään.

Entä tänään ?

Näitä tarinoita lukiessani ja pohdiskellessani, jouduin taas toteamaan ettei ihmisissä eikä politiikassa oikeastaan ole mikään muuttunut. Koko 1900-luku oli sotimista, valtataistelua, diktatuureja ja demokratian kehittämistä. Pääomien kasautumisessa ja Neuvostoliiton kaatumisessa on huomattavia yhtymäkohtia Ateenan demokratian tarinaan. Puhumattakaan oikeistolaisesta kansallisvaltiokehityksestä, joka väistämättä tuo mieleen militantin Spartan ja liberaalin Ateena erot.

Kyllä oikeasti tuntuu siltä, että ymmärrän demokratian olemusta nyt vähän paremmin. Kannatti lukea ja pohtia. Joku viisashan on sanonut että “jos et ymmärrä historiaa et ymmärrä nykypäivääkään” tai “historia toistaa itseään”.

Ateenan demokratiakokeilu jäi siis lyhytaikaiseksi mutta yllättävän suuri vaikutus sillä on maailmassa ollut.

MYSTINEN SFAKIA

Kuten useimmilla turisteilla, ei minullakaan 20 vuotta sitten ollut mitään käsitystä Kreetan vuoristoon ja etelärannikolle sijoittuvasta Sfakia -nimisestä alueesta Hanian läänissä.  Ajellessamme etelärannikolle päin muistan kiinnittäneeni huomiota Askifoun ylängöllä erilailla pukeutuneisiin miehiin; mustat vaatteet, kiiltävät nahkasaappaat, puukko vyöllä ja virkattu musta päähine (sariki) josta omituiset pienet pampulat roikkuivat pitkin otsaa ja poskia.

Rikkiammutut liikennemerkit kuulemma symboloivat paikallisten vastenmielisyyttä esivaltaa kohtaan, häissä oli pakko ammuskella juovuspäissään holtittomasti ympäriinsä ja vendetta kuulemma oli vielä melko yleistä, tosin turisteille sellaisesta ei puhuttu.

Totta ja tarinaa

Mieltäni kiihotti myös eräs keino. Jos kreetalaistyttö tuntee ahdistuvansa kreetalaispojan lähentelystä baarissa, hän tekee tiettäväksi että poikaystävä – sfakialainen muuten – tulee häntä kohta hakemaan kotiin. Ongelma ratkaistu, ahdistelija vaihtaa baaria.

Tänä syksynä sain käsiini mielenkiintoisen kirjan , ’SFAKIA – A History of the Region in its Cretan Context’ (Dalidakis-Trudgill).  Siitä se alkoi, selvitystyö mistä on kysymys. Sfakialaiset ovat aina eläneet melko eristäytyneenä. He ovat paimentaneet lampaita ja vuohia villeillä vuorilla ja  käyneet kauppaa rakentamillaan laivoilla etelärannikon satamista, jotka useimmin olivat tiettömien taipaleiden takana. Saaren valloittajat, venetsialaiset ja turkkilaiset, eivät halunneet sitoa resursseja tälle syrjäseudulle ja päättivät pitää alueen rauhallisena lahjomalla alueen mahtisukuja avokätisesti.

Venetsialaisten yli 400 vuoden hallintokaudella 1204-1669 Kreetalla syntyi kuitenkin 27 kapinaa, useimpien takana olivat sfakialaiset. Yleisimmät syyt liittyivät epäoikeudenmukaiseen verotukseen tai kunnianloukkauksiin. Kapinat kukistettiin aina verisesti murhaamalla suuri osa väestöä ja tuhoamalla kylät. Kallikratis taitaa olla ranking-listan ykkösenä, se on tuhottu 4 kertaa eli ’nelinkertainen marttyyrikylä’.

Chryssamaloussa

Chryssamaloussan (Kultainen hiussuortuva) kapina vuonna 1319 alkoi, kun Chora Sfakionin venetsialaisen varuskunnan komentaja iski silmänsä kauniiseen Chryssamaloussa- neitoon. Yrittäessään suudella tätä keskellä katua, komentaja Capoletto sai tietysti korvilleen. Komentaja leikkasi kuitenkin puukollaan suortuvan tytön kauniista hiuksista. Moista häväistystä ei voitu katsoa läpi sormien, joten isä – Skordilisin mahtisukua – ja tytön sulhanen tappoivat komentajan ja kyläläiset tuhosivat koko varuskunnan yksin tein. Venetsialaisten lähetettyä apuvoimia, koko Sfakia asettui perheen taakse. Selkkaus saatiin loppumaan vasta kuukausien kuluttua, jopa bysantin silloista hallitsijaa tarvittiin kiistaan välittäjäksi.

Chryssamaloussan hauta on muuten Ossia Marian kappelin vieressä Samarian rotkossa.

Kandaleon

Toinen kummallinen kapina oli Kandaleonin kansannousu, joka alkoi Koustojerakossa vuonna 1570. Kandaleonin poika Petros ja venetsialaisen ylimyksen Francesco da Molinan tytär Sophia halusivat mennä naimisiin. Kandaleon oli kapinallisjohtaja jonka kautta da Molina uskoi pääsevänsä käsiksi koko kapinallisporukkaan suostumalla häihin. Juhlat olivat tottakai melkoiset ja viiniä kului runsaasti, väitetään että viiniin oli sekoitettu ooppiumia jotta vieraat varmasti sammuisivat. Yöllä venetsialaiset piirittivät alueen ja vangitsivat pölämystyneen juhlaväen.

Kandaleon ja sulhanen yhdessä 30 päävieraan kanssa hirtettiin heti ja sadat muut vieraat myöhemmin Haniassa, Rethymnonissa ja Mesklassa. Koko Sfakia nousi vastarintaan ja kapina loppui vasta vuoden kuluttua venetsialaisten murskattua sen armottomasti. Tähän tapahtumaan viittaa myös sanonta “kreetalaiset häät”. Häiden pitopaikasta on muutamakin kylä ottanut kunnian, mm. Lappan kylä Argiropolin yläpuolisilla rinteillä.

Daskalogiannis

Sfakian ja koko Kreetan suuri sankari on Daskalogiannis, nimen olette ehkä huomanneet Hanian lentokentän nimessäkin. Daskalogiannis, oikealta nimeltään Yiannis Vlachos, oli menestyvä laivanvarustaja sekä liikemies. Kutsumanimensä ’opettaja’ (daskalos) hän sai, koska hän neuvoi kansalaisia tekniikassa, maanviljelyssä, taloudenhoidossa ym taidoissa. Matkoillaan Mustalle Merelle hän tutustui Katariina Suuren neuvonantajaan kreivi Orloviin, joka yllytti Daskalogianniksen järjestämään kansannousun turkkilaisia vastaan samanaikaisesti, kun venäläiset joukot hyökkäävät valloittamaan Konstantinopolin. Sfakialaiset aloittivat kapinan, mutta venäläisten laivasto ei koskaan saapunut Konstantinopoliin. 

Veristen  taistelujen jälkeen turkkilaiset, vangittuaan Yianniksen vaimon ja lapsia, ehdottivat aselepoa ja lupasivat armahduksen kapinallisille. Kansaansa ja perhettään suojellakseen Daskalogiannis päätti antautua. Armahduslupaus unohdettiin kuitenkin ja Daskalogiannis surmattiin nylkemällä elävältä. Muistomerkki Anopolin kylän aukiolla muistuttaa vuoden 1770 tapahtumista ja Daskalogianniksen kohtalosta.

Daskalogianniksen patsas Anopolissa, kuva internetistä

Sitten saksalaiset

Vastaavia kansannousuja on kymmeniä. Myös  saksalaiset saivat vuosina 1941-1945 maistaa sfakialaisten ’Vapaus tai Kuolema’ -periaatetta. Nikos Kazantsakis on kirjoittanut samannimisen kirjan aiheesta. Sfakialaisen suvun päämiehen ensisijainen velvollisuus on puolustaa perheensä sekä Sfakian kunniaa ja vapautta. Kuolemankin uhalla on aina käyty valloittajien kimppuun, sehän koituu suvun kunniaksi ennen pitkää.

Tämä herra oli oikeasti tosi ystävällinen, ehkei edes sfakialainen, mutta niin kuvauksellinen.

Sfakia tänään?

Miten tämän erikoisen ’heimon’ historia ja erityisominaisuudet sitten nykyään näyttäytyvät?

Pohjoisrannikon ranta-alueen ihmiset, siis paikalliset, pitävät sfakialaisia hillybilleinä, joiden olisi jo aika siirtyä nykyaikaan. He ovat kuulemma pelottavia ja epäluotettavia, aina pitää varoa sanojaan tai muuten puukko otetaan livakasti esille. Myös vendettaa paheksutaan. Jotkut kylät, esim Asi Gonia ja Anogia, eivät edes halua kehittää turismia, sehän toisi paikalle muukalaisia. Omien kokemuksieni mukaan sfakialaiset ovat toki ystävällisiä mutta vähän totisia ja pidättyväisiä. Muutamat ystäväni ovat kyllä kokeneet hyvinkin kylmäkiskoista kohtelua syrjäkylillä.

Taannoin kun Chora Sfakionin jalkapallojoukkue pelasi Kandanoksen joukkuetta (siis muukalaisia) vastaan, ottelu päättyi vieraitten selkeään voittoon. Joukkue ei kuitenkaan päässyt kotimatkalle koska tiet oli tukittu. Ilmeni että isännät olivat ottaneet tuomarin puhutteluun. Koska tuomiot ja samalla lopputulos olivat epäreiluja, ottelua vaadittiin uusittavaksi. Ja kotiin vierasjoukkue päästettäisiin vasta kun uusintaottelu on pelattu. Näin oli pakko tehdä ja kotijoukkue tietysti voitti uusinnan. Sfakialainen oikeus voitti.

Paikallinen ystävämme on syntyjään Asi Goniasta muttei kovinkaan usein käy siellä. Häntä pidetään luopiona, joka on hylännyt kotikontunsa tienatakseen elantonsa turistirannikolla. Vanhojen kavereitten kanssa iltaa istuessa häntä häiritsee se tiukka tuijotus silmiin ja ahdistava hiljaisuus, kun jokin kommentti on ollut liian uskalias. Siellä kotikylällä porukka ei maailman menosta tiedä mitään, ainoa mistä voi puhua on lampaat ja aseet. Kalasnikov on kuulemma kovin suosittu merkki.

Kävelimme kerran ryhmän kanssa Imbroksen rotkon, jonka päätteeksi voi kioskista ostaa juomaa ja välipaloja. Innokas nuorimies tarjosi kyytiä avolavalla takaisin Imbrosin kylälle hintaan 10 per nenä. Kiitin tarjouksesta ja selitin, että meillä on lounastapaaminen parin kilometrin päässä, Komitadesin kylässä. Syötyämme paikallinen tarjosi kyytiä 15 eurolla. Olin jo hyväksymässä tarjouksen, kun eräs patikoijista halusi neuvotella hinnasta perustellen sitä aiemmin saamallamme halvemmalla hinnalla. ’No sitten te varmaan kävelette sinne takaisin ja otatte sen halvemman kyydin’ oli tiukka kommentti. Ei mitään neuvoteltavaa. Emme viitsineet kävellä!

Kun itsetunto on kohdallaan

Simon Reeven Kreikan BBC-matkadokumentissa yksi osa on omistettu Kreetalle. Hän ajelee Anogiaan, jossa paikallinen ampumaseura ammuskeluharjoitusten jälkeen kutsuu Simonin vuorille viettämään iltaa. Lammasta grillataan ja rakia siemaillaan. Ampumaseuran puheenjohtaja, kylän pappi,  kehuu harrastustaan välttämättömäksi. Aina on oltava valmius puolustaa itseään ja perhettään. “Merkelin ja ’sen rullatuolimiehen’ (Schäuble) aikomuksena on vain saattaa loppuun se työ joka Hitleriltä jäi kesken.” Eli valmiina ollaan, äijä vahvisti ja ampui mojovan sarjan taivaalle.  Hmm, Simon Reevekin oli hetken ihan hiljaa.

Eli myyttinen ja mystinen alue kaiken kaikkiaan. Vanhemmat ihmiset täällä ovat usein todenneet että oikea Kreeta on vuorilla. Sieltä löydät aidon elämän ja ihmiset, rannikko on vain kulissi turisteja varten. Totta tosiaan, onhan ruoka siellä erinomaista ja patikointimahdollisuudet ylivertaisia. Kylät ovat melkein tyhjillään ja vähän ränsistyneitä mutta aitoja sekä rakenteeltaan että kuutioarkkitehtuuriltaan. Maisemat joka suuntaan ovat henkeäsalpaavia. Silti Sfakia on jotenkin karu !

Ystäväni, joka tuntee Kreetan 40 vuoden ajalta, totesi että tutustuttuaan Sfakiaan hän vasta löysi sen aidon Kreetan.  Mutta eikö silti voisi olla vähän sosiaalisempi ja joskus vaikka vilauttaa aurinkoisen hymyn turistin iloksi?  …okei, ei sitten.

Karun kaunista, Anopolin kirkon pihalla kasvaa tämä kaunotar, muualta tuotu.

Auton ratissa Kreetalla

Heti aamusella auton rattiin ja Haniaan hoitamaan asioita. Olen ajellut täällä itse nyt kymmenisen vuotta autolla. Ensimmäiseen kymmeneen vuoteen en auton ratissa Kreetalla uskaltanut olla. Jarrutin ja huokailin, vinguin ja vapisin pelkääjän paikalla ihan riittämiin. Myös kuskin mielestä.

Kun rakennusprojektimme Plataniaksessa alkoi, tulin siihen tulokseen että auton ratissa on istuttava ihan itse. Vakikuskini kun pysytteli tiiviisti Suomessa paitsi lain sallimat lomat. Ja rakentamiseen liittyvät asiat nyt vaan vaati liikkumista paikasta toiseen. Yleisillä kulkuneuvoilla meni helposti päivä yhden asian kanssa. Ja niitä asioita piisasi.

Ensimmäisen kerran autonrattiin

Ensimmäisen kerran astuin autonrattiin matkustettuani ensin kolme päivää kaikilla muilla mahdollisilla kulkuvälineillä Kreetalle. Bussilla Helsingistä Hankoon, laivalla Hangosta Travemundeen, Travesta junalla Hampuriin. Hampurista lentäen reittiä Hampuri-Essen-Ateena-Hania. Miksi? Koska vuonna 2010 Islannista tullut tuhkapilvi rajoitti lentoliikennettä. Ajatelkaahan, silloin epävarmuus lennoista ja matkoista kesti vain pari viikkoa. Tänä vuonna, noh, kaikki tietää. Olin perillä Hanian kentällä illalla noin kymmenen maissa ja tietenkin oli ihan pimeää. Hain vuokra-auton ja hengittelin hetken syvään, starttasin ja aloittelin loputtomalta tuntuneen matkan kohti Evropi-hotellia, jossa silloin asuin. Kai se matka loputtomaksi käy kun ajaa viittäkymppiä ja pysähtyy päästämään kaikki mahdolliset takaatulijat ohi.

Olen saanut ABC-ajokortin vuonna -75, ja ajanut sen jälkeen koko ajan; Helsingissä, pitkin Saksan moottoriteitä, jopa kuorma-autolla silloin kun niissä vielä käytettiin välikaasua. Ongelmitta. Miksi se niin vaikeaa sitten olisi Kreetalla. No ei miksikään. Lopulta totesin ajamisen olevan samanlaista täällä kuin muuallakin. Autossa on ihan samalla lailla kaasu ja jarru, valot ja vilkut kuin muuallakin. Kaikkia niitä käytetään ihan normaalisti. Plus äänimerkkiä. Ja varoitusvaloja. Niistä autonvuokraaja ohjeisti; ”tässä on sitten varoitusvalot, jos haluat piipahtaa kaupassa”.

Hieman se totuttelua vaati

Se mihin alkuun oli vaikea tottua oli se, että autot jossa ei ole valoja, voivat silti liikkua. Sitä kun on tottunut ajovalopakkoon Suomessa. Muutama yllätys ja kyllä sen oppi. Toinen totuttautumisen paikka oli motoroiduissa kaksipyöräisissä. Ja joskus kolmipyöräisissäkin. Niitä kun tuntui tippuvan välillä taivaalta. Välillä niiden tulon kuuli vähän liiankin hyvin, välillä ei lainkaan, ne vain olivat siinä.

Vielä näitä näkee, ihanaa.

Lopulta tottuminen paikalliseen liikennekulttuuriin sujui muutamassa päivässä. Täällä liikenne on oikeasti, paitsi joustavaa niin myös luovaa :-). Ja joukkoon mahtuu AINA. Tulet sitten miten päin tahansa liikenteeseen. Jos olet kääntymässä vasemmalle ja taakseni kertyy jonoa, niin viimeistään kolmas vastaantulija päästää sinut kääntymään, pois tukkimasta liikennettä. Toki torvet soivat paljon, mutta pääosin silloin moikataan kaveria, kerrotaan fillaristille että ollaan tulossa. Tai kysytään mummolta ohimennessä montako niitä kananmunia pitikään ostaa. En kyllä varsinaisesti pidä vieläkään kaupungeissa ajamisesta, mutta ei minua pelotakaan. Sekaan vain kuin aamusumuun.

Parkkipaikka on joskus vähän liioitteleva nimitys.

Vuoristoteillä sen sijaan olemme joskus päätyneet sellaisiin paikkoihin, jossa apuun on pyydetty useammankin uskontokunnan jumalia. Peruuttaminen äkkijyrkällä kiemuraisella soratiellä on extreme-kokemus, uskokaa pois. Näiltä kokemuksilta välttyy jos ei mene päällystämättömille teille. Eikä luota googlemapsiin sokeasti. Se kun saattaa luokitella tieksi sellaisenkin mikä osoittautuu oliivilehtojen kautta mutkittelevaksi “metsäautotieksi”, joka päätyy sateisten päivien jälkeen mutakuoppaan jossa lähinnä amfibi olisi oikea valinta. Tiedän mistä puhun. Kerran uskoin kartanlukijaa ja googlemapsia. Yhdeksän hengen minibussin kanssa, täynnä ihmisiä. Liekö kaikilla vieläkään tukka laskeutunut oikeaan asentoon. Perille kuitenkin päästiin silloinkin. 

Kannattaa pitää mielessä

Se on tuo tutkimusmatkailijan luonne, joka aina välillä ajattaa vähän haasteellisimpiinkin paikkoihin. Vaikka täällä on ihan leppoisaa ajella, ihan oikeasti, niin muutama asia kannattaa siis pitää mielessä

  • autot joissa ei ole valoja, voivat liikkua
  • kaksipyöräisiä/kolmipyöräisä ja nelijalkaisia ilmestyy mistä tahansa, milloin tahansa ja ne katoavat samalla lailla kuin ilmestyvät
  • mm. kansallistiellä SAA ajaa valkoisen sulkuviivan oikealla puolella; se tekee liikenteestä huomattavasti joustavamman. Paikalliset kyllä muistuttavat jos olet heidän tiellään. Turha siitä on ottaa nokkiinsa.
  • kiireen voit unohtaa; sopeuta ajonopeus itsellesi sopivaksi, hoppuhousuja on aina takapuskurissa roikkumassa, varsinkin kun näkevät vuokra-auton. Päästä ne ohi äläkä yritä karkuun, stressaat paljon vähemmän.
  • silmät kannattaa olla selässäkin, ja mieluusti päälaella
  • antaa niiden soittaa torvea, kyllä maailmaan ääntä mahtuu. Eikä se välttämättä ollut edes sinulle.
  • poliisit ajavat aina vilkkuvalot päällä
  • peltipoliiseja ja nopeusrajoituksia on, mutta tiedän vain pari paikkaa kansallistiellä missä niitä noudatetaan. Kannattaa seurata paikallisten toimintaa.
  • jos tienpäällä jotain sattuu apua saa aina. Vaikkei kyydissä olisikaan yhdeksää neits… naista
  • STOP-merkki ei välttämättä tarkoita samaa kuin Suomessa. Jos pysähdyt “turhaan” saatat saada jonkun puskuriisi. Oikeassa olet, mutta kannattaako lomasta tuhrata aikaa sen asian selvittelyyn, kreikankielellä.
Ei vedetty kölin alta pilatesohjaajaa, mutta auton alta hän ei malttanut pysyä pois. Siis tuo punapaitainen. Autossa hänen lisäkseen seitsemän naista ja lapsi.

Hyvin olen kuitenkin pärjännyt, vain yksi peräänajo.  Perääni ajettiin kun  – onneton  –  menin antamaan jalankulkijalle tietä. Autosta ulos noustessani olin valmistautunut ihan mihin vaan taistoon. Kohtelias nuori mies katsoi paitaani (kuva alla) ja autonsa rutistunutta keulaa ja totesi ”sorry, my fault”, niin kuin tietysti olikin. Autovuokraamo hoiti neuvottelut sen jälkeen sekä oman autoni, lähes olemattomat, vahingot mukisematta.

Tuon keikankielisen tekstin äkikseltään kääntää “diplomaattinen koskemattomuus”

Liikennekulttuuri on omanlaisensa, kauniisti sanottuna

Vahinkojen vähäisyys ylipäänsä hämmästyttää, kun katselee paikallisten ajokulttuuria. Tänään olen pongannut mopoilijoissa mm. yhden jolla oli kahvi toisessa kädessä ja puhelin toisessa, yksi ohitti kirkon kahvimuki kädessä tehden ristinmerkin toisella. Yhdellä mopokuskilla oli toisessa kädessä tarjotin, jonka päällä oli pullo ja kymmenkunta rakimukia. Teki mieli seurata. Yksi vei ehkä talonrakennustarpeiksi kolmemetrisiä puukeppejä, kevyesti kainalossa. Mopolla. Puhumattakaan niin monista perheistä, jotka on lastattu kaksipyöräisten kyytiin.

Liikennekuolemat Kreikassa ovat ihan eurooppalaista huipputasoa, eikä ihme. Jos kurkistatte tienvarsien pikkupikkukirkkojen sisään, huomaatte että harmillisen monessa on sisällä nuoren miehen kuva. Se kertoo, että tällä paikalla tuo nuorukainen menehtyi. Yleensä juuri nuori mies. Hautausmailla voi saman havaita, paljon nuorena kuolleita miehiä, ja jos kuolinpäiviä katselee, (netistä löytyy keino tarkistaa mikä viikonpäivä kyseessä) niin valitettavan usein se on sunnuntai. Sunnuntaina aamuyöstä on vaarallista liikkua näköjään. Monella näyttää edelleen kypärä killuvan kyynärtaipeessa, se laitetaan päähän vasta kun tullaan kansallistielle.

Vuokra-autosta omistusautoon

Vuokra-autoilusta siirryimme jossain vaiheessa omaan autoon. Ostimme sen tutulta autonvuokraajalta, hän kun sattui olemaan automekaanikko koulutukseltaan ja ystävämme Kostaksen kaveri. Paperisota oli taas kerran melkoinen. Veronumero oli jo valmiina, mutta kauppakirjojen kanssa mentiin edestakaisin väliä myyjä-pankki-KEP-pankki-myyjä. Ja muutaman kerran vielä siihen päälle. KEP on toimisto, josta löytyy kaikenmoisia kaavakkeita ja siellä käytiin allekirjoittamassa kaikki paperit. Jonkunhan pitää todistaa, että juuri SINÄ allekirjoitat ne paperit. Ja ettet asu yli kolmea kuukautta maassa. No silloin en asunut. Autokauppias tuskaili papereita täyttäessään, miten ihmeessä voi tietää mitä i-kirjainta missäkin kohtaa pitää käyttää. Kaikki kreikankielein opiskelijat saavat lohtua tuosta kommentista, luulisin. Ja hän sentään oli kreikkalainen.

Kun proseduurit oli läpikäyty olikin jo helppoa. Jos auton kanssa oli ongelmaa, katsastusta, huoltoa, mitä vaan, vein auton myyjälle joka hoiti homman ja palautti auton. Ihan loistavaa palvelua. Auto, Renault Megane, (myöhemmin tekstissä kotoisesti rellukka”) ” bratz-car, niin kuin lapsemme sitä kutsuivat ulkonevan peränsä vuoksi, sen paremmin kuin myyjäkään ei kovin luotettavalta näyttänyt ulospäin, mutta homma toimi koko ajan moitteettomasti. 

Vanhasta autosta upouuteen

Kun tuo autovuokraamo sitten lopetti, tuli aika miettiä miten pärjäämme vanhan auton kanssa. Perheen autovastaava Kim oli jo jonkin aikaa viettänyt toveja autokaupassa ”tuumimassa” vaihtoehtoja. Koska auton luotettavuus oli tärkeä, päädyttiin sitten uuteen autoon ja valinta osui romanian rolls royceen eli Dacia Dusteriin. Auto tuntui ensin alkuun möhköfantilta edelliseen pieneen ja ketterään Meganeen verrattuna, mutta iso tavaratila ja reilu maavara olivat sen ehdottomia valtteja. Ja hinta. Perusmallin kulkuneuvo ilman muita herkkuja kuin ilmastointi, maksoi tuolloin noin 13te. Vanhan automme ottivat vaihdossa.

Täällä vanha auto voidaan ottaa vaihdossa. Sen hinta vähennetään myyntihinnasta, mutta omistusoikeus pysyy myyjällä kunnes autolle on löytynyt uusi omistaja. Tämä oli hienoinen yllätys, kun ihana kirjanpitäjäni ennen vuodenvaihdetta asiaa kyseli. Jos auto on omistuksessani vuoden viimeisenä päivänä, joudun maksamaan siitä autoveron koko tulevalta vuodelta. Onneksi ihana rellukkamme oli myyty; autokauppiaan pojalle. Ilmeisen hyväkuntoinen oli jäljiltämme kaiketi. Tuota verotusasiaa en olisi tiennyt seurata ilman valpasta kirjanpitäjääni. Niin kuin en sitäkään, että autovero pitää älytä maksaan vuoden viimeiseen päivään mennessä. Ei siitä mitään laskua kotiin tule. Oppia ikä kaikki.

Kreetalaisella merkkikorjaamolla

Uutta autoa odotellessamme, jokusen kuukauden, rellukkamme aiheutti vielä yhden elämyksen. Lähdimme reissuun jonnekinpäin saarta. Auto tuntui ”laiskalta” ja laiskistui entisestään, ja kun pääsimme lähelle Rethymnonia, enää kuljettaja kiihtyi. Ennen Rethymnonia löytyi automyymälä/korjaamo, jonka pihaan nilkutimme. Pari tuntia kului, kun testailivat autoa. Kahvitarjoilu pelasi ja porukan miesväen mielestä ei ollut lainkaan pitkästyttävää odotella ajan kulumista autokaupassa. Me naiset, no, tuijotimme merelle, harvassa autokaupasta on esteetön näköala suoraan aavalle merelle.

Mietin kuumeisesti koko ajan mitä korjaus mahtaa maksaa ja mitä olen valmis maksamaan. Vaihtoehtona oli vuokrata auto jotta matka jatkuu. Ja varsinkin kun uusi auto oli juuri tulossa, eikä vanhan korjaukseen enää kovasti kannattanut satsata. Kahden tunnin kuluttua korjaaja toi avaimet ja totesi, että jotain suuttimia putsattiin, auto testattiin kansallistiellä eikä ongelmia enää tuntuisi olevan. Vahvistivat vielä, että sillä kyllä uskaltaa lähteä vuorten ylitykseen. Menin kassalle ja hieman hermostutti. Hinta oli 8€. Tarkistin varmaan kolmeen kertaan, siis 18€ ?Ei. 80€ ? Ei, hinta oli 8€. Kuitilla. Annoin 10€. Oli aika kevyttä jatkaa matkaa. Rellukka toimi moitteettomasti koko loppumatkan ja muutaman kuukauden sen jälkeenkin vielä. 

Auton ratissa Kreetalla …

… pärjää hyvin kun on itse joustava, eikä pidä säännöistä niin pilkulleen kiinni. Lehmänhermoista ei ole haittaa. Katsokaa mallia paikallisista. Nykyisin ajan melkein mielummin täällä kuin Suomessa. Olen oppinut ajokulttuurin ja joskus Suomeen palatessa on hieman ongelmia sopeutua siihen liikenteeseen. Sanovat poliisit. Polkupyöräilyn Kreetalla aloitin jo paljon ennen auton hankintaa. Niihin tarinoihin palaan myöhemmin. 

Niin ne asiat, joita aamulla lähdin hoitamaan hoitamaan … no ei tällä kertaa onnistunut, ensi kerralla ehkä. Yhtä rönsyilevää kuin tämä tarinakin. Voikaa hyvin !

Myös meidän kurssilaiset pääsevät välillä kokemaan vähän erinlaista kuljetusmuotoa !

Kreetan ortodoksiset Pyhät

5.5.Agia Irini; Pyhä suurmarttyyri Irene

Pyhä Irene oli ruhtinas Liciniuksen tytär ja alkuperäiseltä nimeltään Penelope. Hän kääntyi jumalaisen viestin saatuaan kristinuskoon ja sai kasteessa nimen Irene. Irene innokkuus hurskauteen rikkoi hänen isänsä unelmat ja isä käskikin hevosiaan tallomaan tytön kuoliaaksi. Hän kuitenkin selvisi vammoitta ja yksi hevosista kääntyi isää vastaan ja tappoi hänet. Irenen rukoukset kuitenkin palauttivat isän henkiin jälkeen, jonka jälkeen isä uskoi tytön pyhyyteen. Myöhemmin matkustellessaan Pyhä Irene joutui usein rangaistuksi ja kidutetuksi uskonsa vuoksi, mutta hän säilytti henkensä Jumalan suojeluksessa, tehden ihmetekoja ja käännyttäen tuhansia ihmisiä.

Vihdoin hän saapui Efesokseen jossa hän rauhallisesti nukkui pois neljännen vuosisadan alkupuolella. Kaksi päivää hänen kuolemansa jälkeen hänen hautakivensä löytyi nostettuna pois paikaltaan ja hauta oli tyhjä.

Istanbulissa on ainakin kaksi kirkkoa pyhitetty Pyhälle Irenelle ja hän on myös Thiran saaren suojelija. Nykyisin Thira tunnetaan nimellä Santorini, nimi juontaa juurensa Saint-Ireneen.Kreetalla Agia Irinin kylässä, Sougian tien varrella löytyy hänelle pyhitetty kirkko, samoin Knossoksen alueella akveduktin takana olevassa laaksossa.

6.5. Oikeamielinen pitkään kärsinyt Job

Job the Much-Suffering

Jokainen raamattunsa lukenut tietää Jobin joka on yksi Vanhan Testamentin marttyyreistä, jonka sielusta Jumala ja Saatana taistelivat. Rikas, menestynyt mutta hurskas menetti elämässään kaiken omistamansa muttei hurskauttaan. Sanonta ”Jobin postia” juontaa juurensa juuri Jobiin joka sai loputtomasti huonoja uutisia.

’Elosin alueella kaukana kylän takana Dikeosvuoren huipulla on Jobille pyhitetty kirkko. Näköala on komea, mutta tie sinne huono.

8.5. Johannes Teologi.

Pyhä apostoli ja evankelista Johannes Teologi oli yksi Jeesuksen kahdestatoista opetuslapsesta. Ja toinen Sepeteuksen pojista. Jeesuksen ristiinnaulitsemisen jälkeenapostoli Johannes piti huolta Jeesuksen äidistä.

Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen jälkeen apostoli Johanneksen seikkailutolivat nykymittapuunkin mukaan varsin värikkäät. Alloleva teksti lainattu Ortodoksi.net-sivulta

”Hän lähti Efesokseen ja Vähän Aasiaan saarnaamaan mukanaan opetuslapsensa Prokoros. He nousivat laivaan ja purjehtivat läpi monien vaarojen. Eräässä onnettomuudessa kaikki muut paitsi apostoli Johannes pääsivät rannalle. Apostoli jäi meren syvyyksiin. Prokoros itki katkerasti ja suri hengellisen isänsä ja oppaansa kuolemaa. Hän jatkoi yksin edelleen Efesokseen.

Neljäntoista päivän kuluttua tapahtumasta Prokoros seisoi rannalla ja näki siellä aaltojen rantaan heittämän miehen. Mennessään miehen luo, hän tunnisti tämän apostoli Johannekseksi, jota Herra oli varjellut elävänä neljäntoista päivän ajan meressä. Opettaja ja opetuslapsi menivät Efesokseen, missä apostoli saarnasi pakanoille Kristuksesta. Hänen saarnansa ja puheensa olivat usein höystettyjä lukuisilla ja mahtavilla esimerkeillä ihmeistä, ja siksi Kristuksen seuraajien joukko kasvoi päivä päivältä suuremmaksi.

Näinä aikoina alkoi keisarin toimesta kristittyjen vainoaminen. Apostoli Johannes vietiin tutkittavaksi Roomaan. Pyhä Johannes tuomittiin kuolemaan yhteyksistään Kristukseen. Herra varjeli jälleen valittuaan. Juotuaan myrkyllisen juoman, apostoli jäi henkiin. Myöhemmin hän nousi vahingoittumattomana kattilasta, jossa oli kiehuvaa öljyä ja jonne hänen piinaajansa olivat apostolin heittäneet. Kaiken tämän jälkeen hänet lähetettiin maanpakoon.

Pyhä Johannes eli maanpaossa keisari Domitianuksen toimien vuoksi Patmoksen saarella eräiden lähteiden mukaan noin vuosina 90 – 95 (toisten lähteiden mukaan jo aikaisemmin 50 – 60-luvuilla). Siellä hän koki ja kirjoitti ylös Raamatun Uuden Testamentin ainoan profetian, apokalyptisen Ilmestyskirjan.

Perimätiedon mukaan hänen kuolemaansa liittyi ihmeellinen tapahtuma. Yli 100-vuotias pyhä Johannes otti seitsemän opetuslastaan mukaan Efesoksen ulkopuolelle ja käski heidän kaivaa ristinmuotoisen haudan. Haudan valmistuttua pyhä Johannes meni hautaan ja opetuslapset hautasivat hänet sinne elävänä. Myöhemmin, kun hauta avattiin, pyhän Johanneksen ruumis ei ollut enää siellä. Sanotaan, että ”toukokuun 8. päivä joka vuosi punainen tomu nousee ylös haudasta ja sen kautta sairaat paranevat erilaisista sairauksistaan.”

Pyhä Johannes Teologi on maatalouden ja erityisesti viinitarhojen suojelija. Rethimnonin läänin Sélissä on tapana valmistaa tähän panijiriin viininlehtikääryleitä, dolmadeksia, joten Agios Dolmadás on pyhimyksen lempinimi. Muita juhlapaikkoja on esim. Súrin kylä Vamosin lähellä sekä Arméni Kalívesin takana, Strovlésin kylä, Agioj Joanniksen kylä Sfakiassa, Toplún ja Prévelin luostarit jne.

Kukat ja kulttuuria 5.-12.4.20

Pyörimme viikon huhtikuisen Kreetan maisemissa, kukkuloilla, ylängöillä, vuorilla, laaksoissa, lehdoissa, niityillä, rannoilla, poluilla ja pihoilla. Huhtikuun alku on saarella hehkeintä aikaa, et uskoisi millaiseen villiin kukintaan tuo kesäisin niin korpunkuiva saari keväisin kykenee! Päivät ovat jo lämpimiä ja aurinkoisia mutta illat viileitä. Vuorten notkoissa ja huipuilla on vielä lunta. Saari on kuin paratiisi, liikkuminen lämpimässä ulkoilmassa on nautinto ja valon määrä kirvelee silmiä.

Tutkimme ja ihailemme kukkivan Kreetan väriloistoa, teemme retkiä, poimimme yrttejä, syömme hartaan nautinnollisesti hyvät kreetalaiset sapuskat ja siinä sivussa napostelemme kulttuuria ja kokoamme paikallishistorian palapeliä. Bysantti, venetsialaiset, turkkilaiset, doorit, minolaiset ja arabivaikutteet löytävät varmaan oman paikkansa.  Kaikkea sopivasti ja kiirehtimättä. Dioskurolaiseen tapaan.

Tulopäivä sunnuntai 5.04.

Noudamme Hanian kentältä aamupäivän Norwegianin ja Finnairin noin klo 10 laskeutuvilta lennoilta ja kuljetamme Vamosiin. Syömme lounaan kylätavernassa, tutustumme toisiimme ja orientoidumme viikkoon. Siesta. Illalla lyhyt kävely kylällä, kukat, puut, vanha kylä, palvelut ja tavat tutuiksi.

Ensimmäinen päivä ma 6.04.

Aloitamme aamiaisen jälkeen ja lähdemme päivän retkelle lähialueille Valkoisten vuorten reunakyliin.  Käymme tervehtimässä 2500-vuotiasta oliivipuuta, nousemme Apteran kukkuloille (Läntisen Kreetan tärkein muinaisalue) ja kävelemme kasvillisuuden alle hautautuneeseen amfiteatteriin, kuljemme vuoripuron reunaa appelsiinitarhassa ja poikkeamme Kiriakoselian bysanttilaisessa Pyhän Nikolaoksen kirkossa haistelemassa vanhoja ruusuja. Syömme perinteiseen tapaan valmistetun pitkän lounaan vuorilla olevassa mummon tavernassa ja käymme vielä ukkokuppilassa ilahduttamassa pappoja ja juomassa kreikkalaiset kahvit/rakit.

Villipäärynä kukkii Aradenassa taustanaan Valkoiset vuoret

Toinen päivä tiistai 7.04.

Aamiaiselta lähdemme ylängöille Valkoisten vuorten syliin. Nousemme Askifún ylängölle pitkin solaa, jossa turkkilaisaikaan aina kahinoitiin. Poikkeamme kyläkuppilaan sfakialaisille piiraille, sitten jatkamme nousua Kallikratin ylängölle runsaaseen tuhanteen metriin.  Kävelemme tasangolla, tutkimme kukkivaa luontoa ja käymme kaffella/virvokkeilla Janinan yrttipuodissa. Laskeudumme Miriokefalan juustokylän taitse alas Lappaan, jossa avokadotuotteita, luonnonkosmetiikkaa ja käsitöitä. Myöhäinen lounas.

Kolmas päivä keskiviikko 8.04.

Ensin Spiliin, jossa vierailemme yrttipuutarhassa. Sen kahvilassa saa yrtti-hedelmäsmootheja. Nousemme ylös Juuskambosille, ylätasangolle, joka on kuulu kukistaan. Kävelemme kukkivilla niityillä ja jatkamme Meronasin kylään, jossa syömme lounaan. Palaamme pohjoisrannikolle ja Vamosiin.

Neljäs päivä vapaata, torstai 9.04.

Viides päivä perjantai 10.04.

Aamiaisen jälkeen perjantaimarkkinoille Kolimváriin. Visiteeraamme Goniésin kauniissa merenrantaluostarissa, jolla monipolvinen historia. Luostarin ortodoksimuseo on näkemisen arvoinen. Aterioimme kalatavernassa ja voimme vaikka poiketa uimaan, jos siltä tuntuu.

Kuudes päivä la 11.04.

Aamukävely Rustikan kylän kautta Zuridaan. Matkalla etsimme niityiltä villivihanneksia, vahvaa ja vanhaa kreetalaista kulttuuria sekin. ….! Kävelemme Viiden neitsyen lähteen ja roomalaishautojen kautta Argirupoliin, jossa kallioseinämistä purkautuvat vedet kuohuvat. Syömme retkieväät matkalla ja haemme virtaa Pyhän Dynamon kappelista.. Syömme yhteisen lähtöaterian Vamosin tavernassa.

Seitsemäs päivä su 12.04.

aamulla klo 8 lähtö kentälle ja baibai.

Haluatko kysellä lisää tai varata matkan? Ota meihin yhteyttä

Ruusujen aikaan Rustikan kylässä
Huhtikuu on ruusujen aikaa Rustikassa

Tutustu Vamosin majoitustarjontaan tästä linkistä!

Hinnat

  • jaettu huone á 710 €/hlö
  • oma huone 810 €/hlö
  • oma pieni huoneisto (parisänky) á 890 €
  • oma pieni hsto pariskunnalle á 810 €

Hintaan sisältyy

  • koko matkapaketti
  • opastukset ja matkanjohtajan palvelut
  • ateriat, jotka tekstissä tummennettu

Hintaan ei sisälly

  • vakuutuksia
  • lentoja
  • museoiden tms. sisäänpääsymaksuja
  • aamiaisia, mutta aamiaispaketin voi ostaa tai varata, 50 €/viikko

Varatessasi matkan lähetämme varauslaskun á 200 €. Loppulasku erääntyy kuukautta ennen matkaa. Lentoliput kannattaa hankkia mahdollisimman aikaisin, sillä hinnat pruukaavat nousta mitä lähempänä lähtö on. Lähempänä matkaa saat lisätietoja matkasta ja majoituksesta. Seuraa sekä nettisivujemme blogeja että Kreetan Makua Facessa.

Yleiset  matkaehdot

Yleistä matkoistamme

Kiinnostuitko? Tästä voit varata matkan tai kysellä lisää!

Haluatko valmistautua matkaan tutustumalla Kreetaan? Käy Merjan kirjapuodissa ja ole Pro!