fbpx

Gavdos – Kalypson saari

Kymmenen vuotta sitten kesällä, rakennusprojektin (House Kastri) ollessa kiivaimmassa viimeistely vaiheessa, päätimme ottaa yhden yön irtioton suomalaisen juhannuksen ja lyhyimmän yön kunniaksi. Ajelimme aamulla anivarhain Plataniaksesta Hora Sfakioniin josta autolauttaan. Neljän tunnin matkan päässä häämötti usvassa Gavdos – Kalypson saari.

Gavdos on EU:n eteläisin asuttu saari. Se on kooltaan noin 4 x 7 km, ja tuolloin siellä oli tasan kaksi tietä ja yksi risteys. Arvelimme yhden yön siellä riittävän saareen tutustumiseen. Eikä töiden puolestakaan ollut sen enempää aikaa. Matkaseurallamme kun oli hotellikin pyöritettävänään. Kalypson saari pääsi kuitenkin yllättämään meidän totaalisesti.

Vaaleat kreikkalaiset

Tulopäivänä majoituimme, ajelimme saaren molemmat tiet päästä päähän, ja katsastimme sen varrelle sattuneet uneliaat kylät. Saaren majakalle etsiydyimme auringonlaskun aikoihin juhannusyön auringonlaskua seuraamaan. Olin huomannut jo aiemmin päivällä vaaleahkon naisen pienen vauvansa kanssa kaupassa. Pohjoismaalaisiako? Tapasimme majakanvartijan työmaallaan ja hänellä sattui olemaan aikaa seurustella kanssamme. Hän myös esitteli aiemmin tapaamani naisen ranskalaiseksi vaimokseen ja pojakseen. Yllättävää oli miehen totaalinen vaaleus. Vaaleat hiukset ja siniset silmät, samoin kuin pienellä pojallaankin. Ihan suomalaisesta oli käynyt ja ihan syntyperäinen gavdoslainen hän oli. Ja minä kun olin tottunut pitämään kreikkalaisia tummina. Näin tälläkin pikkuruisella saarella näkyi tuhatvuotinen ohikulkevien valloittajien perimä. Gavdos – Kalypson saari on kiehtonut ja itseensä kiinnittänyt monia.

Perimä tuli puheeksi muutenkin. Majakanvartija kertoi näet, että saaren perimä alkoi mennä jo kovin sisäsiittoiseksi, siksi hän valitsi itselleen ulkomaalaisen vaimon. Ja iski silmää. Ja laskihan se aurinkokin aikanaan. Ihan näytti kuin kahteen kertaan. Taivaanrannan peitti tumma pilvipatja jonka taakse aurinko katosi. Ilmestyäkseen uudelleen hetken päästä ennen kuin painui lopullisesti horisontin taa.

Se on ilmoista kiinni

Saarelle pääsee siis, periaatteessa, kerran päivässä laivalla. Kun kerroimme aikeistamme palata Kreetalle seuraavana päivänä, hän vilkaisi olkansa yli merelle ja totesi ”ei huomenna tule laivaa, tuuli nousee”. Itse pidin sitä turistien kiusaamisena. Vähänpä tiesin. Paluumme viivästyi kovan merenkäynnin vuoksi usealla päivällä. Merenkäynti ei itsessään ollut kova, mutta tuolloin liikkuvien laivojen partaat olivat liian matalat, jotta ne olisivat uskaltautuneet merelle. Nykyisin näyttää liikenteessä olevat laivat olevan paremmin tehtäväänsä suunnitellut.

Ihmiskoe kerrassaan

Majoituimme  Sarakinikon rannan tuntumassa pienessä majatalossa, jota piti hanialainen, nuori ja täräkkä nainen. Mukana oli hänen äitinsä joka katsoi lapsenlapsensa perään, silloin kun tämä ei kieppunut äitinsä apuna keittiössä. Huoneet olivat askeettiset mutta puhtaat, toki kovasti desinfiointiaineelta tuoksuvat. Samaisella rouvalla oli myös pieni taverna jossa sai erinomaista ruokaa ellei halunnut tarpoa säkkipimeässä seuraavaan tavernaan. Sinne pystyi suunnistamaan äänen perusteella.

Aika mielenkiintoinen ihmiskokeilu viikosta tuli. Saari on kuten aiemmin kerroin kaukana ja eristäytynyt kaikesta. Sen vakituinen ympärivuotinen asukasluku tuolloin oli noin 150 henkilöä. Saarella on muutama kylä, joita yhdistää teiden lisäksi kinttupolkujen verkosto. Lisäksi saarella on useita upeita hiekkarantoja, valtavia dyynejä ja seetrimetsiköitä. Saaren “julkisen liikenteen” virkaa hoiti kirjavaksi maalattu kuuskytluvun bussi ja sen vähintään yhtä värikäs, pitkäpartainen kuski. Sillä reppureissaajan saivat hauskan kyydin majapaikkoihinsa.

Vaihtoehtoista lomailua

Saaren ovatkin ottaneet omakseen retkeilijät ja erilaiset ns. vaihtoehtoihmiset. Sieltä löytyi niin nudistiyhdyskunta, kuin hippiyhdyskuntakin. Kesäsaarelaiset asuivat joko teltoissa tai riippumatossa metsikössä paljaan taivaan alla. Eräskin italialainen EU:ssa työskentelevä kielenkääntäjä vietti saarella riippumatossaan koko toukokuun joka vuosi.

Sähkön saarella tuottivat aggregaatit ja  aurinkopaneelit. Ei katuvaloja, eikä muutenkaan tarpeetonta valosaastetta. Upea tähtitaivas kaartui yllä öisin. Tavernat löytyivät pimeydestä lähinnä äänen perusteella. Saarella oli yksi kauppa jonka tarjonta oli lähinnä aurinkovoide, hellehatut ja kalastustarvikkeet. Hellehattujakin vain naisille joten siihen oli herraseuramme tyydyttävä. Leveälierinen pitsihattu raavaan kreikkalaisen päässä ei tällä saarella herättänyt sen kummenpaa huomiota. Matkarekvisiittaa ei siis juuri päässyt täydentämään. Vähän kiusallista kun luulit tulleeksi yhdeksi yöksi. Itselläni oli mukana päälläni olevien hellemekon ja läpsyjen lisäksi hartiahuivi ja uimapuku. Vaatteet pesuun illalla, yöksi kuivumaan ja aamulla päälle, kätevää. Pesuaineena mukaan sattunut shampoo.

Katse ympärillesi eikä kännykkään

Nettiä saarelta oli turha toivoa, puhelin piti ladata tavernan pistokkeessa, mikäli laturi tuli mukaan. Kirjoja löytyi, mutta vain yksi englanniksi. Ranskaksi niitä olisi kyllä ollut. Älypuhelimia ei meillä silloin ollut, liekö ollut keksittykään silloin ja kun lataaminenkin oli haastellista niin eipä niillä sähköhärpäkkeillä mitään olisi tehnyt muutenkaan. Tietenkin meiltä alkoi käteinen raha loppua, pankkiautomaattia ei ollut eikä kortilla voinut maksaa jne. Onneksi luottoa oli, piikki auki ja lasku mukaan. 

Kummasti alkoi päivien mittaan stressikierrokset laskea. Tavernanpitäjillä ehkä vähän nousta, vaikka ainahan saarelaiset ovat oppineet varautumaan veden ja ruuan suhteen. Kun laivoja ei tullut, ei tullut myöskään ruokatäydennystä. Leivinuunit alkoivat lämmitä, leivät leivottiin itse ja jälkilämmössä valmistuivat herkulliset uuniruuat.  Yhtenä päivänä tavernan terassilla roikkui vuohenruho, muutaman tulevan päivän liharuuat oli taattu.  Nälkään ja janoon ei saarella päässyt tuupertumaan. Pikemminkin päinvastoin, ruokailu kun oli yksi niitä harrastuksia joita siellä pystyi tekemään. Aamuisin kuuli jo ennen sängystä nousua oliko laivaa odotettavissa tänäänkään. Jos meren kohina kuului selvästi, aloimme suunnitella päivän ohjelmaa saarella.

Jos mukaan olisi tulleet edes hieman läpsyjä vakaammat kengät olisi saaren kinttupolut kiinnostaneet kovasti, ne olisi mukavasti ehtinyt kävellä viikossa. Mutta kun ei tullut mukaan. Saarella ei ollut lääkäriä joten eipä tehnyt mieli ehdoin tahdoin lähteä kinttujaan kivikkoon taittamaan. Toki sen verran riskeerasimme että kävimme saarelle pystytetyn jättimäisen tuolin luona. Sille jos pääsisi istumaan niin voisi melkein Libya näkyä. Tuolin on pystyttänyt Tsernobylin pelastustehtävistä vapautetut venäläiset tiedemiehet. Osa heistä oli hyvin sairaita. Olihan Kalypson saari mytologian mukaan kuolemattomien saari. Varsin mielenkiintoinen yhteisö sekin, johon emme ehtineet tutustua sillä reissulla. Tulevalla toivottavasti.

Unohda ennakkoluulosi

Sen sijaan majatalomme asujaimistoon tuli tutustuttua paremmin, ihan olosuhteiden pakosta. Aika hauskaa oli huomata, että kun ajattelee viettävänsä vain yhden illan juuri tässä tavernassa, ei juuri kiinnitä huomiota muihin asiakkaisiin. Ainakaan elleivät ne ärsytä liikaa. Niin kuin teki tuo em. italialainen kielenkääntäjä. Millä italialaisella lipevyydellä (stereotypiaa, ehdottomasti) hän onnistuikaan ärsyttämään jo muutenkin suunnitelmiensa muutoksesta suivaantuneet kreikkalaiset raivottaret. Ei sille voinut kuin nauraa. Kun tutustuimme häneen paremmin, huomasimme että ihan kiusallaan hän piikkejään heitteli, ja nautti suunnattomasti aikaan saamastaan reaktiosta. Fiksu ja mukava kaveri, samoin oli hänen kreikkalainen muotisuunnittelijapoikaystävänsä. Asujaimistoon kuului myös bussikuski Manchesteristä vaimoineen, rakennusurakoitsija Haniasta perheineen ja muuta sekalaista sakkia.

Nähtävää

Tuon Tripitin jättituolin lisäksi saarelta löytyy juntan aikainen vankila, jonne karkoitettiin kreikkalaisia kommunisteja, mm. Aris Velouchiotis joka perusti aikanaan the Greek People’s Liberation Army (ELAS – 1942) – järjestön. Rakennus sijaitsee Sarakiniko rannan toisessa päässä ja tunnetaan nykyisin nimella Aris Veouhiotis House-nimellä.  Ja sitten se majakka. 

Saari tuli viikosssa tutkittua se mitä läpsyilä ehti ja uskalsi.  Aika tuntui välillä matelevan, mutta kuten sanoin aiemmin, vääjäämättömän edessä sitä vaan mukautuu tilanteeseen. 

Vierailuamme edeltävällä viikolla saarella oli järjestetty Gavdoksen ensimmäinen kulttuuriviikko, monipuolisine ohjelmineen. Oli ollut taidemaalausta, keramiikkapajaa, itseilmaisua, naurujoogaa jne. Koko tämä kulttuuriväkikin siis jäi Kalypson vangiksi saarelle. Ehkä sekin omalta osaltaan väritti saarella oleskelevaa porukkaa. 

Gavdos – Kalypson saari

Niin, Kreikkalaisessa mytologiassa Kalypso asui Gavdoksen saarella. Odysseuksen saavuttua sinne Kalypso-nymfi vangitsi hänet saarelleen ja piti häntä siellä seitsemän vuotta. Odysseuksen mukana matkanneet merimiehet hän muutti sioiksi. Lopulta peliin puuttui Athene joka anoi Zeusta vapauttamaan Odysseuksen piinastaan. Zeus heltyi ja lähetti sanansaattajansa Hermeksen  viemään viestiä Kalypsolle. Viesti kun saapui ylijumalalta,  ei Kalypso sitä uskaltanut vastustaa  ja niin Odysseus pääsi vihdoin jatkamaan matkaansa Ithakalle vaimonsa Penelopen luokse. Viimeisenä tarjouksenaan Kalypso vielä tarjosi kuolemattomuutta Odysseukselle jos hän vain jäisi Kalypson luokse. Tästä Odysseus kuitenkin kieltäytyi. Kalypso lupasi palauttaa myös Odysseuksen matkaseuralaiset sioista takaisin miehiksi. Kerroin tätä tarinaa kerran eräällä bussimatkalla. Tässä kohden bussin uumenista kuului kyllästyneellä naisäänellä esittetty kysymys: ”Missä se sitten meni pieleen?” 

Joidenkin tarinoiden mukaan Kalypso kuoli suruun jouduttuaan luopumaan Odysseuksesta.

Tämä reissu tehtiin siis kymmenen vuotta sitten ja siitä lähtien on haaveena ollut palata saarelle joskus. Nyt näyttää siltä, että toiveen voisi toteuttaa, ehkä jo ensi viikolla. Ja ihan varmasti kuulette siitä heti lisää. Ja kuvia. Viimereissun kuvat ovat jossa kätköissä ja vielä ihan filmikameralla otettuja, siksi tässä blogissa enemmän lainatavaraa. Gavdos – Kalypson saari odottaa, saapa nähdä moneksiko päiväksi Kalypso meidät tällä kertaa pauloihinsa kietoo.

Helvetti alkaa Mesklasta – pyöräilyä Kreetalla, vol 2

Helvetti alkaa Mesklasta 

Niin kuin otsikosta voi päätellä, tarina kertoo leppoisasta pyöräretkestä Kreetan lämmössä.

Raila tuossa taannoin jo käsittelikin pyöräilyä saarella, noin yleisellä tasolla. Minulle tulee aina aiheesta mieleen harkitsematon ja ehkä hullunrohkeakin reissu Plataniaksesta Mesklan kautta Therisoon ja sieltä alas Haniaan ja takaisin Plataniakseen Evropi-hotellille.

Taisi olla vuosi 2004 kun päätimme varata koko hotellin yhdeksi viikoksi meille ja ystävillemme. 54 henkilöä joukossa myös kymmenkunta teini-ikäistä. Yksi huoneisto vapautui peruuntumisen vuoksi. Siihen asettui meille tuntematon noin seitsemänkymppinen pahaa-aavistamaton mummoporukka. Alkujärkytyksestä selvittyään, he pärjäsivät ihan hienosti.

Nuorisolle ohjelmaa, vai miten se nyt meni ?

Nuorisolle piti tietysti kehittää joku rock’n’roll-henkinen ohjelmanumero, jolla oli myös tarkoitus osoittaa että kyllä me naavaparratkin vielä jaksetaan. Samalla otetaan vähän etäisyyttä niin ouzoon kuin limuviinaankin, jonka myynti oli (silloinkin) melkoisen vapaamielistä.

Olimme tietysti ajaneet aiemmin autolla huikean Therison rotkon ja takaisin vuoren toista puolta Mesklaan. Maasto tuntui sopivan haastavalta neljälle nuorelle ja neljälle aikuiselle hurjapäälle, joten ei kun pyörävuokraamoon varaamaan fillarit vuoristovälityksillä.

Nestetankkaus suoritettiin jo varmuuden vuoksi edellisenä iltana, jottei turhan päiten tarvitse yhtenään pysähdellä vettä litkimään. Ymmärrys noihin aikoihin nesteytyksestä ja ravinteista äärimmäisessä suorituksessa oli lähellä nollaa, se tuntui vaan lapselliselta ja oli tarkoitettu huonosti harjoitelleille.

Ensin ylämäkitreeniä

Reitti koostuu noin 18 kilometrin melkein tasamaasta Plataniaksesta Mesklaan, 6 km noususta Zourvan yläpuolelle (noin 800 metriä merenpinnasta). Sieltä lasku Therisson kylään, josta lasku rotkon pohjaa pitkin Haniaan ja siitä  Plataniakseen tasaista rantatietä. Kokonaismatka ei ole kuin noin 52 kilometriä mutta rasitus vastasi hyvinkin myöhempiä 200 kilometrin fillarointeja Helsingistä Verlaan. 

Alkumatka Mesklaan aamun viileydessä sujui kaikin puolin rattoisasti. Iloista puheensorinaa ja pari  pysähdystä appelsiinitarhoilla kun poimijat ehdottomasti vaativat meitä syömään tuoreita hedelmiä energian turvaamiseksi. Fournesissa pysähdyimme mehulle ja vielä Mesklassa kevyelle välipalalle.

Nousu joenvarresta ylös Mesklan kirkolle on aika jyrkkä, mutta emme vielä ymmärtäneet, että se ei ole väliaikaista vaan sitä jatkuu seuraavat 7 kilometriä. Ensimmäinen 3 kilometriä on tosi jyrkkää neulansilmärinnettä. Huomasimme heti, että ainoa sopiva vaihde on maastopyörän ykkönen. Kävellen olisi saavuttanut saman nopeuden. Jokainen hetkittäinen loivempi pätkä antoi uskoa että nyt helpottaa kunnes tuli seuraava neulansilmä ja paljasti karun totuuden. Uusia vuoria ilmestyi kuin tyhjästä ja tiukasti kiemurteleva tie jatkui johonkin kaukaisuuteen.

Taukoja, ja taas taukoja

Taukoja alkoi tulla aika tiheään, porukka naukkaili vähistä vesivarastoistaan syvässä hiljaisuudessa eikä kukaan jaksanut enää edes kommentoida upeita maisemia. Koivet oli jo aika tönkkönä ja takalisto aika hellä. Lämpötila lähenteli tässä vaiheessa kolmeakymppiä eikä varjopaikkoja juurikaan löytynyt. Zourvassa ylämäki muuttuu hetkeksi vähän loivemmaksi mutta viimeinen nousu vuorenhuipulle oli taas tosi paha. Huipulta pystyy näkemään Therisson kylän siintävän laakson pohjalla, joten ilmapiiri muuttui hetkessä riehakkaan iloiseksi. We made it!

Huipulta on hienot maisemat

Alamäki on alkanut

Laskettelimme jyrkkää rinnettä kylään, jossa söimme lounasta. Mukana olleen sporttisen ja pelottoman likkalapsen vanhemmat olivat kovin huolissaan edessä olevasta vauhdikkaasta laskuosuudesta jota olimme etukäteen hehkuttaneet palkintona kaikesta vaivasta. Äiti ilmestyikin paikalle pyörä pick-upin lavalla tarkoituksenaan toimia valvovana turvapyöränä. Tytön ilme oli lievästi sanoen pettynyt.

Lähdimme laskuun taktiikalla ’alhaalla nähdään’ eli kaikki omaan tahtiin. Polkea ei enää tarvinnut, vauhti yltyi hurjaksi aivan itsestään. Muistan ohittaneeni henkilö auton, jonka nopeusmittari näytti kuuttakymppiä. Tukka hulmusi ja iloiset huudahdukset kaikuivat vuoren seinämistä. Jarrutella piti jyrkissä mutkissa ja lampaanpaskojen kohdalla, muuten annettiin vaan mennä.

Nousu ylös kesti noin viisi tuntia mutta alhaalla Perivoliassa oltiin jo 14 minuutin kuluttua. Kymmenen minuutin kuluttua tuli vielä kaksi pyörää, edellä mainittu äiti ja tyttärensä. Hiljaista oli.

Voimien palautuminen ja adrenaliini auttoivat tylsällä loppumatkalla, Mythos alkoi jo kangastella silmissä rantatiellä. Saavuimme aikataulun puitteissa Evropiin. Janoisin ei malttanut edes jättää pyörää kadulle vaan töräytti suoraan baaritiskille jossa virvoke jo odotti.

Olen myöhemminkin 2 kertaa tehnyt eri porukoilla saman matkan, mutta vahingosta viisastuneena paljon rauhallisemmin ja energiatason heittelyihin varautuneena. Ensimmäinen kertahan on aina mieleenpainuvin.

Vieläkin kun ajamme reitin Mesklasta ylöspäin, tuntuu hieman puistattavalta enkä enää edes harkitse mokomaa kärsimysnäytelmää. Taisi muuten olla Matias joka lanseeerasi sanonnan

’Mesklasta alkaa helvetti’!!!!

Valoa tunnelin päässä

Shindo ja TRE 25.4-2.5.2021

Tule hakemaan hyvän olon eväitä keväiselle Kreetalle.

Tarjoamme Kreetan ainutlaatuisessa ympäristössä lempeitä ja virkistäviä kehonhuoltoharjoituksia. Kurssilla saat mahtavan paketin lempeää harjoittelua, hyvää kreetalaista ruokaa, mielenkiintoisia retkiä ja yhteisiä illallisia.

Kurssin idea on soveltaa Shindon menetelmää käytännön olosuhteissa. Teemme retkiä rannoille ja vuorille. Matkalla pysähdymme pitämään virkistäviä taukoja Shindon parissa. Saat oivalluksia siitä miten helppoa Shindoa on soveltaa missä tahansa; matkustaessa, luonnossa tai vaikka kahvilassa. Saat myös kokemuksen siitä, miten shindo vaikuttaa välittömästi arkeesi.

Kurssilla tutustumme myös toiseen kehon viisauteen perustuvaan kehonhuotomenetelmään. TRE-peruskurssi (Trauma Releasing Exercises) antaa rentoutumiseen uuden näkökulman. Osallistumisestasi saat mukaasi peruskurssi-todistuksen. Kurssi sopii mainiosti Shindo-ohjaajille, mutt sopii myös Shindoa ennestään tuntemattomille.

Hyvinvointilomallamme voit keskittyä hyvinvointiisi ja pääset kokeilemaan uusia hyvinvointiasi edistäviä menetelmiä sekä ennen kaikkea nauttia kokemuksesta ja Kreetasta samanhenkisessä seurassa.

Alustava ohjelma

25.4.2021 Sunnuntai”Tervetuloa – appelsiinilehtojen kautta Tavernaan”

  • Noudamme teidät Hanian lentokentältä aamukoneilta noin klo 10.00
  • Majoittuminen Plataniaksessa, House Kastri tai läheinen pikkuhotelli valintasi mukaan
  • irroitteleva kävely appelsiinlehtojen kautta Drakiana Tavernaan, tulolounas (sisältyy hintaan), tutustumista toisiimme ja viikon ohjelman läpikäynti 
  • illemmalla House Kastrin kokoustilassa käymme läpi viikon ohjelman
  • vapaaehtoinen, omakustanteinen illallinen jossain yläkylän tavernassa

26.4.2021 Maanantai ”Aistit auki Kreetan kevääseen”

  • Aamushindo talolla, herättelevät harjoitukset
  • verryttelevä, noin tunnin kävely yläkylän kukkuloilla
  • lounastauko
  • TRE, Tärinän aloittamisen rutiinit,  ensimmäinen tärinätuokio – rentoutuminen uuden oppimisen tukena, Shindo- harjoituksia
  • vapaaehtoinen yhteinen illallinen

27.4.2021 Tiistai ”Kukkuloilta rotkoihin ja rantaan”

  • Päiväretkellä lähdemme tutustumaan Sirikari – Polirrinian alueeseen, mahdollisuus tutustua Polirrinian kaupunkivaltion raunioalueeseen, tai kävellä SIrikarin rotko (noin kaksi tuntia), paluumatkalla poikkeamme Potamidan komoliiteillä, jossa shindotuokio , myöhäinen lounas Ravdouhan rannalla. Virkistäviä Shindo -harjoituksia jaloille
  • omat välipalat retkelle mukaan
  • vapaaehtoinen yhteinen illallinen/iltapala Plataniaksessa

28.4.2021 Keskiviikko ”Kehon viisaus”

–                    Aamushindo talolla: Hanten – riko rutiinit

–        verryttelevä 1-2 tunnin kävely yläkylän kukkuloilla tai vielä tyhjillä rannoilla

–        lounastauko

–        TRE-opetus aiheena, lihastoimintoketjut, tunteet kehossa

–        tärinätuokio

  • –        vapaaehtoinen yhteinen illallinen

29.4.2021 Torstai, ”Yrttien hurmaava ja huumaava maailma”

  • päiväretki Spilin kylään ja Maravelin perheen yrttitilalle, vapaaehtoinen,

maksullinen retki, 25€, 

  • tai vaellusretki myöhemmin sovittavaan rotkoon, min. 3 hlöä
  • retkillä ohjattuja shindo-hetkiä matkan varrella
  • lähtö aamiaisen jälkeen
  • paluun aikataulu tarkennetaan myöhemmin
  • Palauttava rauhoittuminen

30.4.2021 (Pitkä)Perjantai ”Hidasta, pysähdy ja oivalla ”  vapaa päivä

  • kiinnostuneille voimme järjestää lisää maksullisia opastettuja retkiä (mm. Toisen Maailmansodan historia- teemalla, rotkovaellus, viinitilavierailu, olutpanimo tms.)
  • Illalla Plataniaksen yläkylän kirkolla ortodoksinen palvelu ja epitafion (Kristuksen kuvan) kantaminen kylän kujilla, jonon jatkoksi voi liittyä J
  1. Lauantai ”Viivy ja hengitä vihreyttä ”

      –     Päiväretki Botanical Park and Gardens, jossa puutarhakävely, shindotuokio ja lounas

       –    Pura aivokuormaa – aivoergonomiaa, ja – energiaa shindon avulla.

       –     Illalla yhteinen illanvietto tai yhdessä sovittu ohjelma, sisältyy hintaan

       –      Keskiyöllä Plataniaksen kirkolla Pääsiäisyön palvelu ja Pyhän tulen jakaminen paikallaolijoille, mukaan sopii mennä, jos jaksaa.

OHJELMA ON ALUSTAVA JA PÄIVÄOHJELMA VOIVAT VAIHTAA PAIKKAA,

ESIM. KELEISTÄ JOHTUEN

Lisätiedot Muurlan opisto.

Polkupyöräily Kreetalla

Polkupyöräily Kreetalla

Aikanaan kun aloin viettämään yhä enemmän aikaa Kreetalla, vuokrasin huoneiston Evropi-hotellista. Silloin alkoi myös varsinainen saareen tutustuminen toden teolla. Koska vakituinen autokuskini (lue aviomies) vietti aikaansa enimmäkseen Suomessa töidensä vuoksi, niin kätevin tapa liikkua paikasta toiseen oli pyöräily. Itselleni auton ajaminen vielä silloin ei tullut kuuloonkaan, siitä kerroin edellisessä blogissani. Polkupyöräily Kreetalla, se oli ok.

Oma vai vuokrattu?

Aluksi riitti vuokraamon pyörät, niitä sai kohtuullisella hinnalla jos vuokrasi pidemmäksi aikaa. Ja olivathan ne huoltovarmoja. Jos tuli ongelma, niin kävin vaihtamassa pyörän toiseen. Jossain vaiheessa kuitenkin tuli ajankohtaiseksi hankkia oma pyörä. Olimme jo silloin päättäneet kiinnittyä saareen ainakin osa-aikaisesti, joten sekin puolsi oman pyörän hankintaa. Myös polveni alkoivat olla siinä kunnossa että runttailu Kreetan ylämäissä – ja niitä riittää – liian vähillä vaihteilla alkoi käydä tuskalliseksi.

Oma kuitenkin

Sinnittelin vielä yhden kesän vuokraamon pyörällä kun kuvittelin, että pyörät ovat syksyllä alennusmyynnissä, niin kuin Suomessakin. Jep jep! Marssin tuttavan suosittelemaan pyöräkauppaan Haniaan, Gladisos-risteyksen liepeille ja aloitin pyörän valitsemisen. Asiantuntijaliike kun oli, niin ensin mittailtiin kuski ja kysyttiin ajotapa, istuva vai makaava. Valittiin kuskin rungolle sopivan kokoinen pyörän runko ja ohjaustanko toiveiden mukaan. En röhnötä kippurasarvisen pyörän päällä, en. Vaihteita paljon, 21. Polkimet tavalliset, ei lukkopolkimet, kiitos. Pyörän jalka, tottakai, miksi ei sisälly hintaan? Takalokasuoja ja tarakka, tietenkin, nekään ei ole automaattisesti mukana. Halusin vielä pienen korin, jonka voi kiinnittää ohjaustankoon. Ja kypärän. Punainen tätipyörä ja kypärä näytti heistä kai koomiselta yhdistelmältä, mutta pidin pääni ja sen sisuskalujen arvoa irvailuarvoa suurempana.  

Kun kyselin alennusmyynnistä, myyjän kasvoille levisi hämmentynyt ilme. Eihän niitä syksyllä ole, vastahan kausi alkaa. Eihän kukaan kesäkuumalla pyöräile. Keväällä sitten on alennusmyyntejä. Vilkaisin kypärä päässäni peiliin ja vastaan tuijotti typerys. Niinpä tietenkin. Pyörän hinta kaikkine herkkuineen oli alle 500 euroa. Lisäksi sain pari ensimmäistä virittelyä ja huoltoa samaan hintaan. Hienosti on palvellut jo toistakymmentä vuotta.

Muutama karikko liikenteessä

Uutukaisen pyöräni kanssa sitten ajelin kohti Plataniasta. Ehkei reitti erinomaisen vilkkaasti liikennöidyn rantatien laitaa ollut unelmien täyttymys, mutta hengissä selvisin. Ongelmana ei sinänsä ole ollut itse liikenne. Muutaman melkein sydänkohtauksen ja melkein ojaanajon aiheutti ihan alussa autojen torven töräytykset kunnes opin, että se on vain paikallinen tapa ilmoittaa kohteliaasti olevansa tulossa. Mikäli nyt töräytys oli lainkaan minulle tarkoitettu. Toinen varottava kohde ovat edelleenkin tienlaitaan juuri pysäköivät autot. Yleensä ne kurvaavat tienlaitaan juuri nenäsi edestä, pysähtyvät ja avaavat oven saman tien. Ovesta ulos työntyy lähes poikkeuksetta piikkarit ja pitkät sääret. Sitten joko ehdit väistää, tai et. Asenteellista kyllä, mutta omasta kokemuksestanihan puhun. Kun nämä karikot on oppinut välttämään, niin hyvin uskaltaa saarella ajella. Yleisesti ottaen pyöräilijöitä väistetään ihan kiitettävästi. Sitäpaitsi polkupyöräily Kreetalla on mukavaa, kunhan sitä ei tee kuumimpaan aikaan vuodesta.

Helpointa on pyöräillä pinnoitetuilla teillä, hauskinta on eksyä niille muille.

Tosiharrastajan harjoitteluparatiisi

Polkupyöräily Kreetalla on kilpapyöräilijälle harjoittelua paratiisissä, harjoitusmaastoja löytyy aina helposta hemmetin vaativaan. Muutama vuosi sitten koko Kreikan kymmenen parhaan kilpapyöräilyjoukkueen joukkoon mahtui seitsemän kreetalaista joukkuetta. Ja kyllä siellä niitä pyöräilijäryppäitä näkyy polkevan, ihan kesälläkin. Kymmenen vuoden takainen lama lisäsi pyöräilyä ihan tavallisen kansan parissakin. Sitä ennen näin vain turisteja ja kilpapyöräilijöitä liikenteessä, nykyisin pyörän päällä näkee niin ikkunanpesijöitä harja-arsenaaleineen kuin maalareita maalisankoineen ja tikkaineenkin. Arvatkaahan mikä on tikkaiden kääntösäde kurvissa? Kannattaa kyykistyä .

Mikä ihana vapaus, kun oli oma pyörä. Vettä, aurinkorasvaa, muutama kolikko, uimapuku ja kartta mukaan, ja retkeilemään. Niin ja pelikortit. Aurinkorasvan opin muistamaan, kun ensimmäisen kerran poltin kämmenselkäni ihan totaalisesti. Luoja on suonut minulle melkoisen rasvanahan, enkä ole helposti palavaa sorttia. En toki vietä aikaa rannoilla tai altailla itseäni grillaten, mutta ulkona liikun kyllä paljon. Mikään muu kohta ei tuollakaan kertaa reagoinut sen kummemmin, mutta ne kämmenselät. “Panajia mou”, sanoi paikallinen apteekkari, kun esittelin kirkkaanpunaisia, turvonneita palleroitani. Niitä sitten yritin lepytellä kaikilla mahdollisilla paikallisten ehdottamilla keinoilla, jääpaloista sitruunamehuun ja jugurtista aloe veraan. Lopulta aika oli se joka auttoi.

Kartta ja kompassi

Kartta on hyvä olla mukana, vaikka ei siitä niin paljon hyötyä ole ollut pikkuteillä. Tiet kun kulkevat miten sattuu, lainkaan piittaamatta siitä miten ne karttaan on merkitty. Saarella sijaitsee NATO-tukikohta, joten ei  karttojen kanssa niin tarkkoja olla. Parhaat pyöränostoaikaan löytyneet kartat olivat saksalaisten painattamia. Jokainen toisen maailmansodan historiaan perehtynyt ymmärtää miksi.

Muutamankin kerran olen päätynyt sisämaassa risteykseen, josta matkaa saattoi jatkaa viiteen eri suuntaa, eikä mihinkään niistä ollut mitään viittaa. Arpomalla ja ajelemalla hetken matkaa kutakin, päätyi aina jonnekin. Joskus ihan kerrasta sinne minne oli ajatellutkin. Pakko tunnustaa myös, että minulla ei ole suuntavaistoa. Sen sijaan sain kai syntymässä sen rasvanahan. Ei pala niin helposti kun kuitenkin eksyy. Osaan toki lukea ja kirjoittaa, uskallan kysyä neuvoa ja tietä. Sitäpaitsi eksymiseni ovat tuottaneet minulle paljon huvia. Keväällä appelsiinitarhojen välissä ajellessa saattaa pientareelta ojentua käsi jossa kassillinen vastapoimittuja appelsiineja. Kerran olisin joutunut kiertämään kilometrejä pidemmän reitin ellei appelsiinitarhan kaveri olisi vinkannut tarhansa poikki kulkevaan kärrypolkuun. Laskettelin varsinaisen “rännin” alas ja olin tavernan takapihalla. Samaisen tavernan pihaan olisin päätynyt omia, pidempiä reittejäni myös. Tämä kotimatkalle osunut oikopolku kyllä sopi mainiosti. Polkupyöräily Kreetalla voi siis olla vaikka alamäkiajoa. Done that! Suuntavaistottomuuden sijaan olen oppinut katsomaan kulkiessani myös taakseni ja luottamaan hyvään näkömuistiini. Montaa kertaa en samaan paikkaan eksy, eikä kertareissun jälkeen yleensä ole karttaakaan tarvinnut. Olen myös lohduttautunut sillä että Kreeta on saari, joten ihan loputtomiin siellä ei voi eksyä. Ja nykyisin on tietenkin netin karttaohjelmat käytettävissä. Siis mikäli netti toimii.

Reitillä Platanias – Rodoupoun niemimaa

Retket aloitin tutustumalla lähitienoon teihin. Helpointa oli ajella rannan suuntaisesti kohti auringonlaskua eli länteen eli Kolimbarin suuntaan. Plataniaksen jälkeen voit tehdä kiepauksen ihan rannan tuntumaan jossa on rauhallisempaa ja palata Malemessa takaisin päätielle. Malemessa voit käydä tutustumassa saksalaisten sotilaiden hautausmaahan tai ajella ylös Kontomarin kylään, jonka verisimmät hetket on niinikään koettu saksalaismiehityksen aikana. Aikansa kuluksi pyöräilevän retkillä on aina se hyvä puoli, että voi kääntää pyörän nokan kohti kotia siinä vaiheessa kun vielä uskoo jaksavansa takaisin.

Malemesta voit jatkaa Tavronitikseen, jossa on niinikään sodan jäljiltä vanha saksalaisten rakentama rautasilta, uuden sillan oikealla puolella. Ennen kun käännyt oikealle Tavronitikseen, on vasemmalla puolella myös muistomerkki taisteluista. Aivan Malemen ja Tavronitiksen rajalla on myös varuskunta ja pieni vanha sotilaslentokenttä jonne on taltioituna muutamia vanhoja pienkoneita. Joskus se on jopa auki ja koneita pääsee katsomaan läheltä. Tavronitiksesta tie jatkuu pikkukylien, Papaniana, Skoutelonas ja Minothiana, kautta Kolimbariin. Kylän satamaan käännytään alas oikealle. Kolimbarin satama on tunnettu mainioista kalaravintoloistaan, aika monta kertaa on tullut pyöräiltyä sinne lounaalle. Oma suosikkini on Taverna Argentina vaikkei nimestä heti tulekaan mieleen kalaravintola. Se on auki ympärivuotisesti. Mainio tutustumisen kohde Kolimbarissa on myös Goniaksen luostari. Luostari on pyhitetty Neitsyt Maria Tiennäyttäjälle, Marian juhlapäivää juhlittiin eilen sielläkin. Luostarissa on myös pari vuotta sitten avattu häkellyttävän upea museo. 

Plataniaksesta Kolimbariin on vähän reilu 13 km tasaista pyöräiltävää. Jos ruokahalu pyöräilyn suhteen kasvaa, niin jatkapa Kolimbarista kohden Afratan kylää. Sinne on matkaa Kolimbarista viisi kilometriä, paha kyllä, pelkää ylämäkeä. Maisemat matkan varrella ovat huikeat ja ainahan voit polkemisesta pitää tauon valokuvien ottamista varten, eikö. Matkalla, upealla paikalla sijaitseen 20 kadetin muistomerkki toisen maailmansodan ajalta. Ja hei, muistathan että matka ei tapa vaan vauhti. Tein tuon alla mainitun pyöräretken, noin 40km, Afratan ja Rodopoun kautta takaisin porukassa, jossa nuorin oli parikymppinen poikani ja vanhin kahdeksankymppinen isäni. Kaikki nauttivat.

Afrata

Ellet ole ruokaillut jo Kolimbarissa, niin Afratan kylässä on mainio Kali Kardia taverna. Tavernaa pitää tällä hetkellä jo kolmas sukupolvi, ruoka on hyvää, toivottavasti jaksavat pitää sen auki taas talvellakin. 

Afratasta eteenpäin on vielä muutama vaihtoehto, ellet jo käänny takaisin päin. Takaan että tuon viiden kilometrin kapuamisen jälkeen paluumatkan alamäki korvaa kurimuksen.  Sillä vauhdilla laskettelee Plataniakseen saakka kevyesti. Ja uimarantoja on matkan varrella, joissa voi pulahtaa, nauttia virvokkeita ja lepäillä hetkisen. 

Jos lievä extreme kiinnostaa, niin ylhäältä Afratan kylästä voi lasketella uimaan Afrata Beachille, noin reilun kilometrin. Takaisin tullessa on siis noustava tuo sama matka, joten se siitä virkistävästä uinnista. Ranta on pieni, soma ja kivikkoinen, uimakengät ovat suositeltavat. Sesonkina siellä on avoinna taverna, sen ruuan tasosta en osaa sanoa, mutta virvokkeet eivät koskaan petä, vai?

Afratan rannalta voi tavata yllättäen vaikka nykyajan merenneitoja.

Afratasta mutkan kautta kohti kotia

Afratasta voit jatkaa myös kohden Rodopoun kylää, reitti on kohtuutasaista ylänköä. Ellet halua poiketa Rodopoun kylään voit jatkaa Astratikoksen ja Aspra Neran kylien kautta ja lasketella alas vanhalle kansallistielle ja kohden Kolimbaria ja edelleen kohden Plataniasta. Itselläni nämä reitit alkavat Plataniaksesta ja sinne päättyvät koska kotipesä on siellä. Siksi myös parhaiten tuntemani pyöräreitit sijoittuvat saaren läntiseen päähän.

Tosi extremen harrastajat voivat jatkaa Rodopoun kylästä parikymmentä kilometriä eteenpäin Rodopoun nimen kärkeen Menies Beachille. Sinne tie on kivinen, joten kuminpaikkausvälineet on ehdottomat mukana. Jos sinne päädyt autolla yrittämään, niin tsekkaa vararengas ja sen kunto. Jos olisin niin extremefillaristi, niin mukanani olisi varmaan yöpymisvarusteet. Tuskin missään on niin rauhallista kuin tuolla rannalla illalla ja yöllä. Mitään palveluja ei Rodopoun kylän jälkeen ole, ei myöskään asutusta, joten ihan kaikki tarvittava pitää olla mukana. Polkupyöräily Kreetalla voi olla siis myös retkipyöräilyä, melkoisia varustuksia on jo näkynytkin. Ja mikäpä siinä, lumesta ja jäästä johtuvaa liukkautta ei ainakaan tarvitse varoa, ellei nyt ole talvella liikkeellä ja ihan vuorille lähde.

Meniesin ranta

Jatketaan tarinoita myöhemmin

Reittejä piisaa, saatanpa hyvinkin kertoa niistä lisää myöhemmin. Tosi harrastajille vinkiksi sivusto Cretan Sport Cycling.  Ihan kevyimmästä päästä ei ole myöskään reitti Platanias – Alikianos – Meskla – Zourva -Therisso – Hania – Platanias. Noin karrikoidusti seitsemän tuntia ylämäkeä ja tunti alamäkeä. Kimi kertokoon joskus tuosta reitistä, ja jos hän sattuu unohtamaan mainita niin olen minäkin sen tehnyt.

Kun aiemmin mainitsin nämä rämät polveni, niin olen Kreetalta löytänyt mainion lääkkeen myös niihin. Muutama tippa rosmariiniuutetta kuumottaviin ja turvonneisiin polviin auttaa kummasti. Tämä on saaren paimenten käyttämä ihmeaine, ja löytyy myös omasta ensiaputarvikkeistostani varsinkin vaelluksilla. Auttaa kipuihin ja venähdyksiin. Itse noudan uutteen Spilistä Maravelin yrittitilalta (Rosemary 100% pure essential oil). Minulle se on ainoa oikea. Ostan niitä yleensä kymmenen pullon satsin kerralla, kun on tullut koukutettua useampikin tuttava tähän tuotteeseen. Taannoin kun hahmoni ilmestyi Maravel Shopin oviaukkoon, totesi Stelion ”oh shit, I have only six”.   

Ja mihin niitä pelikortteja sitten tarvitaan? Jos eksyt, eikä ketään näy missään, istahda hetkeksi ja ala pelata pasianssia. Ei mene kauaa kun joku on selän takana neuvomassa. 

Ollaan kuulolla ! Voikaa hyvin !

19 vinkkiä miten valita hyvä taverna?

Matkailijan ikuinen ongelma. Miten valita hyvä taverna tai hyvää ruokaa tarjoava taverna? Millaisia kriteerejä tarvitsen, jotta osaan valita? Millaista kulttuuri- ja paikallisten olojen tuntemusta valinnassani tarvitsen?

Jos olet käynyt samassa kohteessa useita kertoja, olet varman huomannut, miten jollakin paikalla oleva taverna saa joka vuosi uuden yrittäjän kun taas toiset palvelevat vuosikymmenestä toiseen samalla paikalla ja jopa samalla ruokalistalla!

Vuoristokylän taverna
Pienen vuoristokylän vaatimaton taverna

Viime vuosien uutena tulokkaana ovat erityisesti kreikkalaisen nuorison rakastamat kahvila-ravintolat, joiden ruokalistalla on vain erikoiskahveja, jättimäisiä (ja ah! niin herkullisia) sandwitchejä lisukkeineen sekä jumalaisia kakkupaloja, suuria nekin. Eivät voileivät ole koskaan ennen kuuluneet kreikkalaiseen elämään, leipä on perinteisesti täällä ollut työkalu, jolla kaavitaan soosit suuhun!  Ehkäpä sen uusi rooli vaikuttaa nerokkaalta.  

Entisenä alan ammattilaisena kokosin alle hyvät neuvot, näillä pääset alkuun. Siis alkuun.  Ne herättävät ajatuksia ja voit peilailla omia kokemuksiasi näihin jakamiini huomioihin.

Keskityn tässä tavernoihin ja ravintoloihin, en monenkirjavaan (kansainväliseen välipalatarjontaan. Jos Turistikohteissa sinulle lienevät tulleet tutuiksi kreetalaisen keittiön monet variaatiot perinteisestä moderniin kreetalaiseen ja välimerelliseen keittiöön.

Tavernakategoriat

Ennen kuin kerron, miten valita hyvä taverna, kerron millaisilla nimillä erilaisia kreikkalaisia ruokapaikkoja kutsutaan

  • tavernoiden ylempää kastia ovat estiatóriot. Kääntäisin nimen ravintolaksi. Sen tunnistaa useimmiten korkealaatuisesta imagostaan, pöytäliinoista, pulloissa myytävistä viineistä ja usein vain ilta-ajan aukiolosta.
  • tavallisessa tavernassa on matalampi kynnys, pääset sisään vaikka uimapuvussa nauttimaan ateriaa. Ennen niissä oli ruutuliinat ja kiikkerät tuolit. Ne alkavat olla mennyttä, mutta ruokalistat tarjoilevat vähän kaikkea. Viinit useimmiten karahveissa.
  • tavernoiden lisäksi löydät mezeravintoloita (mezedopolío), joissa voit tilata monia erilaisia makupaloja pieninä annoksina pöytääsi. Usein ne tuodaan keskelle pöytää yhteisesti nautittavaksi vanhaan kreikkalaiseen tapaan.
  • ouzería on erikoistunut tarjoilemaan sellaisia alkupaloja ja (kala)ruokia, joiden juomaksi sopii uuso. Ouzerioita ei Kreetalta juuri löydä, ne ovat ennemminkin Egeanmeren saariston juttuja. Ja tavallisesti kesäkäytössä.
  • rakádiko on sitten ihan aito kreetalainen, jos sellaisen jostain löydät. Sen mezeet on valittu sopimaan rakin kyytipojaksi. Usein auki vain talvella.
  • ovelistírio on erikoistunut pystyvartaisiin, siis isoon vartaaseen, josta vuollaan pitan väliin siivuja. Istut pöydässä aterioidessasi.
  • suvlatzídikosta saa samaa, mutta eniten myydään suvlakia. Pohjana on sana suvla, joka tarkoittaa vaakatasossa kypsennettävää varrasta, suvlaki on pieni sellainen. Katuruokaa, viet ruuan mukanasi ja syöt muualla.
Hiljaisen rannan tavernan pöydät ovat hiekalla mutta suuren varjon alla…

Ne 19 vinkkiä valita hyvä taverna

Et löydä hyvää tutkimalla ruokalistaa tai katselemalla paikkaa ulkoa. Mutta kun olet jo asiakkaana, kiinnitä huomiota seuraaviin asioihin. Opit nopeasti arvioimaan paikan luonteen.

1. Onko tavernalla sisäänheittäjiä?

Vain kesän avoinna olevat tavernat saavat asiakkaansa matkailijoista. Jos taverna sijaitsee vilkkaalla rantakadulla, on vuokra kallis ja henkilökunta kirjavataustaista ulkomaalaista, jotka usein eivät edes puhu kreikkaa. Asiakaskunta ja henkilökunta vaihtuu koko ajan eikä ruoan laatuun tai palveluun panosteta.

Tällöin tarvitaan sisäänheittäjiä. Monikielisten sisäänheittäjien ammattikunnan tehtävä on houkutella asiakkaita, ainakin heidän kieltään ymmärtäviä, tavernaan. He saavat usein palkkionsa sen mukaan, montako asiakasta he sisään johdattavat.

He arvioivat sulavasti kokemattomuutesi, lompakkosi paksuuden ja asiantuntemattomuutesi. Laskuun lisätään sisäänheittäjän oma palkkio, väliin röyhkeästi, varsinkin Rethimnon vanhassa satamassa. Ruoka- ja juomalistakin voi olla piilossa, niin ettet sitä näe, tarjoilija vain ehdottelee ruokia ja juomia.

Kun pyydät laskua, saat paperilapun, jolle hinta on häthätää raapustettu, mutta koko aikana et ole tiennyt tilaamiesi ruokien ja juomien hintoja. Summa voi olla jopa moninkertainen. Olet oikeutettu saamaan ihan kunnollisen laskun. Muutoin ei laskua tarvitse maksaa. Jos riitaa tulee, pyydä turistipoliisi asiaa selvittämään.

2. Ympärivuotinen taverna = kreikkalaisia asiakkaita

Paras suositus tasosta on tavernan ympärivuotisuus. Näitä on vähän. Kreikkalaiset asiakkaat ovat laatutietoisia, saapuvat usein perhekunnittain isoina seurueina, istuvat pitkään ja ovat kovaäänisiä. Ja kuluttavat rahaa.

Heillä on usein erityistoiveita ja jos taverna ne täyttää, ovat he asiakkaina uskollisia. Ympärivuotisen tavernan laadun takeena on ympäri vuoden palkkaa saava henkilökunta. Se ei ole itsestäänselvyys vaan suuri poikkeus.

Jos ravintoloitsija pitää hyvän huolen henkilökunnastaan, saa asiakas laatua. Silloin tulevat myös kreikkalaiset asiakkaat, joilla on enemmän aikaa istua tavernoissa silloin kun me turistit olemme poissa.

`Viiniruokala´Maridaki Hanian sivukadulla

3. Sisustus ja kattaus

Korkeatasoisen näköinen, tyylikäs paikka ei välttämättä ole kallis eikä halpojen narutuolien kokoelma kerro mitään ruuasta.

Kun etsit tasokasta paikkaa, törmäät Kreetalla kahdentyyppisiin tavernoihin: osa on kangaspöytäliinojen paikkoja, joita pyöritetään ammattimaisesti usein keittiömestarin voimin. Kattaus on kaunista, sisustus tyylikästä ja ruoka huolella tehtyä.

Näitä paikkoja on suurimmissa turistikeskuksissa. Ruokien hinnat ovat 10-20 % korkeampia kuin keskivertotavernassa ja annosten esillepano on viimeistelty. Tällaisessa tavernassa saattaa olla oma viinikellari ja tarjoilija osaa kertoa viineistä ja niiden sopivuudesta monta olennaista seikkaa.

Ruokalistalta saatat tällöin bongaat sanan éstiatorio´. Kyse on ravintolasta eikä tavernasta. Tyylikkäät tavernat tekevät tuloaan ja sekalainen narutuolien kokoelma alkaa olla enää syrjäkylien ja sivukujien kalustoa.

Syrjässä turistivirroista löydät kyllä tavernoita, joissa on sekalainen kokoelma tuoleja ja liinoja, sisustuskamaa alkaen pässinpäistä ja sarvista ja seinälle viritetyistä isovanhempien työkaluista, mutta eivät nekään kerro mitään ruuan tasosta.

Hyvä ruoka mainostaa itse itseään, uskovat kreetalaiset. Spartalainen paikka ei heitä karkota ja sana kiertää kyllä kreikkalaisen asiakaskunnan keskuudessa, mutta me ulkomaan eläjät emme kuule näitä puskaradion viestejä.

Turistit taas pysyttelevät poissa spartalaistyylisistä paikoista, vaikka ruoka olisi kuinka hyvää. Mitä enemmän monenkirjavaa matkailijoita houkuttelevaa krääsää tavernassa on, sitä varmemmin kreikkalaiset sitä karttavat. He myös karttavat paikkoja, joissa ruokalistalla on valokuvat annoksista.

4. Perhetavernat

Omistajaperheen osaamisen ympärille rakentuneet perhetavernat, usein kylissä. Perhe omistaa kiinteistön ja osaamisen. Saat sitä mitä perhe osaa valmistaa. Laajennettua kotikeittiötä. Ruokalistat eivät vaihdu juurikaan, tosin sesongit huomioidaan, sillä tarjottavat valmistetaan useimmiten siitä mitä itse viljellään ja kasvatetaan. Tarjoilijatkin ovat oman perheen jäseniä.

Ruuat tehdään aamulla ja niin siestan aikana tarjoilijana saattaa olla mummo tai koululainen. Aukioloajat perheen menojen mukaan. Mikään ei välttämättä muutu vuosikymmeniin. Perhetavernat saattavat olla korkeatasoisia ruokapaikkoja. Niissähän valmistetaan oman perheen suosikkiruokalajeja.

Alan ammattikoulutusta ei ole, kokin taidot ovat itse opittuja, sisustus, kattaus ja ruokalista ovat kotikutoisia. Näiden paikkojen joukossa on todellisia helmiä, hyvää kreetalaista kotiruokaa valmistavia tavernoita, jotka pitävät tasonsa korkeana.

He hankkivat ruokatarpeensa joko omasta puutarhasta tai luotetulta viljelijältä suoraan ilman välikäsiä, valmistavat oman viinin, oliiviöljy on omaa, lampaat omasta tarhasta ja lähes kaikki muukin.

Näin on varsinkin siellä, missä tukkuautot eivät liiku, silloin on turvattava naapuriin ja kylän omiin antimiin. Silloin ruokalistallakin on vain sitä, mitä itse on tuotettu. Ja sen valmistamisessa ollaan perfektionisteja.

Zurvan tavernan kaksi sukupolvea

5. Keittiön ammattitaito

Hyvän tavernan sydän on keittiö. Jos siitä huolehtii ammattitaitoinen omistaja-keittiömestari, olet hyvissä käsissä. Tutki ruokalistaa. Jos siellä on perinteisten suosikkien joukossa harvemmin eteen tulevia raaka-aineita, kuten esimerkiksi simpukoita, saatat olla löytänyt helmen…

Tällaisia tavernoita löytää rantakylistä, niitä voi olla vuokra- tai omistustiloissa ja niiden menestys perustuu keittiön ammattitaitoon. Näillä on usein mielenkiintoinen ruokalista, raaka-aineet hankitaan luotetulta välittäjältä, meno kunnianhimoisempaa kuin tavallisessa mestassa jne.

Palveluun panostetaan. Usein auki matkailusesongin ajan, tai jos kreikkalaisia asiakkaita, myös ympäri vuoden. Hinnat hieman edellisiä korkeampia, täällä panostetaan laatuun ja kiivetään joka vuosi hieman edellistä korkeammalle.

6. Erikoistuminen

Myös erikoistuneet tavernat vetävät kreikkalaisia asiakkaita, esim. jotkut kalatavernat tai vaikkapa syöttöpossua tarjoilevat paikat. Niiden osaaminen on korkeatasoista. Nämä saattavat olla perhetavernoita, jolloin laatu nojaa kalastajaan, etanoiden kasvattajaan, juustojen tekijään, lampuriin tms. Eikä riitä, että raaka-aineet ovat hyviä, myös keittiön on osattava asiansa.

Rantakylien kirouksena ovat usein ravintoloitsijaa vaihtavat kiinteistöt. Yksi tai kaksi sesonkia ja sitten pillit pussiin, tavoitteet eivät täyttyneet, ei osattu löytää omaa koloa, ei erikoistuttu millään saralla. Taustalla on usein liian ahne vuokraisäntä tai yrittäjä, joka pyrkii maksimoimaan voitot, ei osaa organisoida eikä saa hyvää henkilökuntaa. Tällöin palkataan sisäänheittäjiä.

7. Henkilökunnan kansallisuus

Ilman ulkomaalaisvahvistusta eivät matkailupalvelut pyörisi. Rantakylien kokeilla ja tarjoilijoilla on kirjavat taustat. Et ehkä erota ulkomaalaisia kreetalaisista ellet kysy. Moni Jannis sanoo olevansa kreetalainen, vaikka puhuukin vain auttavasti kreikkaa.

Usein kotomaa on itäisessä Euroopasta tai itäisen Välimeren alueella. Albaanit tulivat töihin jo 80-luvulla, heitä on jo toinen tai kolmas sukupolvi. Kesät tarjoilijoina, talvet hedelmiä poimimassa.  

Romanialaisiin ja bulgaareihin on totuttu, serbejä, syyrialaisia, valkovenäläisiä, ukrainalaisia, georgialaisia jne. EU:n alueelta tulevat ovat etusijalla, heillä on henkilötunnukset.

Tarjolijamme 92 v. hoiti suvereensiti sekä keittiön että tarjoilun yksinään!

8. Bussiryhmät

Jos tavernaan vyöryy bussilastillinen toisensa jälkeen ulkomaalaisia turisteja, ole varuillasi. Ruuan taso on usein itsepalvelutasoa, mutta keittiö- ja salityöskentely on hyvin organisoitua.  Ryhmä on ruokittava tietyssä ajassa, tarkoittaa kiirettä. Taverna ei pyri miellyttämään yksittäistä ruokailijaa vaan matkatoimistoa /ryhmänjohtajaa, joka asiakkaat tuo.

9. Piiiitkä vai lyhyt ruokalista

Ymmärrä, että jos ruokalista on pitkä, ei se voi olla tavernassa valmistettua vaan se ostetaan tukusta pakasteina. Kaivetaan pakkasesta, kun tilaus keittiöön saapuu ja lämmitetään.

Annoskokoinen mussaká, se, joka tuodaan eteesi ruskeassa saviruukussa, ostetaan tukusta pakasteena, kuten moni muukin. Pitkällä ruokalistalla tarjotaan vähän kaikkea jokaiselle eikä osata juuri mitään kunnolla.

Lyhyt ruokalista tavallisimmin elää koko ajan, ottaa huomioon sesongit ja yllättävästi löytyneet raaka-aineet. Se vaatii keittiöltä suurta joustavuutta ja sopii pienille tavernoille, joissa ei ole liian kiire…

10. Annoskuvat ruokalistalla

eivät useinkaan ole kyseisen paikan ruuista napattuja. Ruokalistapalveluja kauppaavat yritykset käyttävät samoja kuvia ympäri maata, tavernoitsija vain saa eteensä luettelon, josta voi valita sen kuvan, joka lähinnä muistuttaa hänen tavernansa annosta.

Balosin rannalla on pari tavernaa

10. Sijainti suhteessa keskustaan tai rantaan

Rantakadulla/kauppakadulla/keskeisellä paikalla/iltamenojen äärellä nostaa aina hintaa.

Sijainti rantahiekalla/uimarannalla. Usein kunta, jonka alueella rantatavernat sijaitsevat, vuokraa alueita kovaan vuosihintaan. Eniten maksavat pysyvät vuosikausia. Mitä keskeisempi sijainti, sitä kovempi vuokra.

11. Suosituksia, palkintoja, kunniatauluja yms.

Suosituksia, esim. kunniatauluja, palkintoja tms. Hyvä juttu, kertovat siitä, että tavernalla on tavoite pysyä kyseisessä laatuohjelmassa. 

12. Virity puskaradion taajuudelle

ja kysy vaikkapa hotellin/supermarketin/kahvilan/leipomon/kioskin/kaupan henkilökunnalta missä he käyvät itse syömässä silloin kun käyvät/kävivät. Kysy usealta niin saat mistä valita. Kysy myös miksi he valitsevat juuri sen.

Sivulauseessa he vastatessaan saattavat paljastaa, että se on serkun tai enon taverna. Tämä maininta ei kerro ruoan tasosta mitään, mutta saattaa tuoda mukavia henkilökohtaisia kontakteja, varsinkin jos kerrot saapuneesi suosittelijan ehdotuksesta.

Trip Advisor saattaa antaa hyviä vinkkejä, mutta oma kokemukseni on, että parhaimmat paikat puuttuvat sieltä. Siellä ovat ne, joihin matkailijat helpoimmin eksyvät, mutta harvinaiset helmet ovat muualla.

Marmaran rannan taverna on auki vain kesäisin

13. Jos etsit tuoretta kalaa,

saat sitä varmimmin kalaan erikoistuneista tavernoista, mutta ilman sisäänheittäjiä! Parhaimmat kalatavernat löytyvät rannoilta hieman syrjästä.

Ruokalistalla on oltava merkintä siitä, onko kala tuoretta vai pakasteesta. Jos merkintää ei ole, voit uskoa ettei muukaan informaatio ole kovin luotettavaa. Kaupunkitavernoiden ruokalistoilla monet kalat ovat jo kasvatettuja annoskaloja ja ylen arvokkaita.

14. Opettele mezéruokailu

varsinkin jos liikut seurueessa: silloin jokainen seurueen jäsen tilaa esim. 2-3 erilaista alkupalaa (orektiká) yhteiseksi iloksi keskelle pöytää. Jos teitä on neljä, saatte näin jo kasaan 8-12 erilaista alkupalaa.

Miten kertoa tarjoilijalle, että tulevat yhteiseksi iloksi? Näytä, pyöräytä vaikka kättäsi pöydän yllä, kun annoksia tuodaan! Ei ole mikään häpeä tai kiusallinen asia tehdä näin, päinvastoin. Kreikkalaiset itse syövät näin ja kutsuvat tällaista tapaa nimellä sintrofiá.

Alkupaloja tuodaan sitä mukaa kun niitä valmistuu, vähitellen. Niiden kanssa nautitaan leipää. Alkupala-annoksissa ei ole useinkaan ottimia, ja se saa meidät hämmennyksiin: miten toimia? Ei ole tarkoituskaan tuoda ottimia.

Jokainen ottaa lautaselta oman osuutensa omalle lautaselleen omilla syömävälineillään. Ruokien jakaminen synnyttää yhteisön, sintrofian, kestiystävyyden. Vierustoverin  kanssa alkaa juttu luistaa kun on sovittava ruoan jakamisesta.

Samassa pöydässä ruokaileminen ja ruoan jakaminen saa aikaan myös oksitosiinin virtaamisen Se on se hormoni, joka yhdistää meidät lujin sitein pöytäkumppaneihin, tuo hyvän olon ja rentouttaa.

Leipä odottaa murtamistaan

15. Leipä tuodaan korissa

eikä se aina ole leikattu viipaleiksi, vain viilletty. Se ei ole huolimattomuutta vaan mielestäni korkeampaa sivistystä. Silloin joku ruokailijoista voi ottaa leivänmurtajan roolin, isännän tai emännän sijan, ja murtaa leivästä palat jokaiselle. Se kuuluu hyvään kreetalaiseen käytökseen. Tämäkin kuuluu sintrofia-ajatteluun.

Murrettu leivänpala ei ole atomistinen pala, jonka päälle voi levittää siististi levitteen ja päällysteet (ja joka pidemmälle vietynä johtaa voileipäkulttuuriin).

Murrettua palaa käytetään ruoan syömiseen! Sillä voidaan kaapia lautaselta herkulliset liemet, sen päälle voidaan nostella suupala kerrallaan vaikkapa mezépöydän tahnoja, sen päälle voi lorotella oliiviöljyä, sen saa syödä sormin: se kuuluu hyviin tapoihin.

Kahviloissa ja baareissa olet saanut juomasi viereen pähkinöitä tai muuta suolaista naposteltavaa. Jos menet turistikeskusten ulkopuolelle ja tilaat pelkän alkoholijuoman, saatat saada sen viereen pienen lautasellisen vaikkapa tikuiksi leikattuja vihanneksia, pari lihapullaa, juustopölkkyjä, korppuja, härkäpavun palon… ja kun tilaat toisen, saat lisää.

Nämä tulevat pöytään siis tilaamatta. Ne kuuluvat juoman hintaan, sillä Kreikassa ei koskaan pelkästään juoda, sen kanssa aina napostellaan. On käynyt minullekin niin, että olen kaljapullon viereen saanut kahvilassa seitsemää laatua naposteltavaa eikä lounaalle enää ole tehnyt mieli.

16. Kreikkalaiset näkevät vaivaa ruokansa eteen

Ajetaan kauemmas keskustasta pieniin, jopa syrjäisiin ranta-t ai vuoristotavernoihin. Ne hakevat kalasa joka aamuyö merestä. Omistaja saattaa olla kalastaja ja silloin hinnat ovat edullisia ja valikoima jotain ihan muuta kuin kalakaupassa.

Hyviä paikkoja on paljon etelärannikon pienissä lahdenpoukamissa. Löydät myös tavernoita, jotka kasvattavat omat kalansa, usein silloin puroforelleja tai sampia. Kokeile myös mustekaloja, esim. tuore kalmari friteerattuna on upea ja paljon maukkaampi kuin pakasteesta valmistettu.

Hiiligrillissä kypsennetty kahdeksanlonkeroinen ansaitsee erikoismaininnan, samoin seepia, kun se haudutetaan vaikkapa fenkolin kanssa padassa (seepia mureutetaan usein pakastaen se ennen käyttöä).

17. Kreikkalaiseen sivistykseen kuuluu ruuanlaittotaito ja taito keskustella siitä

Erityisesti miehet kunnostautuvat tällä alueella. Seitsemän miestä, ei-ammattilaista, saattaa keskustella innokkaasti tunnin verran kahdeksanlonkeroisen tuoreudesta kertovista merkeistä tai tunnistaa viinistä monestako lajikkeesta se koostuu.

Kreetalainen (mies) noutaa lampaanlihat teurastajalta, ei supermarketin tiskiltä. Tai vielä paremmin, tilaa lampurilta. Pakasteita hyljeksitään, eineksiä ei käytetä, valmisruokia ei osteta vaan raaka-aineita. Kotiruokakin tehdään itse alusta asti.

Kukaan ei ajattele, että se vie paljon aikaa ja sen ajan voisi käyttää paremminkin. Ruuanlaitto ei siis ole ajan haaskausta vaan kulttuuria. Korkeaa sellaista. Kuin viulun soitto.

Kaikki alkupalat keskelle pöytää kaikkien iloittavaksi

18. Varaudu näkemään vaivaa ruokapaikan eteen

vaikka vuokraamaan auto, jotta pääset vapaasti liikkumaan. Yhdistä siihen pari mukavaa pysähdystä, käy vaikka ukkokuppilassa, heittäydy juttusille, katsele maisemia, jätä auto tien vierelle ja tee pieni kävely vaikka kylän kujille, oliivilehtoihin, jokivarteen, kappelin kulmalle.

Älä ahnehdi kilometrejä äläkä syö kiireesti. Ota rauhallisesti, anna ruokailun kestää vaikkapa useita tunteja. Juttele muiden asiakkaiden, tarjoilijan, isäntäväen kanssa, kysele kylän kuulumisia. Hidas syöminen on Kreikassa korkeinta sivistystä, korkeinta kulttuuria.

19. Ja lopuksi

Kali oreksí, hyvää ruokahalua!
Huomasitko jotain tuttua tuossa toivotuksessa? Sana óreksi on samaa juurta kuin an-oreksia, ruokahaluttomuus…

Tuoreessa opaskirjassani Ihana Kreeta- läntinen Hanian alue on reittien ohella kerrottu aika monta hyvää tavernaa…

Rantatavernan pässinpäät eivät jätä isäntäväen päätoimeentulolähdettä arvailujen varaan

Auton ratissa Kreetalla

Heti aamusella auton rattiin ja Haniaan hoitamaan asioita. Olen ajellut täällä itse nyt kymmenisen vuotta autolla. Ensimmäiseen kymmeneen vuoteen en auton ratissa Kreetalla uskaltanut olla. Jarrutin ja huokailin, vinguin ja vapisin pelkääjän paikalla ihan riittämiin. Myös kuskin mielestä.

Kun rakennusprojektimme Plataniaksessa alkoi, tulin siihen tulokseen että auton ratissa on istuttava ihan itse. Vakikuskini kun pysytteli tiiviisti Suomessa paitsi lain sallimat lomat. Ja rakentamiseen liittyvät asiat nyt vaan vaati liikkumista paikasta toiseen. Yleisillä kulkuneuvoilla meni helposti päivä yhden asian kanssa. Ja niitä asioita piisasi.

Ensimmäisen kerran autonrattiin

Ensimmäisen kerran astuin autonrattiin matkustettuani ensin kolme päivää kaikilla muilla mahdollisilla kulkuvälineillä Kreetalle. Bussilla Helsingistä Hankoon, laivalla Hangosta Travemundeen, Travesta junalla Hampuriin. Hampurista lentäen reittiä Hampuri-Essen-Ateena-Hania. Miksi? Koska vuonna 2010 Islannista tullut tuhkapilvi rajoitti lentoliikennettä. Ajatelkaahan, silloin epävarmuus lennoista ja matkoista kesti vain pari viikkoa. Tänä vuonna, noh, kaikki tietää. Olin perillä Hanian kentällä illalla noin kymmenen maissa ja tietenkin oli ihan pimeää. Hain vuokra-auton ja hengittelin hetken syvään, starttasin ja aloittelin loputtomalta tuntuneen matkan kohti Evropi-hotellia, jossa silloin asuin. Kai se matka loputtomaksi käy kun ajaa viittäkymppiä ja pysähtyy päästämään kaikki mahdolliset takaatulijat ohi.

Olen saanut ABC-ajokortin vuonna -75, ja ajanut sen jälkeen koko ajan; Helsingissä, pitkin Saksan moottoriteitä, jopa kuorma-autolla silloin kun niissä vielä käytettiin välikaasua. Ongelmitta. Miksi se niin vaikeaa sitten olisi Kreetalla. No ei miksikään. Lopulta totesin ajamisen olevan samanlaista täällä kuin muuallakin. Autossa on ihan samalla lailla kaasu ja jarru, valot ja vilkut kuin muuallakin. Kaikkia niitä käytetään ihan normaalisti. Plus äänimerkkiä. Ja varoitusvaloja. Niistä autonvuokraaja ohjeisti; ”tässä on sitten varoitusvalot, jos haluat piipahtaa kaupassa”.

Hieman se totuttelua vaati

Se mihin alkuun oli vaikea tottua oli se, että autot jossa ei ole valoja, voivat silti liikkua. Sitä kun on tottunut ajovalopakkoon Suomessa. Muutama yllätys ja kyllä sen oppi. Toinen totuttautumisen paikka oli motoroiduissa kaksipyöräisissä. Ja joskus kolmipyöräisissäkin. Niitä kun tuntui tippuvan välillä taivaalta. Välillä niiden tulon kuuli vähän liiankin hyvin, välillä ei lainkaan, ne vain olivat siinä.

Vielä näitä näkee, ihanaa.

Lopulta tottuminen paikalliseen liikennekulttuuriin sujui muutamassa päivässä. Täällä liikenne on oikeasti, paitsi joustavaa niin myös luovaa :-). Ja joukkoon mahtuu AINA. Tulet sitten miten päin tahansa liikenteeseen. Jos olet kääntymässä vasemmalle ja taakseni kertyy jonoa, niin viimeistään kolmas vastaantulija päästää sinut kääntymään, pois tukkimasta liikennettä. Toki torvet soivat paljon, mutta pääosin silloin moikataan kaveria, kerrotaan fillaristille että ollaan tulossa. Tai kysytään mummolta ohimennessä montako niitä kananmunia pitikään ostaa. En kyllä varsinaisesti pidä vieläkään kaupungeissa ajamisesta, mutta ei minua pelotakaan. Sekaan vain kuin aamusumuun.

Parkkipaikka on joskus vähän liioitteleva nimitys.

Vuoristoteillä sen sijaan olemme joskus päätyneet sellaisiin paikkoihin, jossa apuun on pyydetty useammankin uskontokunnan jumalia. Peruuttaminen äkkijyrkällä kiemuraisella soratiellä on extreme-kokemus, uskokaa pois. Näiltä kokemuksilta välttyy jos ei mene päällystämättömille teille. Eikä luota googlemapsiin sokeasti. Se kun saattaa luokitella tieksi sellaisenkin mikä osoittautuu oliivilehtojen kautta mutkittelevaksi “metsäautotieksi”, joka päätyy sateisten päivien jälkeen mutakuoppaan jossa lähinnä amfibi olisi oikea valinta. Tiedän mistä puhun. Kerran uskoin kartanlukijaa ja googlemapsia. Yhdeksän hengen minibussin kanssa, täynnä ihmisiä. Liekö kaikilla vieläkään tukka laskeutunut oikeaan asentoon. Perille kuitenkin päästiin silloinkin. 

Kannattaa pitää mielessä

Se on tuo tutkimusmatkailijan luonne, joka aina välillä ajattaa vähän haasteellisimpiinkin paikkoihin. Vaikka täällä on ihan leppoisaa ajella, ihan oikeasti, niin muutama asia kannattaa siis pitää mielessä

  • autot joissa ei ole valoja, voivat liikkua
  • kaksipyöräisiä/kolmipyöräisä ja nelijalkaisia ilmestyy mistä tahansa, milloin tahansa ja ne katoavat samalla lailla kuin ilmestyvät
  • mm. kansallistiellä SAA ajaa valkoisen sulkuviivan oikealla puolella; se tekee liikenteestä huomattavasti joustavamman. Paikalliset kyllä muistuttavat jos olet heidän tiellään. Turha siitä on ottaa nokkiinsa.
  • kiireen voit unohtaa; sopeuta ajonopeus itsellesi sopivaksi, hoppuhousuja on aina takapuskurissa roikkumassa, varsinkin kun näkevät vuokra-auton. Päästä ne ohi äläkä yritä karkuun, stressaat paljon vähemmän.
  • silmät kannattaa olla selässäkin, ja mieluusti päälaella
  • antaa niiden soittaa torvea, kyllä maailmaan ääntä mahtuu. Eikä se välttämättä ollut edes sinulle.
  • poliisit ajavat aina vilkkuvalot päällä
  • peltipoliiseja ja nopeusrajoituksia on, mutta tiedän vain pari paikkaa kansallistiellä missä niitä noudatetaan. Kannattaa seurata paikallisten toimintaa.
  • jos tienpäällä jotain sattuu apua saa aina. Vaikkei kyydissä olisikaan yhdeksää neits… naista
  • STOP-merkki ei välttämättä tarkoita samaa kuin Suomessa. Jos pysähdyt “turhaan” saatat saada jonkun puskuriisi. Oikeassa olet, mutta kannattaako lomasta tuhrata aikaa sen asian selvittelyyn, kreikankielellä.
Ei vedetty kölin alta pilatesohjaajaa, mutta auton alta hän ei malttanut pysyä pois. Siis tuo punapaitainen. Autossa hänen lisäkseen seitsemän naista ja lapsi.

Hyvin olen kuitenkin pärjännyt, vain yksi peräänajo.  Perääni ajettiin kun  – onneton  –  menin antamaan jalankulkijalle tietä. Autosta ulos noustessani olin valmistautunut ihan mihin vaan taistoon. Kohtelias nuori mies katsoi paitaani (kuva alla) ja autonsa rutistunutta keulaa ja totesi ”sorry, my fault”, niin kuin tietysti olikin. Autovuokraamo hoiti neuvottelut sen jälkeen sekä oman autoni, lähes olemattomat, vahingot mukisematta.

Tuon keikankielisen tekstin äkikseltään kääntää “diplomaattinen koskemattomuus”

Liikennekulttuuri on omanlaisensa, kauniisti sanottuna

Vahinkojen vähäisyys ylipäänsä hämmästyttää, kun katselee paikallisten ajokulttuuria. Tänään olen pongannut mopoilijoissa mm. yhden jolla oli kahvi toisessa kädessä ja puhelin toisessa, yksi ohitti kirkon kahvimuki kädessä tehden ristinmerkin toisella. Yhdellä mopokuskilla oli toisessa kädessä tarjotin, jonka päällä oli pullo ja kymmenkunta rakimukia. Teki mieli seurata. Yksi vei ehkä talonrakennustarpeiksi kolmemetrisiä puukeppejä, kevyesti kainalossa. Mopolla. Puhumattakaan niin monista perheistä, jotka on lastattu kaksipyöräisten kyytiin.

Liikennekuolemat Kreikassa ovat ihan eurooppalaista huipputasoa, eikä ihme. Jos kurkistatte tienvarsien pikkupikkukirkkojen sisään, huomaatte että harmillisen monessa on sisällä nuoren miehen kuva. Se kertoo, että tällä paikalla tuo nuorukainen menehtyi. Yleensä juuri nuori mies. Hautausmailla voi saman havaita, paljon nuorena kuolleita miehiä, ja jos kuolinpäiviä katselee, (netistä löytyy keino tarkistaa mikä viikonpäivä kyseessä) niin valitettavan usein se on sunnuntai. Sunnuntaina aamuyöstä on vaarallista liikkua näköjään. Monella näyttää edelleen kypärä killuvan kyynärtaipeessa, se laitetaan päähän vasta kun tullaan kansallistielle.

Vuokra-autosta omistusautoon

Vuokra-autoilusta siirryimme jossain vaiheessa omaan autoon. Ostimme sen tutulta autonvuokraajalta, hän kun sattui olemaan automekaanikko koulutukseltaan ja ystävämme Kostaksen kaveri. Paperisota oli taas kerran melkoinen. Veronumero oli jo valmiina, mutta kauppakirjojen kanssa mentiin edestakaisin väliä myyjä-pankki-KEP-pankki-myyjä. Ja muutaman kerran vielä siihen päälle. KEP on toimisto, josta löytyy kaikenmoisia kaavakkeita ja siellä käytiin allekirjoittamassa kaikki paperit. Jonkunhan pitää todistaa, että juuri SINÄ allekirjoitat ne paperit. Ja ettet asu yli kolmea kuukautta maassa. No silloin en asunut. Autokauppias tuskaili papereita täyttäessään, miten ihmeessä voi tietää mitä i-kirjainta missäkin kohtaa pitää käyttää. Kaikki kreikankielein opiskelijat saavat lohtua tuosta kommentista, luulisin. Ja hän sentään oli kreikkalainen.

Kun proseduurit oli läpikäyty olikin jo helppoa. Jos auton kanssa oli ongelmaa, katsastusta, huoltoa, mitä vaan, vein auton myyjälle joka hoiti homman ja palautti auton. Ihan loistavaa palvelua. Auto, Renault Megane, (myöhemmin tekstissä kotoisesti rellukka”) ” bratz-car, niin kuin lapsemme sitä kutsuivat ulkonevan peränsä vuoksi, sen paremmin kuin myyjäkään ei kovin luotettavalta näyttänyt ulospäin, mutta homma toimi koko ajan moitteettomasti. 

Vanhasta autosta upouuteen

Kun tuo autovuokraamo sitten lopetti, tuli aika miettiä miten pärjäämme vanhan auton kanssa. Perheen autovastaava Kim oli jo jonkin aikaa viettänyt toveja autokaupassa ”tuumimassa” vaihtoehtoja. Koska auton luotettavuus oli tärkeä, päädyttiin sitten uuteen autoon ja valinta osui romanian rolls royceen eli Dacia Dusteriin. Auto tuntui ensin alkuun möhköfantilta edelliseen pieneen ja ketterään Meganeen verrattuna, mutta iso tavaratila ja reilu maavara olivat sen ehdottomia valtteja. Ja hinta. Perusmallin kulkuneuvo ilman muita herkkuja kuin ilmastointi, maksoi tuolloin noin 13te. Vanhan automme ottivat vaihdossa.

Täällä vanha auto voidaan ottaa vaihdossa. Sen hinta vähennetään myyntihinnasta, mutta omistusoikeus pysyy myyjällä kunnes autolle on löytynyt uusi omistaja. Tämä oli hienoinen yllätys, kun ihana kirjanpitäjäni ennen vuodenvaihdetta asiaa kyseli. Jos auto on omistuksessani vuoden viimeisenä päivänä, joudun maksamaan siitä autoveron koko tulevalta vuodelta. Onneksi ihana rellukkamme oli myyty; autokauppiaan pojalle. Ilmeisen hyväkuntoinen oli jäljiltämme kaiketi. Tuota verotusasiaa en olisi tiennyt seurata ilman valpasta kirjanpitäjääni. Niin kuin en sitäkään, että autovero pitää älytä maksaan vuoden viimeiseen päivään mennessä. Ei siitä mitään laskua kotiin tule. Oppia ikä kaikki.

Kreetalaisella merkkikorjaamolla

Uutta autoa odotellessamme, jokusen kuukauden, rellukkamme aiheutti vielä yhden elämyksen. Lähdimme reissuun jonnekinpäin saarta. Auto tuntui ”laiskalta” ja laiskistui entisestään, ja kun pääsimme lähelle Rethymnonia, enää kuljettaja kiihtyi. Ennen Rethymnonia löytyi automyymälä/korjaamo, jonka pihaan nilkutimme. Pari tuntia kului, kun testailivat autoa. Kahvitarjoilu pelasi ja porukan miesväen mielestä ei ollut lainkaan pitkästyttävää odotella ajan kulumista autokaupassa. Me naiset, no, tuijotimme merelle, harvassa autokaupasta on esteetön näköala suoraan aavalle merelle.

Mietin kuumeisesti koko ajan mitä korjaus mahtaa maksaa ja mitä olen valmis maksamaan. Vaihtoehtona oli vuokrata auto jotta matka jatkuu. Ja varsinkin kun uusi auto oli juuri tulossa, eikä vanhan korjaukseen enää kovasti kannattanut satsata. Kahden tunnin kuluttua korjaaja toi avaimet ja totesi, että jotain suuttimia putsattiin, auto testattiin kansallistiellä eikä ongelmia enää tuntuisi olevan. Vahvistivat vielä, että sillä kyllä uskaltaa lähteä vuorten ylitykseen. Menin kassalle ja hieman hermostutti. Hinta oli 8€. Tarkistin varmaan kolmeen kertaan, siis 18€ ?Ei. 80€ ? Ei, hinta oli 8€. Kuitilla. Annoin 10€. Oli aika kevyttä jatkaa matkaa. Rellukka toimi moitteettomasti koko loppumatkan ja muutaman kuukauden sen jälkeenkin vielä. 

Auton ratissa Kreetalla …

… pärjää hyvin kun on itse joustava, eikä pidä säännöistä niin pilkulleen kiinni. Lehmänhermoista ei ole haittaa. Katsokaa mallia paikallisista. Nykyisin ajan melkein mielummin täällä kuin Suomessa. Olen oppinut ajokulttuurin ja joskus Suomeen palatessa on hieman ongelmia sopeutua siihen liikenteeseen. Sanovat poliisit. Polkupyöräilyn Kreetalla aloitin jo paljon ennen auton hankintaa. Niihin tarinoihin palaan myöhemmin. 

Niin ne asiat, joita aamulla lähdin hoitamaan hoitamaan … no ei tällä kertaa onnistunut, ensi kerralla ehkä. Yhtä rönsyilevää kuin tämä tarinakin. Voikaa hyvin !

Myös meidän kurssilaiset pääsevät välillä kokemaan vähän erinlaista kuljetusmuotoa !

Mitä tapahtuu jos onkin koko bändi leirillä Vamosissa

Niin, mitä tapahtuu jos koko bändi päätyy leirille Vamosiin? Allaolevan taltioinnin kirjoitti Timo Ahonen, lukekaahan itse.

Koko bändi leirillä Vamosissa ?

Luettuamme jonkin lehtijutun Kreetalla järjestettävistä biisileireistä, laitoimme Heikki Salolle viestiä ja kysyimme: Voiko leirille ilmoittautua kokonainen bändi? No, Heikin vastaus oli, että kokonaisia bändejä ei leirin pitkän historian kuluessa mukana ole vielä ollutkaan, mutta ilman muuta! Ei siis ollut mitään veruketta kieltäytyä lähtemästä, koska selvästi meillä oli halu saada ammattilaisten ohjausta omaan harrastetoimintaamme ja olivathan leirin vetäjät Heikki Salo ja Tuija Rantalainen rautaisia alansa ammattilaisia. Hiukan oli pupu pöksyissä, mutta odotukset korkealla. Omien tekemisten asettaminen ammattilaisten arvioitavaksi oli tietenkin aika jännittävää.

Ai ketkä me?

Ollaan neljän hengen kokoonpano nimeltä Alakulo Bros. Nimikin jo kertoo, että kyse on jo elämää nähneistä miehistä, joille on syttynyt palo tehdä lauluja elämän varrella koetusta. Kukaan meistä ei ole muusikko koulutukseltaan tai ammatiltaan, vaan kuka mitäkin.

Meitä yhdistää kuitenkin se, että jo koulupoikina soitimme, ja soitamme edelleen, yhtyeessä Tetetermite, joka on vaikuttanut Jyväskylässä since 1964, välillä tosin pitkään telakalla olleena. Me neljä ukkoa tuosta porukasta kiinnostuimme siitä, miten omia biisejä tehdään, vaikka covereidenkin soittaminen on mukavaa. Ja totuushan on, että mistä niitä covereita tulisi, jollei joku tee uusia biisejä? Jos olet utelias kuulemaan, miten tuo Alakulo Bros soi, niin mene YouTubeen ja kirjoita hakukenttään ”alakulo bros”, niin löydät kymmenkunta biisiämme videoiden höystäminä.

Pakkasimme sitten joitain helposti kuljetettavia soittimia ja laulun tekeleitä kapsäkkeihin ja nousimme pelottomasti (tai oikeastaan lähes kaikki pelot voitettuamme) Kreetan koneeseen syyskuussa 2019. Jo tuota ennen olimme hiukan tutustuneet tuleviin leirikavereihin ja leirin vetäjiin yhteisen WhatsApp-ryhmän kautta.

Fabrica Farm ja kreetalainen kulttuuri

Biisintekoleiri pidettiin pienessä noin 900 asukkaan Vamosin kylässä Kreetalla lähellä Haniaa. Majoituimme ja opiskelimme idyllisellä maatilalla eli Fabrica Farmilla, jossa oli mainiot ja nykyaikaiset majoittumis- ja kokoontumistilat pienissä taloissa. Farmilla on omaa viininviljelyä, oliivipuita ja yrttien kasvatusta. Kylä ja sen keskustassa sijaitseva taverna, jossa kävimme aamupalalla ja vietimme useampiakin iltoja jutellen ja musisoiden, oli loistava ja ystävällinen ympäristö vapaa-ajan viettoon.

Mielenkiintoiset retket ja kulttuuripläjäykset vaikkapa Vamosin kylän historiasta ja oliiviöljyjen olemuksesta järjesti Kreetan maku -matkatoimisto ja sen todella osaavat ja kaikissa pulmissamme avustaneet vetäjät. Viikkoon mahtui myös illallinen vuoristossa lammaspaimenten vieraana, jossa paimenet valmistivat vuohenjuustoa ja musiikki soi. Farmilla vieraili myös paikallisia tosi taitavia muusikoita soittelemassa yhdessä leirin vetäjien kanssa.

Paimenten illan paikallisten “pöytä”

Leirillä oli myös vilkasta yhteistä yömusisointia, jossa erityisesti Alakulon veljekset Olli ja Stewe kunnostautuivat… siis niille, joita ei vielä nukuttanut. Kuvaavaa tunnelmalle oli, että kun tuo yömusisointi oli jatkunut jo yli puolen yön ensimmäisenä iltana, niin näimme Farmia pitävän pariskunnan lähestyvän terassiamme ja arvelimme heidän tuovan meille ”pyyhkeitä” metelin pitämisestä. Olimme kuitenkin väärässä: isäntä toikin kevyttä yöpalaa ja hänen puolisonsa esitti uskomattoman kauniilla ja syvällä äänellään kreikkalaisia laulelmia.

Biisileiri bändimme näkökulmasta

Vetäjinä kurssilla olivat Heikki Salo (sanoitus) ja Tuija Rantalainen (sävellys). Heidän lisäksensä meitä oli 12 osallistujaa, ”aikuisia ihmisiä” kaikki ja tosi mukavaa ja avointa porukkaa, jokaisella oma historiansa, mikä toi rikkautta yhteisen viikkomme keskusteluihin ja yhdessäoloon. Opetusta ja itsenäistä musiikin tekemistä oli kuusi tuntia päivässä. Aluksi Heikki piti meille miniluentosarjan biisin tekemisen keskeisistä periaatteista ja saloista. Monelle meistä se avasi ihan uuden tavan katsoa ja kirjoittaa laululyriikkaa. Välillä aina pidettiin yhteisiä klinikoita, joissa käytiin läpi seinälle heijastettuja biisien tekstejä ja ideoitiin niitä yhdessä tosi positiivisessa hengessä. Loppuviikko liittyi säveltämiseen ja valmistautumiseen soittoharjoituksilla pienellä kulttuuritalolla pidettyyn konserttiin, jossa kaikki uudet biisit esitettiin.

Ideana oli: ”Jokainen osaa tehdä laulun.”

Leirillä oli sekä kokeneita soittajia/laulajia että henkilöitä, jotka eivät soittaneet mitään soitinta tai laulaneet. Heidän osaltaan Tuija sävelsi ja esitti biisit ja hänen tuekseen koottiin muista leiriläisistä erilaisia kokoonpanoja. Yhtä esitettyä laulua loppukonsertissamme kuvitti myös erään leiriläisen koskettava tanssiesitys.

Me teimme yhden uuden biisin yhdessä. Sen nimi on Neljä miestä nurmikolla. Sen ideana oli aikoinaan vietetty loppukesän yö kesämökillä Itä-Suomessa. Tuona yönä Olli opetti meille tähtien nimiä. Ensimmäinen sanaversiomme ei mennyt Heikiltä läpi ollenkaan. Hän kysyi: Missä on pihvi? Hänen ajatuksensa oli, että tavallisten ihmisten elämä on niin tylsää, että jos siitä haluaa tehdä laulun, täytyy reilusti vaan valehdella. Niinpä päätimme biisin koukuksi paljastaa sen loppupuolella, että tähtiä opettava kaveri onkin sokea, joka osoittelee tähtiä valkoisella kepillään! -hän joka on sokea, näkeekin eniten! Eli kyllä se pihvi sitten lopulta löytyi…

Leirillä klinikoitiin myös kolmea Alakulo-biisiä, jotka ovat jo YouTubessa. Silloin vielä keskeneräiseen Tanssijan elämää biisiin Tuija lauloi osuuden nopeasti kämppäämme kyhätyssä leiristudiossa. Leiri oli kokonaisuudessaan melko sanoituspainotteinen, johtuen varmaankin siitä, että Tuija Rantalainen oli täystyöllistetty säveltäessään sellaisia sanoituksia, joille ei ollut säveltäjää tai esittäjää. Mainiota oli, että Heikki antoi erittäin asiantuntevaa ja kannustavaa palautetta Timolle myös uusista sanoituksista, joita ei vielä ollut sävelletty.

Molemmat ohjaajat olivat todella kannustavia ja auttavaisia kaikkia meitä amatöörejä kohtaan ja kaikki palaute, jonka saimme, oli todella hyvällä ja ystävällisellä tavalla rakentavaa, mutta samalla kriittistä ja siten biisien kehittelyä edistävää. Uskomme, että tämän saman kokemuksen ja tunteen jakavat kaikki leirillä olleet, joista monet tulivat tekemään elämänsä ensimmäistä omaa laulua. Kaikkia meitä leiriläisiä kannustettiin myös klinikoilla antamaan toisillemme ”lahjoja” eli omia ideoitamme toisten tekemien biisien kehittämiseen. Näistä lahjoista biisin tekijä voi sitten ottaa käyttöönsä, mitä itse parhaaksi kokee.

Kurssilaiset kantapöydässään Sterna tou Blumosifissä

Sydämellisesti suosittelemme

Siis kaiken kaikkiaan erittäin positiivinen ja mielenkiintoinen ja unohtumaton viikko. Kovasti suosittelemme, jos omien laulujen teko vähänkin kiinnostaa! Ja jos sinulla on soittokavereita tai ystäviä, joiden kanssa haluat tehdä lauluja, niin tuo Vamosin viikko on mainio tapa rentoutua hyvien ystävien seurassa ja perehtyä laulujen tekemisen saloihin ja kehittää omaa yhteistä lauluntekoharrastusta!

Koko bändi leirillä Vamosissa eli Alakulo Bros;

Timo Ahonen, Tero ”Tete” Ansio Teuvo ”Stewe” Kaipainen ja Olli Serimaa

Melkein koko bändi leirillä Vamosissa

Elämäsi Laulu – workshop on tulossa jälleen, 20-27.9.2020, toivotamme teidät tervetulleeksi iloiseen luovaan joukkoomme !

Maalauskurssi 2-9.5.2021

Kuvailmaisun iloa ja värien voimaa Vamosissa

(myös Vedamaalausta)

Viikon pituinen maalauskurssi kokoaa yhteen meidät kuvailmaisun ja taiteen ystävät. Voit tulla mukaan elämäsi ensimmäiselle maalauskurssille tai sitten ties kuinka monennelle. Löydät uutta, syvennät aikaisempaa kokemustasi ja ennen kaikkea – osaat ja onnistut varmasti. 

Maalaamisen lisäksi pääsemme retkille ja seikkailemaan Vamosin kotifarmimme lähellä ja vähän kauempanakin oleviin kyliin ja niiden elämään. Nautimme kuuluisasta hyvästä kreetalaisesta ruuasta. Ja annamme sielun levätä saaren lämmössä keväisen kauniissa miljöössä.

Maalauskurssilla pääset tutustumaan ja kokeilemaan erilaisia helppoja tekniikoita ja innostavia tapoja tehdä kuvia. Löydät itsellesi luontaisen ilmaisun tavan ja kädenjäljen. Pidempään maalausta harrastaneena saat uusia tulokulmia ja sisältöjä omaan työskentelyyn. Ohjelmassa on kevyttä teoriaa, innostavia harjoituksia sekä aiheissa mukana ripaus Kreetan mytologiaa. Kurssia ohjaa taiteilija ja kuvailmaisun opettaja Kirsi Ryynänen.

Matkoillamme syömme kiiteltyjä kreetalaisia maalaisaterioita

Maalauskurssin viikko-ohjelma

Tulopäivä sunnuntai 2.5. 2021 Saapuminen Hanian kentälle joko Norwegianin tai Finnairin aamulennolla noin klo 10.00. Kuljetus Vamosiin, jossa majoitumme.  Syömme tavernassa yhteisen lounaan, tutustumme toisiimme ja menemme siestalle. Illalla kokoonnumme farmilla, tutustumme työskentelytiloihin ja nautimme yhdessä iltapalaa ja alottelemme kurssiamme.

Maanantai 3.5. Aamiainen omaan tahtiin tai tavernassa. Työskentelyä.  Lounas. Työskentelyä. Iltäkävely paikallishistorian valossa vanhankylän kujilla, mahdollisesti uimaretki sekä illallinen naapurikylässä.   

Tiistai 4.5. Aamiainen kuten yllä. Työskentelyä. Kevyt lounas. Työskentelyä. Illalla retki Paimenten luo vuorille ja siellä runsas ateria.

Keskiviikko 5.5. Aamiainen tuttuun tapaan. Työskentelyä. Lounas farmilla. Työskentelyä. Käydään illalla uimassa.

Torstai 6.5. Aamiainen tuttuun tapaan. Työskentelyä. Lounas farmilla. Työskentelyä. Iltaretki Surin naapurikylään, käydään ihmettelemässä sen kivestä kasvavia iäkkäitä ja graafisen kauniita oliivipuita, joita voimme luonnostella, ja sieltä uimaan ja syömään…

Perjantai vapaapäivä 7. 5.

Lauantaina 8.5. retkipäivä. Lähdetään heti aamiaisen jälkeen ja suunnataan etelärannikolle. Noustaan Askífun ylängön kautta ylös Kallikratiin ylängölle, jossa käydään yrttikahvilassa, jaloitellaan tasangolla ja laskeudutaan Miriokefálan kautta Argirúpoliin ja syödään lopuksi värikkäässä Arkudenassa ´maailman paras ateria´. Sitten Vamosiin pakkaamaan…

Sunnuntaina 9.5. Aamiainen omaan tahtiin ja lähtö kentälle klo 8

Matkan hinta

riippuu majoitusvaihtoehdosta:

   880 €  jaettu 2h huone  
   980 €  oma huone
1 070 €  oma pieni huoneisto
   940 € / hlö, oma pieni huoneisto kahdelle

Hintaan sisältyy
– majoitus valitussa huonetyypissä
– lentokenttäkuljetukset
– viikon ohjelma retkineen
– oppaan ja matkanjohtajan palvelut
– ohjelmassa tummennettuna merkatut ateriat – pruukaavat olla runsaita.. – opetus, 4 kurssipäivää  

Hintoihin eivät sisälly
– lennot, matkavakuutus, aamiainen

Lisämaksusta
50 € / vko, runsas maalaisaamiainen tavernassa

Farmillla majoitumme huoneistoihin, joissa on kaksi kahden vuoteen makuuhuonetta ja ne ovat kahdessa kerroksessa, makuuhuone/kerros ja kussakin oma kylpyhuone. Alakerrassa ovat terassi ja tupakeittiö ja
yläkerrassa parvekkeet. Jos haluaa majoittua omassa pienessä huoneistossa, se sijaitsee n. 700 – 800 metrin päässä alempana kylällä.

Kysythän tarvittaessa tarkennuksia!

HUOM!
Maalauskurssille mahtuu 7 lähtijää ja matka toteutuu, jos lähtijöitä on vähintään 5.
Matkan peruutus- ja muut ehdot määräytyvät Finnairin ja Kreetan Maku Oy:n yleisten ehtojen mukaan.

Maalaustarvikkeet ja välineet: Jokainen työskentelee kurssilla omilla väreillä ja välineillä. Suosittelen akryylivärejä, ne ovat helppo- ja monikäyttöiset. Mikäli väri-maailma on sinulle uusi, niin autan mielelläni hankinnoissa. Pienellä varustuksella pääsee hyvin alkuun ja nyt on hyvä varustautua ”matkapakkauksella”.

Siveltimiä erilevyisiä, palettiveitsi, pieni tela, kertakäyttölautasia, akvarellipaperia ja vaikka muutamia valmiiksi päällystettyjä kovapohjia ja muistiinpanovälineet voi olla mukana. Kurssipaikalla on astioita vedelle ja sivellin-huoltoon.

Otathan yhteyttä Kreetan Makuun, jos haluat lisää tietoa kohteesta tai majoittumisesta. Jos taas haluat lisää tietoa kurssin sisällöstä, ota yhteyttä kirsi@piitta.fi