fbpx

Viimekeväinen linturetki Kreetalle

Uusi retki tulossa LINTURETKI KREETALLE 19-26.4.2020

Kreeta on tunnettu omaleimaisesta luonnostaan ja myös linnustostaan, erityisesti siksi että melko runsaiden endeemisten lajien lisäksi muuttoaikana lajien määrä kolminkertaistuu 422 eri lajiin.

Kirjavuutta lisää luonnon monimuotoisuus, saarelta löytyy kaikkea mahdollista merenrannoista, jokisuistoista, ja sub-trooppisista metsistä aina lumipeitteisiin vuoriin. Muuttolinnut pysähtyvät lepäämään saarelle sekä keväällä että syksyllä Afrikan matkoillaan joten säpinää riittää varsinkin järvillä ja jokien suistoalueilla.

Järjestimme viime huhtikuussa kokeilumielisen pilottimatkan. Kreetaa koetteli harvinainen pitkäaikainen kylmä pohjoinen virtaus, joka vaikutti muuttolintuihin. Mokomat varmaankin etsivät lämpimämpiä reittejä tai myöhästyttivät matkaansa, koska lintujen määrä jäi arvioitua pienemmäksi. Vastapainona kompensoimme tilannetta kiertelemällä ympäri saarta tosi mielenkiintoisissa paikoissa, joita muuten ei varmaankaan tulisi koluttua. Muun muassa yövyimme kotkaretkellä korkealla vuoristossa Agios Ioanniksen vanhassa kylässä syöden ja juoden hyvin rikkumattomassa luonnonrauhassa. Kotkia löytyi runsaasti mutta niitähän on tällä alueella aina paljon.

Matka kaiken kaikkiaan oli onnistunut ja porukka viihtyi oikein hyvin, joten tästä inspiroituneena olemme päättäneet järjestää uuden matkan. Tulemme kiertämään suunnilleen samat reitit, tällä kertaa oppaanamme on kokenut suomalainen lintuopas, Jarmo Koistinen (Tringa ry). Tutut tarkkailupaikat ovat tiedossamme viime kevään reissun ja kirjallisuuden pohjalta.

Riippuen ryhmän intresseistä meillä on tarkoitus yhdistää lintuihin muutakin luontoon liittyvää ja tietysti syödä ja juoda hyvin kaukana turistirantojen massatarjonnasta.

Tänä syksynä toteutuva hyvinsyöntiretki antaa varmaan paljon uusia ideoita.

Ryhmän toimivuuden ja joustavuuden kannalta pyrimme pitämään porukan tavan mukaan melko pienenä, näin on paljon helpompaa tutustua ja saada vaikka ihan uusia ystäviä.

Kreetan maun sivuilta löydät alustavan ohjelman hintoineen ja ehtoineen joten siitä vaan soittelemaan ja varaamaan aktiivilomaa samanhenkisessä porukassa.

Nähdään keväisellä Kreetalla!

Kim Andersson

puh +358 40 0407572   kim(at)kreetanmaku.fi

Lintumaailmaanko ?

Tämä matkatoimiston kanssa puuhasteleminen tuntuu avaavan aivan uusia sivuja ja maailmoja, asiat ja ideat vaan yhtäkkiä kehittyvät kun jostain innostuu.

Esimerkiksi nyt kävi näin:

Viime vuoden keväällä järjestimme erittäin onnistuneen, paljon hehkutetun valokuvausleirin. Vapaapäivänä sitten kaksi kaveria halusi päästä tutustumaan Länsi-Kreetan lintuihin ja kysyivät voisinko lähteä kuskiksi. Mikäs siinä,satuin tietämään pari paikkaa joissa olen nähnyt selvästikin alan miehiä valtavien putkiensa kanssa. Aamutuimaan ylös ja autonkeula kohti Aradenan aluetta jossa olemme aiemmin nähneet hanhikorppikotkia. Sillan kupeessa olevasta kahvilasta kyselin missä kotkia olisi nähtävillä. Ukko teki kädellään laajan kaaren tarkoittaen kai, että vähän joka paikassa. Sitten vielä että no mihin aikaan, johon hän vastasi että puoli kahdeltatoista. Ymmärsin että suunnilleen puoliltapäivin.

Meillä oli hyvin aikaa joten ajelimme rauhassa pikkutietä Agios Ioannikseen ja siitä etelään kohti rotkon reunaa herrojen samalla tarkkaillessa vuoren rinnettä. Käytännön syistä minä enemmänkin tarkkailin tietä. ’Tuolla!!’ he intoilivat yhdestä suusta. Rinteessä kuulemma oli korppikotkaparvi istuskelemassa kelon päällä, viisi tai kuusi kappaletta. Minä en vieläkään nähnyt mitään, vasta aikani kiikarin kanssa tuhrattuani sain ne okulaariin. Komeita, kyllä. Ammattimiehiä selvästi, antennit viritettyinä myös lentäviin tipuihin. Tasan 11.30  ne kaikki nousivat siivilleen ja selvästi uteliaina liihottivat puiden latvoja viistäen tutkimaan että mitä tyyppejä nyt taas. Kamerat oli sarjatulella ja miehet aivan innoissaan. Minäkin yritin jotain säälittävällä 280 millisellä.

Pikkuhiljaa siirryimme seuraavaan kohteeseen eli Plataniaksen lähellä sijaitsevalle Agia-järvelle, josko sieltäkin löytyisi jotain herroja kiinnostavaa näin muuttoaikaan. Minun mielestä siellä on vain ollut lokkeja ja muita vesisotkia. Heti perillä toinen totesi että tämähän on paratiisi!! Ai missä, minä ihmettelin. Kolmisen tuntia ne siellä hääräsivät jutellen muunmaalaistenkin kanssa ihan käsittämättömyyksiä. Illalla kotona Kari kyseli että hän taitaa jättää valokuvaustunnin huomenna väliin jos voisin aamulla ajaa hänet taas järvelle aikaisin aamulla. Siis koko päiväksi koska loppuryhmä oli lähdössä ihan muihin maisemiin. Niin tietysti.

Heitin sitten ihan sattumalta että jos pojat kykenee kokoamaan hyvän ryhmä niin minä voin kyllä järjestää ohjelman myös lintuharrastijille. Ei kuulemma tuota ongelmia, joten  otin yhteyttä puolituttuun oppaaseen joka vakuutti pystyvänsä hoitamaan homman. Marraskuussa ryhmä tuli täyteen ja sen jälkeen onkin ollut puuhaa. On tutkittu mitä lintuja missäkin on nähtävillä mihinkäkin aikaan, rakennettu hienoja excellejä taksonomisen järjestyksen mukaan ja tavailtu lintujen latinalaisia nimiä silmät tihruten iltamyöhään. Vähän kuviakin on katseltu kun esimerkiksi ei ollut ihan selvää miltä hemppo näyttää…

Nyt jo odotellaan innolla kevättä, vaikka vähän vielä jännittää minkälaiseen soppaan nyt on tullut lusikkansa laitettua.

Sitä paitsi tämä puuha on oikeasti ruvennut kiinnostamaan, taidan olla ihan täysillä mukana kiikarit kaulalla aivan hörhönä.

Se kai tässä toiminnassa vetää puoleensa että tapaa uusia fiksuja ihmisiä ja oppii uusia asioita. Ei se sen kummempaa kai ole, eläkeläiselläkään.

Tarkoitus on järjestää näitä uudelleen, kaiken tämän duunin jälkeen, joten jos löytyy muitakin kiinnostuneita niin saa ottaa yhteyttä.

Kimi

Ja tuon loistavan kuvan hanhikorppikotkasta otti Kari Sundqvist, kiitos että saimme käyttää tuota kuvaa !