fbpx

Kreetan lähihistoriaa – agentit kirjailijoina

Kreetan historiaa tutkiessa ei materiaalista todellakaan ole puutetta, se vain painottuu kovin pitkälle menneisyyteen. Minolaista aikaa on tutkittu joka toisessa Euroopan ylipistossa, antiikkia samoin mutta bysantin  kohdalla on jo hiljaisempaa.

1800-luvun romantiikan innoittamana Robert Pashley sekä muutamat ranskalaiset ja saksalaiset kiertelivät saarella, lähinnä etsimässä jälkiä muinaisesta loistosta mutta joutuivat pettymään. Saaren elämä oli kovin alkukantaista ja köyhyys oli silmiinpistävää. 1900-luvun historiasta ei sitten paljoa löydykään, turkkilaisen miehityksen jäljiltä saari tuntui jääneen kehityksessään pysähtyneeseen tilaan, Venizeloksen edesottamukset Kreikan yhdistämisessä kyllä ovat tuttuja vuosisadan alun eurooppalaisesta historiasta mutta englanniksi käännettyä kirjallisuutta ei hevin löydy, puhumattakaan suomenkielisestä.

Moneen kertaan olen tankannut Toista Maailmansotaa käsitteleviä teoksia, aluksi kiinnostuin vain sodan tapahtumista mutta pian huomasin kahden kirjailijan kohdalla hyviä huomioita saaren ihmisistä, heidän luonteestaan ja elinympäristöstään sekä historian vaikutuksesta saarelaisten elämään.

Liittoutuneiden jätettyä Kreetan saksalaisille kesäkuussa 1941, lähetettiin jo syksyllä englantilaisia agentteja organisoimaan vastarintaa miehittäjille.  Kiireellisempi tavoite oli kuitenkin saarelle jääneet harhailevat sotilaat, jotka pikimmin piti saada evakuoitua Egyptiin.

Englannin siirtomaahallinnosta tehtävää suorittamaan löytyi kyllä väkeä, mutta nopeasti selvisi ettei siirtomaaherruuden näivettämistä virkamiehistä ollut paljon apua. He eivät puhuneet kreikkaa, eivät tunteneet saaren historiaa (Ovatko alkuasukkaat ystävällismielisiä?), pitivät palvelijoita kantamassa tarvikkeitaan ja käyttäytyivät  kaikin tavoin ylimielisesti, joten mitään yhteistoimintaa paikallisten sissipäälliköiden kanssa ei syntynyt.

Nopeasti päämaja Kairossa ymmärsi ongelman ja ryhtyi rekrytoimaan väkeä joka tunsi saarta ja sen historiaa sekä ennen kaikkea hallitsi kielen, toiset jopa Kreetan murteen.Paikalle haluttiin toiminnan miehiä joilta ei mene sormi suuhun alkeellisissa oloissa ja ovat valmiita tarvittaessa koviinkin otteisiin.  Vakiokysymys rekrytointihaastattelussa esimerkiksi oli :  ’Onko Teillä henkilökohtaista  ongelmaa ihmisten tappamisen suhteen?’

Kaksi merkittävintä agenttia mielestäni olivat Patrick Leigh Fermor ja Xan Fielding, varsinkin kirjallisilta ansioiltaan.

Herrat eivät tunteneet toisiaan ennen komennustaan Kreetalle mutta siellä tavatessaan he huomasivat omaavansa paljon yhtäläisyyksiä.  Kummankin opinnot olivat jääneet kesken kurittomuuden ja sopeutumisvaikeuksien takia, kumpikin oli opiskellut kirjallisuutta ja kumpikin oli jo poikasena matkustanut laajasti, puhuivat Kreikkaa ja olivat intomielisiä filhelleenejä. Perinteinen brittiläinen sotilaskuri oli kummallekin kammotus, kunnon boheemi ei sellaisen taivu.

Sekä kreetalainen laulu että tanssi luonnistui, tukka ja viikset värjättiin ja asusteina käytettiin lammaspaimenten rääsyjä, ei univormuja. Yksikään saksalainen ei erottanut heitä paikallisista.

Sekä Fermor että Fielding kirjoittivat sodan jälkeen kokemuksistaan Kreetalla.

Fermorin ’Abducting a General’ ja Fieldingin ’Hide and Seek’ kuuluvat molemmat sotakirjallisuuden  klassikoihin, mutta operatiivisten asioiden lisäksi kummastakin löytyy pitkiä osia joissa kuvataan heitä auttaneita ihmisiä, heidän elinolosuhteitaan, urheuttaan ja tapoja. Uskomattoman yksityiskohtaista luonnon kuvausta löytyy osioista joissa pakoillaan saksalaisia vuoristossa ja nautitaan kyläläisten tuomaa illallista kuunvalossa. Ruokalajit kuvataan tarkasti, yleensä linssejä, juustoa, korppua ja munia. Juhlapäivinä tietysti teurastettiin lammas. Ja viiniä sekä rakia joka päivä, sitä oli aina saatavilla! Välillä jouduttiin yöpymään lammaspaimenten vieraana mitatoissa (paimenten suojat vuoristossa), lukutaidottomien huumori ja elämänviisaus on jatkuva kummastelun aihe.

Kreetalaisten rohkeus ja uhrimieli oman turvallisuuden kustannuksella teki kaveruksiin lähtemättömän vaikutuksen, jota he eivät ikinä unohtaneet. Kairossa sijainneen päämajan komentaja, Jack Smith-Hughes kirjoittikin sodan jälkeen etteivät agentit olisi selvinneet hengissä edes 24 tuntia ilman paikallisten apua.

Fermor jatkoi sodan jälkeen lupaavasti alkanutta uraansa matkakirjailijana. Hän kirjoitti useita teoksia, sekä Kreikan matkoiltaan että muualta maailmasta. Fermoria pidettiin Englannissa aikansa parhaana matkakirjailijana ja hänet aateloitiin 2004. Kaikki hänen kirjansa antavat mielenkiintoisen kuvan menneestä maailmasta, varsinkin ’A time of Gifts’illä alkava trilogia 18- vuotiaan kokemuksista 30-luvun Euroopasta nousevan natsismin muuttuvassa maailmassa.

Fielding palasi Kreetalle vuodeksi 1951, koska halusi tavata kaikki ystävänsä rauhan oloissa.  Tästä ajasta synty merkkiteos ’Stronghold’, jossa vain paikoitellen viitataan sodan tapahtumiin mutta sitäkin enemmän käsitellään eri alueita, kyliä ja ihmisiä sekä historiaa. Kuvaukset esimerkiksi Koustojerakosta ja Sougiasta tuntuvat kovin tutulta.

Vaikka tuhotut kylät ovat vielä puoliksi raunioina, on jälleenrakennus käynnissä ja uudistuksia on tiedossa. Sougiaankin ollaan ehkä rakentamassa tietä, Loutroon ei koska se on mahdotonta. Vieraanvaraisuus on voimissaan, hetkeäkään ei saa olla rauhassa. Häät kestävät viikon ja mukaan otettu valokuvaajavaimo joutuu välillä pakenemaan Englantiin lepäämään. Koko ajan liikutaan jalan, yli vuorten ja rotkoja pitkin, rikkumattomassa luonnon rauhassa.

Eri alueiden ihmisistä Fielding antaa pistämättömän tarkan kuvan, eroavaisuudet sfakialaisten ja retymnolaisten välillä ovat selkeitä .

Näiden herrojen teokset olen lukenut useaan kertaan. Teksti on niin värikästä ja sanasto niin monipuolista, ettei englanninkielellä tunnu olevan juurikaan mitään yhteistä nykyisen populaarikirjallisuuden kanssa. Kieli on muuttunut 50 vuodessa aivan toisenlaiseksi.

Siitä vaan syventämään Kreetan tuntemustaan ja englannin kielen taitoa!

 KREETA TOISESSA MAAILMANSODASSA 

Alla on tiivistelmä siitä mitä Kreetalla tapahtui toisen maailmansodan aikaan, vuosina 41-45. Näiden tapahtumien pohjalta järjestämme myös retkiä Kreetalla, päiväretkiä tai useamman päivän retkiä, aivan kuinka haluat !

Lisää retkistä täältä !

LÄHTÖASETELMAT

Kreikka monien muiden valtioiden tavoin halusi pysyä liittoutumattomana eikä sen takia ensin sallinut liittoutuneiden joukkoja alueelleen 1940. Sen aikaisen diktatuurihallituksen pääministerinä toimi Ioannis Metaxas, joka ei kuitenkaan ollut natsimielinen vaikkakin jyrkän kommunistivastainen.

Hitlerilläkään ei ollut aluksi mainittavaa kiinnostusta itäisen Välimeren valtatasapainoon vaan kohdisti kaiken tarmonsa jo loppuvuodesta 1940 tulevaan operaatio Barbarossan valmisteluihin.

Mussolinin epäonnistuttua Kreikan valloitusretkessä Albanian rintamalla syksyllä 1940, Hitlerin täytyi puuttua tilanteeseen säilyttääkseen akselivaltojen ja Mussolinin kasvot ja hän päätti pikaisesti valloittaa Jugoslavian ja Kreikan totutulla salamasotataktiikalla saavuttaakseen täyden hegemonian Balkanin alueella. Saksallahan oli jo joukkoja Romaniassa sekä Bulgarian hallituksen tuki. Alueen suurin strateginen merkitys oli Ploestin öljykentät Romaniassa, joista Saksa oli erittäin riippuvainen. Lisäksi Balkanin hallitseminen takaisi turvallisen lounaisrintaman tulevalle hyökkäykselle Neuvostoliittoon.

Saksan aikeiden selvittyä (englantilaisten onnistuttua murtamaan Enigma-salakoodauskieli) Kreikan hallitus myöntyi liittoutuneiden joukkojen lähettämiseen Egyptistä Kreikkaan turvaamaan puolustusta tulevaa saksalaishyökkäystä vastaan. Liittoutuneet lähettivät noin 57.000 sotilaan joukot, jotka koostuivat englantilaisista, australialaisista sekä uusiseelantilaisista.

Jugoslavian kukistuttua 6 päivässä Saksan joukot ylittivät Kreikan rajan 6.4.1941 murrettuaan kreikkalaisten ja liittoutuneiden puolustuslinjat ylivoimaisilla panssari- ja lentoaseilla. Yhdessä italialaisten kanssa joukkojen kokonaisvahvuus oli 1,2 miljoona miestä. Kreikkalaisten miesvahvuus oli noin 430.000 sotilasta. Ateena miehitettiin 23.4.1941, jonka jälkeen aloitettiin kuumeiset valmistelut Kreetan valloittamiseksi.

Saksalaisille Kreeta oli tärkeä Pohjois-Afrikan joukkojen huollon kannalta ja toisaalta Ploestin öljykentät olivat Kreetalta liittoutuneiden pommikoneiden ulottuvilla. Lisäksi saksalaisilla oli mahdollisuus kontrolloida Suezin kanavaa, jonka kautta englantilaiset laivasivat öljynsä Arabianlahdelta. Liittoutuneiden argumentit Kreetan puolustamiseksi viimeiseen mieheen olivat päinvastaiset.

Hitler myöntyi vastentahtoisesti kenraali Kurt Studentin suunnitelmaan valloittaa Kreeta ilmasta käyttämällä liitokoneilla laskeutuvia rynnäkköjoukkoja sekä laskuvarjojääkäreitä. Tästä yllätykseen perustuvasta äkkirynnäköstä oli hyviä kokemuksia Narvikista sekä Ebaelista (Belgia), toki huomattavasti pienimuotoisemmista operaatioista. Hitler piti suunnitelmaa erittäin riskialttiina mutta taipui lopulta asettaen ehdoksi että kaikkien voimavarojen piti olla käytössä operaatio Barbarossaa varten 21.6.1941. Kolmen lentokentän (Maleme, Rethimnon ja Iraklion) haltuunoton jälkeen oli kuljetuskoneilla sekä laivoilla määrä tuoda saarelle 14.000 miehen suuruinen vuoristojääkäridivisioona ja aseistusta vahvistukseksi. Käytössä oli noin 500 Junkers Ju 52 kuljetuskonetta sekä noin 70 hinattavaa liitokonetta sekä ilmatukea varten noin 500 pommituskonetta,hävittäjää ja Stukaa. Laskuvarjojääkäreiden sekä rynnäkköjoukkojen vahvuus oli noin 7000 miestä. Italialaisten oli määrä toimittaa laivoja vahvistuksia ja raskaita aseita varten mutta he suhtautuivat vastentahtoisesti yhteistyöhön koska noin puolet sen Välimeren laivastosta oli tuhottu Taranton iskussa 1940 joulukuussa.

Liittoutuneiden puolustus koostui noin 9000 kreetalaisesta erittäin heikosti aseistetusta santarmista ja sotilaasta, sekä noin 32.000 sotilaan vahvuisesta ANZAC-armeijasta, joka oli pääasiassa muodostettu Kreikasta paniikissa evakuoiduista joukoista, joita ei ehditty palauttaa Egyptiin.  Näiden joukkojen aseistus oli myös vaillinainen koostuen lähinnä italialaisilta Afrikassa vallatusta kenttätykistöstä sekä vaihtelevista käsiaseista,  konekivääreistä, muutamasta panssarista ja IT- ja Bofors tykistä sekä kymmeneswtä Whippet ja Matilda panssarista.  Liittoutuneiden johto Kreetalla raportoi että vain noin 10.000 sotilaalla oli asianmukainen varustus eikä ilma-asetta ollut lainkaan. ANZAC-joukkojen komentajaksi nimitettiin Bernard Freiberg (NZ) joka raportoi itäisen Välimeren komentajalle kenraali Wavellille (GBR) sekä myös suoraan Churchillille, jonka mielestä saaren puolustus oli hoidettava ”viimeiseen mieheen”.

TAISTELUT 20.5. – 1.6. 1941

Saksalaiset pommittivat aamupäivisin puolustajien asemia kaikissa kohteissa 7 päivän ajan ennen hyökkäystä tuhotakseen tykistön asemia. Tykistö ja muu materiaali oli kuitenkin taitavasti naamioitu joten tuhot jäivät melko vähäisiksi. Saksalaisten lentotiedustelu raportoi vielä päivää ennen hyökkäystä että saari vaikuttaa autiolta joten merkittävää vastarintaa ei olisi odotettavissa. Saksalaisten arviot puolustavista joukoista liikkuivat 4-10.000 miehessä joiden aseistus ja puolustustahto Manner-Kreikan tapahtumien jälkeen olisi vähäinen.

Hyökkääjien ensimmäinen aalto kohdistui Malemen kentälle ja sitä ympäröivään alueeseen aina Soudan satamaan asti. Saksalaiset eivät saavuttaneet ensimmäisenä päivänä tavoitteitaan minkään kohteen valloittamiseksi, koska puolustajilla oli melko helppo työ tuhota ilmatorjunnalla sekä muulla tykistöllä noin 30 Junkers-52 kuljetuskonetta ja niissä olevat laskuvarjojääkärit. Lisäksi suuri osa laskuvarjojääkäreistä sai surmansa jo ennen laskeutumistaan tai heti maassa yrittäessään selviytyä varjostaan tai etsiessään asekontteja. Teurastus oli silminnäkijöiden mukaan järkyttävä, mutta muutaman tunnin kuluessa saksalaiset onnistuivat varmistamaan Tavronitiksen sillan ja ryhmittäytymään hyökkäystä varten Kukkula 107 rinteille ja huipulle vallatakseen tykistöasemat siinä kuitenkaan onnistumatta. Aamulla 21.5. saksalaisten arvioiden mukaan 800 laskeutuneesta sotilaasta oli täydessä taistelukunnossa  enää 57 jäljellä.

Uusi-Seelantilaisten pataljoonat kärsivät ammusten puutteesta ja tuhotuista puhelinlinjoista sekä sekavasta organisoinnista. Kuva kokonaistilanteesta oli puutteellinen eikä pyydettyä vahvistusta toimitettu joten kukkulaa puolustavat yksiköt päättivät sekasorrossa vetäytyä. Yllättyneet saksalaisyksiköt, jotka olivat valmistautuneet kaiken ratkaisevaan vastahyökkäykseen aamun koittaessa havaitsivat vastustajan poistuneen kukkulalta, jonka he näin saivat haltuunsa ilman taistelua.

Suunnilleen yhtä suurella voimalla saksalaiset laskeutuivat myös ns. vankilalaaksoon kukkula 107 eteläpuolelle. Tappiot olivat vastaavanlaiset vaikka taisteluita ei ensimmäisen taistelun jälkeen käyty vaan hyökkääjät saivat rauhassa ryhmittäytyä vankilan suojaan.

Soudan sataman ympäristöön laskeutuneet liitokoneet ja niiden rynnäkköjoukot tuhottiin melkein viimeiseen mieheen. Liitokoneet laskeutuivat louhikkoiseen kivikkoon ja eloonjääneet jääkärit joko kaatuivat tai vangittiin.

Iltapäivällä toteutettiin toinen hyökkäysaalto Rethimnonin ja Iraklionin lentokenttien ympäristöön. Menestys oli, mikäli mahdollista, vieläkin heikompi; kummassakaan kohteessa joukot eivät päässeet edes lähelle lentokenttää tai kaupungin keskustaa vaan joutuivat vetäytymään ympäröiviin kyliin ja kukkuloille suojaan. Tappiot olivat samanlaatuisia ja vastaavaa luokkaa kuin Malemessa.

Saksalaisten komentokeskuksessa Ateenassa tunnelma oli epätoivoinen mutta kenraali Student päätti käyttää reservinsä ja lennätti ne keskitetysti Malemeen saadakseen edes yhden lentokentän hallintaansa. Vaikka nämä reservitkin kärsivät ankaria tappioita, saatiin lentokentän ja kukkulan tilanne tasapainotettua  21.5. iltaan mennessä. Yöllä uusiseelantilaiset yrittivät vastahyökkäyksellä saada saksalaiset perääntymään, mutta hyökkäyksen aloituksen viivästyttyä ei tavoitetta saavutettu yön aikana vaan hyökkääjät joutuivat päivän valjettua ilmahyökkäysten armoille ja joutuivat vetäytymään itään kohti Plataniasta.

Saksalaisten suunnitelma oli tuoda vahvistuksia meritse. Oman kaluston puuttuessa ja italialaisten kieltäydyttyä lisätappioiden pelossa, takavarikoitiin 4 pientä kreikkalaista kauppalaivaa ja 20  ’kaikia’ eli pieniä puisia moottoripurjehtijoita, jotka oli tarkoitettu saarten välisiin tavarakuljetuksiin. Brittiläiset sotalaivat tuhosivat armadan kokonaisuudessaan yön pimeydessä. Noin 3000 saksalaissotilaasta hukkui kuin ihmeen kaupalla vain 372, loput saatiin pelastettua seuraavana aamuna lentoveneillä ja pienaluksilla Luftwaffen suojatessa operaatiota.

Seuraavana päivänä brittiläiset havaitsivat toisen saattueen matkalla Iraklioniin. Syöksypommittajat hyökkäsivät Brittiläisten laivojen kimppuun jonka tuloksena upotettiin tai vaurioitettiin 2 taistelulaivaa, 4 risteilijää ja useita hävittäjiä. Brittien Välimeren laivasto oli kärsinyt murskaavat menetykset.

Taistelujen 3. päivänä saksalaisten painostus Malemen alueella johti lisävetäytymiseen rantaa pitkin itään kohti Haniaa. Vankilalaaksosta saksalaisjoukot yrittivät nousta kukkuloille kohti Galataksen kylää, jossa käytiin äärimmäisen verisiä taisteluita kolmen päivän ajan. Kaupunki vaihtoi 4 kertaa omistajaa 23-25.5.  ennen kuin liittoutuneiden joukot joutuivat antamaan periksi ankarien tappioiden ja ammusongelman takia. Näissä dramaattisissa taisteluissa siviileillä ja jopa naisilla sekä lapsilla oli merkittävä osa.

Sekä Rethymnonissa sekä Iraklionissa saksalaiset eivät koko taistelun aikana pystyneet miehittämään sen paremmin lentokenttiä kuin kaupunkejakaan, vaikka antautumista yritettiin määräämällä ilmavoimat tuhoamaan Iraklionin kaupunki kokonaisuudessaan.

VETÄYTYMINEN

Jatkuvien ilmaiskujen, materiaalipulan ja jatkuvien taistelujen uuvuttamat ANZAC-joukot joutuivat vetäytymään Haniasta Galataksen taistelujen jälkeen 27- 28.5. ja joukot päätettiin evakuoida saarelta. Iraklionista pystyttiin evakuoimaan laivoilla 3467 miestä, joista noin 700 sai surmansa ilmavoimien pommituksissa. Sen sijaan Haniassa ja Rethymnonissa olevien joukkojen käskettiin marssia etelärannikon Hora Sfakionin kalastajakylään, josta brittilaivasto noutaisi ne Egyptiin.

Noin 50 kilometrin marssi saaren poikki oli raastava kokemus. Ilman ruokaa ja vettä, usein jopa ilman jalkineita saappaiden hajottua kivisillä poluilla, noin 17.000 miestä raahusti öiseen aikaan kohti etelää. Päivisin jatkuvat ilmaiskut pakottivat joukot piiloutumaan. Ensimmäiset laivat saapuivat 28.5. mutta evakuointi kesti 3 päivää koska laivat pystyivät turvallisesti seilaamaan vain yöaikaan. Joukot odottivat maastossa Imbroksen rotkon suulla vuoroaan kunnes 30.5. ilmoitettiin että viimeinen laiva turvaan Egyptiin on lähtenyt. Laivat pääsivät turvallisesti määränpäähänsä koska ilmapommitukset olivat laantuneet saksalaisten siirtäessä mahdollisimman paljon kalustoa Saksaan operaation Barbarossaa varten.

Noin 12.000 rannalle jäänyttä sotilasta sai valita sotavankeuden tai vuorille karkaamisen väliltä. Arviolta 1000 valitsi karkaamisen ja loput kävelivät takaisin Haniaan sotavankileirille. Siviiliväestö sekä luostarit suojelivat karanneita joista suuri osa  siirrettiin asteittain etelärannikolta pienaluksilla Egyptiin mutta useat valitsivat liittymisen partisaanijoukkoihin ja englantilaisten vakoiluorganisaatioon (SOE – Special Operations Executive)

VASTARINTA JA AGENTIT

Kreetalaisten vastarinta oli ainutlaatuista siinäkin mielessä että se alkoi spontaanisti välittömästi laskuvarjojen ilmestyessä taivaalle.  Saksalaisten sotapropaganda antoi ymmärtää että saarelaiset tulisivat suhtautumaan myönteisesti tai ainakin neutraalisti miehitykseen. Tosiasiassa kreetalaisten ikiaikainen motto on ollut ’Vapaus tai kuolema’ jota on aina sovellettu valloittajia vastaan eikä kreetalaisella miehellä ole mitään arvokkaampaa kuin oma ja perheen kunnia.  Historijoitsijat ja filhelleenit Saksassa muistuttivat sodanjohtajia asiasta mutta ilman tulosta.

Kyläpäälliköt kokosivat nopeasti satojen miesten joukot lähialueelta. Liittoutuneet eivät ymmärtäneet aseistaa näitä siviilejä joten he joutuivat käyttämään ikivanhoja Turkin vallan aikaisia pyssyjä, suuri osa käytti aseenaan hakkuja, lapioita, veitsiä yms. Alikianoksen alueen kylistä kootut joukot hyökkäsivät Vankilalaaksoon laskeutuneiden saksalaisten selustaan aiheuttaen tappioita ja sekaannusta. Siviilit surmasivat useita eksyneitä ja puissa hihnoistaan riippuvia jääkäreitä. Saaliiksi saadulla saksalaisten aseilla oli suuri merkitys vastarinnalle.

Turhautuneet saksalaiset ryhtyivät heti taistelujen laannuttua ankariin kostotoimenpiteisiin kyliä vastaan polttamalla niitä ja teloittamalla kaikki miehet. Huhujen levitessä saksalaisten   toimenpiteistä, kylien miehet pakenivat nopeasti vuorille liittyäkseen organisoituihin partisaaniosastoihin (Andartes), joista sodan edetessä kasvoi vaikuttava noin 10.000 miehen voimavara joka jatkoi saksalaisten kiusaamista ja sabotaasia sodan loppuun asti. Siviilien suojelemat partisaanit piileskelivät vuoristojen luolissa ja tuhosivat armotta heitä etsimään lähetettyjä saksalaispartioita.

Jo syksyllä 1941 britit lähettivät ensimmäiset SOE agentit saarelle.  He eivät olleet kokeneita sotilaita tai vakoojia vaan tehtävään valjastettiin ennemminkin klassisia romanttisia seikkailijoita, jotka pystyisivät innovatiiviseen toimintaan saaren vastarintajoukkojen kanssa ja kykenivät asumaan luolissa ja lumisilla vuorilla pakoillen saksalaispartioita. He myös pääsääntöisesti puhuivat kreikkaa.

Agenttien ensisijaisena tarkoituksena oli organisoida vuorille jääneiden sotilaiden evakuoiminen etelärannikon kautta ja lisäksi lähettää tietoa saksalaisten joukkojen ja materiaalin siirroista Pohjois-Afrikkaan. Agentit liittyivät nopeasti myös sabotaasitoimintaan tuhoten yhteistyössä partisaanien kanssa lentokoneita, polttoainevarastoja, varikoita jne. Yhteistoiminta huipentui huhtikuussa 1944 ’Festung Kreta’n komentajan kenraali Heinrich Kreipen yltiöpäiseen kaappauksen virka-autoineen virka-asuntonsa läheltä ja evakuointiin kahden viikon seikkailun jälkeen etelärannikolta Egyptiin ja sotavankeuteen. Operaatioon osallistunut William Moss kirjoitti kaappauksesta best-seller kirjan (Ill met by moonlight) josta tehtiin myös elokuva 1955.

Saksalaiset rankaisivat armottomasti sissien ja englantilaisagenttien suojeluun ja muonittamiseen osallistuneita kyliä tuhoamalla ne täydellisesti lähinnä Sfakian alueella. Yhteensä lasketaan noin 4000 siviilin saaneen surmansa teloituksissa. Andartesien toiminta sodan aikana on tärkeä osa Kreetan itsetuntoa joka ilmenee mm. musiikissa ja kreetalaisessa mielenlaadussa.

LOPPUNÄYTÖS

Syksyllä 1944 saksalaiset alkoivat asteittain keskittää vielä saarella olevat noin 10.000 sotilasta Hanian kaupunkiin. Joukoilla oli vielä runsaasti aseistusta ja muonaa joten niiden ei tarvinnut antautua ennen kuin 8 toukokuuta 1945. Joukot riisuttiin aseista 23.5. jonka jälkeen englantilaiset suojelivat niitä kreetalaisilta. Sotavangit ’salakuljetettiin’ asteittain noin neljän kuukauden aikana Soudan satamasta Manner-Kreikkaan ja Lähi-Itään sotavankeuteen  kostonhaluisten kreetalaisten mieliharmiksi.