fbpx

Cretan runner – Georgios Psychoundakis

Tarina kreetalaisista viestinviejistä toisen maailmansodan aikana.

Vietettyämme viininpoiminnan ja siihen liittyvän juhlan jälkeisen yön Vamosissa, päätimme aamulla lähteä retkelle vuoristokyliin. Totesimme, että Asi Gonian alueella emme aikoihin ole käyneetkään. Sieltä saattaisi löytyä mielenkiintoisia reittejä ja kenties jotain uutta kylän suuresta pojasta. Cretan runner – Georgios Psychondakis on nimittäin sieltä kotoisin. Ja kyllähän sieltä löytyikin!

Asi Goniaa ympäröi vuoret, ja sitä suojelee kirkot

Asi Gonia

Asi Gonia sijaitsee vuoristossa vajaa 10 km Argiropolista länteen, erittäin mutkaisen tien varrella.  Kylä on ikivanha setlementti joka on aina saanut elantonsa lampaiden hoidosta. Monet kreetankävijät lienevät käyneet siellä 23.4. jolloin kyläaukiolla ja sen kirkolla vietetään Agios Jorgoksen (lampaiden ja paimenten suojelijan) panijiria. Silloin lammaslaumat tuodaan kylän kirkolle siunattavaksi ja lypsettäväksi. Pienen kylän aukiolla on useita kymmeniä lammaslaumoja ja paimenia asiaan kuuluvasti pukeutuneina, keppeineen. Mukana niin kylän pienimmät paimenpojat kuin koukkuselkäisen vaaritkin. Lampaiden määkiminen ja kaaos on melkoinen. Kirkolla on tarjolla leipää ja lämmintä, tuoretta, lampaanmaitoa. Uskalla maistaa !

Asi Gonia on kuuluisa myös vastarintaliikkeen taistelijoistaan. Kaikki venetsialaisista natseihin ovat saaneet osansa yrittäessään vuoristoon. Vuonna 2017 kylään perustettiin “The Cretan Runner Museum“, josta meille vinkkasi kyläkahvilan vanha isäntä. Koska oli sunnuntai, museo oli auki. Siinä vierailussa sitten hurahtikin muutama tunti kreetalaiseen tyyliin perheen seurassa pöydän ympärillä, rakeineen kaikkineen.

Georgios Psychondakis syntyi 1922 rutiköyhään lammaspaimenen perheeseen. Hän erottautui jo lapsena muista oppimalla nopeasti lukemaan ja kirjoittamaan. Kuulemma hyvin vilkas ja huumorintajuinen poika jonka ensimmäinen kirjallinen tuotos oli nimeltään ’Oodi mustetahrasta opettajattaren valkoisella hameella,’

Cretan runner – Georgios Psychoundakis

Sodan sytyttyä englantilainen John Pendlebury toimi Knossoksen museon intendenttinä,a ja siinä ohessa hän toimi myös salaisen palvelun (SOE) leivissä tehtävänään kartoittaa saarta tulevaa vastarintatoimintaa varten mahdollisen saksalaisen invaasion varalle. Suhteet luotiin vuoriston kylien kyläpäälliköihin ja merkkihenkilöihin. Paikallisia innokkaita löytyi kosolti, heidän joukossaan Georgios, joka nokkeluutensa ja paikallistietämyksensä perusteella koulutettiin lähetiksi.

Välittömästi saksalaisen miehityksen alettua, SOE organisoi vastarinnan ympäri saarta. Saarelle tuotiin lisää brittiagentteja, joiden pääasiallinen tehtävä oli koordinoida vastarintaa ja attentaatteja, mutta myös viestittää Lontooseen saksalaisten aikomuksista. Liikuteltavia radioasemia perustettiin vuorille ja luoliin. Ne lähettivät tietoja laivasaattueista sekä lentosuunnitelmista, jotka liittyivät lähinnä Rommelin armeijan huoltoon Afrikassa. Toiminta sisälsi paljon riskejä, koska saksalaiset pystyivät peilaamaan signaaleja ja näin yrittivät paikallistaa asemia, joita piti siksi jatkuvasti siirrellä. Koska myös teknisten ongelmien takia yhteydenpito ryhmien välillä oli hankalaa, tarvittiin lähettejä juoksemaan tiedonantojen kanssa. Georgioksesta tuli legendaarisen SOE-komentajan Sir Patrick Leigh Fermorin ja hänen seuraajiensa luottolähetti ja myös henkilökohtainen ystävä. Cretan runner – Georgios Psychoundakis – legenda syntyi.

Museon esineistöä

Äärimmäisen vaarallinen työ

Lähettien toiminta oli äärimmäisen vaarallista koska saksalaiset olivat koko ajan heidän perässään. Kyläläiset suojelivat ja ruokkivat heitä mutta natsien tiedusteluverkosto (Bad Cretans) välitti koko ajan tietoa lähettien liikkeistä, joiden avulla pyrittiin  pääsemään käsiksi vastarintaliikkeeseen ja sen radioasemiin. Georgios oli helppo tunnistaa sillä hän oli pienikokoinen, kärppämäinen hahmo, joten hänet pidätettiin monta kertaa. Aina hän onnistui kuitenkin pakenemaan.

Britit totesivat sodan jälkeen että ilman lähettejä ja siviilien tukea heidän toimintansa ei olisi jatkunut vuorokautta pidempään.

Ultrajuoksua ennenvanhaan

Georgioksen ja hänen kollegoidensa fyysiset suoritukset ovat legendaarisia. Pisin dokumentoitu suoritus oli juoksu Kissamoksesta Paleochoraan, 82 kilometriä yhdessä päivässä. Ei ollut teitä vaan maasto oli lampaiden ja aasien kivipolkuja ylös ja alas jyrkässä vuoristossa. Tunnettu ultrajuoksija, Christopher Macdougall (mm. kirja Born to Run) kirjoitti myös kirjan ’Natural Born Heroes’, jossa hän tutki edellytyksiä suoriutua vastaavanlaisista rasituksista, joihin lammaspaimenlähetit pystyivät. Hän päätyi siihen että, lihaksiston sijaan kalvot määrittelivät suorituskykyä. Ruokavalio, joka koostui etanoista, juustosta, hortasta (villivihannekset) ja viinistä, mahdollisti energian saannin rasvasta eikä hiilihydraateista. Välillä läheteillä oli taskun pohjalla vanhoja korpun jämiä, muttei muuta.

Myös lapsena omaksuttu tasapainoilu kivien välillä ja rinteissä oli ainutlaatuista. Macdougall yritti itse juosta tiedettyjä reittejä muttei päässyt lähellekään lähettien suorituksia ja oli kykenemätön jatkamaan seuraavana päivänä kokeilua. Suurin ongelma juoksijoilla olivat jalkineet. Nahkapohjaiset saappaat hajosivat nopeasti, kuten myös autonrenkaista suutarien nyhräämät varapohjat. Kun britit vaihtoivat henkilöstöä, olikin tapana jättää saappaat saarelle lähettien käyttöön.

Sodan jälkeenkään ei ollut helppoa

Georgios selvisi sodasta, mutta joutui heti vankileirille, koska hänellä ei ollut esittää mitään dokumenttia sodanaikaisista toimistaan. Niinpä häntä epäiltiin armeijaa pakoilleeksi kommunistiksi. Englantilaiset kirjoittivat vetoomuksia viitaten brittien myöntämiin kunniamerkkeihin, mutta Georgios vapautettiin vasta sisällissodan jälkeen ja hän palasi rahattomana kotikyläänsä löytääkseen vain tuhotun kotinsa ja majassa asuvan perheensä. Hän elätti perhettään tietöillä ja muilla hanttihommilla tienaamillaan roposilla. 20 vuotta myöhemmin saksalaiset palkkasivat Georgioksen sotilashautausmaan hoitajaksi Malemeen, yhdessä vastarintalegendan Manolis Paterakiksen kanssa.

Kun teloitetun komentaja Bruno Bräuerin jäämistö tuotiin haudattavaksi sotilaidensa joukkoon Malemeen vuonna 1974, Psychontakis kuulemma totesi yksikantaan että “ai jaa, tämän tyypin minä tunnenkin”.

Cretan runner -kirja syntyy

1950-luvun alussa Patrick Leigh Fermor palasi Kreetalle ja tapasi tietysti Georgioksen, joka mainitsi kirjoittaneensa vankeusaikoinaan kirjan sodanaikaisista tapahtumista. Ja ojensi pyydettäessä matkalaukullisen käsinkirjoitettuja liuskoja.

Fermor, itsekin kuuluisa kirjailija, joka on kirjoittanut alkusanat englanninkieliseen käännökseen, ei voinut käsittää miten käytännössä kouluttamaton lammaspaimen on saattanut kyetä sellaiseen kirjalliseen suoritukseen. Teoksen nimi on siis ’Cretan Runner’, se löytyy kaikista Hanian kirjakaupoista. Uskomattoman hieno kirja, joka antaa upean kuvan kreetalaisesta luonteenlaadusta ja vapauden merkityksestä saarelaisille. Myöhemmin Georgios myös käänsi Odysseuksen Kreetan murteelle. Sitä ei liene käännetty ymmärrettävistä syistä.

Georgios Psychontakis kuoli 84 vuoden iässä kotikylässään 2006. Omaisten mukaan hän oli loppuun asti vikkelän huumorintajuinen ja ikuinen optimisti, joka ei katunut mitään eikä muistellut ketään tai mitään pahalla.

Nikos Psychoundakis

Kun saavuimme museolle Asi Gonian liepeillä, kyselin englantia puhuvalta museonpitäjältä, josko tämä henkilökohtaisesti tunsi Georgioksen. “No tavallaan; hän oli isäni”. Asia selvä! Museo oli täynnä aiheeseen liittyvä kirjallisuutta, valokuvia ja esineistöä. Mielenkiintoisin vaihe tuli kuitenkin kun meidät kutsuttiin ulkopuolelle pöytään ottamaan lasilliset ja jatkamaan keskustelua. Seurueessa oli myös teatterinjohtaja ja käsikirjoittaja joka oli valmistelemassa Giorgioksen elämään perustuvaa näytelmää joka käännettäisiin myös englanniksi. Minusta tulisi kuulemma hyvä vaihtoehto kenraali Kreipen rooliin!!!

Valokuvia Georgioksen elämän varrelta

Museon on perustanut ja sitä hoitaa hänen poikansa Nikos Psychoundakis. Se sijaitsee rakennuksessa jonka Georgios rakensi itselleen 1969 ja jossa hän siis itsekin asui kuolemaansa saakka. Museon tarkoitus on saada esille kirjallisuutta, kuvia ja muuta esineistöä sotahistoriasta kiinnostuneille. Mielummin kuin pitää niitä piilossa laatikoissa. Museosta löytyi jopa saksankielinen versio Cretan Runner kirjasta, jonka julkaisun Georgios kuitenkin päätti kieltää.

Georgios ja kenraali Kreipe

Huhtikuussa 1944 englantilaiset agentit (Leigh Fermor ja Billy Moss) yhdessä kreetalaisten partisaanien kanssa toteuttivat saksalaisen kenraali Kreipen kaappauksen lähellä Knossosta. Suoritus herätti suurta huomiota ja lasketaan yhdeksi toisen maailmansodan uskaliaimmista operaatioista. Psychontakiksellakin oli siinä rooli, lähinnä pakoreittien ja piilopaikkojen varmistamisessa. Joukkio käveli vuorten yli etelärannikolle Rodakinoon, josta kenraali evakuoitiin Kairoon ja sotavankeuteen. Reissu kesti 16 päivää. Suosittelen kirjaa William Stanley Moss: Ill met by moonlight, myös samanniminen elokuva nähtävissä Youtubessa, Fermoria esittää Dirk Bogard.

Asi Gonia oli kaappauksen jälkeisen yön levähdyspaikka, mutta selvää kuvaa tarkoista koordinaateista ei ole. Paikalliset valmistelevat Kreipen kaappaukseen liittyvän reitin kartoittamista kokonaisuudessaan, sitä ei ole kokonaan dokumentoitu ja alkaa tulla kiire ennen kuin tietäjät kaikki kuolevat. Jerakarin liepeillä on merkitty reitti eräälle luolista, jossa Kreipe yöpyi matkallaan. Myös lähettien tukikohtanaan käyttämä luola täytyisi vielä löytää.

Kouluissa historianopetus ei enää kerro sodanaikaisista tapahtumista joten Georgios Psychontakis on nuoremmille aivan tuntematon. Museon avulla tietoisuutta saaren lähihistoriastakin pidetään yllä. Museolla on sivu myös facebookissa ’Cretan Runner Museum’.

Ja miksi juuri tuolloin lähdimme Asi Goniaan. Tuossa vuorivalokuvassa näkyy keskellä pieni kirkko, siellä oli kyseisenä sunnuntaina panijiri illalla. Siitä saimme vinkin ystävältämme, Asi Goniasta kotoisin olevalta Manthokselta. Laitoin hänelle kuvan museosta ja Nikoksesta. Vastaus tuli välittömästi: “Tuohan on enoni, ja Giorgios on isoisäni. “Enkö ole kertonut?” Hän kuulemma kertoo mielellään enemmän isoisästään.

Cretan runner – Georgios Psychontakis

Olipa iltapäivä! Tuli taas varsinainen tietopläjäys. Itsekin kaivoin heti kotona uudelleen Cretan Runnerin esiin, siitä irtoaa taatusti taas paljon uutta kuvakulmaa sekä Georgios Psychontakiksen hahmoon että Kreetan saareen ylipäänsä.

 KREETA TOISESSA MAAILMANSODASSA 

Alla on tiivistelmä siitä mitä Kreetalla tapahtui toisen maailmansodan aikaan, vuosina 41-45. Näiden tapahtumien pohjalta järjestämme myös retkiä Kreetalla, päiväretkiä tai useamman päivän retkiä, aivan kuinka haluat !

Lisää retkistä täältä !

LÄHTÖASETELMAT

Kreikka monien muiden valtioiden tavoin halusi pysyä liittoutumattomana eikä sen takia ensin sallinut liittoutuneiden joukkoja alueelleen 1940. Sen aikaisen diktatuurihallituksen pääministerinä toimi Ioannis Metaxas, joka ei kuitenkaan ollut natsimielinen vaikkakin jyrkän kommunistivastainen.

Hitlerilläkään ei ollut aluksi mainittavaa kiinnostusta itäisen Välimeren valtatasapainoon vaan kohdisti kaiken tarmonsa jo loppuvuodesta 1940 tulevaan operaatio Barbarossan valmisteluihin.

Mussolinin epäonnistuttua Kreikan valloitusretkessä Albanian rintamalla syksyllä 1940, Hitlerin täytyi puuttua tilanteeseen säilyttääkseen akselivaltojen ja Mussolinin kasvot ja hän päätti pikaisesti valloittaa Jugoslavian ja Kreikan totutulla salamasotataktiikalla saavuttaakseen täyden hegemonian Balkanin alueella. Saksallahan oli jo joukkoja Romaniassa sekä Bulgarian hallituksen tuki. Alueen suurin strateginen merkitys oli Ploestin öljykentät Romaniassa, joista Saksa oli erittäin riippuvainen. Lisäksi Balkanin hallitseminen takaisi turvallisen lounaisrintaman tulevalle hyökkäykselle Neuvostoliittoon.

Saksan aikeiden selvittyä (englantilaisten onnistuttua murtamaan Enigma-salakoodauskieli) Kreikan hallitus myöntyi liittoutuneiden joukkojen lähettämiseen Egyptistä Kreikkaan turvaamaan puolustusta tulevaa saksalaishyökkäystä vastaan. Liittoutuneet lähettivät noin 57.000 sotilaan joukot, jotka koostuivat englantilaisista, australialaisista sekä uusiseelantilaisista.

Jugoslavian kukistuttua 6 päivässä Saksan joukot ylittivät Kreikan rajan 6.4.1941 murrettuaan kreikkalaisten ja liittoutuneiden puolustuslinjat ylivoimaisilla panssari- ja lentoaseilla. Yhdessä italialaisten kanssa joukkojen kokonaisvahvuus oli 1,2 miljoona miestä. Kreikkalaisten miesvahvuus oli noin 430.000 sotilasta. Ateena miehitettiin 23.4.1941, jonka jälkeen aloitettiin kuumeiset valmistelut Kreetan valloittamiseksi.

Saksalaisille Kreeta oli tärkeä Pohjois-Afrikan joukkojen huollon kannalta ja toisaalta Ploestin öljykentät olivat Kreetalta liittoutuneiden pommikoneiden ulottuvilla. Lisäksi saksalaisilla oli mahdollisuus kontrolloida Suezin kanavaa, jonka kautta englantilaiset laivasivat öljynsä Arabianlahdelta. Liittoutuneiden argumentit Kreetan puolustamiseksi viimeiseen mieheen olivat päinvastaiset.

Hitler myöntyi vastentahtoisesti kenraali Kurt Studentin suunnitelmaan valloittaa Kreeta ilmasta käyttämällä liitokoneilla laskeutuvia rynnäkköjoukkoja sekä laskuvarjojääkäreitä. Tästä yllätykseen perustuvasta äkkirynnäköstä oli hyviä kokemuksia Narvikista sekä Ebaelista (Belgia), toki huomattavasti pienimuotoisemmista operaatioista. Hitler piti suunnitelmaa erittäin riskialttiina mutta taipui lopulta asettaen ehdoksi että kaikkien voimavarojen piti olla käytössä operaatio Barbarossaa varten 21.6.1941. Kolmen lentokentän (Maleme, Rethimnon ja Iraklion) haltuunoton jälkeen oli kuljetuskoneilla sekä laivoilla määrä tuoda saarelle 14.000 miehen suuruinen vuoristojääkäridivisioona ja aseistusta vahvistukseksi. Käytössä oli noin 500 Junkers Ju 52 kuljetuskonetta sekä noin 70 hinattavaa liitokonetta sekä ilmatukea varten noin 500 pommituskonetta,hävittäjää ja Stukaa. Laskuvarjojääkäreiden sekä rynnäkköjoukkojen vahvuus oli noin 7000 miestä. Italialaisten oli määrä toimittaa laivoja vahvistuksia ja raskaita aseita varten mutta he suhtautuivat vastentahtoisesti yhteistyöhön koska noin puolet sen Välimeren laivastosta oli tuhottu Taranton iskussa 1940 joulukuussa.

Liittoutuneiden puolustus koostui noin 9000 kreetalaisesta erittäin heikosti aseistetusta santarmista ja sotilaasta, sekä noin 32.000 sotilaan vahvuisesta ANZAC-armeijasta, joka oli pääasiassa muodostettu Kreikasta paniikissa evakuoiduista joukoista, joita ei ehditty palauttaa Egyptiin.  Näiden joukkojen aseistus oli myös vaillinainen koostuen lähinnä italialaisilta Afrikassa vallatusta kenttätykistöstä sekä vaihtelevista käsiaseista,  konekivääreistä, muutamasta panssarista ja IT- ja Bofors tykistä sekä kymmeneswtä Whippet ja Matilda panssarista.  Liittoutuneiden johto Kreetalla raportoi että vain noin 10.000 sotilaalla oli asianmukainen varustus eikä ilma-asetta ollut lainkaan. ANZAC-joukkojen komentajaksi nimitettiin Bernard Freiberg (NZ) joka raportoi itäisen Välimeren komentajalle kenraali Wavellille (GBR) sekä myös suoraan Churchillille, jonka mielestä saaren puolustus oli hoidettava ”viimeiseen mieheen”.

TAISTELUT 20.5. – 1.6. 1941

Saksalaiset pommittivat aamupäivisin puolustajien asemia kaikissa kohteissa 7 päivän ajan ennen hyökkäystä tuhotakseen tykistön asemia. Tykistö ja muu materiaali oli kuitenkin taitavasti naamioitu joten tuhot jäivät melko vähäisiksi. Saksalaisten lentotiedustelu raportoi vielä päivää ennen hyökkäystä että saari vaikuttaa autiolta joten merkittävää vastarintaa ei olisi odotettavissa. Saksalaisten arviot puolustavista joukoista liikkuivat 4-10.000 miehessä joiden aseistus ja puolustustahto Manner-Kreikan tapahtumien jälkeen olisi vähäinen.

Hyökkääjien ensimmäinen aalto kohdistui Malemen kentälle ja sitä ympäröivään alueeseen aina Soudan satamaan asti. Saksalaiset eivät saavuttaneet ensimmäisenä päivänä tavoitteitaan minkään kohteen valloittamiseksi, koska puolustajilla oli melko helppo työ tuhota ilmatorjunnalla sekä muulla tykistöllä noin 30 Junkers-52 kuljetuskonetta ja niissä olevat laskuvarjojääkärit. Lisäksi suuri osa laskuvarjojääkäreistä sai surmansa jo ennen laskeutumistaan tai heti maassa yrittäessään selviytyä varjostaan tai etsiessään asekontteja. Teurastus oli silminnäkijöiden mukaan järkyttävä, mutta muutaman tunnin kuluessa saksalaiset onnistuivat varmistamaan Tavronitiksen sillan ja ryhmittäytymään hyökkäystä varten Kukkula 107 rinteille ja huipulle vallatakseen tykistöasemat siinä kuitenkaan onnistumatta. Aamulla 21.5. saksalaisten arvioiden mukaan 800 laskeutuneesta sotilaasta oli täydessä taistelukunnossa  enää 57 jäljellä.

Uusi-Seelantilaisten pataljoonat kärsivät ammusten puutteesta ja tuhotuista puhelinlinjoista sekä sekavasta organisoinnista. Kuva kokonaistilanteesta oli puutteellinen eikä pyydettyä vahvistusta toimitettu joten kukkulaa puolustavat yksiköt päättivät sekasorrossa vetäytyä. Yllättyneet saksalaisyksiköt, jotka olivat valmistautuneet kaiken ratkaisevaan vastahyökkäykseen aamun koittaessa havaitsivat vastustajan poistuneen kukkulalta, jonka he näin saivat haltuunsa ilman taistelua.

Suunnilleen yhtä suurella voimalla saksalaiset laskeutuivat myös ns. vankilalaaksoon kukkula 107 eteläpuolelle. Tappiot olivat vastaavanlaiset vaikka taisteluita ei ensimmäisen taistelun jälkeen käyty vaan hyökkääjät saivat rauhassa ryhmittäytyä vankilan suojaan.

Soudan sataman ympäristöön laskeutuneet liitokoneet ja niiden rynnäkköjoukot tuhottiin melkein viimeiseen mieheen. Liitokoneet laskeutuivat louhikkoiseen kivikkoon ja eloonjääneet jääkärit joko kaatuivat tai vangittiin.

Iltapäivällä toteutettiin toinen hyökkäysaalto Rethimnonin ja Iraklionin lentokenttien ympäristöön. Menestys oli, mikäli mahdollista, vieläkin heikompi; kummassakaan kohteessa joukot eivät päässeet edes lähelle lentokenttää tai kaupungin keskustaa vaan joutuivat vetäytymään ympäröiviin kyliin ja kukkuloille suojaan. Tappiot olivat samanlaatuisia ja vastaavaa luokkaa kuin Malemessa.

Saksalaisten komentokeskuksessa Ateenassa tunnelma oli epätoivoinen mutta kenraali Student päätti käyttää reservinsä ja lennätti ne keskitetysti Malemeen saadakseen edes yhden lentokentän hallintaansa. Vaikka nämä reservitkin kärsivät ankaria tappioita, saatiin lentokentän ja kukkulan tilanne tasapainotettua  21.5. iltaan mennessä. Yöllä uusiseelantilaiset yrittivät vastahyökkäyksellä saada saksalaiset perääntymään, mutta hyökkäyksen aloituksen viivästyttyä ei tavoitetta saavutettu yön aikana vaan hyökkääjät joutuivat päivän valjettua ilmahyökkäysten armoille ja joutuivat vetäytymään itään kohti Plataniasta.

Saksalaisten suunnitelma oli tuoda vahvistuksia meritse. Oman kaluston puuttuessa ja italialaisten kieltäydyttyä lisätappioiden pelossa, takavarikoitiin 4 pientä kreikkalaista kauppalaivaa ja 20  ’kaikia’ eli pieniä puisia moottoripurjehtijoita, jotka oli tarkoitettu saarten välisiin tavarakuljetuksiin. Brittiläiset sotalaivat tuhosivat armadan kokonaisuudessaan yön pimeydessä. Noin 3000 saksalaissotilaasta hukkui kuin ihmeen kaupalla vain 372, loput saatiin pelastettua seuraavana aamuna lentoveneillä ja pienaluksilla Luftwaffen suojatessa operaatiota.

Seuraavana päivänä brittiläiset havaitsivat toisen saattueen matkalla Iraklioniin. Syöksypommittajat hyökkäsivät Brittiläisten laivojen kimppuun jonka tuloksena upotettiin tai vaurioitettiin 2 taistelulaivaa, 4 risteilijää ja useita hävittäjiä. Brittien Välimeren laivasto oli kärsinyt murskaavat menetykset.

Taistelujen 3. päivänä saksalaisten painostus Malemen alueella johti lisävetäytymiseen rantaa pitkin itään kohti Haniaa. Vankilalaaksosta saksalaisjoukot yrittivät nousta kukkuloille kohti Galataksen kylää, jossa käytiin äärimmäisen verisiä taisteluita kolmen päivän ajan. Kaupunki vaihtoi 4 kertaa omistajaa 23-25.5.  ennen kuin liittoutuneiden joukot joutuivat antamaan periksi ankarien tappioiden ja ammusongelman takia. Näissä dramaattisissa taisteluissa siviileillä ja jopa naisilla sekä lapsilla oli merkittävä osa.

Sekä Rethymnonissa sekä Iraklionissa saksalaiset eivät koko taistelun aikana pystyneet miehittämään sen paremmin lentokenttiä kuin kaupunkejakaan, vaikka antautumista yritettiin määräämällä ilmavoimat tuhoamaan Iraklionin kaupunki kokonaisuudessaan.

VETÄYTYMINEN

Jatkuvien ilmaiskujen, materiaalipulan ja jatkuvien taistelujen uuvuttamat ANZAC-joukot joutuivat vetäytymään Haniasta Galataksen taistelujen jälkeen 27- 28.5. ja joukot päätettiin evakuoida saarelta. Iraklionista pystyttiin evakuoimaan laivoilla 3467 miestä, joista noin 700 sai surmansa ilmavoimien pommituksissa. Sen sijaan Haniassa ja Rethymnonissa olevien joukkojen käskettiin marssia etelärannikon Hora Sfakionin kalastajakylään, josta brittilaivasto noutaisi ne Egyptiin.

Noin 50 kilometrin marssi saaren poikki oli raastava kokemus. Ilman ruokaa ja vettä, usein jopa ilman jalkineita saappaiden hajottua kivisillä poluilla, noin 17.000 miestä raahusti öiseen aikaan kohti etelää. Päivisin jatkuvat ilmaiskut pakottivat joukot piiloutumaan. Ensimmäiset laivat saapuivat 28.5. mutta evakuointi kesti 3 päivää koska laivat pystyivät turvallisesti seilaamaan vain yöaikaan. Joukot odottivat maastossa Imbroksen rotkon suulla vuoroaan kunnes 30.5. ilmoitettiin että viimeinen laiva turvaan Egyptiin on lähtenyt. Laivat pääsivät turvallisesti määränpäähänsä koska ilmapommitukset olivat laantuneet saksalaisten siirtäessä mahdollisimman paljon kalustoa Saksaan operaation Barbarossaa varten.

Noin 12.000 rannalle jäänyttä sotilasta sai valita sotavankeuden tai vuorille karkaamisen väliltä. Arviolta 1000 valitsi karkaamisen ja loput kävelivät takaisin Haniaan sotavankileirille. Siviiliväestö sekä luostarit suojelivat karanneita joista suuri osa  siirrettiin asteittain etelärannikolta pienaluksilla Egyptiin mutta useat valitsivat liittymisen partisaanijoukkoihin ja englantilaisten vakoiluorganisaatioon (SOE – Special Operations Executive)

VASTARINTA JA AGENTIT

Kreetalaisten vastarinta oli ainutlaatuista siinäkin mielessä että se alkoi spontaanisti välittömästi laskuvarjojen ilmestyessä taivaalle.  Saksalaisten sotapropaganda antoi ymmärtää että saarelaiset tulisivat suhtautumaan myönteisesti tai ainakin neutraalisti miehitykseen. Tosiasiassa kreetalaisten ikiaikainen motto on ollut ’Vapaus tai kuolema’ jota on aina sovellettu valloittajia vastaan eikä kreetalaisella miehellä ole mitään arvokkaampaa kuin oma ja perheen kunnia.  Historijoitsijat ja filhelleenit Saksassa muistuttivat sodanjohtajia asiasta mutta ilman tulosta.

Kyläpäälliköt kokosivat nopeasti satojen miesten joukot lähialueelta. Liittoutuneet eivät ymmärtäneet aseistaa näitä siviilejä joten he joutuivat käyttämään ikivanhoja Turkin vallan aikaisia pyssyjä, suuri osa käytti aseenaan hakkuja, lapioita, veitsiä yms. Alikianoksen alueen kylistä kootut joukot hyökkäsivät Vankilalaaksoon laskeutuneiden saksalaisten selustaan aiheuttaen tappioita ja sekaannusta. Siviilit surmasivat useita eksyneitä ja puissa hihnoistaan riippuvia jääkäreitä. Saaliiksi saadulla saksalaisten aseilla oli suuri merkitys vastarinnalle.

Turhautuneet saksalaiset ryhtyivät heti taistelujen laannuttua ankariin kostotoimenpiteisiin kyliä vastaan polttamalla niitä ja teloittamalla kaikki miehet. Huhujen levitessä saksalaisten   toimenpiteistä, kylien miehet pakenivat nopeasti vuorille liittyäkseen organisoituihin partisaaniosastoihin (Andartes), joista sodan edetessä kasvoi vaikuttava noin 10.000 miehen voimavara joka jatkoi saksalaisten kiusaamista ja sabotaasia sodan loppuun asti. Siviilien suojelemat partisaanit piileskelivät vuoristojen luolissa ja tuhosivat armotta heitä etsimään lähetettyjä saksalaispartioita.

Jo syksyllä 1941 britit lähettivät ensimmäiset SOE agentit saarelle.  He eivät olleet kokeneita sotilaita tai vakoojia vaan tehtävään valjastettiin ennemminkin klassisia romanttisia seikkailijoita, jotka pystyisivät innovatiiviseen toimintaan saaren vastarintajoukkojen kanssa ja kykenivät asumaan luolissa ja lumisilla vuorilla pakoillen saksalaispartioita. He myös pääsääntöisesti puhuivat kreikkaa.

Agenttien ensisijaisena tarkoituksena oli organisoida vuorille jääneiden sotilaiden evakuoiminen etelärannikon kautta ja lisäksi lähettää tietoa saksalaisten joukkojen ja materiaalin siirroista Pohjois-Afrikkaan. Agentit liittyivät nopeasti myös sabotaasitoimintaan tuhoten yhteistyössä partisaanien kanssa lentokoneita, polttoainevarastoja, varikoita jne. Yhteistoiminta huipentui huhtikuussa 1944 ’Festung Kreta’n komentajan kenraali Heinrich Kreipen yltiöpäiseen kaappauksen virka-autoineen virka-asuntonsa läheltä ja evakuointiin kahden viikon seikkailun jälkeen etelärannikolta Egyptiin ja sotavankeuteen. Operaatioon osallistunut William Moss kirjoitti kaappauksesta best-seller kirjan (Ill met by moonlight) josta tehtiin myös elokuva 1955.

Saksalaiset rankaisivat armottomasti sissien ja englantilaisagenttien suojeluun ja muonittamiseen osallistuneita kyliä tuhoamalla ne täydellisesti lähinnä Sfakian alueella. Yhteensä lasketaan noin 4000 siviilin saaneen surmansa teloituksissa. Andartesien toiminta sodan aikana on tärkeä osa Kreetan itsetuntoa joka ilmenee mm. musiikissa ja kreetalaisessa mielenlaadussa.

LOPPUNÄYTÖS

Syksyllä 1944 saksalaiset alkoivat asteittain keskittää vielä saarella olevat noin 10.000 sotilasta Hanian kaupunkiin. Joukoilla oli vielä runsaasti aseistusta ja muonaa joten niiden ei tarvinnut antautua ennen kuin 8 toukokuuta 1945. Joukot riisuttiin aseista 23.5. jonka jälkeen englantilaiset suojelivat niitä kreetalaisilta. Sotavangit ’salakuljetettiin’ asteittain noin neljän kuukauden aikana Soudan satamasta Manner-Kreikkaan ja Lähi-Itään sotavankeuteen  kostonhaluisten kreetalaisten mieliharmiksi.