fbpx

Maalauksen matkassa 3.-10.5.2020

Kuvailmaisun iloa ja värien voimaa Vamosissa

Viikko kokoaa yhteen meidät kuvailmaisun ja taiteen ystävät. Voit tulla mukaan elämäsi ensimmäiselle maalauskurssille tai sitten ties kuinka monennelle. Löydät uutta, syvennät aikaisempaa kokemustasi ja ennen kaikkea – osaat ja onnistut varmasti.  Maalaamisen lisäksi pääsemme retkille ja seikkailemaan Vamosin kotifarmimme lähellä ja vähän kauempanakin oleviin kyliin ja niiden elämään. Nautimme kuuluisasta hyvästä kreetalaisesta ruuasta. Ja annamme sielun levätä saaren lämmössä keväisen kauniissa miljöössä.

Maalauspäivinä pääset tutustumaan ja kokeilemaan erilaisia helppoja tekniikoita ja innostavia tapoja tehdä kuvia. Löydät itsellesi luontaisen ilmaisun tavan ja kädenjäljen. Pidempään maalausta harrastaneena saat uusia tulokulmia ja sisältöjä omaan työskentelyyn. Ohjelmassa on kevyttä teoriaa, innostavia harjoituksia sekä aiheissa mukana ripaus Kreetan mytologiaa. Kurssia ohjaa taiteilija ja kuvailmaisun opettaja Kirsi Ryynänen.

Viikon ohjelma

Tulopäivä sunnuntai 3.5.2020. Saapuminen Hanian kentälle joko Norwegianin tai Finnairin aamulennolla noin klo 10.00. Kuljetus Vamosiin, jossa majoitumme.  Syömme tavernassa yhteisen lounaan, tutustumme toisiimme ja menemme siestalle. Illalla kokoonnumme farmilla, tutustumme työskentelytiloihin ja nautimme yhdessä iltapalaa.

Maanantai 4.5. Aamiainen omaan tahtiin tai tavernassa. Työskentelyä.  Lounas. Työskentelyä. Iltäkävely paikallishistorian valossa vanhankylän kujilla, mahdollisesti uimaretki sekä illallinen naapurikylässä.   

Tiistai 5.5. Aamiainen kuten yllä. Työskentelyä. Kevyt lounas. Työskentelyä. Illalla retki Paimenten luo vuorille ja siellä runsas ateria.

Keskiviikko 6.5. Aamiainen tuttuun tapaan. Työskentelyä. Lounas farmilla. Työskentelyä. Käydään illalla uimassa.

Torstai 7.5. Aamiainen tuttuun tapaan. Työskentelyä. Lounas farmilla. Työskentelyä. Iltaretki Surin naapurikylään, käydään ihmettelemässä sen kivestä kasvavia iäkkäitä ja graafisen kauniita oliivipuita, joita voimme luonnostella, ja sieltä uimaan ja syömään…

Perjantai vapaapäivä 8.5.

Lauantaina 9.5. retkipäivä. Lähdetään heti aamiaisen jälkeen ja suunnataan etelärannikolle. Noustaan Askífun ylängön kautta ylös Kallikratiin ylängölle, jossa käydään yrttikahvilassa, jaloitellaan tasangolla ja laskeudutaan Miriokefálan kautta Argirúpoliin ja syödään lopuksi värikkäässä Arkudenassa ´maailman paras ateria´. Sitten Vamosiin pakkaamaan…

Sunnuntaina 10.5. Aamiainen omaan tahtiin ja lähtö kentälle klo 8

Matkan hinta riippuu majoitusvaihtoehdosta:

   880 €  jaettu 2h huone  
   980 €  oma huone
1 070 €  oma pieni huoneisto
   940 € / hlö, oma pieni huoneisto kahdelle

Hintaan sisältyy
– majoitus valitussa huonetyypissä
– lentokenttäkuljetukset
– viikon ohjelma retkineen
– oppaan ja matkanjohtajan palvelut
– ohjelmassa tummennettuna merkatut ateriat – pruukaavat olla runsaita.. – opetus, 4 kurssipäivää  

Hintoihin eivät sisälly
– lennot, matkavakuutus, aamiainen

Lisämaksusta
50 € / vko, runsas maalaisaamiainen tavernassa

Farmillla majoitumme huoneistoihin, joissa on kaksi kahden vuoteen makuuhuonetta ja ne ovat kahdessa kerroksessa, makuuhuone/kerros ja kussakin oma kylpyhuone. Alakerrassa ovat terassi ja tupakeittiö ja
yläkerrassa parvekkeet. Jos haluaa majoittua omassa pienessä huoneistossa, se sijaitsee n. 700 – 800 metrin päässä alempana kylällä.

Kysythän tarvittaessa tarkennuksia!

HUOM!
Matkalle mahtuu 7 lähtijää ja matka toteutuu, jos lähtijöitä on vähintään 5.
Matkan peruutus- ja muut ehdot määräytyvät Finnairin ja Kreetan maku Oy:n yleisten ehtojen mukaan.

Maalaustarvikkeet ja välineet: Jokainen työskentelee kurssilla omilla väreillä ja välineillä. Suosittelen akryylivärejä, ne ovat helppo- ja monikäyttöiset. Mikäli väri-maailma on sinulle uusi, niin autan mielelläni hankinnoissa. Pienellä varustuksella pääsee hyvin alkuun ja nyt on hyvä varustautua ”matkapakkauksella”.

Siveltimiä erilevyisiä, palettiveitsi, pieni tela, kertakäyttölautasia, akvarellipaperia ja vaikka muutamia valmiiksi päällystettyjä kovapohjia ja muistiinpanovälineet voi olla mukana. Kurssipaikalla on astioita vedelle ja sivellin-huoltoon.

Otathan yhteyttä Kreetan Makuun, jos haluat lisää tietoa kohteesta tai majoittumisesta. Jos taas haluat lisää tietoa kurssin sisällöstä, ota yhteyttä kirsi@piitta.fi

12.-19.9. Elämäsi laulu 2021

Huom! Muuttunut aika!

Tänä vuonna Elämäsi Laulu toteutuu hybridileirinä yhdessä Vamos Laulu Fabrikan kanssa, siis viikkoa aikaisemmin kuin alun perin. Yhdistämme  ryhmät ja näin tarjoamme myös Elämäsi Lauluun ilmoittautuneille hienon viiteryhmän! Ohjelmaan saattaa tulla loppumetreillä pientä viilausta, mutta runko pysyy samana. 

Lupaus omasta laulusta on suuri, mutta Heikki ja Tuija osaavat opettaa sinullekin laulun tekemisen taidon. Tiedämme, sillä olemme itsekin sen ihmeen kokeneet, Merja jo kolmesti ja Railakin kahdesti. Juurikaan ei uskottu itseemme,  mutta niin ne laulut vain syntyivät. Ja hauskaa meillä kaikilla oli koko viikon!

Tulopäivänä tutustutaan toisiimme, haihdutetaan mystikka biisinkirjoituksen päältä, tutustutaan hiukan Vamosiin ja mennäään porukalla syömään. Ja syödään hyvin.

Seuraavana aamuna aloitetaan. Käydään aamiaisella. Ryhmiydytään tai sitten ei, aloitetaan, kuunnellaan millaisia ideoita muilla on ja kerrotaan omammekin, jos se jo on olemassa. Ellei ole, etsitään. Kirjoitetaan. Syödään lounas farmilla. Jatketaan pienissä tai isommissa ryhmissä. Jos haluttaa, voi lähteä kirjoittamaan vaikka rannalle. Tehdään jotain kivaa illalla. Ja sitten syödään yhdessä, siitä ei laista kukaan.

Näin jatketaan koko viikko, mutta järjestetään sellaista väliohjelmaa, joka herättää luovuutta ja ideoita. On hienoa seurata mitä kaikkea meistä löytyy ja miten jokainen puhkeaa kukkaan viikon aikana.

Ohjelmassa iltaretki kaupunkiin, joko Haniaan tai Rethimnoon.  Teemme myös kävelyretken Rubakian mystiseen metsään ja päätämme sen uimarannalle ja sen jälkeen tavernaan. Jonain iltana viemme teidät veneretkelle, uimaan ja katselemaan syttyviä tähtiä ja rannalla tuikkivia kylien valoja. Yhden illan vietämme farmin amfiteatterissa paikalliset muusikot ilonamme. Viimeisenä iltapäivänä järjestämme itsellemme juhlan. Lopuksi pakataan laukut ja niihin omat värssyt ja biisit tuliaisina.  Kumma juttu on se, miten jokainen tuntee ylittäneensä itsensä, saaneensa aikaan jotain joka on enemmän kuin uskoikaan.

Kun innostut niin tässä hinnat. Ne vaihtelevat sen mukaan millaisen majoituksen valitset.  Katso tästä linkistä Vamosin tarjontaa.

Majoittuminen tapahtuu siis huoneistoissa, joita on ympäri kylää. Huoneistoja saattaa olla useampia samassa rakennuksessa tai sitten vain yksi. Huoneistoihin kuuluu 1-3 makuuhuonetta, 1-2 kylppäriä, 1-3 parvekketta/terassia/verantaa tms., jaettu keittiö ja oleskelutilat.  Jos valitset jaetun huoneen, saat huonekaverin. Muissa makuuhuoneissa majoittuu 1-2 muuta ryhmän jäsentä. Oma huone tarkoittaa omaa huonetta isommassa huoneistossa, useimmiten 1-2 muuta ryhmäläistä majoittuu samaan huoneistoon.

Oma huoneisto on nk. pieni huoneisto, jossa on yksi makuuhuone ja siinä parivuode. Lisäksi huoneistossa on oma kylppäri, parveke tai terassi, pieni keittiö ja oleskelutila. Tällaiseen pieneen huoneistoon voi myös majoittua pariskunta.

 

Tarkempi ohjelma: 

Sunnuntai 12.9.2021: 

  • Nouto Hanian aamukoneilta noin kello 10
  • saapuminen ja majoittuminen Vamosiin, kylmä lounas huoneistoissa
  • 17-19 get together-tilaisuus farmilla, kahvit ja johdanto viikon ohjelmaan
  • kello 19 lähtö kyläkävelylle ja tuloillallinen taverna Blumosifissä

Maanantai 13.09.

  • 8-9.30 taverna Blumosifissä aamiainen
  • 10-13 työskentely alkaa farmin kokoustilassa
  • 13-14 omakustanteinen lounas farmilla, á 12 € (min. 10 henkeä)
  • työskentelyä
  • kello 17 retki Rubakian metsään tai vastaavaan
  • illaksi uimaan ja syömään 

Tiistai 14.09.

  • 8.00-9.30 aamiainen Blumosifissä
  • 10-13 työskentelyä
  • 13-14 lounas Farmilla
  • työtauko
  • 16.30 lähtö paimenten luo, jossa illallinen

Keskiviikko 15.09. 

  • 8-9.30 aamiainen kuten edellä
  • 10-13 työskentelyä
  • 13-14 lounas farmilla
  • työskentelyä
  • kello 19 yhteinen illallinen farmilla, kera paikallisten muusikoiden

Torstai 16.09. vapaapäivä

Perjantai 17.09.  

  • 8.-9.30 aamiainen
  • 10-13 työskentelyä
  • 13-14 lounas
  • työskentelyä
  • kello 17.30 lähtö kaupunkiretkelle, jonka aikana syödään

Lauantai 18.09. 

  • 8-9.30 aamiainen
  • 10-13 työskentelyä
  • 13-14 lounas farmilla
  • työskentelyä
  • 19.00 viimeinen ehtoollinen taverna Blumosifissä
  • 21.00 päätöskonsertti tavernassa, halukkaat pääsevät estradille

Sunnuntai 19.09.

  • aamiaispaketti saadaan edellisenä iltana
  • kello 8 lähtö kentälle

 

Hinnat :

– 1350€/hlö kun valitset jaetun huoneen, samaan huoneistoon saattaa tulla 1-2 muutakin kurssilaista

– 1450 €/hlö jos valitset oman huoneen, samaan huoneistoon saattaa tulla 1-2 muutakin kurssilaista

– 1550 €/hlö jos valitse oman pienen huoneiston

– 1450 €/hlö jos jakaa pienen huoneiston matkaseuralaisen kanssa, huom ! parisänky

Jos haluat jäädä pidemmäksi aikaa tai tulla jo aiemmin, pyydä meiltä tarjous lisäpäivistä.

Hinnat sisältävät

    • majoittuminen valintasi mukaan
    • lentokenttäkuljetukset Hanian kentältä/kentälle saapumispäivän aamuna,
    • kaikki retket
    • ohjelman mukaiset ateriat (aamiaiset, tuloateria, ilta-ateriat, lähtöjuhla)
    • illallinen ja illanvietto farmilla musiikin kera
    • kokoustilat
    • matinea

Hintaan ei sisälly

  • lentoja Haniaan, toivomme teidän olevan Hanian kentällä sunnuntaina aamupäivällä (Norwegian ja Finnair saapuvat noin klo 10.00) jolloin olemme teitä odottelemassa kentällä
  • matkavakuutuksia, suosittelemme kaikille vakuutuksen hankkimista

Kysy lisää 

vamos@heikkisalo.com, kun sinulla on kysymyksiä koskien mukaan pääsyä tai kurssin sisältöä, myös ilmoittautumiset suoraan Heikille

info @kreetanmaku.fi , kun ihmettelet muita asioita, kuten majoitusta, ruokailuja, retkiä, kuljetuksia ym.

Kiinnostuitko? Toimi  näin:

  • kysy onko tilaa ja kerro montako olisi tulossa.
  • kun  vahvistamme varauksesi, saat varausmaksun, ja voit varata lennot. Huomaa, että mitä aikaisemmin ne varaat, sitä edullisemmin ne saat.
  • kerro meille, millä lennolla saavut.
  • Olemme vastassa aamulentoja.
  • Nyt voit jäädä odottelemaan matkan alkamista!
  • Tilaa uutiskirjeemme niin pysyt ajan tasalla ja seuraa meitä vaikka facebookissa Kreetan Maku. Löydät ajankohtaista tietoa, vinkkejä ym.
  • Noin paria viikkoa ennen matkaa laitamme sinulle postia. Saat tarkempia ohjeita tulevasta viikostasi.
  • Loppulaskun eräpäivä on kuukautta ennen matkaasi.
  • Voit ottaa meihin yhteyttä kun sinua askarruttaa jokin matkaasi liittyvä asia.
  • Vinkki: voit saapua Kreetalle jo aiemmin ja majoittua vaikka Plataniakseen, Haniaan, Kalívesiin, Almirídaan tms. ja saapua Vámosiin kun tämä matka alkaa! Myös Vámosiin voi tulla ja majoittua jo aiemmin. Tai voit ottaa vaikka jatkoviikon…
  • Tutustu Kreetaan lukemalla blogejamme
  • lue vielä https://kreetanmaku.fi/matkat-yleista/
  • www.kreetankirjat.fi tarjoaa matkalukemista
  • Kreetan maku Oy on matkatoimisto ja kuuluu valmismatkarekisteriin no 161/17/Mj

Kirjoittamisen iloa aarteiden saarella – löydä ilo ja vapaudu kirjoittamisen lukoista!

05. -12.10. 2021 Vamosissa

Kaipaatko aurinkoa ja inspiroivaa seuraa? Haluatko kehittyä kirjoittajana ja saada aikaa hyvää tekstiä Kreetalla, oliivipuiden alla? Kiinnostavatko Merjan järjestämät huikeat seikkailut Kreetan saarella?

Tule mukaan kurssillemme lokakuussa, tarkemmin 5.-12.10.2021. Olen kurssin kirjoittajakouluttaja ja lupaan, että kurssilla opit kirjoittamaan tarinaa, saat kannustavaa ohjausta ja opit toimivia NLP-menetelmiä, joiden avulla pääset irti kirjoittamisen lukoista ja  löydät aikaansaamisen avaimet.

Kiva ryhmä on tukenasi kirjoittamisessa ja ilonasi retkillä. Uimme meressä, syömme hyvää ruokaa, pääsemme Merjan (Kreetan-tuntija Tuominen-Gialitaki) kanssa paikkoihin, joihin normituristi ei eksy edes vahingossa.

Kreetalta saat matkalaukkuusi kaiken tämän lisäksi minun Hunajaa-kirjan (jossa on tarina myös Kreetalta) sekä Merjan kirjan Pyhä pässi ja muita faabeleita.

Tule mukaan, me takaamme, että et pety!

Viikon ohjelma Vamosissa, ekologisella tilalla

Kouluttajana toimittaja-kirjailija Terhi Friman. Elämyksiä tarjoilee Merja Tuominen-Gialitaki.

Tulopäivä tiistai 5.10.

  • Suosittelemme Norwegianin aamulentoa, joka lähtee Hgista klo 7.05. Se laskeutuu klo 11 ja olemme sitä vastassa. Muista noutamisista sovitaan erikseen.
  • Majoittuminen ja tuloateria tavernassa. Siesta.  
  • Kokoontuminen illansuussa farmilla, orientoidutaan ja saadaan jo yötehtävä.  Mahdollisuus yhteiseen illalliseen.

Keskiviikko 6.10.

  • Aamiainen klo 8.30-9.30 tavernassa tai omatekoinen.
  • Miten aloitan kirjoittajan päivän hyvin? Harjoitus. Kirjoittamisen lukot ja miten pääsen niistä yli? 
  • Kirjoitusharjoitus ja NLP-harjoitus (kirjoittamisen lukot ja esteet)
  • Valmistamme yhdessä illallisemme Lazy Evening

Kolmas päivä, 7.10. torstai

  • Aamiainen tavernassa/itse tehty.
  • Rajoittavat uskomukset kirjoittamisen esteenä. Kirjoitusharjoitus ja sen purku. 
  • Teemme kevyen lounaan farmilla.
  • Kävelykirjoittamista. Kuljetus lähikylään/rantakylään sään salliessa, jossa harjoitustehtävä ja sen purku, pulahdus mereen Jorjúpolissa ja lopuksi illallinen To mikró livádissa.  

Neljäs päivä, 8.10. perjantai

  • Aamiainen kuten edellä
  • Mistä iloa ja innostusta, kun kirjoittaminen tökkii? Mistä aikaa kirjoittamiseen?
  • Lähdemme retkelle Kallikratin ylätasangolle ottamaan asiasta selvää. Visiitti Janinan yrttikahvilaan sekä harjoituksia.
  • Myöhäinen pitkä lounas Arkudenassa.  

Viides päivä, 9.10. lauantai

  • vapaapäivä. Aamiainen. Rannat ja lähikylät odottavat tai Hania…

Kuudes päivä, 10.10. sunnuntai

  • Aamiainen
  • Kirjoitusharjoitus Vamosin kylällä. 
  • omakustanteinen lounas
  • Harjoituksen purku ja asiaa kirjoittamisesta. 
  • Uimaan. Illalla syödään yhdessä Kalivesin Kritiki Goniassa.

Seitsemäs päivä, 11.10. maanantai

  • Aamiainen
  • Yhteenveto viikosta. 
  • Yhteinen lähtöjuhla joko farmilla tai tavernassa.

Kahdeksas päivä, 12.10. tiistai

  • Aamiainen
  • Paluukuljetus kentälle  

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä Terhi Frimaniin, puh. +358 50 582 96 23 tai sähköpostitse terhi.friman@pispala.net. Ihan pieniäkin asioiat voit kysellä, rohkeesti vaan! Ilmoittautumiset suoraan Terhille, kiitos!

Kaikkiin kysymyksiin koskien Vamosia kurssipaikkana vastaa Merja.

Mikä tää on?
Saksanpähkinät ovat herkkua tuoreena, ylettyiskö?

Matkapaketti sisältää 

  • majoitukset Vamosin vierastaloissa
  • tuloateria ja lähtöjuhla
  • muut tummenetulla merkatut ateriat
  • transferit Hanian kenttä-Vamos-Hanian kenttä- Norwegianin lennoilta
  • ohjelman mukaiset retket kolmena päivänä

Matkapaketti ei sisällä

  • aamiaisia, mutta aamiaispaketin saa eri varauksella 60 €/viikko
  • lentoja
  • matkavakuutuksia, suosittelemme ottamaan sekä tavara- että henkilövahingoille

Matkapaketin hintaan vaikuttaa asumismuoto:

Yleiset  matkaehdot

Yleistä matkoistamme

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä Terhi Frimaniin, puh. +358 50 582 96 23 tai sähköpostitse terhi.friman@pispala.net. Ihan pieniäkin asioiyta voit kysellä, rohkeesti vaan! Ilmoittautumiset suoraan Terhille, kiitos! Ilmoittautuessa saat varauslaskun. Loppulaskun saat halutessasi kahdessa erässä, niin että koko matka on maksettu kuukautta ennen.

Haluatko valmistautua matkaan tutustumalla Kreetaan?

Käy Merjan kirjapuodissa ja ole Pro!

Kaikkiin kysymyksiin koskien Vamosia kurssipaikkana vastaa Merja.


Maasta ja puusta 16-20.10.2019

Neljän päivän tiivis kurssi luovuuden parissa! Voit tulla Kreetalle miten mielit,  vaikka jo aikaisemmin, tai voit viipyä pidempään. Annamme kyllä vinkkejä majoittumisesta.

 

Käytämme ja työstämme paikallisen luonnon materiaaleja luovasti ja innostavasti, uutta kokeillen, kokien ja oppien!

Valmistamme ympäröivän luonnon materiaaleista kransseja, jotka kestävät kotioloissakin.  Työstämme Kreetan savesta kranssiin koristeita jotka poltamme ns. primitiivipoltolla. Veistämme ruokokynät, joilla piirrämme käyttäen itse valmistamaamme saksanpähkinämustetta. Valmistamme myös piirroshiiliä ja kokeilemme nokipainantaa. Teemme retkiä lähikyliin ja vierailemme museoissa. Nautimme loistavaa kreetalaista ruokaa ja sukellamme Merjan kreetalaisiin tarinoihin

Palaat kotiin ideavarasto ja matkalaukku pullollaan..

Ohjaajina VMT, tietokirjailija, matkailuyrittäjä Merja Tuominen-Gialitaki ja Luovien toimintojen AMK-sosionomi, taiteen perusopettaja, ammatillinen opettaja ja keraamikko Päivi Peltola. Paikkana Vamosin perinnekylä Kreetalla (Fabrika Farm ja lisäksi lähiseudun kylät).

16.10. keskiviikkona: Nouto Hanian kentältä, majoittuminen, tulolounas

  • tutustutaan toisiimme ja farmiin sekä kurssin ohjelmaan
  • kerätään materiaalia kransseihin, musteeseen ja piirroshiiliin
  • kauppa- ja kyläkierros, yhteinen omakustanteinen illallinen

17.10. torstaina

  • omatoimiaamiainen (farmin pihan yrteistä voi keittää aamuteen)
  • keitämme musteen ja valmistamme ruokokynät ja saventyöstövälineet
  • muotoilemme kransseihin punasavikoristeita, aiheet vaikka mytologiasta, Kreetan luonnosta jne.
  • omakustanteinen lounas farmilla, n. 10 €
  • iltapäivällä kaupunkiretki, museokäynti ja lopuksi omakustanteinen illallinen

18.10. perjantai

  • aamiainen omatoimisesti (kylän leipomo tarjoaa hyviä piiraita..)
  • piirtelemme itsetehdyllä musteella ja pullotamme loput kotiinviemisiksi,
  • poltamme primitiivipolttona savityöt, kiilotamme niitä ja siinä samalla valmistamme piirroshiiliä
  • syömme lounaan farmilla (n. 10 €) ja teemme
  • iltaretken Gavalohorin kylään, käymme kylämuseossa ja syömme illallisen kylän kahvila-tavernassa

19.10. Lauantaina

  • omatoimiaamiainen (pihan kanoilta saa munia..)
  • puretaan uunin anti ja
  • kasataan kranssit
  • ja kokeillaan nokipainantaa
  • luonnostellaan hiilellä/musteella ympäröivää luontoa, ja rauhoitutaan
  • kootaan töistämme näyttely ja reflektoidaan kurssin antia ja kokemuksia
  • päättäjäisillallinen Blumosifissä

20.10. Sunnuntaina

  • omatoimiaamiainen
  • lentokentälle

Kurssilaisilla mukana

  • kamera
  • luonnoslehtiöt ja muistiinpanojen tekemiseen kynät
  • puukot
  • pihdit

Voit tulla Kreetalle pidemmäksikin aikaa ja osallistua sen aikana ohjelmaamme. Autamme lisämajoituksen löytämisessä jos tarpeen.

Tarjoamaamme matkapakettiin sisältyy

  • ohjelman mukaiset kuljetukset Hanian lentokentältä lomakohteeseen ja takaisin
  • kaikki muut yhteiskuljetukset
  • tervetulotilaisuus
  • opastukset, opaspalvelut ja opetus sekä opetusmateriaalit
  • iltaretket
  • tulolounas ja lähtöillallinen
  • osallistujaminimi on 8 henkeä
  • majoitus

Matkapakettiin EI sisälly

  • lentoja. Ne voi ostaa vaikkapa Norwegianilta tai Finnairilta. Edestakaisen lipun hinta vaihtelee myyntipäivän ja varaustilanteen mukaan. Lennot kannattaa ostaa niin nopeasti kuin mahdollista, hinnat tapaavat nousta mitä lähempänä lentopäivä on …
  • matkavakuutuksia, mutta suosittelemme niiden ottamista aina.
  • aamiaisia

Majoitusmuoto määrittää matkan hinnan 

Majoitumme Vamosin kylän vierastaloissa. Ne ovat joko uusia, varta vasten maaseutumatkailua varten rakennettuja tai sitten vanhasta kauniisti uudistettuja. Kahta samanlaista vierastaloa ei ole, jokaisessa on oma viehätyksensä ja ne sijaitsevat eri puolilla kylää. Voit tutustua tarjontaan tästä. (Tässä on vain muutama, näitä on paljon lisää). Huomaat varmaan, että talot ovat huoneistoja. Isommissa on kaksi kerrosta, kummassakin oma makuuhuone ja kylpyhuone. Pienemmissä on yksi makuuhuone. Voit varata itsellesi joko jaetun huoneen tai oman huoneen tai pienen huoneiston. Oleskelutilat, keittiö ja terassit ovat yhteisiä. Katso lisää sivulta https://kreetanmaku.fi/category/majoitukset/

HUOM! Voit ehdottaa MATKAvarausta tehdessäsi itseäsi miellyttävää huoneistoa, mutta vahvistamme HUONEvarauksen vasta kun HUONEvarausten kokonaistilanne on selvillä, mikä tarkoittaa noin viikkoa ennen matkaa. Joka tapauksessa lupaamme, että saat sen mistä maksat. Siis jos varaat oman huoneen, saat sen, mutta et välttämättä juuri siitä talosta, josta pyysit.

Huom! Kaikissa majoitustiloissa on aamiaisen valmistamiseen soveltuva keittiö.

Matkapaketin hinta riippuu siitä, mitä valitset

  • jos jakaa makuuhuoneen (tuntemansa henkilön kanssa), silloin hinta on 495 €/hlö €. Silloin huoneiston toiseen makuuhuoneeseen saattaa myös tulla 1-2 matkalaista.
  • Kun varaat oman huoneen, on hinta 515 €/hlö. Huoneiston toiseen makuuhuoneeseen tulee 1-2 matkalaista.
  • Kun varaa pienen huoneiston kokonaan omaan käyttöön, silloin hinta on 575 €.
  • Kun esim. pariskunta jakaa pienen huoneiston, on hinta 495 €/hlö.

Majoitusta  ja ohjelmaa koskevat yhteydenotot merja@kreetanmaku.fi

Kiinnostuitko? Toimi  näin:
  • kysy onko tilaa ja kerro montako olisi tulossa.
  • kun vahvistamme mukaantulon, voit varata lennot. Huomaa, että mitä aikaisemmin ne varaat, sitä edullisemmin ne saat.
  • laitamme sinulle varausmaksulaskun ja sen maksettuasi varauksesi on voimassa
  • Kerro myös meille, millä lennolla saavut.
  • Olemme vastassa keskiviikon Norwegianin lentoa
  • Nyt voit jäädä odottelemaan matkan alkamista! Tilaa uutiskirjeemme niin pysyt ajan tasalla ja seuraa meitä vaikka facebookissa Kreetan Maku. Löydät ajankohtaista tietoa, vinkkejä ym.
  • Noin paria viikkoa ennen matkaa laitamme sinulle postia. Saat tarkempia ohjeita tulevasta viikostasi sekä tiedot matkan maksamisesta.
  • Voit ottaa meihin yhteyttä kun sinua askarruttaa jokin matkaasi liittyvä asia.
  • Vinkki. Voit saapua Kreetalle jo aiemmin ja majoittua vaikka Platanaikseen, Haniaan, Kalivesiin, Almiridaan tms. ja saapua Vamosiin kun tämä matka alkaa! Myös Vamosiin voi tulla ja majoittua jo aiemmin.
  • Tutustu Kreetaan lukemalla blogejamme
  • lue vielä https://kreetanmaku.fi/matkat-yleista/
  • www.kreetankirjat.fi tarjoaa matkalukemista
  • Kreetan maku Oy on matkatoimisto ja kuuluu valmismatkarekisteriin no 161/17/Mj

Kirjoittamisen iloa aarteiden saarella

Kirjoittamisen iloa aarteiden saarella –  vapaudu kirjoittamisen lukoista ja rakastu kirjoittamiseen! 

2.-10.10.2019

Kurssi sisältää paljon kirjoittamisen harjoituksia NLP-menetelmiä hyödyntäen sekä seikkailuja ja ihanaa ruokaa Kreetan saarella elämysopas Merja Tuominen-Gialitakin johdolla.

Voit tulla kurssille työstämään omaa tekstiäsi tai verryttelemään kirjoittajan taitojasi. Kurssi on Vamosin kylällä ja koulutustilat sijaitsevat idyllisellä maatilalla.

TULOPÄIVÄ 02.10.2019

  • Tuloateria valmiina lautasella huoneistoissa odottamassa, sillä monet ovat matkustaneet koko yön.
  • Kokoontuminen illansuussa farmilla, tulo-info virvokkeineen, orientoituminen paikkaan. Luento ja tehtävä. Kävelemme kylän läpi tavernaan, jossa

TOINEN PÄIVÄ, 3.10.2019

  • aamiainen klo 8.30-10 tavernassa, josta omatoiminen siirtyminen kokoustilaan farmille
  • miten aloitan kirjoittajan päivän hyvin?   Kirjoittamisen lukot ja miten pääsen niistä yli? Yhteinen omakustanteinen lounas. Tunteet kirjoittamisen takana ja mitä niille voisi tehdä? Mikä minua estää kirjoittamasta tai kirjoittamasta eri tavalla kuin ennen?
  • iltaretki oliivitarhaan, jonka päätteeksi nousemme ylös vuorille paimenten luokse illalliselle

KOLMAS PÄIVÄ, 4.10.2019

  • aamiainen tavernassa
  • rajoittavat uskomukset kirjoittamisen esteenä. Kirjoitusharjoitus ja sen purku.
  • lounas farmilla
  • kävelykirjoittamista. Kuljetus lähikylään (rantakylään sään salliessa), jossa harjoitustehtävä ja sen purku, pulahdus mereen ja lopuksi illallinen kylän tavernassa.

NELJÄS PÄIVÄ, 5.10.2019

  • aamiainen
  • Mistä iloa ja innostusta, kun kirjoittaminen tökkii? Mistä aikaa kirjoittamiseen? Lähdetään retkelle Argirúpoliin ottamaan asiasta selvää. Harjoituksia. Neitsyeiden lähde, lyhyt kävely, lounas, Ajía Dynamin dynaamiset lähteet ja kahvit kyläkahvilassa. Harjoitus. Paluu Vamosiin.

VIIDES PÄIVÄ, 6.10. sunnuntai, vapaapäivä.

  • Rannat ja lähikylät odottavat tai voit suunnata ostoksille kulttuurikaupunki Haniaan. Merjalta voit kysyä etukäteen loistavia vinkkejä paikoista, jonne matkailija ei tavallisesti löydä!

KUUDES PÄIVÄ, 7.10.2019

  • aamiainen
  • Kirjoitusharjoitus Vamosin kylällä.
  • omakustanteinen lounas.
  • Harjoituksen purku ja asiaa kirjoittamisesta. Illalla syödään yhdessä Vamosin tavernassa.
  • SEITSEMÄS PÄIVÄ, 8.10.2019
  • aamiainen
  • Yhteenveto viikosta.
  • Yhteinen lähtöjuhla, aloitetaan valmistelut hyvissä ajoin porukalla ja viritetään tilan ulkouuniin tulet, tehdään piirakoita ja ruokaa yhdessä, syödään ja juhlitaan.

KAHDEKSAS PÄIVÄ, 9.10.2019

  • aamiainen
  • paluukuljetus kentälle, bai-bai!

Hinta määräytyy majoitusvaihtoehdon mukaan. Osallistujat majoittuvat vierastaloissa, joissa 2-3 makuuhuonetta, keittiönurkka-oleskelutila, kylpyhuoneet, terassit tai parvekkeet. Vierastalot sijaitsevat joko farmilla (koulutuspaikka) tai kylässä, max. n. 1 kilometrin etäisyydellä farmista.

Majoitusvaihtoehdot ja kurssimaksut:

– Kaksi henkilöä / makuuhuone isommassa huoneistossa 1205€ / henkilö
– Yksi henkilö / makuuhuone isommassa huoneistossa 1275€ / henkilö
– Yksi henkilö pienessä huoneistossa (yksi makuuhuone, jossa parisänky) 1380€ / henkilö
– Pariskunta pienessä huoneistossa (yksi makuuhuone, jossa parisänky) 1240€ / henkilö

Kurssimaksuun sisältyy:

– Kirjoittajakurssi
– Lentokenttäkuljetukset Hania-Vamos-Hania
– Majoitus
– Aamiaiset
– Tulopäivän lounas
– 5 illallista, joista osa retkien ja iltaohjelmien yhteydessä (omakustanteiset ruokajuomat)
– 3 retkeä
– Läksiäisjuhla

Huomioitavaa

Suosittelemme Norwegianin aamulentoa klo 7.05 Helsingistä. Se laskeutuu klo 11 ja olemme sitä vastassa. Muista noutamisista sovitaan erikseen.

Jokainen ostaa ja varaa omat lentonsa sekä mahdolliset jatkokuljetukset kotimaassa. Me järjestämme lentokenttäkuljetukset. Voit niin halutessasi tulla saarelle jo aiemmin ja ilmestyä Vamosiin vasta kun kurssi alkaa. Tai voit jäädä saarelle vielä muutamaksi päiväksi. Meiltä saa vinkkejä!

Tulopäivän lounasta lukuun ottamatta lounaat (n. 10 €) eivät sisälly kurssimaksuun.

Ilmoittautuminen

Koulutukseen otetaan 12 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Kurssimaksu laskutetaan kahdessa erässä.

Ensimmäinen erä laskutetaan ilmoittautumisen jälkeen ja toinen erä noin kaksi viikkoa ennen kurssin alkua. Merkitse ilmoittautumisen yhteydessä lisätietokenttään toivomasi majoitusvaihtoehto, jonka perusteella kurssimaksusi määräytyy.

Ilmoittaudu Terhi terhi@metsaanmeni.fi, kysy 050 5829623

Virallinen matkanjärjestäjä on Kreetan Maku Oy

22.-29.9. Elämäsi laulu 2019

Lupaus on suuri, mutta Heikki ja Tuija osaavat opettaa sinullekin laulun tekemisen taidon. Tiedän, sillä olen itse sen ihmeen kokenut jo kaksi kertaa enkä kummallakaan kerralla uskonut onnistuvani, sillä minulla ei olut pienintäkään hajua mistä sen kirjoittaisin. Niin se vain tuli. Ja hauskaa meillä kaikilla oli koko viikon!

Tulopäivänä tutustutaan toisiimme, haihdutetaan mystikka biisinkirjoituksen päältä, tutustutaan hiukan Vamosiin ja mennäään porukalla syömään. Ja syödään hyvin.

Seuraavana aamuna aloitetaan. Käydään aamiaisella. Ryhmiydytään tai sitten ei, aloitetaan, kuunnellaan millaisia ideoita muilla on ja kerrotaan omammekin, jos se jo on olemassa. Ellei ole, etsitään. Kirjoitetaan. Syödään lounas farmilla. Jatketaan pieneissä tai isommissa ryhmissä. Jos haluttaa, voi lähteä kirjoittamaan vaikka rannalle. Tehdään jotain kivaa illalla. Ja syödään yhdessä, siitä ei laista kukaan.

Näin jatketaan koko viikko, mutta järjestetään sellaista väliohjelmaa, joka herättää luovuutta ja ideoita. On hienoa seurata mitä kaikkea meistä löytyy ja miten jokainen puhkeaa kukkaan viikon aikana.

Ohjelmassa iltaretki kaupunkiin, joko Haniaan tai Rethimnoon.  Teemme kävelyretken ja päätämme sen uimarannalle ja sen jälkeen tavernaan. Jonain iltana viemme teidät joko tähtiin (!) tai paimenten luo tai jonnekin muualle, mistä aukeaa näköaloja. Yhden illan vietämme farmin amfiteatterissa paikalliset muusikot ilonamme. Viimeisenä iltapäivänä järjestämme itsellemme matinean ja sen jälkeen juhlimme. Lopuksi pakataan laukut ja niihin omat värssyt ja biisit tuliaisina.  Kumma juttu on se, miten jokainen tuntee ylittäneensä itsensä, saaneensa aikaan jotain joka on enemmän kuin uskoikaan.

Kun innostut niin tässä hinnat. Ne vaihtelevat sen mukaan millaisen majoituksen valitset.  Katso tästä linkistä Vamosin tarjontaa.

Majoittuminen tapahtuu siis huoneistoissa, joita on ympäri kylää. Huoneistoja saattaa olla useampia samassa rakennuksessa tai sitten vain yksi. Huoneistoihin kuuluu 1-3 makuuhuonetta, 1-2 kylppäriä, 1-3 parvekketta/terassia/verantaa tms., jaettu keittiö ja oleskelutilat.  Jos valitset jaetun huoneen, saat huonekaverin. Muissa makuuhuoneissa majoittuu 1-2 muuta ryhmän jäsentä. Oma huone tarkoittaa omaa huonetta isommassa huoneistossa, useimmiten 1-2 muuta ryhmäläistä majoittuu samaan huoneistoon.

Oma huoneisto on nk. pieni huoneisto, jossa on yksi makuuhuone ja siinä parivuode. Lisäksi huoneistossa on oma kylppäri, parveke tai terassi, pieni keittiö ja oleskelutila. Tällaiseen pieneen huoneistoon voi myös majoittua pariskunta.

Hinnat :

– 1320 €/hlö kun valitset jaetun huoneen, samaan huoneistoon saattaa tulla 1-2 muutakin kurssilaista

– 1430 €/hlö jos valitset oman huoneen, samaan huoneistoon saattaa tulla 1-2 muutakin kurssilaista

– 1520 €/hlö jos valitse oman pienen huoneiston

– 1430 €/hlö jos jakaa pienen huoneiston matkaseuralaisen kanssa, huom ! parisänky

Jos haluat jäädä pidemmäksi aikaa tai tulla jo aiemmin

– lisäviikko pienessä huoneistossa 350 € saattaa edellyttää huoneiston vaihtoa

– lisävuorokausi Vamosissa 50 €. Saattaa edellyttää huoneiston vaihtoa.

– Lisäviikko, kun isossa huoneistossa 2 henkeä, á 280 €

Hinnat sisältävät

    • majoittuminen valintasi mukaan
    • lentokenttäkuljetukset Hanian kentältä/kentälle saapumispäivän aamuna,
    • kaikki retket
    • ohjelman mukaiset ateriat (aamiaiset, tuloateria, ilta-ateriat, lähtöjuhla)
    • illallinen ja illanvietto farmilla musiikin kera
    • kokoustilat
    • matinea

Hintaan ei sisälly

  • lentoja Haniaan, toivomme teidän olevan Hanian kentällä sunnuntaina aamupäivällä (Norwegian ja Finnair saapuvat noin klo 10.00) jolloin olemme teitä odottelemassa kentällä
  • matkavakuutuksia, suosittelemme kaikille vakuutuksen hankkimista

Kysy lisää 

vamos@heikkisalo.com, kun sinulla on kysymyksiä koskien mukaan pääsyä tai kurssin sisältöä

info @kreetanmaku.fi , kun ihmettelet muita asioita, kuten majoitusta, ruokailuja, retkiä, kuljetuksia ym.

Kiinnostuitko? Toimi  näin:

  • kysy onko tilaa ja kerro montako olisi tulossa.
  • kun  vahvistamme varauksen, saat varausmaksun, ja voit varata lennot. Huomaa, että mitä aikaisemmin ne varaat, sitä edullisemmin ne saat.
  • kerro meille, millä lennolla saavut.
  • Olemme vastassa aamulentoja.
  • Nyt voit jäädä odottelemaan matkan alkamista!
  • Tilaa uutiskirjeemme niin pysyt ajan tasalla ja seuraa meitä vaikka facebookissa Kreetan Maku. Löydät ajankohtaista tietoa, vinkkejä ym.
  • Noin paria viikkoa ennen matkaa laitamme sinulle postia. Saat tarkempia ohjeita tulevasta viikostasi.
  • Varauslaskun saat viimeistään kesäkuussa, kun varauksesi vahvistetaan. Loppulaskun eräpäivä on syyskuussa, noin pari viikkoa ennen matkaasi.
  • Voit ottaa meihin yhteyttä kun sinua askarruttaa jokin matkaasi liittyvä asia.
  • Vinkki: voit saapua Kreetalle jo aiemmin ja majoittua vaikka Plataniakseen, Haniaan, Kalívesiin, Almirídaan tms. ja saapua Vámosiin kun tämä matka alkaa! Myös Vámosiin voi tulla ja majoittua jo aiemmin. Tai voit ottaa vaikka jatkoviikon…
  • Tutustu Kreetaan lukemalla blogejamme
  • lue vielä https://kreetanmaku.fi/matkat-yleista/
  • www.kreetankirjat.fi tarjoaa matkalukemista
  • Kreetan maku Oy on matkatoimisto ja kuuluu valmismatkarekisteriin no 161/17/Mj

      

 

 

 

 

Kirjoittamisen iloa aarteiden saarella – vapaudu kirjoittamisen lukoista

Kurssi sisältää paljon kirjoittamisen harjoituksia NLP-menetelmiä hyödyntäen sekä seikkailuja, elämyksiä ja ihanaa ruokaa.

Voit tulla kurssille työstämään omaa tekstiäsi tai verryttelemään kirjoittajan taitojasi. Kurssi on Vamosin kylällä ja koulutustilat sijaitsevat idyllisellä maatilalla.

TULOPÄIVÄ 02.10.2018

  • Tuloateria valmiina lautasella huoneistoissa odottamassa, sillä monet ovat matkustaneet koko yön
  • Kokoontuminen illansuussa farmilla, tulo-info virvokkeineen, orientoituminen paikkaan ja viikkoon, lyhyt luento ja tehtävä
  • Kävelemme kylän läpi tavernaan, jossa syömme illallisen

TOINEN PÄIVÄ, 3.10.

  • aamiainen klo 8.30-10 tavernassa, josta omatoiminen siirtyminen kokoustilaan farmille
  • miten aloitan kirjoittajan päivän hyvin?   Kirjoittamisen lukot ja miten pääsen niistä yli?
  • Yhteinen omakustanteinen lounas
  • Tunteet kirjoittamisen takana ja mitä niille voisi tehdä? Mikä minua estää kirjoittamasta tai kirjoittamasta eri tavalla kuin ennen?
  • iltaretki oliivitarhaan, jonka päätteeksi nousemme ylös vuorille paimenten luokse illalliselle

KOLMAS PÄIVÄ, 4.10.

  • aamiainen tavernassa
  • rajoittavat uskomukset kirjoittamisen esteenä. Kirjoitusharjoitus ja sen purku
  • lounas farmilla
  • kävelykirjoittamista: kuljetus lähikylään (rantakylään sään salliessa), jossa harjoitustehtävä ja sen purku, pulahdus mereen ja lopuksi illallinen kylän tavernassa

NELJÄS PÄIVÄ, 5.10.

  • aamiainen
  • Mistä iloa ja innostusta, kun kirjoittaminen tökkii? Mistä aikaa kirjoittamiseen? Lähdetään retkelle Argirúpoliin ottamaan asiasta selvää. Harjoituksia. Neitsyeiden lähde, lyhyt kävely, lounas, Ajia Dynamin dynaamiset lähteet ja kahvit kyläkahvilassa. Harjoitus. Paluu Vamosiin

VIIDES PÄIVÄ, 6.10. sunnuntai, vapaapäivä.

  • Rannat ja lähikylät odottavat tai voit suunnata ostoksille kulttuurikaupunki Haniaan. Merjalta voit kysyä etukäteen loistavia vinkkejä paikoista, jonne matkailija ei tavallisesti löydä!

KUUDES PÄIVÄ, 7.10.

  • aamiainen
  • kirjoitusharjoitus Vamosin kylällä
  • omakustanteinen lounas
  • harjoituksen purku ja asiaa kirjoittamisesta. Illalla syödään yhdessä Vamosin tavernassa

 

  • SEITSEMÄS PÄIVÄ, 8.10.
  • aamiainen
  • yhteenveto viikosta
  • yhteinen lähtöjuhla, aloitetaan valmistelut hyvissä ajoin porukalla ja viritetään tilan ulkouuniin tulet, tehdään piirakoita ja ruokaa yhdessä, syödään ja juhlitaan

KAHDEKSAS PÄIVÄ, 9.10.

  • aamiainen
  • paluukuljetus kentälle, bai-bai!

 

MAJOITUSVAIHTOEHDOT JA KURSSIMAKSUT

Hinta määräytyy majoitusvaihtoehdon mukaan. Osallistujat majoittuvat vierastaloissa, joissa 2-3 makuuhuonetta, keittiönurkkaus ja oleskelutila, kylpyhuoneet, terassit ja/tai parvekkeet. Vierastalot sijaitsevat joko farmilla (koulutuspaikka) tai kylässä, max. n. 1 kilometrin etäisyydellä farmista. Katso tästä majoitusvaihtoehtoja! 

 

Majoitusvaihtoehdot ja kurssimaksut:

– Kaksi henkilöä / makuuhuone isommassa huoneistossa 1205€ / henkilö
– Yksi henkilö / makuuhuone isommassa huoneistossa 1275€ / henkilö
– Yksi henkilö pienessä huoneistossa (yksi makuuhuone, jossa parisänky) 1380€ / henkilö
– Pariskunta pienessä huoneistossa (yksi makuuhuone, jossa parisänky) 1240€ / henkilö

 

Kurssimaksuun sisältyy:

– kirjoittajakurssi
– lentokenttäkuljetukset Hania-Vamos-Hania
– majoitus
– aamiaiset
– lulopäivän lounas
– 5 illallista, joista osa retkien ja iltaohjelmien yhteydessä (omakustanteiset ruokajuomat)
– 3 retkeä
– läksiäisjuhla

Huomioitavaa

Suosittelemme Norwegianin aamulentoa klo 7.05 Helsingistä Haniaan. Se laskeutuu klo 11 ja olemme sitä vastassa. Muista noutamisista sovitaan erikseen.

Jokainen ostaa ja varaa omat lentonsa sekä mahdolliset jatkokuljetukset kotimaassa. Me järjestämme lentokenttäkuljetukset. Voit niin halutessasi tulla saarelle jo aiemmin ja ilmestyä Vamosiin vasta kun kurssi alkaa. Tai voit jäädä saarelle vielä muutamaksi päiväksi. Meiltä saa vinkkejä!

Tulopäivän lounasta lukuun ottamatta lounaat eivät sisälly kurssimaksuun.

Ilmoittautuminen

Koulutukseen otetaan 12 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä.

Ilmoittaudu Terhi terhi@metsaanmeni.fi, kysy 050 5829623

Virallinen matkanjärjestäjä on Kreetan Maku Oy

 

Lue vielä nämä!

Matkat – Yleistä

 

Villiruoka ja uusi viini, Vamos 31.3-7.4.2019

Villiruoka ja uutta viiniä  

Varhain keväällä avataan edellisenä syksynä pantu viini, maistetaan, pruuvataan, sovitellaan mezeiden makuihin yhteensopivaksi ja hyväksi todetaan. Maalis-huhtikuussa villiruoankin tarjonta on runsasta, löytyy villivihanneksia, yrttejä, rohtokasveja, etanoita, kotiloita, sipuleita jne. Lähde kanssamme penkomaan Kreetan runsaudensarvea!

Aloituspäivä sunnuntai, maaliskuun 31.

Saavumme Vamosiin, majoitumme. Lounaslautanen odottamassa. Illan suussa kokoonnumme farmilla, juomme kaffeet, orientoidumme viikkoon ja kävelemme kylän läpi tavernaan nauttimaan yhteistä illallista sintrofiá-tyyliin.

Maanantaina 1.4. eli aprillipäivä

Virkeimmät ja varhain heränneet pääsevät keräämään aamun yrttiteen tarvikkeet pihalta opastetulla kierroksella. Aamiaisen jälkeen keräämme villiruokaa ja kesytämme ne pataan sopiviksi, esim. vuohen kylkeen. Valmistamme monipuolisen aterian ulkokeittiössä porukalla ja avaamme Nikon syyskuussa sulkeman viinitynnyrin.  Sovittelemme sen sisältöä ateriaamme ja nautiskelemme kukkivasta keväästä.

Tiistaina 2.4. Ihmeitätekevän Tiituksen päivänä

Aamupäivällä kävelemme alamäkeen upean reitin Mahérin kylään ja vierailemme paikallisessa yrttipajassa. Illalla käymme tutustumassa lähikylän viininvalmistajan viinikellareihin ja jatkamme kylätavernaan illalliselle.

Keskiviikkona 3.4. lähdemme vuoristoon

Luvassa seikkailu. Ajamme vuoria ylös ja alas ja taas ylös, kunnes saavumme Sfakian, Kreetan villeimmän osan, pääkyliin. Nousemme pick-upin lavalle ja lähdemme könyämään vielä ylemmäs. Syömme myöhäisen lounaan ja käymme vielä ihmettelemässä Aradenan rotkoa, paikkaa, jossa maa on haljennut kahtia aikoja sitten.

Torstaina 4.4. vapaata

Perjantaina 5.4. ostoksille

Aamupäivällä käymme ensin alueen luostarissa, sitten Dourakisin viinitilalla viinipruuvissa ja jatkamme Haniaan, jonka kauppahallissa nautimme lounaan. Pruuvaamme viinejä myös Miden Aganissa.

Ostosaikaa ja paluu Vamosiin. Ilta vapaa.

Lauantaina 6.4. Pyhän Eftihíksen päivänä juhlitaan

Ennen aamiaista äijät mäkeen Nikon kanssa keräämään villiruokaa! Aamiaisen jälkeen valmistamme oliiviöjy- ja hunajapohjaisia voiteita tuliaisiksi. Samaan aikaan isäntämme sytyttävät tulet suureen ulkouuniin ja alamme yhdessä valmistella juhlaamme vaikka kreikkalaisilla onkin menossa pääsiäispaaston neljäs viikko. Syömme pitkän kaavan mukaan läksiäisateriamme ulkona suurten tammien alla sään niin salliessa.

Sunnuntaina 7.4.

varhainen lähtö noin klo 8 kohden Hanian lentokenttää, hei hei!

Hinnat :

– 840€/hlö kun valitset jaetun huoneen, samaan huoneistoon saattaa tulla 1-2 muutakin kurssilaista

– 935€/hlö jos valitset oman huoneen, samaan huoneistoon saattaa tulla 1-2 muutakin kurssilaista

– 1035€/hlö jos valitse oman pienen huoneiston

– 935€/hlö jos jakaa pienen huoneiston matkaseuralaisen kanssa, huom ! parisänky

lisäviikko pienessä huoneistossa 350 € saattaa edellyttää huoneiston vaihtoa

lisävuorokausi Vamosissa 50 €. Saattaa edellyttää huoneiston vaihtoa.

Lisäviikko, kun isossa huoneistossa 2 henkeä, á 280 €

 

Hinnat sisältävät

  • majoittuminen valintasi mukaan
  • lentokenttäkuljetukset, retkikuljetukset
  • ohjelman mukaiset ateriat

Hintaan ei sisälly

  • aamiaisia, jos haluaa voi aamiaispaketin tilata etukäteen hintaan 50 €/vko, aamiainen on tarjolla taverna Blumosifissä joka aamu klo 8.30-10.00
  • lentoja Haniaan, toivomme teidän olevan Hanian kentällä sunnuntaina aamupäivällä (Norwegian ja Finnair saapuvat noin klo 10.00) jolloin olemme teitä odottelemassa kentällä
  • matkavakuutuksia, suosittelemme kaikille vakuutuksen hankkimista

Kysy lisää 

merja@kreetanmaku.fi

raila@kreetanmaku.fi

Kiinnostuitko? Toimi  näin:
  • kysy onko tilaa ja kerro montako olisi tulossa.
  • kun  vahvistamme varauksen, saat varauslaskun ja voit varata lentosi. Huomaa, että mitä aikaisemmin ne varaat, sitä edullisemmin ne saat.
  • kerro meille, millä lennolla saavut.
  • Olemme vastassa aamulentoja.
  • Saat loppulaskun jonka eräpäivä on noin kuukautta ennen matkaasi.
  • Nyt voit jäädä odottelemaan matkan alkamista! Tilaa uutiskirjeemme niin pysyt ajan tasalla ja seuraa meitä vaikka facebookissa Kreetan Maku. Löydät ajankohtaista tietoa, vinkkejä ym.
  • Noin paria viikkoa ennen matkaa laitamme sinulle postia. Saat tarkempia ohjeita tulevasta viikostasi.
  • Voit ottaa meihin yhteyttä kun sinua askarruttaa jokin matkaasi liittyvä asia.
  • Vinkki. voit saapua Kreetalle jo aiemmin ja majoittua vaikka Platanaikseen, Haniaan, Kalivesiin, Almiridaan tms. ja saapua Vamosiin kun tämä matka alkaa! Myös Vamosiin voi tulla ja majoittua jo aiemmin. Tai voit ottaa vaikka jatkoviikon…
  • Tutustu Kreetaan lukemalla blogejamme
  • lue vielä https://kreetanmaku.fi/matkat-yleista/
  • www.kreetankirjat.fi tarjoaa matkalukemista
  • Kreetan maku Oy on matkatoimisto ja kuuluu valmismatkarekisteriin no 161/17/Mj

Huom ! alla olevan henkilökuvan on ottanut Kikka Niittynen, joka tulee pitämään taas valokuvauskurssia Plataniakseen