Yksi tapa nolata itsensä

Kreetalainen, ortodoksinen ajanlasku laahaa tänä vuonna viikkoa suomalaista jäljessä. Eilen vietimme vasta palmusunnuntaita ja olimme työmatkalla Psiloritisin rinteillä. Anoija oli juuri ohitettu ja pysähdyimme risteykseen, josta pääsi Zonianáhan. Olin vihjaillut nukahtamaisillaan oleville työkavereille vuosikymmenen takaisista tapahtumista ja saanut heidät hereille. Täh? Mitäh? Kreetalla huumekauppiaiden kartelli??  Laittomia viljelyksiä, jalostamoita, täällä muka Kreikan Kolumbia?- `Koukataanko sen kautta, jotta saadaan omin silmin nähdä millainen sellainen kylä on?´

Zonianá sijaitsee korkealla, pääosa harjoittaa karjataloutta, hoitaa lampaita ja vuohia. Noin tuhat asukasta enää. Kylän raitilla ei ole yhtään kahvilaa avoinna. On sunnuntai eikä tässä kylässä ole turistiliikennettä. Sen sijaan on komeita uusia ja kalliita autoja.  Pari ilman rekkareitakin. Kiiltävän puhtaita pick-upeja. Kovin ovat leveitä. Viereisessä Anoijassa, jossa sielläkin eletään samoista aineksista,  ne olivat kuraisia ja lommoisia. Uusia isoja kartanon kokoisia taloja, useita vaikka lampaanlihan hinta on laskenut jo monta vuotta. Iltapuku- ja hepenekauppa. Kuka tuollaisia täällä käyttää?

Raittia alaspäin lasketellessamme huomaamme sentään yhden auki olevan kahvilan. Ulkopuolella istuu nuorisoa. Sisällä vanhempaa väkeä, perhe aterioimassa. Varmaan sukulaisia, mutta ruokaakin siis lienee saatavissa. Isäntä nousee ja kutsuu peremmälle, tekee tilaa ja raivaa meille väylän tuolien ja pöytien lomitse. Kahvia? Katseeni harhailee seinälle, joka on täynnä mustavalkoisia vanhoja valokuvia kehyksissään ja muutama uudempi naivistinen maalaus. Aiheena valkoviiksinen paimen. Sama joka istuu takanani. -Tekö tuossa olette? – Juu, minä se olen, ja tuo tuossa on isoisäni ja tuo on äitini isoisä, joka otti osaa Arkadin taisteluun silloin 1866…ja tuo tuossa tuo äidin veli, jonka saksalaiset tappoivat tuolla vuorilla viidenkymmenen muun joukossa…ja tuossa isoäitini, joka huutamalla pelasti aika joukon saksalaisten käsistä..

Kun pappa on hengästyttävän tarinansa puhunut, antaa hän taustajoukoilleen määräyksen: minä tarjoan rakit kun kerran nyt meidän olohuoneessa ollaan, kysykää mitä muuta haluavat.

– `Olemmeko me teidän olkkarissa??´

-`Noo…oh, me lopetettiin tämän kapakan pito tuossa jo joku vuosi sitten…´

– `Sori…siis anteeksi, onpa tämä nyt noloa..´

Pöytään lennähti korppuja, tomaattia, itse tehtyä mizithraa, oliiveja, viiniä, rakia, juustopiiraita. Ensin yksi kierros, sitten toinen. Kolme kertaa yritimme lähteä ja maksaa, joka kerta meidät nujerrettiin lempeästi kantamalla pöytä täyteen tarjottavaa.

-`Millaisia elinkeinoja täällä harjoitetaan,´ kyselin aivan viattomasti. Valkoviiksinen on hetken hiljaa ennen kuin vastaa.

-`Oliiveja, viiniä, lampaita, eniten tuota jälkimmäistä,´ hän kertoo ja sanoo olevansa Jorgos ja yksi osa suurta Parasiristen sukua. Sanallakaan hän ei viittaa vuosikymmenen takaisiin elinkeinoihin, jolloin yhdestäkin lampolasta löydettiin piilotettuna puolitoista miljoonaa. Varsin kiva vaihtorahakassa lampaanlihaa myyvälle paimenelle, joka saa 30-50 € eläimestä.

-`Meillä on ollut tapana täällä vannoa joku asia todeksi sanomalla: vannon Zeun nimeen etten tiedä siitä mitään… ja vannon myös Aj Jorgin nimeen,´ sanoo pappa ja vilkaisee varmuuden vuoksi taakseen kohden Aj Jorgin kirkkoa. Silmien pilkahdus antaa ymmärtää, että hän vastasi siihen mitä en kysynyt.

Meitä nolottaa sitä enemmän mitä enemmän tavaraa pöytään kannetaan. Lopulta keksimme ratkaisun ja kerromme haluavamme ostaa heidän rakiaan pari pulloa, ja hiukan hunajaa, ja pari kiloa heidän härkäpapujaan. Se tehoaa ja niin pääsemme pullottavin kassein kunniakkaasti nolosta tilanteesta. Kasvojen säilyttäminen on edelleenkin kaiken aa ja oo.

Kotiin päästyäni teen taustatyötä. The Telegraph´in toimittaja on käynyt Zonianássa kymmenen vuotta sitten ja haastatellut samaa miestä. -`Nyt ovat asiat paremmin eivätkä ne väärintekijät enää tee väärin, mutta kertoisinko minä koskaan jollekulle ulkopuoliselle keitä he olivat? En ikinä.´

Saatat myös tykkää seuraavista

Kommentointi

Your email address will not be published. Required fields are marked *