Viimeisimmät postaukset

Esaun rokkaa vai linssikeittoa?

Keittiön pöydällä on muutaman päivän lojunut pari kreikankielistä kirjaa, Septuaginta ja Aglaia Kremézin Sintages kai istories gia mageires me anisihies/Reseptejä ja tarinoita rauhattomille kokeille. Olen etsinyt Septuagintasta (se on kreikankielinen Vanha Testamentti) kohdan, jossa Esau myy esikoisoikeutensa Jaakobille lautasellisesta rokkaa (vanha käännös). Uudempi suomenkielinen käännös puhuu papukeitosta, mutta kreikankielinen mainitsee sanan φακου, linssit. ”Sitten Jaakob antoi hänelle leipää ja papukeittoa, ja Esau söi ja joi, nousi ja meni tiehensä”. (I. Moos.25:27-34)

Linssit ovat olleet ihmisravintoa jo 11 000 vuotta Lähi-Idässä. Pavut saapuivat Eurooppaan vasta viitisen sataa vuotta sitten Kolumbuksen löytöretkien myötä Uudesta Maailmasta.  Linssillä on tosin Suomen kielessä monta muutakin nimeä, mm. virvilä, kylvövirvilä ja rokkalinssi. Hm. Härkäpapu ja kikherne ovat nekin olleet Välimeren kansojen ravintoa jo ainakin 8000 vuotta.

Kremézi kertoo kirjassaan palkokasvien keskeisestä merkityksestä roomalaisessa keittiössä. Hän manitsee, että roomalaisilla oli sanonta, jonka mukaan viisaan viisaus tulee esiin silloin, kun pitää maustaa linssisoppa. Kohtuus on viisautta. Palkokasvit olivat niin tavallista ruokaa, että niiden mukaan on nimetty kolme suurta roomalaista sukua. Lentulliukset ovat saaneet nimensä linsseistä (lentils), Fabius härkäpavusta (Vicia faba) ja Cicero tietenkin kikherneestä, cicer.

Linssisoppaa

Keitin tammikuun kunniaksi linssikeittoa kunnon kreetalaisen reseptin mukaan, sen saman, joka on aina koonnut meidän perheemme yhteen. Se oli lasten suosikki, jota valmistettiin ainakin joka toinen viikko. Kun muutimme Suomeen, oli toisella tyttärelläni tapana koulun jälkeen tuoda kavereitaan meille linssikeitolle. Kreetalle jäänyt lasten isä ihmettelee vieläkin, miten me kehtaamme sunnuntairuuaksi laittaa linssikeittoa, paastopäivänähän sitä syödään! Hänen maailmassaan se tarkoittaa keskiviikkoa tai perjantaita. Sunnuntaina kuuluu olla lihaa pöydässä.

Pussissa oli 400 grammaa kuorellisia ruskeanvihreitä linssejä. Vain kuorelliset käyvät tähän keittoon, eivät siis punaiset tai keltaiset, sillä ne on kuorittu. Huuhtelin linssit, kiehautin ja kaadoin keitinveden pois. Teen tämän nykyään vähentääkseni huonosti imeytyvän raudan määrää ja säästääkseni vatsaani.

Pilkoin kattilan pohjalle pari sipulia karkeiksi paloiksi ja haudutin niitä reippaassa määrässä öljyä. Se tekee niistä sulavampia ja muistan miten kälyni Anna tapasi sanoa, että linssisopan ja muidenkin papuruokien onnistuminen riippuu öljyn määrästä.

Kun sipulit olivat juuri ja juuri kuullottuneet, laskin lämpöä ja lisäsin tomaattimurskan. Annoin tomaatin ja sipulin tutustua toinen toisiinsa muutaman minuutin ajan ennen kuin lisäsin vettä, jolla oli jo huuhdellut tomaattimurskapurkin ja oliiviöljymitan. Kun neste kiehui, lisäsin porkkanat, laakerinlehdet ja ison valkosipulin kynnen sekä linssit. Kun kattilassa oli hyvä meno, sammutin lämmön, painoin kannen päälle ja ´unohdin´ kattilan hellalle noin puoleksi tunniksi.  Kun palasin, oli neste imeytynyt hyvin. Lisäsin kupillisen vettä, sekoitin ja suolasin keiton.

Kreetalaisilla on tapana terävöittää makua lisäämällä joko lautaselle tai kattilaan tilkka punaviinietikkaa. Minulle riittää 1-2 rkl tähän määrään. Viinietikalla on monia hyviä terveysvaikutuksia ja sen happamuus on tässä hyvä lisä.  Jos haluat vaihtelua linssikeittoon, lisää joukkoon reilusti tuoksuvaa vastahakattua tilliä! Koko keittiösi tuoksuu kesälle. Tai laita valkosipulin sijaan kattilaan pitkä nauha mehukasta appelsiininkuorta. Leikkaa se vaikka perunakuorimaveitsellä ohuelti, ei valkoista maltoa mukaan.

Näistä saat ison kattilallisen höyryävää keittoa 4-6 hengelle kylmänä talvipäivänä

  • 400 g linssejä, huudellaan ja annetaan liota vartin tai enemmän, lyhentää kypsymisiaikaa
  • 2 sipulia
  • 1-3 dl tomaattimurskaa
  • porkkana tikkuina tai lantteina
  • ½ dl oliiviöljyä
  • laakerinlehtiä
  • valkosipulia
  • suolaa
  • punaviinietikkaa
  • vettä

Kreetalaiset syövät keiton usein niin, että lohkaisevat kunnon palan fetaa keskelle keittoa. Toiset nauttivat sen leivän tai ohrakorpun kera. Jos ei tarvitse miettiä painorajoituksia, voit ihan hyvin paahtaa leipää ja kastaa sitä lautaselle, jossa on hyvää oliiviöljyä ja paljon silputtua tilliä tai valkosipulia.

Tämä ei ole vähähiilarinen ruoka (100 grammassa liottamattomia linssejä on peräti 45 g hiilareita), mutta kun siitäkin määrästä tulee kolme lautasellista, voisin arvioida, että yhdessä kunnon lautasellisessa keittoa on noin 15 – 20 hiilaria. Ja siinä valkoisessa leivässä niitä on lisää, jos sitä paahdat!

Jos haluat keitostasi enemmän Esaun aikaisen, jätä pois tomaatti, korvaa sipuli purjolla ja mausta jeeralla, roomankuminalla. Keitto on vegaani, siinä ei ole gluteenia, se on maidoton, siinä on paljon kasviproteiineja ja se näine ominaisuuksineen keikkuu aivan nykyisen terveellisen kasvisruokabuumin aallonharjalla.

Kirjoittamisen iloa aarteiden saarella – vapaudu kirjoittamisen lukoista

Kurssi sisältää paljon kirjoittamisen harjoituksia NLP-menetelmiä hyödyntäen sekä seikkailuja, elämyksiä ja ihanaa ruokaa.

Voit tulla kurssille työstämään omaa tekstiäsi tai verryttelemään kirjoittajan taitojasi. Kurssi on Vamosin kylällä ja koulutustilat sijaitsevat idyllisellä maatilalla.

TULOPÄIVÄ 02.10.2018

  • Tuloateria valmiina lautasella huoneistoissa odottamassa, sillä monet ovat matkustaneet koko yön
  • Kokoontuminen illansuussa farmilla, tulo-info virvokkeineen, orientoituminen paikkaan ja viikkoon, lyhyt luento ja tehtävä
  • Kävelemme kylän läpi tavernaan, jossa syömme illallisen

TOINEN PÄIVÄ, 3.10.

  • aamiainen klo 8.30-10 tavernassa, josta omatoiminen siirtyminen kokoustilaan farmille
  • miten aloitan kirjoittajan päivän hyvin?   Kirjoittamisen lukot ja miten pääsen niistä yli?
  • Yhteinen omakustanteinen lounas
  • Tunteet kirjoittamisen takana ja mitä niille voisi tehdä? Mikä minua estää kirjoittamasta tai kirjoittamasta eri tavalla kuin ennen?
  • iltaretki oliivitarhaan, jonka päätteeksi nousemme ylös vuorille paimenten luokse illalliselle

KOLMAS PÄIVÄ, 4.10.

  • aamiainen tavernassa
  • rajoittavat uskomukset kirjoittamisen esteenä. Kirjoitusharjoitus ja sen purku
  • lounas farmilla
  • kävelykirjoittamista: kuljetus lähikylään (rantakylään sään salliessa), jossa harjoitustehtävä ja sen purku, pulahdus mereen ja lopuksi illallinen kylän tavernassa

NELJÄS PÄIVÄ, 5.10.

  • aamiainen
  • Mistä iloa ja innostusta, kun kirjoittaminen tökkii? Mistä aikaa kirjoittamiseen? Lähdetään retkelle Argirúpoliin ottamaan asiasta selvää. Harjoituksia. Neitsyeiden lähde, lyhyt kävely, lounas, Ajia Dynamin dynaamiset lähteet ja kahvit kyläkahvilassa. Harjoitus. Paluu Vamosiin

VIIDES PÄIVÄ, 6.10. sunnuntai, vapaapäivä.

  • Rannat ja lähikylät odottavat tai voit suunnata ostoksille kulttuurikaupunki Haniaan. Merjalta voit kysyä etukäteen loistavia vinkkejä paikoista, jonne matkailija ei tavallisesti löydä!

KUUDES PÄIVÄ, 7.10.

  • aamiainen
  • kirjoitusharjoitus Vamosin kylällä
  • omakustanteinen lounas
  • harjoituksen purku ja asiaa kirjoittamisesta. Illalla syödään yhdessä Vamosin tavernassa

 

  • SEITSEMÄS PÄIVÄ, 8.10.
  • aamiainen
  • yhteenveto viikosta
  • yhteinen lähtöjuhla, aloitetaan valmistelut hyvissä ajoin porukalla ja viritetään tilan ulkouuniin tulet, tehdään piirakoita ja ruokaa yhdessä, syödään ja juhlitaan

KAHDEKSAS PÄIVÄ, 9.10.

  • aamiainen
  • paluukuljetus kentälle, bai-bai!

 

MAJOITUSVAIHTOEHDOT JA KURSSIMAKSUT

Hinta määräytyy majoitusvaihtoehdon mukaan. Osallistujat majoittuvat vierastaloissa, joissa 2-3 makuuhuonetta, keittiönurkkaus ja oleskelutila, kylpyhuoneet, terassit ja/tai parvekkeet. Vierastalot sijaitsevat joko farmilla (koulutuspaikka) tai kylässä, max. n. 1 kilometrin etäisyydellä farmista. Katso tästä majoitusvaihtoehtoja! 

 

Majoitusvaihtoehdot ja kurssimaksut:

– Kaksi henkilöä / makuuhuone isommassa huoneistossa 1205€ / henkilö
– Yksi henkilö / makuuhuone isommassa huoneistossa 1275€ / henkilö
– Yksi henkilö pienessä huoneistossa (yksi makuuhuone, jossa parisänky) 1380€ / henkilö
– Pariskunta pienessä huoneistossa (yksi makuuhuone, jossa parisänky) 1240€ / henkilö

 

Kurssimaksuun sisältyy:

– kirjoittajakurssi
– lentokenttäkuljetukset Hania-Vamos-Hania
– majoitus
– aamiaiset
– lulopäivän lounas
– 5 illallista, joista osa retkien ja iltaohjelmien yhteydessä (omakustanteiset ruokajuomat)
– 3 retkeä
– läksiäisjuhla

Huomioitavaa

Suosittelemme Norwegianin aamulentoa klo 7.05 Helsingistä Haniaan. Se laskeutuu klo 11 ja olemme sitä vastassa. Muista noutamisista sovitaan erikseen.

Jokainen ostaa ja varaa omat lentonsa sekä mahdolliset jatkokuljetukset kotimaassa. Me järjestämme lentokenttäkuljetukset. Voit niin halutessasi tulla saarelle jo aiemmin ja ilmestyä Vamosiin vasta kun kurssi alkaa. Tai voit jäädä saarelle vielä muutamaksi päiväksi. Meiltä saa vinkkejä!

Tulopäivän lounasta lukuun ottamatta lounaat eivät sisälly kurssimaksuun.

Ilmoittautuminen

Koulutukseen otetaan 12 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä.

Ilmoittaudu Terhi terhi@metsaanmeni.fi, kysy 050 5829623

Virallinen matkanjärjestäjä on Kreetan Maku Oy

 

Lue vielä nämä!

Matkat – Yleistä

 

Lintumaailmaanko ?

Tämä matkatoimiston kanssa puuhasteleminen tuntuu avaavan aivan uusia sivuja ja maailmoja, asiat ja ideat vaan yhtäkkiä kehittyvät kun jostain innostuu.

Esimerkiksi nyt kävi näin:

Viime vuoden keväällä järjestimme erittäin onnistuneen, paljon hehkutetun valokuvausleirin. Vapaapäivänä sitten kaksi kaveria halusi päästä tutustumaan Länsi-Kreetan lintuihin ja kysyivät voisinko lähteä kuskiksi. Mikäs siinä,satuin tietämään pari paikkaa joissa olen nähnyt selvästikin alan miehiä valtavien putkiensa kanssa. Aamutuimaan ylös ja autonkeula kohti Aradenan aluetta jossa olemme aiemmin nähneet hanhikorppikotkia. Sillan kupeessa olevasta kahvilasta kyselin missä kotkia olisi nähtävillä. Ukko teki kädellään laajan kaaren tarkoittaen kai, että vähän joka paikassa. Sitten vielä että no mihin aikaan, johon hän vastasi että puoli kahdeltatoista. Ymmärsin että suunnilleen puoliltapäivin.

Meillä oli hyvin aikaa joten ajelimme rauhassa pikkutietä Agios Ioannikseen ja siitä etelään kohti rotkon reunaa herrojen samalla tarkkaillessa vuoren rinnettä. Käytännön syistä minä enemmänkin tarkkailin tietä. ’Tuolla!!’ he intoilivat yhdestä suusta. Rinteessä kuulemma oli korppikotkaparvi istuskelemassa kelon päällä, viisi tai kuusi kappaletta. Minä en vieläkään nähnyt mitään, vasta aikani kiikarin kanssa tuhrattuani sain ne okulaariin. Komeita, kyllä. Ammattimiehiä selvästi, antennit viritettyinä myös lentäviin tipuihin. Tasan 11.30  ne kaikki nousivat siivilleen ja selvästi uteliaina liihottivat puiden latvoja viistäen tutkimaan että mitä tyyppejä nyt taas. Kamerat oli sarjatulella ja miehet aivan innoissaan. Minäkin yritin jotain säälittävällä 280 millisellä.

Pikkuhiljaa siirryimme seuraavaan kohteeseen eli Plataniaksen lähellä sijaitsevalle Agia-järvelle, josko sieltäkin löytyisi jotain herroja kiinnostavaa näin muuttoaikaan. Minun mielestä siellä on vain ollut lokkeja ja muita vesisotkia. Heti perillä toinen totesi että tämähän on paratiisi!! Ai missä, minä ihmettelin. Kolmisen tuntia ne siellä hääräsivät jutellen muunmaalaistenkin kanssa ihan käsittämättömyyksiä. Illalla kotona Kari kyseli että hän taitaa jättää valokuvaustunnin huomenna väliin jos voisin aamulla ajaa hänet taas järvelle aikaisin aamulla. Siis koko päiväksi koska loppuryhmä oli lähdössä ihan muihin maisemiin. Niin tietysti.

Heitin sitten ihan sattumalta että jos pojat kykenee kokoamaan hyvän ryhmä niin minä voin kyllä järjestää ohjelman myös lintuharrastijille. Ei kuulemma tuota ongelmia, joten  otin yhteyttä puolituttuun oppaaseen joka vakuutti pystyvänsä hoitamaan homman. Marraskuussa ryhmä tuli täyteen ja sen jälkeen onkin ollut puuhaa. On tutkittu mitä lintuja missäkin on nähtävillä mihinkäkin aikaan, rakennettu hienoja excellejä taksonomisen järjestyksen mukaan ja tavailtu lintujen latinalaisia nimiä silmät tihruten iltamyöhään. Vähän kuviakin on katseltu kun esimerkiksi ei ollut ihan selvää miltä hemppo näyttää…

Nyt jo odotellaan innolla kevättä, vaikka vähän vielä jännittää minkälaiseen soppaan nyt on tullut lusikkansa laitettua.

Sitä paitsi tämä puuha on oikeasti ruvennut kiinnostamaan, taidan olla ihan täysillä mukana kiikarit kaulalla aivan hörhönä.

Se kai tässä toiminnassa vetää puoleensa että tapaa uusia fiksuja ihmisiä ja oppii uusia asioita. Ei se sen kummempaa kai ole, eläkeläiselläkään.

Tarkoitus on järjestää näitä uudelleen, kaiken tämän duunin jälkeen, joten jos löytyy muitakin kiinnostuneita niin saa ottaa yhteyttä.

Kimi

Ja tuon loistavan kuvan hanhikorppikotkasta otti Kari Sundqvist, kiitos että saimme käyttää tuota kuvaa !

 

 

 

 

 

Kyläreissuja pyhimysten luo

 

Tulevaa Kreetan länsipään opaskirjaa varten olen koonnut juhlakalenteria, siis sellaista, jossa on paitsi kreetalaiset juhlapyhät, myös tärkeimmät panijírit. Nehän ovat pyhimysjuhlia, siis pyhimyksen nimipäiviä. Nimipäiville ovat kaikki tervetulleita. Ei tarvitse olla uskovainen tai harras kirkossa kävijä, ei suinkaan, uteliaisuus riittää. Näitä pyhimysjuhlia on ympäri vuoden, onhan nimipäiviäkin. Eivätkä pelkästään pyhimykset juhli, vaan ne kaikki, jotka ovat saaneet nimensä kyseisen pyhimyksen mukaan. Kreetalaiset tuntevatkin pyhimyksensä hyvin ja siis nimipäivänsä myös. Syntymäpäiviä ei ole tapana juhlia, vain nimipäiviä. Ortodoksinen kirkko osaa näissä nimipäiväjärjestelyissä olla hyvin maanläheinen, vai mitä sanot seuraavasta: maaliskuun 25. päivä juhlitaan Neitsyt Marian ilmestystä. Maria siis sai tietää olevansa raskaana. Siitä on yhdeksän kuukautta jouluun. Maaliskuisena Marian-päivänä viettävät nimipäiviään naimattomat Mariat. Naineiden Marioiden nimipäivä on elokuun 15. päivä.

Helmikuussa, 40 päivää joulusta, vietetään Jeesuksen kirkottamisen juhlaa, ypapantia. Vastasyntynyt siis vietiin temppeliin siunattavaksi. Tämän tapauksen muistoa juhlitaan Kreetalla mielenkiintoisessa paikassa, jossa ovat päällekkäisinä kerrostumina sekä kivikautiset uskomukset että mytologia että ortodoksisuus, kaikki tiiviisti yhteen kietoutuneina.

Paikka on Arkudiotissan eli Karhuttaren luola Akrotírin niemimaalla Guverneton luostarin naapurissa. Luolassa on vanhastaan palvottu Artemis-jumalatarta, jonka tiedettiin huolehtivan metsästäjistä, villieläimistä, luonnosta ja kuun kierrosta. Näin myös naisen kierrot, raskaus ja synnyttäminen kuuluivat Artemille. Yksi luolan stalagmiiteista muistuttaa suurta karhua, yhtä Artemiin ilmenemismuodoista, onhan karhua pidetty hyvänä lapsiaan puolustavana äitinä. Kreikkalaisessa mytologiassa karhut suojelivat vastasyntynyttä Zeus-lasta. Tästä ne palkittiin ja niistä tuli Ursa Major ja Ursa Minor taivaalle eli iso ja pieni otava. Arkudiotissan luolan suuaukolla olevassa kirkossa Jeesus-lapsen kirkottaminen on siis päivän teemana 2. helmikuuta. Joskus vielä menen mukaan!

Panijírit vetävät minua puoleensa siksi, että jaksan edelleenkin hämmästellä kuinka hienoihin paikkoihin kirkkoja on rakennettu. Niitä on rotkoissa, kallionkielekkeillä, luolissa, tasapainoilemassa kahden kiven päällä, vuorten huipuilla, lähteiden nurkalla, ruusutiheikköjen suojassa, meren rannoilla, oudosti kasvavien plataanien alla, tammimetsiköissä…Niiden rakentamisen eteen on nähty vaivaa. Ne kertovat historiaa. Niitä kannattaa opetella lukemaan. Jos noista ajoista ei meille ole muuta konkreettista jäänyt kuin nuo kirkot, niin miksemme raottaisi niiden ovia ja samalla kurkkaisi menneisyyteen, sinne josta tulemme?

Olen ihmetellyt miksi Kalivesin lähialueilla on tavallista tiheämmässä Johannes Teologin kirkkoja, siis hänen, joka kirjoitti ilmestyskirjan Patmoksen saarella. Vasta menneenä syksynä sain vinkin: niiden tiheyteen vaikutti se, että Kalivesin yläpuolisilla kukkuloilla Apterassa sijaitseva luostari toimi Patmoksen luostarin alaisuudessa. Se  oli alueen tärkein uskonnollinen keskus eikä siis ihme, että uusia lähelle nousseita kirkkoja pyhitettiin omalle hyvin tunnetulle Johannekselle.

Kalívesin kylän entisillä takamailla on myös yllättävän monta Johannes Rigologosin kirkkoa. Kukas hän sitten on? Rigologos, Vapisija, on Johannes Kastaja, jonka ruumis tarinan mukaan jäi vapisemaan mestauksen jälkeen. Tästä vedettiin se johtopäätös, että Johannes voisikin auttaa kaikkia niitä, jotka vapisevat malarian kourissa kovassa kuumeessa. Niin näitä kirkkoja löytyy kylistä, joissa malariaepidemioita esiintyi säännöllisesti. Johannes Rigologos seuraa aikaansa ja suojelee nykyään myös Parkinsoniin sairastuneita.

Kun ennen aikaan ei tauteihin ollut kummoisiakaan parannuskeinoja, ymmärtää hyvin, että kulkutaudit olivat pelättyjä ja kaikki mahdollinen apu otettiin vastaan. Lääkelaatikko ja annostelulusikka kourassa kuvattua Pyhää Panteleimonia on myös huudettu avuksi moneen vaivaan, sen kertoo jo pyhimyksen nimikin (pan+eleimon=kaikki kulkutaudit). Ja sitten Haralambos! Hänelle pystytettiin kirkkoja aina ruttoepidemioiden jälkeen, Haralambos kun suojelee siltä. Hänen tulisi varmaan päivittää osaamisensa, rutto kun on kovasti harvinaistunut.

Korjaus: sain kommentin, jonka mukaan pan+eleimon ei olekaan kaikki kulkutaudit, vaan kaikki siunaus! Ja minä kun olen harahaoppia levittänyt ainakin 20 vuotta. Pyydän anteeksi. Aina pitää tarkistaa, sen tässä oppi! Kiitos korjauksesta, Jukka Jauhiainen!

Mitäs sanot, alkaako pienten kirkkojen kutsu houkuttaa?

Saisinko ostaa ovenkahvoja ?

Tässä kun valmistelen matkaa Kreetalle katsomaan miten julkisivumaalaus kotona House Kastrissa etenee, tulee väistämättä mieleen talon rakentamisen vaiheet kymmenisen vuotta sitten.

Nyt ne jo naurattaa. Rakennusprojekti toteutettiin yhdessä paikallisen ystäväperheen kanssa, heillä oli kokemusta hotellin rakentamisesta ja sen laajentamisesta pariinkin otteeseen edeltävän kymmenen vuoden ajalta. Muutoin tuohon projektiin emme edes olisi uskaltautuneet mukaan.

Perusrakentaminen on sielläkin erittäin valvottua, ja perustukset samoin kuin kantavat rakenteet tehdään kestämään maanjäristyksiä, piirulleen kuten laki sen vaatii. Tosin meillä vielä himpun verran paremmin, toista pohjalaattaa vahvennettiin vielä minimiä paksummaksi, ja hyvin on tuntunut kestävän. Vietin rakennusaikana Kreetalla noin puolet kuukaudesta, kamera kaulalla rakennuksella ja nyt onkin jossain vanhan tietokoneen uumenissa pitkälti toista tuhatta valokuvaa rakennuksen eri vaiheista. Helppoa tarkistaa mistä mikäkin putki kulkee jos joskus tulisi tarve. Freelancerina minun oli helpompi viettää pidempiä aikoja saarella kuin silloin vielä päivätyössään ahertavan mieheni. Olin myös ollut aktiivisesti mukana oman Suomen talomme rakennusvaiheissa ja eräänlaisen teknisen koulutukseni vuoksi myös rakennuspiirrustukset olivat tuttua luettavaa. Tosin näin talon rakennusta oli valvomassa kaksi maailman itsepäisintä lajia; kreikkalainen mies ja suomalainen nainen, mieheni sanoja lainatakseni. Ystäviä ollaan kuitenkin edelleen.

Hauskuudet alkoivat sitten sisustusvaiheessa, tarinoita riittäisi vaikka kirjaksi asti, mutta olen luvannut että jos sellaisen joskus kirjoitan niin se julkaistaan vasta kun molemman osapuolet ovat siirtyneet taivaallisille rakennusmaille. Alla kuitenkin yksi kauppareissu sisutuksen tiimoilta.

Äkkiseltään luulisi että ovenkahvan mallin valinta olisi se hankalin vaihe, mutta vähänpä tiesin. Tunnin pähkäilyn jälkeen ulko-ovien kahvamalli oli päätetty. Halusin kaksipuolisen kahvan ulko-oveen, siis sellaisen jossa on ihan tavallinen kahva sekä sisä- että ulkopuolella. Ja lukkopesä erikseen. Myyjänuorukaisen mielestä oli varsin kummallinen ajatus että joku voisi tulla ovesta sisään ihan vain kahvaa kääntämällä ja oven avaamalla. Ja ettei ovi SAA mennä lukkoon itsekseen. Mutta juuri sellaisen minä halusin. Minä nimittäin näin itseni tulossa pyyheliina ympärilläni uima-altaalta asunnolle todetakseni että ovi on pamahtanut lukkoon ja avain sisällä. Ja voisihan tuo sama tapahtua myös vuokralaisilleni. House Kastri ei ole hotelli eikä siellä ole ”aulapalveluja”, eikä välttämättä edes talkkaria avaimineen sisälle päästämässä. Siksi oli järkevää että oven saa lukkoon vain avaimella joka siis ainakin siinä vaiheessa on mukana. Saimme kulumaan puolisen tuntia tähän argumentointiin puolesta ja vastaan, kunnes kahvat ja lukot oli päätyneet kassapöydälle maksamista odottelemaan. Valitsemaan saman kivan kahvamallin myös sisäoviin. Ja sitten kaksi sellaisia joissa on lukko eli vessan ovia varten. Nuoren miesmyyjän silmät suureni jälleen kummastuksesta, lukot vessan oviin? Ei vessan ovissa käytetä lukkoja ! No totta mooses käytetään, melkein joka tavernassakin olen nähnyt… Juu, mutta ei kotona. Ei kukaan. Ei koskaan. Makuuhuoneissa kyllä pitää olla lukolliset ovet, mutta että vessassa… Selitin kärsivällisesti että Suomessa ainakin joka-ainoassa vessan ovessa on lukko. Ja me nyt vaan haluamme sen lukollisen oven. Mitä ihmettä te teette siellä vessassa kun se pitää saada lukkoon ? Jäin sanattomaksi. Kunnes kysyin mitä he tekevät makuuhuoneessa kun ovi pitää saada lukkoon. Ehkä ei olisi pitänyt. Pattitilannetta kesti hetken, enkä suostunut millään ymmärtämään miksi asiakkaalle ei nyt vaan voisi myydä sitä mitä asiakas haluaa. Päädyimme kompromissiin, lukot ovat nyt sekä vessan että makuuhuoneiden ovissa. Toki sellaiset vanhanaikaiset avaimella toimivat, ne kun mielestäni oli somemmat.

Ennenkuin lukot olivat paikallaan ulko-ovissa, jouduin käymään vielä samanmoisen keskustelun aiheesta miksi meillä ovet avautuvat ulospäin eikä sisäänpäin kuten normaali eteläeurooppalainen, ja kai keskieurooppalainenkin, tapa on. Mutta jääköö se tarina toiseen kertaan.

Näitä vastaavia sisustusteknisiä vääntöjä sattui matkan varrella varmaan kymmeniä, ja muuten erittäin alhainen verenpaineeni taisi yltää ihan normaalilukemiin tuon rakennusprojektin aikana. Osa näistä väännöistä huvitti jo seuraavana päivänä, mutta opimpa ainakin ottamaan reilummin aikaa shoppailuun jotta ehdin kylliksi vakuuttaa myyjän siitä mitä haluan ostaa.

PS. Tuon kuvan pikku kaivurilla tehtiin kuoppa talolle, se jo kertoo, millaista rakennusmaan laatu siellä on. Helppoa työstää.

Erinomaisen mukavaa vuoden vaihdetta ja onnistuneita matkoja tulevana vuonna 2019,

toivottavasti tapaamme teidät Kreetalla !

Ja niin joulu joutui

Tule oppimaan uusia taitoja Kreetalle, esim. miten editoida oheisen

kaltaista kuvaa, jotta osaisitte sen paremmin kuin me.

 

Joulu on taas, joulu on taas, ihan kohta on uusi vuosi !

Sit  sitä saa, sit sitä saa,  taas haaveilun  aloittaa.

Joulu on taas, joulu on taas, lahjoja vartoo muori.

Nyt sitä saa, nyt sitä saa, ojentaa lahjakuori …

 

Ja sinne lahjakuoreen voi sujauttaa vaikka kummiuden oliviipuulle,

www.happyolive.fi 

tai jonkun ihanan kurssiviikon Kreetalla.

Ensi vuoteen eli tu hronu, niin kuin se paikallisella murteella on !

Koiran karvoihin katsomista

Tässä vuosien saatossa kymmeniä kertoja väliä Hania – Helsinki lentäneenä, olen joskus päätynyt lentokummiksi nelijalkaisille karvakavereille. Lentokummius tarkoittaa käytännössä sitä että kanssasi Suomeen lentää uuteen kotiin ”adoptoitu” karvakaveri, koira tai kissa, yksi tai joskus jopa useampi. Enimmäkseen ne ovat olleet rescue-tapauksia, joko kadulta löytyneitä tai paikallisilta, yksityisten tai yhdistysten ylläpitämiltä, löytöeläintarhoilta. He hoitavat puolestasi kaiken, mm. passin jonka saadakseen lemmikki on käytettävä eläinlääkärillä tarkastettavana, rokotettava, madotettava jne. He varaavat lemmikkipaikan lentokoneeseen, maksavat sen, toimittavat lemmikin kentälle ja ovat mukana kunnes se kuljetushäkkeineen katoaa matkatavaran mukana koneeseen siirrettäväksi. Lentokummin vaativin tehtävä on muistaa kotimaan kentällä vastaanottaa kuljetuslaatikko arvokkaine sisältöinen ja viedä se terminaalissa odottavalle vastaanottajalle.

Ottamatta sen enempää kantaa siihen kannattaako rescue-eläimiä tuoda ulkomailta kun niitä kodittomia on Suomessakin kuulemma ihan tarpeeksi, voisin todeta, näin vastaanottajia seuranneena, että ”kun se oikea löytyy” niin se on menoa, ei siinä mietitä järkevästi. Sen enempää kuin aviopuolisoa valitessakaan.

Ikimuistettavin kummikeikka kuitenkin oli astetta haastavampi. Kotikadun varrella Plataniaksessa istui muuan rouva koiranpentu sylissään ja katsoi anovasti; ”voisitteko auttaa?” Olemme lähdössä huomenna kotiin ja haluaisimme tämän koiran Suomeen, enää vaan ei ole aikaa hoitaa yhtään mitään asiaan liittyvää byrokratiaa. Olin toiminut lentokummina siihen mennessä muutaman kerran ja kuvittelin tietäväni miten toimitaan. Soitto paikalliseen järjestöön jossa silloin huseerasi suomalaisiakin mukana; voisivatko he ottaa koiran viikoksi ja hoitaa lentokuntoon, kulut korvaamme tietenkin ja itse voisin sen viedä Suomeen viikon kuluttua. Koiraa ei luvattu noutaa enää sinä iltana mutta seuraavan päivänä luvattiin olla yhteydessä. No apu siltä järjestöltä loppuikin sitten siihen. Joskus sitä kuvittelee että jos itse on jotakin auttanut niin se toimisi toisinkin päin. Ei toimi, aina. Yhtäkkiä meillä oli sitten huollettavana koiranpentu. Itselläni ei ole MITÄÄN kokemusta koirista, en osannut arvioida edes sen ikää, tai mitä koiranpentu syö, meillä ei ollut pantaa tai hihnaa jolla sitä ulkoiluttaa. Ei mitään. Ja tulossa asiakasryhmä jonka kanssa piti lähteä saaren toiselle puolelle vaelluksille. Jepjep ! Pentu oli kyllä hurmaava. Yhdestä naapurista löytyi panta  –  kissan – se riitti ja se sai kelvata, ja hihna. Pentu ei ollut juurikaan tyytyväinen pantavalintaamme mutta aikansa rimpuiltuaan totesi tilanteen toivottomuuden ja hyväksyi kohtalonsa ja pääsi ulkoilemaan. Penturuokaa haettiin kaupasta ja talossa asuvien vuokralaistemme myötämielisesti lupautuessa katsomaan pedon perään muutaman päivän tulevalla viikolla, päätimme ettei sitä ainakaan tarvitse takaisin kadulle heittää, tai viedä lopetettavaksi. Seuraavaksi aamuksi saimme eläinlääkäriajan ja pennun kanssa sitten sinne, ”kun löysimme tällaisen”. Lääkäri katsoi meitä hetken ja totesi, ”siis SE löysi teidät”. Puoli totuutta kun emme uskaltaneet kertoa ettei koira varsinaisesti ole meille tulossa. Ostimme pannan, remmin ja kuljetuslaatikon, jonkun lelun, pentu tarkastettiin ja hienoksi havaittiin, ikä arvioitiin riittäväksi rokotteisiin, rokotettiin, sirutettiin, lääkkeitä syötäväksi mukaan kipollinen ja sitten se passi. ”Mikäs tämän nimi on? Katsoimme mieheni kanssa toisiamme hölmistyneenä, nimi ? Aa … Afrodite, lääkäri hymähti, niinpä tietenkin.

Reissasimme muutaman päivän poissa kotoa ja vuokralaisemme ulkoiluttivat ja ruokkivat koiraa, vaihtelevalla menestyksellä, kaikista pikkuhaavereista huolimatta koira oli hengissä ja erinomaisen iloinen kun saavuimme takaisin kotiin.  Kovin oli oppivainen vaikken koirankoulutuksesta mitään tiedäkään, istui nätisti ovella kun irrotin hihnan ja pyyhin tassut, iltavilli sillä oli samanlainen kuin ihmislapsilla, täyttä höökää taloa ympäri kunnes viimeinenkin enegiahippunen on kulutettu. Sitten unille suurin piirtein kesken ilmalennon. Matkustuskoppaansa totutimme sen namipaloilla, ihan helposti sinne kotiutui. Matka lentokentällä sensijaan ei ihan sujunut suunnitelmien mukaan. Olin pakannut mukaan vanhoja pyyhkeitä kopin pehmusteeksi, ne tulivat tarpeeseen kun matkapahoinvointi yllätti pikkumatkailijan. Auton siivoaminen jäi varakuskillemme, joka ei sitten lainkaan ollut iloinen asiasta. Ei tarvinnut toista kertaa pyytää kuskiksi. Lentokenttärutiinit olivat tulleet tutuiksi joten se meni mutkitta, samoin lento.  Hieman ujona tuijotteli Afrodite kopista Suomen kamaralla. Onnellinen omistaja saapui paikalle ja meille, varsinkin miehelleni, jäi hieman tyhjä olo. Sen verran oli jo ehtinyt kiintyä tähän kainalossaan nukkuneeseen Afroditeen, jonka kuva säilyi duunin työkoneella näytönsäästäjässa kunnes lapsenlapsen kuva sen korvasi. Afrodite sai Suomessa uuden nimen, ja kodin Lohjan suunnalla jossa koirakaverit olivat jo valmiina odottelemassa. Joulukortilla se muistaa meitä joka vuosi.

Muutaman kerran myöhemminkin olen lentokummina toiminut. Välillä tuntuu vähän vastentahtoiselta, varsinkin jos kysytään kuljetusapua yhdelle pienelle koiralle, ja saat mukaasi kaksi vasikankokoista, molemmat omissa boxeissaan jotka ovat sen kokoisia että vain yksi mahtuu kerrallaan matkatavarakärryyn, ja niitä nostamaan tarvitaan kaksi ihmistä. Ja olet yksin liikkeellä. Siinä sitten yrität kotikentällä saada apua nihkeiltä virkailijoilta nostamaan boxit kärryyn. Ja saada ne kaksi kärryä lykittyä läpi tullin, omien matkatavaroidesi lisäksi siis.

Joka kerta on kuitenkin ollut hyvä mieli kun näkee kuinka liikuttavan onnellisia karvakaveriaan odottaneet vastaanottajat ovat, se jos mikä on paras palkka tästä hommasta.

Viime kerralla saatoin maahan tämän hellyttävän jo mummuikäisen harmaakuonon, jolla taitaa olla jo oma instagram-tilikin.

 

Ja kun nyt kotisivuillamme olette, käykäähän katsomassa mitä kivaa ensi vuonna on tarjolla, vielä on lentoja edullisesti saatavilla !

Surín tarha

Surín tarha,  noin 400 luomupuuta, 27 puuta kummeille

Lajike: tsunati ja hontroelia ja koroneiki, korjataan viimeistään vuodenvaihteessa

Öljyssä on  tuoreen oliivin terävä maku, paljon lehtivihreää ja loppupäässä pippurisuutta. Öljyn maku pehmenee noin kolmessa kuukaudessa korjuusta.