fbpx

Viimeisimmät postaukset

Kun menee lähelle, pääsee kauas – Agia Irínin luostari

Luostarin oven edessä on mustista ja valkoisista kivistä tehty herkän kaunis mosaiikki kynnysmaton tilalla. Ei siihen raski jalkojaan pyyhkiä, niin kaunis se on. Helteisenä päivänä sisätilojen varjo ja viileys on helpotus, se on lahja, armo, siunaus, rakkaus, lempeys, se hellii kuumassa autossa istunutta. Saan oppaakseni nunna Prodromin. Hän kertoo, että luostari on hävitetty kahdesti eikä se enää toipunut vuoden 1866 tuhosta. Samalla kun turkkilaiset tuhosivat Arkadin luostarin, tuhottiin tämäkin.

Piha on kaunis ja henkii harmonia, silmät lepäsivät yksityiskohdissa. Muratti kiertyy kauniisti keljan kiviseiniin ja harmaan nukan peittämät juorun lehdet heijastavat valopisaroita iltapäivän varjossa. Kiven pinta on kauniisti harmaantunut vuosisatojen kuluessa ja kohta jo kiiltää. Kiveen kaivettu on ihmisen mittapuulla ikuinen.

Kun kuljet pihalla, katso tarkkaan. Kirkon seinä, allasi oleva piha ja viereinen seinä ovat samaa yhtenäistä kiveä. Kirkko on kaivettu kiveen, poistettu se mikä oli liikaa, kaiverrettu kirjaimellisesti. Pienessä keljassa asui 1600 luvulla erakkomunkki, nyt siihen on haudattu rakastettu mitropoliitta. Ennen tuhoa luostarissa asuivat munkit, nyt sen on nunnien hoidossa.

Mesaran tasangolta kotoisin oleva luostarin johtajatar, igumenia, kutsui aikanaan maanviljelijäisänsä avuksi, kun nunnat olivat ostaneet kaksi peltoa. Isä tuli traktorilla ja muokkasi pelloista oliivitarhat. Vuosia niistä saatiin öljyä ja se oli nunnien talouden tärkeä selkäranka. Mutta viime kevään sateissa osa puista ja pelloista vyöryi alas. Tänä vuonna ei tule öljyä, sitä ei ehkä saada jokuseen vuoteen. Lisäksi lyhin tie Retímnosta luostariin on poikki. Turisteja ja muita kävijöitä ei tule entiseen malliin. Alhaalla kaupungissa tien alkupäässä ei tien puuttumista kerrota, ja niin minäkin pääsin näköetäisyydelle mutten perille. Viimeisessä mutkassa oli rinne valahtanut tielle viime keväänä. Niissä on täytynyt kadota todella paljon oliivipuita ja rinnepeltoja, niin suuri on haava kukkulan kyljessä. Etsin kiertotien, joka kulki Milin rotkon reunaa ja kääntyi sitten Russóspitiin. Viiden kilometrin matka onkin nyt kymmenen ennen kuin tie taas on kunnossa.

Kirkossa odotti yllätys. Se oli täynnä hyvin kauniita ikoneita ja puuleikkauksia. Hartaudella valmistettuja. Osa holveistakin oli maalattu vastikään. Tyyli on tyystin erilainen kuin miesmaalareilla, nämä kuvat ovat herkkiä, pastellisia, selvästi naisellisia, keveästi soljuvia, kuin kevättuulen henkäys. Yksi nunnista on kirkkomaalari. Noita kattoja ei maalata tikapuilla seisten. Ne pitää maalata joko selällään tai kyljellään telineellä maaten tai ehkäpä joskus istuenkin. Kasvoille ja vaatteille putoaa maalia. Joka kerta pensseliä kastettaessa pitää nousta ja vaihtaa asentoa. Jokainen uusi värierä pitää sekoittaa ja hiertää ahtaassa tilassa, sen jälkeen keplotella uuteen makuuasentoon. Entä miten kaarevassa pinnassa toteuttaa perspektiivin niin, että se näyttää oikealta myös silloin kun lattialla seisten tähyää korkeuksiin pää kenossa? – Oi, hänen olkansa ja selkänsä ovatkin jatkuvasti kipeinä, tunnustaa nunna Prodromi.

Nunnat maalaavat myös ikoneita, jopa tilauksesta, ja heidän pienestä myymälästään voi vaikka tilata nimikkoikonin. Siellä on myös ihan oikeita käsinmaalattuja, mutta myös edullisempia nykytekniikoilla valmistettuja.

Nunnilla on myös muut kädentaidot hallussa. Myymälässä on kauniita liinoja, kangaspuissa kudottuja kuvioita reunoillaan. Pitsejä. Kirjailuja. Solmeiluja. Biologinunnan valmistamia shampoita, voiteita, tuoksuja sekä kirkkaanvihreää likööriä, jossa maistuu ja tuoksuu tuoksupelargonia.  Yöpöydälläni on nyt pullo rauhoittavaa öljyä, josta tipan sivelen nukkumaan mennessäni iholle. Näen unia matkoista kauas hieman outoihin maisemiin.

Annan vinkin: hyppää Rethimnossa Vageliksen kyytiin ja aja punaisella hop-in-hop-off-bussilla koko iso kierros. Se kestää puolitoista tuntia ja pysähtyy myös Agia Irinin luostarin portilla. Voit hypätä pois ja jatkaa matkaa seuraavalla vuorolla. Käy luostarin myymälässä ja ilahduta nunnia ostamalla pieni matkamuisto tai toinenkin. Jos puolentoista tunnin kierros luostarissa tuntuu liian pitkältä, voit palata kävellen pari kilometriä läheiseen Russóspitin kylään ja sen tavernaan, jonka edestä myös pääsee bussiin.

Huomaat samankuin minäkin. Ei tarvitse mennä kaus, kun on jo käynyt kaukana, aikojen takana, rauhoittavassa maailmassa.

Ja Johannes juhlii

Auton valot pyyhkivät pieneen kylään johtavaa kapeaa tietä ja sitä reunustavia kiviaitoja. Peräperään tien laitaan parkkeeratut autot viestivät kansanjuhlasta jo satoja metrejä ennen kylää. Raitin toisessa päässä kirkkaat valot ja musiikki kutsuvat. Kaskaat ovat vaienneet. Pään päällä linnunrata ja otava. Ilta on samettinen, lämmin ja pimeä. Aukion puiden alle on katettu pitkiä pöytiä, niiden ääressä istuu jo kolmisen sataa henkeä.

Ostamme liput kyläyhdistyksen kipsasta. Löydämme varaamamme paikat. Tanssilattia on vielä tyhjä, orkesteri lämmittelee yleisöä. Pöytäämme tuodaan favaa, jättipapuja, tsatsikia, salaattia ja ihanan mureaksi kypsennettyä porsaanpaistia, jossa viipyilee savun maku. Ja viiniä ja virvokkeita. 

Aukiota reunustavat mulperit ja johanneksenleipäpuut. Suurimman puun alla on orkesterin lava. Johannes Kastajan kerrotaan ravinneen itseään autiomaassa nimikkopuunsa paloilla neljäkymmentä päivää paastoten. Mistäpä sopivamman paikan orkesterille löytäisi.  Tänään juhlitaan Johannes Kastajan vapisevaa hahmoa, Johannes Rigologosta. Perimätiedon, kyläläisten kertoman mukaan, ei siis Uuden Testamentin, tarina menee jotenkin näin: Johannes oli tuotu Herodesin eteen. Tällä oli tytär, Salome, turhamainen itseään täynnä oleva hemmoteltu penikka, joka päätti vietellä Kastajan tanssillaan peittonaan seitsemän huntua. Kun Johannes ei edes katsonut päin, kimmastui tytär. Herodes kysyi mitä tytär halusi kiitokseksi tanssistaan ja tämä pyysi Johanneksen pään. Ja sai sen. Tarjottimella.

Tästä syystä tänään ei ole saanut veitsiä käytellä edes keittiössä, paastotaan ja pukeudutaan muihin väreihin kuin mustaan ja punaiseen, nekun muistuttavat verestä ja kuolemasta.

Niin me syömme ja tanssimme muistaen tätä päivää. Menneeseen aikaan, silloin kun juhlakansaa oli puolta vähemmän, kertoo vieressäni istuva Lola, pöytiin kannettiin paastoruokia, papuja, vihanneksia puoleen yöhön saakka, mutta kun kello löi 24 ja paasto päättyi, täyttyivät pöydät lihavadeista!

Seitsemää huntua en näe yhdelläkään, mutta aukiolla tanssii notkeita neitoja kuin ligariá ja miehet kuin sypressit suoraselkäisinä näyttävät mallia. Ja miten he tanssivatkaan! Näin huikeita esityksiä ei odottaisi valkotukkaisilta, vatsakkailta, viiksekkäiltä herroilta. Keski-ikä siinä 70 korvilla. Korkeita hyppyjä ja kiemuroita! Oman kylän miehiä suurin osa, kerrotaan, muutama naapurista lainattu. 

Lapset paiskovat ilmapalloja, juoksevat pöytien välissä, nukkuvat sylissä. Ja tanssi jatkuu aamuun. 

Johanneksenleipäpuun alla soittavaa kreetalainen neilimiehinen orkesteri tanssittaa yleisöä kitaran, liiran ja kahden luutun tahdeilla

Prätkämuistoja Kreetalta

Minun ikäluokkani viidenkympin villitys oli moottoripyörä. Sellainen piti saada ja mahdollisimman iso, vaikkei aikaisempaa kokemusta prätkistä ollutkaan. Yhtäkkiä pihassa seisoi BMW K75 ja kaikki liikenevä aika meni Etelä-Suomen mutkateillä huristellessa, välillä vähän kai henkensä kaupalla. Ainakin Raila oli huolissaan, vähän väliä piti ilmoittautua.

Aika äkkiä mielenkiinto siirtyi klassikkopyöriin. Ostin kaikki alan lehdet ja toteutin lapsuuteni unelmani, Norton Commando kauniisti entisöitynä korvasi Bemarin.

Samaan aikaan, eli vuosituhannen vaihteessa, rupesimme tihenevään tahtiin viettämään lomiamme Plataniaksen Evropi-hotellissa. Legendaarisella baarimikolla, Kostaksella, oli viiskytluvun alun entisöity BMW, sellainen vielä jossa oli käsivaihde tankin vieressä ja norsunkorvaistuin. Yhtäkkiä Kostas ehdotti että lähdetäänkö ajelemaan vuorille? Hyvä idea mutta kun tuossa BMW’ssä ei ole takapenkkiä eikä minua muutenkaan kiinnosta istua kyydissä… Ei kun totta kai minulle oma pyörä ja Matias takatuhdolle. No mistäs sellainen saadaan?

Plataniaksen pääkadulla oli ja on vieläkin Halaro niminen baari, omistajana silloin Kostaksen hyvä kaveri, Takis. Olin kyllä noteerannu että baarin edessä aina seisoi hauskoja vanhoja pyöriä ja sisustuselementtinäkin oli vanha DKW. Tämä Takis varmaan lainaa pyörän joten sinne heti valitsemaan päivän tarjokkaista. Kawasaki 900 tai 70-luvun alun kuusisylinterinen Benelli Sei tuntuivat kyllä liian rajuilta ja eksoottisilta, varsinkin kun poika oli tulossa mukaan. Vähän nolon näköisenä näiden vauhtipelien takan seisoi aavistuksen kulahtanut mutta legendaarinen Horex 250, viiskymmentäluvun lopun Länsi-Saksalainen laatupyörä. Sehän sopisi täydellisesti tunnelmaan.

Tottakai onnistuu, tässä avaimet, sen kun lähdette ajelemaan totesi Takis.

Ekalla polkaisulla käyntiin ja sitten vaan Kostaksen perässä länteen kohti Rodopoun niemimaata, missä on upeita mutkaisia teitä. varusteina oli kypärä, t-paita, shortsit ja sandaalit. Afratassa pysähdyttiin lounaalla ja sitten oliivi- ja appelsiinilehtojen kautta takaisin Plataniakseen. Pyörä toimi virheettömästi koko matkan, mitä nyt vähän wobblasi mutkissa.

Onnellisena palautin avaimet, kiittelin hienosta kokemuksesta ja lompakkoa kaivellessa kyselin mitä olen velkaa? Tiedän nyt että Kreetalla ei käyttäydytä näin tökerösti mutta silloin kyllä yllätyin kun Takis tosi äkeänä pyysi heti laittamaan rahat takaisin taskuun koska ystävien kesken ei liikutella rahoja!! Kompensoin kiitollisuudenvelkaa muutamalla rakilla (ja limulla Matiakselle joka silloin vielä ei juonut rakia) jotka tulivatkin tarpeeseen tunnekuohujen tasaamiseksi.

Kostas-vainaan BMW:lle kävi vähän ikävästi muutama vuosi sitten, kun karmea tulva täytti vedellä hotellin autotallin ja pyörä jäi uppeluksiin. Eli nyt on kromit irronneet ja kone ruosteessa, seisoo pimeässä nurkassa vielä surkeampana kun minun laina-Horexini silloin joskus. Pitäisiköhän kunnostaa…

PS. Kuvan pyörä ei ole sama yksilö

Luulen olevani kreikkalainen

Sain parikymmentä kiloa sitten naapureiltani kuvan T-paidan, ilmeisesti vaahtosin Kreikasta jo silloin ihan riittämiin. Ratkiriemukas oli myös paidan mukana tullut saatekirje. Paita oli Mentalwear nimisen yrityksen tuote. Mentalwear tuli tunnetuksi painattamalla mainioita mielenterveyden vinksahduksiin liittyviä paitoja, kuten “Kuulen ääniä”, “Hampaassani on radiolähetin”, jne. Tästä päätellen siis kreikkahulluus on tunnustettu ja diagnostisoitava mielenterveydellinen häiriö. Mikäpä siinä !

Ratkiriemukas oli myös paidan mukana tullut saate! Referoin sitä tässä, ilman lupaa kyllä koska valitettavasti Mentalwear on lopettanut toimintansa 2012 , enkä päässyt lupaa kysymään. Olkaapa hyvä !

“Oonko mää reikkalaine vai suamalaine ?

Mentalwear teki tämän ihanan reikkapaidan koska eräs fanimme, Pirjo 56 vee, sitä niin kauniisti toivoi. Pirjo antoi luvan hiukan kertoa itsestään. Pirjo asuu Tampereella ja on käynyt Rodoksella jo vuodesta 1971 lähtien, ensi syyskuussa hän on menossa saarelle jo kahdeksattakymmenettäneljättä kertaa. Me kysyimme Pirjolta: “Pirjo, miksi juuri Rodos? Eikö muut Kreikan idylliset saaret inspiroi sinua?

Pirjo: “Joo, mää olin tosiaan vuanna seitkytyks ekaa kertaa Rooroksella ja rakastuin heti sen ilmapiiriin. Sejjälkeen ennoo muuta ajatellukkaa. Siis joku Kanaria, hyi kamala! Pitkä lento, istut ahtaasti kuule yli viis tuntia piänessä tilassa, tän kokone ihmine kummääki oon, ihan kamalaa… Ja se ilmasto siälä, joku ihmeen kolfvirta siitä menee viärestä, aina kylmä ja jotain lentohiakkaa silmistä saa kokoajan pyyhkiä. Olin siälä kerran kaheksankytluvulla kun Jussi pakotti, mutta oli niin hirveetä että en sinne mee toista kertaa. Kamalaa ruakaa, jotain tapaksia, niistähä ei nälkä mee ja mitä taas tulee Reikkaan niin siälä ollaan tosi ystävällisiä ja kaikki palvelut on suamenkielellä, ruaka ny on ihan taivaallista ja sitte iltaelämä; mää laulan esmes aina melkein joka ilta karaokee siällä suamalaisessa paarissa ja mulla on niimpaljo tuttuja siälä ja aina tiätää mihin mennä ja tunnen jokaisen hotellin omistajan, niiston tullu vuasienvarrella ihan ystäviäki, esim. Villa Rodoksen Matti, senkin oon tuntenu jo kolkytä vuatta ja mulla on siälä sen hotellin varastossa kahvinkeitin, vööni ja kaikkee vaatetta, emmää täältä ikinä ota paljoo mukaa, ei tarvi kuule koneeseen ruumaan laittaa mitää, mää paan kaikki käsimatkatavaroihi, semmoseen vinnairin mitottamaan laukkuu, misson ne pyärät ja vetokahva, kuule ei tarvi siä hihnoilla sitte oottaa kamoja. Sippääsee suaraan kuule hotelli Ateenasta käveleen sinne ellinrantaan lomakaljalle ja makaan varjonalle, ai että! Kyä mää rakastan Reikkaa! Kyä mää asusin kaiket ajat muttei oo viä niinpaljo rahaa kertyny että pystys sinne muuttaan kuule pysyvästi ja sanoo että KUDBAI FINLAND! Pitäs muuten taas ostaa parit ässäarvat, jos kato nappais! Ihana Reikka, ihanat Jorkokset, maailmam paras ruaka ja ystävällinen reikan spiritti elikkäs ilmapiiri! Sinne! Me halutaan Reikkaan”.

“Ja sitte ku ollaan Suamessa voi pitää tätä ihanaa puseroo päällä ja kuunnella reikkalaista musiikkia ja tehrä ystäville vetasalaattia ja tarjota pikkusen uutsoo niille j kattoo vaikka ria-kuvia vaikka nykyää kai kaikilla onki rikikamerat.”

Näissä filliksissä, voikaa hyvin ja pitäkää lippu korkealle !

Viimekeväinen linturetki Kreetalle

Uusi retki tulossa LINTURETKI KREETALLE 19-26.4.2020

Kreeta on tunnettu omaleimaisesta luonnostaan ja myös linnustostaan, erityisesti siksi että melko runsaiden endeemisten lajien lisäksi muuttoaikana lajien määrä kolminkertaistuu 422 eri lajiin.

Kirjavuutta lisää luonnon monimuotoisuus, saarelta löytyy kaikkea mahdollista merenrannoista, jokisuistoista, ja sub-trooppisista metsistä aina lumipeitteisiin vuoriin. Muuttolinnut pysähtyvät lepäämään saarelle sekä keväällä että syksyllä Afrikan matkoillaan joten säpinää riittää varsinkin järvillä ja jokien suistoalueilla.

Järjestimme viime huhtikuussa kokeilumielisen pilottimatkan. Kreetaa koetteli harvinainen pitkäaikainen kylmä pohjoinen virtaus, joka vaikutti muuttolintuihin. Mokomat varmaankin etsivät lämpimämpiä reittejä tai myöhästyttivät matkaansa, koska lintujen määrä jäi arvioitua pienemmäksi. Vastapainona kompensoimme tilannetta kiertelemällä ympäri saarta tosi mielenkiintoisissa paikoissa, joita muuten ei varmaankaan tulisi koluttua. Muun muassa yövyimme kotkaretkellä korkealla vuoristossa Agios Ioanniksen vanhassa kylässä syöden ja juoden hyvin rikkumattomassa luonnonrauhassa. Kotkia löytyi runsaasti mutta niitähän on tällä alueella aina paljon.

Matka kaiken kaikkiaan oli onnistunut ja porukka viihtyi oikein hyvin, joten tästä inspiroituneena olemme päättäneet järjestää uuden matkan. Tulemme kiertämään suunnilleen samat reitit, tällä kertaa oppaanamme on kokenut suomalainen lintuopas, Jarmo Koistinen (Tringa ry). Tutut tarkkailupaikat ovat tiedossamme viime kevään reissun ja kirjallisuuden pohjalta.

Riippuen ryhmän intresseistä meillä on tarkoitus yhdistää lintuihin muutakin luontoon liittyvää ja tietysti syödä ja juoda hyvin kaukana turistirantojen massatarjonnasta.

Tänä syksynä toteutuva hyvinsyöntiretki antaa varmaan paljon uusia ideoita.

Ryhmän toimivuuden ja joustavuuden kannalta pyrimme pitämään porukan tavan mukaan melko pienenä, näin on paljon helpompaa tutustua ja saada vaikka ihan uusia ystäviä.

Kreetan maun sivuilta löydät alustavan ohjelman hintoineen ja ehtoineen joten siitä vaan soittelemaan ja varaamaan aktiivilomaa samanhenkisessä porukassa.

Nähdään keväisellä Kreetalla!

Kim Andersson

puh +358 40 0407572   kim(at)kreetanmaku.fi

Keväinen linturetki Kreetalle

19-26.4.2020 Platanias, House Kastri

Tule tutustumaan Kreetan hurmaavaan keväiseen luontoon ja sen lintuihin mukavassa pienessä ryhmässä. Paikallisoppaana toimii Kim Andersson ja asiantuntijana lintuopas Jarmo Koistinen (ks. Tringa ry). Aiempi lintujen tuntemus ei ole välttämätön, innostus aiheeseen riittää.

Tämän julkaisun kuvat on ottanut viime kevään pilottimatkallemme osallistunut Henrik Sell, kiitos kun saimme käyttää upeita kuviasi.

VIIKON ALUSTAVA OHJELMA

Sunnuntai 19.4.

  • Saapuminen Hanian lentoasemalle noin 10.15. Siirtyminen House Kastriin Plataniaksen yläkylään.
  • Majoittuminen ja irroitteleva päiväkävely appelsiinilehtojen läpi Taverna Drakianaan. Taverna on joen varrella appelsiinilehtojen keskellä, joten kamera ja kiikarit mukaan heti vaan.
  • Päivälepo ja tarvikehankintoja, erityisesti aamiaisia varten. 
  • Iltapala jossakin kylän tavernassa.

Maanantai 20.4.

  • Aamiaisen jälkeen ajamme tunnin matkan Kalivianin kylään Gramvousan niemimaan kainaloon, josta ajamme tai kävelemme  kohti Balos Beachia. Niemi on vilkas pesimäalue, erityisesti välimeren haukalle.
  • Lounaan jälkeen palaamme Plataniakseen pitkin pohjoisrantaa pysähdellen valikoiden jokisuistoissa. 
  • Iltahuudon jälkeen tietysti ruokailemme ja vietämme iltaa yhdessä.

Tiistai 21.4.

  • Aamusta siirrymme Omaloksen ylängölle (noin 1,5 tuntia), jossa samoilemme talven lumien synnyttämällä vesialtaalla ja Samarian rotkon suulla. Alue on tunnettu lammas- ja partakorppikotkistaan. Paikka on myös muuttolintujen levähdysalue.
  • Lounas ylängön Tavernassa jonka jälkeen ajamme kohti Plataniasta pysähtyen Agia-järvellä, joka on ehkä Kreetan kuuluisin lintujen pesimäalue, sekä pesiviä että muuttolintuja on runsaasti.
  • Illalla taas syödään yhdessä ja pohditaan päivän kokemuksia.

Keskiviikko 22.4.

  • Lähdemme taas melko aikaisin etelärannikolle, Hora Sfakionin kautta Aradenan rotkolle. Kiertelemme rotkon ympäristössä, jossa puoliltapäivin näkyy runsaasti hanhikorppikotkia ja myös muita vuoristoalueiden lintuja. Lounastamme Anopolin kylässä jonka jälkeen siirrymme Agios Ioanniksen ikiaikaiseen kylään, jossa majoitumme viehättäviin taloihin.
  • Teemme iltapäiväkävelyn jyrkänteelle Libyan meren rantaan josta aukeavat huikaisevat näkymät.
  • Illalla Maria-rouva valmistaa meille aidon sfakialaisen illallisen.

Torstai 23.4.

  • Aamiaisen jälkeen siirrymme etelärannikolle Frangokastellon linnan rantamaisemiin, jonka kosteikko on etelärannikon kuuluisin muuttolintualue. Sitten matkaamme saaren poikki Georgiopolin jokideltalle ja läheiselle Kournaksen luonnonjärvelle.
  • Lounastauko jonka jälkeen kohti kotia Moroniksen luonnonsuojelualueen kautta Soudanlahdella.
  • Illanvietto taas kotimaisemissa Plataniaksessa.

Perjantai 24.4

  • Tänään ajelemme Rethimnonin kautta Prevelin luostarin maisemiin ja Prevelin rantaan. Lounastauon jälkeen pysähdymme Plakiaksen rannalla ja lähdemme kohti pohjoista Kotsifoun rotkon kautta, jossa joskus voi nähdä jopa partakorppikotkan. 
  • Paluumatkalla illansuussa ruokailemme Rethimnonin liepeillä kuuluisassa Arkudena Garden tavernassa, jonka jälkeen iltapala ei liene enää tarpeellinen.

Lauantai 25.4.

  • Vapaapäivä ilman opasta. Voimme vielä jatkaa lintujen parissa tai tehdä jotain muuta mielenkiintoista ryhmän tahtotilan mukaan, esim tutustuen Hanian kaupunkiin tai alueen sotahistoriaan.
  • Yhteinen lähtöillallinen.

Sunnuntai 26.4.

  • Kotiin. Lähtö House Kastrista lentokentälle noin 08.00

Matkan  kokonaishinta

  • 850€/hlö jos valitset 2hh, saman huoneiston toiseen huoneeseen voi tulla 1-2 muuta henkilöä
  • 990€/hlö jos valitset 1hh, saman huoneiston toiseen huoneeseen voi tulla 1-2 muuta henkilöä
  • 1050€/hlö oma pieni huoneisto läheisessä pikkuhotellissa
  • 850€/hlö, esim. pariskunta omassa pienessä huoneisto läh. hotelli
  • Varausmaksu 200€ ilmoittautumisen yhteydessä (7pv maksuaika)
  • Loppumaksun eräpäivä on 19.2.2020.

Hinta sisältää

  • lentokenttäkuljetukset ja kaikki muut yhteiskuljetukset
  • majoitukset House Kastrissa tai läheisessä pikkuhotellissa valintasi mukaisesti
  • ohjelman mukaiset lounaat, kahvit ja illalliset normaaleilla ruokajuomilla, vesi tai talon viini
  • suomalaisen oppaan palvelukset
  • lintuoppaan opastukset
  • House Kastrin kokoustilan vapaan käytön
  • verot

Hinta ei sisällä

  • lentoja, jotka jokainen varaa itse (mitä aiemmin, sitä edullisempi hinta)
  • matkavakuutuksia, suosittelemme matkavakuutuksen hankkimista.
  • ruokailuja vapaapäivänä lauantaina eikä aamiaisia
  • Agios Ioanniksen majatalossa 1hh huoneen lisämaksu 20€
  • Hinta ei myöskään sisällä oluita,drinkkejä tai erikoisviinejä, jotka laskutetaan erikseen.

Tervetuloa huhtikuussa kokemaan Kreetan kevät ja sen linnut!

Kim Andersson

puh +358 40 0407572

  kim@kreetanmaku.fi

Kokkikerho

Kokkikerho

Viime keväänä, eräänä sateisena päivänä Kreetalla, juttelin muutaman matkalaisemme kanssa, jotka kertoivat perustaneensa ryhmän kreetalaisen keittiön ympärille. He kokoontuvat toistensa luona ja laittavat yhdessä ruokaa ja kaivavat ohjeet minun keittokirjastani. Satuin sitten toivomaan, että voisimme vaikka kerran laittaa ruokaa yhdessä vaikka Nokialla. Noh, se päivä koitti, vaikka vain osa porukasta pääsi mukaan.

Kokoonnuimme Kuloveden rannalla sijaitsevassa iki-ihanassa Knuutilan kartanossa, paremminkin sen aittahotellissa, jonka tilava keittiö on majoittujien käytössä. Ruokasaliinkin mahtuisi varmaan parikymmentä. Knuutila on Nokian kaupungin omistama, Siuro-seuran hyvin hoitama kaupunkilaisten olohuone suurine puistomaisine pihoineen ja tilavine juhlahuoneistoineen. Aittahotellissa on kahdeksan huonetta.

Päätimme valmistaa kolme sellaista ruokaa, joissa kreetalaisen keittiön perusasiat tulisivat helposti opittua. Purjojahní opettaa vihannesmuhennosten perusasiat ja sen miten hienostuneen makeaa purjo voikaan olla! Paputsákia eli käännettynä pohjalliset neuvoo munakoison käsittelyn ja antaa perusreseptit sekä jauhelihakastikkeeseen että tomaattikastikkeeseen. Samalla jauhelihakastikkeen reseptillä hoitelee suvereenisti myöhemmin vaikka musakán tai sen voi kumota pastan päälle tai upottaa pastan kanssa makaronilaatikkoon tai täyttää paprikat. Ihan noin vaan muutaman käyttökohteen mainitakseni. Munakoisokääryleet taas opettivat jauhelihataikinan maustamisen. Samalla reseptillä voi valmistaa myös lihapullat tai murekkeen.

Kreetalainen keittiö on myös kustannustehokas. Ostoslistallamme oli purjo, muutama sipuli, perunoita, persiljaa, vähän fetaa, puoli kiloa jauhelihaa, kolme munakoisoa, tomaattimurskaa, juustoraastetta ja rasia kirsikkatomaatteja.  Tarvitaan toki jokaisen kreetalaisen keittiön perusvarustusta, eli oliiviöljyä, suolaa, pippuria, kanelia, tilkka romeikoa ja vähän rakia tuomaan kokeille uskallusta. Ja patoja ja pannuja.

Kaunis ja lämmin kesäilta houkutti kantamaan ruuat pihalle raskaassa lastissa olleiden omenapuiden alle. Jälkiruuaksi kumosimme kulhoihin hieman mysliä, sen päälle jugurttia, nurkan marjapensaasta muutama mustaherukan marja ja hunnutimme koko komeuden kreetalaisella hunajalla!

Knuutilan ovet ovat avoinna ottamaan vastaan muitakin ruuanlaittoporukoita!

Tästä sen kirjan saa…
Purjo hikistyy kattilassa makeaksi ja tomaattikastike porisee
Purjo hikistyy kattilassa makeaksi ja tomaattikastike porisee
Miten yksinkertainen voikin olla näin hyvää!
Täss ä on purjomuhennos valmiina
Pehmeiksi paistetut munakoisosiivut kääräistään jauhelihatangon ympäri rullaksi
Pehmeiksi paistetut munakoisosiivut kääräistään jauhelihatangon ympäri rullalle
Munakoisokääryleet valmiina
Ja tällaista siitä tuli
Nopea jälkiruoka myslistä, jugurtista, marjoista ja hunajasta
Nopea jälkiruoka myslistä, jogurtista, marjoista ja hunajasta
Yli satavuotias aitta on tyylikkäinä majoitustiloina
Aittahotellissa on kahdeksan huonetta
Kulovesi virtaa Knuutilan suuren piha-alueen reunalla ja muuttuu Kokemäenjoeksi
Knuutilan peltojen takana virtaa Kulovesi

Yhden teemamatkan historiikki eli kielenopiskelun mielekkyys

Ihan ensimmäisen kerran kreikan aakkosia tavasin jo 80-luvun alkupuolella kun asuin muutaman vuoden Lahdessa. Jostain syystä olin päättänyt että Kreikka on ”mun juttu” vaikken koskaan maassa ollut käynytkään. Silloinen ammattiopiskeluni ei vaatinut iltalukemista juurikaan joten aikaa riitti harrastuksille. Niihin kuului myös jäsenyys Lahden Suomi-Kreikka Yhdistyksessä (liekö sellaista edes olemassa enää), jonka kursseilla opittiin niin ruuanlaittoa, kreikkalaisten tanssien askeleita kuin kielen alkeitakin. Tuolloin myös elävän kreikkalaisen musiikin tarjonta oli runsasta, verrattuna nykypäivään. Jopa Lahteen saakka päätyi kreikkalaisia muusikoita esiintymään ja koska viikonloput asuin Helsingissä niin konsertteihin oli helppoa päästä. Ruoanlaittoa harjoiteltiin  yhdistyksen omien aktiivien johdolla ravintolakoulun tiloissa (muistaakseni), tanssin saloihin meitä opasti maankuulut kreikkalaisten tanssien opettajat Christina Walli ja Visa Salojärvi. Molemmat olen tavannut sittemmin pääkaupunkiseudun tapahtumissa ja saanut kiittää ihan henkilökohtaisesti innoittajiani vuosikymmenten takaa. Christina valitettavasti poistui joukostamme alkutalvesta opettamaan taivaallisille tanssikentille.

Kreikankielenopettajamme toimi hurmaava kreikkalainen herra, jonka nimi on jo unohtunut, mutta jonka eloisan olemuksen ja opetustavan muistan edelleen. Nykyään kun tuttavat kauhistelevat kielen oppisen vaikeutta –  aloittamisen vaikeutta oikeastaan – kun ”kirjaimetkin ovat niin oudot” voin kertoa heille ettei kirjainten oppimiseen mene paria tuntia kauempaa. Erilaiset fontit voivat toki aiheuttaa harmeja mutta kyllä silmä niihinkin tottuu. Aivan ensimmäisistä tunneista lähtien saimme harjoitella lukemaan tekstejä lehdistä, eihän sisällöstä tietenkään mitään ymmärtänyt, mutta lukeminen tuki näkömuistia ja kuunteleminen kielikorvaa. Ja se oli hauskaa. Tämän lisäksi tietenkin opettelimme kielen perusteita, kielioppia ja joka kerta muutaman mukavan käyttökelpoisen fraasin. Puolitoista vuotta ehdin näitä alkeita opetella ennen ensimmäistä matkaani Kreikkaan,  Kefaloniaan. Lähtiessä tunsin itseni ihan konkariksi koska tiesin NIIN paljon jo ennakkoon, kielestä, musiikista ja tansseista. No, ylpeys käy lankeemuksen edellä, poikkeuksetta. Ei se ihan niin helppoa ollut. Mutta olihan se mukavaa kun edes kirjaimet tunsi. Ja pystyi tilaamaan tavernoissa ihan kelvollisesti ruokaa. Silloin oli vielä busuki-paikatkin voimissaan joten musiikkia pääsi kuuntelemaan vaikka joka yö. Ja osasi kuitata paikallispoikien kreikankielisiin kommentteihin jotain äkkinäistä. Tuosta matkasta alkoi pysyvä kreikkakuume.

Aikaa kului lähemmäs neljännesvuosisata ennenkuin seuraavan kerran tartuin kreikankielen oppikirjoihini. Toki Kreikassa tuli käytyä muutaman kerran ruuhkavuosina ja Kreetalla säännöllisesti vuodesta -98 alkaen. Ja joka matkan jälkeen päätin että NYT tartun kirjoihini, jotta ensi kerralla … Ongelma kuitenkin oli että kun avasin vihkoni niin en ymmärtänyt ainuttakaan lausetta tai sanaa mitä sinne olin aikoinani kirjoittanut. Miten olin osannutkin noin hyvin ja sitten unohtanut kaiken, ruuhkavuodet lienee tyhjentäneet datani täydellisesti, liekö tiedot siirtyneet johonkin ”ulkoiseen muistiin”. Paitsi laulujen sanat, jotka kyllä löytyivät tarpeen tullen jostain muistin kummallisista kätköistä. Eihän siinä sitten auttanut lopulta kun ruveta kartoittamaan kielenopiskelun mahdollisuuksia pääkaupunkiseudulta. Päätös toisen kotipesän perustamisesta Kreetalle antoi motivaatiota tarttua toimeen. Liityin Helsingin Suomi-Kreikka Yhdistykseen, ja 2008 aloitin siellä opiskeluni, taas kerran alkeista. Opiskelu on nyt jatkunut siitä saakka, sama opettaja, Soile Hartikainen, ja osa samasta alkuperäisestä ryhmästäkin on vielä tallella. Meidän on nimitetty jo ryhmäksi ”Elämäntapaopiskelijat”. Minulla on tietty oma motiivini, mutta on ollut riemullista seurata kuinka olemme saaneet ryhmämme pysymään kasassa ja innokkaina kaikki nämä vuodet. Muutamia uusiakin jäseniä olemme saaneet toivottaa tervetulleeksi ryhmäämme vuosien saatossa. Osasyynsä motiivin säilymiseen lienee sillä että olemme alusta alkaen tehneet kerran vuodessa ”luokkaretken” Kreetalle. Silloin kirjat jäävät kotiin ja retkellä harjoitellaan käytännössä kaikkea ennalta oppimaamme. Joka vuosi valitsemme yhdessä jonkun mukavan teeman retkelle ja päiväohjelmat rakentuvat sen ympärille. Olemme tutustuneet ruuanlaittoon ja ruokavalioon, vuoriin, luostareihin, kulttuuriin, teatteriin, raunioihin, luontoon, eläimiin, historiaan, ja olemme retkeilleet saarella ympäriinsä. Kaikki tämä opastettuna kreikaksi. Avecitkin ovat päässeet halutessaan mukaan ja kyllä meillä on hauskaa yhdessä ollut.

Teemamatkoja voi syntyä monella lailla, ja onnistuessaan ne jäävät muistoihin, parhaimmillaan niihin syntyy positiivinen ”pakkomielle”.

Tässä yksi sellainen. Näin suomalaisen sadepäivän ratoksi kun kreikanoppikirjani tuijottaa minua syyttävästi sohvannurkalta, “niin pitkäksi aikaa olet taas minut jättänyt”.