BALKANIN HELMI

eli AUTOILLEN EUROOPAN HALKI, OSA 2/3

Edellisessä blogissa viikko sitten alkoi tämä matka, ellet vielä lukenut niin klikkaa itsesi tästä sinne niin pääset mukaan jo alkumatkasta.

MUISTIKUVIA – VANHAN AUTON VIENTI KREETALLE osa 2

Itävalta

Vaikka maa on tunnettu kauniista vuoristomaisemista ja schnitzeleistään ei itäinen reitti tasamaan kautta näyttänyt tarjoavan paljoakaan vaihtelua. Päätimme porhaltaa yhden pitstopin taktiikalla maan läpi Sloveniaan.

Taukoa pidettiin kuitenkin Grazissa, siinä lähellä on kiitelty Mauthausenin keskitysleirimuseokin, jonne kreikkalaiset pääsääntöisesti siirrettiin sodan aikana. Muistomerkkejä löytyy useita, myös Kreetalta Sfakian alueelta. Fiiliksiin pääsee nopeimmin kuuntelemalla Theodorakiksen Mauthausen-kantaatin osan Asma Asmaton , sykähdyttävä esitys vaikka ei sanoja täysin ymmärrä.

Museoon emme kuitenkaan päätyneet koska Google teki taas tepposet. Kaikki vaihtoehdot pettivät, siltoja ja teitä korjattiin joka paikassa. Ystävällinen naisihminen yritti bensa-asemalla auttaa neuvomalla reittiä rechts-links-periaatteella, mutta aikamme sekoiltuamme luovutimme suosiolla. Päätimme jättää kaaoksen ja suunnata suorinta reittiä Slovenian rajalle.

Aiemmin mainitsemani näppärät kiertotiet olivat Grazissa vasta rakenteilla.

Slovenia – VANHAN AUTON VIENTI KREETALLE osa 2

Tämä maa yllätti positiivisesti, taas kerran. Tunnelma, maisemat ja kaupungit eivät mitenkään eroa Itävallasta, maa oli vuosisatoja osa Itävalta-Unkarin monarkiaa. Myös Italian vaikutus tuntuu, Trieste ja Venetsia ovat kivenheiton päässä ja suosittu Istrian niemimaa on jakautunut Slovenian, Italian ja Kroatian alueiksi.

Reittimme kannalta Maribor (ent Marburg) tuntui sopivalta yöpymispaikalta,  kaupunki on ikivanha noin sadantuhannen asukkaan alueellinen keskus vuolaan Drava-joen varrella tiheiden kuusimetsien  ympäröimänä.  Eläväinen paikka, hienoa habsburgilaista arkkitehtuuria oli joka kulmalla. Ei lainkaan ihmetytä että Slovenia oli Titon aikaan se Jugoslavian kehittynein osa, siellä tehtiin jo 70-luvulla hienoja Elanin suksia.

Kroatia – VANHAN AUTON VIENTI KREETALLE osa 2

Tarkoituksena oli päästä Korculan saarelle, jonka viehätysvoimasta olimme kuulleet paljon. Adrianmeren saaret Kroatian alueella lasketaan maailman kauneimpiin ja ovat maan turismin pääkohteita. Valitettavasti lauttaliikenteen aikataulut eivät  sopineet suunnitelmiin eikä sopivaa majoitusta ollut helposti saatavilla. Loma-aika näkyi hinnoissa, yleisesti ottaen koko maa tuntui melko hintavalta, ihan ’länsimaista’ tasoa.  Vastapainona  täytyy todeta, että kaikkialla oli erittäin siistiä ja laadukasta. Ei tuntunut lainkaan Balkanilta,jonka viehätys toki piilee rennossa ja vähän suttuisessa meiningissä.

Yövyimme pienessä Senj’in rantakaupungissa, josta mieleen jäi korkeatasoinen kalaravintola ja kiva hotelli, jonka ainoa ongelma on pysäköinti; autot parkkeerattiin jonoon kapealle sisääntuloväylälle. Me saavuimme ensimmäisenä ja olimme lähdössä ensimmäisenä aamulla jatkamaan matkaa. Saabi oli toivottomasti jumissa mersujen ja muiden perusvaunujen puristuksessa. Autojen omistajat löytyivät huoneistaan, mutta hässäkkä oli melkoinen.

Koska aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, valitsimme kuuluisan mutta melko hitaan rantatien etelään. Maisemat merelle ja vuoristoon ovat sykähdyttävät, välillä poikkesimme myös sisämaan suuntaan, jossa maisemaa hallitsevat vuoret ja tiheät kuusimetsiköt.  Kaunista aluetta ja miellyttävää matkantekoa, tiet ovat kuin tehty Saabin ominaisuuksille ja tehoreserville. Myös prätkällä olisi mukavaa täällä päästellä.

Lähestyimme lupaavasti seuraavaa Jugovaltiota.

Bosnia-Herzegovina – VANHAN AUTON VIENTI KREETALLE osa 2

Useimmilla ihmisillä on päähänpinttymä, että johonkin on pakko päästä vielä tämän elämän aikana. Minulla on kauan aikaan ollut halu nähdä ja kokea Mostar. Seurasin 90-luvun alussa järkyttyneenä uutisia Mostarin tuhoista, erityisesti sen kuuluisan sillan räjäytys on tallentunut verkkokalvolle. Illalla olisimme siellä, välissä oli 250 kilometrin siirtymä. Jouduttaaksemme matkaa valitsimme moottoritien.

Matkaan tuli kuitenkin viivästys, kun Saabi alkoi oireilla. Ehkä hänen mielestään päiväurakat olivat liian vaativia ja pidempi tauko paikallaan. Oikuttelee siis. Yleisesti on tiedossa, että laivat ovat feminiinejä (aina ’she’) mutta entäs autot? Juuri tuolla hetkellä asia oli selvä.

Joka tapauksessa epäilin ensin vanhoja silmiäni, kun moottoritien saumakohdissa olin tunnistavinani varoitusvalon välähdyksen. Asia valkeni tunnelissa, punainen valo kiiluu!

Matkaa Mostariin oli vielä 150 kilometriä, kestääkö akku sinne asti?  Siellä ainakin löytyy korjaamoita. 30 kilometriä ennen Mostaria, Caplijnan pikkukaupungissa Saab sitten hyytyi lopullisesti liikenneympyrään, akku oli täysin tyhjä. Työnsimme auton alamäkeen suojatien levennykselle ja mietimme, että mitäs nyt?  Risteyksessä oli apteekki ja suuntasin sinne apua saadakseni. Samalla huomasin tien toisella puolella kaupan jossa myytiin Stihl-sahoja ja muita koneita. Ehkä siellä osataan paremmin auttaa.

Ystävällinen herra lohdutti, että hänen kaverillaan on hinausauto ja myös korjaamo, he kyllä auttavat. Kahdeksan minuutin kuluttua hinaaja saapui, Saabi ja äijät kyytiin ja korjaamolle.

Totesivat heti, että vian on pakko olla laturissa, mutta näin perjantai-iltana eivät ehdi enää tehdä autolle mitään, huomenaamulla kyllä. Lupasivat, että puolilta päivin auto on kunnossa, vaikka eivät moista Saabia ikinä olleet elävänä nähneetkään. Löytyykö varaosia, laturi on Boschin yleismallia mutta mistä sellaisen saa oikeanlaisilla korvakkeilla ja muilla spekseillä? Ei sellaista kuulemma tarvita, tämä on korjaamo ja laturi korjataan, tarvittaessa vaikka käämitetään uudelleen.

Kuski lupasi ajaa meidät Mostariin omalla autollaan. Lastutettu Golf diesel, joka kuulemma helposti kelaa 200 km/t. Pitihän se todistaa, tavallisella pikkutielläkin se onnistui helposti. HUH! Kundin ikiaikainen unelma oli päästä rallikuskiksi, ihailu suomalaisia sankareita kohtaan oli rajatotonta. Varmaan siksi piti vähän näyttää mihin golffi ja äijä pystyy.

Lauantai iltapäiväksi teimme hepun kanssa treffit hotellimme edustalle ja hän ajoi meidät korjaamolle, onneksi vähän rauhallisemmin kun pahimmat höyryt oli jo päästetty ulos. Auto oli kunnossa ja akku ladattu täyteen. Syynä ei ollut kuin löystynyt kaapeli. Olisi pitänyt arvata, mutta ei oikein huvittanut aloittaa remonttia siinä suojatiellä. Korjaus hinauksineen maksoi 200 euroa, lisäksi maksoimme golfmiehelle 100 euroa vaivannäöstä. Vähän yläkanttiin meni, mutta ei mikään varsinainen rip-off. Sekin mahdollisuus oli pyörinyt mielessä.

Mostar oli kyllä maineensa veroinen.

Melkein 500-vuotias upea silta on taas täydessä tikissä ja hallitsee kaupungin maisemaa. Korkeus Neretva-joen pinnasta on noin 40 metriä, joten teki mieli jäädä katsomaan uimahyppykilpailua. Alue oli jo aamupäivällä tupaten täynnä ja odottaakin olisi pitänyt helteessä  neljä tuntia joten luovuimme suunnitelmasta. Joen vesi on 10-15 asteista ympäri vuoden, pienillä rantapoukamilla ja kallioilla ihmiset viettivät piknikkiä uima-asuissa.

Kaupungin tunnelma on aika itämainen, alunperin se onkin osmaanien rakentama. Vanhoja minareetteja ja basaareja näkyy paljon. Samoin turisteja, keskustan ravintolat ja kahvilat olivat tupaten täynnä. Vähän sivummalta joen yläpuolisilta jyrkiltä rinteiltä löytyi tilaa… ja erittäin hyvää ruokaa.

Maan asukkaat ovat suunnilleen fifty-fifty islaminuskoisia bosnjakkeja ja katolisia herzegovinalaisia. Juttelimme aiheesta muutaman tyypin kanssa: maa on ihana ja kaunis, sen pilaavat vain nuo katoliset, ihan kusipäitä kaikki. Tai päinvastoin kun kysyi katoliselta. Ajattelin luennoida suomalaisesta vähemmistösuojasta, mutta en viitsinyt kun se kuitenkaan ei olisi auttanut. Jugoslavian raa’asta sisällisodasta on vasta 30 vuotta ja julmuuksien aiheuttamat haavat eivät ole arpeutuneet. Väkivaltaisuuksia esiintyy kuulemma edelleen, edellytykset rauhalliselle rinnakkaiselolle eivät ole parhaat mahdolliset.

Ihme että maa ylipäänsä on jollain tavalla toimiva.

Montenegro –

Vähän taustaa reittivalinnasta tässä Välimeren kolkassa.

Alusta asti reissu jollain tavalla etäisesti muistutti Don Quijoten seikkailua, koska koko hommassa ei oikeastaan ollut paljoakaan järkeä. Vitsailtuamme aiheesta roolijako alkoi selvitä. Saabi oli selkeästi Rosinante, ikääntynyt itsepäinen laiha kaakki joka juuri ja juuri selviää tehtävästään.

Herra X oli selvästi kuin Don Quijote; lievästi mielenvikainen ritari ja haaveilija, joka halusi vain taistella kuninkaan puolesta. Vihollisen puuttuessa kohteeksi kelpasivat vaikka tuulimyllyt. Herra Y oli Sancho Pancha; vähän simppeli renki, jonka tehtävä oli vastata käytännön asioista ja palvella ritaria asianmukaisella pyyteettömyydellä.  Aasirooli skipattiin; se olisi kyllä sopinut meille kummallekin, mutta emme katsoneet sen roolia kovin merkittäväksi tässä narratiivissa.

Mutta entäs sitten Dulcinella, ritarin romanttisen haaveilun kohde. Sopivaa vähän yksinkertaista, pyylevähköä maalaistyttöä ei autostamme löytynyt, joten sellainen piti löytää. Dulcinella oli alunperin  Montenegron tyttöjä, kotoisin Ulcinj’in kaupungista meren rannalla. Eikun sinne, sieltähän sopivia ehdokkaita varmaan on vilisemällä ja joka ikinen on takuulla valmis hyppäämään Saabiin elämänsä seikkailuun. Vaan ei sopivaa löytynyt, kaikki ehdokkaat olivat aivan liian nättejä ja fiksuja, joten emme edes tohtineet esittää suunnitelmaamme. Jo heti lounaan jälkeen päätimme unohtaa koko jutun, varsinkin kun tuollainen hupakko varmaan koko ajan kälättäisi takapenkillä ja sotkisi meidän älykkäät keskustelumme esimerkiksi mustan aukon synnystä ja Beatlesien lyriikasta.

Ulcinjista jatkoimme rannikkoa pitkin kohti Albaniaa. Rannikon lisäksi myös vuoristo on erittäin komea, mutta poikkeaminen ihanille vuoristolaguuneille ja vesiputouksille olis tiennyt kokopäiväretkiä, johon ei paukkumme enää oikein riittäneet.

Montenegro on kummallinen maa. Kaikki oli siistiä ja rantareitti muistutti lähinnä Rivieraa, Aston Martin ja Bentley näyttivät olevan kovasti paikallisten suosiossa. Toinen toistaan upeampia villoja oli rakennettu rannan ja rantatien väliin, puutarhurit huolehtivat pihamaiden moitteettomuudesta. Tyylikkäät rouvat suorittivat laadunvalvontaa terasseiltaan cocktaileja siemaillen.

Aika hyvää kehitystä maalta, jonka pääasiallinen budjetin tulolähde vielä 30 vuotta sitten oli tupakan ja alkoholin salakuljetus. Nykyisin turismi on pääelinkeino, upeita rantoja riittää ja erittäin liberaali veropolitiikka pitää rikkaat tyytyväisinä. Paikka on kuulemma myös venäläisten hyväosaisten suosiossa.

Pääkaupunkiin Podgoricaan, joka sijaitsee sisämaassa, emme jaksaneet kurvata. Sieltä olisi ehkä saanut paremman kuvan paikallisten normielämästä, mutta kavereitten kokemukset tuosta kaupungista ovat niin yksiselitteisen huonoja, että emme viitsineet mennä ihastelemaan 80-luvun betoniarkkitehtuuria. Tyttäreni, joka on erittäin innostunut Balkanin maista, mukaan Podgorica on todella syvältä, masentava paikka. Joten ei nyt tällä kertaa sinne vaan kohti Albaniaa.

Albania – VANHAN AUTON VIENTI KREETALLE osa 2

Reittimme selkeästi eksoottisin kohde, ainakin ennakkokäsityksissä.

Rajamuodollisuudet olivat erittäin tehokkaat, lähinnä vartijoita kiinnosti auton paperit, passia eivät oikeastaan edes kunnolla avanneet. Nopea toimitus. Syntyi käsitys että varastettujen autojen salakuljetus ei ole aivan tavatonta. Todellisuus ja ero muihin Balkanin maihin kuitenkin selvisi  pian maantielle päästyämme. Kylät ja talot ovat aika ränsistyneitä, tosin joukossa on siistejä, uusiakin asumuksia. Tien varsilla, varsinkin heti rajan ylityksen jälkeen näkyi kerjäläisiä, yleensä naisia pieni vauva rintaruokinnassa.

Päätimme jättää kommunistisen monumentin, Tiranan, kokonaan väliin ja valitsimme rantareitin kohti Vloren kaupunkia. Ehkä pääsisimme uimaankin, onhan se turistien suosima lomakeskus. Huristelimme hienoa moottoritietä kohti etelää, sillä kuoppaisista pikkuteistä oli varoiteltu. Liikenne oli sujuvaa ja leppoisaa. Yllättäen bensa oli kalleinta koko matkamme aikana, olisi voinut olettaa päinvastoin väestön ostovoiman huomioiden. Yritimme tiirailla niitä kuuluisia pilleribunkkereita, joita Hoxha aikanaan kuulemma rakennutti satatuhatta. Näimme tasan yhden pitkällä vuorenseinämällä, ovat ehkä räjäyttäneet niitä taivaan tuuliin tai sitten naamioineet ovelasti kasvillisuudella tulevaa käyttöä varten.

Huomiota Saabista saimme Albaniassa koko ajan, laskimme erään ohittavan auton ikkunoista neljä kännykkäkameraa ja villiä peukutusta.

Vlore oli siisti paikka, keskusta ja ranta eivät millään tavalla eroa Balkanin yleisilmeestä. Heti hotellin löytymisen jälkeen siirryimme maistelemaan Albanialaisia panimotuotteita. Tarjoilija puhui täyttä englantia ja oli erittäin kiinnostunut ajoneuvostamme, kertoi itse olevansa mersumies ja ajeli itse entisöimällääm 69-mallisella 250 S’llä, sillä Raid-mallilla. Neuvottelumme vaihtokaupasta Saabin kanssa eivät edenneet alkua pidemmälle koska Mersu on se ainoa oikea.

Masentavaa huomata miten tämä saksalainen aivopesu on levinnyt jokaiseen maailmankolkkaan.

Päivälevon jälkeen oli pakko päästä Välimereen, vesi oli juuri niin suolaista kuin Kreetallakin, mutta pahimmat pölyt sai huuhdeltua. Cocktailin jälkeen iltasella söimme albanialaisen kala-aterian. Tilasimme ruuan albanialaiseen tapaan valmistettuna. Ei aavistustakaan mikä kala oli kyseessä, mutta erittäin hyvää se oli. Ja edullista, vaikka olimme aivan turistialueella.

Yleisilmeeltään Albaniassa vallitsee positiivinen kasvun henki. Jokainen vuosi on parempi kuin edellinen ja tulevaisuuden näkymät ja usko ovat korkealla. Päinvastoin kuin joissakin Euroopan muissa maissa,  joissa valmistaudutaan hyvinvointiyhteiskunnan alasajoon.

MATKA JATKUU SEURAAVASSA BLOGISSA VIIKON PÄÄSTÄ, VIHDOINKIN KREIKKA!