BALKANIN HELMI
eli AUTOILLEN EUROOPAN HALKI, vanhan auton vienti Kreetalle osa 3
Kahdessa edellisessä blogissa on kerrottu miten tähän saakka on päästy. Ellet vielä ole lukenut niin klikkaa itsesi osa 1 ja osa 2 niin pääset mukaan jo alkumatkasta. Tämä on jännittävä loppuosa (vanhan auton vienti Kreetalle osa 3).
MUISTIKUVIA – vanhan auton vienti Kreetalle osa 3
Kreikka
Aamiaisen jälkeen nokka kohti sopivinta raja-asemaa, sen jälkeen kipin kapin kohti Ioanninaa. Raja-asemalla albaaneita ei kiinnostanut oikein mikään, ei edes dokumentteja pitänyt esittää. Jono oli melkoinen, pääasiassa rekkoja, jotka tietysti tarkastetaan huolella, salakuljetus on varmaan aika yleistä. Pena päätti kysellä läheiseltä tullimieheltä jos normituristi mitenkään pääsisi jonon ohi. Viskaali katsoi autoa ja sen rekisteriä ja näytti kohteliaasti ohitusväylän, joten menoksi taas.
Kreikkalaisella asemalla sen sijaan meni aikaa, dokumentteja syynättiin huolella ja pitkään, mutta lopulta aukaisivat puomin ja toivottivat ’kalo taxidi’, hyvää matkaa. Reitti rajalta läpi Epiruksen vuoriston on erittäin komea ja tiet ovat hyväkuntoisia. Ohjauduimme viimeiselle osuudelle moottoritietä tietulleineen. Niiden maksaminen Kreikassakin käy todella sutjakkaasti. Luottokortti vilautettiin joko lukijaan tai lainattiin toimihenkilölle ja puomi nousi saman tien. Maksuasemia on noin 100 kilometrin välein ja maksu oli aina noin 3 euroa.
Saavuimme Ioanninaan puoliltapäivin ja löysimme ongelmitta hotellimme. Olen käynyt kaupungissa ennenkin, hieno paikka jossa näkyy vielä osmaanivallan vaikutus. Ioannina oli kuuluisan ja pelätyn Ali Pashan hallintokaupunki. Pamvotis-järvi, rantabulevardit ja merkittävä yliopisto antaa Ioanninalle nuorekkaan ja eläväisen ilmeen. Vanhan kaupungin kortteleissa riittää illalla säpinää.

Lounaspaikkaa etsiessämme päätimme pysähtyä pieneen tavernaan ensimmäiselle Alfa-oluelle. Tuopit tulivat heti ja kohta perään oliiveja, leipää ja pieniä makkaroita. Pena ihmetteli että eihän me noita tilattu? Vastasin, että ei niin, tervetuloa Kreikkaan, me olemme nyt heidän vieraitaan!
Ilta meni kaupungilla kierrellessä. Käytiin vanhan kaupungin muurissa sijaitsevassa museossakin. Ja söimme tietysti maukkaasti vilkkaalla ulkoterassilla järven rannalla ja ihailimme nuorten ihmisten ilonpitoa ja energiaa.
Aamulla ajoissa liikkeelle. Olimme tässä vaiheessa jo päättäneet, että emme viitsi ajaa Pireukseen asti, vaan suoraan etelään Peloponnesoksen halki. Varasimme laivaliput Gythionista Kissamokseen, Kreetalle, ihan lähelle lopullista määränpäätämme Plataniasta ja House Kastria. Ajelimme leppoisasti Prevezan kautta Messolonghiin, joka sijaitsee Patran salmen kupeessa, kahden laguunin välissä. Siitä italiaiselta kuulostava nimi, joka tarkoittaa ’kahden järven välissä’.

Messolonghin erikoisuus on merenrannan kalastajakylät, joiden talot on rakennettu pylväiden päälle. Sekä hieno Garden of Heros – patsaspuisto. Ohjelmassa oli rentouttava uinti lämpimässä vedessä, sitten herkullinen kala-ateria rantatavernassa; sardiineita, mustekalaa ja salaattia.
Iltapäiväksi ehdimme Nafpaktokseen, johon olimme varanneet yöpymisen. Valitsimme tämän kylän sen kodikkuuden ja myös historiallisen merkityksen perusteella.

Kaupungin edustalla käytiin vuonna 1571 Lepanton meritaistelu, jossa venetsialaisten ja espanjalaisten armaada tuhosi osmaanien laivaston ja näin pysäytettiin turkkilaisten eteneminen länttä kohti, ainakin meriteitse. Ehkä vielä tärkeämpää matkamme kannalta on se, että Miguel de Cervantes, sama mies joka kirjoitti ihailemamme Don Quijote-teoksen, osallistui taisteluun. Taistelussa hän menetti toisen kätensä. Cervantesin patsasta voi ihailla Nafpaktoksen sisäsatamassa.

Nautiskellessamme mukavaa lounasta saimme myös ihailla nuoren parin hääjuhlavalmisteluita. He saapuivat paikalle ja kuvaamiseen upealla 40-tai 50-luvun valkoisella Mercedes 170 Cabrioletilla, joka kilpaili jopa morsiamen kanssa tyylikkyydessä. Voiko avioliitto paremmin alkaa?

Päivälevon jälkeen taas illallinen tunnelmallisessa rantatavernassa. En millään muista mitä me söimme mutta varmasti oli hyvää, niinkuin aina Kreikassa.
Aamulla varhain taas Saabin rattiin, nyt pidempi ajorupeama Korintin kanavan kautta Peloponnesoksen eteläosaan Gythioniin. Viivähdimme kanavan ylittävän sillan kupeessa pienellä lounaalla ja ihastelimme 45 metriä alapuolellamme rännissä lipuvia aluksia. 6,3 kilometriä pitkällä kanavalla järjestetään myös risteilyjä.

Lautta lähtee Kreetalle kolmen maissa, joten posotimme moottoritietä ehtiäksemme edes vähän tutustua kodikkaaseen Gythionin kaupunkiin. Kevyen lounaan jälkeen ja siirryimme satamaan jonoon.
Lauttamatka Kreetalle kestää noin seitsemän tuntia ja lautta pysähtyy matkalla kahdesti, Kithiran ja Antikithiran saarilla. Maisemat ovat upeat mutta tässä vaiheessa rupesi jo vähän pitkästyttämään. Toisin kuin Suomessa, ihmiset eivät laivalla juopottele eikä edes karaokea ole tarjolla. Nuokuimme kansituoleissa ja vihdoin kymmenen maissa olimme Kissamoksessa. Saimme auton ulos laivasta melko sutjakkaasti, vaikka systeemi näytti kreikkalaiseen tyyliin melko kaoottiselta. Kaikki yhtä aikaa ettei tule ruuhkaa.
Kotona Plataniaksessa taisimme nauttia mojovan Ouzo-paukun ja sitten nukkumaan mamman viereen.
Homma oli paketissa enkä voinut kuin lempeästi toivottaa Saabille hyvää yötä ja kiittää yhteisestä matkasta, josta se oli selviytynyt mielestäni erittäin hyvin.

Entäs sitten – vanhan auton vienti Kreetalle osa 3
Ulkomaan rekisterissä olevalla autolla saa Kreikassa ajaa kuusi kuukautta, sen jälkeen on ainakin käväistävä ulkomailla jonka jälkeen voi taas ajaa sen kuusi kuukautta. Niinpä lähdin heti tutkimaan Hanian Vanhojen autojen klubiin rekisteröintiprosessia historialliseksi ajoneuvoksi. Esivalmisteluihin ja dokumentointiin menee niin paljon aikaa että päätetin hoitaa homma sitten keväällä.
Tätä kirjoitettaessa syyskuun alussa 2023 eivät kilvet vieläkään ole saapuneet, vaikka paperit ovat kunnossa. Syynä on henkilökunnan vähyys ja pula itse peltisistä kilvistä. Pitäisi kuulemma tulla ensi viikolla.
Matkan aikana Saabin koneesta alkoi kuulua kummallista siritystä, ikään kuin siellä olisi linnunpesä. Ääni ärsytti siinä määrin, että vein härvelin naapurikylän kehutulle korjauspajalle. Giorgos ei tietenkään tuntenut Saabeja, mutta totesi, että jostain laakerista tai puslasta se ääni tulee. Katsotaan, tule huomenna iltapäivällä, koska tänään en ehdi aloittaa.
Kun taas palasin seuraavana päivänä pajalle, kauhistuin kun Saabin kone näytti olevan ihan palasina tallin lattialla. Vika ei ollut vielä löytynyt joten seuraava päivänä uudelleen. Äijä hymyili onnellisena. Vika löytyi! Kytkimen edessä heti jäähdyttimen takana on kytkimen painelaakeri, jota käsin kiertämällä kuulin tutun vinkunan. Siinä!
Mutta mistä uusi laakeri tähän hätään, sellaisen löytyminen ja kuljettaminen tänne vie varmaan viikkoja? ’”Ei hätää, ei tätä tarvitse korvata, se on ehjä mutta vain kuivunut. Upotan laakerin vaseliiniin ja toimii taatusti viisi vuotta.”
Toistaiseksi ei ole vinkunut. Maksu koko hommasta oli varsin kohtuullinen, pyysi 50 euroa. Annoin 70. Kun ihmettelin halpaa hintaa Giorgos totesi, että eihän tähän mennyt varaosiakaan, ainoastaan jäähdytysnestettä hiukkasen. Oltiin kuulemma sujut.
Kun vauhtiin oli päästy, päätin myös korjauttaa vasemman takapyörän lokasuojan kaaren, jonka levikkeen tiivistys oli vähän hapertunut, joten ruostekukkaa oli jo näkyvissä. Tunsin ennestään Psarraksen korikorjaamon ja olin vaikuttunut kaikista entisöidyistä Mersuista, Bemareista, Lancioista ja Alfoista, jotka kiiltelivät kilpaa alakerran tallissa. Ajoin Saabin sinne. Herra Psarras soitteli parin päivän päästä ja pyysi paikalle katsomaan vauriot. Ei ollut kaunis näky, ruoste oli edennyt pitkälle sisälokasuojan puolelle.
”Tietysti pystymme korjaamaan, mutta kun mistään ei löydy korjauspaloja näin vanhaan Saabiin”, herra Vangelis selitti. ”Odotapa vähän soitan nopeasti Jyväskylään, ja palaan kohta asiaan”, sanoin. Äijä hymyili vähän vinosti, tyyliin ’siinähän poika soittelet.’ Jos ei netistä löydy niin sellaista ei ole olemassakaan.
Kahden viikon päästä vaimo saapui saarelle ja toi korjauspalat. Herra Psarras hymyili taas, ei niin vinosti kyllä enää. Selvitin maalikoodit ja varoitin, että tätä erikoismaalia ei ehkä enää saa mistään. Ei se mitään, minulle esiteltiin tietokoneistettu maalikone jonne syötetään vain maalikoodi ja ohjelma antaa sekoitussuhteet ja maali on valmis. Koko hitsaustyö ja vasemman kyljen maalaus maksoi 400 euroa. Valittelivat kovasti korkeaa hintaa koska maaliin kuuluva aito simpukkahelmiäinen oli niin kallista! Yritin olla kovin pettyneen näköinen.
Tämän värisiä Saabeja valmistettiin vain tuo 27 kappaletta, tuotantoa ei jatkettu johtuen maalin huimasta hinnasta ja maalauksen hankaluudesta, kuulemma. Työn jälki on erinomainen, olen monessa valossa yrittänyt löytää korjauksen jälkiä tai appelsiinipintaa, mutta mistään en ole huomannut pienintäkään viitettä korjausrajoista. Kunnioitettavaa käsityöläisperinnettä!
Talven auto vietti Hanian pysäköintitalossa erittäin edullisesti (60 euroa/kk) kun ilmoitin olevani Klubin (Sipak) jäsen. Kesä on mennyt oliivitarhassamme peitteen alla, joten aurinko ei ole päässyt polttamaan hienoa pintaa eikä nahkasisustusta. Nahkojen entisöinti ja penkin korjaus on vielä edessä, näihin töihin erikoistunut korjaamo on jo tiedossa.
Epilogi
Autoilu Euroopassa ei ole käsittääkseni niin suosittua kuin 60- ja 70-luvulla, silloin Keski-Euroopan maat olivat aika tuntemattomia ja hienoja, joten automatkat tuntuivat suurelta seikkailulta. Nyt, 60 vuotta myöhemmin, asiaa voi tarkastella ihan toisesta vinkkelistä. Länsi-Euroopan suuret maat ja metropolit on lomilla jo nähty, enää ei paljon uutta ole odotettavissa. Itä-Eurooppa on avautunut ja kehittyvä ja vielä aika erilainen. Ihmiset ovat uteliaita ja kiinnostuneita, mutta erityisesti erittäin auttavaisia ja palvelualttiita, varsinkin Balkanin alueella. Kaikkialla syntyy tunne, ettei ainoastaan kiire ja korkea tuottavuus ohjaa arjen elämää, vaan aikaa löytyy pidempiinkin juttutuokioihin esimerkiksi maidemme erilaisuudesta ja yhteiskunnan toimivuudesta, joka tuntuu hiertävän näiden vielä ’kehittyvien’ maiden ihmisiä.
Nuorempi polvi puhuu kaikkialla ihan kelpo englantia, joten kommunikointi on aivan eri tasolla kuin vielä 1990-luvulla. Suomessa Balkanin kansat liitetään helposti kerjäläisiin ja huijareihin, mutta paikan päällä emme ole kokeneet minkäänlaista turvattomuutta eikä meitä tälläkään matkalla huijattu kertaakaan.
Eikä sovi unohtaa kustannuksia: koko reissu maksoi 1600 euro per henki sisältäen bensat, ruuat, hotellit ja laivaliput. 12 päivän lomasta ei mielestäni mitenkään paljon varsinkaan kun missään ei tarvinnut säästellä. Sitä paitsi koko summa tuli kuitattua Saabin korjausten edullisuudella.
Eli: mikset ajaisi vähän kauhtuneen harrasteauton Kreetalle entisöitäväksi tai korjattavaksi ja nauti samalla unohtumattomasta roadtripistä ja lisäksi parin viikon lomasta Kreetalla korjauksissa säästyneillä rahoilla.
Meidän perheestä seuraava auto lähtee Kreetalle ensi kesänä, vapaaehtoiset kuskit ovat jo sitoutuneet etelään päin, takaisin sitten syksymmällä, toivottavasti tällä kertaa vaimon kanssa. Hätätilassa kyllä Penakin taas kelpaa, oli kyllä kivaa.
PS. Nyt on jo joulukuu-23 eikä museokilpiä ole vieläkään näkynyt. Tulevat kuulemma ensi viikolla…
Todistan kyllä tämän historiallisen tapahtuman jahka aika on kypsä.