Demokratian kehto Kreikassa, totta vai tarua ?

Sain joululahjaksi ystävältäni (kiitos Kaija!) teoksen ’Kreikan kansa persialaissotien aikana’ jonka on kirjoittanut O.E. Tudeer. Se oli maannut divarin nurkassa iäisyyden ja siivouksen yhteydessä Kaija oli kai ajatellut, että tässäpä oiva lahja historiahörhölle. Luin sen niin kovalla kiihkolla että lukemisen aikana sivut irtosivat sitä mukaan kun lukeminen edistyi. 

Kirja kuuluu sarjaan ’Tieteen työmailta’ ja se on julkaistu vuonna 1900. Teksti perustuu tämän Helsingin Yliopiston kreikan kielen ja kirjallisuuden professorin luentosarjaan. Se on tietysti alun perin kirjoitettu ruotsiksi mutta käännetty myös suomeksi. Kieli on ymmärrettävää mutta vaatii keskittymistä, ei niinkään sanaston takia vaan pitkien, runollisten lauserakenteiden vuoksi jollaista ei nykykirjallisuudessa enää tapaa. Esimerkkinä vaikka : ”Suuri oli myös voittoisan ylipäällikön, Pausanian, maine, vieläpä niin suuri ettei hän jaksanut sitä kunnolleen kantaa; kunnian huumauksessa hän menetti siveellisen tasapainonsa.”

Mitähän oikeasti oli tapahtunut? Jotain niin karmeata ettei sitä tohdittu vuonna 1900 enempää selvittää yleisen järkytyksen ja pahennuksen pelossa.

Kaikki ovat varmaan ymmärtäneet, tai ainakin kuulleet kerrottavan, että demokratian kehto on antiikin Kreikassa. Koulussa en ehkä ollut historian tunnilla(kaan) tarpeeksi tarkkana, kun ei jäänyt minkäänlaista käsitystä mistä ajanjaksosta puhutaan. 5000, 4000 vai 3000  vuotta sitten? Muutenkin antiikin historia tuntui aika huuhaalta; raunioita, maljakon palasia ja kummallinen uskonto ja mytologia. Vähän niin kuin Sormusten herran maailma, satuja.

Pari ensimmäistä lukua käsittelee teorioita, jotka ovat edellytyksiä taiteellisesti ja sivistyksellisesti kehittyneelle yhteiskunnalle, joissa on tilaa avarille ajatuksille ja uudistuksille. Rotu on tietysti itsestäänselvyys (huom vuonna 1900)!

Toinen tärkeä edellytys on rannikon pituus suhteessa alueen kokonaislaajuuteen. Mitä enemmän rantaviivaa, sitä enemmän on mahdollisuuksia kaupankäyntiin ja yhteyksiin muihin kulttuureihin, jotka avartavat maailmankäsitystä ja edistävät kansojen välistä kanssakäymistä sekä immigraatiota (nykyään filoxenia?) Merta katsellessa ajatus kuulemma juoksee paremmin kuin jotain pöheikköä tai vuorenseinämää tuijotellessa.

Sparta

Joka tapauksessa demokratian synty ja kehitys ajoittuvat jaksoon 700-600 ekr. Tuolloin Kreikka oli jakaantunut kaupunkivaltioihin, joista suurimmat olivat Sparta ja Ateena. Ensin mainittu oli puhdas sisämaan sotilasvaltio, jossa sekä pojat että tytöt kasvatettiin ainoastaan kaupunkivaltion puolustusta silmällä pitäen. Pojat jopa erotettiin perheestään jo 7-vuotiaina valtion kasvatettaviksi kunnon sotilaiksi.

Myös tytöistä kasvattettiin karskeja ja voimakkaita, jotta he jaksaisivat osallistua Spartan hyökkäyssotiin sekä puolustamiseen. Ja lisäksi tietysti synnyttääkseen lisää sotilaita. Sparta ei todellakaan ollut otollista maaperää demokratian synnylle. 

Ateena

Ateena oli sen sijaan rannikolla ja se kehittyi aivan eri suuntaan kuin Sparta. Kauppa, merenkulku ja taiteet kukoistivat, valtio sekä kansalaiset rikastuivat. Arkaainen valtarakennelma johti kuitenkin eriarvoisuuden kasvuun, kun pääoma keskittyi valtaa pitävälle yläluokalle, lähinnä arkonteille, jotka toimivat johtavina virkamiehinä ja jotka yläluokka valitsi keskuudestaan johtamaan valtiota.

Taluden kehityksen myötä yhteiskunta siirtyi luontaistaloudesta rahatalouteen. Pääoman keskittyessä työväenluokka eli pienviljelijät joutuivat kilpailun kiristyessä ahdinkoon ja joutuivat myymään kiinnitetyt tilansa velkojille, joten heistä tuli torppareita, usein jopa orjia.  Äänioikeutta heillä ei tietenkään ollut, sehän kuului kuuluisille ’vapaille miehille’ eli rahamiehille. Kehityksestä seurauksena oli, yllätys yllätys, luokkaviha, joka johti Ateenan sisällissodan partaalle.

Solon

Tudeer kirjoittaa korkealentoiseen tyyliinsä: ”Ateenan kansan onneksi eli sen keskuudessa mies, jossa oli kreikkalaisen hengen jaloimmat kyvyt harvinaiseen täydellisyyteen kehittyneinä, mies, jossa kirkas äly, tarmokas tahto, lempeä inhimillisyys olivat puhjenneet runoilijan elävään ymmärtämykseen ja mielenlentoon, jännittyneet suuren valtiomiehen tulevaisuutta luovaan työhön. Tämä mies oli Soloon”.

Tämmöisen poliitikon Suomikin ehkä tarvitsisi…

Solon ymmärsi, että tarvitaan uusi järjestys (eunomia) joka hillitsee röyhkeyttä ja harvainvaltaa sekä ”toteuttaa siveellisen tietoisuuden”. Toimenpiteet olivat melko jyrkkiä: kaikki viljeliöiden velat ja tilojen kiinnitykset mitätöitiin, velkaorjuuteen joutuneet vapautettiin  sekä ulkomaille orjuuteen myydyt ostettiin valtion varoilla vapaiksi. Näin alemmatkin luokat saivat äänioikeuden, tosi melko rajallisen, mutta kuitenkin.

Kansa oli yhtenäinen ja vähän aikaa tyytyväinen. Mutta ei kauan. Yläluokka, jota Solonkin syntyperältään edusti, kehotti häntä siirtymään suosionsa perusteella yksinvaltaan ja toisaalta vapautettu luokka vaati entisiä sortajiaan teoistaan tilille. Solon itse kommentoi olleensa sutena koirien keskellä, mutta persoonallaan ja uusilla säädöksillään hän sai tilanteen rauhoitettua. Lainananto henkilövakuutta, velkaorjuutta vastaan kiellettiin. Kukaan ei saanut omistaa maata määrärajaa enempää, tarkoitus oli estää maaomistuksen uudelleen kasautuminen. Solonin vakaumus oli että liian epätasainen varallisuuden jakautuminen uhkaa yhteiskunnan kehitystä.

Tekstin tässä vaiheessa innostuin tosissani; tällaista vallankumousta päästiin seuraavan kerran todistamaan vasta Venäjällä vuonna 1917 ja muutenkin nyky-yhteiskunnan ongelmat eivät ole tyystin erilaisia Ateenan tilanteeseen 2700 vuotta sitten!!! Ja kaikki sujui ilman väkivaltaa, koska johtajalla oli kansan luottamus, osittain jopa yläkuokan.

Äänioikeutta ja demokratiaa

Oikeuslaitoksessakin tapahtui merkittäviä, nykyisinkin joissakin maissa, ajankohtaisia, muutoksia. Jokaisella ateenalaisella oli oikeus nostaa kanne virkamiehen päätöksiä vastaan. Perustettiin kansantuomioistuimia, joihin valittiin 30 jäsentä nuhteettomien kansalaisten joukosta, ei siis ainoastaan yläluokan, niin kuin ennen. Nämä tuomioistuimet korvasit aiemmat vanhemmat, elinikäiset virkaoikeudet ja niistä tuli kansalaisoikeuksien perusta.

Solonin uudistukset pysyivät voimassa 30 vuotta eli maailmanhistoriallisesti mitättömän lyhyen ajanjakson. Eikä tuo aika todellakaan ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Rahvas, eli vuoristolaispaimenet, maanviljelijät, merenkulkijat ja kalastajat tappelivat keskenään koska eivät kokeneet olevansa tasa-arvoisia ja toisaalta vanha ylimystö manipuloi kansaa ja käytti hyväkseen entistä johtaja-asemaansa jota tietty kansanosa aina kaipaa.

Ylimys nimeltään Peisistratos alkoi muka suojella köyhää kansanosaa ja keplotteli itsensä Eponyymiksi Arkontiksi eli hallitsijaksi. Solon lähti maanpakoon Kyprokselle. Vaikka Ateena kehittyi suotuisasti ja kansan etuja puolustettiin Peisistratoksen hallintoaikana, demokratia oli poispyyhkäisty. Peisistratosta voisi luonnehtia valistuneeksi yksinvaltiaaksi. 

Loppuosa kirjasta käsittelee Persialaissotia sekä taiteita. Niistä joskus myöhemmin kunhan jaksan kiinnostua, jos milloinkaan. Persialaissotien aikana 400 luvulla ekr Ateena tuhottiin täydellisesti eikä se enää noussut samanlaiseen johtavaan asemaan Kreikassa. Persialaiset lyötiin lopulta kuuluisissa Salamiin ja Thermopylain taisteluissa, joista kaikki kreikkalaiset jaksavat paasata tuntikausia. Hieno demokratiakokeilu ei ikinä palannut Kreikkaan, ei oikeastaam vieläkään.

Entä tänään ?

Näitä tarinoita lukiessani ja pohdiskellessani, jouduin taas toteamaan ettei ihmisissä eikä politiikassa oikeastaan ole mikään muuttunut. Koko 1900-luku oli sotimista, valtataistelua, diktatuureja ja demokratian kehittämistä. Pääomien kasautumisessa ja Neuvostoliiton kaatumisessa on huomattavia yhtymäkohtia Ateenan demokratian tarinaan. Puhumattakaan oikeistolaisesta kansallisvaltiokehityksestä, joka väistämättä tuo mieleen militantin Spartan ja liberaalin Ateena erot.

Kyllä oikeasti tuntuu siltä, että ymmärrän demokratian olemusta nyt vähän paremmin. Kannatti lukea ja pohtia. Joku viisashan on sanonut että ”jos et ymmärrä historiaa et ymmärrä nykypäivääkään” tai ”historia toistaa itseään”.

Ateenan demokratiakokeilu jäi siis lyhytaikaiseksi mutta yllättävän suuri vaikutus sillä on maailmassa ollut.