Edelleenkin ihmettelen Kreetalla liikkuessani kummallisissa paikoissa noköttäviä pieniä kirkkoja. Samalla ihailen tapaa, jolla niiden paikat on valittu. Millaisia tarinoita niillä on? Miksi niitä on paljon niinkin mahdottomissa paikoissa kuin vuorten huipuilla?

Kuka niihin kiipeää? Kiivetäänkö sinne joka sunnuntaiaamu? Aasillako se pappi sinne menee? Käykö niissä joku ihan oikeasti? Pidetäänkö niissä palveluksiakin? Miten niin ne ovat yksityisiä? Mitä se tarkoittaa?

PALJON pieniä kirkkoja

Olet saattanut bongata useita huippuja, joiden laella olevalta kirkolta voisi aueta komea näköala, jos sinne tien löytäisi. Tai rotkonpohjan kirkkoja tai vuorenrinteen hyllyllä tasapainoilevia?  Jos siellä kerran on kirkko, niin luulisi sinne nyt tien olevan.

Mutta kun katsoo Googlen karttaa ja yrittää löytää reittiä, saattaa vetää vesiperän. Tietä ei yksinkertaisesti löydy. Miten sinne kuljetaan? Käydäänkö siellä lainkaan? Miten rakennusmateriaalit on aikanaan sinne viety, jos ei tietä ole? Paikaltako ne on kerätty?

Kreetalaisten mielen maisemaan ei kuulu asioiden tekeminen helpoksi. Päinvastoin. Jos näkee vaivaa, on saavutus arvokkaampi. Retki huipulle voisi ollakin pyhiinvaellus.

Kaukana asutuksesta olevia pieniä kirkkoja kutsutaan nimellä exóglisi, lyhenne sanoista exo-egglisia, ulkokirkko. Useimmat niistä ovat yksityisiä tai ainakin ne ovat sitä aluksi olleet. Ne on pystytetty suvun tai kylän tai yhden henkilön toimesta.

Taustalla on ollut jonkn henkilökohtainen ongelma, johon on haettu ratkaisua. Avun antaja on ollut Pyhä henkilö. Apu on koettu niin suurena, että jälkipolvillekin on haluttu jättää muistutus ratkaisusta. Etteivät unohtaisi sitä Pyhää, joka esi-isiä auttoi. Että muistettaisiin olla kiitollisia.

Näiden pienten kirkkojen synnystä kertovissa tarinoissa mainitaan uni, tai näky tai sisäinen vaatimus pystyttää kirkko. Samalla hieman jännittävän tuntuinen ja pelottava, demonien ja tzinnien asuttama paikka tulee näin pyhitetyksi. Tämä on siis lyhyt selitys, mutta tarina alkaa kaukaa, ihan aikojen alusta, ja on täynnä yllättäviä käänteitä ja muodonmuutoksia. Metamorfooseja kreikaksi.

Monet jo kivikautisten asukkaiden palvontapaikat jatkoivat pyhinä paikkoina läpi minolaisajan, mykeneläiskauden, roomalaisajan ja nyt niissä on kristillinen pyhättö. Paikka on pysynyt samana, ongelmakin on pysynyt suurinpiirtein samana kaikki vuosituhannet, vain palvonnan kohde on vaihtanut ulkoasua.

Me luterilaiset miellämme, että kirkko on yhden Jumalan palvelemista varten, mutta nämä pienet kirkot onkin nimetty Pyhien (= pyhimyksien) tai pyhien tapahtumien mukaan. Kun on monta auttavaa Pyhää, on myös paljon kirkkoja. (Ortodoksit huomauttavat, että he eivät käytä sanaa pyhimys vaan sanaa Pyhä. Sanalla pyhimys on painolastia ja he liittävät sen roomalaiskatolisuuteen ja Simon Templeen.)

Miksi PIENIÄ kirkkoja?

Kirkkojen pienuus on monen asian summa. Olisi helppoa sanoa, että suuria kirkkoja rakennettiin ekalla bysanttilaiskaudella (365 – 824), mutta pieniä kirkkoja toisella bysanttilaiskaudella (961-1204).

Niiden väliin asettuu Kreetan emiraatti, siis se aika, jolloin arabit pitivät saarta hallussaan. Heitä kutsutaan mieluummin saraseeneiksi, muhamettilaisiksi merirosvoiksi. Bysantti onnistui heittämään heidät saarelta 961, mutta Kreeta oli kovin köyhtynyt. Niin kirkotkin pienenivät. Tuon aikaisia kirkkoja on saarella vielä paljon, mutta monet ovat huonokuntoisia.

Bysantin jälkeen saarta hallitsivat venetsialaiset. he olivat roomalaiskatolisia, kielsivät ortodoksisen kirkkohallinnon, mutta sallivat kirkkojen rakentamisen. Köyhän ortodoksiväestön kustantamat kirkot olivat pieniä, mutta komeus saattoikin olla sisäpuolella. Tuolta ajalta Kreetalla on muutaman hyvän kirkkomaalarin, kuten Joannis Pagoménosin, mestarinäytteitä.

Pienet kirkot on rakennettu ja nimetty lukemattomien Pyhien mukaan. Merten rannoilla on Pyhän Nikitaksen kappeleita, hänhän suojelee merirosvoilta. Pyhä Johannes Rigologos (=Vapisija) varjelee malarialta. Hänelle pyhitettyjä kirkkoja on runsaasti akselilla Jorjúpoli-Armeni- Kalives, onhan siellä ollut soisia alueita.

Pyhä Haralambos on saanut kirkkoja sinne, missä rutto on jyllännyt. Pyhän Nikolaoksen kirkot ovat lähes järjestään meren rannalla ja Pyhän Antin löytää luolista.

Turkkilaiseen aikaan (1669-1898) maata omistaneet ortodoksit pystyttivät kirkkoja omille mailleen. Taustalla oli maaomistukseen ja verotukseen liittyvä laki, jonka mukaan islaminuskoinen ottomaanivaltio ei voinut pakkolunastaa sellaista maata, jolla sijaitsi vääräuskoisten uskonnonharjoittamiseen liittyvä rakennus. Kirkon piti vielä olla pieni, ja jos se sai luvan kellotapulin pystyttämiseen, oli sen oltava matalampi kuin minareetti.

Yksityinenkin henkilö voi nykyäänkin rakentaa kirkon. Mutta jos sen haluaa pyhittää, pitää sille hakea lupa alueen mitropolista ja samalla lahjoittaa kirkko maineen piispanistuimelle. Vain tällaisissa kirkoissa voidaan viettää panijiriä, ristisaattoa. Se on kerran vuodessa tapahtuva juhla, jota juhlitaan silloin kun on kirkkoa varjelevan Pyhän muistopäivä eli kalenterin nimipäivä.

Voit lukea lisää näistä kirjasta Koko kylän pidot.

Paljon pieniä kirkkoja, paljon Pyhiä

Mennäänpä taaksepäin ajassa pari tuhatta vuotta ja vähän enemmän. Kreetalla oli jo minolaisaikaan ollut kirjava joukko jumalattaria ja jumalia hoitelemaan monenlaisia pulmia.

Oli pääjumala Dias, josta myöhemmin tuli Zeus, oli tämän aviopuoliso Rhea, oli merten isoäiti Posedaeja, oli taivaan jumalatar Ourania, oli käärmejumalattaria, oli synnytyksessä naisia auttava Eileithia, oli Diktinna-Britomartis ja maaäiti, jonka syliin kuvattiin pieni poika.

Avarasyliset ja vieraanvaraiset kreikkalaiset asuttivat jumalansa Pantheoniin (= kaikki jumalat). Sinne mahtui mukaan myös iso joukko muunmaalaisia. Sitten tuli kristinusko. Ja vaatimus yhdestä jumalasta. Miten kävi?

Tavallinen kansa oli tottunut hakemaan apua monenkirjavalta auttajajoukolta. Yksi osasi lapsenpäästön, toinen varjeli satoa, kolmas paransi silmän, neljäs piti myrskyt loitolla, viides heinäsirkat ja kuudes kulkutaudit.

Vanha kaarti, uudet vaatteet

Nyt tämä vanha jumalkaarti puettiin uusiin kuteisiin, ne saattoivat muuttua naisesta mieheksi ja saada uuden nimenkin, mutta ennen kaikkea ne saivat uuteen aikaan päivitetyt ominaisuudet. Kaikkien näiden kerrosten alta pilkahtelee väliin vieläkin vanhoja hameenhelmoja. Väliin luulen näkeväni muinaisten jumalattarien vilauttelevan nilkkojaan kaapujensa alta.  

Oppimattomat maalaispapit eivät olleet turhan tarkkoja opin puhtauden suhteen – elettiin kaukana kirkkoisistä ja näiden käskyistä ja kirkolliskokouksista. Niin Neitsyt Mariasta tuli Panagiá (=kaikki pyhät) eikä Ajía María, yksi Pyhä. Hyvä yritys, mutta ei se ihan niin kuitenkaan mennyt.

Jumala itse tuntuu nielaisseen ihan kokonaisena Zeun, joka Kreetalla edelleenkin tunnetaan nimellä Dias, vieraanvaraisuuden jumala. Zeus oli taivaiden valtias, sään ja ukkosen herra. Sateen langetessa saattaa kuulla vanhan väen vieläkin sanovan ´jumala sataa´. Ja kun Psiloritiksen rinteiden lammaspaimen vannoo puhuvansa totta, ei hän vanno sitä käsi Raamatulla ja Jumalan nimeen, vaan edelleenkin Diaksen!

Dionysos (=Diaksen synnyttämä) viinin ja viininkorjuun jumala on nyt Ajíos Dionysios ja säilyy nimissä Sissi ja Dennis. Ikivanha meren jumalatar joutui vaihtamaan sukupuolta ja muuttui Poseidoniksi ja vähitellen Pyhäksi Nikolaokseksi, merta kyntävien suojelijaksi.

Auringonjumala Helios ajoi tulisilla vaunuillaan taivaankannen poikki ja niin Ilias hänen jalanjäljissään nousee vuoren huipulta tulivaunuissa taivaaseen joka heinäkuun 20. päivänä. Sitä juhlitaan monilla vuorenhuipuilla, mm. Jukhtasvuorella Iraklionista etelään Arhánesin viininviljelyalueen keskellä.

Metsästyksen ja villin luonnon suojelijatar oli minolaiseen aikaan Diktinna, Dikti-vuorella syntynyt, joka päivitettiin myöhemmin muotoon Britomartis ja Artemis. Mutta vajaat parituhatta vuotta sitten tämäkin entinen nymfi vaihtoi sukupuolta ja hänestä tuli mies, Pyhä Artemis. Nykyään nimi Artemis voi olla myös naisen nimi, vaikka se onkin s-päätteinen maskuliiniseen tapaan.

Myös Dimitra, viljan ja kasvillisuuden jumalatar, on muuttunut mieheksi. Hän ratsastaa mustalla hevosella ja tuo talven Dimitris-nimisenä 26.10. Hänet yhdistetään nykyisin oliivinkorjuun aloittamiseen ja sateiden tuloon. Dimitriksen vastapari on Pyhä Jorgos, 23. huhtikuuta, siis puolta vuotta aikaisemmin/myöhemmin valkoisella hevosella saapuva kesäkauden aloittaja.

Jorgon haarniskaisen virkapuvun alta saattaisi paljastua entinen Hefaistos. Monet muutkin jumalat kulkevat valepuvussa, joten heitä saattaa olla vaikea tunnistaa parin tuhannen vuoden ikäisissä rievuissaan, ja jotkut ovat paenneet maan alle.

Tällaisen kohtalon on saanut Afrodite, joka tosin esiintyy joskus naisen nimenä. Pyhä Katariina on ottanut hoitaakseen Afroditen vakavampina pidettyjä tehtäviä. Lisäksi kerrotaan, että maaäidin rinnuksilla aterioinut poikalapsi eläisi edelleen ja olisi perinyt nimensä äidiltään (=Khrist).

Miksi kannattaa opetella tunnistamaan kenelle kirkko on pyhitetty?

Tunnistaminen saattaa antaa sinulle uuden näkökulman kreetalaisuuteen. Alat ehkä hahmottaa piilossa olevia voimavirtoja, niitä jotka ovat vaikuttaneet siihen, kenen apua on kaivattu.

Tarpeet ovat olleet hyvin arkisia. Pyhän Mamaksen pienet kirkot ovat ja olivat ennemminkin lampaiden juottopaikkoja kuin hartauden harjoittamiseen tarkoitettuja, haarniskapukuista siivekästä arkkienkeli Mikaelia on tarvittu riitoja ratkomaan ja Mikaelin jalkojen juuresta lammasvarkaudesta epäilty saattoi hakea turvaa.  

Jos kirkon nimi ei näy opastuskylteissä eikä kartoissa, helpottuu tunnistaminen jos pääset kirkkoon sisälle. Ikonostaasi pystytetään tietyn säännön mukaan: keskellä on kuninkaan portti.

Sen oikealla puolen ensimmäisenä on Pantokrator (=Kaikkivaltias) ja hänestä seuraava on se, jolle kirkko on pyhitetty. Ikonissa lukee usein nimi, tosin se saattaa olla vanhahtavin kyrillisin kirjaimin.

Ikonien maalaus noudattaa tarkkoja sääntöjä, kullakin Pyhällä on omat symbolinsa ja niiden tunteminen helpottaa tunnistusta. Jos haluat oppia lisää, ota kuva ikonista ja etsi sen avulla vastaavanlaisia netistä. Tai aloita vaikka https://iconreader.wordpress.com/-sivustolta tai https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_pyhimyksist%C3%A4. Huomaa että roomalaiskatolisilla on usein samoja Pyhiä.

Usein on niin, että lähikylissä on tiheässä kyseisen Pyhän nimelle kastettuja. Nimi on saattanut periytyä suvussa kauan, sillä lapset saavat nimen usein isovanhemman mukaan. Nimeä kantavat kokevat kirkon omakseen ja siitä tulee paikka, jossa käydään nimipäivänä ja suurina juhlina, siellä käydään vihillä ja kastetaan omat lapset.

Mistä tiedän milloin juhlitaan panijíriä?

Kirkolla saatetaan myös viettää panijiriä (=kaikki kiertää kirkon ympäri) kerran vuodessa Pyhän nimipäivänä. Sen yhteydessä on usein isohko kansanjuhla, joko aattoiltana tai seuraavana päivänä tai iltana. Niitä organisoivat kyläyhdistykset, yksityiset (kirkonrakentajat), kylän tavernat jne.

Panijirit ovat avoimia kaikille. Rohkeasti vaan mukaan!  Kirjassani Koko kylän pidot kerron miten naapurikylän Manolis näki unessa isoäitinsä, joka saattoikin olla Pyhä Paraskeva ja millainen kirkko ja panijiri siitä seurasi.  Myös kirjassa Pyhät pässit vieraillaan useammassa kuin yhdessä panijírissä.

Löydät lisää tietoa Kreetalla juhlittavista Pyhistä sekä kokonaisen Pyhäin kalenterin uudesta opaskirjastani Ihana Kreeta – läntinen Hanian alue. Siihen on listattu useimmat Kreetan vuosittaiset panijirit ja paikat.

Panijirien yhteydessä järjestettävät iltajuhlat keräävät runsaasti väkeä. Niiden pitopaikkana voi vuorenhuipun lisäksi olla kirkkoaukio tai muu (lähellä) sijaitseva suurempi (ulko)tila, johon lähiravintolat ja kahvilat kattavat pitkät pöydät. Tai sitten kyläyhdistys hoitelee tarjottavat. Useimmiten tarjoilut ovat maksullisia, mutta edullisia.

Ruokalista on yksinkertainen, etukäteen valmistettu menu, joka sisältää tavallisimmin muutaman mezeen, pääruuan ja salaatin sekä vettä. Oluet ja viinit jokainen tilaa erikseen. Tanssittamisesta huolehtii tunnettu muusikko yhtyeineen ja ilonpito jatkuu myöhään.

Paikallisissa lehdissä (esim. Ta Haniotika Nea) on organisoijien ilmoituksia lähipäivien panijireistä. Jos et itse osaa lukea kreikankielisiä ilmoituksia, pyydä hotellin respaa avuksi tai kysy paikallisilta olisiko lähialueilla lomaviikollasi sopivaa tilaisuutta.

Seuraa myös tolppailmoituksia, joissa on suuri valokuva liiransoittajista ja sen alapuolella kerrotaan päivämäärä ja paikka. Valokuvaa se ja kysy joltakulta mitä-missä-milloin.