Kuluvalla viikolla Kreikassa juhlittiin pandemian varjossa maan 200-vuotista itsenäisyyttä. Itse asiassa tuon päivän julistus ei merkinnyt suvereenia itsenäisyyttä, vaan se johti pitkään itsenäisyystaisteluun ottomaanihallintoa vastaan, taistelut päättyivät vasta vuonna 1829. Tässä blogissa lyhyesti Kreikan valtion synty.

Lähtölaukaus 25.3.1821 – Kreikan valtion synty

Maaliskuun 25 päivä on myös Marian ilmestyspäivä, suuri juhlapäivä ortodokseille. Marianpäivän juhlassa vuonna 1821 Kalavritassa, Agia Lavran luostarissa Patran piispa Germanos nosti ylös piispallisen lippunsa; siniristilipun jota nykyisin pidetään myös ensimmäisenä versiona Kreikan valtion lipusta. Tätä lipunnostoa pidetään vapaussodan alkulaukauksena. Varsinainen itsenäisyysjulistus annettiin uutenavuotena 1822.

Koko ottomaanien hallintoaikaa Bysantissa Konstantinopolin (nyk. Istanbul)  kukistumisesta, vuodesta 1453 alkaen,  leimasivat jatkuvat kapinat, ei ainoastaan Kreikassa vaan koko Balkanilla. Ottomaanien valtakunta ulottui Euroopassa Kreikan lisäksi pohjoisessa aina Tonavalle saakka. Balkanin kansojen kapinahenki ei johtunut vain uskonnosta (muhamettilaiset vs ortodoksit) vaan myös epäoikeudenmukaisesta hallinnosta ja taloudellisesta riistosta. Ottomaanivaltakunnan kristityistä kreikkalaiset olivat parhaassa asemassa sekä kulttuurisessa että taloudellisessa mielessä. Kauppa ja merenkulku kukoisti ja kreikkalaiset pääsivät korkeisiin virkoihin ottomaanien hallinnossa. Konstantinopoli ja koko Anatolia olivat edelleen puoliksi kreikkalaisia alueita ja kreikkalaisia siirtokuntia löytyi jopa Mustaltamereltä, Italiasta ja Egyptistä asti.

Orloff-kapina

Ehkä merkillepantavin yritys vapautua ottomaaneista oli ns. Orloff-kapina vuonna 1770. Venäjän pyrkimyksenä oli lopettaa ottomaanien valta Euroopassa ja yhdistää Balkanin ortodoksikirkot Venäjän ortodoksikirkkoon. Siinä sivussa taattaisiin myös kätevästi ongelmaton pääsy Mustaltamereltä Välimerelle. Kreikkalaiset uskoivat Venäjän lupauksiin ja lähtivät innolla kapinaan, joka kuitenkin epäonnistui surkeasti. Yrityksen epäonnistumien johti massiivisiin kostotoimenpiteisiin ja suoranaiseen kansanmurhaan. Yksi kreikkalaisista kapinajohtajista oli kreetalainen Daskalojannis, Joannis Vlahos, jonka osallisuudesta, rohkeudesta ja kuolemasta syntyi yksi kreetalaisista sankaritarinoista. Sulttaanin verinen kurinpalautus kapinallisten rankaisemiseksi julkistettiin laajalti eurooppalaisessa lehdistössä, jossa se herätti inhoa ja kauhua ottomaaneja kohtaan. Daskalojanniksesta löydät lisää tästä linkistä.

Orloff-kapina ja nouseva valistusaate innostivat kreikkalaisen sivistyneistön konkreettisiin suunnitelmiin vapauden saavuttamiseksi. Kreikkalaisia asui ja opiskeli eurooppalaisissa suurkaupungeissa ja yliopistoissa. Näin tietoisuus Kreikan asemasta eurooppalaisen kulttuurin kehtona levisi valistuksen hengessä. Eihän nyt mitenkään käynyt laatuun että tuollainen maa pysyisi vääräuskoisten sortamana. Itsenäisyydestä unelmoiva sivistyneistö muodosti Odessassa kansainvälisen ’salaseuran’, Filiki Eterian, joka valmisteli vapaussotaa ja hankki eurooppalaisten suurvaltojen tukea.

Myös suomalaisia taisteli Kreikan vapaussodassa

Kreikan vapauden puolesta taistoon lähti myös  –  romanttisessa puuskassa ehkä  –  huomattava määrä eurooppalaisia taistelijoita. Kuuluisin heistä ehkä Lordi Byron, joka menehtyi punatautiin Messolonghissa vuonna 1824. Sotaan osallistui ainakin kaksi suomalaistakin, luutnantti Gustav Sass sekä August Myhrberg. Luutnantti Sass kaatui taistelussa niin ikään Messolonghissa. August Myhrberg selvisi taisteluista ja toimi ensimmäisen presidentin Jiannis Kapodistrian neuvonantajana,  josta hänet palkittiin Kreikan valtion eläkkeellä ja maatilalla. Siitä hän kuitenkin kieltäytyi koska jälleen tie kutsui seikkailijaa. Myhrberg oli aikansa Che Quevara, vapaustaistelija joka jo vuonna 1823 osallistui Espanjan sisällissotaan siirtyäkseen vuonna 1824 ranskalaisen ratsuväkiosaston mukana Kreikkaan.  

Hän toimi aina sodan loppuun saakka Balamidin linnoituksen johtajana Nafplionissa ja tunnettiin nimellä Murad Bey, kreikkalainen versio Myhrbergistä. Kummankin vapaussoturin kunniaksi on pystytetty muistolaatat, Myhrbergin laatan Nafplionissa olen itsekin nähnyt. Sassin laattaa Messolonghissa on vielä löytämättä.

Kreikalla ei luonnollisestikaan ollut juuri omia ajanmukaisia asevoimia, joten päävastuun sodankäynnistä kantoivat suurvallat. Kreikan vastarinnan symboliksi nousivat ’kleftit’, jotka olivat ottomaanihallintoa paenneita vuoristolaisbandiitteja, jotka elättivät itsensä ryöstelemällä. (Kleftis = varas, vrt kleptomani).  Kleftit muodostivat suurempia ryhmiä jotka taistelivat ottomaaneja vastaan menestyksellisesti, vähän saman malliin kuin andartet saksalaisia vastaan toisen maailmansodan aikana.

Taistelu jatkuu

Ottomaanien sulttaanilla Mahmud II:lla oli kai muita kiireitä koska hän komensi egyptiläisen vasallinsa, Ibrahim Pashan hoitelemaan Kreikan ongelman. Vallankumous oli jo pahasti uhattuna vuonna 1825 kun pashan joukot kukistivat Messolonghin kuukauden piirityksen jälkeen ja sen jälkeen valtasivat Ateenan. Britannia, Ranska ja Venäjä havahtuivat kriittiseen tilanteeseen ja lähettivät vahvat merivoimat Kreikan vesille. Seurasi Navarinon meritaistelu jossa ottomaanien laivasto tuhottiin. Ranskalaiset painostivat egyptiläisen pashan lähtemään kotiinsa ja sulttaani joutui yhä ahtaammalle.

Ratkaisu syntyi kun venäläis-turkkilainen sota päättyi sulttaanin antautumiseen 14. syyskuuta 1829. Seuranneessa Adrianopolin (nyk. Edirne Turkin ja Kreikan rajalla) rauhassa  Balkanin valtiot järjestettiin uuteen uskoon ja sulttaani myöntyi Kreikan itsenäisyyteen. Uusi valtio rajoittui Peloponnesokseen ja Mannerkreikassa alueeseen Ateenasta etelään eli se oli huomattavasti nykyistä pienempi. Useiden selkkausten ja sotien jälkeen nykyiset rajat astuivat lopullisesti voimaan vuonna 1923.  Ensimmäisenä pääkaupunkina toimi vuodet 1821-1834 Nafplion, siitä jatkoi Ateena.

Lähes kymmenen vuoden taisteluissa kreikkalaisia kuoli noin 50.000, ottomaaneja 115.000 ja egyptiläisiäkin 5000.

Pääministerinä toimi entinen venäjän tsaarin neuvonantaja ja ulkoministeri ja kansainvälisesti tunnustettu diplomaatti korfulainen Jannis Kapodistria.  Hänet kuitenkin salamurhattiin vuonna 1831. Tämä oli vastasyntyneelle valtiolle paha takaisku. Olihan Kapodistria itsenäisyysprojektin pääarkkitehti, joka muun muassa oli päävastuussa uuden valtion perustuslaista, erittäin edistyksellisestä sellaisesta, valistuksen hengessä. Kapodistrian elämänkertaan voi tutustuaa lukuisten eri teosten kautta.

Ensimmäiseksi kuninkaaksi valittiin Baijerin prinssi Otto, jonka kuninkuus jatkui 30 vuotta.

Kreikan asema eurooppalaisen kulttuurin alkulähteenä siis takasi sille itsenäisyyden suurvaltojen avulla. Tuntuu hassulta, että nuo suurvallat vannoivat pienen kansan itsemääräämisoikeuden nimeen samalla kun ne itse vielä surutta käyttivät siirtomaavaltaa omissa dominioissaan. Mutta saatiinpahan islam pois Euroopasta…

Vähän samanlainen asetelma oli Kreikan EU-neuvotteluissa sekä europäätöksessä; ei niinkään kiinnitetty huomiota faktoihin vaan ovet avattiin kohteliaasti meidän kaikkien kulttuuriselle äidille.

Kreikan itsenäisyyden aika on ollut hyvin turbulenttia, sodat ja kriisit ovat seuranneet toisiaan ja hallinto on ollut epävakaa. Me kaikki filhelleenit tietysti toivomme että seuraavat 200 vuotta olisivat vakaampia ja kreikkalaisetkin pääsisivät nauttimaan rauhasta ja taloudellisesta menestyksestä. Upeat kreikkalaiset sen tosiaan ansaitsisivat.

Tämän vuoden matkamessujen kohdemaana piti luonnollisesti olla Kreikka, Matkamessut on nyt siirretty ensi vuodelle, normaaliaikaan tammikuun loppuun. Siellä Kreikka on kohdemaana, juhlitaan silloin yhdessä !